Juoksutarinoita 44. Saa ajaa mopolla tiellä (19.7.1995)

15 vuotta! Tänään! Saa ajaa luvan kanssa mopolla!

Syön ja lähden heti Tonilla käymään. 

- Jaha! Onneks olkohon. Syöpä reippaasti, niin mennään sitten hukkakaurapellolle! 

- Ei kai jumalauta nyt syntymäpäivänä?

- Koskas sitten? Nyt on hyvä ilma. Ei sara. Äkkiä käyrään Sulkavanjörvi kävelemäs.

- "Äkkiä". Siinähän ei varmasti kestä...

- Ku ny heti lähretään, niin se on ruualle tehty.

- Voinko tulla mopolla?

- Tuleekohan siitä mitään?

- Ollaan ajettu 500 kilsaa tuota navetan ja metsätien väliä. Kyllä se nyt onnistuu.

Muut menee autolla, minä menen mopolla. Poukanperäntie on kuin metsätietä ajaisi. Ollaan ajettu sitä Samin kanssa aikaa. Sami ajoi kynnöspeltoon ja sivuposki halkesi.

Paarmoja on helvetisti. Ne napsahtelee lippikseen. Mikään ei ärsytä enempää. Juhani tekee traktorilla jotain toisella puolella tietä.

- Sitten tarkasti otatte ne juurineen irti. Ja siemenet erellä säkkihin. Paukutatte juurista mullat pois, ettei tartte turhaan kantaa sitä multaa. 

- On kuultu sata kertaa... 

- Mutta ette tahro muistaa. Eikä sitten tallota niin ku norsut siellä pellossa. Vaan tarkasti meette siellä väleissä. Jos yksikin hukkakaura jää noukkimatta, niin siinä on ainakin 20 ens vuonna. 

- Kuultu on... 

On, jumalauta, maailman tylsintä hommaa. Kuuma, korret kutittaa jalkoja, aurinko paistaa, paarmat syö. Aivan täyttä paskaa. 

Puhelinpaalun luona on noin 400 hukkakauraa. Kello on kohta yksi. Yritän keksiä erilaisia syitä, millä voisin lopettaa ja lähteä kotiin.

- Nyt mää lähden! On oltu jo neljä tuntia!

- Tämä pala mennään tästä loppuun ja loput sitten huomenna.

- Ei helvetissä taas!

- Totta kai! Kukas ne sitten kerää?

- Tämä on aivan turhaa! Ei mitään järkeä!

- No sitä tässä ei olekaan, mutta EU pakottaa keräämähän!

Lopulta paalun ympärys on kerätty. Lähden mopolla heti pois. Käyn kotona nopeasti syömässä vähän leipää ja lähden Tonille. Radiossa kerrotaan, että Jonathan Edwards loikki ME:n eilen. Melkein 18 metriä. Miksi minä en ole nähnyt kisaa?! 

---

Toni on Markun ja Heikin kanssa pihalla. Jätän mopon vähän kauemmas. 

- No nykkö saat ajaa? Mihnä oot käyny? 

- En vielä mihnään. Hukkakaurapellolla jouduin olemaan.

- Meillä ei oo onneksi tarvinnu. Lähretäänkö leirintäalueelle jäätelölle?

- Joo, käydään vaan. Kierretäänkö Sapsun takaa?

Mennään leirintäalueelle. Otan mango-meloni-jäätelöä. Mennään laiturille syömään ja puhumaan paskaa. 

Ajan vielä Sapsun takaa ja saatan Tonin kotiin. Sen pitää mennä navettaan. Kotimatkalla vastaan tulee Hölik-Ville. Sillä on Pappa-Tuna, jossa on pressutuulisuoja. Ruma ku mikä!

---

Isä niittää heinää navetan edestä Mustalle pojalle. 

- Hö! Joko on tankki tyhjä?

- No ei, kävin vaan Tonilla.

- Se on sitten 10 kilometriä juoksua ja litra bensaa. Sitä ei nuan vaan sieltä oteta. 

- 10 kilsaa?! Tankilliseen menee viikko! 

- Ja saakin mennä! Vie se mopo suojahan ja käy hakemas saunalle puita. Tänään on lenkki-ilta.

- Eikö sinne justiin eilen viety puita?

- Saa siellä olla varulta enemmänkin. Käy sitte syömäs! Siellä on pinaattilättyjä ja kalapuikkoja. Lämmität mikros vähän.

- Joo joo.

Vettäkin alkaa satamaan. Menen hetkeksi katsomaan Lemmenlaivaa, jos Sami ei katso Pikku Kakkosta.

