Juoksutarinoita 81. Punttimökki (26.6.1997)

Olin kaksi päivää oksennustaudissa. Helvetin kiva, kun on 24 lämmintä. Makasin muorin huoneessa vaikkei se olekaan kunnossa. Komerossa ei kuitenkaan voi olla, kun on niin kuuma. Oksetti pelkkä kuumuus. Älyttömästi teki mieli Cokista. Sitä ei ollut. 

Nyt on jo hyvä. Eilen juoksin 12 kilsaa purulla. Ei olis kannattanut, mutta oli lenkki-ilta. Sovittiin, että menen tänään katsomaan punttimökkiä Pekan kanssa. Meen isän pyörällä. Se on ruma, mutta nopea. Isä ei ole nopea. 

- Terve!

- Terve! Oltaisko käyty kattomassa sitä punttimökkiä? Markku sano, että voisin siellä käydä ja mun pitäskin. 

- Käyrään vaan. Mää otan pyörän tuosta. 

Mökille on parisataa metriä. Sinne ajetaan Pekan kotitalon pihan läpi. Mutkaista pikkutietä alamäkeen. Puinen pieni mökki nököttää koivujen keskellä. Laitan pyörän ojan reunaan. Siinä ei ole jalkaa. Haarapääskyt pyörii mökin ympärillä. 

- Eihän tämä kummoonen ole, mutta kyllä täällä perusjuttuja voi tehdä. Tästä sisään!

Ovi ei ole lukossa. Tai on siinä salpa. Ovi on vuorattu sisäpuolelta styroxilla. Vastaan tulvahtaa melko tunkkainen ja kostea haju. Siinä on vähän rautaa, ruostetta, lahoa puuta ja... kaasua?

- Haiseeko täällä kaasu?

- No ei pitäs, mutta täton lämmitetty kaasulämmittimellä. Sitä ei kyllä kesällä tartte, eikä oo varmaan kaasuakaan.

- Joo...

- Tuolla on noita painoja ja tankoja sitten riittävästi. Nostolava voi jostakin vähän antaa periksi, mutta kyllä se sun painoolle varmaan riittää. Tieräksää mitä sun pitäs täällä tehdä?

- Joo, mulla on liikkeet.

- No sitte. Oo rauhas, me lähretään kirkolle. Täällä ei kyllä kukaan käy koskaan, että yksin saat olla.

- Joo. Kiitti.

Paskat mulla mitään liikkeitä ole. En vaan kehdannut näyttää, kuinka vähän mulla on voimaa. Olen minä kuitenkin käynyt salilla. Osaan minä kyykkyjä ja penkkiä tehdä. Ja maastavetoa.

Leokon tangot ja painot. Muutama vyö. Remmit. Parit punttikengätkin. Penkit on tehty puusta. Vuorattu superlonilla. Telineet puusta ja raudasta. Rautaa on varmaan tuhat kiloa. Muutama hyppylaatikko on. Mankkaa on. 

Sähköä ei tule, mutta kaasulamppu on. Täällä on ollut varmasti kova meininki 10-20 vuotta sitten. Seinillä on siitä porukasta kuviakin. Shortsit, pipo ja kaulaliina. Ei täällä ehkä niin lämmin ole ollut, vaikka seinät on styroxilla vuoratut. Ja osasta kohdin vain sanomalehdillä.

Teen penkkiä 30 kilolla ja jopa neljällä kympillä. Sen saan just ja just ylös muutaman kerran. Pakko ruveta käymään täällä. Ei voi olla näin huonot voimat.

Seinillä on rajuja julisteita: Kaarlo Kangasniemi Maailmanennätystä tekemässä, Kike Elomaa Ms. Olympia -81 ja Arnold Schwarzenegger 7-kertainen Mr. Olympia. Ovat saattaneet pikkuisen vedellä steroideja.

Hyvä paikka tämä on. Jotenkin rockymainen tunnelma. Parempi kuin Liikuntahallin sali.

---

Alavudella ja varsinkin Sapsalammella on melkomoinen painonnostohistoria. Pikkukylästä on tullut useampi Sm-mitalisti ja pari on tainnut menestyä jopa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Arvostan tuollaista aitoa talkoohenkeä, jossa oikeasti nostetaan itse tehdyillä telineillä itse tehdyssä mökissä puntteja. Sieltä vaan kaasulampun ja -patterin hehkusta maan huipulle.

Juoksutarinoita 80. Popliteus (8-21.6.1997)

Detroit voitti Stanley Cupin. Fedorov ja Yzerman. Osgood oli aivan liekeissä. En ole nukkunut tarpeeksi. Mutta lenkille pitäisi mennä. 

On kuuma. Ihan hemmetin kuuma. On jouduttu kastelemaan uutta nurmikkoa ja perunamaata koko päivä. Miksi meillä on niin paska venäläinen kastelukannu, jota ei voi kantaa normaalisti? Sitä pitää roikottaa tosi paljon sivulla, kun se on sellainen möhkelö. Paska. Eli varmasti halpa.

Haisee lehmänpaska. Tapani ajaa taas lietepaskaa. Uutisissa kerrotaan Pol Potista. Hullu jätkä. Pol Täyspotti. Kengissä on huonot nauhat. Kengät on nahkeat. On liian kuuma.

- No, ookko valamis?

- Oon. Mutta tänään ei juosta kovaa. Väsyttää.

- Pitääkö sitä valvua kaikki yöt?

- En oo valvonut kaikkia. Tuon vaan. Finaaleja on kerran vuodessa!

- Mitä sillä on väliä kuka voittaa? Ne oo eres suomalaasia...

- Sää et vaan ymmärrä.

Matti ja Pekka tulee meille. Sellainen rento lenkki menisi. Vähän pakkopullaa se on varmasti. 

Puolessa välissä alkaa tuntua vasemman jalan polvessa. Tai sen takana. Ärsyttävä. Jotenkin kankea. Ehkä se menee juoksemalla ohi. 

---

- Joko kävit lenkillä?

- Ei pysty.

- Mitenkä niin?

- Ei kestä tuo saatanan polvi juosta! Sattuu polvitaipeeseen.

- Onkohan se nyt niin kipiä? Sitten pitää tehrä jotain muuta. Saiskohan Markulle hieronnan?

- On se. Ja koko ajanhan minä jotain teen! Mettätöissä, pellolla, uin, pyöräilen...

- No se nyt on aika pientä... Pitää koittaa soittaa Markulle. Muista kastella nurmikko!

- No niin, määhän sanoin!

- Täh?

- Että koko ajan teen jotakin!

---

Meen nyt kolmatta kertaa uimaan tänään. Oon uinut matkaa. Ehkä Tapanin rajalle on suurin piirtein 50 m. Uin joka kerralla omien laskujen mukaan kilometrin. 

Ärsyttävästi on lumpeita ja uistinvitaa tiellä. Helvettiäkö ne näin syvällä jo kasvaa. Pitäis taas niittää pois.

- TOMIII!!

- NO? 

- EKSÄÄ KUULE KU HUURETAAN!?

- NO EN VISSIIN! EI VEDEN ALLA KUULE!

- UI NY RANTAHAN!

Mitähän nyt taas? Joku paska homma varmasti. Tai oon muka tehnyt jotain väärin. Ei oo mopokaan kunnossa, että olisin voinut bensaa ottaa.

- No?

- Markulla hieronta illalla. 

- Ai keskustas?

- Ei, ku kotonaan. Mee sinne pyörällä puoli kahreksaks.

- Maksanko mää sille jotain?

- Mää maksan, ku käyn siellä itte seuraavan kerran.

- Joo.

---

Sateelta näyttää ja tuoksuu. Pilvenreunat roikkuu. Onkohan tässä kohta vielä ukkonenkin? Ylämäen polkeminen ei kyllä tunnu hyvältä polvessa. Eli hieronta sattuu varmasti pirusti.

Onkohan Mikko kotona? Tänne on aina jotenkin outo mennä. Avaan vanhan talon vanhan oven. Tuvassa on aika pimeää.

- Päivää.

- Päivää tai eikö se jo ilta ala olla...

- Onkohan Markku kotona?

- Joo, on se tualla. Mee vaan tuasta ovesta.

- Joo, kiitoksia.

Ihme ukko. Kiikkustuolissa ja kuitenkin roikkuu noissa kattorenkaissa. Avaan oven.

- Terve.

- Terve! No, jalaatko on kipiät? Ookko juassu paljo? 

- En kai minä niin paljoa. Mutta vasemman jalan polvitaipeeseen koskee. Ei koko ajan, mutta jäykkä se on. Ei ole hyvä juosta.

- Hyppääs penkille, niin kattotaan!

Markku on hemmetin lihaksikas. Se on painonnostoja. Lyhyt, mutta vahva.

- Ooksää kasvanu ny kuinka pituutta?

- Ehkä semmosen kolme senttiä tänä vuonna.

- Joo, se katto kiristää sun lihaksia ja jänteitä. Ne ei ehri mukaan. Sun kannattaas ruveta käymään vähän salilla.

- Kyllä mää kouluaikana käynkin, mutta ei täältä keskustaan viitti sen takia lähteä.

- Täällähän olis se meirän vanha punttimökki.

- MIkä?

- Me vähän nosteltiin painoja silloon. Punttimökki on siellä Saarenmäellä.

- Ai jaa...Kuinkahan sinne pääsis? 

- Kysypä Pekalta avainta. Ei se kyllä välttämättä oo eres lukos. Mutta siellä sun kannattais tehdä vähän sellaasia yleisliikkeitä. Pekka voi opettaa.

- Pekka?

- Pekkahan oli nuorempana kova nostaja. Sen veli on Suomen mestari.

- Ai, sitä en tienn... AII SAAT...eri!!!

- No, no, vähän on kiriämpi paikka. Otetaan muutaman kerran.

---

Meidän pihaan laitettiin uusi nurmikko. Sitä me kasteltiin sitten koko kesä, jotta se lähtisi kasvamaan ja juurtuisi. Otettiinko vettä letkusta? Ei, koska järvihän oli lähellä. Vain 50 metrin päässä. Ei siihen pohjavettä kannattanut tuhlata. En kyllä muista, että meillä olisi ikinä tullut vettä mistään letkusta. Ja kastelukannu oli maailman paskin ja pallon muotoinen. 

Tein kesän metsänraivaushommia. Ajoin saha, raivaus- tai moottorisaha, tarakalla parin kilometrin päähän metsätöihin. Se olikin kivaa kesähelteellä. Varsinkin kokoaminen, kun sääskiä ei ollut paljon yhtään. Ei edes miljoonaa. 

Keksin korvaavia harjoitteita. Uin paljon. Uin muutaman kilometrinkin päivässä. Olin aluksi uinut rannan tuntumassa järveä ympäri, mutta siinä piti niin suunnata menoa. Näin fiksummaksi uida pientä matkaa edestakaisin. Sauli opetti tekniikkaa. Olin ja olen vieläkin ihan kohtuullinen avovesiuimari. 

Markku oli teini-iän luottohieroja. Myöhemmin Arto tuli enemmän kuvioihin mukaan, mutta Markulla käytiin vielä tuossa vaiheessa. Markku on muistaakseni Pohjoismaiden mestari painonnostossa. Hemmetin lyhyt, mutta vahva ukko. Hymyili vain ja puristi vähän kovempaa, jos ei pystynyt pitämään rentona lihaksia. 

Polvitaipeen popliteus-lihas oli nuorempana aika usein ongelma. Minun juoksutekniikkani ruokki tuollaista oudon paikan vaivaa. On erittäin kiva, kun tuolta polven takaa peukalolla kaivellaan. Tekee ns. eetvarttia.

Juoksutarinoita 79. Rimmin lenkki (4.6.1997)

Hasek voitti Hart Trophyn. Onhan se hyvä, mutta ärsyttää, kun se ei käytä maskia. Verkkokypärä on helvetin ruma. Voisikohan Sharksista kukaan voittaa koskaan Hartia?

Sami osti Monster Truck Madnessin. Ajaa aina itse Grave Diggerillä. On kyllä hienot grafiikat. Ehkä lehdin vielä illalla yksin pelaamaan. Lenkki-illan jälkeen.

Lenkki-ilta on meillä, mutta haluan juosta Rimmin lenkin. Pekan ennätys ei voi olla niin kova. Mennään Pekan pihaan autolla.

---

- Kummin päin se pitäs kiertää?

- Kyllä Kuuskutoselle kannattaa ensin mennä. Pitkä alamäki alkuun, kun vielä jaksaa juosta.

