maanantai 28. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 30. Piirileiri Kuortaneella (4.-6.11.1994)

 


Perjantai. Päivä loppuu kässän tuntiin. Metallipuolta. Pitäisi paukutella löylykauhan kauhaosaa. Mikko hitsaa turvakaaria Corollaan. Tai mun kai pitäisi hitsata, kun Mikko ei osaa puikolla niin hyvin. Minä sain siitä kehuja Eskolta. 

Pentti opettaa molempia puolia, kun Esko on kipeänä. Pena. Pena soittaa kitaraa Bill Hotassa. Hassu mies.

- Joo, pojat! Sitten vain omien töiden kimppuun!


Mikko hakee turvakaaren palaset. Sehän ei ihan sallittua ole, että me semmoisia koulussa tehdään. Tai se, että otetaan putket koululta. Mutta Mikko toimii näin. 

- Tuu, Tomi, hitsaamaan, kun nää pitää tulla hyvin kiinni!

- Mun pitäs tämä kauha tehdä... Tiedäksää miten ne hitsataan? 

- Mullon mitat. Ne on piirretty putkiin. Tuuppa, Jouni, sinä toiseksi! Jos Pentti tulee, niin pitää siirtää nää nopeesti piiloon. 


Minä hitsaan kaariputket niin kuin Mikko haluaa. Tuskin ne oikeassa kulmassa on kuitenkaan. Olikohan siellä Mikolla puikkokone, että saa ne autoonkin hitsattua? Ei turvakaaria saisi tehdä hutiloiden. Meidän Corollahan se on, mutta silti. 

Yhtäkkiä kuuluu helvetillinen huuto.

- Mitä siellä tapahtuu?

- Kana-Jussi heitti maalia jonkun päälle!

- Maalia? Miksi?

- Ei tiedetä. Pena on siellä selvittämässä.


Me käytetään häly hyväksi ja viedään kaaret äkkiä koulun taakse odottamaan linja-autoa. Pitää käydä ne nostamassa kyytiin. Sitten menen hakemaan äidiltä töistä rahaa ja käyn Kannikassa. Isä tulee neljältä hakemaan. Pitää lähteä piirileirille.

---

Piirileiri. Kuortaneen urheiluopistolla. Olen ollut leirillä aiemminkin, mutta en yötä, koska asutaan niin lähellä. Nyt jään yöksi, kun isällä on hääkeikka.

Joudun jonkun tuntemattoman kanssa samaan huoneeseen. Toivottavasti ne ei ole kovin perseestä, kumpikaan. Kämppis tai huone.

- Terve, mää oon Petri! Kumman sängyn sää otat?

- Tomi. ihan sama.

- No mää meen tuonne ikkunan puolelle. Mää tuun sitten aika myöhään, niin älä ihmettele.

- Joo.


Eli kumpikin on. Huone on pieni ja ankea, eikä ole telkkaa. Kämppis on vanha ja vähän pelottava mies. Saatana. Pitäskö juosta kotiin täältä? 45 kilometriä. Kyllä sen neljään tuntiin juoksis.

---

Eka treeni on VK-kutonen. Meitä ohjaa Lasse Luoma-Aho, Matti Jääskeläinen ja joku Hannu. Juostaan pimeässä sitä ja katsotaan sykkeitä huonoista sykemittareista.

Esa ja Juha on samalla leirillä. Ja vanhemmista Harri ja Pasi. Muita poikia en tunne. Tytöistä on ainakin Jenni, Johanna ja Netta. Nuoremmista Annukka ja Minna.

Illalla käydään hallilla pelaamassa Gilligan's Island -flipperiä ja pokeria. Ja tietysti juomassa Hart-Sportia. Juha on aika arka ja Esan kanssa sitä vähän härnätään.

Illalla menen omaan huoneeseen. Se on ihan muualla kuin muiden huone. Luen vähän Lovecraftia ja alan nukkumaan. Kämppis ei ole vielä tullut.

---

Aamu. Kämppistä ei näy. Käviköhän se täällä ollenkaan? Varmaan naisissa jossain. Aamu alkaa luennolla. Eli voi lähteä verkkareissa.

Aamupala on mahtava. On kaikenlaista. Poltan kielen Tazza-kaakaossa. Harri ei voi syödä kuin vaaleaa leipää ja ranskalaisia. Se syö niitä joka aterialla. Ilmankos on noin valkoinen. 

Otan mukaan omenan ja lähden Esan kanssa luennolle. Ei kuunnella yhtään. Matti näyttää ihan Tohtori Sykeröltä. 

Ensimmäinen treeni on tylsiä koordinaatioita. Onneksi sentään saa juosta muutaman satasen kovaa. Käytännössä odotellaan vain lounasta. 

Lounaan jälkeen pitää vastailla johonkin tavoitekyselyihin. Mistä minä tiedän? Laitan olympiavoitto. Eikös se oo kaikkien tavoite? "Miten sen saavutat?". Juoksen kovempaa.

Iltapäivällä on 16 kilsan kevyt. Kuortaneella. Tänne en kyllä muuta koskaan. Maailman tylsimmän näköinen paikka Vilppulan ja Kouran keskustan jälkeen.

Päivällisen jälkeen on vähän pelailua pallohallissa. Sen jälkeen venytellään. Onpa kyllä tylsää. En taida enää tulla leirille.

Taaskaan kämppistä ei näy minun nukkumaanmenoaikanani. No, ei se haittaa. 

---

Kämppis on käynyt tai ei ole. En ole ainakaan huomannut. Viimeinen aamu. Onneksi. 

Aamulenkki on lyhyt. Vain pari kilsaa. Sitten aamupala. Ja tuo yks syö vain paahtoleipää ilman mitään. 

