tiistai 21. toukokuuta 2024

Juoksutarinoita 90. Äiti joutuu leikkaukseen (14.12.1997)

 


Patteri naksuttaa. Ärsyttävä termostaatti. Luulisi, että keksisivät sellaisen ääntä pitämättömän. Huoneessa on aika kylmä. Veikkaisin 13 astetta.

Muut menee Keskiselle. Jään Samin kanssa kotiin ja pelataan Monkey Island kakkosta. Isä on yrittänyt piilottaa virtajohdon, mutta vedenkeittimessä on samanlainen. 

Tänään on lepopäivä, joten voidaan hyvin lätkiä sählyä. Illalla voisi mennä saunaan. 


---

Tulevat Keskiseltä. Saadaan KitKatit. Se sulaa vähän ärsyttävästi pienessäkin lämmössä. Ihan hyvää muuten. 

Äiti laittaa ruokaa. On ihmeen hiljaista. Isä meni laittamaan tulet papan puolelle. Pitäisköhän minun mennä jo laittamaan sauna?


- Oisko ruuan jälkeen pihapelit? 

- Kattotahan nyt... 

- Ihan hyvin vois, saunaankin vois mennä...

- Meillä on vähän asiaa ruuan jälkeen.


Kylmät väreet menet kehon läpi. Mitä helvettiä?!? Olenkos minä tehnyt jotain, mistä voi jäädä kiinni? Meinaako ne erota? Onko joku kuollut? Loppuuko joltain työt? 

Istutaan tuvassa. On odottava ja ahdistava tunnelma. Takassa on tuli, mutta on kylmä.


- Nyt on semmosta asiaa, että äiti joutuu jouluna sairaalaan. 

- Miks? 

- Multa löydettiin rintasyöpä ja se pitää leikata. 

- Syöpä? Onko se vaarallista? 

- On se aina vähän, mutta se on nyt löydetty ja sitä hoidetaan. Mutta ne hoidot on aika kovia ja äiti voi olla aika väsynyt ja huonossa kunnossa. Ja sitten multa varmaan lähtee tukka. Mutta se johtuu lääkkeistä ja hoidoista, ei sairaudesta. 


Istun ja tuijotan takkaa. Kaikki ovat hiljaa. En sano mitään. Menen yläkertaan. Kuuntelen Queenia. Istun. Käyn syömässä iltapalan ja menen lopulta nukkumaan. 

---

Sapsussa lämpöpatteri naksuttaa edelleen äänekkäästi. Sinne ei varmasti ole koskaan ostettu kovin kalliita pattereita. Laatu vaan tahtoo usein kulkea hinnan kanssa rinnan. 

En tiedä kuinka sisareni ymmärsivät tilanteen vakavuuden, mutta kyllä se pysäytti. Syöpä oli ja on pelottava sana. Äiti kuitenkin eli tuon diagnoosin jälkeen vielä 16 vuotta, joka sen ajan terveydenhuollon välineisiin nähden on erittäin hyvin. 


lauantai 27. huhtikuuta 2024

Juoksutarinoita 89. Mietaan nuorisoseuralla (5.12.1997)



Kympin aamu. Tänään pitää mennä kouluun, vaikkei sitä pitkään olekaan. Mennään siitä Jarmolle ja lähdetään sitten Kurikkaan lukioiden pikkujouluihin.

Kävin juoksemassa Pyylammen aamusta. Hiekkatien osuus reipasta. Muuten oli liian liukasta. 

Mikkokin tulee kymppiin, vaikka se yleensä on koulunörtti ja lukee jotain ranskaa jo aamusta.

- Moro, sano jouluna poro!
- Terve. Eikö sulla oo kasista koulua?
- Olis, mutta en jaksanut mennä. Menöö nii myöhään tänää.
- Katoitko The Joulukalenterin?
- Tottakai! "Käynpä näyttämässä pyyttonia pihakuuselle"!
- Justiinsa!
- Kävikkö jo lenkillä aamusta? 
- Joo. Kaheksan kilsaa. 
- Huh! 
- No ei se oo paha. 
- Aamukasilta? On se. 
- Ei kun puoli kasilta. 
- No niin! 

---

Koulupäivä on tylsä. Perinteistä odottelun odottelua. Pelataan Ski Jumpia oikeastaan koko päivä. Lopuksi ollaan Erkin tunnilla. Sitten Jarmolle. 