- Kuinkahan päin Pekka on sen juossut?

- No sen voi siltä kysyä. Me lähretään kuitenkin etehen, niin saat sitten yrittää ottaa kiinni.

- Eli ottaa kiinni. Erkin tienhaarassa viimeistään.

- Pöh.

Rimmin lenkki on vähän yli seitsemän kilometriä. Osaan sen hyvin, mutta en ole juossut sitä kovaa. Paljon teräviä mäkiä. Ja pirullinen Viivi...

---

Miehet lähti. Sanoivat juoksevansa hiljakseen. Sitä en usko hetkeäkään. Tähyilen sekkaria ja käyn verkkailemassa Rimmin toisessa tienhaarassa. Otan pienen kiihdytyksen Einon ylämäkeen, jotta saa vähän keuhkoa auki. 

Puoli minuuttia lähtöön. 10 sekuntia ennen lähtöä nollaan kellon. Osaan minä siitä riittävän tarkasti laskea. Taina katselee ikkunasta. Varmaan ihmettelee, miksen minä jo lähtenyt.

HEP! Lähtö on alamäkeen ja sitten tulee jyrkkä ja vino mutka. Siinä vaiheessa vaihdetaan tien puolta. Ei kannata juosta ylimääräisiä metrejä. Sapsun päädyssä on aina ollut jotenkin huono asfaltti. 

Tullaan ylämäkeen. Tätä ei saa missään nimessä juosta liian lujaa, sillä sitten on puolentoista kilometrin alamäki. Mäki nousee ihan rivakasti, kun muistan pitää askeleen päkiällä. 

Mäen yläpäässä ravistelen vähän käsiä. Toinen lenkkari on pikkuisen löysemmällä kuin toinen. Se ärsyttää. Mutta nyt ei enää voi pysähtyä. Liikennettä ei ole älyttömästi. Lähden kiitämään kovaa vauhtia kohti Rimmin toista tienhaaraa.

Päässäni soi Prodigyn No Good. Miksi aina se?! Hengitän ulos "don't need no onen" tahtiin. Sekin vähän häiritsee. Rekka tulee vastaan. Nyt pitää hengittää sisään tosi syvään ja hetki pidättää, ettei tule kaikki pakokaasu ja hiekkapöly suuhun. 

Tullaan mutkaan. Olisiko miehistä näkynyt vilaus ylämäessä? Ollaan taas railojen kohdalla tippumassa Kiinaan. Paska asfaltti. Jotain muruja päällä. On olo, ettei tossu pidä. 

Jylhimmän metsän kohdalta käännytään jyrkkään alamäkeen. Sitä en pysty juoksemaan ihan miesten vauhtia. Polveen koskee. Tai polven sivuun. Saatana sekin. Hengityksessä ei kyllä tunnu pahalta, mutta pienet kivut ahdistelee joka puolelta. 

Toivottavasti ei seuraavalla pätkällä tule ketään tuttuja tien varteen. En nyt ehdi nostelemaan kättä tai varsinkaan juttelemaan mitään. Mietin olevani formula-auto, joka ottaa pienimmätkin mutkat suorinta reittiä. Oion surutta joka mutkan. Ei täällä niin paljon autoja kulje. Kai. 

Metsän reunalta näen miehet. Tuolla 90-mutkassa jo. Nehän saa helposti kiinni. Pitää yrittää juosta hiljaisesti, etteivät ne kuule minun olevan jo tässä. Mökkipätkällä pääsen salaa lähelle, ettei kukaan niistä ehdi kiristämään. 

Viivin haukunta. Voi jumalauta! Jospa se nyt pysyisi siellä pihallaan. Vaan ei pysy. Pakko on hidastaa vähän. Ja haukunnasta miehet kuuli varmasti, että olen näin lähellä. Helvetin koira!

Ylämäkeä seuraavaan ysikymppimutkaan asti. Kaksi juoksijaa on irti. Olisiko isä ja Pekka? Eiköhän Matit ole kuitenkin jääneet. Juoksen tätä samaa vauhtia mutkaan ja lisään alamäkeen selkeästi vauhtia. Einon talon kierrossa niitä saa paljon kiinni. Ja lopun sitten pikitiellä. 

Matit saan kiinni jo ennen Einon taloa, mutta Pekka ja isä on edellä. Pekka vielä isääkin vähän edellä. Lippis on jo väärin päin. Siitä en saa voimaa. Minun on pakko vain kiristää. 

Mäelle noustessa pääsen ohi. Tuoksuu kesälle, sillä päivällä satoi. Aurinko on vielä tosi ylhäällä. Onpa helppoa. Uusi ennätys! 

- Saakeli, ette kyllä lähteneet hiljaa! 

- Kyllä me aika hiljaa lähdettiin. 

- Paskam'marjat! Heti, kun päästiin Saaren tienhaaraan, niin vauhti kiihty niin pirusti! 

- No niin! Minä arvasin! 

Ajetaan kotiin saunaan. Miehet tulee perästä. 

---

NHL oli eniten seuraamani urheilumuoto. Tai varmaan se oli yleisurheilu, mutta NHL oli helpommin seurattava. Muistan edelleen satoja tuon ajan pelaajia. 

Me olemme aina pelanneet paljon. Pihapelejä, lautapelejä, tietokonetta. Ne kehittävät. Monster Truck Madness oli hieno peli. Ei se enää siltä näyttää, mutta kyllä se silloin oli tyylikäs. 

Olin ja olen melko helposti haasteisiin syttyvä. Kun joku kertoi ennätyksensä, se piti rikkoa. Jos se oli omalla kylällä, niin palo oli vielä kovempi. Rimmin lenkki on sellainen seitsemän kilometriä pitkä lenkki. Mäkeä ja mutkaa. Ennätysjuoksussa tuolloin vauhti oli noin 3.30/km. Nyt reitti on hiukan muuttunut lyhyemmäksi. 

Juoksutarinoita 78. Ei kiinnosta III (28.-29.5.1997)

- Sitten me jaetaan nämä kokeet. Aloitetaan täältä paremmasta päästä, jossa on tietysti Markku. Yhdeksän ja puoli. Sitten on Jukka ja Jarkko... ja lopuksi tietysti Jarmo ja Tomi.

6+. Edelleen läpi. Liike ja aallot. Eihän se Veijon mielestä mitään ole, mutta lyhyt matikka ja pitkä fysiikka. Siihen nähden hyvin.

- Nuan vaan teorialla läpi! 

- Jep. Kuinkahan kauan sillä pääsee? Ei nimittäin integroinnista ole mitään tietoa.

- No ei kai, kun ei sitä meille opeteta.

- No älä! Sitä mä just tarkotin.

- Seuraavaksi sitten saadaan kemian kokeet... Samaa paskaa, luulisin.

- jos ei huonompaa... Perkeleen Seppo, että on tylsä sekin.

Sepon luokka on jotenkin ankea. On saavutettu sellainen elokuvien kolkko tylsyys, jossa jenkkiopiskelijat syö purkkaa. Seppo taas mussuttaa selkä oppilaita kohti jotain. "Ei taas ole luettu läksyjä... mussun mussun..."

Ei kiinnosta. Mitä tekee jollain kemialla?

- Minulla on sitten tällainen palautettavien kokeiden rykelmä... 

Ei perhana, seiska! Sehän meni hyvin. Miten tämä on mahdollista?

Illalla on pitkä lenkki. Juoksen sen Tiinanmäessä isän kanssa. Äiti on kävelemässä mukana. Pururadalla on mukavaa, kun ei ole vielä sääskiä, mutta on vihreää ja aika lämmintä. 

---

Äiti on keittänyt ruispuolukkapuuroa. Uutisissa kerrotaan, että Veikka Gustafsson on kiivennyt ekana suomalaisena ilman lisähappea Mount Everestille. Onkohan se oikeasti edes niin paha? Pahinta varmaan on päästä sinne Himalajalle. 

Istun linkassa Tuomon vieressä. Tänään saadaan terveystiedon ja ruotsin koe. Terkan kokeesta piti lähteä nopeasti, että ehdittiin Mänttään ajoissa. Ruotsia en edes yrittänyt. Tai yritin, mutta ei kiinnostanut. Varma hylsy. 

Sillä tavalla. Terkasta 5+ ja ruotsista 4-. En taida kotona näitä esitellä. Onneksi äidin nimmari on helppo väärentää. 

Seisoskellaan Jannen ja Vesan kanssa liikuntahallin edessä. Maarit ja Anu tulee meidän luo. 

- Miksää et Tomi yritä yhtään? 

- Ei kiinnosta. Enkä osaa ruotsia. 

- Osaisit ihan hyvin, jos lukisit. 

- En jaksa. Ei sillä tee mitään. 

- Kyllä sillä vois vielä joskus tehdä. Sitä voi tarvita jossain jatko-opiskeluissa. 

- Joo joo. Ei nappaa. 

Ehkä niitä jossain tarvitaan. Mutta tarvitsenko minä? Tuskinpa. Ei vaan jaksa. Ehtiihän sitä sitten kirjoituksiin. 

- Meettekö Aulavalle? 

- Ehkä. Ei jaksais, kun se on Yö. Se on niin susipaska.

- Eihän se niin huono oo! 

- Se on kyllä ihan saatanan huono!

- Ei oo! 

- Onhan se vaan. 

Vesan mielestä se on ihan hyvä, Janne ei sano mitään. Myhäilee vaan. 

On se kyllä paska. Täysin paska. Tiia-Mariaa saattaa hetken kuunnella, mutta muuten se on hirveä. Aivan hirveä. Laulaja on perseestä. 

Käyn illalla juoksemassa isän ja Pekan kanssa reippaan vitosen pururadalla. Tai ei ne mukana pysy, vaikka juoksen vain kevyesti yli 4 min/km. Onneksi on kesäloma, niin ei tarvi tuota koulua säätää. 

---

En ole koskaan ollut mikään läksyjen lukija. Olen ollut laiska ja tiennyt pääseväni läpi aika vähällä yrittämisellä. Vaikka vanhemmat kuinka painottivat, että kannattaa lukea, en lukenut. En uskonut ja kaikki muu oli kivempaa. Ainut mitä oikeasti kadun on se, etten kieliin satsannut. Englannin olen joutunut töissä oppimaan ja ruotsia en osaa puhua vieläkään. Ruotsia täysin käydä kertailemassa jokaisessa uusintakokeessa. 

Osa opettajista oli aikamoisia persoonia. Tai ainahan ne on. Veijo oli hyvin naismainen mies ja jollain tapaa todella ylimielinen. Hän myös noudatti hyvin nykyaikaista "parhaasta huonoimpaan" -kokeiden palautustapaa. 

Seppo tai Ssheppo, kuten kuuluu sanoa. Varmasti älykäs mies. Koominen hahmo. Mikä hienointa, Sepolla oli satoja tapoja kertoa, että tehtäviä oli muutama. Niitä oli rykelmä, kokoelma, rypäs, joukkio, lauma... 

Juoksu kuitenkin kiinnosti, vaikkei koulu kiinnostanutkaan. Kuntokin oli ihan hyvä. Ja Yö huono. Jo silloin. 

Juoksutarinoita 77. Äestämässä Etelävainiolla (23.5.1997)

Perjantai. Mahtavaa! Neljä tuntia koulua. Aamulenkkiä ei tarvitse tehdä kuudelta. Aurinko kiiltää vastarannan mäntyjen takaa. Ilma on kylmä, mutta aurinko lämmittää. Tien reuna höyryää. Linnut laulavat niin pirusti.

Jalat tuntuvat trikoissa jänteviltä. Jopa kevyiltä. Reisiin on hiukan kylmä, mutta se on oikeastaan ihan hyvä. Terävä olo. 

Käyn kääntymässä Vanhalla Peltolalla. Kaatuukohan tuo ulkorakennus pian? Ainakin on niin helkatin vinossa. Kuinkahan kovaa tuon testikilsan pääsis jos vesiurat olis lanattu eikä tarvis väistellä? 

Kotona käyn uimassa. Vesi on paljon lämpöisempää kuin ilma. Vois kyllä jäädä kotiinkin. Ei mikään jaksaisi historiaa kahta tuntia. No, ehkä minä nyt kuitenkin menen. Voi sitten jutella, että mitä tehdään viikonloppuna vai tehdäänkö mitään. 

---

Olipa tylsä koulupäivä, mutta ehdin sentään kahden autolla kotiin. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, mutta silti ei ole lämmin. Tulis nyt jo kesä! 

- No niin, sopivasti! Saatkin tulla sitten äestämään. Etelävainio pitää saada äestettyä tänään. Mun pitää mennä keikalle tuuraamaan. 

