juoksutarinoita 62. Röntgenissä ja ultraäänessä (12.9.1996)

Prinssi Charles ja Diana eroaa. Jotenkin traagista äidin mielestä. Minua kiinnostaa se todella vähän. Illalla pitäisi kyllä jaksaa hioa mopon runko. Purin sen kokonaan osiksi. Maalaan hienoksi. Isän mielestä suurta tyhmyyttä.

Jalka ei ole hyvä. Kyllä sillä pesistä pelaa, mutta ei se hyvä ole. Iltapäivällä olis koulun kaksi tonnia ja röntgen-kuva ja ultraääni. Radiossa soi Captain Jack ja Fugees. En tiedä pidänkö oikein kummastakaan.

- Meetkö mopolla?

- No en. Mennään Seinäjoelle niihin kuviin.

- Ai niin. Isäkö hakee koululta? 

- Joo. Käyn uimassa.

- Eikö se jo ole liian kylmää? Minä laitan ruispuolukkapuuroa.

- On, mutta käyn niin kauan kuin järvi on sula.

Ruoho höyryää, niin myös vesi. Roiskin varpailla vettä, että vesihämähäkit ja hauet lähtee linjalta pois. Sitten äkkiä kävely tolpalle ja sukellus rantaan. Hui helvetti, miten kylmä!

Syödään äidin kanssa puuroa ja katsotaan aamu-uutisia. Istun keinutuolissa. Visa lupaa perinteisesti sadetta koko loppupäiväksi. Seinäjoelle mennessä sataa aina.

- Ehtiiköhän se Sanna linkkaan? Pitääköhän käydä katsomassa, että se on noussut?

- En käy. Ei kiinnosta. Omapa on vika, jos ei ehdi.

- Tomi, voisit vähän olla kivempi.

- Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

- Tuo on huono asenne.

- ihan sama.

Kävelen pysäkille, heitän kiven lohilammikkoon niin kuin aina. Ei hyppää yksikään kala. Alkaa vähän satamaan.

Linkka tulee. Sanon Pentille, että odottaa hetken. Äiti ja Sanna juoksee postilaatikolla jo. Menen Tonin viereen istumaan.

---

Koulu loppuu. Erkin tunnit perjantain viimeisinä on hullun tylsiä. Se vaan syö silmälasinsankoja ja näyttää miljoonapitkiä kalvoja. Yhteiskuntaopilla ei muutenkaan mitään tee. Ketä kiinnostaa joku parlamentaarinen sopu?

Vettä sataa kaatamalla. Lenkkarit on litimärät. En ymmärrä miksei isä voi ajaa tuohon oven lähelle? Aina pitää kävellä Montun reunaan.

- No, onko kaikki mukana?

- Mikkä kaikki?

- Reppu ja sellaaset. Kun aina tahtoo joku jäärä.

- Multa ei jää mitään koskaan. Mennään jo!

Tie Seinäjoelle on saatanan pitkä. Sydänmaa, Koura, pitkää suoraa tietä. Isona en aja tänne koskaan. Isä kuuntelee jotain Maailmanpolitiikan arkipäivää eikä anna vaihtaa. 

Kuvat on Lääkärikeskuksella. Isä änkee väkisin mukaan ja lässyttää kaikille jotain paskaa. Olis hiljaa.

Röntgen-hoitaja ei puhu mitään. Ultraäänen kuvaaja puhuu paljon.

- Mitäs siellä näkyy?

- Ei vielä mitään, ainakaan täällä distaalipäässä. Missäs se kipu on?

- Täällä, sanon ja näytän ylempää takareittä.

- Joo-o, kyllä täällä repeämä on. Sanoisin seitsemän senttiä bicepsin mediaaliosassa.

- Mitäs se tarkoittaa?

- No, kyllähän se lepoa nyt vaatii. Ja kuntouttamista. Sähköllä sitä voi nopeuttaa.

- Mitenkäs ne röntgen-tulokset?

- Niissä ei kyllä nämä näy, että minun mielestä niissä on aika turha käydä.

- Määhän sanoin! Kaitsu sano sen jo kentällä pari viikkoo sitten.

- Joo, me käytihin jo.

- No, sitten käydä tulee tulokset varmaan ensi viikon lopulla. Mutta sen voi sanoa jo suoraan, että repeämä on ja kuntoutus kannattaa jo aloittaa.

- Kestääkös tämä kauan?

- Kyllä tuossa viikkoja vähintään menee, yleensä kuukausia. Vuoden vaihde on realistisempi kun syysloma.

- Joo, kyllä. Kiitoksia.

- Kiitos ja näkemiin.

Isä käy maksamassa. "Viikkoja, yleensä kuukausia". Onpas hienoa! Saatanan perkele!

- No, se oli semmosta nyt sitte.

- Määhän sanoin, että se röntgen on turha.

- Ei sitä tiärä kukaan. Nyt sitte venytellä vaan! Ja töitä tehdä. Kuntosalilla käyrä, niin saisit vähän voimaa, ettet oo niin hintelä ja luihu.

- Oo hiljaa. Ei saa venytellä revähtänyttä lihasta akuutissa vaiheessa, niinhän se sano.

- No ei se niin justiin oo. Tairetaan käyrä tuos Jerikon grillillä ja sitten pitää hakia vähän osia traktoriin.

Eli tulee pitkä reissu. Otan makkaraperunat.

---

Lukion aikana äiti keitti usein ruispuolukkapuuroa. Muistan edelleen sen maun. Minä kävin uimassa, äiti teki aamupalan ja sitten katsottiin Huomenta Suomea.

Sisko oli yläasteella erittäin usein aika tiukalla aikataululla. Eikä se aina linja-autoon ehtinytkään. Enlö minä jaksanut siitä välittää. Ei kuulunut minulle.

Olin ollut jossain AU:n kisoissa toimitsijana, kun en voinut juosta. Siellä Kaitsulle olin jalasta puhunut. Se nimenomaan kertoi, että röntgenillä ei tee mitään. Katsu oli Suomen ensimmäisiä OMT-fyssareita, eikä varsinaisesti unohtanut sitä koskaan mainita.

Seitsemän sentin repeämähän on todella iso. Tuolloin siitä ei ollut mitään tietoa. Ultraäänikin oli jotain uutta ja hienoa. Vaiva jatkui ja takareisi ei ottanut parantuakseen. Koulun kaksi tonnia juoksin revenneellä reidellä 7.05. 

Juoksutarinoita 61. Mopo leikkasi kiinni (13.8.1996)

Ajellaan kaatosateessa Keuruulle. En ymmärrä miksi minun piti lähteä mukaan. Joo, ymmärrän kyllä, että saan koulukirjat ilmaiseksi, mutta silti. 

Ajetaan Otavalle keuruulaisten pihaan. Ovi on auki, mutta ketään ei näy. Mennään sisään. Televisio on auki ja maito pöydällä. Tulee mieleen Salaiset Kansiot. Onko täällä tapahtunut murha? 

Isä huutelee vähän. Kukaan ei vastaa. Kävellään yläkertaan. Sängyssä röhnöttää joku. Isän mukaan Risto. Lienee sammunut, kun on Stolichnayaa pullo sängyn vieressä. 

Mennään alas ja ulos. Naapuri sanoo, että muut lähti kauppaan. Odotellaan autossa. Kohta ajaakin Lada pihaan. Rauno, Eira ja Hossi tulevat ulos. Mekin noustaan. 

- Päivää! 

- No päivää! Onpa mukava, kun pääsitte! Käytiin vähän kaupassa, niin on kahvin kanssa kastamista. Ja Raunolle loivennusta. Ja onpas Tomppa kasvanut! Muistatkos mua? 

- Joo. Kyllä minä teidät kaikki. 

- Sehän on mukava, muistatko, kun olitta siellä Liesjärven mökillä? 

- Joo. Pelattiin lentopalloa yöhön asti. 

- Ja Matti eli. Kyllä mun on niin ikävä pappaas välillä. 

- Joo. 

- No, tulkaas sisään niin laitetaan kahvit! 

Mennään sisälle. Rauno pyytää meitä takahuoneeseen ja avaa oluen. Ei meinaakaan tarjota isälle. Vaan esittelee kitaraansa. Joka kuulemma on isän. Eko Elite. Neljä mikkiä. 

Rauno on ihan mukava. Muistin sen pelottavana juoppoa, mutta ihan hauskahan se on. Hossi istuu keinutuolissa ja myhäilee, Eira touhottaa. Juodaan kahvit ja kääretorttua. Eira juttelee vanhoja. 

- Hossin kans otettiin sulle niitä kirjoja, mitä isäs mulle luetteli. Saat sitten ne seuraavatkin. Kaikki ei oo Otavan, niin ihan kaikkia ei saara, mutta aika monta kyllä. Jos niissä on vähän kansivikaa, niin saaraan ne ilman. Tehtiin niihin vähän vikaa. 

- Kiitos. Ne olis aika kalliita. 

- Paljokos ollaan velkaa? 

- Ette missään tapaukses mitään! 

Isä antaa Eiralle 300 markkaa ja Jaloviina-pullon. Ilmeestä päätelleen osu ja uppos. Kiitellään ja lähdetään pikkuhiljaa kotiin päin. 

Ollaan jo auton vierellä, kun joku, varmaankin Risto, laskeutuu portaat alas. Voin vain kuvitella, kuinka Jallu-pullo avataan ja ilta alkaa aueta. Luulisi, että on vähän ankeaa ryypätä äitinsä kanssa. 

Illalla koitan juosta. Jalka kestää Poukanperän tienhaaraan. Eli melkein kilometrin. Saatana! 

---

Tänään alkaa lukio. Alkaa tietty kymppiluokkakin. Sovittiin Tonin kanssa, että mennään samaa matkaa mopolla. En tiedä onko se hyvä idea, kun haisee bensalta. Vai haiseeko silloin bensalta vai pakokaasulta? 

Pitää mennä ykköskerroksen viimeiseen luokkaan. Meidän luokanvalvoja on joku Sirpa. Aika paljon töysäläisiä on luokalla. Ei hemmetti. Niiden on pakko olla tyhmiä. Tyhmän näköisiä ainakin. Katsovat töysäläisittäin. No, ehkä pari ihan nättiä tyttöä on.

Luokkaan jakaudutaan aina jotenkin samalla lailla. Nörtit oikeaan laitaan ja hyvin eteen. Ne, kun ei näe taululle. Pahikset eli tupakoijat oikeaan takanurkkaan. Urheilijat vasempaan takanurkkaan ja tytöt keskelle. Pojat menee siis aina reunoille. Ja ehkä ne muutamat rohkeat tytöt. Hanna ja joku muu ehkä uskaltaa. Töysäläiset ovat keskellä takana.

Päivä on tylsä. Jotain ohjeita, joita ei jaksa kuunnella. Koulu loppuu kahdelta. Menen mopoille, jossa Esko ja Toni jo odottaa.

- Sun mopon alla on jotain märkää. Onko sulta öljyt valunut?

- No ei kai se nyt oo! Miks olis?

- No näyttää että on.

- Ne on jonkun muun. Lähdetäänkö jo?

Lähdetään ajamaan. Käännän kytkimestä ja mopo menee 65 km/h. Asunmaanmäen jälkeen mopo yskähtelee ja kohta lyö renkaan lukkoon ja sammuu.

Yritän uudelleen käyntiin. Poljin ei liiku. Perkele! Se leikkas kiinni. Perkeleen perkele!

- No, mikä tuli?

- Varmaan leipo kiinni...

- Älä helvetissä?!

- No, poljin ei liiku.

- Joo, leikannut se on. Jos me mennään Eskon kans ja käydään sanomas isälles?

- Joo. En minä ainakaan tuota kanna pois.

- Me mennään. Eiköhän se isäs sitten tuu.

Odottelen levöhdysalueella varmaan pari tuntia. Isä tulee Matin kanssa Opelilla ja sillä on peräkärry.

- No?

- Leikkas vissiin kiinni.

- Ekkö oo kattonu öljyjä?

- Oon. Viimeksi eilen.

- En kyllä usko. Eihän se kiinni leikkaks.

- Leikkas. Joku on varmaan päästänyt siitä öljyt.

- No, se saa nyt olla. En jouda siihen nyt ennen ens viikkoa. On puintiaika. 

Voi perse! Perse mikä alku lukiolle! Perse!!!

---

Keuruulaiset olivat isän sedän puoliso ja hänen lapsensa. Otavan kirjapainossa töissä ja valitettavan alkoholisoituneita. Mutta ystävällisiä. Luulin 25-vuotiaaksi asti, että Hossi oli oikeasti Hossi. Mutta se oli Raimo. Raimo oli Hossi siksi, että hän näytti aivan Bonanzan Hossilta.