---

Minun syntymäpäivät eivät jostain syystä ole kovin usein olleet kovin onnistuneita. Niihin on monesti osunut jotain ihme hämmennystä.

Hukkakaura on vieraslaji, joka on lähes pahin rikkakasvi Suomen viljelylle. Sen toejuntaan on säädetty ihan lakikin, mutta yleisiä ohjeita sen torjuntaan on ollut jo kauan. Se kasvaa pidemmäksi kuin muu vilja ja vie juuristollaan alaa ja ravinteita muilta kasveilta. Kaurakasvina sitä on hankala myrkyttää varsinkaan kaurapelloilta. Ruuaksi siitä ei ole. Kerääminen oli nuorena yhtä helvettiä.

Tuosta kerrasta alkoi Tonin kanssa leirintäalueen jäätelökäynnit. Pikkuisen me myöhemmin ajauduttiin eri porukoihin ja harvemmin nähtiin, mutta kyllä me jäätelöllä käytiin niin kauan kuin kotona asuin. Leirintäalueen laituri oli sellainen nuorten miesten terapiapaikka.

Isän sääntö bensasta juoksukilometrejä vastaan oli lopulta ihan hyvä. Mopo vei monella intoa ja aikaa liikkumiselta. Toisaalta olisin tuolloinkin kyllä mieluummin aina urheillut kuin ajellut mopolla. Tykkäsin ajaa ns. kilpaa aikaa vastaan, mutta sellainen päämäärätön ajelu ei niin kiinnostanut. Se oli vain väline päästä paremmin kavereiden luo. 

Juoksutarinoita 43. Mummolassa (16.-17.7.1995)

Alavuden asema. Uskomattoman kolkko paikka. Äiti ostaa junalipun. 36 markkaa. Junan lähtöön on 20 minuuttia. Pihalla on kuuma, joten istun sisällä. Mitähän junansuorittaja tekee? 

Tuoksuu Alavuden rautatieasemalta. Missään muualla ei tuoksu tältä. Istun puisella ja kovalla penkillä. Iso kaappikello tikittää. Aseman ovet aukeavat molempiin suuntiin. Niin kuin saluunassa.

Menen pihalle. Tyhmän tuntuista istua yksin sisällä. Kävelen jonnekin lastauslaiturille. Se haisee tervalle. Sen lautojen välistä kasvaa violetteja kukkia, niissä pörrää kimalainen. Yritän heittää sitä pienillä kivillä. En osu.

Juna tulee. Nousen siihen ja kävelen läpi tupakkavaunun. Siihen en jää. Menen seuraavaan vaunuun oven viereen niin, että se aukeaa penkkien eteen. Saa olla varmimmin yksin.

Matka on nopea. Tuuristakaan ei tule ketään kyytiin. Ähtärissä juna odottaa hetken. Laiturilla on keltainen resiina. Olisi hauska koittaa sellaista.

Jään Inhan asemalle. Ei näy ketään. Yllätys. Kävelen Karilaiselle, kyllä minä tästä osaan mummolle.

- Mitä jäbä?

- Hui helvetti!

- Hähää, pelästyiksä? Jätkä ihan paska housus! Tää on Sini.

- Moi.

- Terve, oon Tomi. Tuon läskipään serkku.

- Joo, se on kertonut.

Veltsulla on tyttökaveri mukana. Ihan mukava, mutta kumpikin polttaa. Mutta kyllä minä sen kestän.

- Ootteko ollu kauan?

- Kolme yötä. Mummo on ollut jossain kioskilla. Ei oo nytkään kotona. Ruoho pitäs ajaa. En vaan vittu saa käyntiin leikkuria.

- Velde ei osaa tollasii landejuttui.

- Uskon. Onko tulpanjohto kiinni?

- Mikä?

- No niin just... Tulpanjohto!

- En vittu tiiä! Hei, nyt leivänheittokisa! Vitosen kolikolla!

- Täh?

- Vitosen kolikolla leivänheittokisa. Häviäjä maksaa vitosen voittajalle.

- Eihän siinä ole mitään järkeä!

- On on. Kun on rikas, niin voi!

- Entä kun ei ole? No otetaan sitten.

- Mä eka!

- Senkun. Sini, laske! 

- Mitä?

- No leipiä!

- En osaa.

- No ne kiven pomput. Ekaa jälkeä ei lasketa.

Veltsu heittää. Ehkä kuusi pomppua. Kolikko lähtee vähän kallellaan. Minä heitän. Joku 16.

- Tomi voitti. Ainakin kymmenen.

- Kymmenen?! Kaksikymmentä!

- Vitut ollu!

