Juoksutarinoita 116. Utissa testeissä - osa 1. (17.-18.1.1999)

- No, koita ny sitten tehrä testit tosissas.

- En ajatellut, meinasin ihan löysästi ottaa... Tietysti täysiä! 

- Tulookos se Kari? 

- Tulee. Seisoo tuolla jo. Tuu sitten Parkanosta hakemaan ylihuomenna!

- Moneltas se olikaan? Joskus kuurelta?

- Joo. Soitan, jos se on johonkin muuhun aikaan. Heippa! 

- Hep! 

Kari odottelee laiturilla. Mulla on armeijan lippu, littera. Seinäjoki - Kouvola - Seinäjoki. Jään kyllä takaisintullessa Parkanoon. 

- Jaha, se olis menoa sitten.

- Niin vissiin.

- Tuleekohan täältä paljon porukkaa?

- Jaa-a. Varmaan kaikki, jotka on meidän ikäisiä. Ei kai muuten sunnuntaina kukaan meidän ikäinen junalla mene.

- No ei kai...

- Mikko taitaa mennä vasta seuraavana testipäivänä?

- Niin se tais olla.

Kari ei ole älyttömän puhelias. Saattaa jännittääkin. En tosin ole nähnyt sitä kuin kaksi kertaa. Seinäjoella uimassa ja nuorisoseuralla. Hyväkuntoinen pesäpalloilija. Onko sellaisiakin?

Parkanosta kyytiin nousee Matti, jonka tiedänkin. Olin sen jälkeen toinen jokunen vuosi sitten pm-maastoissa. Se on hiihtäjä. Matka menee melko leppoisasti. Käydään ravintolavaunusta voileivät. Ei viitsi tuhlata rahaa. Eiköhän siellä ruokaa ole. Jeltsin oli joutunut sairaalahoitoon. Olisko vähän ryypännyt?

---

"Hetken kuluttua Kouvola. Nästa Kouvola."

Seistään muutaman pojan kanssa odottamassa junan pysähtymistä. Pakkasta on vähän. On sovittu, että mennään jonkun hampurilaispaikan kautta kasarmille. Otan samaa kuin edellä oleva. Ihan ok. Ei niin hyvää kuin Harrin grillillä.

Sitten kävellään vanhalle kasarmialueelle. Nuoret, mutta jämäkän oloiset miehet ottavat meidät vastaan. Laitos vaikuttaa Alavuden vanhan puolen koululta. Saadaan reppu, jossa on tyhjiä vesipulloja. 

- Nimi? 

- Syntymäaika? 

- Kotikunta?

- Toiseen kerrokseen, siellä tupa yksi. Sieltä vapaa punkka ja kaappi. Klo 20 iltapala tässä kerroksessa. Saunassa voi käydä, jos haluaa. Se on kahdeksaan asti lämmin.

Karun näköistä. Sellaista kuin elokuvissa. Yksinkertaiset sängyt. Yksi kaappi. Otan ensimmäisen yläsängyn. Poikia ja vähän vanhempiakin poikia tulee tipotellen kasarmille.

Iltapalaksi on teetä ja leipää. Myös omenoita ja banaaneja. Tee on hirveää. Leivän kanssa on voita. Syön kolme, koska on vähän nälkä. Iltapalan jälkeen on iltalaskenta tai joku sellainen.

- Hiljaisuus on klo 22. Herätys klo 6.00. Aamupala 6.10 ja 7.00 lähdetään jäähallille, jossa testit alkavat. Onko kysyttävää?

- Otetaanko kaikki tavarat mukaan?

- Otetaan. Kaikki.

Mennään sänkyyn. Kaikkia jännittää. On hiljaista. Vain autojen ja kaupungin ääniä kuuluu. Kuuntelen Apocalyptican kerran läpi ja ne pari Robert Plantia, jotka kasetille mahtui. 

Yritän nukkua. Ei tule uni. Valot vilkkuu. Kaikki pyörivät sängyssä. Nukun pätkissä. Tuntuu rauhattomalta kuin Arton luona kerrostalossa. Pieniä ääniä paljon. Ei luonnon ääniä. Kotona on hiljaista. Lintu voi laulaa ja rekka mennä joskus.

---

Kello on neljä. En ole hirveästi nukkunut. Ei jännitäkään oikeastaan, mutta kroppa valmistautuu. Niin kuin ennen tärkeitä kisoja. Menisikö kisat paremmin, jos nukkuisi kahdeksan tuntia ennemmin?

Torkahdan juuri ennen kelloa. Sitten tulee herätys. Pitää laittaa urheiluvarusteet ja mennä aamupalalle. Puuroa, leipää, tuoremehu ja kahvia. En juo. Silmiä väsyttää.

Mennään armeijanvihreään linja-autoon ja sillä Kouvolan jäähallille.

- Paririviin! Kaksi vierekkäin, monta peräkkäin!

Kävellään sisään. Varusteet jätetään sivuun. Tulee nimenhuuto. En ihan tiedä miten toimia. Ei muutkaan. Yhdellä on vanhat armeijan pussihousut?! Mitä helvettiä? Matti ja Kari on toisessa ryhmässä. Minulla on pari vanhaa miestä ja pari poikaa Lapista. Myös Tampereelta joku.

- Ensimmäinen ryhmä juoksemaan, toinen leuanvetoon!

Ei helvetti, pahin ensin. 14:llä saa maksimit. Kuusi pitää vähintään saada. Jos saisi kymmenen. Kotona olen saanut 15.

- Leukoja vedetään myötäotteella näissä tikkaissa.

Jumaliste! Sormen paksuiset tikkaat?! Kotona olen vetänyt laudoista tehdyssä kuivaustelineessä. Ei taida tulla mitään. Aakkosjärjestyksessä mennään.

- Pyylampi.

Voi helvetti, voi helvetti...

- Yksi, kaksi, kolme... kymmenen, yksitoista, kaksitoista... Seitsemäntoista, kahdeksantoista - kädet suoraksi - yhdeksäntoista, siihen jää!

Huh! Menipä se hyvin. Sain hyvän rytmin ja ennätyksen. Seuraavana on juoksu. Polveen sattuu, mutta ei tuo eka ryhmä kovaa juokse.