Niiden linja-autossa on Pollarin ja Katteluksen kyläisiä. Ne on jotenkin sekasin. Käydään suihkussa. Jorma tarjoaa jotain juomista, mutta ei oteta. 

- Voi vitun Waytt Erap! 
- Ooppa kunnolla, ettei tarvi antaa selkään! 
- Ei olis vastusta... 
- Olkaahan nyt hiljempaa, täällä on lapsia vielä! 

Tarja vie meidät keskustaan, josta linja-auto lähtee kohti Mietaata. 

---

Porukka jonottaa autoihin. Meillä on kaksi linja-autoa. Istutaan lähellä Chrisseä, Mikkoa, Anssia ja muita poikia. Saattaa siinä joku tyttökin olla. Anssi puhuu koko ajan. Haisee tupakalle ja tunkkaisille linja-auton penkeille. 

- Kuinka kaukana se Meltaus on? 
- Mikä vitun Meltaus? 
- No se mihin ollaan menossa?! 
- Se on Mietaa. Mietaan nuorisoseura. Meltaus on jossain Lapissa. 
- Ihan sama. Meltauksen nuokkari. 
- Jätkä on kyllä ääliö. Missäs Töysän mafia? 
- Tuolla ne on toisessa bussissa. Juo keikyä. 

On aika kylmä. Porukalla on jotain ankeita juomia. Minä en jaksa juoda mitään. Miksi joisin? Ei ole tarvetta. Näiden muiden vahtimisessakin on ihan jo hommaa. Mikko on jo sopivasti höpinöissä. Hymyilee vaan ja ollaan vasta Peräseinäjoki ohitettu. 

---

Mietaan nuorisoseura on helvetinmoinen sokkelo. Pieniä käytäviä ja paljon kerroksia. Grillistä saa vaan mikropurilaisia. Alavuden tytöt on vähän päissään. Jarmokin vähän. Chrisse ei, mutta Mikko kyllä. 

Pihalla on kylmä. Pahikset käy siellä pellolla tupakalla. Ymmärrän, että nurkalla, mutta sadan metrin päähän pellolle. Ei helkkari. Jos olisi sellainen elokuvien vankiloiden valonheitin, niin kaikki näkyis heti ja täysin. 

Sisällä kuulutetaan, että joen rantaan ei saa mennä. Jäätä ei vielä ole. Yllättäen. Joki ja joulukuun alku. Tunnelma on jotenkin kaoottinen. Puran kaaosta ostamalla Ässä-Mix pussin ja Jaffan. 

Jarmo käy vetämässä minut ja Jannen mukaansa. 

- Jätkät, nyt teitä tarvitaan! 
- Mihin? 
- Tuutte nyt vaan! 

Janne pyörittelee silmiään ja päätään. Kävellään rivakasti pellolle. Meidän luokan tytöt on selkeästi juoneet liikaa. 

- Ny vierään nämä pois täältä! Ne jäätyy! 
- Voi helvetti. Täällä on pikkusen mutaa! Mihin meitä nyt tarvitaan? Käsket ne vaan pois!
- Ei ne usko mua! 

Janne yrittää kiltisti. 

- No niin... Hei, tytöt! Mikolla on vissiin jotain juomista tuolla talon nurkalla. Käski teitä sinne. Maria ja Mammu kans! 
- Heiii, Jannee ja Tomii! Ootteeko tekin täällä!?

Kauhea kiljuminen. Ollaan joo. Tultiin siinä samassa linkassa. Noin kaksi penkkiä taaempana. 

Alkaa mennä hermo. 

- Nyt perkele, te jäädytte tänne! Ja me vasta jäädytäänkin. Pois pellolta nyt! 

Talutellaan tytöt nurkalle ja yritetään puhua niille järkeä. Kohta jo joku itkee, koska joku oli tanssinut väärän tyypin kanssa. Ei saatana, mitä draamaa!

- Minä meen nyt sisälle! On helvetin kylmä. 
- Vois nämä tytötkin tulla. Tulkaahan. Tarjotaan limsaa. 

Osa tytöistä tulee ja osa ei. Ihan sama. On nälkä. Menen tätä helkatin Vekkulataloa läpi ja etsin ruokaa. 

