Juoksutarinoita 124. Menin armeijaan (19.4.1999)

Tuulee pirusti. Mutta aurinko paistaa. Syön pari ruisleipää ja juon maitoa.

- Ota nyt banaani sitten mukaan ja vettä.

- Joo joo, äiti!

- Onko sulla nyt tarpeeksi vaatetta mukana?

- On. Sinne ei saa ottaa omia vaatteita kuin ne, mitkä on päällä. Loput saa sieltä.

- Voi, kuinkahan sinä pärjäät siellä...

- Lopeta nyt!

Otetaan valokuva ja sanotaan heiheit. Riittäis jo. Junaan pitää ehtiä. Noustaan sinne Seinäjoelta.

---

Autossa ihme kyllä saa soida Radiomafia. Backstreet Boysia. Onpa kiva. Isä yrittää ohjeistaa, miten kannattaa käyttäytyä ja olla tomerana, niin voi päästä rukkiin. Jos nyt edes kestäisi tuo jalka. En kyllä kerro, että se on kipeä.

Seinäjoen asemalla Kari jo odottaa. Saattaa siellä muitakin menijöitä olla, mutta ei uskalleta niille jutella. Ostan Friscon Guaranan. Friscotkin kuulemma loppuu. Myyty koko paska Coca-Colalle.

Isä antaa mukaan lakupussin.

- No, oo ny sitte reippahasti!

- Joo joo. Kuultu jo!

Mennään arkoina junaan. Meillä on litterat. On ärsyttävä nimi. Matkalippu. Miksi se ei voi olla matkalippu? Tupakalta haiseva konduktööri tulee meidän kohtaan. 

- Jaha, sekö on armeijaan lähtö?

- Joo...

- Ja pojilla on litterat siinä. Se on Riihimäellä sitten vaihto. 

- Joo...

---

Riihimäki. Vaihdetaan junaa. Nyt on jo selkeästi enemmän sen näköistä poikaa laiturilla, että voi arvailla suunnan olevan sama. Nahkatakkia, mokkanahkatakkia, tuulitakkia...

- Ootteko Uttiin menossa?

- Jep!

Itseämme huhuilla viihdyttäen kuljemme kalpeina kohti Kouvolaa. Tässähän oikeasti jännittää. Odotukset ovat jossain Vääpeli Körmyn ja muukalaislegioonan välillä.

"Seuraavana Kouvola. Nästa: Kouvola."

Voi saatana.

Hypätään junasta. Kukaan ei uskalla johtaa vaan lauma vyöryy muodottomana kohti asemarakennusta.

- KUULOLLA! UTTIHIN TULIJAT TÄNNE AUTOJEN SUUNTAHAN JONOHON!

Nuoren näköisiä armeijatyyppejä ohjaa meitä autoille. Tuon kovaäänisen on pakko olla Etelä-Pohjanmaalta, eihän täällä päin noin puhuta.

Nimi kysytään ja ohjataan kiipeämään kuorma-auton lavalle istumaan. Odotellaan auto täyteen ja sitten matka alkaa. Huhhuh.

Pressujen välistä näkyy vähän, mutta hyvin vähän. Kouvolasta on 15-20 minuuttia perille. Pysähdytään ainakin portille. Auto ajaa ruokalan eteen. 

- AJONEUVOSTA NOUSE! OMAT LAUKUT JÄÄ TUOHON TASANTEELLE, TAKIT JA LAKIT NAULAKKOON JA RUOKAILUUN! RUOKAILUAIKAA PUOLI TUNTIA. SITTEN TÄHÄN TASANTEELLE OMIEN VARUSTEIDEN LUO. PARIJONOSSA SISÄLLE JA LINJASTOLLE! 

Mennään syömään. Äärettömän kova nälkä ei ole, koska jännittää edelleen. Pää kuitenkin uskottelee, että syödä kannattaa just nyt. 

---

Odotellaan tasanteella. Juttelu on poikamaista small talkia. Varautunutta. Pohjalainen ylikersantti tulee ruokalasta ja sovittelee nuuskaa huuleen. 

- HUOMIO! OMAT KAMPPEHET KANTOON JA PARIJONOHON! 

Meidän porukka ei siihen ihan tuosta vain osaa mennä, mutta pikkuhiljaa siihen päästään. 

- SITTE PERÄSSÄ KOHTI VARUSVARASTUA, MARS! 

Lähdetään käpsimään keväisen ja mäntyisen varuskunta-alueen läpi oikeastaan pois päin varuskunnasta. Meitä on noin parisenkymmentä. 

Tullaan vanhan, puisen ja ison rakennuksen pihalle. 

- OSASTOO... SEIS! NYT OLLAHAN VARUSVARASTOLLA. TÄÄLTÄ SAATTE KAIKKI VAATTEHET JA VARUSTEET. SEURAATTE OHJEETA JA ETENETTE REIPPAHASTI! KUN ENSIMMÄISET KYMMENEN ON VERMEHENSÄ SAANUT, NIIN JOKU MEISTÄ VIE TEIRÄT TUPIA KOHTI! ONKO KYSYTTÄVÄÄ? 