- Täytätte vesipullot vedellä, niiden painoksi tulee kahdeksan kiloa. Kannattaa laittaa reppu kireälle, ettei se pompi eikä sitä tarvitse koko ajan kädellä tukea.

- Ensin juostaan kaksi kilometriä alikersantin vauhtia verryttelyä, sitten alkaa kolmen kilometrin testi. Alle 12 min täydet pisteet, yli 14.30 min hylätty. Nopeammat ohittavat ulkokautta.

Miten saisi pakattua mahdollisimman tiukasti pullot? Ne pitää olla ihan täynnä, ettei hölsky. Saan ne ihan hyvin ja pian lähdetään juoksemaan. 

Alikersantti on pieni, mutta hyväkuntoinen. Katson kellosta, että mennään noin 5min/km-vauhtia. Helppoa. Ohitetaan kierroksella pari, ja pari tyyppiä lopettaa testit jo verryttelyjuoksussa.

Sitten lähtee kolme kilsaa. Alikersantti jää sivuun. Polveen sattuu ja ilma on huono. Ohitan monia kierroksella. Juoksen rennosti kovaa, en täysiä. On vielä monta juttua jäljellä.

- Pyylampi?

- Kyllä.

- 11.32. Mitäs te harrastitte, kysyy vanhempi armeijaukko.

- Kestävyysjuoksua. Polvi on ollut vähän kipeä.

- Hyvä tulos. Koitahan päästä läpi. Koville juoksijoille on käyttöä.

Seuraavaksi on vauhditon pituus, jossa maksimit saa 240 sentistä, minimi on kaksi metriä. Ei pitäisi olla vaikea. Hyppään 245.

Vatsat, selkälihakset ja punnerrukset ovat myös helppoja. Niitä olen tehnyt paljon. Koordinaatiotesti. Se voi olla vaikea. Pitää keskittyä, ettei tee virheitä.

- Lihaskunto-osuus ja juoksu on nyt tehty. Seuraavaksi siirrytään uimahalliin. Siellä hyppy-, uinti- ja sukellustesti. Tämän jälkeen siirrytään Uttiin ja ruokailuun.

- Ne, jotka ovat tässä vaiheessa tippuneet kuljetetaan rautatieasemalle. Uimahallille menevät kävelevät.

---

Saamme käydä hetken saunassa. Se tekee aina hyvää.

- Nytkö on se hyppy?

- Eiköhän. Kuinka korkealta se on?

- Ainakin kolmosesta. Voi olla vitosestakin.

- Se on vitosesta, sanon katsellen jalkoihini. En tykkää kuumista löylyistä.

- Mistä tiedät?

- Tuttu kertoi. Se oli viime vuonna. Ja luki se papereissakin.

Lähden suihkuun. Osaa pelottaa hyppy. Minua ei yhtään. Uskaltaisin hypätä pää edellä. Olen uinut ja hyppinyt koko ikäni.

- Hyvät herrat! Seuraavaksi kiipeätte hyppytorniin, viitoskerrokseen ja eri käskyllä hyppäätte jalat edellä alas! Sen jälkeen sukellatte kaksi rengasta neljän metrin syvyydestä ja nousette luvan saatuanne ylös! Suoritamme aakkosjärjestyksessä.

En ole ensimmäisessä porukassa. Venytän vähän takareittä. Se tuntuu siltä, että kramppaa. Yksi ei uskalla hypätä. Hylsy.

Kiivetään torniin. Haisee kloorilta. On se aika korkean näköinen. Ei kuitenkaan niin korkea kuin Torisevan kalliot tai Harrin rannan torni.

Hyppään vuorollani. Se ottaa vähän mahasta, mutta on äkkiä ohi.

- Sitten vaan sukeltamaan!

Olen suorana vedessä, puhallan keuhkot puolityhjäksi ja nostan käsiä sivulta ylös. Taitan itseni ja liu'un alas helposti. Otan renkaan ja ponkaisen pohjasta ylös. Toisen kerran sama ja homma hoidettu. Altaasta ylös. Katselen kaiteeseen nojaten muiden vaikeuksia sukeltaa. Ei kaikkien. Osa on varmasti uimareita. Niin sulavaa on liike.

Lopulta kaikki ovat hypänneet ja sukeltaneet. Alkaa uintitesti. 200 metriä alle 4.45. Maksimipisteet 3.15 ajalla. Uin 3.10. Paras ui alle 2.50. Se on kovaa. Tässä tippuu useampi. Ei uskoisi, että ihmiset ei Suomessa osaa uida.

Seuraavaksi lähdetään linja-autoilla Uttiin. Aika jännää. 

---

Testeihin pääsi kolmisensataa hakijaa, joista reilu sata valittiin. Testejä oli kolmessa eri testiryhmässä. Minun kanssa samaan ryhmään tuli Mikon kaveri Kari.

Testit lienevät koko lailla samanlaiset myös nykyään. Rankkaa niissä on enemmänkin tahti ja paine kuin niiden fyysiset vaateet. 

Testeihin meno jännitti, mutta samalla se myös kiinnosti kovasti. Oli yllättävän itsevarma olo, mikä ei kuulunut tuon ikäisen klopin perusominaisuuksiin.

Kasarmilla odotellessa hermostuneisuus oli koti-ikävän ja kauhun sekoitusta. Ajattelin toisaalta, että uskallanko minä hakea, jos vaikka pääsisinkin. Toisaalta muutkin vaihtoehdot pelotti. Jos en pääsisi, joutuisin Keskiselle töihin. Se ei ollut vaihtoehto.

Juoksutarinoita 115. Vuosi 1998

Tältä vuodelta odotettiin paljon. Mitä sitten saatiin? 

Jalka oli kipeä monestakin kohtaa, mutta silti juostiin, pelattiin jalkapalloa ja sählyä. Juoksukilsoja tuli kaikesta huolimatta melkein 3000 km, vaikka paljon oli juoksutaukoa. Tuo kaikki kuitenkin vain 233 lenkistä tullut kasaan. Pyöräilyä ja hiihtoa en toki ole merkannut, koska eihän se mitään treenaamista ole ollut. 