Kuuluu kova huuto. Rynnitään katsomaan. Joku tyttö on tippunut parvelta tanssilattialle. Hieno juttu. Joku tajuaa huutaa, että soittakaa ambulanssi. 

Jäädään väijymään nurkkaan. Tyttö viedään niskatuen kanssa pois. Onneksi meidänkin bussi lähtee pian. 

---

Matkalla kotiin. Kaikki päissään olevat haluaa istua edessä. On huono olo. Joku oksentaa. Great! 

Me istutaan Jarmon ja Jannen kanssa takana. Anssi pitää siellä showta. Se on lyhyt maalivahti. Ihan pelle. Töysän jätkät on muka cooleja ja menevät toiseen autoon. 

- Näytä kuski käppärinvaloa, katuvalot sammu! Pysäytä nyt tämä kenkälaatikko! Kusettaa, ku paskalaitoksen traktoria! 

Sekavaa meininkiä. Jos baareissakin on tällaista, niin aika paljon mieluummin istuisin siellä Tonin mökillä. 

---

Lukioiden pikkujoulujahan ei pitäisi järjestää missään. Kaikkein vähiten Kurikassa. Aivan kauheat juhlat. 

Ilta oli kaoottinen, eikä voi sanoa, että siitä mitenkään nautin. Joo, kauniita tyttöjä, mutta kova meteli ja vahtiminen jo siinä, että ihmiset ylipäätään pysyvät hengissä. 

Anssi oli älytön sketsihahmo. Juttua tuli koko ajan. Niistä on myös melko moni juttu jäänyt vieläkin päivittäiseen käyttöön. 

Ajattelin, että tuo se on viimeinen kerta Mietaalla. Olin väärässä. 

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Juoksutarinoita 88. Cthulhun kutsu (11.10.1997)



Pimeä painaa alaspäin. Masennuksen rajamaille. Päivät eivät etene, mutta silti ne valuvat sormien välistä hukkaan. Lokakuu. Turha kuin mikä.

Juoksijanpolvi on vaivannut koko ajan. Sillä kestää juosta kovaa ja ylämäkeen, mutta kevyt ja hiljainen juoksu tai alamäkijuoksu on täyttä tuskaa. Olen silti juossut joka toinen päivä.

Jukka ja Heli pyysi minut pelaamaan roolipeliä niille. Call of Cthulhua. Se kyllä kiinnostaa. Olenhan lukenut melkein kaikki kirjatkin.

Yllättävän pelottavia tarinoita joku on voinut kirjoittaa ja jo sata vuotta sitten. Osaisikohan itse? Ainakin voisi tehdä sellaisia biisejä, jos olisi bändi. Tai sarjakuvaa. Akiran tyyliin, mutta Lovecraftin tapaan.

Lähden käymään siellä. Mopo toimii jotenkin. Ei jaksa pyöräillä, kun kävin jo juoksemassa kutosen reippaasti.

Matti nostaa traktorista kättä. Sisällä ei näy ketään, joten painelen suoraan yläkertaan. Haisee vähän tupakalle ja vähän kissoille. Tai aika paljon. Melko vähän navetalle. Helin huoneesta kuuluu musiikkia.

- Päivää!
- Moi.
- Mikäs nyt siis on meininkinä?
- Oon tehnyt teille tällaisen helpon seikkailun, että tutustutte roolipeleihin. Tomi on tainnut Lovecraftia lukea.
- Joo. Kaikki, mitä kirjastossa on. Iä iä! 
- Just niin! Tämä on siis samaa teemaa.

Jukka opastaa hahmojen luontia. Sillä on siisti satakulmainen noppa. Pirun kallis. Melkein sata markkaa. Ei kuulemma ole kätevä, kun on niin hidas pyörimään.

Minun hahmo on amerikanjapanilainen Joshua. Pearl Harborissa syntynyt. Helin hahmo on joku kirjaston täti. Itse seikkailussa on vanhassa kartanossa joku mörri. Joku Alone in the Darkin tyylinen paha demoni. Jukka on valinnut kaikki musiikit ja sellaiset taustalle. Homma on siistiä. Tuollaisen pelinhän voisi tehdä itsekin. 

Kotiin menen seiskan maissa. Alan suunnittelemaan omaa roolipeliä. Siinä voisi kyllä olla enemmän nykyaikaa. Serkkupojat varmaan innostuisi asiasta. 