- No voitin kuitenkin. Vitonen tänne! 

- Jätkällä on järvi vieres, helppoohan se sillon on.

- Se on lampi. Mennään mummolle.

---

Meidän kaikkien pitäisi nukkua vintillä, mutta Veltsulla on telttakin mukana. En kyllä usko, että Sini nukkuisi teltassa. Ei vaikuta sellaiselta tytöltä. Minä voisin nukkua teltassa. Vintillä on kuuma ja olisi jotenkin outoa nukkua kolmestaan. Mummon kuorsauskin kuuluisi vähemmän.

- Voi Tomi, kun sinä oot kasvanut. Sinun nimi on ollut usein lehdessä. Oon leikannut niitä juttuja talteen. 

- Joo, on kai se ollut. Isäkin leikkaa ne talteen.

- Hyvä, voit sitten vanhempana katsoa. Minä teen teille illalla lättyjä, mutta nyt pelataan Maija!

Mummo hakkaa meidät Maijassa. Se alkaa tehdä lättytaikinaa ja me mennään katsomaan ruohonleikkuria. Tulpanjohto on irti. Käynnistyy ekalla. Helvetin kaupunkilaiset.

Syödään noin tuhat lättyä. Mummon lätyt on parempia kuin äitin. Ne on paksumpia. Mummo nauraa ja pieree ja nauraa pieremiselleen. Lättyjen kanssa on mummon omenahilloa ja marjamehua. Parasta.

---

Istuskellaan mummolan maakellarin katolla. Ei saisi, mummo ei tykkää. Väittää kellarin katon sortuvan. Parista sadasta kilosta. Höpöhöpö.

- Vieläköhän mummon naapurin pojalla on jokkisauto?

- Ai Pekalla? En tiedä.

- Muistaks, kun käytiin siel Nesteellä ja venattiin, että se tulis?

- Muistan. Pelasit mun rahat Pottiin.

- Sit se tuli ja näytti meille sitä Kuplaa. Kelta-mustaa.

- Veltsu, mun on kuuma...

- Ota vaatteet pois! Hähää!

- Entä jos otankin?

Sini on selkeästi vähän ärsyyntynyt, kun minä oon täällä. Veltsu polttelee sytkärillä heiniä kellarin katolta. 

- Mun pitäs lähtee lenkille...

- Mä lähden mukaan!

- Mun pitäs juosta kovaa.

- No juostaan kovaa!

- Hei, sää et pysy mukana yhtään. Tuu pyörällä!

- Pysysin mä, mut voin tulla fillarilla! Sini saa jäädä tänne.

- Vitun kiva.

- Eiks ookin! Hähää!

---

Veltsulla on mummon pyörä. Sini jäi nukkumaan vintille. Kenkien kiristys ja kohta lähdetään.

- Mää en sitten puhu juostessa. Näytän kädellä mihin mennään.

- Mut mä voin puhuu, tarvit motorvaatiota.

- Se on motivaatiota. Motorvaatiota... Voi helvetti.

- Ihan vitun sama! Joko mennään?

- Jo. Hep!

Lähden reippaasti loivaan alamäkeen. Vasemmalla puolella on talo, jonka lapsi sai jonkun kaapin päähänsä ja halvaantui. Pian tulee risteys vasemmalle. Hienoa mäntymetsää ja joku Käpylinna tai semmonen. Pieni alamäki. Vasemmalla on aika umpeenkasvaneen oloinen lampi. "Jätkä kinkee iha hulluna!" Risteys ja vasemmalle. Tuomarniemen oppilaitoksen läpi. Siellä on täytetty haukka. Sitten ohi tenniskentän. "Jätkä kaatu silloin tuolla, kyynärpää ihan paskana!" Tullaan metsäosuudelle. Oikealla näkyy Hankaveden lahtea. Mummon vene on tuossa jossain. Kohta kääntö isommalle tielle. Ylämäki ja pian mummolassa. "Kirikiri, jätkä! Älä mamoile, annat vaan palaa! Ihan homona!". Viimeinen liian kallellaan oleva mutka ja maali. 7.48. Semmosta 3.30-vauhtia.

- Ketä voi juosta noin kovaa?

- Kuka. Se on saatana kuka!

- Täh? Jäbä taas jotain viilaa! Ei ketään sano kuka!

- Kaikki järkevät sanoo. Teillä ei sanota. Te ootte tyhmiä.

- Kaikki Hyvinkääl sanoo!

- No niin eli ootteko vähän tyhmiä?

- Kusipää, mennään laittaa sauna.

---

Mummon sauna on legendaarinen. Sini saunoo uikkareissa, mulla ja Veltsulla on shortsit.