Tulokset eivät olleet ihmeellisiä. Eikä ne ole koskaan olleet. Tai ainakaan tyydyttäviä. Silti tuona vuonna alkoi tuntua, että ei ehkä ihan niin rimpula enää ole. Voima alkoi tarttua. Kyllä sitä tietysti treenattiinkin.

Nivunen vaivasi ja juoksijan polvi. Silloin venyttelyllä oli urheilumaailmassa vielä iso arvo. Tai luultiin, että siitä on selkeästi apua. Venyttelin 30-45 min päivässä. Kyllä, pitkiä, staattisia venytyksiä. Aivan oikeasti. Sen tein paremmin kuin muut harjoitukset. Se kiinnosti ja varmaan loi pohjaa myöhemmälle hieroja-fyssariopintopolulle. Luin kyllä valmennuskirjojakin aika paljon. 

En ehkä ollut niin murrosikäinen enää, eikä kaikki ihmiset kotona lähtökohtaisesti ärsyttäneet. Jyrki oli kova juttu, mutta muuten minun katselemiset olivat Salaiset kansiot ja NYPD Blue. Valvoin myöhempään kuin sisarukset, joten isän kanssa katsottiin paljon elokuvia puhumatta toisillemme mitään. Pohjalaista läheisyyttä. 

Piirsin paljon. Sarjakuvia pääasiassa. Pelasin tietokoneella paljon. Need For Speedia, Rollercoaster Tycoonia, NHL:ää ja pikkupelejä isän ja Samin kanssa. Rahasta. 

Luin myös paljon. Ihan kaikenlaista. Iijoki-sarjan ja toisaalta myös kaikkia sarjakuvia. En tosin sekuntiakaan koulukirjoja. Näin jälkeenpäin kuin ajattelee, niin on tullut luettua kaikenlaista melko paljon. Olen sellainen "läpipelaaja"-tyyppi. Luen esim. Soundeista kaikki jutut, vaikkei ne kiinnostakaan. Samoin olen saattanut tehdä Koneviesti- tai Erä-lehdillekin. Kai niistä jotain on oppinut. Ainut kirja, jonka olen joutunut kesken jättämään, on Salman Rushdien Saatanalliset säkeet. Sitä ei jaksanut. 

Musiikki tuli isommin mukaan. Ei vain kuunteluna, vaan myös soittamisena. Petri ehdotti, että perustetaan bändi. Sitten aloitettiin soittelemaan kahdestaan. Kumpikaan ei paljoa osannut, mutta motivaatio oli aikamoinen. Molemmilla toki oli jonkinlaista soittotaustaa. 

Kuuntelin musiikkia ihan älyttömästi. Meillähän oli niin kätevä systeemi, että vain Sannalla oli CD-soitin. Joten, jos oli CD kaverilta lainassa, joutui pyytämään suoraan kasettikopion tai sitten jossain välissä Sannan stereoilla kopio kasetille. Apocalyptica, The Offspring ja Stratovarius oli varmaan sen hetkisistä eniten kuuntelussa. Toisaalta kuuntelin hieroja-Arton suosituksesta paljon Rainbowta, Deep Purplea ja Uriah Heepia. Enkä ole siitä katkera. 

Urheilusta jäi mieleen Naganon olympialaiset. Jani Soininen ja Mika Myllylä otti kultaa. Lahtela ja Lajunen hopeaa. Miehet olivat siis nykymenoon nähden tosi hyviä. Luulen, että katsoin kaiken mahdollisen kisoista. Häkkis-Mikaa tuli seurattua ja tietysti rallia. Mäkinen voitti maailmanmestaruuden, koska Carloksen auto syttyi palamaan. Pesäpallossa oli hämmentävä sopupeliskandaali. Se osui vähän Alavudenkin seudulle. 

Juoksumaailmassa tuli seurattua Hichamia. Ai miksi? No siksi, että mies teki päättömiä aikoja tonnivitosella. Muun muassa ME:n. Lajin legenda Griffith-Joyner kuoli. "Mitään en oo ottanut!" 

Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että vuosi, jolloin täytetään 18, ei todellisuudessa tarjoa niin paljoa kuin lupaa. Autoilu ei ole niin kivaa, kun sitä saa tehdä luvan kanssa. Kaljan hankkiminen ei ole niin jännää, kun senkin voi tehdä itse. En kyllä toisaalta juonut mitään oikeastaan koskaan. Sen lisäksi juuri 18-vuotiaana se ruosteinen vastuun puukko alkaa  kairautua selkään.

Juoksutarinoita 114. Kutsu pääsykokeisiin (14.12.1998)

Vielä tämä viikko ja sitten joululoma. Äidin mielestä pitäs lukea kirjoituksiin. En minä kyllä vielä joululomalla lue. Sittenhän on ihan lukulomakin sitä varten. Jarmon kanssa on sovittu, että sitten luetaan. 

Alkaa olla lunta. Pitäskö hiihtää tänään? Jalat on aika kireät. Jos olis vähän vähemmän tärähdystä? Tulisko vähän voimaakin armeijaan?

Koulussa on jotain puurojuhlan tanssiharjoituksia. Lintsaan ne sujuvasti. Käyn salilla. Se on järkevämpää. Ei kai ne tanssit nyt niin vaikeita ole, meen vaan johonkin taakse. Onhan ne nyt pari kertaa harjoiteltu. Ihan se siinä ryhmässä kulkee.

Äiti tulee pois Sinikan kyydillä. Voin mennä autolla kotiin. Pitäskö ajaa Jokivarren kautta? Näkis, olisko siellä latu. 

---

Latu oli. Onkohan sukset missä voiteessa? Vois niitä kyllä vähän katsoa. Taidan ottaa isän Järviset, on vähän paremmat. 

- ISÄ!!! 

 - No? Isä vastaa navettakellarista.

- Otan sun sukset! 

- Onko teillä huomenna jo hiihtua? 

- Ei, kun meen tänään Jokivarrelle. Siellä oli jo latu. 

- Niitä pitää voirella! 

- Joo, mää haen ne ja katton.