---

Juoksijanpolvi. On sitten perse vaiva. Ja usein se peräpäästä johtuukin. Liian voimaton ja kireä pakara, liian voimaton ja kireä lonkankoukistaja. Eli nopea pituuskasvu ja liian vähän voimaa, liikaa rasitusta. Sillä ei juokse sitten pirukaan, kun oikein pahaksi äityy. Minulla sen kanssa tapellessa on mennyt parikin vuotta aika mönkään. 

Jukka oli puolinörtti Helin poikakaveri. Minun luokalla. Minua kuitenkin kiinnosti ne nörttitouhutkin, joten roolipelissä joku kiehtoi. Jukka opetti ja se oli mukavaa. Innostuin oikeasti niin paljon, että teinkin oman roolipelin. Melko hyvänkin, vaikka itse sanonkin. 

Lovecraftia lukivat kaikki, jotka lukivat jotain. Se vaan kuului tehdä niin. Eskapismia kauhun pariin. Siihen nähden, että ne oli kirjoitettu sata vuotta aiemmin, ne olivat todella hyytäviä. Suosittelen. 

Luin paljon. Miksi? Koska oli aikaa. Olin kirjastossa reilun tunnin ja vielä linja-automatka päälle. Ei ollut kännyköitä, eikö minun huoneessa televisiota. Joten luin. Kaikenlaista. Erä-lehdistä Veekaseihin, sarjakuvista Lovecraftin ja urheilukirjoihin. Mitä vain. Lukeminen kannattaa aina.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Juoksutarinoita 87. Viimeinen osuus jäi juoksematta (20.9.1997)


Ajetaan Kuortaneelle. On Maastofinaalin viesti. Meillä pitäisi olla ihan hyvä joukkue.

Tie Kuortaneelle on jumalattoman tylsä. Suoraa, varalaskupaikka, suoraa, mäki, suoraa, opisto. Tylsyyden huipentuma.

Olen Kuortaneella aika konkari verrattuna muihin. Täällä on oltu leireillä ja viikonloppuina treenaamassa. Maastot on tuttuja. Lähden kiertämään reittiä kävellen.

---

Verryttelyt on tehty. Maastoviesti eli kymmenen kertaa kilsa.

Nappulat lähtevät ensin. Veijo ja Arto sanoi, että Teroa ei ole näkynyt. Arto menee soittamaan sille. Verkkailen Timon kanssa.

Tero on muistanut lähtöajan väärin eikä välttämättä ehdi. Vaihdetaan järjestystä, että Tero on ankkuri. Perkele! Miten voi tuollaisen sössiä!?

AU:n junnut juoksee hemmetin hyvin. Timo pääsee varmaan lähtemään lähellä kärkeä. Tuollainen kilsan maastojuoksu on mulle ihan parasta mahdollista. Oon juossut sitä niin paljon.

- Näkyykö sitä Teroa?
- Ei näy.
- Perkele. Pitääkö juosta hiljempaa, että se ehtii?
- No ei tietenkään! Täysillä! 

Timo lähtee. Se on kovassa kunnossa. Lähti ehkä seiskana. Kohta on mun vuoro. Katselen ympärille. Kiristän piikkarit. Siirryn vaihtoalueelle. 

Timo tulee kuola suupielistä valuen. Ollaan viidensiä! Lähden painamaan kohti hiekkaharjua. Juoksu kulkee kuin unelma. Tiedän, mistä kiristän. Ennen jyrkkää mutkaa. On ärsyttävä ottaa siinä eroa kiinni, varsinkin kun sen jälkeen tulee vähän liian jyrkät alamäet. 

Ohitan nurmelle laskiessa jonkun. Ollaan neljänsiä. Tuntuu pahalta, mutta jalat ei hyydy. Meidän joukkue huutaa jotain, mutta en saa selvää. Runttaan viimeiset sadat metrit niin läheltä nauhoja kuin pystyn, ettei kukaan tule sisältä ohi. Käännyn suoralle ja katson vaihtoalueelle. Teroa ei näy. 

Kuuluttaja hehkuttaa AU:ta. Minä löysään vaihtoalueelle. Se oli siinä. Kuuluttaja ihmettelee mitä tapahtui. Hölkkäilen eteenpäin. Suututtaa. Saatana. Terokin olisi ollut hyvässä kunnossa. Oltais pärjätty hyvin. Saatanan saatana! 