- Lähetään uimaan!

- Minne? Voilammelleko?

- Niin. Ei oo pitkä.

- On sinne nyt ainakin puo...

- Hiljaa! Ei oo pitkä! Hyvin jaksat, Sini! 

- Okei!

Voilammelle on varmaan kilometri. Pitää kävellä paljain jaloin metsäpolkua. Paljon muurahaisia. Paljon sääskiä.

Voilampi on matala ja mutapohjainen. Paljon kaislaa ja paljon sudenkorentoja. Uidaan varmaan tunti.

Juodaan mummon kanssa iltatee ja pelataan Maijaa. Menen saunakamariin nukkumaan. Saunan ovessa on The Whon juliste ja ulko-ovessa The Then. Sääskiä on täälläkin. Ne sitten osaa pilata kesän.

---

Alavuden rautatieasema on hieno. Sieltä miehitys loppui vuonna 1999, mutta edelleen sieltä taitaa puujunia mennä. Jo vuonna 1881 rakennettu asema on museoviraston merkittäväksi nimeämä ja täysin samanlainen kuin Vilppulassa.

Se on käsittämätöntä, että ennen oli tupakkavaunut. Oli ihan hirveää jos sellaiseen joutui. Penkkien käsinojissa oli tuhkakupit. Sitten tuli tupakkakopit ja enää ei taida olla niitäkään.

Veltsu oli minun serkku, se kaikilta löytyvä "paha" serkku. Ihan hyväntahtoinen, mutta kolusi vain niitä laitapolkuja. Jumalattoman taitava piirtäjä. Opetti isojen kaupungien juttuja ja vähintään sen, että ne eivät ole minua varten. Kuoli valitettavasti muutamia vuosia sitten ja varoitti ihmisiä käyttämästä aineita tai hormoneita.

Mummo oli mahtava tyyppi. Eli lähes satavuotiaaksi. Mummolan talo oli hyvin klassinen mummola. Pieni rintamamiestalo. Pönttöuuni, televisio, josta näkyi vain ykkönen ja pihasauna. Kasvihuonekin löytyi.

Mummolassa jaksoi yllättävän hyvin viettää aikaa, vaikkei siellä oikeastaan mitään erikoista tapahtunut. 

Juoksutarinoita 42. Rippikoulu (kesä-heinäkuu 1995)

Isä ja äiti on viemässä minua riparille. Olisin hyvin voinut mennä päiväriparillekin, mutta en olisi saanut kyytiä joka päiväksi. Rippikoulu on älyttömän turha juttu. Vie hyvän lomaviikon. Aika menee johonkin jeesuspaskaan. No, kai siitä saa rahaa, kun se on käyty.

Leiri on Aittoosaaressa. Osa ei varmaan ole käynyt siellä aiemmin. Minä monta kertaa äidin työjutuissa. Sinne mennään lossilla. Se on ihan siisti juttu. 

- Mulla tulee sua ikävä. Pidä hauskaa! 

- Joojoo, äiti, älä jaksa!

- Koita ny sitte olla tohloolematta. Ja muista käyrä lenkillä! 

- Joo joo, voitte lähtee jo. 

Isä jää yllättäen juttelemaan jonkun kanssa. Taitaa olla Jussin perhe. Tuolla on ainakin Chrisse ja Jussi. Menen sinne. Eiköhän tämä tästä. Ai Kannibaali-Kassukin on samalla riparilla? 

Meille jaetaan huoneet. Chrisse, Jussi ja Teemu on minun huoneessa. Se on hyvä porukka. Huoneessa haisee tunkkaiselle. 

Ensimmäisenä iltana valvotaan liian myöhään. Nauretaan niin paljon, että meille valitetaan. Meitä ei nukuta, on koti-ikävä, jota en tunnusta. Varmaan kaikilla. 

---

"Aittoosaaressa herätys! Tämä on aamuohjelma Silmät ristissä ja minä olen Heikki..." 

Hohhoijaa. Ei jaksais yhtään. Ensin mennään lipunnostoon ja sitten aamupalalle. Kaikkien ruokailujen jälkeen pitää huutaa "Emännille kiitos!". 

Meillä on pappina Tomi K. Nössön oloinen ja kuiva tyyppi. Heikki on hyvä tyyppi. Isosina on ainakin Tero ja Satu. Ne tunnen entuudestaan. Satu asuu melkein naapurissa. Teroa lukuun ottamatta isoset ovat tyttöjä, muiden nimiä en nyt muista. Se lyhyin niistä on ihan nätti. Saaren isäntä on Teijo. Sekin on hauska jätkä.