Astumme sisään varastoon. Siellä on melko lailla tunkkainen haju. Haisee pestyille työhaalareille. Kaikki on kuitenkin hyvin järjestyksessä ja meille on tehty jonkinlainen reitti, mitä kuljetaan. 

Ensimmäiseltä elämäänsä kyllästyneeltä varastotyöntekijältä saadaan aivan helvetin iso säkki. Säkkiin kerätään aivan järkyttävä määrä tavaraa, josta osa kuulemma kannattaa sulloa reppuun ja laittaa oma laukku siihen isoon säkkiin. 

Ensimmäinen ryhmä jo lähti, minä olen toisessa, kun sukunimen perusteella mennään. Meitä lähtee ohjaamaan se pohjalainen. Aurinko paistaa aika nätisti mäntyjen välistä, kun raahataan pirullisen raskaita ja epäkäytännöllisen muotoisia säkkejä kohti kasarmia.

---

- TÄMON NY SITTE TEIRÄN KÄYTÄVÄ. OVEN VIERES LUKOO, MIHIN TUPAAN MEETTE JA SISÄLLÄ LUKOO MIKÄ SÄNKY JA KAAPPI KUULUU TEILLE. KAAPIS LUKOO, MITEN SE PITÄÄS TÄYTTÄÄ. JA SE ONKIN NY TEIRÄN SEURAAVA HOMMA. MOON TÄS KÄYTÄVÄLLÄ, NIIN KYSYKÄÄ, JOS TULOO KYSYTTÄVÄÄ.

Löydän tupani. Lumisuo. Ulko-ovesta sisääntullessa se on toinen oikealla. Tupaan tulee muutama muukin. Iso ja äänekäs ja iloinen kaveri meuhkaa jo toisella puolella kaappiaan.

- Moro! Mää oon Linkvisti! Miten vitussa nämä tänne saa mahtumaan?

- Terve. Pyylampi. En oo vielä yrittänytkään. Mutta on meillä aikaa, kun tunti on vielä aikaa ilmoittautuakin. Ei kaikkien juna varmaan edes ole täällä vielä.

- Totta! No katotaan yhessä!

Ikkunan vieressä kaikki kamat melko leveällä touhuaa lyhyt kaveri. Käyn tervehtimässä. Se on Jokelainen, kuulemma.

Pian tupaan tulee myös vaalea ja laiha, vähän kireän oloinen tyyppi. Puheen perusteella jostain aika Helsingistä. Varmasti rasittava jätkä.

Sen jälkeen sisään saapuu käheä-ääninen, vähän maailmaomistajan elkein toimiva, lihaksikas kaljupää. Lahdesta varmasti. Missään muualla ei sanota "taakke".

---

Kaikki ovat saapuneet, kaapit on jota kuinkin saatu täytettyä. On käyty yhteisellä luennolla ja nyt ollaan iltapalalla pihalla.

On vähän kylmä. Meille on isosta padasta teetä ilman maitoa ja sokeria, sämpylä ja voita sekä omena jos haluaa.

Tee on aivan hirveää. Istuskelen puheliaan salolaisen kanssa, Pihlaja nimeltään. Sitten viereen tulee se lahtelainen. Savinainen on sen sukunimi. Se valtaa keskustelun ja alkaa kertomaan, miten voi opettaa meille itsepuolustusta ja kuinka hänellä on kotona lähitaisteluun sopiva pamppu. Mietin, että meillä olis kotona kirves, mutta en minä kumpaakaan kyllä mukanani kantaisi.

Käydään vielä suihkussa ja jossain laskennassa. Hiljaisuus tulee kymmeneltä. Menen sänkyyn ennen sitä. Nukun ihan oven vieressä. Paikat on jaettu pituuden mukaan. Linkvisti on mua pidempi, joten se on vastapäätä.

- LASKUVARJOJÄÄKÄRIKOULUSSA HILJAISUUS!

Kukaan ei uskalla puhua. Vessaan saa mennä vasta tunnin päästä. Kotiin on ikävä. Pelottaa. Pitäisikö huomenna vaan sanoa, että en minä sittenkään pysty tähän? Jos valehtelisi, että polvi on niin kipeä. Menisi vasta vuoden päästä. Jotenkin ahdistaa, mutta nukahdan pian.

---

Tuo ensimmäinen päivä tuntui viikolta. Polveen aidosti koski. Varusteet oli helvetin raskaita juoksijanylkylle. Toisaalta ne näytti olevan sitä myös muille.

Varusvaraston haju on sellainen, jonka luultavasti jokainen armeijan käynyt saa mieleensä vain ajattelemalla. Hyvin tunnistettava. 

Minähän olin laiha, painoa oli mennessä 67 kiloa. Moni enemmän massaa omaava oli aika nälissään, kun ruokaa ei iltapalan päälle enää ollutkaan. Minua lähinnä epäilytti kaikki.

