keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 13. En saanut MagLitea (20.5.1993)

Helatorstai. Ja joku Rantarinki. Paras jalkapallopäivä menee jossain tyhmässä kisassa. Ei huvittaisi yhtään juosta kovaa.

Päivä on tosi lämmin. Mittarissa 26. Tänään voisi mennä jo uimaan ilman saunaa. Tai virvelöimään. Tai sekä että. Jos saisin syntymäpäivänä rahaa lahjaksi, ostaisin uuden virvelin. Avokelan. Abuun ei ehkä ole rahaa, mutta jonkin paremman Daiwan varmaan saisi.

Ajetaan Rantatöysään. Tie on pölyinen ja auto kuuma. Selailen hansikaslokerossa olevaa Kilpailukalenteria ja kyselen isältä alavutelaisia nimiä, joilla on Etelä-Pohjanmaan piirin ennätyksiä.

Kisakeskuksena on Itärannan koulu. En ole käynyt ennen, mutta Aittoosaareen tätä tietä on ajettu. Siellä on lossi. Onkohan Alavudella muualla lossia? 

Muita ei ole ilmoittautunut vielä. Jos ei tule minun sarjaan ketään, niin en varmasti juokse kovaa. Helppo voitto ja MagLite, joka odottaa palkintopöydällä. Sitten minullakin olisi semmoinen. Jukallakin on. Muut palkinnot näytti olevan tylsiä. 

Käyn verryttelemässä yksin. Lehmät ammuu tien vieressä. Koivuissa on jo isot lehdet. En jaksa verrytellä paljoa, kun on niin kuuma eikä kisassa ole vastusta. Puoli kilsaa riittää. En ota aukkareita. 

Tulen autolle, jossa isä juttelee jonkun miehen kanssa. Vieressä on joku juoksijapoika. 

- Tämä Pasi tulee sun sarjaan. Se on vuotta vanhempi, mutta saat hyvää vetoapua. Voitte vaikka vuorotellen vetää. 

Perkele. Nyt pitääkin juosta kovaa. En kyllä häviä Alavudella! Voitin Pasin Peräseinäjoella ja voitan nytkin, vaikka se on minua vanhempi. Onhan se minua lyhyempikin. 

Lähtö tapahtuu asfalttitieltä. Edessä ajaa joku Ladalla. "Pasi voi vetää ensin". Ei todella voi. Jätän sen heti alkuun. Kääntöpaikalla pitää olla kärjessä. 

Hep! Lähdetään juoksemaan pohjoista kohti. Menen kärkeen. Pasi juoksee kuitenkin vierellä. Isä on käskenyt ottaa kaikki mutkat suoriksi eli leikata matka tien ylityksissäkin mahdollisimman lyhyeksi. En kuitenkaan pääse sitäkään tekemään, koska Pasi on vierellä. 

Pienen ylämäen jälkeen jatketaan peltoaukealle. Edestä tuulee. Pitäisi mennä peesiin, mutta en anna kyllä johtopaikkaa Pasille. Jokohan tuolla metsän reunassa olisi kääntöpaikka?

No ei ole. Tietenkään. Taas peltoaukea. Lato oikealla. Töyhtöhyypät kirkuu ja syöksyilee ympärillä. Toivottavasti eivät käy kimppuun. Typeriä lintuja. Seuraavan metsän reunassa Lada on pysähtynyt. Siellä on siis kääntöpaikka! 

Kääntöpaikalla Pasi ottaa sisäreunan. Mitä helvettiä!? Se yrittää karkuun! Kiristän rinnalle, sillä minä aion tämän voittaa.

Lähdetään takaisin. Juoksen vierellä viimeiselle metsäsaarekkeelle ja siitä sitten kiri. Pasi kiristää ja minä sen rinnalla. Pienimmät tulee vastaan, kun eivät ole vielä ehtineet kääntöpaikalle. 

Tullaan viimeiselle mäelle, josta lasketaan koulun risteykseen. Tuntuu äärettömän pahalle, mutta enää en luovuta. Pellot pölyää suoraan kurkkuun. Pasilla on jotenkin rumat shortsit. Itselläni varmaan myös. 

Käännytään koulun pihaan. Minä sisäkaarteessa. Venytys maaliin ja heittäytyminen maahan. Aivan liian kuuma ja aivan liian paha olo. Megafoni-kuulutus toteaa kisan tasapeliksi! Mitä ihmettä!? Kumpi saa valita palkinnon ensin? 

"No, annetaanpas Pasin valita ensin, kun on Vaasasta asti tullut". Sepä yllätys. Ja vielä yllättävämpää on se, että Pasi vie MagLiten. Valitsen linkkarin, josta irtoaa kylki jo kotimatkalla. Vieläköhän ne pelaa jalista? 

---
Rantarinki oli paikallisesti perinteikäs hölkkä. Se kiersi Rantatöysän järven ja pidettiin aina helatorstaina. Se lähti Itärannan tai Rantatöysän koululta. Molemmilta olen lähtenyt. Kolmannen Naisen Pauli Hanhiniemi asui lapsena kuvan Itärannan koulussa, koska vanhempansa olivat siellä opettajina. 