---

Tunti oli sairaan tylsä. Ruuan jälkeen pelataan jalkapalloa. Sitten on hetken rauhaa. Marjo ja Marja tulee meidän huoneeseen. Ne tekee Jussille jotain pikkulettejä. 

"Tunti jatkuisi." 

- Ei mennä vielä! 

- Miten niin ei? Mihin me muka mennään? 

- Ei mihinkään. Laitetaan ovi lukkoon eikä avata!

- Pitää sinne mennä! Me ei päästä läpi! 

- Mistä läpi? Rippikoulusta? Paskat! Kaikki pääsee! 

"No niin, olisi hyvä tulla nyt." 

- Joo, kohta... 

- Pitäskö nyt vaan mennä? 

- Chrisse, älä nyt mamoile! Marjokaan ei mamoile enää. 

Lopulta mennään. Kun ei oikein voi karatakaan mihinkään. Illalla pelataan Rummikubia. Heikille ei pärjää kukaan. Onneksi ne ei pärjää yhtään Koronassa. 

---

Herään ennen kuin kello herättää. Yritän lähteä hiljaa aamulenkille. Hiippailen rantaan. Järven päällä on vielä sumua, mutta on lämmin. Sääskiä on tietenkin paljon. 

Menen lossille. Se on lukossa. Hienoa! Teijo ei muistanut, että menen lenkille. Entäs nyt? Riisun kengät, shortsit ja paidan ja lähden uimaan rantaan. Sitä ei varmasti saisi tehdä, mutta itsepähän unohtivat. 

Paita ja shortsit kastuvat vähän, mutta kengät ei. Käsi kyllä väsyi ihan helvetisti. Käyn juoksemassa jonkun vitosen ja tulen takaisin rantaan. Teijo odottaa lossin kanssa laiturilla. 

- Milläs tulit yli? 

- Uin. 

- Arvasin. Oliko kuinka järkevää? 

- Lossi oli lukossa. 

- Se oli mun vika, mutta ei nyt kuitenkaan kerrota muille. Seuraavana aamuna voisit ottaa soutuveneen tuosta vierestä. Se ei olis ollut lukossa. 

- Okei. 

---

Leirillä on lopulta ihan mukavaa, vaikka yhden aamupäivän pitääkin äiti ja sen työkaveri Aila. Melko noloa. 

Viimeisenä iltana vanhemmat tulevat paistamaan makkaraa. Isoset kertovat mitä leirillä on tehty. Kotiin on mukava päästä, mutta ei olisi haitannut, vaikka leiri olisi jatkunutkin. 

En soittanut leiriltä kertaakaan kotiin. Se olis maksanut markan. Mieluummin ostin karkkia leirikioskilta. Draculoita. Ja Chrissen kanssa ostettiin arpa, jolla päästiin isos-tyttöjen kanssa soutuveneretkelle.  

---

Konfirmaatioaamu. Äiti sählää hulluna. Ruotsalaiset on meillä. Sanna ja Sami leuhottaa niiden kanssa. Isä järjestää paikkoja ja komentaa kersoja. 

- Nyt, Tomi, ne housut jalkaan! Kiire tulee!

- Enkö voi laittaa farkkuja?

- Nyt ei enää keskustella tästä. Vihreät housut.

- Perkele! Ne on rumat!

- Ne on nyt ainut vaihtoehto.

- Perkeleen perkele!

Suorat housut. Ja turkoosinvihreät. Jumalauta. Eipä vähän rumat. Näytän ihan joltain Kari Salmelaiselta. Pitäskö laittaa olkihattukin? "Entä Neiti A, mihin sinä olisit päässyt matkalle?"

Konfirmaatio on pitkä ja tylsä. Seurakuntatalon edessä kukitetaan ja isoset käy halaamassa. Ne kai tulee vielä illalla laulamaan.

Menen Arton ja Eijan kyydissä Sapsuun. Äiti ja isä käy hakemassa kakkuja ja kaikkea. Saan Artolta kummisetälahjaksi kortsuja ja venäläisen kaljan.

---

Vieraita käy ihan hulluna. En oikein tunne edes  kaikkia. Kellokin on jo seitsemän. Kohta vaihdan nämä housut pois ja menen pelaamaan jalkapalloa muiden kanssa. Antti, Raija ja Anni on vielä kylässä. Juovat konjakkia.

Mikäs ääni tuo on? Vieläkö joku tulee? Vai tuleeko joku mopolla vielä käymään? Menen pihalle. Aivan kuin isä ajaisi mopolla postilaatikolle?

Isä ajaa Monkeylla navetan ympäri ja tulee pihaan. Äiti tulee portaille.