Linkvisti ja Pihlaja vaikuttivat mukavilta ja reiluilta tyypeiltä. Muista en vielä osannut sanoa. Lahden tyyppi ei oikein alkujaan maistunut. Tarkennetaan nyt tässä, että ihmisiin tutustuu vuoden mittaan aika eri tavalla. Aluksi ankeat hahmot voivat lopulta olla niitä parhaita ja toisin päin. 

Kotiin olisi ollut kiva soittaa, mutta sille lupa oli vasta tulevana viikonloppuna. Huomatkaa, että hyvin harvalla oli kännykkää. Minulla ei ollut. Ei meidän tuvassakaan tainnut kaikilla olla.

Tunnelma oli odottava. Odotin, että pääsen kotiin ja vuosi menisi äkkiä.

Littera on muuten ihan latinan kieltä ja tarkoittaa kirjainta. Suomessa ja intissä se on virallisesti luottokuljetuslippu eli VR kuljettaa sillä ihmisiä ja tavaraa velaksi, jonka PV sitten jälkeenpäin maksaa. 

Juoksutarinoita 123. In the Army Now

On päästy pitkälle Juoksutarinoita. Tai oikeastaan on päästy vain alkuun, mutta useampaa tapahtumaa on kopaistu.

Seuraavaksi on luvassa armeijavuosi. Sattuneesta syystä kaikkea ei voi kertoa ihan totuudenmukaisesti. Kokemukset kuitenkin ovat tosia, tuntemukset todellisia ja henkilötkin olemassa. Paikkoja on kuitenkin saatettu muuttaa ja muutenkin pysytään aidon kaltaisessa meiningissä. 

En ole keneltäkään lupia kysellyt, joten sen takia nimet on muutettu. Armeija on paikka, jossa tulee vastaan ihmisiä, joiden kanssa ei vaan synkkaa. Kantahenkilökuntakin on usein haukkujen kohteena. Jokainen tekee myös virheitä, joita ei välttämättä haluaisi allekirjoittaa. Siksi muutan tasapuolisuuden vuoksi kaikkien nimet pois lukien omani. Armeijakaverini tunnistavat itseään kyllä ja voivat omalla nimellään halutessaan kommentoida siellä, missä heitä mainitsen. 

Jos joku nyt ajattelee, että 'ei saakeli, inttijuttuja!', niin voi jättää lukematta. Se vain on niin herkkään nivelvaiheeseen osuva hetki usean suomalaisnuoren elämässä, että niitä juttuja ja niiden kertomista ei pois tarvitsekaan viedä. 

Eli Uttiin, Mars! 

Juoksutarinoita 122. Pm-maantiet Kauhavalla (17.4.1999)

Kuuntelen Bodomia. Örinää, joka on vähän pelottavaa, mutta jotain aivan erinomaista tässä on. Osattaiskohan me Petrin kanssa soittaa näin joskus? 

Pitäis lähteä Kauhavalle. On ankea paikka kisata. Samikin lähtee. Se on vähän käynyt lenkilläkin. On se jotenkin jaksanut lenkki-iltoja mukanakin. Itse asiassa aika hyvin. Onneksi se ei ole kovin nopea. 

Kauhava on tylsä. Niin helvetin tasaista. Tuskin juostaan missään muualla kuin keskustan lähellä, kun on aika talvi vielä. Vähän oli puhetta, että käytäis katsomassa Matrix illalla Mikon ja Chrissen kanssa. Toivottavasti sieltä tullaan ajoissa. 

---

Verkkailen yksin. Isä Samin kanssa. Matka ei olekaan kymppi vaan joku kahdeksan kilometriä. Se on hyvä. En usko, että olen Karille ja Terolle pärjäämässä. Jaakkokin on siinä ja siinä. Juoksijan polvi on aika kipeä. Mutta olen minä sillä juossut. Ei se kovaa juostessa tunnu. 

Linimentti tuoksuu ja vanhoja patuja on pirusti. Kauhavassa on hieman sellainen navetalta haisevan kirjaston tunnelma. Rauhallinen, mutta juntti. Mäkiä kolme ja korkein niistä vähän yli viisi metriä. 

Lämmintä on joku seitsemän astetta, mutta tuulee niin pirusti. Minulla on shortsit, mutta pitkä poolopaita ja hanskat. Lippiksellä voi hyvin juosta. Kari tulee lähtöviivalle. Harvoin se noin itsevarmalta näyttää. 

- No, ookko kunnos? 

- Polvi kipeä ja ylihuomenna armeijaan. 

- Oho, mihkä? 

- Laskuvarjojääkäriks. Uttiin. 

- Miks sinne? 

- Urheilujoukkoihin ei ollut toivoakaan. Jos nyt jotain yrittäis kunnolla... 

Kari lähtee varmasti kovaa. Terokin on aika kunnossa. Lähden seuraavaan porukkaan. Jos ne juoksis rauhallisemmin. 

PAM. Valkaman Arto laittaa sakin liikkeelle. Kärki lähtee aivan päätöntä vauhtia. Minä pystyn ehkä 3.30-vauhtiin. Tai en ainakaan usko kovempaan. 