Luennolla käydään jotain ohjelmointia läpi. Ei kiinnosta yhtään. Piirtelen pöytään lyijykynällä. 

Loouksi on joku laktoositesti, jossa otetaan verikokeita ja juostaan kiihtyvästi neljä kilsaa. Viimeinen melkein täysiä. 

VK:t pitäs juosta 4.10-vauhtia. Sitähän ne on ollutkin. Hitaat lenkit on ollut Hannun mukaan liian kovaa. Pitäs siis juosta hiljempaa, että juoksis kovempaa. En tajua. Onneksi leiri loppuu. 



---

Kirsi hakee meidät Koulusta. Mikon porukoilla on valkoinen Golf. Kirsi polttaa tupakkaa ajaessaan ja ajaa pirun kovaa. Se on ambulanssikuski. 

Hitsataan kaaret Corollaan. Mikko ajaa auton hallista pois. Kuuluu hirveä kolaus ja auton alta lyö kipinää ja liekkejä. 

-Mitä helvettiä!? 

-En tiedä, hulluna löi liekkiä!

-Voi saatana, ajoin traktorin akun päältä. 


Aarre tulee tuvasta Reinot jalassa portaille. 

- Saatanan kersat! Auto olis voinut syttyä palamaan tai halli! Pikkuusen vois kattua mitä tekee! 

- Joo... 

- Nyt se auto takaasin halliin ja jotakin muuta tekemään! Eikä sen akun ylitte!


Mikko peruuttaa auton halliin. 

---

Yläasteen käsityön opettajat oli mahtavia. Esko ja Pentti. Taitavia ja mukavia molemmat. Siellä oikeasti oppikin jotain. Minulla oli valinnaisina aineina kaksi tuntia liikuntaa ja neljä käsityötä. 

Mikko oli Sulkavankylältä. Kaveri kyllä, mutta ehkä kuitenkin vähän turhan "pahis". Mikon pikkuveljestä tuli minun kämppis Kuortaneella kolmeksi vuodeksi. Maken kanssa pidetään edelleen tiiviisti yhteyttä. 

Corolla oli Mikon jostain hommaama. Pääsin hitsauksella ja satasella osakkaaksi. Yksi talvi sillä ajeltiin ja mukava se ykskutonen takavetoauto olikin. 

"Kuortaneelle en muuta koskaan". Enpä niin. Asuin ja opiskelin siellä reilun viisi vuotta. Tuttu paikka, mutta ei todellakaan ole mitään hinkua takaisin. 

En ollut mikään leiri-ihminen tuolloin. Kiinnostus juoksuun oli aika vähäistä, mutta tavan vuoksi kävin lenkillä ja urheilin muuten. Ajatus oli, että minusta tulee helikopterilentäjä tai automaalari. Nehän on lähellä toisiaan. Kämppis oli Petri Stevander, joka veti samaan aikaan yösuunnistusharjoituksia. 

perjantai 25. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 29. Ei kiinnosta II (21.-28.10.1994)

Illalla on disco. Riitta ottaa pysäkiltä kyytiin kymmenen minuutin päästä.

- Onkohan sinne järkeä lähtiä?
- On on. Tartten rahaa.
- Eikö humputtelut makseta omalla rahalla?
- Anna nyt sille rahaa! Eihän se missään käy.
- No niin! On kiire!
- Älä ny hosu... Siinon! Loput takaasin!
- Loput!? Se maksaa sisään 15 mk.
- Hui kauhistus miten kallista! Jää siitä silti vitonen. Raha ei kasva puissa. 
- Joo joo. Tänne se nyt, on kiire!
- Kuinkas sanotaan?
- KIITOS!
- No olkoon ny. Ei sitte hölmöölyjä! Tuun hakemahan kymmeneltä! 
- Se loppuu puoli 11, ei tulla kymmeneltä!
- Sitte saatte kävellä vai meeksää aamulla navettahan? 
- Vartin yli? 
- Sillon sitten kaikki autos!
- Joo joo!

Kyllä on vaikeaa. Käytän varmasti sen vitosen. Otin omankin 20 mk mukaan. Hölkkään tienhaaraan. Kello on kymmenen yli kuusi. Kulttis aukeaa puolelta. 

Riitan auto koukkaa pysäkille. Toni istuu edessä. Esko on takana Markun kanssa. Markku on kuitenkin liian nuori diskoon. 

- Terve! Onkos nyt partavedet kaulalla? 
- Ei oo.
- Pitäshän se olla, että vähän pääsis tyttöjen kans tanssimaan. Sanoin Tonille ja Eskollekin. 
- No niin, äitee, oo hiljaa! 
- Älä ny, pitäähän se vähän opettaa! 

Riitta jättää meidät Kyntäjän eteen. Jarmo ja Jari on odottamassa jo. Käydään ensin hakemassa Kyntäjästä karkkia ja pelaan vähän Steppiä. Se on hyvä, vaikkei sitä kaikki ymmärräkään. Voitin kaks markkaa. 

Jonotetaan sisälle. Leima käteen, takit naulakkoon ja sinne biljardipöytien taakse rappusille seisoskelemaan. Katsellaan tyttöjä, joilla on valkoiset farkut. 

DJ Jape soittaa musiikkia. Se No Good -biisi soi usein. Saa soidakin. En ole sitä saanut nauhoitettua, mutta Voodoo People mulla on. 

Tytöillä on pelipaitoja päällä. Ne laittaa käsilaukut tai reput lattialle keskelle ja tanssivat siinä ympärillä. Me kierretään salia porukassa. Ei varmasti tanssita, vaikka ne pyytäis. 

Ostan kioskista pizzapalan ja muumilimsan. Sitä ei saa juoda salin puolella. Japella on savukone, sen höyry tuoksuu makealta. Jätkät on juttelemassa salin ovella. 