- Ai ny heti? Mun pitäs käydä vielä lenkillä ja syöräkin. 

- Ei vielä, mutta viireltä viimeestähän. Mää laitan äkeen perähä ja ajelen ne reunat ja pahat paikat. Tuu sitte, ku oot käyny lenkillä ja syäny. Ota juomista mukahan!

- Joo. 

Ihan kiva olis mennä äestämään, mutta perjantaina. Huono päivä! Ei se auta. Syön banaanin ja puen lenkille. 

Melkein kesäkuu ja näin helvetin kylmä. Menen Tiinanmäkeen. Pitäis juosta kilsa kovaa. 

Kylän isännät on pellolla. Eiköhän Tonikin ole joutunut? Äestäminen on tietysti aika paljon parempi kuin kivien kerääminen. 

En jaksa juosta purulla enää verkkaa. Keskityn hetken ja lähden juoksemaan. On kylmä, jalat jäykät. Oravat riehuu puissa ja linnut kailottaa kovempaa kuin koskaan. Rauhaton olo. 

Hapottaa vähän. Jäykkää. Ajatus ei ole juoksussa. Aika 3.21. Ei se täysiä pitänyt ollakaan, mutta jotenkin väsynyttä. Äkkiä nyt kotiin, syömään ja pellolle. Jos sen tänään saa tehtyä, niin ehkä huomenna voi olla vapaalla. 

---

- Meetkö pelaamaan koululle? 

- En, ku pitää mennä äestämään Etelävainiolle. 

- Sinne on tulossa porukkaa. 

- No ei se nyt jumalauta auta, kun pitää mennä pellolle! En pääse, ääliö! 

- Ite oot! 

- Kusipää... 

- Äiti! Tomppa sano kusipääksi... 

Otan vettä limsapulloon. Mau-Mau katsoo navetan rappusilta. 

- Et tule nyt mukaan. Ei mennä nyt katiskalle.

Kävelen metsän läpi Etelävainiolle. Isä on Moision puolella. Ei perkele, pitääkö tuokin äestää!? 

- No niin! Eikö yhtään huanompia vaatteita löytynyt? 

- Ei. 

- Mees ny tuahon tyyräämään, niin mää neuvon. Sulle saa olla tua pienempi vaihde. Sitten lähret rauhallisesti ja sitten vasta lasket äkehen, kun traktori on liikkeellä. Ei nuan nykääsemällä! Rauhallisesti. 

- Joo joo! No niin, mitä sitten? 

- Et aja sen entisen jäljen päältä vaan siitä sivusta, mutta ei saa jäädä haukipäitäkään! Tieräksää mitä ne on? 

- Joo-o. Oot sanonut sata kertaa. Kyllä mää osaan. Voit jo lähtee. 

- No, opettele ny sitte... Ja ajat sitten tuolta mettätien läpi kotia, ettei kolhi äes puihin. 

Isä hyppää pois traktorin päältä ja lähtee kävelemään kotiinpäin samalla kiviä metsään heitellen. Koko ajan se vahtii miten minun ajo onnistuu. Helvetin kyttääjä! 

---

Kolmasosa jäljellä. Alkaa vesi loppumaan. En kyllä jaksa välillä ajaa hakemaan. Ja joko taas on joku juuri piikkien välissä? Perkele, ettei viitsisi yhtään enää nousta traktorin päältä. Taas löin polven rappusiin.

- Saatanansaatana! 

Miten tällaiseen vehkeeseen ei saada järkevämpää sisäänmenoa?! Aivan mustelmilla jalat. Helvetti! Radiomafialla soi sadatta kertaa joku Ace of Base. Masentavaa musiikkia. 

Kierrän vielä pari kertaa. Sitten on pakko varmaan hakea sitä juomista. Miten tästä kestää näin kauan? Alan kyllä ajamaan isommalla vaihteella. Eihän se isä täällä ole. 

Joku kävelee metsästä pellon laitaan. Se on Sami. 

- No? 

- Äiti käski tuomaan sulle leipää ja juomista. 

- Ai? No hyvä! Oliko koululla porukkaa? 

- Tosi paljon, mutta ne alotti lopuksi pesäpalloa ja lähdin pois. Tuutko kohta kotiin? 

- Menee tässä vielä... 

- Meetkö saunaan? 

- En tiedä vielä. Voisin minä ehkä pesulla käydä. 

- Joo. 

Onneksi eivät pelanneet kauaa jalkapalloa. Sami lähtee takaisin. Ehkä se kuitenkin tuli pyörällä? 

---

Alkaa äestettävä loppumaan. Mafialla soi ankea Dancemob. Täyttä paskaa, mutta ei jaksa enää Offspringin Ignitioniakaan läpi. Miksei kasetin biisit voi vaihtua joka kierroksella? 

Alkaa tuoksumaan yö. On valoisaa, mutta ajovalot ovat oikeastaan ihan paikallaan. Nilkka väsyy, kun kaasua pitää painaa niin hankalasta asennosta. Käsikaasun käyttö taas on jotenkin hölmöä, kun traktori pomppii möykkypaikoissa. Kämmenpohjakin on arka nostolaitteen käytöstä. 

Ajan kohti metsän reunaa. Jotain välähtää valoissa. Mikä se oli? Ajan lähemmäs. Katson metsää, mutta näen vain puita. 

Hetkinen... Onko puussa jotain? Voiko se olla?! On se! Puussa on ilves. Se makaa oksalla niin kuin Avarassa luonnossa. Se katsoo sivusilmällä traktoria. Minä tuijotan sitä. Sen turkista nousee höyryä, mutta mihinkään se ei liiku. On vain. Ehkä se on väsynyt eikä sitä kiinnosta. Joku siis yhdistää meitä. 

---

Isä on vahtinut työnjälkeä aina. Vieläkin vahtii, jos nyt jotain satutaan tekemään. Harvoin satutaan, jos isältä kysytään. 

Etelävainio, Moisio ja Hoikkakyrö ovat yhteensä aikamoinen urakka. Tunteja menee. Jos äestäminen olisi vain ajamista, niin mikäs siinä. Mutta todellisuudessa pellolla on paljon kiviä ja juuria, joita pitää kerätä ja heitellä pois tai irrotella koneista. Aurat ja äes ei nyt paljoakaan niistä välitä, mutta kylvö- ja puimakone ei niitä kestä. 

Meillä on Case 1494. Hyvin on kestänyt, mutta sisäänmenorappusia ei pääse kyllä pitkä ihminen kehumaan. Aina lyöt polven. Samoin polkimet painuvat kummallisissa kulmissa, mutta sillä sitä mentiin ja mennään vieläkin. 

Olen nähnyt lähes kaikki suomalaiset nisäkkäät luonnossa. Naali sieltä puuttuu, mutta muuten on hyvä lista. Ilveksiä on meidän kotimailla paljon. Se vaan on kissamaisen ovela kapistus. Sitä ei nimittäin näe ikinä. Mutta minäpä näin tuolla puussa. Se oli pysäyttävä kokemus. Tyyppi vaan ylväästi katseli. 

Juoksutarinoita 76. Sm-maastot Mikkelissä (7.5.1997)

Garry Kasparov pelaa tietokonetta vastaan shakkia. Voittaa varmasti. Ei mitenkään voi tietokone pärjätä ihmiselle.

Kohta lähdetään Arton ja Petterin kanssa Sm-maastoihin. Mikkeliin. En ole koskaan käynyt niin idässä. Tai olenpas. Kummisedän kanssa Lappeenrannassa.

- Koita ny sitten rohkiasti lähtiä, ettet jää sinne perille.

- Joo joo. En voi lähtee kärkeenkään. Siellä on Inkiläiset, Tegelbergit ja kaikki. Ei niille voi pärjätä!

- Mutta ei liian hiljaa! Ny tulevat hakemaan.

- Annapas rahaa.

- Rahaa? Ei mihinkään turhuuksiin.

- No kai siellä nyt syödäkin pitää!

- No, loput takaasi!

Artolla on valkoinen Fiat Tempra. Fiat. Ei kai kellään ole Fiatia kuin traktorina.

- No niin! Sitten lähdetäänkin miesten reissuun!

- Katto ny, ettei nämä kovin paljoa tohloile.

- Kyllä me hyvin pärjätään. Heitä laukku sinne taakse, saat yksin istua siellä takana, kun Pette on pidempi.

- Joo.

On hieno, mutta ei kovin lämmin keli. Jyväskylässä pysähdytään huoltoasemalle. Arto ajaa kovaa. Ne soittaa Rebel Yelliä, mutta tämä ei oo Scooteria. 

---

Ollaan Mikkelissä. On jotenkin kylmä, vaikka on kuitenkin jo aika kevät. Käydään kiertämässä kävellen kisareitti. Tämähän on vähän kuin Maastofinaali. Lähtö vaan on raviradalta. 

- Huomenna sitten, Tomi, tuosta loppukiriin ja reteesti mitaleille! 

- Just... Aika hyvin pitäs mennä. Jos olis paremmin kuin puolessa välissä. 

- Kyllähän noita neliseiskan jaloilla pitäs voittaa! 

- En minä mun jalan koolle mitään voi... 

- Ottakaahan pari rullausta. Sitten lähdetään syömään ja nukkumaan!

Jännittää. Saatana. Miten tästä nyt huomenna lähdetään? Pitkä suora. Kärkeen vai tarkkailemaan? Oikeaan vai vasempaan reunaan? Vai keskeltä suoraan? Perkele! 

---

- Menehän, Tomi, jo sänkyyn!

- Mää venyttelen vielä!

- Onko numero jo paidassa kiinni?

- NumeroT! Ne pitää laittaa eteen ja taakse. Ohjeissa lukee.

- Taitaa Tomia jännittää, kun on lukenut ohjeet ja kaikki noin tarkkaan.

- Pitää ne lukea.

Saatanan jätkät! Kai ne nyt luetaan, että tiedetään miten pitää toimia. Kun on kaikki varmaa, niin ei tarvitse stressata. Noi vaan sluibaa!

Käyn sängyssä läpi kisan. Syke nousee. Jännittää, mutta sopivasti. Olen ihan hyvässä kunnossa, mutta en riittävässä. Jos pääsis yli puolen välin.

---

Aamupala. Hotellin aamupala. Onko nämä kuitenkin aina vähän samanlaisia?

- Tomi! Ne, jotka syö meetvurstia, pärjää!

- Ei kannata uskoa Petteä, se puhuu paskaa.

- Kyllä minä meetvurstia syön muutenkin.

- Kannattaa vähän katsoa mitä syö kisa-aamuna. Mikset ota puuroa?

- En minä syö puuroa muutenkaan, niin miksi kisa-aamuna? Donitsin kyllä otan.

- Ei perkele. Ei puuroa, mutta donitsi.

- Niin. Miksei? Perustele, miksei?

- On sulla, Tomi, vielä vähän oppimista. 

Ihmejätkiä. Milloin muuten saa donitseja mistään? 

Mennään aivan liian aikaisin kisakeskukseen. Raviradalta lähtö vaikuttaa tosi pitkäveteiseltä. Isot aukeat ei tunnu hyvältä. Juoksu ei etene. 

Hänninen voittaa 12 kilometriä. Se on kyllä kova jätkä! Kaikki matkat kulkee. Käyn verrytellessä kannustamassa Ilmajoen tyttöjä. Johanna on ehkä kahdeksas. Jotenkin Nettaa on helpompi kannustaa, kun sekään ei ole niin hyvä. 

Oma kokoontuminen. Aivan liikaa aikaa verrytellä pienellä alueella. Meidät laitetaan riviin. Seurojen mukaan aakkosjärjestykseen. Olen siis ihan vasemmassa laidassa. Haisee hevoselle. Vai sen paskalle? Onko tyhmempää kuin raviurheilu. Jännittää. 

"Paikoillenne. PAM!" Kovaa lähdetään. Pääsisin kyllä kovempaakin. Juoksen rennosti vasenta reunaa. On jotenkin tahmea ilma. Vartalo ei luista läpi ilman. Happi on kuitenkin paksua ja tarttuu keuhkoihin hyvin. En kehtaa rynniä. 

Päästään pois radalta maastoon. Jäinpä jotenkin kauas. Neulaset tuoksuu. Tuoksuu kevät, linimentti, makkara ja hiki. Kari on jo tuolla kaukana. En kiristä vielä. 

Kilometri. Kuulutuksessa luetellaan ehkä Inkiläinen ja Tegelberg. Saarelma ainakin. Sillä on kaunis isosisko. 