Juoksentelen rennosti takaporukassa. Siinä on Eskoa ja muita veteraaneja. Sami on saakeli sadan metrin päässä takana vielä.

Ei ole jalat ihan juoksupäällä. Tuntuu raskailta. Sääriosa jaloista painaa liikaa. Reitillä haisee myös ruskean kastikkeen käry. Kamala haju. Epäraikas. Se vie hapen ilmasta. 

Isä huutaa Veikon kanssa vauhteja. Päälle 3.20 kilsa. No joo, en minä nyt paljon kovemmassa kunnossa ehkä olekaan ollut. 

Maalisuora häämöttää. Ylihuominen armeijaan lähtö mietityttää juostessakin. Siistiä ja pelottaa. Otan ihan kirinkin. Ehdin juuri maaliin ja vähän huilaamaan. Sami tulee alle minuutin päässä. Se on kyllä kunnossa!

---

Verkkailen kavereiden kanssa. Tero juoksi hyvin. Kolmas. Monet kyselee armeijasta. Yllättävän nopeasti tieto on kulkenut Pohjanmaalla. Varmaan jostain Kuortaneen treenistä. 

Lähdetään ajelemaan kotiin. Isä on ihan tyytyväinen juoksuihin, vaikka olin vasta kuudes. Sami juoksi vähän yli 3.30-vauhtia. Kovaa. Oli toinen. Outoa, että matkana oli 8,2 km eikä kymppi. Sehän olis Samille ollut varmaan parempi. 

Jalkaan koskee. Polvi ei ole hyvä. Armeijaan lähden, vaikka sattuisi miten. En kehtaa olla menemättä. Ehkä se paranee siellä. Heinolassa on ollut joku linja-auto-onnettomuus. Kolme ihmistä kuollut. 

Ehdin hyvin Matrixiin. Isä varmaan antaa autonkin, kun olin juoksemassa ja on viimeisiä vapaita. 

---

Children of Bodom oli jonkinlainen seuraava "paha" askel musiikissa. Se oli jollain tapaa väärin. Nopeaa örinää ja kapinaa kaikkea vastaan. Hullu juttu oli se, että diakonissana työskennellyt äitimme kuunteli sitä autossa sujuvasti. 

Sami oli ihme kyllä saanut jalkansa siihen kuntoon, että pystyi lenkkeilemään. Parin kuukauden harjoittelulla se oli aika hyvässä kunnossa. Samin ominaisuudet olisi ollut kympin juoksussa. Minun paljon lyhyemmässä. Kumpikin juostiin vähän liikaa kaikkea. 

Kauhavan kisa oli hyvä juoksu, mutta pää ei ollut siinä juoksussa vaan armeijaan lähdössä. Se jännitti. Se oli iso juttu, joka oli jopa kavereiden ja kyläläisten mielestä iso juttu. Ehkä se oli vähän yllättävää minulta. 

Matrix oli outo. Ja efekteiltään älytön. Eihän sellaista ollut. Mutta sekin meni ehkä vähän ohi. Juuri sen tulevan armeijan takia. Syötiin muuten Harrin makkaraperunat elokuvan jälkeen Mikon kanssa. 

Juoksutarinoita 121. Oma abiristeily Tukholmaan (8.-10.4.1999)

Lasketellaan Osuuspankin huvilalta. Pekka vetää niin perhanasti. Ei se minulle niin kovalta tunnu, mutta luulisi Mateilla tuntuvan. Isä on jossain kokouksessa, niin ei onneksi ole mukana. Tämä on helppo kirivoitto. 

Alkaa tuoksua keväältä. Mutaa on, mutta ei ole enää lunta kuin varjopaikoissa. Mukava, että lenkkareista ei kuulu enää natinaa vaan hiekkatien rapse. 

Tullaan pikitielle. Leskenlehtiä kuulemma on jo tienhaarassa. Äiti oli nähnyt. Pekka yrittää puskea vauhtia. Mattikin pysyy mukana. Takalan mäkeen Pekka tekee vähän kaulaa. Odotan vielä. 

Mäen päältä avaan pellit ja voitan helposti. Ei tästä porukasta ole ilman etumatkaa oikein kirikamppailuihin. 

- Kossit! Perkele! 

- Oliko vielä noin paljon varaa Tompalla?

- Olis ollut enemmänkin. 

- Kyllä kattovat ettei ainakaa helepolla pääse... Voi ristus! 

Matti manaa ku pieni piru. Eli kaikki on normaalisti. Mennään saunaan. Pekalla on halpaa Jaffaa. 

---

Pyöräilen saunan jälkeen kotiin. Pitäisi pakatakin. Ei kai sinne nyt kummempia mukaan tarvitse? Perusfarkut, T-paita, nahkatakki, kalsarit ja sukat. Ehkä hiuslakka ja dödö. Rahaa. 

- Yölläkö te nyt lährette? 

- Joo. 