- Onneksi olkoon, Tomi. Se on sulle.

- ...kii...toos...

- Sitä pitää sitten opetella käyttämähän, eikä romuuttaa.

Ei vitsi! Mopo. Mustanpunainen Honda Monkey. Punaiset kahvakumit. Saan tänään ajaa vain navetan ympäri, kun on juhlat, mutta huomenna enemmän.

Pelataan jalkapalloa yli puolen yön ja käydään yöuinnilla. En meinaa saada nukuttua. Mopo.

---

Äiti oli diakonissa eli seurakunnalla töissä. Uskonto tai seurakunnan touhut pyörivät meidän elämässä paljon, mutta ei meillä oltu mitenkään erityisen uskovaisia. Äiti oli, mutta ei saarnannut meille vaan keskusteli ja kyseli meidän ajatuksia uskonnosta. Jälkikäteen äiti hoiti sen aika esimerkillisesti. Erosin kirkosta jo parikymmentä vuotta sitten perustellen itselleni asiaa niin, etten tarvitse kirkkoa uskomiseen. Nykyisin lienen jotain agnostikon ja ateistin väliltä.

Aittoosaari oli ja on hieno paikka ja seurakuntatoimintaa siellä on ollut tosi pitkään. Ainakin 1950-luvulta. On sitä siellä edelleen, mutta rakennukset ovat homeessa, joten leirejä ei.

Rippileiri oli hyvin viaton. Ei rietasteltu. Kivaa oli. Tomi K on nykyään kai ihan maailmallakin iso kiho teologisen tutkimuksen alalla, mutta ei hän kyllä teinien kanssa tuolloin ollut omimmillaan. Heikki taas oli. Ja oli pitkään seurakunnalla töissä. Oli musiikkihommien kautta myös meidän ensimmäisen keikan miksaaja.

Vaikka ns. superkykyni on muistaa ihmiset tietyissä paikoissa, niin ihan varma en ole meidän riparihuoneesta, että ketkä siinä asui. Chrisse varmasti, Jussikin aika todennäköisesti, mutta kuka vielä? Asianomaiset saa korjata. Muutenkin nimimuisti leiriltä on jotenkin korruptoitunut. CHKDSK.EXE.

Mopo oli toivottu, mutta olin käytännössä varma, etten sitä saa. Meidän perheeseen kuuluu kuitenkin edelleen pimittää lahjojen antoa tai niitä varten joutuu näkemään määrätöntä vaivaa. Nyt vaivaksi riitti vain odottaminen rumissa, vihreissä housuissa. 

Juoksutarinoita 41. Oodi Tiinanmäelle

Tiinanmäki. Sapsalammen kuntorata. Sinne ei ole opasteita, vaan se pitää tietää. Kilometrin pitkä tai lyhyt, kuinka vain haluaa. 

Paikassa on jotain taianomaista. Jotain hyvin pohjalaista. Jotain, mikä muista ei näytä edes mäeltä, mutta on pohjalaisen mielestä vuori. Jotain, mitä pohjalaiset oikeasti ovat siellä Mietojen ja Tähkien teennäisyyksien alla. Pakotettuja periaatteita, mutta vilpitöntä veljeyttä. 

Se on koko Suomi pienoiskoossa. Jyhkeää kangasmetsää ja hiekkaista kylätietä, mieltä alentavaa nevasuota, kivikkoa ja kalliopäitä, vaaramaisemaa ja pellonviertä. Järveä ei näy, mutta se on siellä. Kuten suomalaisen usko itseensä. 

Keväällä se uhkuu vihreyttä. Tuoksuu suopursuille ja puhuu peltotöiden kieltä. Sen rata on silloin jännittävä. On talven tiputtamia käpyjä ja oksia. Sulamisvesien tekemiä uomia sotkemassa askelia. Arvoituksia siitä, onko kostean näköinen paikka vielä roudassa vai upottaako vieden rytmin. Onko Karin metsämökin takana talviunilta herännyt karhu vai tuulen kaataman kuusen juuripaakku. Kun huhtikuussa ensi kertaa astuu purulle, on se eräänlainen raha-arpa. Lumi on raaputettu pinnasta pois ja paljas sahanpuru paljastaa kunnon. 10 euroa vai ingen vinst? 

Kesällä se sykkii. Sykkii lämpöä, tuoksuja ja ääntä. Pääasiassa sääskien ääntä ja vaarattomia lisälyönteinä vähän lehmien ammuntaa. Notkojen varjoissa se on viileä, mäen laella läkähdyttävän kuuma. Kävyt on potkittu pois, nopein juoksulinja tampattu kovaksi. Pölisevän hiekkatien ja niitetyn heinän tuoksu. Sateella mahdoton, poudalla puuduttava. 