Toiselle kierrokselle kiristän. Minähän olen melkein viimeinen. 

Toinen kierros. Ohitan monia. Huusiko Ilmajoen tytöt minulle? Kiristän ja Ohitan vieläkin monta. Ei tunnu oikein miltään. Olen joku 70:s. Onpa huono. Voitaisiinko juosta heti uudelleen? 

Suihkussa on vielä Teuvan jätkiä. Toivottavasti lähdetään nopeasti kotiin. Illalla olisi Tehosekoitin Aulavalla. Meneeköhän Pettekin sinne? 

---

Garry hävisi shakkimatsin Deep Bluelle. Eli "tekoäly voittaa ihmisen". Olemme taas samanlaisessa risteyksessä. Tekoäly vaan on melko erilaista. Aika paljon parempaakin. Kuinkas se ja kvanttikoneet? 

Petteri aloitti kestojuoksun verraten vanhana. Arto häntä koutsasi. Kummankin kanssa olen viettänyt tunnin jos toisenkin juoksun parissa. Olen oppinut paljon ja on toisaalta iso harmi, ettei noita yhteisiä reissuja enää ole. Artoa olen aiemminkin kiittänyt musiikkimakuni laajentamisesta. 

Sm-maastot ovat minulle se The Juoksutapahtuma. On noita aika monta tullut käytyäkin. En edes ole mikään ihmeellinen maastojuoksija, mutta kisana siinä on jotain todella hienoa. Hienona olen aina pitänyt myös sitä samaa pilkettä niin 85-vuotiaiden kuin 18-vuotiaiden silmässä: "Voikohan tuosta juosta suoremmalla linjalla?" tai "laittaisko piikkarit vai kevyet lenkkarit?". Vauhti muuttuu, mutta ajatus ja tunne on sama. 

Mikkelissä olisin varmaan ollut kolmen kympin sakissa, jos vaan olisi uskaltanut lähteä. Sijoitus oli kuitenkin "Kallet" eli 69. 

Tulokset täältä: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=25628

Juoksutarinoita 75. Kotibileet Teemulla (20.4.1997)

Juoksutarinoita 75. Kotibileet Teemulla (20.4.1997)

Hjalliksen Hartwall Areena avattiin. Avajaiskonserttina on joku helvetin vanha Beach Boys. Ei perkele, miten iloista paskaa! Nössö-Jokerit pelaa jatkossa siellä. 

Luen Mikrobittiä. MDK. On perhana hienon näköinen peli. Hienompi kuin Tomb Raider. Olispa kunnollinen äänikortti niin kuuluis äänetkin. Eihän se kyllä tolla koneella toimis. Slicksistä on tullut uus versio, se kyllä toimii! Voidaan Jarkon ja Jukan kanssa sitten kesettää hypäreillä. Perse, kun olis kunnon kone! 

Luen hetken Lovecraftia ja alan nukkumaan. Huomenna on kotibileet Teemulla. Pitää käydä aamusta jo lenkillä. Mennään ennen juhlia Chrisselle, saunotaan siinä. Siitä ei ole pitkä Teemulle vissiin. 

---

- Joko sinä söit aamupalaa?

 - Joo. 

- Onko pitkä lenkki? 

- Rimmi. 

- Juokse varovasti kuuskutosella. Siinä menee niin kauheen isoja rekkoja. 

- Mmm. Heippa. 

Minähän juoksen siinä melkein joka päivä. Ei ne mitään yllätysrekkoja ole. Äiti aina hössöttää kaikesta turhasta. 

En tiedä miten päin kiertäisin. Ensin ankea Kuuskutonen vai se lopuksi? Tylsä on kyllä Sapsun takalenkki, mutta kamala on juosta vitonen vastatuuleenkin. Olis vähän enemmän vaihtoehtoja, mutta kun ei. 

Juoksen Kuuskutosta. Lauantaiaamu ja tällainen liikenne. Minne ne on menossa? Keskiselle? Taidan kiertää Mäki-Pollarin kautta, vaikka se tuo vähän pituutta matkaan. Vesa tulee Escortilla vastaan. 

Uljaanmäki ja sitten Rimmin kiertoon. Tämähän nyt meneekin ihan hyvin. Paljon mutkia, eikä ole pitkiä suoria, joilla matka tuntuu toivottoman pitkältä. Toivottavasti Viivi ei ole irti. 

Joku on jo lanannut hiekkatien. Perkele. Saakelinmoisia kivenmurikoita, eikä ole hyvä juosta missään. Asko näkyy olevan pihalla. Vieläköhän siellä on rottia?

Vihdoin ympärystiellä. Vielä viis kilsaa. Toivottavasti ei tuu ketään kavereita loppulenkistä, en jaksais nyt jutella. Janokin on aivan älytön, eikä kotona varmasti ole limsaa. Jos on Fun Lightia niin lähden ostamaan limsaa. Sitä ei juo pirukaan. 

Töyhtöhyypät on jo pellon laitamilla. Ohmo-Himo tulee Ferkulla vastaan, mutta muuten ei ketään. Vihdoin kotona. Mitähän tässä vielä pitää tehdä ennen kuin voin lähteä Chrisselle? 

---

Ajelen Mikolle. Ärsyttää, kun pakoputkena on vain joku ruosteinen suora putki. Ei minkäänlaista vastapainetta. Mutta oikean putken mutkassa on reikä. Taas. Tämä suora putki taas polttaa ja pitää meteliä. Ja on laiton. Mitenkäs ajat Asemalle metsiä pitkin? Et mitenkään. 

Mikko laittaa nahkatakin niskaansa ja fiilistelee tukkaansa. 

- On se nyt hyvin jo! 

- Joo, kohta! 

- Säähän laitat kypärän päähän! Joudut laittamaan ne uudestaan joka tapauksessa. 

- Älä nyt hätäile. 

Ajellaan peräjälkeen Chrisselle. Mikko olis halunnut kiertää Ringin kautta, mutta en viitsi tuolla helvetinputkella. Mennään Lapinkylän kautta niin on vähemmän mahdollisuutta törmätä poliisiin. 

- Jussi on näköjään jo täällä. Pitikö muita tulla? 

- Tuleekohan se Tuomas? Se on kyllä aina myöhässä. 

- Stefu näyttää olevan kotona. 

Mennään sisälle ja jumitetaan Chrissen huoneessa hetki. Pelataan Micro Machinesia samalla näppiksellä. Liian uus näppis Chrissellä, kun ei ota kaikkien painalluksista yhtä aikaa. 

Ajellaan Teemulle. En ole käynyt ennen, mutta Chrisse tietää, missä se asuu. Ei helvetti, talohan on Eilan ja Arton naapurissa. Onko Teemu siis se poika, joka löi minua pienenä haravalla päähän? Pitäsköhän lyödä sitä takasin? 

Porukkaa on jo paljon. Talo on kaksikerroksinen ja vähän sokkeloinen. Pihalla on puolikylmä, mutta tosi valoisaa jo. Osalla on kaljaa ja jollain on siideriä. Myös boolia on. Toivottavasti ei mene ihan samalla lailla kuin leirintäalueella. 

Alhaalla soi perusdiskomusiikki. Ylhäältä kuuluu jotain muuta. Siellä on ainakin Pasi ja varmaan myös Teemu. 

- Tere! Täällähän ne kaikki on! Mitä teette? 

- Kuunnellaan musiikkia, alakerran musiikki on niin paskaa. 

- Metallicaa ja sit tällaista Type O Negativee. 

- Mikä se on? 

- Se on tämmöstä melodista goottiheviä. 

Pasi pätee taas noilla tyyleillä. Osaisinpa minäkin niitä. Metallica on tuttu, mutta tuo toinen kuulostaa kyllä jännältä. Siinä on jotain piikkejä kannessa. 

Tytöt käy pyytämässä ihmisiä alakertaan. Muut lähtee, mutta minä ja Janne jäädään kuuntelemaan musiikkia. Teemulla on hyvät soittovehkeet.

Kumpaakin tytöt kiinnostaa, mutta kumpikin tiedostaa, ettei ole jakoja. Joten valitaan musiikin kuuntelu ja sipsit. 

---

Slicks 'n Slide oli aivan perhanan kova peli. Sen oli vieläpä tehnyt suomalainen. Siihen pystyi tekemään itse ratoja, joita paljon värkkäsinkin. Soitin jopa pelin tekijälle neuvoa kysyäkseni. 

MDK se vasta legenda olikin. Se sai MikroBitissä niin kovat arvosanat, että se oli pakko saada. Sami osti sen. Minä katsoin, kun Sami pelasi. 

Mopo oli kovalla käytöllä. Kun ajotiet ja -tavat olivat aika rouheita, niin siinä myös oli usein kaikkea pikkuvikaa, joka kyllä ärsytti. Suora putki oli vanhaa lehmien juottojärjestelmää ja se oli vain työnnetty kaariputken jatkoksi. Keskeltä se oli kiinni putken kiristimellä rungossa. Se heilui ja oli niin helvetin kuuma. Poltin jalkani siinä useasti. Sillä lähti myös kuulo, koska minkäänlaista vaimenninta siinä ei ollut. 

Mikko hioi aina tukkaansa. Vähemmän yllättäen minä en. Lukioluokka oli meillä asiallinen. Siellä ei ollut rakkaripahiksia. Teemu oli varmaan "pahimmasta" päästä ja sekin ehkä vain siksi, että muuttui hopparista lävistetyksi metalliukoksi.

Noissa bileissä kuulin ensi kertaa T ype O Negativen October Rustia, jota pidän edelleen maailman parhaana levynä. 

Juoksutarinoita 74. Sm-maantiet Teuvalla (5.4.1997)

Aurinko paistaa. Vesi tippuu ränneistä. Orava painelee pitkin navetan seinää. Se on Pekka. Tai ainakin jollekin oravalle annettiin nimeksi Pekka. Yritän taiteilla jään ja märkien kohtien ohi navetan taakse autolle.

- Perkeles, kun menee hyvä mettätyöpäivä.

- Ehtii sinne huomennakin...

- Ei kestä pellot kauaa mettäkärryä. Pirummoinen kiirus olis ajaa puut mettästä. Pitääs oikeen sut opettaa ajamahan.

- Oot opettanut ja kyllä mää osaisinkin. Oonhan minä niitä kasannut tuonne puuliiterinkin taakse. Ja sahannut polttopuiks.

- Se on aivan eri asia. Ei siitä mitään tuu! Kaarat koko traktorin.

- Et anna edes yrittää.

- Liian kallihia vehkeitä rikottaviks. Raha ei kasva puis!

- Joo joo...

Aina sama juttu. Isä valittaa, ettei osata mitään, mutta ei se mitään anna tehdäkään. Olkoon, saatana.

- Kuinka kauan sinne ajaa? 

- Kyllä sinne yli tunti menöö. Moneltako oli startti? 

- Emmää tiedä. Sää sanoit, että yhdeltä. 

- Yhtään et itte viitti kattua. Pirustako minä kaikkia muistan?

- Sää sinne soitit... 

- No, oli se vissiin. Pitääskö käydä Myrkys kahvilla? 

- Ei jaksa mihinkään sukulaisiin nyt... Minä jään autoon. 

Isä käy aina jonkun serkun tai tädin tai sedän luona. En jaksa yhtään. Ketähän siellä Teuvalla nyt asukaan? 

- Nyt sitten voisit lähtiä ihan kärjen vauhtia ja kattua mihin asti jaksat. 

- Kärjen?! Tegelbergit ja Inkiläiset juoksee varmaan puoleen tuntiin. 

- No ei varmasti juokse! Ei ne niin kovaa mene. 

- Jos oon juossut 37 minuuttiin, niin en kai minä nyt 32 minuutin vauhtia voi lähteä!? 

- Ei sitä tiedä vaikkei ne juoksis niin kovaa. 

Kyllä sen tietää. Juoksee ne. Tästä tulee paska reissu. Teuva on tasasta paskaa. Ei yhtään kiva. Peltosuorilla näkyy varmaan 10 kilometrin päähän. Timo tulee meidän kyydissä. Se on kyllä kova pikkupoika. Jotenkin hullu. 

Onneksi ei voida käydä sukulaisissa, kun on Timo kyydissä. 

--- 

Verryttelen reitillä isän ja Timon kanssa. Ärsyttävä neulansilmäkäännös on yhdessä kulmassa. Ja joku puron ylityskin on ikävä. Tuleekin. Ja näköjään aina vastaan. 