Sain keuruulaisilta maksutta koulukirjat. Siinä tuli useampi tuhat markkaa säästöä. Isompi juttu kuin osasi silloin ajatella.

Lukio ei juuri jännittänyt. Minä keskityin joten kuten urheiluun ja siksi koulu oli aika toissijaista. Töysäläiset olivat alavutelaisille punainen vaate, vaikka lopulta Jarkko ja Jukka olivat melkein parhaita kavereita. Vaikka olivatkin Töysästä.

Mopon kiinnileikkuu oli musertava paikka. Sain jostain päähän purkaa sitten koko mopon. Siellä se oli räjäytyskuvan mukaisesti paloina jyväladon lattialla aika pitkänkin aikaa. Eikä ikinä tullut yhtä ehoksi. Osiakin jäi yli puoli sangollista. Tyhmyyttä sellainen koheltaminen.

Juoksutarinoita 60. Jalka revähti (16.7.1996)

RadioMafiasta soi Granberriesin Salvation. Ajetaan mummolasta kotiin. Mummon mehu oli hyvää, mutta tiikerikakku oli vähän liian kuivaa. Oli melkein pakko juoda kahvia, mutta sain vältettyä. Mummo antoi 20 markkaa. 

Illalla pitäisi juosta Pyylampi täysiä ympäri. Kunto tuntuu hyvältä. Nukuin hyvin, olen syönyt hyvin ja keli näyttää mukavalta. Pääsisikö tänään isän ennätyksen tuntumaan?

---

Verryttelen metsätien päähän ja takaisin. Ei jaksaisi niinkään paljon. Inhoan hitaasti juoksemista. Metsätie tuoksuu kirpeälle. Pahalle. Vähän kuin luteet, jos niitä huitoo. 

Ilma hautoo sadetta. Jopa ukkosta. Mutta ei se ehkä vielä tule. Juoksukeli on siis parhaimmillaan. Kostea ja tyyni. Vähän kuuma ehkä.

Muutama kiihdytys. Kuusi kertaa kengännauhojen tarkastus. Käsien pyörittelyä ja ensimmäisten kilometrien läpikäyntiä mielessä. Ei tule autoja. Lasken kymmeneen. Sitten startti. 

Hep! Ensimmäiset sadat metrit ovat aina rytmillisesti hankalat. Vauhti on jotenkin kateissa. Asfaltilta penkan päälle. Alkavat puut tämänkin polun reunoilla kasvaa niin, että joutuu vähän väistelemään. 

Hillevi kävelee vanhalla tiellä. Ei se minua varmaan tunne, eikä ole väliksikään. Nostan kättä kuitenkin. Haisee pakokaasu. Joku on ajanut traktorilla juuri ohi. 

Eka kilometri. 3.11. Huh! Eikä tunnu miltään. Pitäiskö kuitenkin vähän hidastaa? Jos kuitenkin juoksisin Peltolan ohi kovaa, niin koira ei tajuasi minua. 

Antero istuu pihassa, Ottokin on siellä. Nostaa kättä. Heilautan takaisin. Varmasti juo viinaa. Eihän se muuten pihalla istu. Ravistan käsiä ja siirryn sisäreunaan. Tapanin lehmät tuijottaa hölmön näköisenä. 

Toinen kilometri. 3.22. Vieläkin näin kovaa?! Nyt oikeasti tulee ennätys. Jalat tuntuu huonolta, mutta hengityksessä ei juuri miltään. Lamminmäeltä tulee tuoreen rehun tuoksu. 

Vanha Peltola. Lato nojaa jo pihaan päin. Milloinkahan se kaatuu? Vieläköhän Taimi asuu siellä? Ainakin siellä on kissoja pihassa. 

Ärsyttävin kohta koko reitissä. Kotasuoran mäki. Askel ei koskaan jatku alamäestä ylämäkeen luonnollisesti. Vauhti jollain tapaa tyssää. Jos nyt juoksisi ylikovaa alas, niin nousisiko se edes puoleen väliin mäkeä? 

Ai perhana, astuin huonosti! Vasemmassa jalassa tuntuu. Hengitys on edelleen vaivatonta. Vasempaan reunaan ja Hannukselan suoraa kohti. 

Nyt rennosti, niin kohta ollaan puolivälissä. En tiedä kolmosen kohtaa tarkasti. Se kuitenkin meni jo. Hannukselan tienhaara. 

Naps! Ai saatana! Sattuu takareiteen. Jalka ei toimi. Kangistuu. Nostan sen vaistomaisesti koukkuun. Kaadun heti ja kierin kuperkeikan kautta ojaan. Ai helvetti! 

Vasemmassa takareidessä tykyttää. Menen ojan pohjalle istumaan. Siellä on vettä. Ei se kyllä kylmää ole, mutta viileää. 

- PERKELEENSAATANANJUMALAUTA!!! 

Istun siinä. Viisi tai kymmenen minuuttia. Katson tyhjyyteen. Mitäs nyt sitten? Paarmat pyörii pään ympärillä. En jaksa välittää. Suunnaton tyhjyys tunkee mieleen. 

Nousen ojasta. Kotiin on päästävä. 12.27. Kello on pysähtynyt siihen. Hurjaa vauhtia, enkä edes tiedä onko kello pysähtynyt heti kaatuessa. Katsoin sitä kuitenkin suoran alussa ja silloin minuutit olivat 11-alkuisia. 

Lähden linkkaamaan kotiin. Auton ääni. Sitä ajaa Jussi. Huidon sille toisella kädellä. Jussi nostaa kättä ja ajaa ohi. Voi helvetti. Se varmaan luuli, että olen normaalisti lenkillä. 

Kävelen 2,5km kotiin. Menen seisomaan järveen. Tuntuu, että olen Rocky. Isä tulee katsomaan. 

- No? 

- Meni jalka. 

- Miten? 

- Se vaan napsahti ja pyörin ojaan. 

- Akilles? 

- Ei, takareisi. 

- Seiso siellä. Kysyn Markulta, mitä sille pitääs tehrä. Onko se kipiä? 

- Kyllä siihen tuntuu, mutta enemmän se tykyttää. Ei se silleen satu tosi paljon. 

- No, mää käyn soittamas. 

Tässäkö se nyt oli tämä kesä? Vai kestäiskö, jos lepää pari päivää? Pystyykö metsätöihinkään? Perkele. 

Pienet kalat uskaltautuu jo lähelle. 

---

Joskus juostessa on flow. Flow voi olla hitaassa tai kovassa vauhdissa. Tässä juoksussa jalat eivät päässeet flowiin ollenkaan. Tuntui, että ne eivät ehtineet vauhtiin mukaan. 

Hengitys kuitenkin kulki. Se kulki paremmin kuin juuri koskaan. Vähän ennen jalan hajoamista muistan miettineeni, että kannattaisiko hengittää raskaammin, vaikkei luonnollisesti tarvinnutkaan. 

Vasempaan takareiteen tuli repeämä. Vaatimaton seitsemän senttiä. En tietenkään heti mennyt sitä tutkituttamaan, vaan sitä testattiin noin joka toinen päivä ja hierottiin jne. Ei vain ollut osaamista ja tietoa hoidosta. Ja kaikki kuvantaminen kallista sekä pääosin Seinäjoella. 

Tuo loukkaantuminen harmittaa. Olin oikeasti ihan hurjassa kunnossa. Olisin voinut pärjätä ikäluokassa hyvin. Olin treenannut kahta treeniä päivässä ja jälkikäteenkin katsottuna treeni oli ollut ihan fiksua. 

Ei puuttunut kuin huolto ja lepo. 

Juoksutarinoita 59. "Bist du verrückt!?" eli juoksu Kaunispään huipulle (5.7.1996)

Ivalo. On kyllä sitten ankean näköinen paikka. Minkä ihmeen takia me täällä käydään? Olisin voinut jäädä kalaan tuohon välille jo.

- Mennään nyt jo! Vähän ankee kylä! 

- Oos ny! käydään vähän kattelemas, miltä täällä näyttää.

- Ankealta. Ei edes jäätelökioskia...

- Ei nuan kylmäs kukaan viitti jäätelöä syärä!

- VIITSIIPÄS!

- Hei, nyt sinne kalapaikalle!

- Ny kersat hiljaa hetki! 

Saadaan kaupasta Eskimo-puikot. Isä ostaa nakkeja ja olutta. Jonkin keksipaketin. Äiti pussin Marianneja. 

- Nyt laitat sen radion! Tulee Kalevan kisat. 

- Ei kai sit radiosra tuu? 

- Tuleepas! 

- Illalla on sitten lenkki. 

- Joo, joo, mutta ensin sinne joelle! 

Haettiin eilen kalastuslupa. Vain minä ja Sami halutaan kalastaa, mutta lupa on vain mulle. Koska kaks lupaa on "turhuutta ja kallista". 

Ajetaan johonkin jokipaikalle. Sääskiä on pirusti. Saan ihan puolitoista tuntia aikaa virvelöidä. Joku räkyttää koko ajan vieressä. Saan yhden alamittaisen hauen. Sitten palataan mökille. 

---

Katsotaan ihan hemmetin pienestä televisiosta Kalevan kisoja. Miesten vitonen on tosi tiukka. Pasi Mattila voittaa, mutta onneksi nuori Samuli Vasala on kolmas. Vanha patu Ojennus on neljäs ja moni juoksee alle 14 minuutin. 

- No niin, sitte! Lähretään lenkille! 

- Onko aivan pakko? Ei mitään tylsää sitten. 

- Pari kiihdytystä ja sitten pidempi veto. 

- Kuinka pitkä? 

- Olisko pari kilometriä... 

Verkkaillaan latupohjaa pitkin. Ärsyttävää kariketta menee kenkiin. Nähdään hirvi, vaikka luulisi, että poroja. Kiihdytellään ne pari sataviiskymppistä. 

- Sitte voit orotella sen viis minuuttia. 

- Mitäs sitte? 

- Juokset täältä tuonne Kaunispään huipulle. Sitä polkua, mitä käveltiin eilen. 

- Ei helvetti, sehän on vaikka kuinka pitkä!

- Noin pari kilsaa. Mää lähren etukäteen. Kattot tästä hetkestä viis minuuttia!

Huhhuh. Mäkivedoksi meni. No, oikeastaan tykkään ylämäkijuoksusta. Pyörittelen käsiä ja tyhjään kengät puruista. Jos lähtisi oikein kovaa, niin pääsis äkkiä pois? 

4.50, 4.51, 4.52... Hep! Lähden reippaasti. On juostu jo alle reippaasti, niin tuskin kädet puutuu. Alku nousee loivasti. Joku kävelyttää koiraa. 

"Kaunispää 3km". Mitäh?! Kolme! Piti oli pari kilometriä. Rentoutan vauhtia vähän. Matkaa on enemmän kuin piti. 

Saavun tunturin juurelle. Tästä on varmaan se kaks mm Ei tunnu pahalta vielä. Ei ole onneksi kuuma keli. Kesäksi on kylmä. Mietin olevani Samuli Vasala. 

Hapon määrä suonissa kasvaa samaa tahtia kuin mäki jyrkkenee. Loppu on melkoista tassutusta ja käsiäkin puuduttaa. Isä huutaa jotain ylhäältä. Saksalaiset vanhukset katsoo kuin hullua, kun juoksen ohi. 

Maali. Istun kivelle. Läähätän. Hiki valuu silmiin. Etureidet on aivan lopussa. 

- Sieltä...oli...jumalauta...kolme kilometriä! 

- Oho, niinkö? Noo, se on hyvää harjootusta. 

- En juokse...täältä...alaha!

- Mitä? 

- En juokse täältä...alas! Enkä verryttele! 

- No ei tartte, mää tulin autolla tänne. 

- Mitä? Ja mää juoksin!? 

- Arvasin, ettet jaksa takaasin. 

- Bist du verrückt!?

- Mitä? What? 

- Are you mad? 

- Mitä se sanoo? 

- Että "ootko hullu?" Vastaa "yes!"

- No! 

Illalla luen hetken Stephen Kingiä. Huijataan äitiä. Se melkein uskoo, että poroilla on kolme korvaa. 

---

Oltiin kesälomareissulla Saariselällä. Majoitus tapahtui Osuuspankin omistamalla huvilalla, jossa oli useampia soluhuoneita. Yllättäen samaan mökkiin osui Luoma-Ahon Lasse, minun ensimmäinen piirileirivalmentaja. 