- Selänne ja Kurri tulee Jokereihin! 
- Ketä muita sieltä on tulossa? 
- Tiki ainakin. 
- Tuleekohan Ilvekseen ketään? 
- Miks jätkä kannattaa jotain Ilvestä eikä Tapparaa? 
- Ilves on parempi. Siks. 
- Oot vammanen. 
- Ite oot homo. 

Hitaat alkaa. Mennään pihalle. Siellä soi jotain Roxettea, jota ei jaksa. Kohta pitää lähteä. Isä on jo parkissa. 

Käydään kiertämässä ja katsomassa ketkä on hitailla. Mikko ainakin ysiluokan Hannan kanssa. Ja Jukka. Jarmon Lukko-lippis hohtaa hienosti disko-valoissa. 

Pitää lähteä. Toni ja Esko on jo naulakoilla. Isä on kyttäämässä ihan päätyparkissa. 

- Jaaha, ollaankos sitä kuinka pöhönäs? 
- Ei oo juotu mitään! Eikä poltettu tupakkaa! Aja jo! 
- Mää vähän kattelin minkälaasia toholoja siellä pyörii. 
- No niin, aja! 

Viedään Toni ja Esko. Yritän muka nukkua etupenkillä. 

- Huomenna sitten lenkille. 
- Mjoo... 

En kyllä jaksa. Pitää lähteä Tonille heti koulun jälkeen, niin se luulee, että oon käynyt. 

---

Lokakuun lopussa tuli taas lopsaus. Ei minkäänlaista intoa. Eihän tuollainen viikon tauko paha ollut. Ennemminkin hyvä. Pyöräilin kuitenkin varmaan joka päivä. "Laiskuustauti" on ollut niin paha, että tekstikin on mennyt väärään väliin. 

Yläasteen diskot oli aikamoinen juttu. Mitään siellä ei uskaltanut tehdä. Kunhan kierrettiin ympyrää ja toivottiin, että joku hakee hitaille. Melko harvoin haki, varsinkin jos me mentiin aina hitaiden alkaessa pihalle. Puupäät. DJ Jape oli muuten Movetronin Jukka. 

NHL:n työsulku oli jännää seurattavaa. Kovia nimiä tuli Sm-liigaan. Minä olin melko sekalaisessa kannatuskentässä ainut Ilveksen kannattaja ja muistelen, ettei Jarmon lisäksi Lukko-miehiäkään liikaa ollut. Mikko Mäkelä tuli Ilvekseen ja Boris Rousson pelasi huiman kauden Lukossa. 

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 28. Estonia (28.9.1994)

Meitä on 60 juoksijaa viivalla. Pitää yrittää startin jälkeen sisäreunaan, koska hiekkanousu on siinä kovempi. Ehtiiköhän siinä katsoa missä Kari ja Tero on menossa? 

Siellä on se makkarakuuluttaja. Minuutti lähtöön. Mahaan koskee. Jännittää niin. Ravistan vielä käsiä. 

Pam! Nyt reippaasti sinne sisäreunaan. Kari on tuossa. Menee liian keskeltä. Tero lähti kovaa, yritän siihen kantaan. 

Ensimmäinen hiekkamäki. Oikeasta laidasta eikä pehmeään hiekkaan. Mäen päällä pitää ne juuret väistää. 

Kuortaneen uimahallin kohdalla on mutka ja sitten on pitkä suora, jota inhoan. Näkyy liian kauas. Tero on tuossa 10 metrin päässä. 

Pitää mennä rennosti. Tullaan mäkiosuudelle. Rennosti kovaa alamäet ja vapaalla ylämäet. Vasta toisella kierroksella puristusta ylämäkiin. 

Lasketaan ruohokentälle. Tulen nurmella Teron rinnalle, se ei ole hyvä alamäkijuoksija. Jenni, Johanna ja Netta huutaa meille mutkassa. Isä ja Veikko on maalin lähellä. Ollaan 20:n joukossa. 

Toinen kierros. Hiekkamäen viime metrit lyö hiukan tyhjää. Käsien ravistus. Pitkä suora pitäis jaksaa Teron lähellä. 

Käännös takaisin Opistolle päin. Ja sitten ne mäet. Käsiä hapottaa. Yritän silti puristaa ylämäkiin. Tero on vähän kaukana. 

Saan ruohokentälle laskussa Teroa kiinni. Tuntuu ettei jaloista lähde enää yhtään vauhtia. Jos tätä jaksaisi maaliin. 

Joku tulee vielä ohi lopussa. Maali. Ei paha, mutta Tero oli parempi. Kari ja Jarkko jäi kyllä taakse. 

Illalla teen kyllä Slicks 'n Slideen oman radan. Ostaisko isä mulle Hart-Sportia Kahviosta? 

---

- He! Herääpä kattomaan! Siellä on ruattinlaiva uponnu!
- Paljon kello?
- Puoli viis. Pappa herätti, kun oli radiosta kuullu. Tuloo erikoislähetys televisiosta.
- Joo, mää puen. Eikö äitiä herätetä?
- Ei viitti. Sillä on pitkä päivä. Kuuloo se sitten.

Ruotsinlaiva uponnut. Viking vai Silja? Ei saakeli. Silmiä painaa. Käyn vessassa ja menen tupaan. 

Pappa istuu keinutuolissa ja isä pöydän päässä katsomassa televisiota. Menen lattialle istumaan.

- Pappa, anna Sisu! Mitä siellä on tapahtunut?
- Yöllä mitään Sisua tarvitte. 
- Miks pappa sitten syö? 
- No, tuas o! Siällon ollu pirunmoone myrsky. Se laiva on kallistunut ja sitte uponnut. Satoja ihmisiä vissiin karoksis.
- Mikä laiva se on?
- Joku viroolaane. Isoo kuitenkin.
- Eihän tuollaisessa merivedessä voi kauaa selvitä?
- No ei voi. Kyllä ne suurin osa kuallu on.