---

Tero tuli myöhässä. Se oli varmasti äärettömän kova paikka Terolle. Meitä ärsytti, mutta se nyt kuitenkin oli aika pientä. Paremminhan jutun muistaa, kun se ei mennyt niin kuin piti. 

Tuo osuus oli yksi mitä elämäni juoksuja. Juoksin osuuteni tasan kolmeen minuuttiin. Tuossa maastossa se on kova. Erittäin kova. 

Seuraavana päivänä henkilökohtaisessa kisassa olin 35. Jalat oli vähän huonommat ja en koskaan syttynyt tuollaiselle henk.koht. kisalle samalla lailla. 

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Juoksutarinoita 86. Prinsessa kuoli (31.8.1997)


- ...mi! Tuu ..ttomaan, ...sin prinsessa on kuollut!
- Täh!? Ei kiinnosta yhtään joku Sveitsin prinsessa! Minä nukun nyt!

Sveitsin prinsessa. Mitä helvettiä se äiti ajattelee?!?
Onko Sveitsissä ylipäätään prinsessaa?

---

Kävelen alas. Isä on lähdössä puimaan.

- Oho, hereillä ennen puolta päivää!
- Kello on vähän yli yhdeksän...
- Työt kutsuu!
- Sunnuntaina?
- Kun ei sara, niin puirahan. Saat tulla sitte kuivaajalle.
- Ei...
- Kyllä. Se on pieni vaiva.
- Paljonko maksat?
- Saat syärä. Prinsessa Diana muuten kuali.
- Häh?

Siis Walesin prinsessa. No nyt ymmärrän. Äiti lähti johonkin seurakunnan sunnuntaijuttuun. Otan Hedelmäpommi-jogurtin ja katson rantaan.

Tänään pitäisi juosta pitkä lenkki. Juoksen kyllä purulla, kun penikoihin koskee. Ensi viikolla on ratakymppi. On pakko säästää jalkoja.

Milloinkahan Latoajojen kuvat voisi hakea? Tai teettää. Tuurin kuvassa ne kehittyy parissa tunnissa. Ja mulla on toivottavasti hienoja kuvia esimerkiksi Kawasaki-kerhon pyöristä.

---

Prinsessa Diana oli ehkä hivenen suurempi stara kuin silloin ymmärsi. Sen kuolema oli iso juttu, mutta ei se itseäni niin koskettanut.

Aulavalla oli Nylon Beat ja Latoajot leirintäalueella. Latoajoissa oli sellainen 300-500 moottoripyörää ja se oli tuossakin iässä vielä hieno tapahtuma.

Penikat oli kipeät, mutta juoksin maantiellä kympin 34.48 pari päivää tuon jälkeen. Tuolla testireitillä on pitkää alamäkeä, mutta on siellä vastaavasti nousuakin. Se oli hyvä juoksu. 

lauantai 24. helmikuuta 2024

Juoksutarinoita 85. Uusi tyyli (8.8.1997)

Heittelen laiturin päästä virveliä. Isot ahvenet seuraa hopeista Meppsin lippaa, mutta ei tartu. Isä tulee rantaan. 

- Ootteko taas käyny Anjan aitaa purkamassa?

- Täh? Ei. Kun siitä ei saa mennä.

- No Anja pysäytti tienhaaras ja sano, että se on taas rikottu.

- On sen joku muukin voinut hajottaa. Janne siitä ainakin ajaa ja ehkä Karviset.

- Ettekä mekään sinne. 

- no ei ei. 


On se nyt saatana, että meitä aina epäillään. Oon ajanut enemmän pyörällä kuin mopolla. 

Illalla Maurice Greene voittaa satasen. Ja Haile kympin kultaa. Olisin toivonut Tergatin voittoa. 

---

Ajan Tonille. Se leikkaa minun hiukset. On melkein 28 lämmintä. Nappisverkkarishortsit on typerä keksintö. Ihan liian kuumat. Paksua verkkaria. Mitä järkeä? 

Toni leikkaa keittiössä Markun tukkaa. 

- Joo hep! 

- Ka päivää! 

- Aja irokeesi! 

- No vois kyllä. 

- Ooksää kaikkien tukan ajanut? 

- Joo, tai en Tanjan ja Aatun. 