MagLite oli kova juttu tuohon aikaan. Piti olla hyvä taskulamppu ja MagLite oli tietysti paras, koska jenkkipoliiseilla oli sellainen ja sillä pystyi pamputtamaan rosvoja. Todellisuudessa se oli hyvin epäkäytännöllinen, joskin tehokas. Rambo-puukko kuului samaan sarjaan. Huono, mutta piti olla. 

Pasi oli vuotta vanhempi, eikä useinkaan minun edellä. Aika lyhyt ja pieni poika, joka tuossa kisassa kuitenkin pisti ihan todellisen haasteen. Olin juossut kevään hyvin ja minut Alavuden tasolla jopa tiedettiin nuorena ja lupaavana juoksijana. En siis voinut hävitä. 

Aika oli 10.03. Reitillä oli toki lyhyitä, aika jyrkkiä ylämäkiä mutta suhteessa paljon loivaa alamäkeä, joten se oli nopea. Mitta ei kauheasti heittänyt. Käytiin isän kanssa se tarkastamassa. Se tehtiin usein. Kovaa joka tapauksessa mentiin. 

En ole juoksukisoissa ollut koskaan armoton taistelija. Kipukynnys on kyllä korkea, mutta minulla ei ole luontaista halua mennä edes lähelle niitä kipurajoja. Niitä visiittejä tuskan alueelle oli valitettavan harvoin. Kestävyysjuoksu kovalla tasolla sen kuitenkin vaatisi. Tästä syystä kovia aikoja saavuttaakseni minun olisi pitänyt olla aina todella kovassa kunnossa, ettei olisi tarvinnut noilla rajoilla juosta. Se onnistui, jos minulla oli riittävän kova motivaattori. Tuo kerta oli sellainen. 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 12. Varmana voitosta (4.5.1993)


Poljen pyörällä kouluun. Menen Saulin mökin vierestä vanhaa kuuskutosta vaikka Anja ei tykkää. Jos jään kiinni, voin sanoa että siitä on turvallisempi mennä. Oikeasti siinä on vaan paremmat hyppyrit. 

Eilen jalkapalloa pelaamassa Tommi oli sitä mieltä, että Säilynoja on parempi kuin Varvio ja Viitakoski. Ei sitten varmasti ole. Pitää kertoa Heikille. Jussi on kuitenkin samaa mieltä Tommin kanssa. 

Tänään on koulujen maastomestaruuskisat. Voitan ne. Ylivoimaisesti. Lähtisinkö heti aluksi kovaa vai muiden vauhtia ja sitten nykäisy? Loppuun ei voi jättää, koska siellä on huono ohittaa. Harmi, kun reitti menee metsässä, niin kukaan ei näe rytminvaihdosta. 

Nisulan linja-auto tulee hakemaan. Kyydissä on jo Sulkavankyläiset. Ne haisee sikalalta. Meille on vain etuosan paikkoja. Menen istumaan Jannen viereen. Matka ei ole pitkä. 

Janne tulee minun kanssa verryttelemään. Juoksen sen kanssa reitin läpi ja jatkan yksin vielä hetken. Jalat tuntuvat siltä, että ne on hyvät kisassa. Kun voitan tämän kisan on minulla jonkinlainen arvostus heti yläasteen alusta. Ehkä isommatkaan ei kiusaa. 

Meidän startti on vuorossa. Lähtöpaikka vasemmasta laidasta, poikia on noin 40 rivissä. Ville on varmaan pahimpia vastuksia. En tiedä miten Christian ja Rami juoksevat pidempää matkaa. Alussa pitää joka tapauksessa lähteä kovaa. 

Pam! Ryhmä rynnii kohti metsää. Ville menee kärjessä, otan paikan Villen takaa. Tuntuu niin helpolta, etten viitsi edes pitää suuta auki. 

Polulla on vaikea ohittaa, joten kiristän Villen ohi hiekkatiellä. Juoksen kapeimman polun rennosti ja alan sitten kiristämään vauhtia. Ryhmä menee jo polunkin takia pitkäksi helminauhaksi. 

Voitan tämän varmasti. Päätän, että katson taakseni viimeisessä mutkassa, mutta muuten en. Askeleet takana kuuluvat koko ajan hiljempaa. Viimeinen mutka. Kierrän reteästi ulkokaarteesta ja katson taakse. Pari-kolmekymmentä metriä on eroa. Tulen maaliin ensimmäisenä hölkäten viime metrit. En viitsi edes tuulettaa. Tämähän oli varmaa jo ennen starttia. 

Meidän koulun Jannekin juoksi kympin joukkoon vaikka on vuotta nuorempi. Ville ja Christian on takanani. Ville hölöttää maalijonossa jotain vitsiä. Moni on aika hengästynyt. 

Käyn loppuverkalla. Toukokuinen metsä tuoksuu hyvälle. Kesälomalle ja vähän jo Suvivirrelle. 

---
Tämä oli niitä harvoja kertoja, jolloin olen ollut sataprosenttisen varma voitostani. En uskaltanut edes kotona sanoa, että tiedän voittavani. Näin kuitenkin oli. Olisin voinut juosta paljon kovempaakin. Muistan suhtautumiseni kisaan jopa vähän ylimielisenä, ja se on ajatuksissa hävettänyt jälkikäteen. Ylimielisyys on aika etovaa, vaikka varmaan välillä itsekin ylimieliseltä vaikutan. Mutta luonteeni on tarkkaileva, joten en viitsi ottaa aluksi kantaa. 