Kalastin vielä tuohon aikaan paljon. Ymmärrän, että kalastusluvat jotain maksoikin, mutta aikaa kalastukselle oli ihan hemmetin vähän. Lohia ja järvi kun oli kotonakin. 

Kalevan kisojen vitonen oli hyvä kisa tuolloin. Taisi neljä ukkoa mennä 14 minuutin alle. Samuli Vasala oli suosikkini, koska oli nuori ja kova taistelemaan. Mattilan Pasi on vähän sellainen unohdettu tähti. On nimittäin kovia aikoja plakkarissa. 

Tuolla reissulla treenattiin ihan älyttömästi. Oli lenkkiä lenkin perään ja ohjelma muuten ehkä enemmän pikkusisaruksille kuin minulle. Tosin teinille on ehkä vaikeakin sitä keksiä. Kunto oli joka tapauksessa hyvä. Tuo noin kolme kilsaa meni aikaan 11.45 ja se oli kyllä kova juoksu, tuohon maastoon. 

Äitiä juksattiin koko reissu. Uskoteltiin, että napaketut on susien kokoisia ja niin edelleen. Porojen kolme korvaa jäi äidin lähes viimeisiksi sanoiksi minulle. 

Juoksutarinoita 58. Anja mäkätti aidasta (27.6.1996)

 

Pelkkää paskaa pitkää lenkkiä. Tämä viikko on vain kevyttä lenkkiä, koska välillä pitää levätä. Pitää levätä, mutta silti voi olla metsätöissä. Sehän se onkin vasta kevyttä tuolla helteessä.

Ajan mopolla muuntajalta pois. Raivaussaha on melko huterasti tarakalla, mutta pysyy. Turvasaappailla on huono ajaa. Olisko sittenkin pitänyt toivoa S1:stä? On se kyllä niin nössö jotenkin.

Kotona. En jaksa kyllä teroittaa sahaa tänään. Teen sen vasta huomenna ennen lähtöä. Jätän sahan navettakellarin pöydälle. Kellarissa haisee jotenkin hyvälle. Tunkkaiselle, mutta sopivasti jollekin öljylle ja pakokaasulle.

- Anja on taas laittanut aidan pystyyn. Ei pääse hyppimään, eikä siitä koululle.

- Meette sieltä sivusta!

- Ei siitä pääse. Se on tiukemmin laitettu nyt.

- Mää katon samalla, kun meen lenkille...

---

Mökin ja tenniskentän ohi menevä polku on lyöty tukkoon jollain aivan käsittämättömällä virityksellä. Siinä on lammasverkkoa, rankoja, rautalankaa, paalinarua ja ehkä muovipussin paloja. Mitä helvettiä?!?

Pyörittelen rautalangat liitoksistaan auki ja pujottelen puut verkon välistä pois. Sen verran saan sitä purettua, että sieltä oikeasta reunasta pääsee hitaasti vaikka mopolla ajamaan. En kyllä aja mopolla siitä, kun jää jälkiä. Pyörällä saavat kersat mennä, ettei tarvitse mennä 66:sen reunaa.

Juoksen Sapsalammen ympäri. Takareittä vähän kiristää. Pitää illalla venytellä pitkästi. Huhtalanmäellä niittävät heinää. Roope yllättäen irti ja juoksee vierelle kuolaamaan. En varmasti ota ikinä koiraa! 

---

Syödään isän kanssa. Äiti on töissä. 

- Isi, Anja kävelee meille päin.

- Anja? Ei kai... Ettei Sauli?

- Kyllä se on Anja. Sillä on vaaleanpunainen takki.

- Keräiskö se jotain kukkia?

Isä on tehnyt hernekeittoa. Se palaa sillä aina vähän pohjaan ja siinä on liikaa suolaa. Samin ei tarvitse syödä sitä. Sille on karjalanpiirakoita, joita se lämmittää mikrossa.

- Nyt, isi, se Anja on rantasaunalla.

- Mitä?! Piruako se siellä tekee? Mää paan vaattehet ja käyn kattomas. Älkää ottako ruakaa pöyrästä!

Isä lähtee pihalle. Sieltä kuuluu jotain meteliä.

- Tomi! Tuuppas tänne!

Mitähän nyt? Ai niin se pirun aita... Ihokarvat nousevat vähän pystyyn, mutta en minä nyt yhtä Anjaa pelkää. 

- No?

- Ookko hajottanu airan toiselta pualen?

- Vähän purkanut, kun siitä ei pääse ohi. 

- Siitä ei kuulukaan päästä! Se rikkoo meidän mökkirauhaa. 

- Ette te ollu mökillä ja Sami ei pääse siitä pyörällä.

- Siitä ei pidä mennä silloinkaan. Tontti on meidän!

- En minä siitä ole mennyt, mutta nuo pienet vois siitä kyllä mennä. Olis turvallisempaakin...

- Siitä ei kuljeta. Jos te kuljette siitä, niin minäkin voin kierrellä teidän pihalla ja tutkia teidän paikkoja.

- Ei me mitään pihoja kierrelty! Ajettiin vaan ohi. 

- Ja sulla ei sitte oo mitään asiaa meirän varastoihin! Tualla pellonreunas saat kulkia niin ku tykkäät, mutta aittoihin ja tuonne navettahan sulla ei oo asiaa!

- Minä ihan kiusallani kuljen täällä niin kauan, kunnes aita pysyy pystyssä.

- Selvä. Kersat ei kulje siitä enää, eikä sulla oo tänne pihoolle enää asiaa!

- Tomi vois kyllä pyytää anteeksi!

- Paskat...

Kävelen takaisin syömään. Saatanan akka!

- Saulin puolelle ei nyt sitte oo teillä asiaa. Siitä ei mennä ei pyärällä eikä mopolla! Eikä varsinkaan kävellen! Ei mennä hyppimähän laiturille, eikä mitään!

- Eihän siinä oo mitään järkee!

- Ei ookaan, mutta jos se on nuan vaikiaa niin te ette siitä mee. Anjan on kyllä myös sitten turha orottaa mitään apua puiren kaatamises tai mihnää muuskaan.

Perkele. 

---

Tein tuon kesän "kesätöitä". Eli olin kotona metsätöissä, mutta ihan varsinaista palkkaa en juuri saanut. Sain jotain, mutta ei se ollut mitään tuhansia markkoja. Eipä se tosin ollut mitään kahdeksan tunnin työpäivääkään. Välillä paljon, välillä vähän.

Saulin puoli. Sauli oli isän setä, jolla oli mökki toisella puolella järveä. Sadan metrin päässä siis. Mökin ohi kulki vanha Kantatie 66. Siitä oli aika paljon turvallisempi mennä kouluun. Anja, Saulin vaimo, ei kuitenkaan tuosta pitänyt. Olihan se toki heidän tonttiaan, mutta häiriökään ei kyllä ollut kovaa.

Anja ei istunut jotenkin maalaiskylän muottiin. Anja vaikutti kaupunkilaisnaiselta, jolle esim. muurahaiset kivilaatoilla oli ylitsepääsemätön ongelma. Kuten koivunlehdet ja ylipäätään minkään kasvaminen luonnollisesti. En varmasti ollut mukava teinipoika häntä kohtaan, mutta ei hänkään varsinaisen lämmin ollut. Sitten, kun pääsin aikuiseksi asti, tulimme aivan hyvin toimeen ja Anjan kanssa oli aivan mukavakin keskustella. Ehkä me vain ymmärsimme häntä väärin.

Tuo aita kyllä rikottiin vielä monen monta kertaa, mutta syytimme siitä tietysti sulkavankyläläisiä mopopoikia. Pystyin vetoamaan mopoon, joka oli rikki jne. 

Juoksutarinoita 57. Florida Panthers vs. Colorado Avalanche (11.6.1996)

Kello soi. "Good mooooorning, vrumm, vrumm". Saatanan Harlikka-kello. Äkkiä vaatteet päälle ja alakertaan. Muistinkohan ottaa muut puhelimet seinästä?

Avaan television. Papan paskatelkku. Pitää lämmitä ennen kuin kuva näkyy. Ääni onneksi kuuluu.

Laitan tulen hellaan ja siirrän keinutuolin lähemmäksi. Onneksi on Afri-Colaa jääkaapissa. Teen vielä Vilenin ruisleivän.

Lindegren ja Mennader mussuttavat pelistä jotain. Pihalla on jumalattomasti sumua. Tuleekohan hieno keli?

Peli alkaa. Minulla on vihko, johon kirjaan tärkeimmät tapahtumat, niin voi Jukan kanssa sitten analysoida.

Saminkin piti herätä katsomaan, mutta ei sitä kyllä näy. Antaa nukkua, en viitsi mennä herättämään sitä, kun sitten herää koko talo. 

Peli alkaa. Jos Colorado voittaa, niin se vie Stanley Cupin. Toivottavasti ei voita. Vanbiesbrouck on liekeissä. Hienoa! Jovanovski pers'taklaa Forsbergin. Jes! Niedermayer laukoo, mutta Roykin on hereillä. Esko juhlii. 

Erätauolla otan puhelimen ja soitan Jukalle. Jukka vastaa heti, ettei ehdi soida. Minä vedän kierrejohdon tuvan puolelle. Käydään peliä läpi. 

Peli jatkuu, puhelu loppuu. Syön Marie-keksiä. Isä tulee ovelle.

- Höh. Mitä sää tähän aikaan ylähäällä teet?

- Katton NHL-finaalia.

- Eikö oo aika tohlua? Huomenna on kisa.

- Nukun sitten, kun tämä loppuu. Ehtii siinä hyvin.

- Kyllä sen vois nauhoottaa.

- Joo joo, mee jo!

- Höh... Valot sitte pois, etkä jätä tulta yksin palamahan!

- Eiku jätän!

- Mitä?

- Eiku jätän tietysti!

- Vänkytäpä vielä kerran!

- ...

- Valot pois sitten!

Toisella tauolla jutellaan taas. Jukka soittaa. Syön samalla banaania.

- On kyllä ollu tiukkaa!

- No on. Moket aivan älyttömiä!

- Pari kertaa on päässyt Fobba pahasti läpi, mutta hyvin on Vanbiesbrouck ottanut. Helvetin nopee... Ootas! Jotain ihme ääntä kuuluu pihalta...

- Tuleeko teille joku?

- Shhh! Hiljaa nyt! Joku molskahti.

- Täh? Onko joku järvessä?

- Kolme helvetin isoa lintua ui meidän rantaan... Mitähän nuo on? Kotkan näköisiä, mutta ei kai ne ui? Nyt ne meni rantasaunan taa...

- Mitä ne on?

- No, kun en näe. Helvetinmoista ääntä... Ei perkele! Ne on hirviä! Ne ui järven yli ja tuli meidän rantaan.

- Hirviä?!

- Joo. Nyt ne kävelee tästä ikkunan alta. Jumaliste on isoja... Yks sarvipää ja kahdella ei oo sarvia. Tuonne ne juoksee navetan päätyyn. Hullu juttu!

Peli kestää ja kestää. Menee jatkoajalle. Ja toiselle. Väsyttää ihan simona. Kolmas jatkoaika. Kaikki on ihan puhki.

Vanbiesbrouck tiputtaa kiekon. Kiekko jää peliin ja tulee oikeaan laitaan siniviivan tuntumaan Uwe Krupp täräyttää kovan lämärin ja suoraan maaliin. Siinä! Colorado on mestari! Paska!

---

Herään yhdeltä. Käyn vähän juoksemassa metsätiellä. Illalla on AU:n kansalliset. Kolme tuntia. Ei kiva, on jotenkin kuumakin. 

---

Seurasin tuolloin NHL:ta tarkasti. Serkku-Jukan kansss soiteltiin aina yöpelien tauolla. Tehtiin itse vaihtoja jääkiekkopeleihin ja muutenkin oli aika fanaattista. 

Ennen puhelimissa oli johdot eikä niitä siirrelty ihan minne vain. Meillä puhelin oli keittiössä ja johtoa venyttämällä sen pysty vetämään tuvan puolelle. 

Kaksi muuta puhelinta piti käydä ottamassa pois seinästä, ettei kukaan herää, kun soitellaan. Yhden soidessa kaikki soivat ja soittaessa muut naksuttivat. 

Coloradolla oli kaikkien aikojen joukkue. Tai onhan niillä nytkin melkoisen vakuuttava, mutta tuolloin joukkueessa oli ihan kaikkien aikojen tähtiä. Roy, Sakic, Forsberg... 

Kolme hirveä ui sumun peittämän Kangaslammen yli että heilahti. Aivan kuin jotain. Muinaisia hirviöitä olisi noussut järvestä. Elettiin muinaisia hirviöitä. Hehee. 