AU:n verkkarit on sitten paskat. Eihän näillä voi juosta. Shortseissa en tarkene ja trikoot on jotkut halpikset. Pölyäkin ilma täynnä. 

Paikollenne - PAM! Onpa iso sakki ja kapeaa pyörätietä. Lähden aika reippaasti matkaan. Tuossa nyt ainakin on Pasi ja on tuossa Panukin. Aika vähän tuttuja, mutta kyllä noista käsityksen vauhdista saa. 

Hiekka rapisee lenkkarin ja asfaltin välissä. On liukasta vaikka juostaan kuivalla tiellä. Reisissä tuntuu siltä, että tämä vauhti on vähän liian kova. Katson taakseni. En kyllä voi tuonnekaan jäädä. Juhalle en nimittäin häviä. 

Ensimmäinen neulansilmä. On kyllä niin perseestä tiputtaa vauhti pois ja nostaa taas. Olen 35 minuutin vauhdissa. Pöly tuntuu keuhkossa. Olikohan tuossa jo leskenlehti? 

Lippis ei ole kovin hyvin päässä. Kutittaa. Hakaneulakin osuu aina välillä poolopaidan läpi ihoon. Onko tässä nyt kaikki vähän päin helvettiä? 

Timo voittaa junnut, mutta se ei tainnut olla Sm-kisa. Minun vauhti alkaa hyytymään. Hengitys ei sakkaa, mutta takareidet ei kanna. Tuntuu, että ne räjähtää.

Vauhti hidastuu silmissä. Loppuaika on vähän alle 39 minuuttia. Kyllä on paska. 22. sija on jos vähän liian hyvä tuolla juoksulla. Tylsä kisa. Pääsis äkkiä kotiin. 

- Terve. Se ei sulla oikein kulkenut. Mistä johtuu? 

- En tiedä. Lähdin liian kovaa vissiin. 

- Onko tullut tarpeeksi pitkää hidasta lenkkiä? 

- En osaa sanoa. 

- Mitenkäs ravintopuoli? 

- Kyllä minä syön. Just meen syömään makkaraa. 

- No niin! Ihminen on luotu kasvissyöjäksi. Liha on huonossa energiaa ja tuo vain turhaa massaa. 

- No ei ole mulle tuonut... 

- Urheilu pitää ottaa tosissaan. 

- Ota vaan. Meen nyt syömään. Moro. 

- Tuo on tätä nykyajan pullamössösukupolvea... 

Helvetin äijä. Kuka lie hullu. Nälkä on pirunmoinen, mutta on kyllä vähän huono olokin. Pitäs kyllä syödä makkara ihan kiusallaan.

- Mitäs se Niku kyseli? 

- Ai se hullu ukko? Jotain kasvisruokapaskaa jauhoi. 

- Ekkai haistatellu sille? Se on kuule Ilkan toimittaja!

- Ihan sama kuka, mutta en haistatellut.

---

Isän tapa oli (ja on) nähdä reissuissa ja harrastuksissa se puoli, kuinka ne on pois jonkun työn tekemisestä. Oikeastaan uskon, että hän sillä oikeuttaa itselleen muualle kuin töihin lähtemisen. Tuon sukupolven juttuja. "Menee tässä mukavassa hommassa nyt sellainen päivä, jonka voisi tehdä jotain paskahommaa."

Isä myös tapasi (ja tapaa) valittaa, että hänen pitää kaikki tehdä itse. Eipä isä toisaalta kyllä ole paljoa uskaltanut meidän tehtäväksi varsinkaan millään laitteella tehtäviä hommia antaakaan. "Hajotatte vaan kallihit vehkeet."

Kisareissuilla usein käytiin jollain sukulaisella. Nykyään sen ymmärtää, kun ei paikkoja tavata juuri ollut. Mutta ei oikein ennen kisaa ollut vierailumoodissa ja kisan jälkeen vielä vähemmän.

Timo oli lahjakas juoksija. Treenasikin kyllä paljon. Jo pienenä poikana juoksi monen kymmenen kilsan lenkkejä. Timo kyllä esiintynee näissä myöhemminkin.

Nikulan Simo oli Ilkan toimittaja, joka ei ollut minun suosikkihahmojani. Nuiva ja asenteellinen, nuorisoa ja nykyaikaa vähättelevä tyyli. Jos juoksit 150 kilsaa viikossa, söit kasvisruokaa ja painoit 30 kiloa, niin sinulla oli mahdollisuus pärjätä. Joskin hyvin pieni. Ainakin kaksi kertaa olen kirjoittanut hänen juttuihinsa vastauksen, kun en ole jaksanut sellaista paskaa. Tässä Sm-maantiejutussa on yllättävän positiivinen sävy. 

Juoksutarinoita 73. 40 lakupötköä (19.3.1997)

Auto. Auto. Auto. Nyt tulee tyhjää. Hep. Tie on sula ja kuiva. On ollut jo sen verran lämmintä päivällä. Jalat tuntuvat aika hyvältä.

Pieni pakkanen puree nenään. Ilma virtaa hengittäessä raikkaana ja viileänä. Juostessa ei ole kuuma, mutta paikallaan ollessa olisi kylmä. Sula asfaltti tuoksuu vähän keväälle ja pakokaasuille.

Harjun tienhaara. Hannu on menossa traktorilla yli. Hieno tuo valkoinen Valtra. Kilometrin väliaika. 3.10! Oho, jopas on vauhtia! Vaihdan puolta.

Pumppaamon tienhaarasta aloitan kiristämään. Yritän kiristää jokaiselta heijastintolpalta vähän. Joku auto tööttää. Tiedän, tiedän, juoksen väärää puolta.

Metsänreuna. Pieni tuuli työntää sivulta vastaan. Meidän pihaan on juuri ajanut joku auto. Ehkä punainen. Oisko se Matti?

Kiristän vielä viimeiset sata metriä. Naps! Kävelen postilaatikon viereen katsomaan kelloa ja puhaltamaan. 6.13! Tulinpa kovaa, eikä tunnu edes pahalta!

Verryttelen Sapsun tienhaaraan ja takaisin. Pohkeissa tuntuu, mutta muuten on levollinen olo. Happi kulkee erinomaisesti.

Katson postilaatikkoon. Ei mitään. Mutta siitä on vaikea päästä ohi katsomatta. Kävelen peltotienhaaraan, josta rullaan sillalle. Ylämäen loikin.

Perhana! Se on Arton auto! Arto Nauto! Mitäs Arto täällä tekee?

- Katohan, apina!

- Pöh! Taasko oot myöhässä, kun on pitänyt juosta?

- Mitäs sää täällä teet?

- Mää olin tuolla Kemis vähän opettamassa niille tietokoneen käyttöö, kun ne ei itte osaa.

- Vai niin! Äiti, onko ruokaa?

- Ei, kun nyt on kahvi justiin. Ja karjalanpiirakoita.

- Käyn suihkus ensin.

- Älä oo kauaa, lämmin vesi on kallista.

- Valita Sannalle!

Käyn nopeasti suihkussa ja tulen kahvipöytään. Arto on tuonut possukakun. Ja äidille synttärilahjaksi 40 lakupötköä.

- Miks näissä on tomaattia!? Ihan helvetin kuumaa!

- Älä manaa!

- Niin perkele!

- Nyt kummatkin!

Äidillä on 40-vuotisjuhlat, enkä ole muistanut niitä mitenkään. Noo, ehkä ne menee tässä Arton vierailun varjolla.

---

Joskus tuo kahden kilometrin matka kulki älyttömän hyvin. Ensimmäinen kilometri on täysin tasaista, toisessa 400 m nousua ja 600 m loivaa laskua. Olen aina yrittänyt oikoa mutkat suoriksi. En ole niin hyvä, että kannattaisi muille antaa tasoitusta.

Postilaatikko on sellainen outo juttu, joka pitää tarkastaa aina ohi kävellessään. Sitä teen vieläkin. Jopa päivinä, jolloin postia ei jaeta.

Arto on minun kummisetä. Melkoisen spesiaali hahmo, jolta olen kyllä hyvin omaksunut tietynlaisten käytöstapojen tai normien vastustuksen. Hauskaa seuraa, mutta välillä hyvin asiatonta. Ainakin ympäröivään tilanteeseen suhteutettuna.

Hullua ajatella, että äiti oli tuolloin 40. Kolme vuotta minua nuorempi. Onhan tuosta toisaalta jo aikaakin.

Juoksutarinoita 72. Waldo nuorisoseuralla (8.3.1997)

Huhhuh. On kyllä ankea tähän aikaan juosta 10 kertaa satanen maantiellä. Tai tuskin tuo on sataa metriä tuo kahden tolpan väli, kun paras aika oli 10,1.

Kävelen väistellen loskalätäköitä. Ilmasto kuulemma lämpenee. Nyt on maaliskuussa jo kolme astetta plussalla ja ladut ihan möhjöä. Hiihdin aamulla 18 km. Tai isän mukaan siitä tuli niin pitkä. En usko. 15 km korkeintaan.

Talitintti laulaa ja Mau-Mau katselee niitä navetan portailta. Lehmät oli ankeita, mutta olis se kyllä toisaalta kiva jos niitä vielä olis. Ei haise enää tuorerehu. Mieluummin niitä lehmiä kuin noita perkeleen kalkkunoita. Sen täytyy olla maailman tyhmin eläin. Olis edes Musta-Poika.

- Käytkö Tomi saunassa?

- En, kun me käydään ehkä Jarmolla.

- Ootteko kysynyt, että se käy Jarmon perheelle olla siellä yötä?

- Ollaan. Ei niitä haittaa vaikka olisin siellä joka yö. Jarmon äiti tarjoo mulle aina kahvia vaikka Jarmo ei olis kotona.

- No et sinä siellä nyt voi aina syödä! Milloin se Jarmo tulee meille yöksi?

- No miks se nyt talvella tulis? Että olis pidempi keskustaan? Ääliö.

- Ei tuollaista kieltä! Voi sitä käydä vaikkei minnekään menisikään.

- Joo joo. Sit, kun Aulava aukee. Meen nyt suihkuun.

- Etkö olis voinut odottaa saunaa?

- Ja ajaa saunan jälkeen mopolla Jarmolle? No en. Jäätyy pää niin kuin sillä jollain Mäenpäällä.

Pakkaan repun ja lähden ajamaan Jarmolle. Mikon isä on pihassa. Nostan kättä. Mikko on sillä naisellaan tai Majalla tai jossain. Saan Mikolta Offspringin Ixnay on the Hombren maanantaina. Mahtavaa! 

Jokivarren nuorisoseura. Siellä on valot. Olisko häät tai tanssit? Ei ole muuten pitkä, että on Jytinän hölkkä. 

Kaarran Jarmon pihaan. Teen paskarinkiä ihan Jarmon isän kiusalla. Se näyttää nyrkkiä. Hyvätahtoisesti kuitenkin. 

- Perkeleen kloppi! Pitääs antaa tukkapöllyä! 

- Tuu koittamaan! 

- Muistakko kuinka kävi sormikoukus? 

- Annoin sun voittaa! 

- Vitut! Jamppa on sisällä. 

Jarmon isä on hauska tyyppi. Kiroilee kyllä perkeleesti, mutta muuten se on hyvä ukko. 

- Iltaa! 

- No iltaa! Sitähän nyt virallisesti tullaan. 

- Mää oon niin virallinen.

- Katohan, Jenna-vauvakin on täällä. 

- Älä kiusaa! 

- Onko Jarmo huoneessaan? 

- Ainahan se on. 

Jarmon huoneesta kuuluu armoton bassojumputus. 

- Hep! Mitäs kusipää? 

- Kato, pääsit tänne asti. Tulitko Pollarinkylän vai Jokivarren kautta?

- Tulin.

- Hyvä. Koska lähretään? 

- Ei oo väliä. Ei se Waldo mua ny niin kiinnosta. Mihin me mopot pannaan? 

- Eikö mennä autolla? Saa äitee tai issee vierä. Ei sinne seuralle viitti vierä mopoja. 

- Miten vaan. 

---

Tarja heittää meidät Nuorisoseuran pihaan. Autoja on jo paljon ja linja-autoja näyttää tulleen ainakin Kurikasta, Ähtäristä ja Virroilta. 

- Mennäänkö heti sisään? 

- Voishan siellä käydä, niin sais leiman heti. Ei oo jonoakaan.

- Mää vähän tarkkailen näkyykö hyvännäköösiä akkoja. 

Odotetaan lippu ja saadaan leimat käteen. Nuorisoseuran logo olisi kyllä mahdoton väärentää. Teksti on niin hankala. 