Alavuden seudulla oli muutama linja-autoyrittäjä. Mm. Nisula, Linja-Viitala, Pakkalan liikenne ja Korpelan liikenne. Usein mentiin yhdessä Sulkavankyläisten kanssa. Siellä oli paljon sikaloita, joten ne kaikki haisivat ehdottomasti sikalalle. Saattavat haista vieläkin. 

Janne S oli poika kotini ja kisapaikan puolesta välistä. Janne hiihti kilpaa ja luonnollisesti pärjäsi juoksussakin keväällä. Janne painoi kerran meidän kotitiellä vahingossa etujarrua täydestä vauhdista ja lensi sarvien yli. 

Olin syksyllä menossa yläasteelle. Se tietysti jännitti. Pelkäsin kiusaamista, koska niin kuin kaikkia, meitäkin peloteltiin pään tunkemisella 
vessan pönttöön jne. Sapsalammen koulu oli niin pieni, että siellä kiusattiin vuorotellen lähes kaikkia. Ja lähes kaikki varmaan kiusasivatkin. Yhteisö oli kuitenkin niin pieni (alle 30 oppilasta), ettei se kestänyt kenenkään kohdalla kauaa. Tosin opettajillakin oli enemmän mahdollisuutta puuttua. Kivaahan se kiusaaminen ei sillä hetkellä ollut, mutta itselleni tuo ajanjakso oli enemmän vahvistava. Ainakin niin sen koen. 

Kiusaamista ei kuitenkaan pitäisi sallia missään muodossa. Pahimmillaan se tappaa. 

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 11. Peräseinäjoki-lenkki (24.4.1993)

Kuuntelen punaisilla Sanyo-korvalappustereoilla kasettia, jossa on eilen televisiosta nauhoittamani ZZ Topin versio Viva Las Vegasista. Ärsyttää, kun kuulokkeiden pehmusteet kutittaa korvia. Sekin ärsyttää, että isä sönköttää jostain Ritolasta, joka on täältä kotoisin.

Peräseinäjoella on piirin juoksukoulupäivä ja joku hölkkäkisa. Peräseinäjoki on ankea. Sen nimi on ankea. Tulee mieleen perse. Se näyttää ankealta, kun sen ohi ajetaan Seinäjoelle. Aina on harmaata. Nytkin. Onneksi on lämmintä. 

Olen aika hyvässä kunnossa. Juoksin enkan Pyylammen kierrossa muutama päivä sitten. Juoksukoulu ei kiinnosta, kisa kyllä. Se jännittääkin aika paljon. 

Juoksukoulussa tehdään koordinaatioita ja venyttelyä ja vähän kuntopiiriä. Saan yhden etunojapunnerruksen. Hävettää, vaikka en ymmärrä mitä hyötyä on punnertaa. Missään lajissa ei punnerreta.

---

Vihdoin on kisan aika. Paikalla on aivan älyttömän paljon juoksijoita. Kari H esimerkiksi. Jännittää vielä enemmän, koska alkuverryttelyn vedoissa jalat tuntuivat huonoilta. Tosi jäykiltä.

14-vuotiaat lähtevät yhtä aikaa. Siellä on Åttmanit ja Herralat ja kaikki. Myös tytöt lähtevät yhtä aikaa. Onneksi voitin Jennin ja Järvenpään tytöt jo Jytinän hölkässä.

Pam! Hirveä määrä juoksijoita säntää matkaan, mutta siitä huolimatta olen aika kärjessä. Åttmanilla on isot lihakset ja Herrala on pitkä. Mukana on myös joku Siltakorpi. Se on hiihtäjä. Sitten on mukana ainakin peräseinäjokiset Kari, Parkkari, Poikus ja Ojaniemi. Lapuan pojat ja Nygård.

Jotenkin tuntuu pahalta. Jalat ei ole hyvät. Kari menee tuolla isojen ryhmässä. Inhoan tällaisia pitkiä suoria, joissa tuulee. Isä on käskenyt juoksemaan jonkun isomman olan takana, ettei tuule. Olen siinä aika hyvä.

Tässä juostaan Kalajärvelle ja ison tien viertä takaisin. Kalajärvi on tekojärvi tai jotain. Tyhmä nimi silläkin. Tuuli pöllyttää talven hiekoitushiekkaa. Sopivasti silmiin. 

Ihan suoraa tietä. Isommat ja Kari karkaa, mutta meidän sarjaa ei oikein näy minun porukassa. Parkkari, Uitti ja joku Teuvan poika juoksee tässä ryhmässä. Ja näköjään Jennikin roikkuu jotenkin mukana. Ei viitsi sylkäistä, ettei osu sitä naamaan. Edellä Kari, joku kiharapäinen ja se Siltakorpi taitavat tippua isojen poikien ryhmästä.

Isä on risteyksessä huutamassa. Pitäisi ottaa Kari kiinni. Tulis, saatana, itse juoksemaan! Jalat tuntuu hirveän huonoilta. Kurkkua kuivaa, mutta ei edes oikein hengästytä. Olispa limsaa!