Kolme tonnia oli tuon yön jälkeen koko tavalla takkuista. Mutta ei se silloin tuntunut tuollainen uneton yö. 10.14, joten kulku ei kummoinen ollut. 

Uskotteko, että nyt tuntuisi? 

Juoksutarinoita 56. Peruskoulu loppui (1.6.1996)

Se on siinä! Peruskoulu loppu! Ei enää koskaan Sippolan tunteja eikä Eelistä!

- Paljonko keskiarvo?

- 7,6.

- Miten voi olla, kun sulla on noin paljon kaseja ja ysejä?

- No katto kieliä ja kemiaa. Kutosta ja vitosta!

- Eihän tota enää tartte, lukiossa sitte paremmin.

Käydään poikien kanssa vielä Kyntäjällä. Minä ostan Afri-Colan ja Big Catin.

- Ajetaanko Jokivarren kautta?

- Joo, mutta pitää mennä reippaasti. Pitää ehtiä lenkille ennen iltaa.

Illaksi on varattu mökki leirintäalueelta. Sinne on tulossa melkein meidän koko luokka. Tonikin onneksi pääsee, vaikka sillä on vielä antibioottikuuri. 

---

- No, minkälaanen toristus tuli?

- Tavallinen.

- Onneksi olkoon, Tomi. Miten sinä oot jo noin iso!

- Älä halaa! Nössöä...

- Aika huonoja on nua kielet, lukios sitte pikkuusen toinen tahti saa olla.

- Joojoo. Mun pitää nyt mennä.

- Puita heittelemähän Sannan ja Samin kans! 

- En ehdi, pitää käydä lenkillä ja sitten mennään Helin ja Tonin kans valmistelemaan sitä leirintäaluetta.

- Anna nyt olla viimeisenä koulupäivänä.

- No, risusavotta alkaa sitte maanantaina aikaasin.

- Joo joo, heippa!

---

Ajan mopolla pururadalle. Sääskiä on jo nyt. Perkele. Hetikö tämä alkaa?

Verryttelen kolme kierrosta. Ohjelmassa on 5*ylämäki ja 5*etuveto. Rennosti, ei täysiä.

Ylämäki on jo kuiva, mutta muuten on aika pehmeä puru. Notkoissa aivan vettäkin vielä. Linnut laulavat niin pirusti.

Tykkään ylämäkivedoista. Alaskävely on jotenkin mukavaa. Oravia on kuusissa aivan hulluna. Aurinko paistaa sumuisesti metsään ja valaisee hämähäkin seittejä.

Etuvedot on paskoja. Tasaisen juoksu on paskaa. Liian toistuvaa. Pitää vaan juosta. Se on tylsää. Ylä- tai alamäessä on sentään jotain tekemistä. Ei jää aikaa miettiä hengitystä. Hengittäminen on juoksun ankein asia. Kipu keuhkoissa. Miten tupakoijat voi elää? 

---

Marja-Liisa on tuonut boolia ja kaikkea aivan helvetisti. Täytekakkukin. Kymmenen litran boolissa on yksi mansikkalikööripullo ja Sprite. Kelluu siinä joku msnsikkakin. En kyllä ymmärrä miksi yleensäkään tuodaan mitään alkoholia noihin juhliin.

Porukka on tullut ajoissa. Jutellaan ja saunotaan. Toni ja Esko tulee. Miia on jo paikalla. Ja Aseman tytöt. Vesa. Niina ja Tanja. Lestat on pois. Tietysti.

Isä käy lenkillä muka vahingossa siinä leirintäalueella. Onhan se nyt varma, että ei ole vahingossa. Vaan on vahtimassa. Miksi tämä leirintäalue on Sapsulla?

Mikko ajaa kevarilla pihaan. Juttelee isän kans jotakin. Isä lähtee ja Mikko tallustaa meidän luo keinuille. 

- Terve! Onkos teillä boolia?

- Joo, on. Ei nyt niin hääviä. 

- Eikö oo riittävästi potkua? 

- En tiedä. En minä juo, on kisakausi. 

- Täh!? Totta kai juot! Toni ainakin. Ja Esko!

- Mulla on antibiootti. Ei saa. 

- No mää voin vähän ottaa. 

- Mullon vähän terästystä...

Mikko kaivaa povarista pirtupullon ja kaataa booliin. Vain me huomataan se. Katsotaan Tonin kanssa toisiamme. Kumpikin tajuaa, että nyt ei ollut hyvä juttu. 

Mikko juo jonkun verran, nuolee Niinan kanssa hetken, ottaa kevarin ja lähtee. Varmaan johonkin muihin naisiin. Kunnon Rahikainen. 

Jonkun ajan päästä Esko ja Vesa on aivan seipäässä. Samoin Sanna ja Tanja. Hienosti menee. Tonin kanssa haetaan jäätelöt kioskilta. Liisa kävelee kädet puuskassa terassin kulmalle. 

- Hei, onko Vahtia näkynyt? Se pääs oven raosta ja juoksi mettään. Hemppa ei oo kotona, niin ehtisittekö auttamaan? 

- Ei oo näkyny, mutta käydään kiertämässä. Tuodaan kotia jos löytyy. 

- Kiitos! 

Lähdetään Tonin kanssa kesäiseen metsään kiertämään ja huutelemaan Vahtia. Sääskiä on niin pirusti. Kyllä se on alkanut. 

- Mistäs sen Vahdin täältä löydät? 

- Ei se kauas kierrä. Vanha jo. Vahtii!! 

- Ei ole muuten hyvä, että se booli on niin vahvaa. Nehän on ihan sekasin ja naapurista valittavat varmasti kohta. 

- Ei oo ei. Pitääskö muka ottaa sitä mukeihin ja käydä kaatamassa pois? 

- Joo, hyvä idea! Hei, Vahti on tuolla tenniskentän laidalla! 

Viedään Vahti Liisalle ja mennään takasin mökille. Esko kävelee päin pihan ainutta puhelintolppaa,, ainutta sadan metrin sisällä. Siihen ei osuisi selvinpäin vaikka yrittäisi. Esko kuitenkin saa ihan haavankin otsaan. 

Haetaan Tonin kanssa poolia muovimukeihin ja käydään kaatamassa sitä nurkan taakse. Saatanan Mikko! Koko sakki tillin tallin. 

Niina itkee ja Tanja uhkaa tehdä itsarin, syö jotain nappeja. Sanna oksentaa terassille ja kohta Tanjalta lähtee taju. Meneepä komeasti. 

Tytöistä Miia lienee ainut selvinpäin oleva Helin lisäksi. Heli on jo puolipaniikissa ja lähtee kioskille. 

- Mun on pakko soittaa ambulanssi! 

- No soita! Me kaadetaan booli pois. 

Heli soittaa myös äidilleen, joka soittaa Tonin äidille ja kohta siellä on isäkin. Myös ambulanssi tulee. 

- Mitäs täällä on vedetty? Kotia piti tulla jo tunti sitten! 

- No ei ole mitään! Yritetty Tonin kanssa huolehtia näistä. 

- Justiinsa. Se on kotiarestia sitten tästä hyvästä! 

- Perkele, on etitty Vahtia ja kaadettu boolia pois! Ei oo ehritty juomaan. 

- Pojat puhuu totta! 

- No kattotaan. Nyt sitte kotia! 

Tanjan tabletit olivat lopulta koiran matokuuri. Puolet oli filmausta. Ajelen kotiin. Äiti on tuvassa ja sanoo olevansa pettynyt minuun. Helvetti! Mitään ei uskota! Koskaan! 

---

Minun ysiluokan keskiarvo oli huono. Jotenkin loppui kiinnostus täysin ysin keväällä. En jaksanut keskittyä yhtään. Olin menossa ammattikouluun, jonne isä ja äiti ei onneksi päästäneet. 

Inhoan sääskiä. Inhosin jo silloin. Ne pilaavat Suomen kesästä ison osan. Siksi olen kuitenkin aika kevät-syksy-ihminen. 

Helin äiti oli avuliaisuuden ja hyväntahtoisuuden perikuva. Maailman kauhavalaisin ihminen, jolle vaatteet oli verhat ja mummo isu. Heli oli aikuisempi kuin me tai ainakin käyttäytyi niin. 

Tuo mökkijuttu meni käytännössä aivan persiilleen. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos ei olisi Tonin kanssa lapattu boolia mäkeen. Pirtu on aika tiukka lantrinki 15-kesäiIlle.

Juoksutarinoita 55. Luokkaretki (21.-23.5.1996)

Aurinko nousee. Tai heijastaa metsän takaa. Nukuin huonosti, mutta jos linja-autossa vois nukkua. Odottelen pysäkillä farkkutakki päällä.

Linkka saapuu ja noukkii minut kyytiin. Autossa on sellainen meininki, ettei tästä kyllä unta tule. Olavi ja Raija ottavat nimen ylös. Menen melko taakse Jarmon viereen.

- Terve! Otitko paljo rahaa?

- 300 markkaa. Eikös meidän pitänyt saada Yrittäjiltäkin jotain?

- Vissiin, mutta ei ole kerrottu paljon.

- Mikolla on jotain juomaa mukana. Ne sitä jo hörppi siellä.

- Ylläri.

Matka jatkuu kohti Helsinkiä. Pelataan korttia ja puhutaan paskaa. Tytöt käy roikkumassa takana ja pahistytöt tietysti istuukin siellä. Tanja ja Niina ainakin on jotenkin sekasin. 

Saadaan yrittäjien rahaa melkein 400 markkaa per oppilas. Se on hullu määrä. Pitää yrittää säästää sitä paljon. Jos sieltä vaikka löytyisi NHL-kortteja. Kai siellä nyt on. Onhan niillä Sundin ja Forsbergkin. 

Laiva on Silja Europa. Se on uusi ja hieno. Mikko ja Tanja lähtevät heti etsimään jotain, joka ostaisi tai tarjoaisi viinaa tai kaljaa. Tax free aukeaa vasta tunnin päästä. Me kierretään laivaa. Mikään ei ole vielä auki, joten mennään kannelle. 

---

Illalla ollaan Tukholmassa. Tukholma näyttää tosi isolta. Miestelen muille, että olen käynyt siellä vähintään 10 kertaa. Silti olen yhtä ihmeissäni. 

Hotelli on jossain isojen liittymien lähellä. Ihan perus, melkein jopa kälynen. Lähdetään jätkien kanssa huoneet saatuamme hakemaan sipsejä ja limsaa. Konsum on se kauppa. Siellä Jonnykin on töissä. Meillä on sellainen kynä. 

Yritetään mennä ajoissa nukkumaan. Olavi ja Raija tulee ovelle. Pitää olla rauhassa, muut asukkaat ovat valittaneet. Mikko on ilmeisesti saanut jotain kaljaa jostain. Miten se on mahdollista? Se osaa ruotsiakin aivan perkeleen hyvin eli ei ollenkaan. Kirjoitti kokeeseen "Sorry efter", kun piti kirjoittaa ruotsiksi "anteeksi, olen myöhässä". 

---

Kierretään Gröna Lund. Väsyttää, kun ei tullut juuri nukuttua. Olavi ja Raija juo olutta jossain kahviossa. Käydään Jarmon kanssa vuoristorata. Aika hieno! Mikko tulee siihen. 

- Kattokaa ny ristus näitä naisia! Pikkuusen paremman näköösiä ku Suames! Tissit ja kaikki! 

- Onhan ne... Ne ei vaan taida olla meistä kiinnostuneita. 

- Pitää käyrä kiinni vaan! He he! Saiskohan joltain tupakkia? 

Vanhan kaupungin jälkeen mennään laivalle. Päästään ihan hytteihin. Nyt ei muuten tule mitään, tämä sakkihan on aivan kamala. 

Laitan hiuslakkaa jenkkisiiliin ja lähdetään pyörimään laivalle. Mikko M ja Ville on saaneet jostain jotain juomista. Mikko vaan hihittää. 

Ville juoksee rappusia ylös aivan reikä päässä. Kuulemma treeninä. Joka kerta, kun se tulee kerrostasanteelle se kaatuu, koska "rappuset loppuu kesken". 

Pelataan Jarmon kanssa rahamme Sega Rallyyn ja Pokeriin. Tax Freesta ostan Haribon persikkakarkkeja. Niina itkee jostain miehestä tai pojasta. Olisko jopa Mikosta? 

- Nyt on pakko juoda jotain. Ostan kokiksen automaatista. 

- Mitä helvettiä!? Ei tule! 

- Paina niitä muitakin nappeja, jos se meni jumiin. 