Huhhuh. Tämän täytyy olla isoin onnettomuus, jonka olen elänyt. Paljonkohan Titanicilla kuoli? Just luin Valituista Paloista, mutta en muista.

Katson koko aamun lähetykset ja melkein myöhästyn linja-autosta. Tuntuu kummalta. Koko linkka puhuu Estoniasta.

Välitunnilla valvojana on Arto T. Jututetaan sitä Chrissen, Jarmon ja Jussin kanssa.

- Mitäs kossit? Se heitti laiva sitten lipat.
- Niin heitti. Älytön juttu!
- On kyllä iso juttu. Tänään on vissiin joku hiljainen hetki. Rehtori kuuluttaa siitä.

---

Koko illan on ollut aika outo olo. Jotenkin tuntuu pahalta kuolleiden takia. Uskaltaakohan enää mennä ruotsinlaivalle? Pitää ainakin opetella pelastustie.

Äitin pikkuserkku on koko ajan televisiossa. Se johtaa tutkintaa. Kari Lehtola on hassu mies. Äitin mukaan pitää olla kyselemättä Sannan ja Samin kuullen. Niitä pelottaa. 

---

Kuortaneen Maastofinaali oli iso juoksukisa ja sellainen lähes Sm-maastoihin verrattava tapahtuma. Reitti oli minulle sopiva ja tykkäsin hiekkamäestä, jota ei enää ole. Tuo kisa meni todella hyvin. Minä ja Tero päästiin loppuvuodesta aika hyvään kuntoon ja ajallisesti juostiin kovaa vähän vanhempiinkin eteläpohjalaisiin verrattuna.

Estonian uppoaminen on teini-iän iso juttu. Se laittoi ajattelemaan monia perusasioita ja sai jonkinlaisen kuolemanpelonkin heräämään. Se on aika mukavasti siitä asti seurannut sellaisena varjoissa hiiviskelevänä ääliönä, joka välillä saa otteen. Välillä pahankin.

Kari Lehtola oli suuronnettomuustutkija, joka johti Estonian turman tutkintaa. Ulosanniltaan sellainen hassu professorityyppi, joka mummoni hautajaisissa oli puvussa ja mustissa Crocseissa. 

torstai 17. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 27. Ensimmäinen Juoksukoulu-voitto (4.9.1994)

Kävelen navetan kulmalta pihaan. On vähän viileää jo. Pappa tulee rannasta jostain. Olisko ollut katiskaa katsomassa?

- Perttanan rutkut syö kaikki marjat. Saisit isäs kans panna verkon puskien päälle.
- Me lähdetään Koskenkorvalle kisoihin.
- Taasko on kisat? No ei kai siellä koko päivää mee?
- En tiedä. On ne yleensä aika myöhään ne pidemmät matkat.
- Vainni. Pitää siihen joku peljätin rakentaa.

Pappa menee sisään. Otan eteisen nurkasta ilmakiväärini ja viritän sen. Kyllä minä yhden rutkun saan ammuttua.

Ensimmäinen laukaus ohi ja kaikki linnut metsässä. Saatana. Pitäis olla kiikaritähtäin. Sami tulee pihalle.

- Mitä sää ammut?
- Rutkuja. Osun seuraavaan, minkä näen.
- En usko.
- Kato vaikka!

Metsän laidasta lentää yksinäinen räkättirastas. Ammun suunnilleen tähtäämättä sinne päin. Lintu tippuu kuin märkä rätti peltoon.

- Ei saakeli!
- sää osuit lentävään! Voi vitsi!
- Se oli kyllä vahinko. Kuolikohan se? 
- Mau-Mau vois syödä sen! 

Juostaan pellolle katsomaan kuollutta lintua. Samassa isä huutaa portailta.

- No niin, rupias ny laittamaan! Kohta pitää lähtiä!
- Osuin lentävään rutkuun!
- Höpöhöpö.
- Tuu kattomaan!
- Nyt ei joura, pitää lähtiä. Otetaan Kari ja Veikko kyytiin. 
- Osuin varmasti! Sami voi todistaa! 

Isä menee sisään. Miksi mitään ei voi uskoa koskaan? Lähden laittamaan kisakamppeet laukkuun. Laukku on ruma. Violetin ja vihreän värinen. 

---

Pysähdytään Haapaluomalla. Karin koti on iso maatila. Veikko ja isä alkaa juttelemaan puinneista. 

- Terve! 
- Terve! No, ookko kunnos? 
- En tiedä. Varmaan aika samanlaisessa kuin viimeksi. Polvi on vähän kipiä. 
- Mää oon ollu pellolla, ei oo ehtiny lenkille. 

Eli Kari on juossut hulluna. Se ei varmasti kerro totuutta. Sillä on sellainen virne naamalla. 

Käydään vähän muiden kuntoa läpi. Jarkko ja Tero on kovia. Juokseekohan Panu samassa startissa? 

---

Koskenkorvan kenttä on aika uusi. Se on hyvällä paikalla mäntykankaan keskellä. Lähden poluille verryttelemään. Viereen tulee kai uusi pesäpallokenttä. 

Samassa startissa juoksee kaikki pojat ja miehet kolmosen. Piru vie. Se tarkoittaa, että mennään kovaa. Utriainen ja Niemelä kuitenkin vetää. 

Tuoksuu makealle mäntymetsälle ja tartanille. Kiristän piikkarit. Pyörittelen käsiä. 