- Minä voitelen, sää et tiedä, missä voiteet on. Katootko postin? 

- E. Kuinka niin? 

- Sulle tuli Utista kirje. 

- Tuliko? Missä se on? 

- Joo. Tuvas. En avannu.K

Kävelen reippaasti sisään. Missä se posti on?  

"Teidät on kutsuttu laskuvarjojääkärikoulun pääsykokeeseen Utin Jääkärirykmenttiin..." Huhhuh... HUH - HUH... Jes! Sinne mennään, en kuitenkaan pääse urheilukouluun. Otan kirjeen, en kerro vielä isälle ja äidille. 

Sydän hakkaa. Ryhti kohenee. Katson hauiksiani... No joo, tekemistä on. Mutta kyllä minulla kunto kestää. Treenaan, niin että saan täydet pisteet. Tässähän vaatimukset onkin:

Reppujuoksu: 5 kilometriä. Radalla. Helppo. Sitä ei tarvitse treenata. 14 leukaa?!? Mitä?!? Saan ehkä kolme. Punnerruksiakin noin helvetisti... Hoh. Joo-o... On hommia. 

---

Isällä on huippusukset. Järviset, mutta kilpasukset. Olen kevyempi kuin isä, joten pitää painaa kovempaa suksea maahan. Mulla on pitkä fysiikka ja lyhyt matikka. En osaa laskea tuota, mutta tajuan voiman merkityksen käytännössä. Saatanan Veijo, kun on niin vaikeaselkoinen. 

Jokivarren pururata suksilla. Olenkohan muuten ollut koskaan hiihtämässä täällä? Näyttää niin erilaiselta talvella. On täällä jonkun muunkin auto. 

- Terve!

- Terve. 

- Etkös sää oo Markun poika? 

- Joo. Tomi. 

- No niin arvelinkin. Tunnekkos sää mut? 

- Juhani? 

- Joo. Oot tullut hiihtämähän? 

- Joo. Pitää harjootella, kun haen laskuvarjojääkäriksi. 

- Älä helvetissä!? Mää olin sillon 70-luvulla. 

- Ai jaa?! Oliko se kova paikka?

- Oli, mutta pirun hieno! Voitaas käydä täällä hiihtämäs yhres, niin mää kerron, mitä kannattaa tehrä.

- Joo, se passaa. Kyllä mää sinne meinaan, kun en varmaan pääse urheilukouluun.

- Eikä se mitään, vaikka pääsisitkin. Ei se reeni hukkahan mee. 

- No ei. 

- No meillähän oli pirun kylmä talvi... 

Juhanin kanssa hiihdetään kymppi. Juhani hiihtää vanhoilla Rotanloukku-siteillä. Ja aivan kuin sillä olis jotkut lapikkaat jalassa. Juhanin jutut nostaa innostusta. Vaikuttaa kovalta paikalta. Ehkä nyt teen jotain oikeasti tärkeää. 

---

Minähän lusmuilin ison osan vanhojentanssiharjoituksista. Alavudella ne siis tanssitaan kolmosen jouluna. Puurojuhlassa ja silleen. Ei se vaan napannut. Cicapon osaan, mutta muut lajit olivat siinä ja siinä. 

Kutsu pääsykokeisiin sai melkomoisen treeni-innon aikaan. Hiihdin, juoksin, kävin salilla, tein lihaskuntoa hulluna. Ja voin kertoa - hulluna. 

Juhani oli ja on jännä tyyppi. Maanviljelijä, joka kulki lapikkaat jalassa. Oli kuitenkin ollut laskuvarjojääkäri 70-luvun tienoilla. Se on oikeasti ollut silloin ihan reipas koulutus. Jos armeijakuri ja ikävän kautta johtaminen oli minulla eri luokkaa kuin nykyisillä, niin on se vastaavasti tuolloin ollut ihan päätöntä. 

Juhani kuitenkin innostui siitä, että hain kouluun ja hiihteli minun kanssa mielellään, vaikka on varmaan sellaisen 25 vuotta minua vanhempi. Hauskaa ja jännittävää aikaa. 

Juoksutarinoita 113. Kutsunnat (26.10.1998)

Maanantai. Hyvinkäällä jotkut saatananpalvojat on pistäneet jonkun tyypin paloiksi. "Sen siitä saa, kun kuuntelee sellaista musiikkia". Saatanan mummot! Kyllä siinä pitää pää olla aika sekaisin, jos musiikin takia alkaa pienimään ihmisiä.

Tänään on kutsunnat. Jalkoja painaa maraton aika lailla. Armeija kiinnostaa, mutta ärsyttääkin, kun se on jotenkin sellainen asia, mistä isä haluaa päättää, mitä sen kanssa teen. Siltä ainakin tuntuu. 

Haen urheilujoukkoihin. Siinä ja siinä on, pääsenkö. Ei ole olleet tulokset kummoisia. Olen minä kyllä katsonut lentäjä- ja laskuvarjojääkärikoulutustakin. Siitä en ole isälle kertonut, enkä muillekaan vielä. Haluan hoitaa intin jotenkin "paremmin". 

---

Miksi kutsunnat on seurakuntatalossa? Miten se liittyy armeijaan? Äiti hössöttää jotain siinä ovella. 

- Tsemppiä! 

- Joo joo, mee ny jo! 

- Mun pitää tulla tänne kans juttelemaan keittäjän kanssa. 

- No ei mennä yhtä aikaa. 

- Minä menen sitten toista kautta. Tsemppiä! 

- Joo joo, jumalauta! 

- Mietipä kielenkäyttöä. 

Menen sisälle. Seurakuntatalon ovet ovat raskaat, mutta tutut. Jo eteisessä tuoksuu lihakeitto, punaiset virsikirjat, kuivahko nisupulla ja tylsyys. Paikalla on maastopukuisia miehiä. 

- Nimi? 

- Tomi. Pyylampi. 

- Sitten takkia naulakkoon ja tuonne istumaan. 

- Selvä. 

Onpa jäykkää. Menen istumaan Jussin viereen. Tunnelma on sellainen, ettei paikkoja nyt valita vaan mennään sinne, missä seuraava vapaa paikka on. 