- Ja moneltako? 

- Joskus viiden jälkeen. 

- Onkohan oikein järkiä... 

- On on. Annapas muuten vähän matkarahaa! 

- Rahaa? Mihkäs sitä tarttoo? 

- No kyllä siellä asiat nyt jotain maksaakin. Tuliaisiin. 

- Viiskymppiä piisaa. 

- Oo ny! Oon ollu hyvin mettätöissä. 

- No siinä on! Ei mihkään tohloon - pelikoneesiin tai kaljaan. Loput takaasi! Tai voisit oikiastaan tuorakin sieltä norsukaljaa jos on tarjoukses!

- Se maksaa satasen lisää. 

- Höh! 

Isä antaa viiskymppistä ja vetää pois, kun yritän sen ottaa. Lopulta kuitenkin antaa sen. 

- Ei sitte kannelle leuhottamaan! Meriveteen ku tippuu, niin henki pois! 

- Hei, en oo niin tyhmä! 

- Melko tyhmä kuitenkin ja kersojen touhuja tahtoo olla... 

Menen pakkaamaan ja yrittämään unta. 

---

Jarkon isä ja sen setä kaartaa vaaleansinisellä Transporterilla meidän tien päähän. Jarkko, Jarmo ja Janne on takana jo korttipakan kanssa odottelemassa. 

- Huomenta! 

- Huomenta! 

- Pyy, the one and only asshole! 

- Jack on heti sekasin. 

- Koitahan nyt sekottaa niitä kortteja! Ja rahat pöytään. 

- Voisit tietysti maksaa ne ski jump -velat ensin. 450 mk. 

- Shhh!! 

- Mitkä velat, Jarkon isä kysyy. 

- Ei mitkään! Aja nyt vaan, kunhan puhutaan paskaa. 

Mankasta soi Hurriganesia ja Led Zeppeliniä. Taitaa olla enemmän isäosaston musiikkia. 

Aurinko alkaa kajastaa lähellä Tamperetta. Puhutaan mitä sattuu ja lätkitään korttia rahasta. 

---

Terminaalissa ollaan. Alkoholiin perehtynyt pariskuntakaksikko hämmentää lippukassalla jotain. On tainnut rouville mennä hajuvettäkin ihan ravintola-annoksen verran. 

- Pitäskö se pojille nyt yhdet kaljat tarjota tässä odotellessa? Jarkon setä ehdottaa. 

- Tarvitseekohan ne nyt kuitenkaan vielä? 

- Helposti tarvitaan! 

Niinpä otamme oluet odotellessa. 

Terminaalin baarissa näkyy suomalaisuus. Halvat tuolit. Muka-halpaa ja lämmintä kaljaa, jota pitää juoda niin paljon kuin ehtii ennen kuin laiva lähtee. On vähän liikaa tavaraa mukana ja vähän liikaa vaatetta päällä. Mukamas kiirekin, mutta oikeasti suomalaiseen tapaan on tultu vain liian aikaisin odottelemaan. Laivan lähtöön on melkein pari tuntia. Tax-free aukeaa vasta kolmen tunnin päästä. 

---

Päästään laivaan. Jarkolla alkaa olemaan vauhtia. Ehkä myös isällään ja sedällään. Heillä on oma kahden hengen, ja meillä neljän hengen, hytti. Pian kaalimaan vartijat ovat tax-freessa ja pojilla liian vahvaa juomaa. Meille on varattu buffet-pöytä ja se tarkoittaa ilmaista kaljaa. Itse en kyllä juurikaan jaksa sitä juoda, mutta Jarkko jaksaa. Minä syön liikaa sipulirenkaita. 

Ruuan jälkeen vanhemmat lähtevät ottamaan välilepoa. Niin tekee myös Jarkko, sen verran on vahvasti pohjaa. Lähdetään Jannen ja Jarmon kanssa kiertelemään laivaa. Lähinnä katselemaan tyttöjä ja pelaamaan pelikoneita.

- Jarkolla vähän vauhti päällä.

- Niinkö? Ei ihan vähän ole kyllä isälläänkään.

- Jos se nyt hetken nukkuis, niin siitähän se vielä virkistyy.

- Kyllä se pärjää! Otetaan vielä yks Sega Rally!

Käydään parin pelin jälkeen hyteillä. Vahtikoirat ovat heränneet, mutta Jarkko nukkuu vielä sikeästi. 

- Kato pojat! Missäs Jakke? 

- Nukkuu. Tuli väsy. 

- Joo, ei se osaa vielä. Mekin otettiin vähän lepoa. Taidetaan lähteä vähän tanssimaan. Vai pitääköhän Jarkkoa vahtia? 

- Ei se tosta kyllä nouse. 

- No ei se taida. 

Lähdetään perässä poikien kanssa diskoilemaan. Ruotsalaiset tytöt, joita on vähän, on aika eri lailla meikattuja kuin suomalaiset. Ehkä niitä Tukholmasta tulee enemmän. Ei me niihin kyllä mitään kontaktia saada, mutta katsoa voi. 