- Nyt sitten vaan siihen Karin peesiin. Utriaisen annatte mennä. Kun nyt edes alle 11 minuutin. 
- Joo joo. En sitten halua mitään väliaikoja!
- Hyvä ne on kuulla. Ettei aivan mene kävelyksi. 
- Kirjota ittelles, mutta et huuda niitä! Ne ärsyttää. 

Pilli soi. Jännittää helvetisti. Kolmonen on pitkä matka ja polveen koskee. "Jussi Utriainen! Jussi Utriainen tähän ykkösradalle. Jyrki Niemelä siihen viereen..." Liikaa kilpailijoita. Tulee ahdasta. 

"Paikoillenne!" KLIK. "YLÖS!". Ja ase jumissa. Olis nyt jo lähdetty. Loppuisi jännitys. Tuo Utriainen on kyllä pieni. Miten se on noin siro? 

PAM. Ollaan liikkeellä. Kaikki etsii vähän paikkaansa. Yritän päästä vain sisäreunan. Takasuoran alussa vähän kiristämällä pääsen Jaakon ja Panun kantaan. Niiden edessä on jotain pikkupoikia. Jarkko ja Tero lähti Utriaisen kyytiin. Se on liian kovaa minulle. 

- 3.19 oli eka kilometri. Hyvä vauhti siinä vaan! 
- Oo hiljaa! 
- Hyvä Ville, tasainen vauhti nyt vaan. 

Saatanan isä ei usko mitään. Tuo toinen pikkupoika on varmaan Ville. Vauhti on hyvä, ei tunnu pahalta. Tai liian pahalta. Jaksaakohan tässä vielä kauan ilman, että tuntuu pahalta? 

Kahden kilsan kohdalla isä malttaa olla hiljaa. Panu nyppää selvästi lisää vauhtia. Jaakko hyytyy. Ohitan sen kaarteen jälkeen. Aletaan saavuttamaan Teroa ja Jarkkoa. 

Kaksi kierrosta jäljellä. Teron pää keikkuu jo puolelta toiselle. Se on aika valkoinen. Ohitetaan se moukarihäkillä. Panu menee nyt kovaa, siihen tulee eroa. Kierros jäljellä. 

"Nyt vaan kiriä! Muista, mistä nyppäät!" Edessä on Jarkko, se Ville ja joku toinen pieni poika. Ville menee hitaasti Jarkon ohi takasuoran alussa. 

Ennen kaarretta nyppää terävästi Jarkon ja toisen pojan ohi ja Villen kantaan. Nyt tuntuu aika oksettavalta. 

Yritän loppusuoralla vielä Villen rinnalle, mutta en pääse. Juoksen äkkiä sisäreunaan, ettei sisältä tulla ohi. Maali. 

Ei tunnu pahalta. En mene maahan, vaan nojaan polviin. Ketähän siinä oli vielä edellä? Veikko kävelee hymyillen luo. 

- Onneks olkoon, sää voitit! 
- Täh? Eikö ollut meidän ikäsiä edellä? 
- Ei. Kari oli pehmeä tänään. 
- Paljonko aika? 
- Vähän alle 10.30. Ihan hyvä. 

Jumaliste! Voitin! Vaikka tuntu näin helpolta? Ei saakeli! Käyn kättelemässä kaikki meidän sarjalaiset, jotka tunnen. En tiedä kuuluisiko minun, mutta haluan olla hyvätapainen. 

Kotimatkalla yskittää. Kuiva ilma käy kurkkuun. Kari ei ole juttutuulella. Isä lupas ostaa Afri-Cola-pullon palkkioksi. 

---
Sain 12-vuotiaana isältä syntymäpäivälahjaksi Haenel-ilmakiväärin. Se oli vasta illalla nukkumaan mennessä peiton alla odottamassa. Kova juttu. Ja kyllä minä paljon sitten ammuinkin. 

Olen aina pärjännyt ammunnassa hyvin ja ammuin tuolla ilmakollakin aika monta lintua ilmaan, vaikken varsinaisesti metsästäkään. Olen aika hyvä ampumaan liikkuvaan kohteeseen. Toivotaan ettei sitä taitoa tarvita. 

Kari ja Veikko tuli jonkun kerran samalla kyydillä. Veikko oli isän tuttu jostain maataloustuottajien jutuista. Muistelen, että Veikolla oli maastojen Sm-kulta junnuista. Mukava mies. 

Se pikkupoika siinä edellä oli Ville Ranta. Melkomoinenkin juoksija junnusarjoissa. Toinen oli Jaakkolan Matti, josta myöhemmin tuli ihan seurakaveri. 

Koskenkorvan kenttä oli yksi suosikeistani. Siellä oli mukava juosta. Tuo kisa oli äärettömän helppo. Joku oli onnistunut, koska se ei missään vaiheessa tuntunut kestämättömältä.  


sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 26. Voitin Karin (26.8.1994)



Heittelen kiviä järveen. Mietin, että olen Seppo Räty. Heikki ajaa meille. Sillä on harmaa Terässiipi. Jalkavaihteilla. Se hyppää vauhdista pois pyörän päältä ja antaa pyörän kaatua hiekalle.

- Moro! Mitä Lytö?
- Terve... Meinasin lähtee kalaan.
- Veneellä vai?
- Ei, kun rannalta heitellen. Se on kivempaa.
- Onko sulla toista virveliä? En viittis hakee kotoa.
- No on isän vanha avokela. Abu. Siinä on kyllä vanhaa siimaa, eikä mulla oo perukkeita.
- Ei se mitään. Solmitaan siima suoraan uistimeen!
- Kyllä se käy, mutta ei sanota isälle. Ei se kuitenkaan antais lainata.

Minä otan itselleni Rapalan Minnow Spoonin. Keltaoranssin. Heikille annan Nils Masterin Spearhead-vaapun. Se on vähän syöty jo, mutta hyvä. Keltaoranssi sekin.