Syksy on sille uusi syntymä. Radansivujen sienet ja marjat. Muutamien lehtipuiden keltainen kauneus, pienen pellon kultainen sänki. Iltapakkasen kovettama puru, kuin kaurapaistos. Herkullinen. Päkiän alla kimmoisa kumi ja rapse. Loppusuoran raikas viima ja lepokiven kostea sammal. 

Talvella se puhuu vain harvoille. Sen kasvot on kirveellä veistetty, joten hiihdä siellä ei pirukaan. Mutta polku se syntyy lumeenkin. Heikoissa valoissa kuusten lumipeite on kuin Lapista. Tiinanmäki nukkuu, mutta antaa hölkätä, jos sen tekee hiljaa. Maisema tuoksuu Vitalikselle poskissa. 

Tiinanmäen kierros on kuin simulaattori keskimatkan kilvalle. 952 metriä kauhua ja hurmosta. Takaa-ajo ja pakomatka. Ensimmäiset sadat metrit huijaa halpamaisesti uskomaan tulevaa helpoksi. Ylämäen metrit paljastavat, että näin ei ole. Mäen laella kyynärvarsissa tuntuu ensi kertaa lupaus laktaatista, suussa maistuu rauta. Kun käännytään vähän liian jyrkkään alamäkeen, saa askeleita sommitella kuin paikkaa hakevien kilpailijoiden neulomassa pussissa. Pikkunyppylä on kello viimeiselle kierrokselle, pitäisi kiristää, mutta maisema ei vaihdu. Jaloissa ei tapahdu. Nousukulman antaessa periksi, voi sen sekunnin pari palautua ja kerätä itseään, kuin takasuoralla. Punnita luovutuksen ja voiton välillä. Metsän auetessa pellon reunustamaksi loppusuoraksi sitä on kuin sotilas Normandian rannalla. Niittämätön heinä hakkaa sääriin kk-tulen lailla, mutta läpi on päästävä. Maali kiven ja paalun välissä tarjoaa jarrutukselle pienen nousun. Sopivasti muutaman kymmenen metrin päässä on toinen kivi, jossa voi istuen puhaltaa ja miettiä, uskaltaako loppuaikaa katsoa. 

Tiinanmäki. Todellisuudessa vain talkoilla rakennettu pururata. Äitini nimi oli Tiina. En tiedä miksi tuo pururata on Tiinanmäki. Mutta sinne meno on kuin äitinsä näkisi. Turvasatama, jonne voi mennä, kun ahdistaa ja maailma lyö alakoukkua. Siellä on piilossa myös maailman rivat, joista voi voimansa tunnossa nostaa. Ja nousee se. Ajoittain.

Tiinanmäki on minun. Se on koti. Siellä suurin osa muista ihmisistä on kylässä. Minä en. Koska tiedän, mistä valot laitetaan päälle. Kylässä en tietäisi. Ne syttyvät hitaasti kuin avaten näyttämön verhot. Niin, että kengät ehtii hyvin kiristää ja takareittä vähän venyttää. Tunnen sen nurkat vaikka silmät kiinni. Se on turvasatama elämän vauhdista sokeutuneelle. Siellä on äiti ja siellä on Matti. Henkinä jossain. 

Joskus toivottavasti minäkin. 

Juoksutarinoita 40. Isän ennätyksen alitus (6.7.1995)

Bill Gates on maailman rikkain mies. Miten niin nössön näköinen ihminen voi olla maailman rikkain?

Isä on jossain, eikä ole ehtinyt jättää edes töitä tehtäväksi. Menen tekemään nopeusharjoituksen aamusta, niin voin illalla mennä vaikka kalaan. Laitan huonommat lenkkarit jalkaan ja lähden metsätietä kohti.

Isä ei anna oikaista pellon läpi, koska se menee lakoon. Mutta nyt se ei ole kotona. Oikaisen kyllä siitä. Mikäs tuo ääni oli? Saakelin Mau-Mau lähti perään.

- Mau-Mau, takasin kotia! Et tuu nyt mukaan. Jäät auton alle! Kotiin nyt!

Mau-Mau viipottaa sillalle asti. Onneksi pappa tulee portaille ja huutaa Mau-Mauta. Tai se huutaa Juusoa ja Jullea, kun ei oikeaa nimeä muista. Mau-Mau kääntyy kannoillaan ja lähtee vilistämään takaisin pihaan.