- No nyt! Eeeei. Nyt täältä tulee kaks jotain Römsömsöötä!

- Se on Ramlösa. Vichyä. 

- Ei saatana! 

---

Aamulla linja-autossa odotellaan Tanjaa. Ensinnäkin se oli kateissa. Sitten se lähti jonkun italialaisen nahkatakkimiehen matkaan ja lopulta uhkasi itsarilla, kun se mies "jätti sen". Eli pääsi Suomeen. Voi helvetti. 

Kotona isä toivottaa tervetulleeksi. 

- No niin, sitten saatkin lähtiä kiviä keräämään Etelävainiolta!

Jee. 

---

Meidän luokka oli Alavuden Yrittäjien kummiluokka. Jouduttiin ja saatiin käydä niiden jutuissa. Lopulta ne antoi meille niin paljon luokkaretkitukea, että käteistä jäi kaikille monta sataa. Enää ei varmaan menis ihan noin. 

Silja Europa oli maailman suurin autolautta noin viisi vuotta. Se oli oikeasti hieno. Oli jännä keskiaula ja muutenkin hienompi kuin joku Viking Mariella. 

Tukholma oli älytön hyppäys Alavuteen. Moni ei ollut käynyt Ruotsissa koskaan. Minä tietysti usein, koska tätini siellä asui. Silti kulttuuriero oli valtava. Tuollainen lauma isossa kaupungissa. Melkoinen homma oli Olavilla ja Raijalla. Mutta hyvin hoitivat. 

Jarmon kanssa oltiin melko addikteja Sega Rallyyn. Pelattiin sitä parilla muullakin laivareissulla. Olen muutamat munkkikahvit voittanut vielä myöhemminkin sen kanssa. Väitän, että pystyn siinä haastamaan melkein jokaisen. Keskisellähän sitä pääsee pelaamaan. Eka metsäshikaani pitää ajaa suoraan, ne autot väistyy edestä. 

Pahistytöt sai tuolla reissulla kohtuullista draamaa aikaiseksi. Pullo siideriä ja maailma oli sekaisin. Kukaan ei rakasta jne. Huhhuh. Minun laivareissuilla on aina joku hukassa. Se huomataan myös jatkossa. 

Matkan jälkeen seuraavana päivänä juoksin hullun hyvin Tiinanmäen kierroksen. Heti alle 3.20, vaikka oli märkä keli. 

Juoksutarinoita 54. Kulotettiin peltoa (12.5.1996)

Äitienpäivä. Äiti on lähtenyt töihin, joten aamujuhlintaa ei ole. Ostin sille suklaalevyn. 

On luvattu lämmintä päivää. Lähden heti aamupalan jälkeen lenkille. Ohjelmassa on pitkä lenkki. Kierrän Rimmin. 

Juoksen ensin Kuuskutosen osuuden, se on niin tylsä toisin päin. Välttelen asfalttia ja isoa tietä. Saulin puolelta Vanhan tien polulle, hetki 66:sen reunaa, levähdysalueen kautta Olkkosen ohi ja taas Vanhalle tielle. 

Älytön muurahaisten jono kulkee vanhalla tiellä. Sen tienhaaran kohdalla, jonka päässä asuu Helge-Noin. Mäki-Pollarin jälkeen on maailman tylsin pätkä. 2,5 kilometriä tienpiennarta. 

Aurinko paistaa jo kuumasti. Olisi pärjännyt shortseissa. Helposti. Rimmin tienhaara. Huh, helpotus. 

Vanha Rimmintie. Luulin pienenä, että tien halkeamista putoaa Kiinaan, koska isä sanoi niin. Yritin nostaa pyörän eturenkaan aina railon kohdalla ilmaan. 

Käännös hiekalle. Rimmin iso mäki on hieno. Jyrkin ja jylhin paikka Sapsalammella. Pohjalla Kukkolampi, jossa on niin kirkas vesi, että keskelläkinn; järveä näkee pohjaan asti. 

Reijo oli tienhaarassaan. Niin hidas liikkeissään, ettei ehdi kääntymään, kun sanon päivää. Erkin koira tulee kalliolle katsomaan. Se on joku husky. Siniset silmät, eikä hauku. Erkki on veneellä, varmaan verkoilla. Nostaa kättä. 

Alkaa tulla nälkä. Ja jano. Onkohan kotona limsaa? Ruisleipää, lauantaimakkaraa ja limsaa. Pitää malttaa juosta rauhassa, ettei hyppää ylivauhdiksi. 

Loppumatks menee jossain transsissa. On nälkä ja jano ja liian kuuma. Juoksu kulkee kuitenkin hyvin. 

Isä on postilaatikolla. Se on Saulin puolen pellolta tulossa. 

- No, mihnä kävit? 

- Kiersin Rimmin. 

- Kummin päin?

- Kuuskutonen ensin. 

- Näkykö ketään? 

- Reijo. Erkki kalassa. Ja Martti pyörällä. 

- Juttelikko Reijon kans? 

- No en. 

- Haikko lehren? 

- No enhän minä nyt koko matkaa viitti lehti kädes juosta! 

- Höh! Eihän se nyt isoa lenkkiä olis lopuksi tehny! 

- Ei jaksanut. 

Kävellään hiljaa kotiin päin. Isä heittelee isoja kiviä ojaan tieltä. 

- Mennään ruuan jälkeen kulottamaan tuo Saulin pelto. 

- Mun piti mennä Tonille...

- Pyyrä se avuksi. Vois Markkukin tulla. Ei haittaa, että on väkiä. 

- Pitää koittaa.

---

Pojat tulee apuun. Meiltä on koko perhe. Kuuma on kuin helvetissä. 

- No niin! Mää sytytän tästä pari linjaa palamaan ja rajaan traktorilla. Tomi, Toni ja Markku saa mennä tuonne mettän puolelle ja Tiina ja loput jää tähän. Haetta tualta ojasta vettä.

Ruoho lähtee hyvin palamaan ja kevyt tuuli kuljettaa sitä tieltä metsään. Tuli on hieno, mutta lopulta aika tylsä asia. Sami hyppii tulen yli. 

- Mikset tullu mopolla? 

- Justihin oli lamppu irti ja puhristin sitä vähän. 

- Eihän se ollu ees likanen!? 

- Aivan kuras! Se kototie on aivan rapakolla. 

- Laitetaas vesilinja niin ei nouse liekit! 

Oja on soinen ja haisee pahalta. Sinne pitää aina juosta ja sankojen kanssa ripeästi kävellä palolinjalle takaisin. 

Saapas vuotaa. Saatana, että pitää aina jollain vanhoilla paskoilla olla joka paikassa. Kun olen aikuinen, mulla on aina hyvät saappaat! 

- Meinasikko ratastaa ens viikoksi? 

- Jaa-a. Sulat tiät, niin on varmaan moporatsiaaki tulos. Jos vaan vastuksen laittaas, niin sais poiskin. 

- Meinaakko, että kerkiää? 

- Kyllä pit... Varo!!! 

- Ei saatana...

Liekit on noin neljä metriä korkeat! Heitetään sangolliset tuleen. Sama vaikutus kuin lusikallisella kylmää vettä kiehuvassa lihasoppakattilassa. Juostaan sivuun. 

Isä ajaa traktorilla tuhatta ja sataa ja viittoo meitä vihaisesti sivuun. Kaikki meistä juoksee vettä joka puolelle, mutta liekit roihuavat puiden korkuisina kohti metsää. 

Tien varteen pysähtyy pari autoa, josta tulee ihmisiä puvut päällä auttamaan. Ovat vissiin äitienpäivänjuhlista tulossa. 

Savua on silmissä ja hiki valuu, menee sekin silmiin. Juostaan aivan itsemme läkähdyksiin. Tuli on jo lähellä metsää. Sivuille se ei enää leviä. Isä ehtii juuri ja juuri kolata traktorilla palokujan, johon tuli stoppaa. Huh. 

Sammutellaan tulta vielä tunti. Minun Väiski Vemmelsääri -paita on täysin noessa. Tai paitahan on isän vanha. On täysin veto pois. Savua on koko tie täynnä.

- Poijat saunahan kans! Tomi käys laittamas tuli! Ja muista sitten pumpata vettä ja tuhkat sinne pihalle... 

- Joo, joo... 

Saunotaan poikien kanssa. Äiti tekee pannukakkua. Syödään ja ollaan sipissä. 

---

Vuoden 1996 äitienpäivä oli kaikkien aikojen kuumin äitienpäivä. Salossa mitattiin 26 astetta, Alavudellakin 23. Perinteinen kulotussää. 

Helge-Noin oli paikallinen vanha ukko, jolla oli lentolupakirja ja maneeri sanoa "noin" melko usein. "Minä noin tapan tuon ampiaisen tuosta noin."

En tykännyt Rimmin lenkistä. En tykännyt pitkistä lenkeistä. Isän mielestä ne oli parhaita. Ne oli parhaita minunkin mielestä sitten vasta 35-vuotiaana. 

Pienissä kylissä tärkeintä on se, että tiedetään, kuka liikkuu."Näkykö ketään?" Ja edelleenkin on tämä sama keskustelunkulku. Ehkä sillä pidetään kirjaa elossaolevista. 

Tuona äitienpäivänä oli erittäin lähellä palaa useampi hehtaari metsää. Tonin ja minun tarkkaavaisuus herpaantui hetkeksi ja liekit olivat äkkiä talon korkuiset. Voi olla, että siinä kuivuudessa ja tuulessa niin olisi käynyt, vaikka olisi tehty mitä. Mutta ainakin juostiin hetken aikaa melko kovasti sankojen kanssa. Tuon jälkeen tulen kanssa on tullut oltua aika tarkkana.

Kunnon saappaita ei ole. Nykyisetkin vuotaa. Saatana. 

Juoksutarinoita 53. Nylon Beat Aulavalla (27.4.1996)

Onpa kylmä. Mittari näyttää +5. Eikö huhtikuussa normaalisti ole lämpöisempi? 

Tänään pitäisi juosta vetoja ja on näin pirun raikasta. Menisikö sinne aamusta vai vasta päivällä? Ehkä menen jo aamusta ja sitten voi mennä ajoissa saunaan. Ja pelata ennen sitä. 

Illallla mennään Aulavalle. Siellä on Nylon Beat ja Ann Bell Fell. Toni ja Esko tulee ja varmaan isompia meidän kylältä. 

Verkkailen metsätielle. Helvetti, miten onkin kylmä! Pitääkö hakea hanskat? En jaksa. Metsätiellä on osin kuraista ja osin vielä routaakin maassa. Keväältä kuitenkin tuoksuu. 

Ohjelmassa on 3*300m+3*150m kovaa hölkkäpalautuksella. Toiset juoksee näitä radalla. Voisi tässäkin joskus juosta piikkareilla, mutta se käy akillesjänteisiin ja tiellä on kiviä. 

Metsätien juokseminen on muutenkin vähän hankalaa routakauden jälkeen, kun maasto on epätasainen. Tiessä on möykkyjä, mutta vielä ei sentään ole heiniä tiessä. 

Yritän palautusten aikana potkia risuja ja käpyjä reitiltä pois. Pikkuhiljaa ne siirtyvät sivuun ja luovat nopeimman mahdollisen reitin kohdalle polun. 

Pitkäveto menee noin 51 sekuntiin ja Keskiveto noin 26 sekuntiin. Jalkoihin ei kovin paljoa satu. Haen kotiintullessa puita ja laitan tulen hellaan. Olen ihan jäässä. Pitää yrittää vältellä isää, ettei joudu töihin. 

Se ei onnistu. Joudun jyviä lajittelemaan. Kädet hapoille ja keuhkot täyteen pölyä. 

---

Saunassa on käyty. Laitan tukkaan hiuslakkaa, vaikka laitankin lippiksen päähän. Mutta sitten tukka on edes jotenkin, jos laitan lippiksen farkkujen vyölenkkiin. Lakka haisee vähän pienoismalliliimalle. Onkohan siinä samaa ainetta? Kannattaakohan sitä koskaan haistella?

Mulla on uusi dödö. Viininpunainen vvHarley-Davidson. Ei saa laittaa liikaa, ettei haise niin kuin pappa. Farkkutakki vai mokkanahkatakki? 

Seiskalta lähtevät Sapsun tienhaarasta. Eli ne on kaksi yli meidän kohdassa. Siihen on vielä aikaa. 

- Annapas, isä, rahaa! 

- "Annapas". Höh, minkäs takia mun sitä pitää antaa? 

- No, kun mulla ei ole. 