- Mitähän siimaa tässä on?
- En kyllä tiedä. Varmaan 0,30 tai voi olla 0,45, mutta vanhaa se on. Eikä siinä kelassa taida toimia jarru.
- Ei se mitään. Ei tällä kuitenkaan mitään saa.
- Lehtihauki...
- No ei oo vielä!
- Ei oo kyllä kaukanakaan.

Lähdetään kiertämään järveä vastapäivään. Ei meinakaan nykäistä. Mau-Mau kiertää meidän kanssa. Luulee saavansa kalaa.

Leton tuntumassa heitän perinteisesti koivuihin. Heikki kiipeää hakemaan uistinta. Liian pitkä vapa tuohon kohtaan. Olisi pitänyt ottaa Ugly-Stik.

Tullaan Asunmaan mökille. Siinä on kaislikkoa ja hiekkaranta. Heitellään laiturilta.

- Aivan kuin olis nykäissyt!
- Paskat siellä mitään ole!
- No ei näköjään, jotain sammalta vaan.
- Mullakin nykäs!
- Samaa sammalta.
- Ei, kun nyt on kiinni!
- Oho! Uiko tukkina?
- En osaa sanoa, mutta tuntuu isolta! 

Maailman isoin hauki hyppää 15 metrin päässä. Se näyttää uljaalta vasten Lamminmäen peltoja. Mau-Mau pelästyy ja juoksee pos laiturilta. Minä pelästyn ja juoksen innoissani pois laiturilta. Jarru huutaa, eikä pidä yhtään.

- Saatanan jarru! Pakko jarruttaa tällä veivillä.
- Älä päästä sitä lumpeisiin ettei se pyöritä niiden ympäri!
- Helppo sanoo, kun jarru ei pidä. Vittu, kun ei ole haavia! Hyppäät sen päälle, kun saa sen laiturin viereen!

Riisun saappaat ja valmistaudun hyppäämään. Pelottaa, että hauki puree tai en saa sitä kiinni. 

- Se alkaa väsyä. Otan sen oikealle puolelle! Ei, kun vasemmalle! Sittenkin oikealle! 

Viiden metrin päässä laiturista hauki hyppää vedestä ja on kuin kierteellä. Aurinko kiiltää se suomuista. Naps. 

- Voi jumalauta! Siima poikki! 
- Eiii! 

Hauki hyppää vielä kerran ilmaan kuin kertoakseen, että "eipä teistä kummoista vastusta ollut". On hiljaista. 

- Vitun vittu! Se olis ollut iso! Ainakin kymppikilonen! 
- Aivan älytön! Uistin jäi varmaan sen suuhun! Se oli niin kauan kiinni! 
- Lähdetään kertomaan isälle! 
- Ei se usko. 
- Uskoohan se, kun siimakin on poikki ja siinä on hampaan jäljet. 

Ei uskonut. Ainakaan ei myöntänyt. Käyn illalla vielä yksin heittelemässä. Ei pienintäkään nykäisyä.

---

Tänään ei tarvitse mennä normaalisti kouluun. On koulujen pm-kisat ja ne on Alavudella. Onneksi. Lenkillä on kulkenut paremmin, mutta ei hyvin. 
Pärjäämistäkään ei ole luvassa, koska samassa sarjassa juoksevat myös 9-luokkalaiset. 

Keli on puolilämmin, mutta tietysti tuulee. Kenttä on rakennettu älyttömän tyhmään paikkaan. Miksei se ole Montussa, jossa olisi tuuletonta? 

Startissa on liikaa porukkaa. En tunne oikein ketään, kun suurin osa on vuotta vanhempia. Äkkiä nyt vaan kisa pois alta ja illalla Latoajoihin. 

Pam. Lähdössä on tönimistä, mutta pääsen liiankin kärkeen. Olen ehkä kolmantena. Ensimmäinen 200m on minulle liian kovaa, tunnen sen. En kuitenkaan voi lähteä pussista pois. 

Etusuorallakin on vielä hirveää tönimistä. Juoksen ihan sisäreunassa. Tiedän, että olen hyvä asettamaan askeleeni muiden rytmiin. Tämä rytmi on minun normaalia rytmiä nopeampi. Meidän luokan tytöt kiljuu jotain. 

Yläkeuhkoihin sattuu jo. Kello soi. "1.07!!! Ravista käsiä ja pysy siinä!", isä huutaa. Tämä on aivan liian kovaa, mutta en voi hidastaa. Kari ei muuten ole minun edellä. En uskalla katsoa taakse. 

600m. Olen vieläkin aika kärjessä. Sivulla on kuitenkin porukkaa. En pysty kiristämään yhtään, tuntuu niin pahalta. 

Loppusuora. En tunne käsiäni. Sivulta menee porukkaa ohi. Isompia. Näkö sumenee. Maali. Kaadun nurmelle korkeuspatjan viereen. 

- Se oli hyvä. Hapottiko loppu? 
- Joo... Liian kova alku. 
- Ei, nuan se pitääkin juasta! Voitit Karin. 
- Ai jaa. 

Voitin Karin. Jumaliste! Jes! Voin siis pärjätä hyville. Verryttelen Esan kanssa hetken. 

---

Tänään alkaa Latoajot. Pyöräillään Jussin kanssa Heikille. Portti on tänä vuonna enemmän metsässä. 

Pyöriä menee sisään paljon. Kaksi vuotta sitten oltiin Tupun kanssa puumajassa yötä. Joku ajaa suoraan sisään ja kävelee portille kertomaan, että oli ajanut tutkaan ja sitä karkuun sisälle asti. 