---

Laiva pysähtyy Tukholmassa, käydään kannella katsomassa. Pyöritään muutenkin pitkin poikin laivaa ja juodaan limsaa. Kuunnellaan paskaa karaokea ja nauretaan kännisille. Ukot tanssii lavalla, ihmiset istuvat looseissaan ja juovat neonvärisiä juomiaan. Bändi soittaa Beegeesiä ja Suurlähettiläitä. 

- Pitäiskö sitä Jarkkoa käydä katsomassa? 

- Vois sitä. Vois mennä pian nukkumaankin.

- Ei kai nyt saatana? Ruotsin naiset vasta tuli!

- On herätty melko aikasin... 

- Kerran sitä täällä vaan ollaan, nyt loppuun asti! Nukutaan sitten autos!

- Meinaatko, että kuskeista on kuskeiksi?

- Totta... 

Tallustellaan hytille. Siellä on monenlaista menoa. Bileitä ja haureutta käytävällä. Vähän pelottavaakin. Avataan ovi.

- Jarkko! Ootko herännyt? 

Jarkkoa ei näy. Onko se vessassa? Ei ole. 

- No voi nyt helvetti, se on lähtenyt etsimään meitä!

- Ilman kenkiä näköjään... 

- Voi perkele...

- Ei se vastaan ainakaan tullut. Olisko se mennyt sinne tanssilavalle?

- Mennään etsimään!

Kävellään ripeästi tanssilavalle. Jarkkoa ei näy sielläkään. 

- Hei, onko Jarkko käynyt täällä? 

- Ei, miten niin? 

- No se on lähtenyt hytistä! 

- Se ettii teitä. Kiertäkää laiva ja tulkaa tähän. Onhan se voinut jonkun naisenkin löytää? 

- Ai Jarkko? Tuskin sentään... 

Kierretään laivan jokainen kerros. Jarkosta ei näy jälkeäkään. Ei voi olla niin, että känninen menee aina eri kautta kuin me. Kierretään myös kannen reitit, mutta siellä ei ole ketään. Mennään takaisin tansseihin. 

- No löytykö? 

- Ei Jarkkoa näy... 

- No mitä helvettiä?

- Ollaan kierretty koko laiva. Monta kertaa. 

- Kierretään porukassa vielä! Mennään eri kerroksia. 

Vahtimiehet selviävät sekunneissa. Huoli iskee puseroon. Tilanne on jännä, mutta aidosti myös pelottava. 

Kierretään laivan joka kolkka jälleen, mutta Jarkosta ei näy jälkeäkään. 

---

- Pakko se on käydä infossa nyt. Ne varmaan kuuluttaa. 

- Joo. 

Info kuuntelee ja kuulustelee. Istutaan poikien kanssa ikkunalla ja käydään tuhannetta kertaa tilannetta läpi. Juhlafiilis on aika kaukana. 

Laivalla kuulutetaan Jarkkoa useasti ja henkilökunta alkaa auttamaan etsinnässä. He käyvät myös hyttikäytävillä, mutta Jarkkoa ei havaita. Jarkon isä on aika maissa. 

Puhutaan hiljaa, isän kuulematta siitä, että Jarkko on voinut pudota mereen. Niin päissään se oli. Kello on vaikka mitä. Istutaan hetki mökissä, mutta mieluummin ollaan käytävillä tarkkailemassa. 

---

Laiva palaa satamaan. Aurinko paistaa. Valo on kuitenkin mielestä poissa. Väsyttää ja on todella lamaantunut olo. Koko porukka on hyvin varma siitä, että Jarkko on tippunut mereen, vaikka sitä ei ääneen sanota. Odotellaan niin kauan, että koko laiva on tyhjä ja hytit voidaan käydä läpi. Ruoka ei maistu, limsakin huonosti. 

 

Jarkon setä tulee autolle ja sanoo, että nyt lähdetään kotiin. Ei voida tässä hetkessä tehdä mitään. Kaikki ovat hiljaa. 

Sitten Jarkon isän autopuhelin soi. 

- Haloo?! 

- Minä täällä... 

JUMALAUTA SE ON JARKKO! Hymy nousee meidän kasvoille. 

- Ei perkele! Missä sinä olet?!? 

- Täällä. Tukholmassa. 

- Mitä vittua!?! 

- Kävelin jonkun porukan perässä, kun ajattelin seuraavani teitä. Ne sitte katos ja terminaalissa ei saanut olla yötä. Oon kävellyt koko yön terminaalia paljain jaloin ympäri. On saatanan kylmä. 

- Perkele, sun kanssa... On pikkuusen etitty. 

- Joo joo... Käy siellä selvittämässä, että saan lipun takasin. 

- Minä käyn. Älä nyt lähde minnekään hortoilemaan!

- No en varmasti!

Perkele! Jarkko on hengissä! Naureskellaan koko porukalla! Jarkon isä lähtee selvittämään asioita, me haetaan leivät. 