Kuunnellaan virallisia ja vähän jenkki-henkisiä sanoja. Ei kai tässä nyt ihan Rambossa olla? Seuraavaksi pitäisi käydä täyttämässä lappuja ja sitten on lyhyt haastattelu. 

- Nimi? 

- Pyylampi. Tomi. 

- kotipaikka?

- Alavus.

- Olisit hakemassa urheilujoukkoihin, laskuvarjojääkäriksi ja lentäjäksi. Tiesitkö, että jälkimmäisissä ei välttämättä harjoittelu niin suju? 

- Joo. Tavallaan tiesin.

- Entä, jos et pääse näihin? 

- Eikös mulle joku paikka määrätä? 

- Kyllä. Onko Arto Pyylampi sukua? 

- Joo. Setä ja kummisetä. 

- Sittenhän me laitetaan sut sissiksi Kajaaniin!

- Selvä. Entä nyt? 

- Sitten vaan odottelemaan, tuleeko kutsua erikoishakuihin. 

Kutsunnat oli siinä. En jaksa mennä enää kouluun. Pääsiskö jollain Vaasa-Virrat-linkalla kotiin vai jaksaako kirjastoon mennä pariksi tunniksi? 

---

Hyvinkäällä tosiaan löytyi paloittelusurma. Elg tappoi ensin harjoitukseksi koiransa ja sitten kaveriporukassa kiljupäissään yhden seuralaisen. Saatananpalvojat olivat muotia ja tässäkin oli ennen murhaa kuunneltu black metallia. Ei meidän ikäinen nuoriso uskonut musiikilla olevan mitään tekemistä asian kanssa, mutta suuri yleisö kyllä käytti kaikki mahdolliset kortit juuri sen musiikin mustamaalaamiseen. 

En tiedä mitä isä ja äiti ajattelivat minun haluavan opiskella. Isän mielestä armeijaura olisi ollut järkevä. Kyllä minä sitä mietin, mutta ehkä minussa hiukan liikaa on anarkistia sellaiseen järjestykseen. Armeijan suorittaminen hyvin kuitenkin kiinnosti. 

Kummisetä Arto oli ja on Suomen nuorimpana ylennetty aikoinaan reservin luutnantiksi, kapteeniksi ja taitaapi olla jopa majuriksikin. Kaikesta muusta omaperäisyydestään huolimatta maanpuolustuksessa hänellä lie ollut erikoiskykyjä. Voi olla vieläkin. 

Kutsunnat olivat lähtölaskenta aikuisuuteen. Paljon enemmän kuin ajokortti ja 18-vuotispäivä.

Juoksutarinoita 112. Ahvenanmaa-maraton (25.10.1998)

Juoksen yläkertaan hakemaan kamman. Metallisen.

- Onkohan se nyt järkevää? Et oo treenannut sellaasta yhtään?-

- Ei se nyt niin pitkä ole!

- Kyllä se nyt aika pitkä matka on! Jos oot juassu Hanhiperän lenkin, niin siihen 15 km päälle vielä, isä huutaa perään.

- Joo joo!

Juoksen alas ja alan solmimaan kenkiä.

- Mihinkä sää nyt oot menos?

- Seuralle. Jukan kans, Matti vie meidät.

- Mikä siellä muka on? Kukas hakee?

- Stratovarius. Kai se Matti hakeekin. Ne on mökillä.

- Ooksää eres pakannu mitään?

- Ihan riittävästi. Kuudelta me lähdetään, niin otan aamulla mukaan loput.

- Kuudelta?! Ja nyt oot yömyöhään Seuralla? On kyllä toholua!

- Ei vaikuta mihinkään. Heippa!

Juoksen nahkatakki päällä tienhaaraan. Takki painaa sata kiloa ja on ihan liian lämmin. Matti kaartaa rehvakkaasti väärän puolen pysäkille ja hyppään kyytiin.

Matti vie meidät Nuorisoseuralle ja sanoo tulevansa puolilta öin hakemaan. 

- Noni! On porukkaa! 

- On. Ja sen takia nyt pitää mennä tosi nopeesti, että päästään hyvälle paikalle. 

- Meinaakko ihan eteen? 

- Ei, kun siihen johonkin oikealle, se on hyvä paikka. 

Mennään puolijuoksujalkaa ovelle. Leima käteen ja hälinän välistä lavan tuntumaan. Siellä ei paljoa porukkaa vielä ole, ne on pihalla tai diskossa. 

---

Keikka alkaa. Destinyllä aloittavat, se oli arvattavissa. No Turning Back on vähän vaisu, mutta kolmantena heti Paradise! Sehän passaa mulle ja Jukalle! 

Ensimmäinen setti onkin täyttä tykitystä ja päättyy Black Diamondiin. Soittavat vielä kaksi encorea, jossa on Kiss of Judas ja Distant Skieskin. 

- Huhhuh! Olipa kova keikka! 

- Oli kyllä älytön! 

- Ei taideta nyt ehtiä tänne jäämään? 

- Ei viitti, jos isä on tullut. Petri oli vähän jumissa? 

- Niin näky. Varmaan juonut jotain isänsä Bacardia. 

- Eikö se maistu hirveeltä? 

- Maistuu. 

Matti jättää minut tienhaaraan käpsin kotiin. Isä ei ihme kyllä tule katsomaan. Pitäisi pakata. Ja herätys kuudelta. Ehtii siinä kuus tuntia nukkumaan. 

---

"WRUUUUM, WRUUUUM, GOOD MOOORNING!" 

Saatanan paska herätyskello. Kai se pitää nousta. Syön kaksi ruisleipää. Juon mehua. Isä nousee katsomaan. 

- Monelta te oikee tulitta? 

- Joskus puolen yön aikaan. 

- Mitään järkeä ei oo lähtiä maratoonille. 

- No se ei niin ihmeellinen juoksu ole. 

- No, sittenpähän tiärät. Sitä ei juosta vanhasta muistista. Sitä pitää vähän harjootella. 

- Oonhan mää juossut. 

- Se on aivan eri juosta Pyylammen ympäri tai Rimmin lenkki kun maratooni. 

- Ei sillä nyt niin paljon eroa voi olla. 