- Sittenhän sinne ei tartte lähtiä... Paljonkos se maksaa? 

- Kolme kymppiä maksaa sisälle ja sit siellä pitää syödäkin jotain... 

- Hui kauhistus! Sinne pitääs oikeastaan sun päästä ilman, kun ne on meidän puista tehty ne lavat tai se Viidakkodisko ainakin. No, loput takaasin! 

- Joo, joo! Kiitos! 

- Sitte ajois kotia, eikä mitään hölömöölyjä! 

Sieltä ne tulee. Porukassa on Pasi, Mika, Vesa ja Markot. Sitten on Tuomo, Toni ja Esko ja Miiakin näköjään. Isommat ajaa edellä. Mikalla ja Pasilla on kiljua mehukannussa. Hyi saatana! 

Jätetään pyörät Porttisen montun taa. Isoilla kivillä pidetään "hiljainen hetki". En tiedä mille, joku sapsulaisten juttu. Sen jälkeen lähdetään kävelemään pelloille päin. 

Tuomo tarjoaa kiljua. Maistan muka hiukan. Se näyttää maidolta, mutta maistuu appelsiinille ja hiivalle. Aivan hirveää. Marko tarjoaa Pink Catia. Parempaa, mutta ihan liian makeaa. Minä juon kyllä mieluummin Pepsiä. 

Pellolla on porukkaa siellä täällä. Keli on aurinkoinen, mutta pirun kylmä. Vaatetta on pikkuisen liian vähän. 

- Mennään äkkiä ohi! Mika ja Mikael on tuolla. Mika tönäs jonkun tuosta rinteeltä alaha. 

- Ai, Iso-Pontso? 

- Niin, niin!

- Ei ne tuolta asti meitä huomaa. Ne ei varmahan tuu sisälle. 

- Ei niin. Ne säästää rahat tupakkiin. 

Kävellään reippaasti portille. Isommat pojat jää pellolle. Miia tulee meidän mukana. Onkohan sillä kauheasti kavereita täällä? Ei pihalla ainakaan. 

- Jaha, kossit on lähteny naisihin!

- Ei, kun bändiä kattomaan. 

- Niinpä tietysti. Olokaa ihimiksi! 

Kävellään portilta pois. Isolla lavalla ei näy vielä ketään. Kaikki on vissiin viidakkodiskossa. Porukkaa ei muutenkaan sisällä ole vielä paljoa. 

- Kuka se oli siinä portilla?

- Jari. Se on ollu meillä sähkötöis. Sillä on Trans-Am. Se toi sen YK-joukoista. 

- Ai se on se. Ootko ollu kyyris? 

- Oon pari kertaa, mutta ei se sillon oo kovaa ajanut. 

- Isän kanssa ne on ajanut yli kahtasataa jossain Ähtärin lähellä. 

- Hei, tuolla on Jarmo, Jari ja Vesa. Mennään sinne!

Mennään kalliolle lähelle Viidakkodiskoa.

- Hep! Ootteko ollu kauan? 

- Justiin tultiin. Vesa väittää, että sillä on murtunut korvanlehti. 

- Ei se voi murtua, ääliö! 

- Ristus, se on murtunu! Haluakko selkääs? 

- Siinä ei oo luuta, niin se ei voi murtua! 

- Hö! Varmahan on murtunu! 

- No, olokaas ny! Oli hyviä perseitä diskos! 

- Ai, kaikki Alavudelta? 

- Joo, ne tulee vasta kahreksaks muualta. Käydään silti kiertämässä. 

Kierretään viidakkodisko ja seisoskellaan ympäriinsä. Kalliolla on hyvä paikka. Ostan pullon Friscoa. 

- Ann Bell Fell soittaa kohta! Mennään kattomaan! 

- Se on ihan paska! Ja paska on kyllä Nylon Beatkin. 

- Ei oo. Ann-Bell Fellissä on hyvät bassot. Subbari laulaa komeesti. 

- Täyttä paskaa. 

En voi ymmärtää kumpaakaan bändiä. Ja vielä vähemmän subbaritouhuja. Ann-Bell Fellin laulaja on hyvä, mutta musiikki hirveää. 

- Mennään syömään jotain! 

- Täh? 

- Mennään syömään! Nälkä! 

- Joo! 

Korvat soi. Vettä on alkanut satamaan. Sisällä oli kuuma ja nyt on kylmä. Onneksi laitoin farkkutakin. Se kestää vettä vähän paremmin. 

- Ei jumalauta! Joltain on tippunu viiskymppiä! 

- Pistä äkkiä taskuus! 

- No tietysti! 

Löysin viisikymppisen! Helkkari! Ostan kyllä porilaisen ja limsan. Toni tulee perässä penkille. 

- Kattopa, mää löysin satasen! 

- Älä nyt helvetissä! Mistä? 

- No ihan siinä tiskin edessä. Aika kuranen se kyllä on. 

- Mieti, jos ne on samalta tippunut. 

- Joo, ollahan ny rikkaita. 

Nylon Beatin aikaan päälava on ihan täynnä. Katsotaan melkein ovelta. Joku polttaa sisällä ja se viedään pois. 

- Tuo tumma on aivan hyvän näköönen! 

- No joo, ehkä. Mutta paskaa musiikkia. 

- Pitäskö lähtee pois? 

- Mennään vaan. 

Kävellään sateessa pyörille. On aivan helvetin kylmä. Kotona isä on katsomassa olenko juovuksissa. En ole, mutta jäässä kyllä. 

---

Huhtikuu oli jotenkin kylmä. Muistan monta lenkkiä, että oli vaan pirun kylmä. Ja tuolla Aulavalla se vasta kylmä olikin. 

Aulava on Alavuden Urheilijoiden vuonna 1967 perustama tanssilava. Tanssien lisäksi siellä oli melkoisia festareita. Uriah Heep, Motörhead, Twisted Sisters... Eli aivan kovia tekijöitä. Sellaiseen paikkaan. 

Meidän teini-iässä se oli aivan kärkipaikkoja. Olisiko parhaimmillaan ollut noin tuhat nuorta. Siellä on nähty Apulantaa, Rasmusta ja Nightwishiä ennen niiden isoa menestystä. 

Tuo Sapsun väen yhteinen pyöräily oli jotenkin hieno tapa. En tiedä kauanko se oli tapana ollut, mutta samaan paikkaan vietiin pyörät ja kivellä pidettiin hiljainen hetki. Eli kymmenen sekuntia hiljaa. Tämä sama sitten opetettiin nuoremmille. Hienoja aikoja. 

52. Liukuoven nosto (23.3.1996)

Jason Arnott on tehnyt kolme maalia. Aika siistiä. Arnottin kortin on ensimmäinen, jonka sain ensimmäisestä korttipakkauksesta. Parkhurst ja. Ne on kyllä vähän rumia, mutta inva-kioskilla oli vain niitä ja Toppseja ja ne on vielä rumempia. 

Radiossa soi Babylon Zoon Spaceman. Teen "läksyjä" eli piirrän huoneessani. Yritän piirtää New York Islandersin logoa. Sain Jussilta kopioituna Jääkiekkolehden NHL-extran. Siirrän siitä viikonloppuna pelaajat Faceoffiin. Siistimpää pelata oikeilla nimillä. Voisikohan niistä tehdä itse pistepörssin? 

Lumipallo lentää ikkunaan. Isä on pihalla ja viittoo jotain. Avaan ikkunan. 

- No? 

- Laita vaatteet päälles ja tuu auttamahan! Liukuovi on tippunut kiskoiltaan. 

- Joo. Kohta. 

- Ei ku heti. Eikä parahia vaatteita sitte! 

Liukuovi on toisesta päästä tippunut kiskoiltaan ja roikkuu vinossa toisen pyörän varassa. 

- Saatana, kun on satanut lunta ja sitten ollut lämmintä, niin se on kasaantunut kiskoille. Kun lykkäsin auki, niin sehän meni niin lujaa, että nousi stopparin yli. Justihin sain kiinni, ettei koko ovi tullu alaha. 

- No mitäs nyt? 

- Se pitää saara paikallensa. Se on sitte pikkuusen painava. Monta sataa kilua.

- Eihän me sitä jakseta nostaa? 

- Pakkohan se takaasi on saara. Sieltä tuloo lunta niin paljon sitte latohon, että menöö kaikki pilalle. Koitetaanpas nostaa. 

Ei puhettakaan, että se nostamalla saataisiin käännettyä. Lankuista tehty liukuovi natisee, kun toisen pyörän kiinnitys jo antaa periksi. 

- Voi ny tottajumalauta! Kohta se hajuaa tuokin! 

- Miks ne on noin painavat? Eikö kannattais olla peltiset ovet niin ku muuallakin on?

- Kannattais ja kannattais. Ne kuule maksaa! Eihän ovis mitään vikaa oo, kun ne vaan pysyy kiskoollansa. Mää haen tikkahat ja yritän tuolta ylähältä painaa sitä seinää kohoren. 

Isä hakee alumiinitikkaat ja säätää niitä pidemmäksi. 

- SAATANA!!! Jo jäi sormi välihin. Ja verta tietysti. Perkeleen perkeleen perkele! Hae rautakanki äläkä vaan seiso siinä! 

Yritän olla nauramatta. Otan rautankangen noin metrin päästä käteeni. 

- No mitä mää teen? 

- Laitat sen kangen tuonne alle ja kangootat sillä tuota ovia. Mää meen tuonne ylähä ja koitan painaa sen kiskoillenss. 

- Näinkö? 

- Kunnolla kiinni siitä kangesta! Se ei saa olla ku lehemän hännän pääs letkuamas! Nyt väännät, kun mää työnnän ovia. 

Nostan ovea sen minkä jaksan. Ei nouse tarpeeksi. Isän vääntökään ei riitä. 

- Nosta, nosta! 

- Nostan aivan täysiä! 

- Miten sekin on nuan heiveerööstä? Koitas ny oikein jaloolla ponnistaa! 

- Minä nostan aivan täysiä, saatana! En saa enempää, eikö kannattais tuolta päästä yrittää? 

- Ei siitä tuu mitään, kun pitäs vetääkin sitten yhtä aikaa. 

Isä tulee alas. 

- Voi ny helvetti... Koitetaas ny vielä kerran. Ota sää sillä kangella! 

Nostetaan. On lähellä, muttei lähelläkään. Isä heittää piponsa maahan ja potkasee sen lumipenkkaan. 

- Voi ny helvetin kuustoista, seittämäntoista ja kahareksantoista! 

Isä ottaa rautakangen minun kädestä ja hakkaa kangella ovea 5-10 kertaa niin kovaa kuin jaksaa. 

- Voi ny perkelehen perkele! Jeesuksenristuksenperse! Olkohon saatanan paska! On tärkiämpääkin tekemistä. Laita rautakanki paikallensa! 

Isä nostaa piponsa hankesta, heittää sen maahan vielä kerran ja pomppii sen päällä. Se kävelee sisälle. Hymyilen itsekseni. 

Katson ovea hetken ja työnnän sen varovasti seinän viereen. Laitan kangen kulman alle ja työnnän tosi hiljaa ovea samalla kun nostan kangella. KLONK. Ovi on kiskoillaan. 

No niin. Minähän sanoin! En varmasti sano isälle, että se meni noin helposti paikalleen. 

---

On lenkki-ilta. Meiltä lähdetään. Keli on mukava. Aika valoisa jo. Pikitie on sula, mutta Pyylammen takana on varmasti vielä vähän lunta. Ainakin kuraa. Tuoksuu kovalta juoksulta. Ehkä jopa ennätykseltä. 

Verkkailen tienhaaraan ja sanon lähteväni muutaman minuutin miesten perään. Minulla on punainen kello kädessäni. 

- Älä lähre sitten liian aikaasin! 

- En, en. Pitää venytellä vielä. 

Sinne ne ukot lähti. Juoksen muutaman kerran sillalle ja takaisin. Hyppelen muutaman kerran. Talitintit laulaa ja vesi lorisee tieltä lampeen. 

Heitän takin koivun oksalle ja kiristän kengät. On aika viileää, mutta kyllä kovaa juostessa lämpiää. Autot ovat menneet, tie on tyhjä. Voin lähteä matkaan. 

---

Innostuin NHL-korteista aika myöhään. Innostuin kuitenkin. Niihin meni paljon rahaa ja niihin nähtiin paljon vaivaa. Yllärinä keräilin San Jose Sharksin kortteja ja maalivahteja. Sami ja serkutkin tästä innostui ja kyllä niitä säädettiinkin. Kortit ovat edelleen tallessa. Tästä syystä 1995-2000 vuosien NHL on aika hyvin hanskassa. Ei esimerkiksi Ron Hextall minulle mikään Pittsburghin GM ole, vaan Philadelphian äksy maalivahti, joka teki ensimmäisenä maalivahtina maalin. 