- Pitääskö käydä pelikoneella? 

- Ei kai ny heti? Käydään diskos!

Diskossa on pimeää, vaikka toisaalta vähän liian valoisaa tyttöjen katselulle. Kierretään se pari kertaa ja mennään alas. 

- Parit valkooset housut, muttei mitään ihmeellistä! 

- Eihän kaikki ole vielä tullut. Nuokin oli jotain Kuortaneen amiksia. Käydään ny pihalla kiertämässä! 

- No käydään! Sinähän se usein isketkin naisia! Vittuilet vaan kaikille. 

- Jos ne on ääliöitä? 

- Ei kai kaikki ole? 

- No melkein kaikki on! 

Kierretään seuraa. Amikset kiertää parkkipaikkaa Corolloillaan ja rakkarit on tupakilla ja juovat kiljua. Muka kovimmilla on Alavuden Seudun Moottoripyöräilijöiden takki päällä. Minua ärsyttää amikset, tyhmät, läskit, kuortanelaiset, nössöt, peräseinäjokiset vasta ärsyttääkin... Melkein kaikki. Ääliöitä. Eivät tajua. 

- Ei täällä oo mitään. Mun on nälkä. Mennään sisälle! 

- Koita nyt päättää! Voitas Mikolta hakee vähän kiljua... 

- Isäshän tarjos jo jallua. Eikö se piisaa? 

- Hyi saatana! 

- ihan hyvää se on. Herrasmiehet juovat tuollaisia, ei siideriä ja kiljua. 

- Sinäkö herrasmies? Paskat! 

- Täydellinen. 

Otetaan lihapiirakat. Seuran kioskilla on nuiva palvelu. Ollut aina. Pistää vihaksi. En ota sipulia. Tuntuu mahassa pahalta. 

Janne menee arpakoneelle. 

- Minkä helvetin takia sä jonkun arvan ostat? 

- Siisti laite! 

- Siisti? Aivan perseestä! 

- Ingen vinst. 

- Täh? 

- Ei voittoa. Hienoa! 

- Mitä hienoa siinä on? 

- On se jotenkin siisti sanapari. Ingen vinst. 

- Oot kyllä outo... 

Waldo soittaa. Kierrellään joka puolella. Taas on jotenkin ankeaa. Pääsis jo kotiin. En uskalla kellekään tytölle jutella ja toisaalta ei puolikönnidet tytöt kiinnosta. Olisko pohjalaiset vähän ankeita jopa? Murre tekee niistä jotenkin yksinkertaisemman oloisia. Kyllä minä haluan täältä pois. Pohjanmaa ei ole mun paikka. 

---

Minä en merkannut jääkiekkoja, jalkapalloja tai hiihtoja lenkkipäiväkirjaani. Nehän oli vapaa-ajan toimintoja. En minä nyt niin äärettömästi hiihtänyt, mutta useamman kerran viikossa, jos oli hyvä keli. Jääkiekkoa pelasin varmasti joka päivä, jos joku vaan lähti pelaamaan. Se kuitenkin oli palauttavaa, kun sitä oli vain kolme tuntia. Eikä niin tosissaan... Eipä.

Jarmon ja Jannen kanssa usein kohellettiin Nuokkarilla. Oltiin niin kilttejä, ettei kaikkien kanssa jaksanut tai päässyt kontakteihim. Valkoiset farkut toki kiinnosti. Eli käytännössä ulkoiset asiat. Paitsi oman luokan tyttöjen kanssa jo puhuttiinkin. 

Inhosin sellaista itsestään huoltapitämätöntä toimintaa. Toiset väittivät urheilvansa ja liikkuvansa ja toiset "eivät ehtineet". Kumpikaan ei oikeasti ollut rehellinen itselleen. Enkä minä ollut kovin suvaitsevainen sellaisia kohtaan. 

Nuorisoseura ei ollut minua varten. Tylsistyin ja turhauduin siellä jotenkin. Tämä sama ilmiö tulee vielä tänä päivänäkin vastaan. Saatan lähteä baarista tunnin aikaisemmin kuin muut, mutta näen vaivalloiseksi, että ilmoittaisin siitä kellekään. Huono juttu. 

Nuorisoseuralla oli joka tapauksessa kovia esiintyjiä. Jopa legendaarisia. 

Juoksutarinoita 71. Mika Myllylä (2.3.1997)

Yllättäen Dählie on taas kärjessä. Melko tylsää. Voittais nyt välillä edes joku muu.

Isä ei ole vielä herännyt. Onkohan se tullut kotiinkaan? Eilen oli Matinpäivänjuhlat. Jouduin yksin juoksemaan vetoja maantiellä. Ne kyllä kulki hyvin. Tonneja loivaan alamäkeen. 3.18-3.08-2.58. Tuntui ihan vähän keväältä. 

Keskiviikkona on hallitonnit. Kunto vaikuttaa aivan kohtuulliselta. En tiedä riittääkö 2.50:n alitukseen, mutta lähelle pitäisi piisata.

Myllylä hiihtää mitalille. Ainakin pitäs, ei tuolta Proku tule mitenkään enää ohi. Jevne voi tulla. Sivertsenillä on hyvä suksi, mutta ei sentään niin hyvä.

Keli muuttuu raskaammaksi. Kolme kymppiä. Myllylä on enää parin sekan päässä. Parempi suksi. Alkaako Dählie tosiaan hyytyä?

Haen ruisleipää ja menen takaisin keinutuoliin. Keinutuolissa pitää keikkua niin, että on ihan takanojassa. Siellä kaatumisen rajamailla. Keinutuolin päällysmatto on vaan liian liukas.

Isäkin herää, hakee lasin limsaa ja tulee erittäin väsyneen näköisenä istumaan penkille. Sami yrittää lätkiä sählypalloa. 

- Paa pois se pallo!

- Mää hiljaa kikkailen... 

- Pallo ja maila helvettiin siitä tai mää pistän ne pesähän!

- Ääh...

- Olkaa ny hiljaa molemmat!

- Oo itte, äläkä keiku siinä tuolis! Pitääkö sekin rikkua?

- Pitää.

Äiti on jossain työjutussa ja Sanna Iso-Sannalla. Onneksi. Äiti tulis kuitenkin jotain lässyttämään tähän.

Myllylä on mennyt ohi Dähliestä. Ohi tulee myös Jävne. Myllylä hiihtää aivan reikäpäisenä. Isä haisee pahalle. Vanhalle viinalle ja valkosipulille.

- Ette oo laittanut tulta hellaan?

- Ei. Ei oo kylmä.

- Voisit oikiastaan laittaa valakian. Pelli auki, tuhkat pois, ekkä polta kaikkia viripuita.

- Miks nyt?! Tämän hiihdon jälkeen.

- Ei kun nyt. Näet siitä hyvin samalla hiihtua.

- Saatana. Etkä sitte mee keinutuoliin! Mun paikka!

Myllylä voittaa. Menee kylmät väreet. Melkein tulee kyynelet silmiin. Dählie jäi kolmanneksi. Ihan oikein. Isänkin mielestä hiihto oli "kohtuullinen".

- Lähden lenkille.

- Kukas tulta kattoo perähän?

- Tehän tässä ootte. Minä en ainakaan. Haluan mennä valosalla.

- Hae puita tullessas!

Kierrän Rimmin ja mietin, millaista olis olla Myllylä. Miltä tuntuu voittaa norjalaiset Norjassa?

---

Mika Myllylä oli ja on minulle edelleen kova urheilija. Kyllä, sehän douppasi. Niin teki ja se on yksi isoimpia kyynistymisen askeleita omissa urheiluportaissani. Suuri pettymys. Mutta se henkinen taistelutahto, mitä miehellä oli, sytytti. Myllylän hiihdot minulla usein on mielessä, kun otan loppukiriä, vaikka tuntuisi pahalta.

Isä joi erittäin harvoin niin paljon, että krapula iskisi. Matinpäivien jälkeen sen kyllä pystyi aistimaan. Uskon, ettei kovan sählypallon lätkiminen oveen kuulostanut aivan linnunlaululta tuossa olotilassa.

Kuortaneen tonni olisi ollut hyvä kisa, mutta siinä kaatui viimeisellä kierroksella useampi ja itsekin jouduin ottamaan vauhtia pois. 2.56 oli pettymys. 

Juoksutarinoita 70. Reilukerho (20.2.1997)

Onpa paska Jyrki. Susanne Vegaa ja Lukaa ja jotain paskaa. Bagaa, niin kuin Jarkko sanoo. 

Sentencedin haastattelu tulee, mutta on sekin vähän tylsä. Aneemista touhua. Äidin mukaan aneeminen on vähäverinen. Noinkohan?

Taidan mennä lajittelemaan niitä pienoismallin osia. Sain joulahjaksi sellaisen lokerikonkin. Mitenhän se tyyppi on itse jostain lasikuidusta niitä rekan nuppeja rakentanut. Tuntuu jotenkin vaivalloiselta.

Tulisiko radiosta mitään nauhoitettavaa? Don't Speak on tullut tuhat kertaa ja Toni Braxton miljoona. Sen lisäksi Sanna soittaa sitä taukoamatta pianolla. Saatana! Tulis se uus Prodigy. Breathe. Sen nauhoittaisin.

Ei tullut. Jotain Juustopäitä vaan. Nyt on pakko mennä syömään. Mau-Mau on sisällä. Keinutuolissa. Eikä kukaan vahtimassa. 

Lämmitän mikrohampurilaisen ja luen Aku Ankkaa. Jotenkin on kylmän nahkeaa. Jos laittaisin itse hellaan tulen, niin ehkä ei tarvitse hakea puita? Isä tulee ovelle. 

- Tänään on sitte lenkki-ilta. 

- Joo. Mistä? 

- Meiltä. Voitkin hakea puita saunaan joutessas ja lakaasta tuvan laattian.

- Miksi minä? Eikö Sanna ja Sami tee mitään?! 

- Oot siinä nyt sopivasti. 

- On läksyjä. 

- Ai nyt niitä onkin? Mitäs sää äsköön teit? Käyt nyt hakemas puut ja tähänkin voit laittaa valakian. Vettä kattilahan!

- Joo joo... Saatana... 

- Nyt suu kiinni! Se on parin minuutin homma! 

- Missäs äiti on? 

- Sillä on joku sururyhmä. 

- Surullista tässä on se, että mää joudun tekemään kaiken. 

- Ja paskanmarjat... 

Tämähän meni nyt aivan läskiksi. Joudun tekemään kaiken! 

---

Pekka ajaa pihaan jo puoli seiskan maissa. Se kyllä hätäilee aina. Ja sillä on ruma Ascona. 

- Iltaa! Eikö Markku oo kotona? 

- Vaihtaa vaatteita. Tuu istumaan. 

- Huomenna alkaa MM-hiihdot. Meinaakko kattua? 

- Enköhän mää kaikki katso, jos vaan ehtii. 

- Tuleekohan Suomeen mitaleita?

- Luulis, että miehet ainakin mäkihypystä ja yhdistetystä jotain sais. Varmaan viestistä vois tulla. Naiset ei varmasti saa. 

- Ei tiedä, jos oikein sattuu... 

- Ei kyllä satu. Siellä on Yegorovat ja Välbet ja Italialla hullut hiihtäjät

Pekka puhuu koko ajan. Isä tulee onneksi pelastamaan. 

- Jaha! Mihnäs välis sää tulit? 

- Äsköön. Ooppeli vaan käy niin hilijaa. 

- Justihin. Tulookohan se Ari? 

- Tuloo varmasti. 

- Mitenkähän Matit? 

- Tuloo, mutta aivan siinä ja siinä kerkiääkö ajoos, kun Matti P on ollu kaupalla pitkään. 

- Me ei orotella, se saa kiinni. 

Kohta kaikki on paikalla. Kävellään tienhaaraan. Matti S:llä on perinteisesti toppahanskat kädessä. Matti P:llä taas viimeistä huutoa vehkeet. 

Lähdetään juoksemaan. Koko matka on pientä kiusantekoa Arille. Pieniä kiristyksiä ja ahtaalla pitoa. Vanhat ukot eivät ole menettäneet kilpailuviettiään. 

Minua vähän säälittää Ari, joka on kyllä hyväkuntoinen, mutta ekaksi yhteislenkiksi aivan liian kovassa vauhdissa. Pekan kanssa yritetään juosta vähän Arin kaverina. 

Teikarin mäessä vanhat ukot nyppäävät viimeisen kerran ja Ari jää. Pekkakaan ei voi vastustaa kiusausta vaan lähtee mukaan. Minä juoksen Arin kanssa 66:lle asti, mutta sitten minäkin haluan voittaa kirin.