Käännytään isolle tielle. Eli nyt on vasta puoliväli. Ei saakeli! Taidan keskeyttää. Sanon, että nilkka pyörähti. Kiristän joukon kärkeen, Jenni ja teuvalainen jää. 

Loivaa alamäkeä. Isä ajaa autolla ohi ja huutaa, että tehtaalta pitää kiristää. PPTH:n tehdas. Miksi sellainen on täälläkin? Alavudellahan se on. 

Täällä on paljon tilaa valkoisen viivan vieressä. Enemmän kuin kuuskutosella. Olen hyvä alamäkijuoksija. Isä on käskenyt ihan vähän nostaa polvea ja kevyesti potkaista säärtä eteen, niin alamäen "pääsee vähän ilmaiseksi". Kiristän pikkuisen, Parkkari ja Uitti pysyy mukana. 

Käännytään isosta risteyksestä keskustaan päin. Ravistan käsiä. Kohta on maali. Pojat juoksevat rinnalle. Edessä näkyy Kari, me saavutetaan sitä. 

Loppusuora. Ei tunnu hengityksessä, mutta jaloissa kyllä. Makkara haisee nenään. Ei hyvä. Yritän tihentää askelta ja heittäydyn maaliin. Voitan Parkkarin ja Uitin sekunnilla. Jenni jää paljon ja meidän sarjan pojat vielä enemmän. 

Isä tulee maaliin Karin isän kanssa onnittelemaan eli käytännössä kertomaan, miten olisi voinut juosta paremmin. 

- Kari juoksi pirun hyvin, mutta hävisi jollekin Laihian pojalle. 
- Se on Rannan Toni. Kova pesäpalloilija. Se oli meidän pojilta sellainen kohtuullinen juoksu. 

Kari onnittelee. Hyvä juoksu tuntuu tosi oudolta. Ei tunnu edes kovin pahalta, mutta silti moni isokin poika jäi noin paljon meille. 

---

Sain Sanyot kummisedältäni, joka oli ostanut ne Japanista. Ne ilmeisesti oli aika kovatkin pelit siihen aikaan. Kuuntelin musiikkia paljon ja hyvin pitkään kaseteilta, ainakin vuoteen 2003.  Vinyylisoitinta meillä ei ollut ja ensimmäinen cd-soitinkin tuli taloon vasta 1996. Pikkusiskolle, perkule. 

Alavutelaisilla Peräseinäjoki on naapurikuntana aika ala-arvoinen. Ei ihan Töysän tasolla, mutta lähellä. Ja ankea P-Joki edelleen on, vaikka Haapaluoma onkin ihan tyylikästä maaseutua. 

Peräseinäjoki-lenkki oli iso tapahtuma. 400 juoksijaa. Yleisessä sarjassa reilu 80 juoksijaa. Juoksukoulussakin iso määrä lapsia. Piirin treenejä veti muistikuvissani Kaukorannan Ilpo ja Luoma-Ahon Lasse. 

Laitakarin Jenni oli alavutelainen tyttö, ja helkatin kova nuorena. Järvenpään tytöt oli nuorempia ja vielä kovempia. Ihan arvokisoissa asti. Näiden voitto oli tärkeää. Tytöille häviäminen oli jotenkin väärin noina aikoina. 

Kun tuota tuloslistaa katsoo, niin on tämä vähän itseänikin yllättäen yksi elämäni juoksuista. Taakse jäi aika hurjia nimiä. Ojaniemi ja Taini nyt ainakin. Tarina perustuu muistikuviin, joita mielikuvitus on jo saattanut muokata. Kari saattaa kisan muistaa toisin.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 10. Voitin isän (10.3.1993)

Torstai-ilta. Viikon TV-8 km. Isä ja muut ukot lähtivät edeltä matkaan. Lenkkinä tietysti Pyylammen kierto. Katuvaloja ei ole, mutta kuu loimottaa hienosti. Ensimmäiseen kolmeen kilometriin ei edellä näy ketään. Ne pirulaiset ovat taas lähteneet kiihdyttämään. 

Arvon tienhaarassa ehkä näkyi valo, eli sellaisen 800m ovat edellä. Juhanin koira haukkuu ja puoliväli. Kuunvalo heittää edessä olevaan mäkeen sellaisia varjoja, että ei voi olla varma juokseeko siinä joku. 

Kotatiehaara. Kolmen porukka. Olisiko Matti S lähtenyt irti? TV tästä on kaukana. Ihan voi kisaksi laskea. Vanhan Peltolan mäki on liukas, mutta muistan sen ulkoa. Muistan myös routaheiton notkossa. 

Lamminmäen kohdalla tuoksuu AIV-rehu. Neljän porukka näkyy vastamäessä. Veikon kohdalla pitäisi saada porukka kiinni.

Reilu kilometri maaliin... siis kotitiehaaraan. Matti S tulee selkä edellä vastaan. Ei ne muutkaan kaukana mene. Käännytään vanhalle 66:lle Matti P:n ohitan alamäessä.

Kantatie 66. Kuu ja ne muutamat katuvalot paljastavat isän ja Pekan siinä edellä, noin 100 metrin päässä.

Hengityksessä tuntuu ja on kuuma. Otan pipon pois päästä ja näppylähanskat kädestä. Tuosta Kurunsaaren tiehaarasta pistän viimeisen vaihteen.