- Pöh. 

---

Päästään Arton, Petterin ja Teron kanssa laivaan. Arto ja Pette haaveilee buffetin ilmaisista oluista. Minä ja Tero mieluumminkin ruokavalikoimasta. 

- Ei helvetti, Tomi! Jospa pitäisit ne lenkkarit vaan jalassa... 

- Ai miten niin? 

- Ihan pikkasen hieltä haiskahtaa. 

- Ei kai nyt niin paljon. Tuleehan sitä juostessakin hiki. 

- Mutta ei sitä viittis muina aikoina haistella. Avatkaa nyt piru vie ovi! 

- Ei tuota hajua kehtaa käytävälle päästää. Ruottalaiset mummot kuolee hytteihinsä. 

- Pidä Tomi kengät jalassa tai laita ne vessaan. Ei täällä pysyy olemaan. 

- Laitan niihin dödöä. 

- Ei jumaliste... 

Ollaan aika myöhään Maarianhaminassa. Hotelliin ja vähän iltapalaa. Siitä suoraan nukkumaan. Aamulla sitten kentälle. 

---

Aamupalalla. Pitäisi syödä kunnolla, mutta ei niin maistu. Eilen tuli syötyä liikaa suolaista. Tai rasvaista. Tai sellaista ruokaa, jota en muuten söisi. 

Hotellin ruokailutila on hienostomainen. Epämukavat tuolit ja liian tyylikkäät haarukat. Myös kahvikupit, joihin ei sormi mahdu. Näyttää Erja ja Mattikin olevan samassa hotellissa. Montakohan maratonia ne juoksee vuodessa? Sata? 

- Sitten nuoret pojat aloitatte rauhassa! Vauhti tuntuu hitaalta, mutta se pitääkin. 

- Joo joo...

- Yrittäkää päästä maaliin. 

- Kuka vaan pääsee. 

- Katotaan nyt vielä. Maraton alkaa... 

- KOLMESTAKYMPISTÄ! On kuultu jo. 

Kasaillaan kamppeet ja lähdetään kentälle. Minulla ei ollutkaan trikoita mukana. Pitää juosta tuulihousuissa, saatana. 

Keli on tihkusateinen. Asfaltti on märkä. Miten täällä muuten on punaista asfalttia? Ei kuulemma saa verrytellä. Hölkkäilen silti vähän. Jalat tuntuu kylmiltä. Mennään rehvakkaasti eturiviin. 

PAM! Porukka lähtee matkaan. Alkuvauhti on varmaan 3min/km. Voi helvetin tuulihousut! Petteri lähtee kärjen matkaan. Tero perässä.

- Älä, Tomi, lähde tuohon! Se on liian lujaa.

- En meinannutkaan. On vähän liikaa nämä tuulihousut.

- Puolivälistä voit kiristää.

- Joo.

Juoksu tuntuu liian helpolta. Miten maratonista on tehty niin vaikea operaatio? Pitää vaan juosta. Pitkään. Mutta juoksua se vain on.

Tuulee helvetisti. Suolaista tuulta. Meri-ilma. Tuulihousut liimaantuu vähän reisiin. Joku kysyy ruotsiksi jotain. En vastaa. Puhukoot suomea.

Ollaan puolivälissä. Arton mielestä voin mennä, jos jaksan. Helposti. Ei tunnu kyllä miltään. Juostiin puoliväliin kyllä aika lujaa. On jopa vähän nälkä?

30 km. Okei, vähän tuntuu jaloissa, mutta helposti kolmeen tuntiin. Pitää vaan rytmin ja muistaa juoda juottopisteillä. Miksi on suolakurkkua? Ei mitään järkeä!

35 km. Menin Teron ohi äsken. Se käveli. Mutta nyt pitää munkin kyllä kävellä. Kramppaa etureidet. Jos venyttäisin vähän? AI HELVETTI! Nyt kramppaa takareidet. Kaadun ojaan jalat suorina. Ja, allt är okej. Nousen ja jatkan kävellen matkaa. 

Arto menee ohi. On muuten perseestä tämä! Kävelen kohtuullisen korkean mäen päälle. Vasemmalta, liian hyvin hoidetusta pihasta tulee keski-ikäinen mies tulee minua kohti. 

- Du såg trött ut. Vill du ha en Pepsi?

- Tack. 

Mikään ei ole maistunut noin hyvältä koskaan. Kylmä Pepsi-tölkki. Saan siitä energiaa ja pystyn taas hölkkäämään. Saavutan Teroa. Se näkyy jo. Eikä mene kovaa sekään. Pääsen sen kyytiin. 

Viimeisillä kilometreillä tuntuu, että sisäreidet räjähtää. On kilometri maaliin. Tämä siis loppuu joskus. Tero kiristää. En pysty mukaan, koska jalat ovat räjähtäneet. 

Otan loppukirin. Se tuntuu hirveältä. Miltähän näyttää? Petteri ja Arto tulee maalille. 

- Komeen näköiset loppukirit! Varmaan alle 6min kilsavauhtia! 

- Oltais naurettu, mutta kramppaa reidet. 

- Joo... Ei naurata. Oli muuten perseestä! 

- Eiköhän lähdetä... 

Yritetään istua autoon, mutta kukaan ei pysty. Takareidet kramppaa. 

---

Stratovarius oli iso juttu meille. Nopeaa musiikkia ja taitavaa soittoa. Ja kyllä, kyllä - ei ole niin nopeaa ja ei ole niin taitavaa. Mutta silloin siinä valikoimassa oli. 

Maratonreissu tuli jotenkin yllättäen. Olikohan niin, ettei Hannu pystynytkään lähtemään ja minä sain sen paikan. En kuitenkaan treenannut sitä varten yhtään. 

Puoliväliin juostiin kaikki aivan liian kovaa. Toiset selviytyi paremmin kuin toiset. Tuon jälkeen olen muutaman maratonin juossut. Matka ei ala kolmestakympistä. Se alkaa paljon ennen lähtöviivaa. 

Juoksutarinoita 111. Lahden Sm-maastot (10.10.1998)

 

Istutaan Liikuntahallin edessä hirsipenkillä. Aurinko paistaa, mutta on kylmä. Saattaa kosteus mennä farkkujen läpi.