Jarkon isä tulee reilun tunnin päästä. Jarkolle on lippu seuraavaan laivaan ja sitten Junalla kotiin Turusta. Jotenkin sai rahaakin siirrettyä, että voi laivalla syödä. 

- No niin pojat, nyt me lähdetään kotiin. Aikamoinen reissu teillä. Voitte Jarkkoa vähän kurmoottaa tästä. Ei se tosin nyt hetkeen kyllä lähde kotoa mihinkään. 

---

Jarmon, Jarkon ja Jannen kanssa pyörittiin koko lukio. Periaatteessa siihen tiiviimpään porukkaan kuului vielä Jukka, mutta se ei ollut tällaisten reissujen mies. 

Jarkon kanssa pelattiin Ski Jump International kakkosta rahasta. Jarkko oli ainoastaan 450 mk velkaa tästä. Velkojahan ei maksettu, vaan yritettiin voittaa takaisin. 

Jarkolla oli erikoisia tempauksia ja aika hyvin vauhtia aina illanvietoissa. Ei Jarmokaan pahasti tästä jäänyt, mutta enemmän oli tolkkua. Minä ja Janne oltiin yleensä ne muista huolehtijat. Naureskeltiin kännikohellukselle ja yritettiin pitää porukka hengissä. 

Laivareissu on melko ikimuistoinen. Pelko Jarkon hukkumisesta oli todellinen. Itse olin aika varma siitä. Edelleen tuo puhelinsoitto autoon on hyvin epätodellisen oloinen. 

Jarkko oli siis lähtenyt hytistä. Tukevasti vielä päissään. Päällä farkut, valkoinen MM95-T-paita ja ilman sukkia. Myös ilman kenkiä. Laiva käännähti Tukholmassa. Jarkko tassutti jonkun suomalaisryhmän kannassa Tukholmaan. Terminaaliin ei voinut jäädä, niin seurasi jotain ryhmää hetken. Ryhmä lähti autolla pois, joten Jarkko jäi päissään kiertämään paljain jaloin terminaalin ympäristöä. On saattanut olla näky. Ja on varmaan Jarkollekin valaistunut, että ei kannata kauheasti elvistellä suomalaisena MM95-paita päällä. 

No, Jarkko siis sai rahat infosta. Ja pääsi seuraavaan iltalaivaan. Mitä tekee Jarkko? Ei syö, vaan ostaa alkomahoolia, pelaa Black Jackia ja sammahtaa jonnekin. Aamulla laivan tullessa maihin, Jarkolla on päällään vieras nahkatakki ja taskut täynnä pelimerkkejä. Siitä krapulassa junaan ja kotiin. Takkia ja tonnia rikkaampana. Hienosti! 

Outoahan tässä on myös se, että tuon jälkeen lähdin armeijaan, eikä olla Jarkon kanssa nähty kuin lyhyesti pari kertaa. Jarkko taisi löytää nykyisen vaimonsa saman kesän Rysköiltä ja elämät vei vahvasti eri suuntaan. 

Juoksutarinoita 120. Lukion viimeiset kurssit (26.-27.3.1999)

- Joo-o, Tomi. Se on sillä lailla, että sulta puuttuu kaksi kurssia ja ne pitäs kyllä tehdä, että voit lakin saada.

- Joo. No mitäs mää voin tehdä?

- Sun pitää itsenäisenä ne jotenkin suorittaa. Pitäskö sun katsoa tätä listaa ja kysyä vaikka Erikiltä, että voisitko tehdä jonkun liikuntakurssin? Täällä on esimerkiksi "retkeily ja vaellus" ja "liikunnanohjaus".

- Ne pitääs aika äkkiä tehdä, kun mulla alkaa armeija...

- No niin varmaan pitäs. Käypä sitten heti Erikille puhumas.

Ei kyllä jaksaisi. En viitsisi Erikille paljastaa, ettei koulu mene kovin hyvin. Tai menisihän se, jos tekisi jotain. Pakko se kuitenkin on. Koulu loppuu, armeija alkaa. En minä tänne uudelleen halua.

Erik tulee liikuntahallin alakerrasta. Odottelen muka muuten vaan portaiden yläpäässä. Portaista leijuu painimolskin haju ylös asti. 

- Erik!

- No niin. Tomi. Kerro!

- Jussi sanoi, että mun pitäs saada vielä kaks kurssia omatoimisesti liikunnasta. Joku retkeily ja ohjausjuttu...

- Jaha, jaha. Se on sellainen vaelluskurssi, ja sen voi tehdä niin, että teet suunnitelman ja sitten palautat siitä raportin minulle.

- Käykö se sitten esimerkiks jo viikonloppuna? Jos tuon huomenna suunnitelman.

- Kyllä.

- Mites se ohjaus?

- Ensi viikolla. Tulet ohjaamaan kuntosalille. Kasiluokkalaisia. Sinä osaat kyllä. Olet ollut siellä paljon.

- Minä päivänä?

- Kymmeneltä.

- Hmmm?! Eli milloin?

- Kyllä. Tiistaina.