- Käydäänkö leirinalueella vielä tämän jälkeen? 

- Käyrähän vaan. Rutku saa mennä navettahan! 

- Joo, se on sille oikeen. 


Jotenkin on sellainen rauhaton meininki, vaikka Toni vaan ajaa hiuksia ja Heikki lukee Aku Ankkaa. Muita ei näy. Keittiön seinässä on pannunalunen, jossa lukee "Riitan keittiö on kodin ❤️". Tuollainen on kaikilla. Tai ainakin äidillä. 

- No, pistetäänkö kolmemilliseks? 

- Joo. Lyhyeks vaan. 

- Tää maksaa sitten jäätelön. 

- On kyllä pirun kallista. Ehkä nyt sitten tän kerran. 


Toni alkaa leikkaamaan sivuilta. Kaventaa koko ajan keskiosaa. 


- Eikö olis komia näin? 

- No olis. 

- Jätetään sitte!

- Mitähän isä sanoo? 

- Pirä lippis pääs! 


Toni jättää sellaisen viiden sentin irokeesin. Eihän se nyt pitkä ole, mutta sellainen miketyson-henkinen kuitenkin. Tottakai! Vähän pitää järkyttää. 

---

- Ei totta jumalauta! On sitte toholon näköönen! 

- Ihan sama. 

- Osoittaa tyhmyyttä tuollaanen.

- Pyh!

Isää ärsytti. Hyvä! Lähden lenkille. Jos olisi vähän viileämpi jo. Pitäisi juosta kuusi kertaa 90s kovaa. Taidan juosta Pyylammen puoliväliin ja takaisin. 

---

Meppsin lippa on edelleen pirun hyvä ahvenuistin. Ostin 5 vuotta sitten itselleni nostalgiasetin. Shimanon kela, Ugly Stickin vapa ja Meppsin lippa. Sen lisäksi on Nils Masterin neonkeltainen Spearhead-vaappu. Sillä sitä pärjää. Ehkä vielä Minnow Spoon -lusikka ruohokoukulla. 

Haile oli kova, mutta aina tykkäsin Tergatista enemmän. Kova vuosi, kun miehet vuorotteli ME-tuloksissa. 

Toni leikkasi perheen lasten ja minun tukan koko loppulukion ajan. Tonista olisi tullut kyllä hyvä parturikin. Toni ei ollut kouluaineiden lukemiseen luotoja ihmisiä, mutta varsin pätevä monessa jutussa. Moniko tuon ikäinen luki raamatun läpi? 

Isä ei virallisesti tykännyt, mutta en usko, että sitä lopulta niin paljoa haitannutkaan. Olihan sillä itselläkin ollut hartioihin asti olleet pitkät hiukset. Hienoja aikoja nuo, jolloin syötiin vähintään litra mangomeloni-jäätelöä viikkoon. 

tiistai 13. helmikuuta 2024

Juoksutarinoita 84. Aulavalla sinitukkainen tyttö (2.8.1997)



Voi helvetti miten kuuma! 25 lämmintä. Ja pitäis juosta nelisatasia pururadalla. Ei ole varmaan sääskiäkään yhtään.

Pyöräilen sinne isän pyörällä. Hiki on jo mennessä. Pohje osuu ketjuun ja on aivan öljyssä. Ja tietysti siihen pitää koskea kädellä. Kohta on sitten joka paikka mustana.

Työnnän pyörän kiven viereen. Se kaatuu, mutta en jaksa nostaa, kun sääskiä on tuhat ympärillä jo nyt. Ja saatana!! Kello unohtui! Perse! Sitä en kyllä lähde hakemaan. Juoksen tuntumalla. 

On niin kuuma, että verryttelen vain kierroksen. Aurinko suorastaan paahtaa. Katsoin eilen Predator kakkosen. Siinäkin Gloverilla on koko ajan hiki. 

Kahdeksan kertaa neljäsataa hölkkäpalautuksella. Pätkällä on alamäkeä ja ylämäkeä. Pehmeää ja kovaa purua. Kiviä ja käpyjä. Heiniä ja kärpäsiä. 

Ensimmäiset neljä menee ihan ok. En nielaissut kuin ehkä kolme hyttystä. Kuuma on ja metsä tuntuu painostavalta. Vielä neljä. 