- Janilta meni kortti.

- Älä saatana?! Ai siinä kirkon edessä?

- Joo.

- No ihan oikein. Perseilyä. Eikös ne tilannut Juhon kanssa jotain pornolehtiä seurakunnalle?

- Ainakin omien sanojensa mukaan. Olisko oikeasti...

- Kai se on mahdollista. "Saab Suomesta, mies Töysästä".

- On Töysässä hyvääkin!

- Niin on. Lyhyt matka Alavudelle.

- Haista paska!

- Jep, Töysästä päin tuulee.

- Sunnuntaina sählyyn? 

- Ei pysty. Lähdetään Lahteen. 

- Mikäs siellä? 

- Sm-maastojuoksut. 

- Näin myöhään? 

- Joo, ne on nyt syksyllä. 

Illalla pitää käydä juoksemassa vähän reipasta. Huomenna ajetaan Lahteen. Petterin autolla. Mitähän siitäkin taas tulee?

---

Lähdetään puolilta päivin. On tihkusateista. Lahdessa ei oikeastaan ole tullut käytyä. Tai Salpausselällä talvella, mutta en kyllä muista muuten paikasta mitään. Meillä on huoneet hotellista, jonka nimi on Musta Kissa. Sellainen majatalo voisi olla Asterixissa. 

Käydään kiertämässä reitti. Aika jännä juosta reittiä, joka on tuttu hiihdosta. Kuinka monta kertaa sitä onkin jo nähnyt Salpausselän kisat? Pojat luukuttaa Vainion Junnun Albatrossia. Tykkääköhän ne siitä oikeasti vai ihan piruuttaan mua ärsyttääkseen soittavat koko ajan? 

Syödään Rossossa pastaa. Sitten mennään huoneeseen. Pelataan vähän korttia. Mulle on joku aika ankea heteka, mutta kyllä siinä nukkuu. Hotelli on ihan keskustassa, joten lauantai-illan liikenne ja melske kuuluu läpi. 

---

Aamulenkki tehty. Aamupalalla on vaikka mitä. Meetvurstia, donitseja, kaikkea. Pette ottaa meetvurstia, koska sillä kuulemma kulkee. Tero taas väittää, että donitseilla kulkee. Minä syön tavallista leipää. No hiukan meetvurstia, mutta se ei maistu suussa hyvältä juostessa. 

Kamppeet kasaan ja kohti varmistusta. Jonkin verran jo jännittää. 

- Tässä olisi sun numero. Muista laittaa selkäänkin numero.

- Kiitos. Joo.

- Mikäs sun nimi?

- Kuorikoski.

- Ja sarja?

- Alle 22.

- Sanotko uudestaan nimen?

- Kuorikoski. Petteri. 

- Ei sitä kyllä näy tässä... Onko sinut ilmoitettu? 

- On varmasti. 

- Täällä yleisessä sarjassa kyllä sinun nimi on. 

- Mitä?! Se on väärässä sarjassa! Alle 22-vuotiaissa pitäisi olla! 

- Joo, mutta ei ole. Tässä on ilmoittamispäiväkin ja kuittaus maksun suorittamisesta. 

- Voiko sen vaihtaa? 

- Ei sitä kyllä enää valitettavasti voi. Juoksetko yleisessä sarjassa? 

- Pakko kai se on... 

Seura on ilmoittanut Petterin väärään sarjaan. Se joutuu juoksemaan miesten nelkun. Aikamoinen tapaus.

- On nekin, saatana, urpoja! 

- Sää joudut juoksemaan siis miesten kans? 

- Niin vissiin, jumalauta. 

Petteri on ärsyyntynyt, mutta valmistautuu miesten kanssa juoksemiseen. Tero on ensin tulilinjalla. Sillä on 4 km matkana. Se on 45. Ei mennyt häävisti. Se lähti liian kovaa ja on liian iso noin mäkisille reiteille. Kisan voittaa joku Keskitalo tai Keskisalo. Kohta se on minun vuoro. Jännittää. 

Olen myös 45. Paska juoksu. En päässyt missään vaiheessa sellaiseen tunteeseen, että juostaan kilpaa. Kunhan hölkkäsin. Parempi jäädä katsomaan miesten sarjaa.

Kotila voittaa aika ylivoimaisesti. Saakeli, että juoksee nätisti ylämäet. Petteri on 30. Ihan hemmetin hyvin! Nyt se on varmaan itsekin tyytyväinen. Tulee kivempi kotimatka.

Mennään RAX:iin syömään. Siellä voi syödä niin paljon kuin pystyy. 

- Otetaanko kisa kuka syö eniten?

- Ehdottomasti!

- En lähde mukaan. Teukka on sellainen jätemylly, että ei pysty.

- Nössö.

Tero syö 15 lohkoa, minä 12. Tero voitti. Kummallakaan ei varsinaisesti ole nälkä kotimatkalla.

---

Jani oli sellainen ilkiö lukiolainen. Ei varmaan periaatteessa ollut, mutta se kuului ikään. Teki kaikkea tyhmää ja kärsi siitä. Ainahan niitä joka luokalla on. Jos tulet Töysästä, niin olet sellainen suuremmalla todennäköisyydellä. Alavudella kun kasvoi vain laatuainesta.

Hullu juttu, miten nuo Rossot ja Raxit oli niin ysärin loppua. Lahti oli muutenkin sellainen jännittävä, koska siellä oli oikeastaan käynyt vain hiihtoa katsomassa ja muuten kuullut huhuja pahasta meiningistä. Ei ollut paha meininki, mutta ei kaupunki kyllä minään ikimuistoisenakaan mieleen jäänyt.

Inkiläinen ja Talasjoki vetivät huiman kisan, josta viimeiset sadat metrit rinta rinnan. Samalla sekunnilla Turo voitti. Kisat olivat kyllä itseltäni heikko esitys. Eipä tuo valmistautuminenkaan kummoinen ollut. Tapahtumasarjana hyvin kädenlämpöinen läpsyttely. Tuli itselleni todistettua, että meetwurstilla ei kulje. Ehkä donitsi olisi toiminut paremmin. 