300 metriä. Saan isän ja Pekan kiinni. Sopivasti tulee auto vastaan ja isä nykäisee. Laitan kaikki peliin. Ohitan isän juuri pysäkin kohdalla ja tuntuu kuin voisin juosta vaikka kuinka kovaa.

Istun lumihankeen ja kukaan ei pysty puhumaan, vain höyry nousee ja sydän hakkaa. Matti S tulee maaliin. "Voi perkeleen kossit!"

Olen väsynyt, mutta tyytyväinen. Voitinpas koko sakin. Tuoksuu talvelle. Saunassa ukot juovat Lapin Kultaa, minä Afri-Colaa. 

---
Tämä kirjoitin jo Facebookiin aiemmin noin puoli vuotta sitten. Siksi, että keli oli samanlainen kuin tuolloin. En kuitenkaan selitellyt sitä mitenkään. 

Pyylampi on varmasti eniten kiertämäni lenkki. Se on järvi, jonka rannalla pappani synnyinkoti sijaitsee. Emme kuitenkaan itse asuneet Pyylammen rannalla. Suhteellisen mäkinen reitti. Vähän yli puolet asfalttia. Loppu hiekkatietä. Mittaa vähän kiertotavasta riippuen 8,2-8,6 km. 

Isän lenkki-iltaporukka on varmasti iso syy sille, että oma juoksemisen jatkui teini-iän yli. Monina aikoina lenkit eivät kiinnostaneet. Kisat ja vetotreenit kyllä. Viikon lenkki-ilta oli "kisa", jossa oli draamankaarta ja jännitystä. Ja saunaspekulaatiot. 

Juoksimme usein Gundersen-menetelmällä kovempia lenkkejä. Syynä varmaan se, että vanhemmat halusivat verkata matkan alkukilometrit. Tällä tavalla tuli myös ikimuistoisia loppukirikamppailuja. 

Tämän juoksun muistan erityisen hyvin. Lenkkivihkossa lukee "VOITIN". Voitin isän aiemmin jollain lyhyemmällä lenkillä, mutta siitä jäi jo silloin mielikuva, että isä antoi voittaa. Tässä se ei sitä varmasti tehnyt, vaikka voi muuta väittääkin. 

Tämä on yksi lapsuuteni parhaista muistoista. Pieneen on ihminen tyytyväinen. AIV-rehun tuoksu, kuutamo ja kunnon loppukiri. 

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 9. Leenan kauppa (10.2.1993)

Pitäisi lähteä lenkille. Ei huvita. Koulussakin oli tylsää, kun luolien kaivaminen lumeen kiellettiin. Sen lisäksi piti mennä potkukelkalla kouluun. Se on vanha, ei luista ja sen sarvet nitisee.

Kuusi pakkasta. Puen tuulipuvun ja jouluna saamani polypropyleenikerraston. Sauconyn lenkkarit. Onneksi ei ole lunta tiellä, koska kengän reunat ovat ärsyttävän matalat ja lunta menee sisään. Otan vielä heijastinnauhan ja sekuntikellon. 

Kellon nauha pitää aina kietoa samalla tavalla. Ensin pikkusormen, sitten nimettömän ja keskisormen ympäri. Näin naru ei heilu mistään kohdin. Jos on liian isot näppylähanskat niin vähempikin kietominen riittää. 

Sonnit huutaa navetassa. Äiti on vielä töissä, se tekee varmaan jotain syömistä, kun tulee. Isä on vielä metsätöissä. Se on levittänyt hiekkaa pihaan, koska tie on aurauksen jäljiltä liukas. Pappa on varmaan jossain kylässä. Tulisipa taas suojasää, niin voisi jatkaa pulkkamäen kourujen tekoa. 

Kävelen tienhaaraan ja pyörittelen käsiä eteen ja taakse 10 kertaa. Sitten vähän polvennostojuoksua. Tämän ehtii tekemään 200m matkalla postilaatikolle. 

Kuuskutosella menee paljon autoja. Odotan aina sellaista hetkeä, ettei kummastakaan suunnasta tule autoja. Kello käyntiin ja vasenta reunaa kohti Sapsun tienhaaraa. Tienhaaran kohdalla näkee vähän paremmin, koska koulun kohdalla olevat katuvalot loistaa siihen paremmin, mutta muuten on pimeää. 

Ylämäkeen Ullan kauppaa päin. Kello on kohta viisi. Kauppa on menossa kiinni. Uljas-Ville nostaa kättä. Se on varmaan ollut koko päivän kaupalla ja poltellut tupakkaa. Onneksi Pepi on kiinni. 

Pitkä ja tylsä suora. Huhtalan tienhaaran jälkeen on aina jäätä. Ja tuulee, vaikka olisi ihan tyyntä. Miksihän? Kohta 13 minuuttia juostu. Pieni ylämäki ja olen Leenan kaupalla. 

Pysäytän kellon ja laitan nimen vihkoon. Yllättäen vihkossa on tälläkin viikolla eniten Martti K:n nimiä. On siellä muutama Jaakon ja Olavinkin nimi. Ja tietysti minun. Käyn vielä sisällä katsomassa, olenko voittanut arvonnassa. 