On aiemminkin tullut kerrottua, että isä on erityisen hauska ukko vihaisena. Sellaista Aku Ankka -tyyppiä. Tuo liukuovi-episodi oli huvittava, varsinkin kun se piti tehdä jotenkin niin hankalasti. Ei kuitenkaan ollut rohkeutta vastustaa tarpeeksi. Eikä varsinkaan olla oikeassa. Liukuovet kyllä todellisuudessa painavat paljon ja ovat edelleen aika vaivalloisia. 

Kevääksi kääntyvät talvi-illat ja märkä asfaltti. Mudan tuoksu ja semmoinen kevyt pakkanen. Talven jälkeisen treenauksen ja kuuden kilon kerrospukeutumisen väheneminen sekä hullu kulku. Ennätystä ei tullut, mutta kova juoksu kuitenkin. 

Juoksutarinoita 51. Pappa

 

Pappa ei ollut fyysisesti iso mies. Paljon minua lyhyempi. Haisi Menneniltä, kaljalta, kalakeitolta ja savulta. Savulta siksi, että pappa poltti ihan liian pienellä liekillä puita takassaan. Ihme ettei häkämyrkytykseen kuollut... Muiden hajujen lähdettä voitte miettiä. 

Pappa teki hyvää kalakeittoa. Siinä oli aina kalan pää mukana. Muistan täysin elävästi sen hajun, joka tuli papan keittäessä kalakeittoa. Siellä se kuunteli radiota ja oli pipo päässä sisällä myös talvella. Jutteli väärään numeroonkin soittaneiden kanssa herkästi tunnin. Kyseli sukulaiset, ammatit, kaikki. 

Ruotsinlaivalla olin pari kertaa kahdestaan papan kanssa. Niin sanotuilla kansipaikoilla. Ei siis sänkyä vaan sellaiset nojatuolit. Enää sellaisia ei näy. Pappa ei puhunut suomen lisäksi oikein mitään kieltä ja kuitenkin vähän kaikkia. Vilpitön kiinnostus kaikkea kohtaan kuitenkin auttoi ymmärtämisessä ja niin sitä hyvin pärjättiin Ruotsissakin. 

Pappa tykkäsi olla erilainen. Tunnistan samaa itsessänikin. Papasta oli siistiä jos asiat olivat "vähän erikoosia". Papan elämänohje oli "olla viisahasti vähän pöpi". Eli esittää tyhmempää kuin onkaan. Enpä muista kenen hautajaisissa pappa oli laittanut päähänsä lasit, joissa ei ollut toista linssiä. Kahvijonossa kirkkoherran nähden pappa sitten kutitti silmäänsä linssin läpi ja naureskeli muiden ilmeille. 

Toinen elämänohje oli "tulla kaikkien kans toimehen" eli löytää ne asiat, mitkä kulloisellekin keskustelukumppanille tai työparille on merkityksellisiä. Tällä sai luottamuksen. 

Pappa halusi olla muille avuksi. Ei hyötyä itse. Sosiaalisesti hän oli todella hyvä. Oli pidetty seuramies ja sai kylällä paljon aikaankin. Toimi vakuutusasiamiehenä ja täytteli kyläläisten veroilmoituksia. Ajoi esimerkiksi leirintäaluetta Sapsalammelle. 

Papan kanssa käytiin kylässä monessa paikassa. Minä istuin potkukelkassa tai pyörän tarakalla. Kuuntelin, kun muut mummot ja papat höpisi papan kanssa. Joivat kahvia tai viinaa. Mutta ei koskaan örvellysryyppäämistä. Hyväntahtoista tissuttelua ja sota-ajan purkua. 

Pappa oli jännä tyyppi samassa talossa asuessaan. Se tykkäsi hamstrata kaikkea. Niin kuin isä nyt ja varmaan minä 30 vuoden päästä. Tavaraa oli niin helkatisti. Kun mentiin kysymään, että "pappa, onko sulla...", niin pappa ehti vastata "on", ennen kuin saatiin lause loppuun. Ja yleensä oli, tai sitten viriteltiin jostain. 

Parhaita muistoja papan kanssa on Commodore Vic-20:llä shakkipelin pelaaminen. Minä hoidin siirtohommat ja tietokoneen käytön, pappa siirrot. Pappa opetti minulle shakkia ja korttipelejä. Myllyä ja tammea. Koko suku pelasi koiraa ja odotti aivan liian kauan papan miettiessä siirtojaan. "ptru, ptru, ptru... Äläs ny huali...". 

Pahaan saumaan osui oma teini-ikä. Kun vähän olisi ymmärtänyt, että aika voi loppua kesken. Olisi kysellyt sodasta, lapsuudesta ja elämästä. Mutta ehkä niin ei ole tarkoituskaan. Sitä taakkaa ei välttämättä tarvitse. 

Pappa oli yhtä kaikki mahtava hahmo. Kun minä olin pieni poika, oli pappa aina läsnä. Kiikkustuolissa istumassa tai navetan rapuilla kalaa perkaamassa. Tai tuskin se oikeasti oli, mutta siltä se tuntui. 

Papasta jäi pelkkiä positiivisia muistoja. 

Kuvassa: Pappa (oik.) ja naapurin Väinö puimassa joskus 1990-luvun alussa. Väinön lapsenlapsi muuten pui meidän pellot nykyisin. Ja sitä ennen pui hänen isänsä.

Juoksutarinoita 50. Uusi keittiö (26.1.1996)

Tulen alakertaan iltapalalle. 

- Käypä, Tomi, pyytämässä pappa ilta kahville, kun keittiö on valmis.

- Moneksi?

- No vaikka kahdeksaksi.

- Joo, onko jotain hyvää?

- Poikavauvaa. 

Miksei pannaria tai lättyjä koskaan... 

- Pappa! Kahville kahdeksalta!

- Jaa mitä? 

- Äiti käski iltakahville kahdeksalta. 

- Jassoo. Mitä se kello on? 

- Vähän yli puoli. 

- No minä tuun. 

Istutaan kahvilla. Sami heittelee koripalloa tuvassa. Mau-Maukin on sisällä ja ihmettelee uutta keittiötä. 

- No ny o komia keittiö! On monenlaasta laitesta. Mitäs laittehia täs onkaan? 

- Eihän uusia oo ku tiskikone. Tai kaikkihan on uusia, mutta muita on ollut ennekin. 

- Vaissoo. Meinasin huomenna lähtiä kirkolle. Pitää vähän asioolla käyrä. 

- Huomiseksi aamuksi on luvattu tosi kylmää. Kannattaakohan sun huomenna lähteä? 

- Eisukaan se niin kylymää. Tuun aamusta heti, niin saa Tomi lykätä mun kelekalla tiehaaraan. 

Ilta heitellään Samin kanssa koripalloa. Äiti ei tykkää, mutta isä heittää myös pari kertaa. Olispa oikea kori. 

---

Herään kylmään. Lämmittelen hetken puhaltimen edessä ja menen alakertaan. 

- Huomenia! Moneltas lähretähän? 

- Joskus kymmenen yli... 

- Selvä. Huura mut, jos en kuule. 

- Joo... 

Lykkään papan tienhaaraan. Pakkasta on yli 20, mutta päiväksi pitäis lämmetä. Äiti tulee vasta kymmenen autolla, kun sillä on Sapsussa joku kotikäynti aamusta. 

- Tattis! Moneenkos sullon koulua? 

- Kahteen. Niinku aina. 

- Jaha. Mää tuun jo kahrentoista autolla takaasi. 

- Joo. 

---

On hemmetin hieno keli. Lähden kyllä heti lenkille. Illalla varmasti hyvät jääkiekkopelit, kun on tällainen sää. Onpa siistiä, että on perjantai! 

Äiti tulee samalla autolla kotiin. Sillä on lyhyempi päivä. 

- Onpa hieno sää! Pappa on näköjään kävellyt, kun kelkka on vielä tuossa. 

- Joo, mää lähden heti lenkille. 

Äiti kertoo jostain työjutuista ja minä työntelen kelkkaa liukumaan aina itsekseen 10 metriä. 

Sanna seisoo eteisessä ja katsoo meitä. Äiti heiluttaa sille, mutta se ei heiluta takaisin. Se tulee portaille seisomaan. On totinen ja itkenyt. 

- Sanna, rakas lapsi, mikä on?!? Kerro!

- ...Pappa. Pappa on kuollut. 

- Ei! Ei ei, ei saa valehdella! Eihän se ole totta?! 

Äiti lähtee juoksemaan Sannan luo. Koko piha sumenee. Aurinko paistaa harmaata valoa. Ei ole kylmä eikä kuuma. Aistit eivät toimi. Kävelen sisään. 

- Markku, eihän se ole... Ei ei voi olla!? 

- Joo. Ny se meni. 

- Ei voi... 

- Tomi, tuupas käydään laittamas lippu. 

- Joo. 

- Miten pappa kuoli. 

- Sydänkohtaus linja-autoasemalla. 

- Okei. 

Nostetaan lippu puolitankoon. Menen huoneeseeni ja kuuntelen Queenin Greatest Hits kakkosen läpi istuen lattialla lämpöpuhaltimen edessä. En osaa olla. Lähden lenkille. 

Juoksen Tonille. Toni lähtee kävellen minun kanssa takaisin päin. Kerron sille, että pappa kuoli. Jollekin on kerrottava. Toni kääntyy Osman risteyksestä takaisin. 

Juoksen Leenan kaupalle ja laitan nimen kirjaan. En halua mennä vielä kotiin. Lähden takaisin Tonille päin. Jatkan siitä Pullikkaan. Ja siitä Hanhiperälle. 

Ajatukset eivät ole juoksussa yhtään. Ei ole nälkä, vaikken syönyt mitään. Otan vähän lunta hangesta. Pian olen jo Liedenpohjassa. Hupsis. Kahdeksan kilometriä kotiin. 

Juoksen reippaasti. Vauhdista en tiedä. Hämärää on. Vähän nälkäkin. Lenkille tulee mittaa noin 25 kilometriä. 

Kotona on jo vieraita. Eila ja Ritva ainakin. Isä käskee siivoamaan, kun tulee porukkaa. Eino, Antti ja Matti tulevat yhtä aikaa. Jäykkää on aluksi, mutta se helpottaa pienellä konjakilla. 

Illalla katsottiin isän kanssa The Thing - "se" jostakin. Ei puhuttu mitään. 

---

Keittiö tuli valmiiksi. Se oli hurja juttu siihen nähden, että aiemmin esim. tiskattiin käsin ja lämmitettiin vesi puuhellalla. Sapsussa on sama tiskikone edelleen. 

Muistan hyvin tuon perjantaisen auringon ja sen muuttumisen synkäksi, harmaaksi mössöksi. Papan kuolema oli tiukka paikka. Pappahan minua pienenä oli hoitanut. Asunut samassa talossa sekä ollut olemassa aina. 

Pappa oli viimeisellä reissullaan käynyt varaamassa hautapaikan, perunut Ilkan tilauksen, tavannut kaveriaan ja ostanut pari pulloa Koskenkorvaa. Siinähän ne tärkeimmät. 

Hanhiperän lenkin kiersin aikamoisella tyhjäkäynnillä. Ei niin minkäänlaista käsitystä väsymyksestä, nälästä tai oikein janostakaan. Oli muuta ajateltavaa. 

Ei me muuten oikeasti syöty poikalapsia, vaan meillä jostain käsittämättömästä syystä sanottiin mokkapaloja poikavauvaksi. 

Juoksutarinoita 49. Vuosi 1995

Vuoden alku oli mopon odotusta. Kavereista osa oli syntynyt alkuvuodesta tai niillä oli muuten vaan mopo. Sitten kun sen mopon sai, niin sillä ajelu ei niin kauan ollutkaan hienoa. Sitten se oli vain väline liikkumiseen.

Juoksun osalta olin todella paljon flunssassa. Liikuin paljon ja mielestäni söinkin paljon, mutta onhan se mahdollista ettei ravintoa tullut tarpeeksi. Alkoi tulla myös ensimmäisiä harjoittelusta johtuvia vaivoja - takareisi kipeä, juoksijan polvea, jne... Herrasen Jaakon ja Haapalan Karin kanssa metsästettiin kahden tonnin rajaa. Kiersin eteläpohjalaiseksi kummia kisoja Keski-Suomessa ja Hämeessä. 

