Terve. Reaali. Veijo on vahtimassa.
- Tomi, voisit vähän hiljempaa rapistella.
- Jaa...
Minulla on sipsejä, Bastogne-keksejä ja porkkanoita. Ja Pepsiä. Niistä kuuluu ärsyttävä ääni. Kuuntelin kokeeseen tullessa Children of Bodomia. Päällä minulla on vihreä "Nervous? Noooo, not me!" -paita. Se on joku levy-yhtiöpaita. Mutta useimmista ärsyttävän näköinen.
Miksi pitää piirtää marginaali? Mikä hyöty siitä on? Jotenkin liian sota-aikaista touhua. Kas kun ei mustekynällä kirjoiteta?
Jaaha. Jarmon kanssa on sovittu, että mahdollisimman nopeasti pois. En usko Jarmoon, se on liian tunnollinen.
Mitäs tässä nyt sitten kysytään... Anu ja Marjo on lähellä vieressä. Ne jo nössöttää jotain kympin tekstiä ja mallivastausta suttupaperille. En varmasti tee mitään luonnosta. Suoraan vaan vastaus viralliselle konseptille.
Historiassa olisi Euroopan väestökehitystä. Terkassa eri lihaksia. Uskontokin olisi kohtuullisen helppo. Näyttää olevan Suomen vaalijärjestelmääkin. Maantiedosta voisin vastata oikeastaan kaikkiin, mutta vastaan ainakin Bangladesh-kysymykseen. Tiedän hyvin sitä runtelevat hasardit.
Joo, äkkiä vaan vastaukset kasaan ja pois. Puolitoista tuntia. Eiköhän se ihan hyvin mennyt. Muut pyörittelee päätään, kun lähden jo nyt. Veijokin.
---
Hiimailen kirjastolla, luen Judge Dreddiä ja menen linja-autoon. Yläasteikäiset tuntuu kyllä aika kersoilta. Hirveä huuto koko ajan. Muka-nukun kotimatkan. Istun melko takana nojaten ikkunaan. En jaksa nyt jutella.
Sanna taisi jäädä pianotunnille. Ei se nyt ainakaan linja-autossa ole. Tallustelen kotitietä. Isä on ajanut puita, kun on ketjujen jäljet tiessä.
Mikäs se oli? Kuuluu joku ääni takaa. Mitään ei kyllä näy.
"Maauuu!"
On se kyllä kissan ääni.
- kisskisskiss!
- Maauuu!
Kävelen takaisin tielle päin. Ojassa pienen kuusenalun alla istuu Mau-Mau! Ei ole näkynytkään!
- Missäs sinä olet ollut? Tulepas kotiin nyt!
Mau-Mau pyrähtää postilaatikolle päin.
- Älä mene nyt sinne! Jäät auton alle. Kotiin päin sieltä!
Mau-Mau kiehnää postilaatikon jalkaa. Se on isämäisesti tehty käytetystä kakkosnelosesta. Sitten yhtäkkiä auringonsäteet tulevat pilvenraosta valaisemaan postilaatikkoa kuin elokuvissa. Enkelit laulaa ja torvet soi!
Jaa... Pitäisikö sitä ottaa postikin nyt samalla?
- Älä mene sinne tielle, kun tulet kotiin! Saat jotain lihakastiketta. Ootko tapellut taas? Korvista pala pois.
Avaan postilaatikon. Isälle on ainakin Tapiolasta ja Metsänhoitoyhdistykseltä kirje. Ja sitten on Puolustusvoimilta. Minulle. Ei saatana!?!
- Nyt Mau-Mau kotiin sieltä!
Kiiruhdan puolijuoksua kotiin päin. Välillä huudan Mau-Mauta kotiin. Se tallustaa tahmeasti perässä. Jumittaa joka paikassa ja menee lopulta navettaan liukuoven alta.
Menen sisään, potkin kengät eteiseen. Ja juoksen suoraan omaan huoneeseen. Menen sängylle tai siis patjalle, ja mietin avaanko kirjeen vai syönkö ensin. En varmasti pysty syömään ennemmin.
Avaan kirjeen. Vedän paperin sisältä pois. Laitan silmät kiinni, taitan päätä hetkeksi taakse. Hengitän syvään ja avaan silmät.
"Sinut on valittu..." JUMALAUTA!!! "...laskuvarjojääkärikouluun." PERKELE!!! "Varusmiespalveluksesi alkaa 22.4.1999." AAAAAAAAA!!!
Ei helvetti, kuukauden päästä. Kuukauden. Aika hullu juttu! Uskaltaako sinne mennä? Pitäskö perua? Uskallanko minä hypätä? Pärjäänkö? Päästääkö äiti minua sinne? Soitan Artolle kyllä heti!
- Terve!
- Tomppako se siellä?
- Joo! Arvaa mitä?
- Noo?
- Pääsin Uttiin!
- Oho! No se on hienoo! Tuun sitten kattomaan, kun töissä oon siellä.
- Otanko minä sen paikan vastaan?
- Ota ny ihmees! Ei noihin kaikki pääse! Se on hiano juttu! Armeija on miehen parasta aikaa!
- Vähän jännittää...
- Kyllä ne kuule kertoo, mitä siellä pitää tehdä, ei siellä tartte jännitellä.
Joo-o. Jos kertoisin iltapalalla isälle ja äitille. Mitähän ne sanoo?
---
En tosiaan lukenut mihinkään lopulta ollenkaan. Ehkä, mutta vain ehkä luin ruotsin sanoja hiukan, mutta ei ne kirjoituksiin lukemiset kiinnostaneet.
Reaali oli sellaista mun juttua. Tiesin kaikesta vähän. Siitä selviää hyvällä yleistiedolla. Sellaisella, missä ei ole erikoistunut mihinkään. Kirjoitin lopulta E:n siitä. Aivan ylärekisteriin. Usein on naureskeltu uskonnontehtävän täysille pisteille.
Sen verran piti kapinoida, että minulla oli Keith Flyntin tuplairokeesi, rapisevaa evästä ja asenne, että ei kiinnosta. Eikä kyllä kiinnostanutkaan.
Näen tuon tapahtuman mielessäni aika taivaallisena. Todennäköisesti oikeasti oli puolipilvistä ja postilaatikko oli ihan tavallisesti varjossa. Mutta Mau-Mau oli kyllä todellinen. Ainakin sillä kertaa.
Marginaali muuten piirrettiin alunperin siksi, että itse sisältö säilyisi, kun rotat ja hiiret syövät laivoissa kirjan lehtien reunat.