- Mää kiristän tän kuuskutosen. Tuu vaan omaa tahtias. 

- Joo. 

Muut ovat jo parinsadan metrin päässä. Kiristän pikkuhiljaa, mutta saavutan hitaasti. Perkele, tässähän pitää juosta viimeinen kilometri kovaa. 

Matti S jää, mutta muut ovat vielä edellä. Pekka ja isä yrittävät karkuun. Metsätien liittymän kohdalla mietin kumpaa puolta tiestä juoksen. Valitsen vasemman. 

Pumppaamo. Nyt kaikki peliin. Isä ja Pekka juoksee oikeaa, minä vasenta laitaa. Autoja menee molempiin suuntiin. Rekan tullessa vastaan teen viimeisen rytminvaihdoksen. Voitan. Arikin tulee parin minuutin päästä. 

- Ootte te kovas kunnos... Kyllä tuntu häjyltä. 

- Tämähän nyt oli hiljaanen lenkki. Normaalisti juostahan kovempaa. 

- Paskat, tämä oli kyllä normaalia kovempi. Talvikelissä ei näin kovaa juosta. 

Höyry nousee kaikista. Lähdetään saunaan. Äiti on laittanut normaalia nätimmin kahvit. Arin takia, ettei näytä niin hölmöltä. kahvi, pulla ja makkarat samassa pöydässä. 

---

Jyrkistä katsottiin melkein joka jakso. Se antoi meidän ikäluokalle aikamoisen tietopankin sen ajan musiikista. Heiluvat kamerat, uudenlaisia juontajia ja Minna O. 

Ostin Keltaisen Pörssin ilmoituksesta ison pahvilaatikollisen pienoismalleja. Osa koottuja, mutta osa rakentamattomia. Purin rakennetut ja tein ne uusiksi. Pidin erityisesti Fiat 131 Abarthin ralliversiosta. Tein itse nuottivihkot ja kaikki. 

Lähes jokapäiväiseen tehtäväpankkiin kuului meillä puiden haku, tulien teko ja paikkojen järjestäminen. Rappusten lakaiseminen oli paskinta. Ei kuitenkaan niin paskaa kuin imurointi. 

Ari kävi tuon lenkin jälkeen vielä kerran, mutta miesten voiton- ja pääasiassa näyttämisenhalu lopettivat Arin juoksuharrastuksen. Todellista Kaikki pelaa -henkeä. 

Juoksutarinoita 69. Lintsausta ja biljardia (29.1.1997)

Istutaan liikuntahallin ikkunapöydässä. Ihme kyllä, ollaan siihen ehditty. Yleensä siinä on jotain kolmosia. Jarkko on ostanut Oukki-Doukkeja.

- Anna yks! 

- Nevö. Osta omat. 

- Ei oo rahaa. 

- Paska juttu. Sulle. 

- Kusipää. 

- Ei kyllä jaksais sinne opon tunnille yhtään. 

- No ei mennä! Mennään Shellille kesettämään pokeria! 

- Mukana. Lähteekö Danny? 

- Kyllä sinne tunnille pitäs mennä... 

- No jos sä oot nössö niin... 

- No mennään sitten. Homot...

Kävellään Kirmasen matkustajakodin ohi keskustaan. Pakkasta on sopivasti. Teitä hiekoitetaan parhaillaan eli kaikki hiekka jää kengänpohjiin. 

- Pitäskö käydä tekemässä Ärrällä vetolappu? 

- Ei jaksa. Tee Shellillä! 

- Siellä ei koskaan oo kyniä. Huomasitteko, että Belfour siirty San Joseen? 

- No saa sekin yhden oikean pelaajan. 

- Haha, jätkä on hauska. 

- Yes, I am and I know it. 

Mennään Alkon ohi. E.Asialasta tulee mieleen aina vastuksen ostaminen ja siitä mopo, joka ei ole kunnossa. Huomenna olis sählyä. Lainaiskohan Miia mopoa? Jos maksais 20 markkaa. 

Astutaan sisään Shellille. Pari rekkakuskia ja perinteinen totosakki hautautuneena tupakan savuun. Alajoki pelaa vähemmän yllättäen pottia. 

- Mää haen kahvin. 

- Mää kans. 

- Paskapäät. Ei kahvia juo kukaan. Siihen kuolee.

- Juoksemiseen kuolee. Mee varaamaan Scud Race!

- Ei kai siihen nyt kukaan keskellä päivää mee... 

Nojailen pelikoneeseen. Scud Race on ok, mutta ei ole niin hyvä kuin Sega Rally. Ei ole aidon tuntuinen. Sladitus on tönkköä. 

- Kellä on vitosia? 

- Mulla. Yks. 

- Minä en pelaa. Hölmöä laittaa tähän rahaa, tästä ei voi voittaa mitään. 

- Biliksestä onneks voi!

- Se vaatii sentään taitoa! 

- Mee ny laulaa sitä Tuuliviiriä! Kuka pelaa? 

- Minä pelaan! 

Häviän Jarkolle. Se ärsyttää. Paska peli. Danny nauraa. Ihme töysäläinen.

Juoksu on onneksi kulkenut ihan hyvin. Toissapäivänä oli 500m veto ja eilen kilsan veto. Talvikelissä se on tuntunut hyvältä, eikä jalkoihinkaan ole sattunut. Tänä iltana on kai lenkki-ilta meiltä. Pekkakin tulee vissiin. Toivottavasti tulis hyvä loppukiri. 

- Mennään jo takaisin! Ehditään pelaamaan pari bilistä ennen fysiikkaa. 

- Olikohan Antti myymässä? Saatas ilman. 

- Kyllä kai se on. Toivottavasti kakkoset ei vaan oo varannut sitä. 

- Tän pelin jälkeen! Koska mä voitan tän! 

---

Kävellään takasin. Danny painaa etukenossa, kädet vihreän juoppotakin taskuissa, kauheaa vauhtia. Se haluaa pelata eka ja pelkää lintsata. Nössö. Sen sukulainen oli kai räjäyttänyt kätensä Komet-pommilla. Tai silmänsä. Vai olisko siltä lähtenyt koko pää? 

- Me pelataan eka! 

- Pelatkaa. Minä ostan karkkia. 

- Kato, kossit! Kävisittä salilla! 

- Mää kävin eilen. 

- No se ei näy mihnään... Ja joku ristus jätti taas oven auki! Perkele, pitäs lyärä niin notta jalat notkahtaa! 

Joku ysin tyttö jätti vahingossa liikuntahallin oven auki. Nyt se varmaan pelästy perseettömäksi, kun Antti sille huusi.

- Miten meni kokeet, Pyy? 

- Hienosti. Biologiasta 4+ ja terkasta viis puoli. 

- Täh? Miten niin huonosti? 

- No kirjat oli Jarkolla. Enkä olis kyllä lukenut vaikkei olis ollutkaan. 

- Sunhan pitää uusia terkka.

- No älä! En minä millään ravintotiedolla tule tekemään mitään. 

- Ei sitä tiedä vaikka susta tulis joku kokki. 

- Joo. Tekisin pelkkää hernekeittoo.

Istun ikkunalle ja mietin, että pitäis varmaan jaksaa vähän opiskella. No, ehkä ens vuonna sitten. 

---

Olen ollut Sharks-kannattaja aina. Tai siitä asti, kun huomasin meidän sukulaisen pelaavan siellä. Osittain siitä johtuu minun kiinnostus haikaloihin. Vaikka pääasiassa se johtuu Onni Gideonin versioimasta Tiikerihai-kappaleesta, joka pienenä oli jännittävä ja pelottava. 

Mopo oli paloina. Lainasin Miian mopoa ja kuljin sillä sählyssä kerran viikossa. Ihme, ettei se hajonnut. Miialla oli punainen PV ja ajon jälkeen vaatteet hais aina hulluna kakstahtibensalle.

Alavuden vanha Shell oli legendaarinen laitos. Se oli se paikka, missä joku muualta tulevakin saattoi pysähtyä. Siellä oli myös Scud Race, jota käytiin "kesettämässä". Kesettää on töysäläinen verbi, joka tarkoittaa oikeastaan mitä vaan. 

Antti oli aivan menestynyt painija. Todella pelottavan näköinen kapistus, mutta pohjimmiltaan hyvä tyyppi. Melko rouhea kielenkäyttö vaan antoi sellaisen kuoren, jota useat pelkäsivät. Itselleni Antti oli tuttu jo painikoulusta. Antin niskalenkki-iltoja pelättiin. Rauha hänen muistolleen. 

Lintsattiin usein. Ja oltiin hyvin tietoisia siitä, kuinka monta tuntia saa miltäkin kurssilta olla pois. Maksimi oltiin ja vähän päälle. Onneksi terveystieto ja biologia ovat olleet aika vähäisessä osassa minun työuralla... Jarkko oli hyvin valmis lintsaukseen aina. Danny eli Jukka taas harvemmin. Danny se oli siksi, että se näytti aivan nuorelta Dannylta. 

Oli tammikuu, joten "uuden alun" jälkeen treenaaminen oli ihan motivoitunutta. Salit ja kaikki. 

Juoksutarinoita 68. Vuosi 1996

Pappa kuoli heti alkuvuoteen. Se loi pohjan koko vuodelle, eikä se ihan sellaista peruskalliota ollut se pohja. Koko vuosi tuntui jonkinlaiselta epävarmuudelta. Tai sen peittelyltä.

Kavereista tuli entistä tärkeämpiä. Suuri osa ajasta menikin niiden kanssa. Urheillessakin se olisi voinut mennä, jos olisi ollut ehjä. Tässä koeteltiin varmaan viimeisen kerran sitä motivaatiota, että juoksenko vai en. Kuntoutus ei ollut yhtään sitä, mitä kaipasin. Tuosta päästiin yli pääasiassa kylän lenkki-iltojen vuoksi.

Kasvoin paljon pituutta ja mukaan tuli mopoilut. Se toisaalta saattoi olla ihan tervetullutta, koska näin lepoa kaikesta liikkeestä tuli edes vähän. Samalla kasvoi ymmärrys moottorivehkeisiin. Tästä on ehdottomasti ollut apua myöhemmässä elämässä.

Musiikissa tärkeintä oli meininki. The Offspring oli varmaankin se kovin juttu, myös Prodigy ja Scooter olivat taajaan kuuntelussa. Radiomafian juttuja unohtamatta.

Rallissa suosikkini oli tietysti Colin McRae. Ajotyyli oli raaka, ja sekös viehätti. Em-jalkapallossa Hollanti pelasi huonosti häviten rankkareilla Ranskalle jo puolivälierissä. Davor Suker oli kova jätkä muuten vain. 

Olympialaiset Atlantassa oli vuoden odotetuin tapahtuma. Rantasen keihäskulta oli mykistävä juttu. Seurasin lähes kaiken mahdollisen, mitä televisiosta tuli.

Juoksussa Anne-Mari Sandell huitoi Suomen ennätyksiä liukuhihnalta. Rujo juoksutyyli kävi silmään, mutta juoksuvauhti aiheutti kateutta. Miehissä suosikiksi alkoi nousta Vasalan Samuli ja maailman tasolla tietysti Haile.

Koko vuosi oli omituisen sekava ja myllertävä. Se varmaankin kuului juuri tuohon ikään. 

Juoksutarinoita 67. Independence Day (11.12.1996)

Huomenna on englannin koe. Pitäisi lukea, mutta reppu on koululla. Eikä mulla ole kirjaa, kun on yhteinen Jarkon kanssa. Säästöä.

Kuuntelen Offspringia ja Stratovariusta ja yritän suomentaa niiden kappaleita. Kyllä minä sanoja muistan, mutta en kielioppia. Sanakirjakin on niin saatanan paksu, että hermo menee.

En ole tunnillakaan suuremmin kuunnellut, kun opettaja on ankea. Tarja on kyllä ihan todella ankea. Se oli meillä hetken jo yläasteella. Se on tiukkis ja sitten se jää tuijottamaan jotenkin irstaasti. Hyi helvetti!

Huomenna mennään myös katsomaan Independence Day Jarmon, Eskon ja Tonin kanssa. Oon viimeksi käynyt katsomassa jonkun Golden Eyen vuosi sitten. Saakohan sieltä popcorneja?

---

Äiti tekee ruispuolukkapuuroa. Menen sen kyydissä. Joudun kävelemään seurakuntatalolta, mutta ei tarvi odottaa kylmällä pysäkillä.