Suomi meni EU:hun. Eihän siitä mitään tajunnut, paitsi sen, että maatalossa se oli vastustettava asia. Paljon se muutti, mutta on tuonut paljon hyvääkin. Silloin ihmeteltiin kurkkujen käyryyden standardeja ja muuta epäoleellista. 

Naisten pääsy armeijaan oli samanlainen murrettu tabu. Vanhemmille ukoille pääasiassa vastustettava. Oletan että vähintään yhtä hyvin se perustoiminta siellä onnistuu. Fysiikka varmasti jossain ja joillain on hidaste. Utissa naisia ei näkynyt, joten ei ole omakohtaista kokemusta. 

Kauheasti tapahtui kaikkea terroria. Sariini-iskuja, Oklahoman räjähdystä... Tai ehkä siihen oli riittävän vanha tajutakseen kaiken paskan maailmassa. Oli ydinasekokeita, jotka pelottikin vähän. Yhteiskunnan seuraaminen alkoi kiinnostaa. Eli Urheiluruudun lisäksi tuli katsottua myös uutiset muunkin kuin sään takia. 

Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa. Moni pitää sitä nykyisin läppänä, mutta se oli silloin armoton juttu. Turnauksella oli historia, jossa jo maali Neuvostoliittoa vastaan oli kansanjuhlan aihe. Eli ei kannata ihmetellä, että meidän ikäluokka nuo pelaajatkin pystyy luettelemaan. Silloin tuntui, että voitto kaataa sen kaikkea värittävän laman. Vaikkei sitä mitään lamastakaan tajuttu. Eihän itse rahaa näkynyt kuin harvoin pitkillä suorilla.

Seurasin hyvin aktiivisesti jääkiekkoa. NHL ja arvokisat olivat tärkeitä. Kaikki tieto, mitä niistä sai omittiin. Myös formulat kiinnosti. Häkkinen alkoi pärjätä. Yleisurheilu ja talvilajit tietysti tarkalla silmällä. 

Juoksijoista silmän alla olivat Haile ja Morceli. Salaa kuitenkin fanitin Paul Tergatia vähän. Rodal oli pohjoismaalaisena toivottu menestyjä. Myös Burundin miehet Hatungimana ja Nyangabo viihdyttivät jo nimiensäkin puolesta. Johnsonin ja Edwardsin toimet tietysti mielessä myös. Ja Vallu. Hurja jätkä. 

Kokonaisuudessaan vuosi oli sekava. Sellaista joka suuntaan kohkaamista. Treenimerkintöjä katsoessa voi kyllä ihmetellä, että niinkin säännöllisesti on tullut käytyä lenkillä. Varmaan se on jotenkin tasapainottanut sitä säätämistä. 

Juoksutarinoita 48. Made in Heaven (joulu 1995)

Luen Aku Ankan Eväät levällään -taskukirjaa ja kuuntelen samalla Queenin Made in Heaven - kasettia. Sain molemmat joululahjaksi. Ruotsista saatuja Bilareita en jaksa syödä. On kuumeinen olo.

Queenin kuuntelemisesta tulee haikea olo. Harmittaa Mercuryn kuolema, mutta samalla vähän pelottaa, että minullakin voi olla AIDS. Minähän voin kuolla. Tai varmasti kuolen. Kuolenko jo nyt, kun on huono olo?

- Käyräänkö Mäntässä mennessä?

- Voishan siellä käydä. Minä käyn tuosta Orivedeltä soittamassa, että ovatko kotona.

Miten isä kysyy, että mennäänkö jonnekin?! Mänttä olisi mukava juttu, mutta kipeänä ei jaksaisi. On koko joulu oltu Kaijalla ja Raimolla, niin on aika väsykin. Ei joulu Espoossa kyllä samalta tunnu. Mutta niillä on uima-allas, joka on siisti. 

Ajetaan Mäntytielle. Matti käskee jättämään auton sivuun, että jää pelikenttä vapaaksi. You Don't Fool Me olisi juuri alkamassa. 

- Päivää ja tervetuloa. 

- Jaaha, päivää! Tuas on vähän kastamista. 

- Ja tässä kukkia. Olisko Tomille lääkettä, se on vähän kipeän oloinen? 

Kuka haluaa kukkia tuliaisiksi? Mitä niillä tekee? Talvella? Kaktushan olisi hyvä tuliainen. Se eläisi kauan ja olisi hieno. 

Saan Buranaa ja menen sohvalle. Muut lapset lähtee pihalle pelaamaan. Perkele! Minäkin haluan. Nukun hetken. 

Herätessä on aika hyvä olo. Juon limsaa ja syön pullaa. Muutkin ovat tulleet pihalta kahville. 

- Äiskä, nyt on jo ihan hyvä olo, voinko minäkin mennä? Meen maaliin. 

- Onkohan se kovin järkevää? Mitäs isä sanoo? Tai Eila? 

- No jos et kovin paljon riehu, niin mee ny kokeilemaan. 

Puen ja otan mailan. Pelataan puolitoista tuntia ihan täysiä. Käydään suihkussa. Jukalla on kaksi suihkua kellarissa. Aika siistiä. 

Kello on kymmenen. Pitää lähteä kotiin. Olo on aika hyvä. Nukun Vilppulasta eteenpäin enkä huomaa edes Egyptinmäkeä. Pappa tulee linja-autolla vasta huomenna.

Seuraavana aamuna on 38 kuumetta ja pirunmoinen yskä. Ei paljon lenkille mennä. 

---

Tuo joulu oli papan viimeinen. Se oli selkeästi jo vaisumassa kunnossa ja sydämen kanssa oli ollut ongelmaa. Ambulanssikin oli käynyt kerran-pari.

Omaa sairauksienpelkoista nuoruuttani ruokki sopivasti Mercuryn kuolema ja papan terveys. Alkoi olla myös murrosiän tuomia muutoksia, jotka lähtökohtaisesti pelotti. Mutta ei niistä huudeltu. Mentiin vain. Ja öisin mietittiin.

Mäntässä käynti oli suunnilleen parasta, mitä silloin oli. Serkkuni Jukka on parhaita kavereita edelleen, vaikka yhteydenpito on vähäistä. Kuitenkin 18-vuotiaasta 3-kymppiseksi pidettiin kovastikin yhtä. On oltu treenileireillä ja keikoilla ja vaikka sun missä. Pääasiassa valvottu tietokonetta pelaten.

Kukkia minä en vieläkään ihan ymmärrä. Eikö ne ole hienompia kasvamassa? Sellaiset ikuisuuskasvit kuten kaktukset, mehikasvit ja hukkakaura tai voikukat purkissa kyllä menisi. 

Loppuvuoden 1995 olinkin ihan päättömässä flunssassa. Sen kanssa meni helposti 2-3 viikkoa. Se auttoi mukavasti juoksukuntoon. 

Juoksutarinoita 47. Jääauto kuntoon (7.12.1995)

Itsenäisyyspäivä. Juoksen Tonille. Klapi-Aarre on katsonut Datsunia ja se pitäisi tänään saada kuntoon, kunhan vaihdetaan vielä öljyt. En voi juosta kovaa, ettei tule hiki. Siellä ei hikisenä tarkene, vaikka onkin lämmin talli. 

- Ei lähre öljynsuodatin irti sitten millään! Sen on täytyny olla aika huonossa paikassa säilös. 

- Se oli pihalla koivun alla. 

- No sitte ei oo ihme. Ny pitää mennä navettahan, jotta ehtii Linnan juhlille. Pitää kattua huomenna, jos sen sais irti. 

Perkele. Taas meni päivä hukkaan. Käydään vielä syömässä Riitan pannukakkuja. Juoksen kotiin. Pappa ihmettelee miksen katsonut Tuntematonta. Illalla katsotaan Linnan juhlia. Paavo Lipponen ei tullut vaikka piti. Varmaan niin kännissä. 

---

Syön välipalaa ja luen Akua. Puhelin soi. 

- Pyylampi. 

- Heikki tässä. Isä sai auton käyntihin ja meinas, että lähretään Osmanjärvelle kokeilemaan. Se meni jo auraamaan jäätä. Tuuksää, kun Markku ja Toni on johnakin?

- Tuun. Puen ja lähden mopolla heti! 

Jes! Auto kunnossa! Laitan haalarit päälle ja ajan Tonille. Menen suoraan halliin. Lehmät ammuu ja haisee rehulle. Pauli on tulossa jo kotiin, kun Valmetin turbo vinkuu. Se tulee halliin myös. 

- No, se lähti nyt käyntihin. Oli totta vie tiukas se suoratin. Aarre vaihto siihen tulpat ja akun. Bensaa pitääs olla jonku verran tankis. Ajakaa peräs sinne järvelle. Siellä pitääs olla jonkinlaane rata. Vaikkei nua renkahat varmaha mitää pirä. Ja Heikki vyä kiinni sitte! 

Jaa-a. Enhän minä autolla juuri ole ajanut. Kai se samalla lailla toimii kuin traktorikin? Koitan startata. Ja heti käyntiin! Heikki tulee kyytiin. Etsin valot päälle jostakin.

Ajetaan pari kilometriä järvelle. Auto haisee jotenkin hienosti vanhalle. Siinä on ralliratti. Penkki on vähän matalalla, mutta kyllä sieltä ulos näkee. Kytkin ottaa pirun myöhään kiinni.

- Mitenkäs se onnistu?

- Kytkin ottaa myöhään kiinni, mutta muutenhan se kulki hyvin.

- Joo, se nuas vanhoos autoos on vähän sellaanen. Se voi vähä tukkoonen olla, ku sillä ei oo ajettu. Mää sitä yritin vähän kierrättää, ku kävin Pullikas ja takaasin, mutta ei se nii äkkiä parane. Tuasta ajatte varovasti alaha. Ajakaa ny hetki, nii mää lähren navettahan.

- Joo. Kiitoksia!

- Ei kestä, ei kestä.

Huhhuh. Jääauto. Oma. Tai melkein. Puoliksi poikien kanssa. En oo kotona kertonut tästä mitään. Ajetaan Heikin kanssa puolisen tuntia. Heikki on vähän liian lyhyt ajamaan, mutta se tykkää olla kyydissä. Onhan se melkein viisi vuotta nuorempikin. 

Autossa tulee aivan helvetin kuuma. Lämmitin on jotenkin rikki. Pois päältä tai täysillä. Haalari pitää olla ylhäältä auki. 

Ajetaan takaisin. Ei meinaa nähdä mitään, kun tuulilasi menee huuruun. Puhallin on jotenkin epäkunnossa. 

- No menikö penkkaha? 

- Ei pahasti. Tai eihän ne kovat ollu. 

- Siks aurasinkin vasta tänään. Pitikö renkahat yhtään? 

- Ihan hyvin, mutta lämmitin on jotenkin rikki. Puhaltaa vaan tulikuumaa ja tuulilasi ei pysy auki. 

- Se on ollu niin kauan pihalla, että on sisältäkin kostia. Pitää kattua sitä puhallinta vielä. Jättäkää tuohon, niin ajan sen halliin sitte. 

Lähden kotiin. Olipa siistiä. Ehdin vielä hyvin koululle jääkiekkoa pelaamaan. Onkohan tänään ketään pelaamassa? 

---

Haluttiin jääauto ja löydettiin "kultainen" Datsun 100A saman kylän Jukalta. Se maksoi 500 markkaa. Minä maksoin 200 mk ja Toni veljineen loput. Tuo talvi oli kyllä hienoa säätöä auton kanssa. Nyt harmittaa, ettei autoa tullut säästettyä. Olisi hieno kesäauto. 

Tonilla oli lämmin halli, jossa oli hyvä rassata. Tonin isä ja setä olivat hyviä autojen kanssa, joten Apina-Datsun saatiin myös tulille. Lainasin kirjastosta Alfamerin Korjausoppaankin. Kyllä tuo autoista paljon opetti. Harmi vaan, ettei nykyautoille mitään itse pysty tekemään. Eipä ole kyllä tuollaista halliakaan. 

Tonin isä oli vähän juro ja hiljainen mies, mutta ystävällinen. Aika paljon näki vaivaa tuollaisen autoilun takia. Hyvin arvostettavaa ja toisaalta talviajamista erittäin paljon ja melko turvallisesti opettavaa. Koheltaminen jäällä on turvallisempaa kuin liikenteen seassa. 

Linnan juhlat katsottiin aina. Ja katson vieläkin. Ei niissä minusta mitään pahaa ole. Pitkään jatkuneet perinteet luovat turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta maailmassa, joka tahtoo kehittyä nyt vauhdilla, jossa ei aivot ihan kestä perässä.