En viitsikään nyt mennä pellon läpi, kun pappa katsoo. Hölkkäilen kevyesti tien vartta. Onneksi vähän tuulee, niin ei ole ehkä niin paljon sääskiä.

Kun olen verrytellyt piirrän maaliviivan itselleni. Kävelen koivuille ja piirrän lähtöviivan. Tämä pitäisi isän mukaan olla 60 metriä. Ja 20 kertaa se pitäisi juosta. Ekat kymmenen rennosti, vähän hölkkää ja toiset 10 melkein täysiä. Kävelypalautus. Ei kelloa. 

Sääskiä on. Ja riittävän paljon. Palautus on yhtä huitomista. Perkele. Ja takareidetkin alkaa kiristämään.

Juoksen viimeisen vedon aivan täysiä ja tuntuu, että takareisi on aivan sinkeänä. Hissuttelen kotiin. En hae postia. Pappa voi itse hakea. Tekee hyvää sille kävellä. Katiskan katson sillalta. Kaksi särkeä. En jaksa ottaa pois. Ottakoon pappa. Menen uimaan.

---

Heitellään Samin kanssa frisbeetä pihassa. Se on siistiä, kun tuulee. Voi heittää toiselle pahoja. Isä tulee kotiin.

- Jaha, ootteko syäny?

- Weetabixia aamulla.

- Mää paistan teille pinaattilättyjä ja nakkeja kohta. Tänään on sitte lenkki-ilta Matilta.

- Tänään?! Kävin just tekemässä vetotreenin.

- Se on vaan hyvää verryttelyä. Ootteko tehny mitään hyöryllistä tänään?

- No oon käyny siellä mettätiellä...

- Eli ette. Toinen hakee puita saunalle ja toinen saa kastella kukat, sitte syömähän!

Yllättäen. Minä valitsen kukat. Se kestää kauemman, mutta puiden hakeminen on ankeaa. Eikä Sami ylety ikkunakukille.

---

Pyöräillään pururadalle. Samikin on, mutta se ei saa tulla saunaan. Menee liian myöhään. Matit on jo kiertämässä. Miten me aina ollaan viimeisiä?

Kierroskisaa ollaan taas. Sami aloittaa. Ei osaa sinne päinkään. On se kyllä vauva. Sitten on minun vuoro. Juoksen reippaasti, kun jalat on aamutreenistä jäykät. Miehetkin lähtee mukaan. 3.42. Ei johtoon, mutta rentoa juoksua. Matti P voittaa. Sekunnin päähän.

Sami lähtee polkemaan kotiin. Minä aion juosta vuorollani täysiä. Isä lähtee 20 sekuntia eteen. 

Matit ottaa aikaa. Saan isän kiinni jo ylämäessä. Nyt on vauhtia. Mäen päällä jalat tuntuu pahalta, mutta hengityksessä ei juuri miltään.

Alamäkeen vedän aivan järkyttävää vauhtia. Niin kovaa, että tuntuu lähtevän kaarteessa pihalle. Mietin olevani Mika Häkkinen kaarteessa.

Viimeisellä suoralla vaikuttaa siltä, että kramppaa jalat, mutta ei hengästytä pahasti. Ei hapota. Maali.

- Voihan saatana! Ny juaksit kyllä isäs alle! Katopa, Matti! Joutuu Markku maksumieheksi. 

- Oho, oho. Nyt on kova juoksu. Voiraan isälles piruulla!

- No...paljonko...?

- 3.11. 

- Niinkö?

- Kyllä.

- Jes! Jes! Jes!

---

Yritin tehdä melko lailla niin kuin isä toivoi, jotta saisin mopon synttärilahjaksi. Mutta jos ei ollut mitään ohjeita, en myöskään niitä kysynyt.

Kesällä tykkäsin käydä kalassa ja illalla pelata tietokoneella. En saanut sitä tehdä myöhään, joten yleensä katsottiin jotain sarjaa tai elokuvaa.

Isällä oli jonkinlainen pikajuoksutausta, joten nopeusharjoituksissa oli jälkikäteen katsottuna enemmän järkeä kuin kestoharjoittelussa. Tein niitä paljon ja murrosiän tuoman voiman jälkeen olinkin aika nopea. Olen yhä melko nopea, vaikkei moni sitä usko. Olen kyllä käynyt lentäviäkin kennoihin juoksemassa melkein vuosittain. 

Oli hullua kuinka helposti juoksu kulki illalla, vaikka tein kovan treenin ja sen jälkeen vielä heiteltiin frisbeetä. Usein ihan parikin tuntia. Ehkä päivä vaan oli hyvä ja unta riittävästi, kun isä ei ollut herättänyt töihin.