Poljen takaisin. Jalat on hapoilla. Kutittaa joka paikkaan. Ajan pyörän talon seinää vasten ja juoksen suoraan järveen. Jumankauta, on kuuma! 

---

Jarmo tulee meille yöksi. Mennään Aulavalle. Siellä on XL5. Se ei kyllä kiinnosta niin pätkääkään. 

- Vähän voisit siivota ennen kuin Jarmo tulee. 
- Siivota mitä? Täällä on ihan siistiä. 
- Lakase edes rappuset. Ne on täynnä kärpäsiä. 
- Niitä tulee koko ajan lisää. Ootko kattonu eteisen ikkunaan. Ja aina on rappusissa mönkimässä joku ampiainen. Sellasta meillä vaan on. Ei se Jarmoo haittaa. 
- Lakaset ne. 
- Joo joo... 

Jarmoa kiinnostaa varmaan tosi paljon kuinka likasta meillä on. Eikä mun huoneessa ole likasta. No kai se pitää lakasta. Miksei meille voi edes ostaa kunnon harjaa? Jotain sodassa tehtyjä, jossa on harjakset vinossa... 

Jarmo ajaa kevarinsa miljoonaa meille. Yllärinä alkaa vähän sataa. Viedään pyörä alalatoon pöyhijän viereen. Pöyhijä. On kyllä laitteelle typerä nimi. Alennuksessa pöyhijä. Ei helvata. 

- No ni! 
- Kastuikko? 
- E. Ajoin pisaroiden välistä. 
- Jaa, no sitte. 
- Mitäs tehrään? 
- No eikö mennä saunaan ja sitte kohta jo Aulavalle.

---

Pyörät on jätetty ja kävellään kohti Aulavan peltoa. Virroilta on porukkaa. Niitä pitää vähän varoa, vaikka ei ne ehkä Alavudella ala haastamaan. Ähtäriläiset nyt on hölmöjä muuten vaan. 

Jarmo juo Markulta jotain mömmöä. Janne tulee meidän porukkaan. Vettä sataa jo ihan perkeleesti. Onneksi on paksu nahkatakki. Se on kyllä muuten ihan poskettoman kuuma. Alla on vihreä t-paita. 

Mennään Viidakkodiskoon siellä on sentään katto. Vesi tulee siellä alhaalta päin, kun se sen verran aina tulvii. 

- Näikkö sen Paradisio-kissan? 
- Jaa sen sinitukkaasen? 
- Nii! Aikamoinen! 
- Vähän iso nenä... 
- No on sillä aidollakin! 
- No joo... Mutta ne oli jostain Jurvasta. 
- Mistä sää sen tiärät? 
- Sen kaverilla luki joku Jurvan Urheilijat seljäs. 

Ajetaan kaatosateessa kotiin. Syödään puoliksi kokonainen ruisleipä ja kaakaota. Ruisleivän päällä on käristemakkaraa paloina. 

Ei nukuta koko yönä. Jutellaan tytöistä, uskonnosta, maailmankaikkeudesta, painitaan vähän. Tai sen verran, että patteri irtoaa seinästä. Aamulla ei oikeastaan edes väsytä. 

---

Ne, jotka ovat juosseet pururadalla helteessä, tietävät sen olevan melkoinen pätsi. Aivan hirveää. Ilma on kuin kastiketta, jota yritetään nieleskellä sisään. Siihen päälle nuo ötökät, niin inhotus on varmistettu. 

Aulavan seikkailut olivat mahtavia kohelluksia. Aika korrektisti siellä oltiin, koska oli riski, että isä tulee katsomaan. Paikka oli niin lähellä kotia. Tuo nahkatakkimuoti oli kammottava. Kahdeksan kilon nahkatakki ei varsinaisesti hengittänyt. 

Paradisiolla oli se yksi ainut hitti. Se Bailando. Laulaja oli kuitenkin ihan nätti. Ja sellaisen kopio oli tuolloin Aulavalla. Pieni ja sinisessä tukassa. Mutta Jurvasta. Joku raja meilläkin. Tyttöjähän siellä katseltiin, mutta mitään uskallettu puhua. Paitsi tutuille. 

Jarmon kanssa puhuttiin pääasiassa paskaa, mutta välillä aika syvällisiäkin. Oltiin varmasti rasittaviakin paskanpuhujia, mutta kilttejä sellaisia.