- Päivää! 
- No, mutta päivää! Juostenko se Pyylammin nuori herra tuloo? 
- Joo. Tulin vaan kattomaan oonko voittanut...
- Ei ny tällä kertaa osunu sulle. Mutta jos sulle täältä muutama karamelli löytyys. Se varmahan kelepaa? 
- Joo. 

Kiitän ja lähden. Kellossa 14.02. Takaisin pitää juosta kovempaa. Ei ole pakko, mutta minä haluan. Painan nappia ja lähden juoksemaan kotiin. 

Alamäkeen saa hyvän vauhdin. Vastatuuli tuntuu kylmältä. Nostan kaulurin puoliksi suun eteen. Se on hetken hyvä ennen kuin kastuu hengityksestä. Hengästyn pikkuisen, mutta juoksu kulkee ihan hyvin, jopa todella hyvin. 

Sapsun risteys. Autot ovat kaukana, voin juosta viistosti yli tien vasempaan laitaan. Auton valoissa katson kelloa. 24:40. Kurusaaren mökiltä otan loppukirin. Ennen takaa kuuluvaa autoa pitää olla omassa tienhaarassa. Kiristän vielä vähän ja olen, ainakin mielestäni, ennemmin "maalissa."

Katson postilaatikkoon. Tyhjä. Kävelen kotiin ja menen tuvan keinutuoliin hikisenä. En ole hakenut puita, vaikka pitäisi. Illalla on sauna. Joudun ne vielä hakemaan. 

---

Olin ja olen tiettyjen maneerien orja, mitä juoksemiseen tulee. Tuo sekuntikellon narun kietominen on yksi juttu, kuten käsien pyörittely ja autoitta lenkille lähtö. Ja ennen autoa piti olla maalissa. 

Ullan kauppa oli noin kilometrin päässä. Se oli pieni kyläkauppa, jossa Ville joi kaljaa ja poltti tupakkaa. Ville haisi hirveältä, mutta oli mukava mies. Tarjosi joskus jäätelönkin. 

Leenan kaupalle (kuvassa) on 2,5 km. Joten siitä tulee vitonen. Ei tarkka, mutta hyvin lähelle. Kaupalla oli kuntovihko, johon nimen laittamalla pääsi kuukausiarvontaan. Sitä enemmän lappuja pipoon, mitä useampi oma nimi vihkossa. Palkintona kahvipaketteja. Martti K voitti aina. Koska Martti oli kuntoiluhullu. Hiihti miljoona kertaa päivässä. Tai kaksi. 

Leena itse oli kiva täti ja tarjosi aina irtokarkkeja. Ostaessakin antoi kaupantekijäisiä. Leenan poika oli kova juoksemaan. Vesa juoksi tonnin kolmeen minuuttiin 12-vuotiaana.

Leenan kaupan lenkki oli yksi yleisimpiä juoksemiani lenkkejä. Koska valoja ei teillä ollut, oli jotenkin turvallista juosta kylänraittia, jossa talojen valot tuntuivat tuovan turvaa. 


perjantai 8. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 8. Vuodet 1991-1992


Vuonna 1991 aloin pitämään juoksuistani jollain lailla kirjaa. Minusta oli hienoa se, että isällä oli lenkit ylhäällä jo pitkältä ajalta.

Sain tuon kuvan muistikirjan muistaakseni mummoltani. Se oli söpö eli väärin pojalle, mutta ainut tyhjä vihko sillä hetkellä. 

Osa lenkeistä ja kisoista on varmasti merkkaamatta. Vuosi 1992 jää merkintöjen osalta kesken, sillä vihko unohtui mummolaan pitkäksi aikaa. Omaan luonteeseeni ei sitten sopinut tippakaan se, että aloittaisin tyhjien välien jälkeen uudestaan, joten seuraavat merkinnät ovat vasta vuoden 1993 alusta.

Juoksijana en välttämättä tuolloin itseäni pitänyt. Sitä juoksua tuli kaiken muun ohella paljon, mutta ei se ollut mitenkään ohjelmoitua. Isän ja kavereidensa lenkki-illat pitivät huolen siitä, että juoksua tuli vähintään kerran viikossa ihan tarkoituksellisesti. 10-20 km/vko, mutta näytti parhaalla viikolla olevan jopa 55 km. 

Urheilijana silti itseäni jotenkin pidin. Pärjäsin koululiikunnassa monessa lajissa ja Alavudenkin tasolla ainakin juoksussa ihan hyvin. Tennistä pelattiin todella paljon. Sen lisäksi kävin hiukan painissa, jalkapallossa, pikkuisen jopa nyrkkeilinkin kotosalla. Siihen päälle sadat pihapelit ja jäätävä määrä pyöräilyä. Jonkinlaista liikuntaa se oli myös maatilan elämä. Varsinaisia tavoitteita ei ollut.  

Seurasin urheilua aktiivisesti ja juoksut kyllä kiinnostivat. Jostain syystä suomalaisista Jari Venäläinen oli suosikkini, vaikkei hän ihan kirkkain tähti ollutkaan. Tietysti myös Esko Parpala ja Ari Suhonen. Ulkomaalaisista juoksijoista Francesco Panetta, koska hänellä oli huivi. Muuten se suosikkiurheilija oli ehkä Andre Agassi, koska hänkin oli räikeä tyyppi. 