Juoksutarinoita 110. Kuortaneen maastoviesti - Yksi elämäni juoksuista (19.9.1998)

Joko otan pois tuulipuvun? Pitääkö vielä kiristää kengännauhat? Olikohan mulla vettä jossain?

Asettelen lippistä paremmin. Saakeli, AU oli 15:ntenä. Mulla on ankkuripaikka. Nyt vaan täysiä. Se on vaan kilsa.

Ei ole lämmin enää. Haisee märälle ruoholle. Makkaralle. Linimentille. Aurinko vilkkuu vähän jostain pilvien välistä. Jaloista vähän pakenee veri. 

- TOMI, VALMIIKSI! NYT TULOSSA! 

Pyöritän käsiä. Sylkäisen. Asetan lippiksen vielä kerran. Hengitän ylikovaa sisälle-ulos. Katson hiekkamäen suuntaan. Terävällä askeleella, terävällä askeleella. 

Viestintuoja tulee. 20 m ennemmin lähtee edellinen. LÄPS. Käsi osuu selkään. Hengitän ensimmäiset kymmenen sisäänhengitystä voimakkaasti. Sillä saa koneen käyntiin.

Lähden kovaa. Olen edellisen kannassa ennen mäkeä. Rennosti, mutta terävästi. Ei kannata siihen vetää itteensä piippuun. Ohitan mäessä yhden. Se kannatti juosta oikeasta reunasta, vaikka oli jyrkempi ja juurinen. Se oli kovempi.

Mäen päältä lähtee aika tasainen, mutta mieluummin nouseva kuin laskeva pätkä. Tenniskentät tai -pallot tuoksuu. Tuntuu ihan hyvältä. Ei ole hapot menneet käsiin vielä.

Kulmassa on iso mänty. Se pitää kiertää vähän hakemalla, kun ihan sisällä on juuri. Saavutan edellämenijöitä. Pystyisiköhän tällä kertaa sellaiseen kunnon kiriin?

Suoran pätkä, mutta ei päätyyn asti vaan vinosti metsikön läpi. Tulisi jo ne mäet. Olen varmasti kovin niissä alamäissä. Nuo ei mulle pärjää. 

Tullaan mäennyppylöille. Ne meinaa tähän tehdä jotain jäädytysjärjestelmää. Älä mieti tuollaisia! Kisa kesken! Edeltä hyytyy porukkaa. Nostan alamäessä vähän polvia ja terävästi ylämäkeen. Taas yksi ohitettu, olisko se ollut Teuva? 

Toinen alamäki. Seuraavia näkyy jo. Nämä mäet nyt vähän rennommin ja alamäki nurmikentälle sitten aivan täysiä. 

Mäen päältä avautuu näkymä nurmikentälle. On yleisöä, juoksijoita, hälyä, kannustusta. Aurinko säteilee nurmelle. Se kutsuu valokeilaan, johon pitää juosta niin paljon kuin pääsee. 

Alamäki on jyrkkä, mutta jaloilla ei tunnu olevan minkäänlaista rajoitinta. Ei satu, ei hapota. Hengityksessä tuntuu, mutta ei kestämättömältä. Saavutan jälleen edestä juoksijoita. 

AU:sta jotkut huutaa nauhan vieressä. Tero ehkä, kun noin helvetin kovaa huutaa. Edessä menee muuten Seinäjoen Urheilijat. Perkele, niin kirissä vielä ohi!

Takasuoraa juostessa tuntuu, että joka askeleella siirrän rajoitinta kauemmas, pystyn juoksemaan koko ajan kovempaa. Ensimmäinen ohitus. Loppusuoralle. Juoksen sinne kovempaa kuin Greene tai Bailey. Helposti ohi, eikä tarvi edes mennä maahan makaamaan maalin jälkeen. 

Seison kädet lanteilla. Ja yritän tarkentaa kuuloani kuulutuksiin. 

- Helvetin hyvä, Tomi! Arto tulee paukauttamaan selkään.

- Oli hieno kiri, Veijo sanoo. 

- Sehän nyt kerrankin kulki, isä peitellysti kehuu. 

- Monensia? 

- Kymmenes. Se on kova. 27 joukkuetta. 

- Oho! Kulki hyvin. 

- Sain noin 2.50 sun ajaksi. Se on kyllä pirun hyvin! 

Se tuntui helpolta. Nyt loppuverryttely ja huomenna sitten kunnon iskua. 

---

Mitään seuraavan päivän iskua ei tullut. Olin 22. Keskivauhti 3.29/km. Jalat täysin tyhjät. Inkiläinen voitti, Palonen toinen, Penttilä kolmas. Eli hyvin peruskauraa tuolle ajalle. Tai Palosen Pasi juoksi ehkä paremmin kuin piti. 

Joku kuitenkin osui tässä viestijuoksussa kohdalleen. Noita ns. elämäni juoksuja on kymmenkunta. Niissä tuntuu siltä, että ei ole kropassa mitään rajoituksia. Usein niiden jälkeen iskee flunssa. Tällä kertaa ei. 

Tuossa maastossa 2.50 on oikeasti kovaa. Ja se kertoo juuri minun harjoittelustani. Tein kyllä paljon kaikkea, mutta se oli niin sillisalaattia ja suunnittelematonta, että sen iskun ajoittaminen koviin juoksuihin saati kisoihin oli ihan tuurissaan. 

Se, että mindset kohtaa fyysisen terävyyden on harvinaista, mutta jos vaan heittää hatusta treenejä sinne tänne, se ei kyllä huonostikaan osu kisapäivälle. 

En minä kuitenkaan ole oikeastaan koskaan harmitellut sitä, että ne huikeat juoksut eivät ole isoille stadioneille tai merkittäviin kisoihin osuneet. Joku älytön treeni tai tällainen onnistunut kisa on kuitenkin tunteena ja jopa jonkinlaisena fyysisenä tuntemuksena edelleen varsin elävänä muistissa. 

Ja sehän on tärkeintä, että itselleen voi hiljaa mielessään todeta, että "olet sinä parhaimmillasi ihan kelpo kapistus."