- Luitko kokeeseen?

- Joo, koko alueen.

- No hyvä. Mitä teillä on kieliopista?

- Ei siellä semmosta oo, jotain keskustelutaitoja tai jotain.

- Haluatko, että vielä harjoitellaan?

- En. Väsyttää.

- Miks sulla on vanha reppu? 

- Tähän mahtuu liikuntakamppeet samaan. 

Lakkais nyt kyselemästä. En nyt oikeasti jaksa. Toinen reppu on koulussa ja en osaa. Kai se jotenkin menee. Sit kirjoituksiin jos lukis.

- Heippa, onnea kokeeseen! Tuun sitten hakemaan elokuvista.

- Joo, Toni ja Jarmo tulee meidän kyydissä!

- Joo, hyvin ne mahtuu.

- No kai ne nyt mahtuu, höntti. Ei ne mitään läskejä ole!

- Ei sanota toisia läskiksi!

- En sanonutkaan, sinä sanoit!

- No niin, heippa nyt.

- Heippa.

Lähden kävelemään hautausmaan ohi. Menen papan haudan kautta. Pappa kuoli liian aikaisin. Osaisin nyt vasta jutella sille. 

-Moro, ootko lukenut? 

-En sitten yhtään. Ei ollut kirjaa. Kai se läpi menee. Luitko ite? 

-Vähän. Mutta ei jaksanut kauheasti. 

-Olisin kerrankin ehkä jaksanut, mutten muistanut ottaa reppua kotiin. 

-Ei kai ne niin vaikeet oo. 

-Nyt se Haukionkala tulee. Tsemppiä! 

-Jees! 

Koe on paska. Luetun ymmärtäminen ja sanajutut menee ihan ok. Kai. Aine on aina ankea. Lähden puolen tunnin kohdalla. En jaksa enempää. Käyn lenkillä tässä välissä. 

---

Joudun vähän myöhästymään ruotsin tunnilta, kun käyn suihkussa. Älytön harmi. Iltapäivällä on onneksi maantietoa. Fantom onkin parhaita opettajia Erikin jälkeen. 

Koulu loppuu. Toni ja Esko sanoivat menevänsä Kannikkaan. Kävelen sinne. Siellähän pojat on kahvilla ja kreemimunkilla. Otan samanlaisen, mutta juon omenalimsaa. 

Mennään siitä kirjastoon. Pojat sekoilee käytävien välissä, minä katselen sarjakuvia ja levyjä. Ärsyttää, ettei Akiran uusinta osaa ole vieläkään tullut. Mikä siinäkin on? 

Käydään hakemassa karkkia Kyntäjältä. Riitta vie meidät siitä elokuviin. Jarmo siellä jo odottaakin. Joudumme odottamaan pihalla, ovet ei vielä ole auki. 

- Onkohan se hyvä? 

- Oikeastaan ihan sama, kunhan päästään sisälle. Munat jäätyy. 

- Olisko järkeä pistää pipo ja hanskat?! 

- Miten ne munia lämmittää? 

- Voihan sää tunkee ne housuihis. 

- Ai munat? 

- Niin. Kananmunia housut täyteen niin alkaa lämmittämään. 

- Pitää koittaa. Tulis nyt saatana avaamaan! 

- Oisko aika siistiä jos saatana tulis avaamaan? 

Ovi aukeaa. Yritetään olla röyhkeitä, mutta ei viitsi töniä tyttöjä ja aikuisia. Töysäläisiä kyllä voi töniä. Kuten Jyrkiä. Sillä on varmasti maailman isoin pää. 

Ostan popcorneja. Niissä on liian vähän suolaa. Mennään istumaan. Olen syönyt popcornit ennen kuin Will Smith lyö avaruusoliota turpaan. 

- Oliko vähän siisti? 

- Oli kyllä! Säikähdin helvetisti, kun se ukko ärähti siihen ikkunaan. 

- Eiköhän kaikki säikähtänyt. 

- Mitä huomenna on koulus? 

- Alkaa pirteesti historialla. 

- Ei saatana. 

- Kyllä saatana. 

Esko lähtee. Äitikin tulee hakemaan. Onneksi Corsa on lämmin auto. 

---

Olin tavattoman huono lukemaan kokeisiin. Luin kyllä muuten paljon, mutta en koulukirjoja. En tehnyt läksyjä koskaan ja reppukin oli usein valmiiksi koululla. Olisi voinut toimia toisinkin. 

Englanninopettaja Tarja ei ollut suosikkiopettajia. Varmaan kenenkään. Jotenkin sellainen keski-ikäisen naisen flirttaileva olemus ei maistunut teinipojille ollenkaan. Hällä oli jonkinlainen miestenlehti historia, josta tuo Haukionkala-lempinimikin juontaa. Siitä voi jokainen arvailla jutun sisältöä. Kokeesta sain 6-. 

Kannikka, kirjasto ja Kyntäjä. Siinä ne yleisimmät ajanviettopaikat. Lisätään siihen vielä Kesport. Vähissä oli paikat, mutta riitti. Ja kirjaston valikoimahan oli oikeasti hyvä, varsinkin sarjakuvien osalta. Niitä on tullut jonkin verran harrastettuakin. 

Independence Day oli meille sukupolvikokemus. Se oli aidosti hieno ja tarjosi huumoria, toimintaa sekä ihan ok tarinan ainakin tuohon maailmanaikaan. Edelleen muistan, kun naurettiin Will Smithin lyödessä ufo-oliota turpaan keskellä aavikkoa. Turpaanlyönti on vain tainnut jäädä nyt miehellä vähän päälle. 

Juoksutarinoita 66. Tukka-Nurkka (29.11.1996)

Onneksi on perjantai. Ja epäonneksi sataa vettä ja räntää. Koulun jälkeen menen kirjastoon tai Kesportiin. Parturi on puoli viideltä.

Viimeinen tunti on matikkaa. Ja Veijoa. Kylläpä kiinnostaa. Osaan kyllä laskut, mutta ei jaksa perjantaina. Sharks voitti Chicagon 3-2.

- Miksi me mennään parturiin jonnekin Katteluskylälle?

- Se on halpa.

- Mutta se on kaukana.

- Isä sanoi, että sää juokset sieltä pois. Osaatko sää?

- Osaan. Mikset voi odottaa?

- Minä jään sinne sitten sun jälkeen. Mulla menee ainakin kaks tuntia.

- Ei helvetti, minä juoksen!

- Älä manaa!

Katteluskylä on jossain Pollarinkylän takana. Mitään ei voi olla sen takana. Tai ei ainakaan mitään järkevää. Sehän on aivan metsässä. Onkohan siellä kauppaa? Tai sähköjä? Osaako ne kirjoittaa? 

Parturi on jonkun ison maatilan pihassa. Ulkorakennuksen päädyssä. Voiko täällä mitenkään olla tarpeeksi asiakkaita? Tukka-Nurkka nimenä ei ainakaan houkuttele. 

Astutaan pihaan. Haisee navetalle ja rehulle. Pimeää on jo ja sitten pitäisi vielä juosta kotiin. Onkohan äiti muistanut taskulampun?

- No päivää! 

- Päivää. 

- Pojankos tukkaa sitä ensin leikataan?

- Joo. Tomi juoksee sitten kotiin. 

- Juoksee? Eikös täältä ole aika pitkä matka?

- 15 km. 

- Herran ihme! Millaistapa leikataan? 

- Semmonen kuin se on ollutkin. 

Parturinainen hölöttää äidin kanssa ihan taukoamatta. Miten kukaan jaksaa tuota kolmea tuntia? 

- Nyt se olisi valmis. Miltäs näyttää täältä takaa? 

- Ihan hyvä. 

Sanooko kukaan koskaan, että se on takaa liian lyhyt tai pitkä tai, että se näyttää ihan paskalta? Ei varmasti. 

- Mää meen nyt! Missä taskulamppu? 

- Voi hyvänen aika! Minä unohdin sen! 

- Yllätys. 

- Voithan sinä jäädä odottamaan. 

- En jää, kyllä siellä näkee. On mulla heijastin. 

- Osaatko nyt varmasti?

- Joo joo, heippa. 

Enhän minä nyt ihan varmasti osaa, mutta ei täällä nyt voi ihan vikaankaan mennä. Tai voi juosta Killinkoskelle, mutta se on epätodennäköistä. 

Jaaha. "Tienhaarasta vasempaan". Sen muistan isän sanoneen. Oiskohan sitä ollut kilometri, ja sitten lukee Sapsalampi oikealle osoittavassa kyltissä. Lähden hölkkäämään. 

Kylällä näkyy paljon valoja ja pieni lumikerros valaiseekin hiukan. Metsissä ei kyllä lunta ole, mutta tiellä on luminen pölykerros. Kohmeinen tie rapisee tossun alla. 

Risteys. Kyltti, jota pitää katsoa ihan läheltä. Mustassa kyltissä lukee Sapsalampi. Lähden sinne päin. 

Tiellä näkyy parin talon valot. Aika kaukana ne tiestä ovat. Housulampi voisi olla tuossa. Ollaan ehkä oltu tuosta päästä virvelöimässä joskus. Mikähän järki on ollut näin kauas pyöräillä? 

Housulammen jälkeen alkaa pimeys. Tai ei nyt niin pimeä ole, mutta ei valopisteitäkään. Todennäköisesti sillä paskalla lampulla olisi nähnyt vielä huonommin. 

Metsä ääntelee. Rapisee. Naksuu. Karhuthan on jo talviunilla. Susia ei täällä ole ja muut ei tapa. En mieti. Yritän luetella kaikki NHL-joukkueet. Muistaisinko niiden maalivahditkin? San Jose - Hrudey ja Belfour, Anaheim - Guy Hebert ja Shtalenkov, Pittsburgh - Barrasso ja Lalime... 

Taloja! Jes! Ja järvi. Tuon täytyy olla Vääräjärvi. No tästä osaan kyllä. Kauniston jälkeen tulee vaan pitkä ja pimeä väli. Olikos se Hattula täällä jossain? Siellä asuu se iso mies, joka kuulemma teki tukkikuormaa paljain käsin. 

Juoksu ei ihan kulje. Tämä väli on mäkisempi. Lumikerros on sellainen, että se ärsyttävästi kasaantuu lenkkarin pohjaan. Pitää potkia sitä välillä maata vasten pois. 

On kyllä pimeää. Ahdistavan pimeää. Pitää kiristää vauhtia. Perkele, kun ei ihan tiedä onko tie epätasainen vai ei. Nilkka vähän muljahtelee, se se on perseestä. Haluan pois täältä! 

Vihdoin Honkolan mäellä. Pitäskö piruuttaan juosta kierros pururataa? Valojen syttymisessä kyllä kestää. Onhan tässä toisaalta jo juostu pimeässä. Joo, kyllä minä kerran sen kierrän. Voin isälle sitten miestellä. 

Juoksen reippaasti Tiinanmäen ympäri. Nilkka meinaa pyörähtää pari kertaa. Se kyllä ärsyttää. Sammutan valot. Vielä kolme kilometriä. 

Huhtalan suoralla tuulee. Jotenkin aina vastaan. Helkatin peltosuorat! Miten jossain Lapualla voi asua? 

Ullan kaupalla palaa vielä valot. Kilometri. Jaksaisko juosta ihan kovaa lopun? Ei ehkä jaksa. Nälkäkin on. Kotona on varmaan jotain mikrossa lämmitettävää ruskeaa kastiketta. Eikä limsaa varmasti. Perkele. 

- Nykkö vasta kotona? 

- Ei sieltä nyt ihan puolessa tunnissa juokse! 

- Eihän sieltä ole kymppiä enempää. 

- Varmasti on! Ja juoksin kerran pururadan ympäri. 

- Sammutikko valot? 

- Kyllä. Meen nyt syömään. 

- Siellä on kastiketta. Vie puita mennessäs! 

Yllätys. 

---

Katteluskylä tai Kattelus. On kauempana kuin Pollarinkylä eli ihan järkyttävän kaukana. Pollarissa on maanviljelijöitä ja Katteluksessa ei mitään. 

Vaikka olin jo "iso poika" oli pimeillä kyläteillä juokseminen vähän pelottavaa. Varsinkin tuolla suunnalla oli karhuja ja huhuttiin olevan susiakin. Nykyään siellä varsinkin niitä on. Varsinaiset hirviöt ei niinkään pelottaneet. 

Tällaisia ne kuitenkin oli pitkät lenkit tuolla. Ja lenkin mitta oli muuten 16 km aka "reilu kymppi".