- Se oli ajanut tutkaan Orivedellä. 
- Joo ja se oli ajanut kolmeasataa Virroilta tähän! 
- Mutkat polvi maassa! 
- Ei sen pyörä mene niin kovaa. 
- Menee, menee! Se on viritetty Ninja! 
- Tänne vissiin tulee joku poliisirynnäkkö. 
- Mennään rantoja pitkin alueelle odottamaan! Viedään pyörät Jaatiselle.

En haluaisi mennä alueelle, kun se on kiellettyä. Lähden kuitenkin muiden mukana. 

---

Lopulta isä uskoi. Viikkoa myöhemmin se sai sen saman hauen verkolla Lamminmäen pellon vierestä. Sillä oli minun Spearhead suussa. Hauki painoi 8,9 kiloa ja oli 104 senttiä pitkä. Meitä ärsytti verkkokalastaminen, joka vei hyvät virvelihauet. 

Kari oli yksi etappi minun juoksu-uralla. Koko kesä oli ollut vähän motivaatio-ongelmaa, mutta nyt se taas hiukan helpotti. Olin kasvanut aika paljon ja voimaakin alkoi vähän olemaan, joten nopeuden siemen alkoi heräämään. 

Latoajot oli iso moottoripyörien kokoontumisajo Sapsalammen leirintäalueella. Parhaimmillaan siellä oli yli 500 pyörää. Se oli pikkupojille kova juttu. Harlikoita ja kovia jätkiä. Käytiin keräämässä niiltä tarroja ja kuvaamassa pyöriä. Kawasaki-kerhoa aina odotettiin, sillä ne ajoi kovaa ja keulivat meille. 

tiistai 8. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 25. Vesirokko (4.-7.7.1994)



Minkä verran voi ihmistä kutittaa? Ei saisi raapia, mutta en voi muutakaan. Olen katsonut kaikki Uunot ja Bondit, jotka meillä on nauhalla. Jalkapallon MM-kisoissakin on jo puolivälierät. Tulee vain yksi peli päivässä ja uusintoja. Brasilia ja Romário on minun suosikki. Onneksi ne voitti jenkit.

Eniten ärsyttää, kun muut lähti Särkänniemeen. Pappa käy välillä mua katsomassa, mutta mitä se muka auttaa? Juon sokeritonta Friscoa, mikä on kaikista typerintä limsaa. Sitä on varmaan saanut halvalla. Ei sitä meillä muuten olisi.

Nyt ei ole kuumetta. Lähden käymään uimassa. Vedessä seisominen on ainut asia, mikä auttaa kutinaan.

Eteisessä on minun uudet lenkkarit. Sauconyn valko-vihreät. Niissä on omituinen, kuminen läppä. Iltti niin kuin isä sanoo. Varmasti joku murresana. En ole juossut niillä kertaakaan.

Mau-Mau tulee minun perässä rantaan. Se luulee saavansa kalaa. Ei saa. Se on taas tapellut naapurin kollien kanssa, kun korvat ovat aivan repaleiset.

Astun veteen ja kahlaan niin syvälle, että vettä on kaulaan asti. Sitten vain seison. Aah, helpotus! Mau-Mau menee laiturille istumaan. Lehmät on lohilammikon vieressä syömässä. Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta tuntuu kuin se olisi jonkin sumun takana. 

Miksi piti tulla nyt kipeäksi? Kristiinankaupungin 2000m oli jo vähän parempaa kulkua. Tällainen rokko ja kuume ei varmasti auta yhtään. No ehkä juoksijanpolveen se lepo auttaa.

Alkaa tuntua siltä, että lämpö nousee taas. Nousen vedestä ja kävelen pihaan kuivaamaan. Pappa on siellä.


- Taasko sää olit uimas? Sun pitääs vaan levätä.

- Kutittaa niin pirusti. Uiminen auttaa.

- Vaissoo. On sus kyllä nuata näppyjä. Tulookohan niitä vielä lisää?

- En tiedä.

- Näkykö Juusoa? Mull olis sille kalakeiton loppua.

- Se on Mau-Mau. Se oli laiturilla.

- Olkoon ny mikä tahtoo. Kissa-kissa-kissaa! Juusoo! Tseh tseh! 


Tseh tseh? Koirille sanotaan tseh. Pappa on outo. Se sanoo kaikkia kissoja Juusoiksi. Juuso oli harmaa ja Mau-Mau keltainen. Lähden yläkertaan.

Kuumetta on 38,1. Ankea olo. Koitan nukkua.


---

Vesirokko noin vanhana voi olla tosi raaka tauti. Minulla oli melkein 40 astetta kuumetta ja kutina oli aivan hirveä. Vesikelloja tuli joka puolelle eikä niitä voinut olla raapimatta. Niistä jäi aikamoiset rokonarvet, jotka näkyy vieläkin.

Kotitalomme on noin 30 metrin päässä Kangaslammen rannasta. Se on noin 900 metrin pituinen ja reilun sata metriä leveä lampi. Syvä se kyllä on. 14 metriä. Sen rannalla on neljä mökkiä ja meidän lisäksi yhden toisen talon laituri. 

Mau-Mau oli meidän iso keltainen kissa, jonka oikea nimi taisi olla Vilpuri. Se kuitenkin maukui sanomalla kaksi kertaa mau peräkkäin. Siksi siis Mau-Mau.

En uskonut isän iltti-sanaa. Vieläkin se kuulostaa tyhmältä, vaikka oikea sana onkin. Sauconyen iltti oli tuolloin neopreeniä ja se oli itse asiassa aika paljonkin kenkää tukevoittava. 

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 24. Aikataulu on myöhässä (16.6.1994)

 


Rangers voitti NHL:n. Esa Tikkanen pelaa siellä. Sillä ei ole kaikkia hampaita. Imeeköhän se spagettia niistä puuttuvien hampaiden raoista? 