Tuo aika oli hyvin huoletonta ja onnellista. Sellaisena sen muistan. 

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 7. Suomenselän nuorisoviestit (6.6.1992)

Yritän liimata vuoden '73 Porsche Carrera 911:n valosettiä paikalleen. Se on kopioitu autosta, jolla ajoi Björn Waldegård. Serkullani on saman niminen kissa.

Isä tulee yllättäen huoneeseen. Sammutan kasettisoittimen, jossa soi Juice Leskinen Grand Slamin Taivaan Kappaleita. Se on kopioitu Tuomolta. 

- Mitäs räminää täällä taas kuunnellaan?
- Juicea.
- No se on räminää. Ja paskaa. Kassu soitti. Sun pitääs mennä viestijoukkueeseen sataselle.
- Koska?
- Lauantaina, mutta huomenna on treenit.
- Ketä muita siinä juoksee?
- Ville ainakin. Muita en muista.
- Joo. 

---

Isä ajaa minut Alavuden urheilukentälle. Kassun pitäisi olla pituuspaikalla. Loikin katsomon läpi sinne. Siellä näyttää olevan kaksi muutakin poikaa, joista toinen on Ville. 

- Terve! Minä olen Kassu. Meidän pitäis tänään treenata vähän viestivaihtoja. Odotetaan vielä hetki, Ramin pitäis tulla vielä.

Ville ja toinen poika tuntevat toisensa. En sano mitään. Tarkkailen. Suoran päästä kävelee hitaasti poika APV:n keltamustassa takissa. Se on varmaan Rami. 

Meiltä kysytään nimet ja ollaanko juostu viestejä. Kukaan ei ole juossut kapulan kanssa radalla. Viestejä kyllä. 

Ramilla on jenkkisiili ja roikkuva sarvikorvakoru. Onkohan se kovis? Ville naureskelee ja kertoo juttuja. Kolmas poika on Christian. Silläkin on jenkkisiilitukka. Ne kaikki pelaa varmaan jalkapalloa. Ville on keskustasta, Christian ja Rami varmaan Asemalta. 

Me tehdään jotain tylsiä koordinaatiojuttuja ja kävellään kapulan kanssa peräkkäin. Siitä ei tahdo tulla mitään, kun Ville nauraa koko ajan.

- Sitten katsotaan juoksujärjestystä. Otetaan ensin telinelähtö! 

Kauhistun. En osaa sitä ollenkaan. Olen lähtenyt vain pystystä ja kotona hiekkatiellä kuopista. Muutaman yrityksen jälkeen on selvää, että aloittaja on Rami. Minä olen selvästi huonoin. Hävettää. Hävettää myös minun isot lenkkarit, joissa on "kasvunvaraa". 42 kokoa ja 11 ikää. 

Saan osuudekseni takasuoran, joten Rami tuo minulle kapulan, minä vien Christianille ja Ville ankkuroi. Vaihdot menevät harjoituksessa hyvin.

---

Verrytellään yhdessä. Harjoitellaan vaihtoja lyhyillä matkoilla ja käydään Kassun kanssa katsomassa ennakkoteipit mistä lähdetään juoksemaan, kun tuoja on sen kohdalla.

Meidän vuoro. Juostaan nelosradalla. Vieressä on Virtain joukkue. VirtUlla on myös joku vanhojen miesten joukkue samassa kisassa.

Pam! Rami lähtee hyvin, mutta VirtU:n juoksija tulee ensin kaarteesta ulos. Teippi, lähden juoksemaan. "Hep!". Käsi taakse, pidä paikalla. Naps. Kapula osuu ekalla. Jään VirtUsta, mutta saatetaan olla kolmen joukossa. Christian lähtee liikkeelle. Huudan niin kovaa kuin pystyn. "HEP!!!". Christian ojentaa käden ja osun kerralla siihen. Christian painaa itsensä etukenoon ja on lähellä johtaa. Minä katson etten jää muiden alle ja lähden juoksemaan keskikenttää ja maalia kohti. Ville saa kapulan. Vähän ehkä hidas vaihto. Ollaan toisena, mutta Ville on nopea. Polvet nousee korkealle, kun Ville tulee loppusuoraa. Ollaan selvästi ekana maalissa! Voitettiin!

Juostaan maaliin. Kassu tulee meitä taputtelemaan selkään. Juostiin vissiin hyvä aika. Lähdetään odottelemaan palkintojenjakoa.

---

Tein pienenä paljon pienoismalleja. Tuo Porsche on edelleen hienoin sarja, mitä olen tehnyt. Minua harmitti, kun en ollut niin hyvä kuin ne, joiden malleja oli V8-lehdessä. 

Sapsun koulussa oli aina joku levy suosikkina. Se saattoi olla vähän outokin pikkupojille, koska oppilaita oli vähän. Alle 30. Juicen Taivaan kappaleita oli kova juttu. Se oli vähän kuin räppiä ja se oli pikkuisen rivo. Daisarit ja Action!

Kassu oli jännä setä. Aika isokokoinen urheilukentille. Kassun tytöt urheili. Nuorempi tyttö oli minun vanhojentanssipari. Se ei varmaan hänelle jäänyt ikimuistoiseksi kokemukseksi. Kävin vain yhdet tanssitreenit ja niistäkin olin puolet paikalla. Emme olleet tuota ennen tekemisissä, eikä varmaan tuon takia jälkikäteenkään. Pahoittelut. 

Suomenselän kisat käsitti Suomenselän Sanomien levikkialueen. Eli seurat olivat pääasiassa Alavuden Urheilijat, Kuortaneen Kunto, Lehtimäen Jyske, Soinin Sisu, Töysän Veto, Virtain Urheilijat ja Ähtärin Urheilijat. 

Viestijoukkueeseen pääsy oli iso asia, koska muut juoksijat olivat isoilta kouluilta ja lähtökohtaisesti cooleja. Villen jo tiesin maastojuoksuista. Ville oli aina iloinen, hyvin vitsikäs sälli. Rami oli vähän teennäisenkin rento ja tietysti kovis, koska korvakoru. Hyvä tyyppi joka tapauksessa. Siskoni joukkue taisi tehdä jopa piirin ennätyksen noissa kisoissa. 

Chrisse oli nimenä jotenkin tuttu, koska kaverini kehuivat hänen jäkis- ja jalistaitojaan. Chrisse oli yläasteen samalla luokalla, mutta vasta lukiossa olimme hyvinkin tiiviisti samassa porukassa Chrissen ja aikaisempien jaksojen Mikon kanssa. Mainioita urheilijanuorukaisia, joita en ole nähnyt liian pitkään aikaan. 

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 6. Alavuden koulumestaruusmaastot (1992)

Isä tulee hakemaan koululta. Noloa. Nolompaa on vain se, että joudun soittamaan kevätjuhlassa Rafaelin enkelin pianolla. Hemmetin nössöä.
Alavuden koulujen maastomestaruuskisoihin ei meidän koulusta muita lähde. Täällä olisi kyllä muutama, joka voisi pärjätä hyvinkin. Jussi ja Tuomo nyt ainakin. 

Kisa käydään Jokivarren kentän maastossa. Käytiin siellä isän kanssa eilen. Kentältä lähtö, vähän metsätietä, josta kapealle polulle. "Polulla pitää olla ensimmäisenä, siinä on muiden vaikea ohittaa". Loppu tietä pitkin loivaan alamäkeen kentälle ja maaliin. Tasainen reitti.

Hiekkakenttä tämä varmaan on, vaikka kentästä kasvaakin ruohoa. Jalkapallomaalit on siirretty sivuun. Isot männyt heiluvat tuulessa. Taivas on sininen ja metsä vihreä. Kohta on kesäloma ja Barcelonan olympialaiset. 

Pienemmät juoksevat ensin. Ensin 1.-2.-luokkalaiset ja sitten 3.-4.-luokkalaiset. Onpa ne hitaita. Lähden verryttelemään. Yksin. Isää en mukaan halua. Se on liian noloa. 

5.-6.-luokkalaiset huudetaan viivalle. Paljon poikia, ei juuri tuttuja. Esko on Sulkavankylästä. Se on Tonin serkku ja osaa matkia Aku Ankkaa. Kutosluokkalaiset on tosi isoja. Niistä en tunne ketään. 

Starttipistooli pamahtaa. Joku starttaa älyttömän kovasti ja on hetkessä viisi metriä muita edellä. Ei hemmetti, sillä on kumisaappaat!? Pakko olla jostain Taipaleenkylästä. 

Nyt se jo hyytyy. Minähän olen aika kärjessä tässä, ehkä 15 poikaa edellä. Esko on tuossa vieressä. Ollaan metsätiellä, kohta polku alkaa. Teen rytmivaihdon ja olen ehkä kahdeksantena polulla. Liian myöhään kiristin. 

Polulla ei pääse ohi. Jaksaisin juosta kovempaa, mutta ei tuonne varvikkoon voi hypätä. Tullaan taas tielle. Muita kannustetaan. Meidän koulusta ei ole ketään. 

Maaliin on noin parisataa metriä. Menen viimeisessä mutkassa ohi muutamasta pojasta. Sisäkautta. Siinä oli vähän pehmeää hiekkaa, mutta hyvin siitä pääsi. 

Maalissa. Ollaan jonossa. Meiltä kysytään nimi ja koulu. Edellä on vain neljä poikaa: Tuomas, Juha, Ville ja Peter. Ville on vitosella ja keskustasta. En ollut kaukana. Olisin voinut voittaa. 

Isä kehuu. Se on harvinaista, mutta tärkeää. Silti noloa. 

Isä vie minut takaisin koululle. Meillä on käsitöitä. Esa kysyy miten meni. "Ihan hyvin". Hiotaan Tonin kanssa jakkaraa. Surform-höylällä vaikkei saisi. 

---
Matkana oli kilometri, mutta ei lenkki oikeasti ole kuin 800m. Se mitattiin isän kanssa jo silloin. 

Taipaleenkylässä ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Se vain oli ns. kaukana, joten niitä pystyi pitämään vähän hölmömpinä. 

Toni oli yksi parhaista kavereistani lapsuudessa ja nuoruudessa. Esko on Tonin serkku ja yläaste oltiinkin sitten samalla luokalla. Monenlaista säätöä tuolla porukalla on ollut muutenkin. 

Näistä kisoista kun ajeltiin pois, muistan luvanneeni itselleni että 6.-luokalla voitan.