Aurinko paistaa. On ihan hyvä keli. Isän mukaan meren lähellä tuulee aina. Vaasaan ajetaan Sinistä tietä. Miksi se on sininen? Siksi, että se menee merelle päin? Mutta toiseen suuntanhan se ei mene merelle päin? En ymmärrä. 


- Tuossa on se mänty, joka on vanhassa 50 pennin kolikossa. 

- Miten niin SE mänty? Mistä tiedät, että se on justiin se mänty? 

- No se on vaan. Se on saman näköönen. 

- Vanhoja mäntyjä on joka paikassa. 

- Mutta tuo on siinä kolikossa! Kohta ei vissihin oo enää pennejäkään, kun tuloo ecut. 

- Eikö se oo ihan hyvä, että on yhteinen raha? 

- Ei. Sitten kaikki määrätähän jostain muualta. 


Tästä aiheesta ei kannata ehkä väitellä. Olkoon. Minulla on kaksi tonnia. Onneksi ei ole kuuma, Vaasassa yleensä on. 

Perillä mennään varmistamaan osallistuminen. Toivottavasti ei ihan heti tarvitse verryttelemään lähteä. On jalat istumisesta jumissa. 


- Se mun juoksu on vasta 20.20.

- Miten se niin pirun myöhään on? Siihen on neljä tuntia. 

- En tiedä. Ne puhu huonosti suomea, niin en jaksanut kysellä. 

- Oliko paljon osallistujia?

- Kaks tällä hetkellä. En nähnyt kuka toinen. 

- Tässä ehrittäs käymään Saulilla kahvilla. Joo, niin me tehräänki!

- Onko pakko? 

- Ei olla kauaa. Et sää tännekään voi jäädä. 


---

Löydetään Saulille. Ihme kyllä. Saulilla on hieno talo. Uima-allaskin. Meille on kahvit ja isä pakottaa minutkin juomaan. Ja taas on Marie-keksejä. Mikä perhana niissä on vanhojen mielestä niin hyvää? Saan onneksi myös Spritea. Saulilla on sitä aina. 

Pelataan pari koiraa ja lähdetään takaisin. Onneksi. Minun on vähän vaikea olla Anjan seurassa. Se ei tykkää, että ajan siitä mökin vierestä polkupyörällä. 

---

Käyn katsomassa listoja, että onko tullut uusia nimiä. Ei ole, mutta aikataulussa on punakynää. Lähtöä on siirretty yhdeksään! Ei saatana! 

- Ei tottajumalauta!? Ei ne osaa kyllä täällä kisoja järjestää! Ne maantiejuoksutkin oli päin persettä järjestetty. Käyrääs tuossa kaupungilla vähän kävelemäs. 

Käydään kaupungilla. Katsotaan jotain toria ja jotain armeijan paikkoja. Ei kiinnosta yhtään. En saa jäädä autoon. Isä syö jäätelön, minä en voi ennen kisaa. Saan leivän. 

Mennään takaisin kentälle. Lähdetään verryttelemään. Ensin vähän hölkkää ja sitten raviradalle juoksemaan. Kavioura on ärsyttävää juosta. Juostaan kaksi kertaa 500m aika kovaa. Rata pölyää ja takasuoralla tuulee. 

Tullaan kentälle ja kuulutus kertoo, että lähtö viivästyy maalikameraongelmien takia. Me ei olla koskaan kotona! Villi Pohjola jää näkemättä. Saatana! Osaisko äiti tai sisko laittaa sen videolle? Ei kyllä osaa. Perse! 

Vihdoin pilli soi. Kello on kymmentä vaille kymmenen. Korkeus on vielä kesken, muuten kentällä ei ole ketään. Juoksen yksin. 

- Neljänneltä kierrokselta sitten kiristät! 

- Mmm... 

En kiristä. Kisa on aivan hirveä. On vähän kylmä ja yksin ei ole mitään fiilistä juosta. Jalat on tyhjät. Aika on paska. 

- No se ei kulkenut. Olit aivan aikataulussa. Olisit kiristänyt neljännen kierroksen alussa. 

- Olisit itte! Lähdetään jo. Vaasa on perseestä! 

Laskeva kesäkuun aurinko on hieno. On kylmä ilta. Sumua pelloilla. Radiossa soi Tanita Tikaram. 

---


Rahamäntyjä on väitetysti monessa paikassa. Pudasjärvellä, Porissa ja Pusulassa ja tämä Laihialla. Ei siitä kuitenkaan ole todisteita, että sen mallina olisi mikään oikea mänty. 

EU oli akuutti asia tuolloin. Se jakoi kansaa vahvasti ja varsinkin maaseudun väestö oli sitä kovasti vastaan. Osin ihan aiheesta, vaikka on se näin melkein 30 vuoden jälkeen paljon hyvääkin tuonut. 

Vaasan Vasama järjesti nuo kisat. Järjestäjänä se oli tuolloin melkoisen kehno, mutta aktiivinen. Aikataulut ei pitänyt koskaan ja muutenkin se oli vähän vasurilla tehtyä. Nyt, kun kisajärjestämisestä on itselläkin paljon kokemusta, veikkaan talkoolaisia vain olleen liian vähän.

Sauli on isän setä. Urheilumies, joka opetti minulle uintitekniikkaa, mutta aika omapäinen persoona. Saulin vaimo Anja se vasta persoona olikin. Voisi sanoa, että persoonamme eivät kohdanneet, vaikka kyllä minä myöhemmin tulin molempien kanssa hyvin juttuun. Ehkä minä Anjan mielestä vain rikoin heidän mökkirauhaansa.

Kisa oli hirveä. Ei ollut fiilistä yksin ravata ja harjoittelukin oli kyllä kummallista ennen tuota päivää. 14x200m pururadalla lähes täysiä. Miksi?