- Ööö... Joo. Tuon huomenna sen suunnitelman.

- Hyvä. Muista huomenna se suunnitelma!

- Joo... Kiitos...

Ei se kuule kyllä puoliakaan mitä sille puhuu. Pitää illalla kirjoittaa joku suunnitelma. Kai minä sinne Mänttään voin mennä. Jos vaan lähden. Ne pärjää kyllä Corsallakin kotona.

---

Lähden perjantaina Mänttään. Ei ole koulua enää, joten lähden sinne jo 11 maissa. Pohjaslahdentie on hieno ajella. On paljon lunta, aurinko paistaa. Täydellinen talvikeli. Kuuntelen kasetilta Uriah Heepin Look at Yourselfia ja Robert Plantia. On myös Bodomia mukana. 

Vilppula. On maailman ankeimman näköinen paikka. Miten joku asuu Vilppulassa? Muistan, miten nihkeää oli odotella Vilppulan asemalla pakkassäässä. 

Kohta on Vuohikioski ja sitten perillä. Onkohan Jukka kartalla? 

Ajan pihaan, Jukka tulee perinteisesti ovelle sählymailan kanssa. 

- Moro... 

- Terve! 

- Ootko valmiina? 

- Joo, mut syödään eka. Iska on tehnyt spagettia.

- Kukaan ei voi sanoa iska. Se on iskä! 

- Ääliö. 

- Niin oot. Onko Jaketsu kotona? 

- Joo. Pelaa. Sillä on huomenna matsi. Kiehaa vastaan.

- Pitää sitä vähän käydä lyömässä. 

- Älä jaksa, menee remuamiseksi. 

- Tietysti jaksan! 

Menen Jaken taa ja painelen näppiksestä satoja nappeja. 

- Ei juma, mikä läskipää! 

- Mitäs vauva-Zeik, tarviitko selkääs? 

- Nyt meni painiksi! 

Jarkko hyökkää kimppuun ja painitaan hetki. Masa tulee ovelle. 

- No, pojat. Nyt rauhaa ja sitten syömään, on spagettia. 

- Jes! 

---

Ajetaan syömisen jälkeen Terolle. Sieltä mennään Teron tyttökaverin vanhempien mökille. Mukana on joku "tavallaan" Jukan tyttökaveri. Emmi ja Sanna on niiden nimet. Terolla on kuparinvärinen Turbo-Cherry. Tehokas, mutta ei toki Camryn veroinen. 

Tero menee edellä ja me perässä. Tero on hakenut jotain Upcidereitä. Mulla ja Jukalla on perinteisesti Pepsiä. Tie on pirun luminen ja huonosti aurattu. 

Mökki on perinteisen vanha. Haisee kostealta. Jätetään kylmää tarvitsevat ruuat terassille. Loput sisälle. Avaan sipsipussin. 

- Älä helvetissä niitä nyt syö! Kohta on ruokaa? 

- Kohta? Me just syötiin Jukan kanssa. 

- Täh? Täällä piti syödä. Emmi teki pizzaa. 

- Voidaan me sitäkin syödä, mutta heti ei oo nälkä. Pitäs vähän urheilla jotain. 

- Käydään siellä rinteen päällä! Se on vanha laskettelurinne! Tai piti olla tai jotain! Sinne pari kertaa, sit mökille, sauna päälle ja syömistä! Tytöt saa jäädä tänne! 

- Miks? 

- No ei teitä jaksa siellä vinkumassa. 

Lähdetään Teron autolla jonnekin vanhalle laskettelurinteelle. On se ehkä semmonen ollut, mutta aika metsittynyt on. 

- Nyt sit täysiä tonne päälle, Tero huutaa. 

- Siellä on aika paljon... 

Tero hyppää rinteeseen ja painuu puoleen reiteen asti lumeen

- ...Lunta.

- Voi vittu, niinpä on! Kyllä me kerran päällä käydään! 

Tarvotaan umpihangessa melkein pari tuntia huipulle ja takaisin. Alaspäin tulee helpommin, kuulemma. Eipä tullut. Sietämätöntä pomppimista jäljistä toiseen. 

- Voi helvetti! Oli muuten raskas! On vähän sukat märät! 

- Sukat? Mikä ei oo märkä?! Perkele. Nyt autoon ja saunaan!

- Tytöt on varmaan ilosia... 

- Antaa olla! Koko ilta aikaa! 

---

Käydään saunassa. Tytöt on leppyneet kiukusta ja ovat juoneet kaksi siideriä. Ihme hihitystä. Ilta pelataan Aliasta ja pelotellaan tyttöjä. 

Jukka ei kehtaa mennä Sannan viereen unille. Minä nukun parvella. Aamulla on niin kylmä, että lähdetään melkein heti pois. Eiköhän tämä vaellusretkestä käy. 

---

Jussi oli raju opo. Raju siksi, että pukeutui pukuun ja henkseleihin, ja kova jätkä siksi, että soittaa Spiritus Mortis -bändissä. Erik taas on niin legenda, että siitä pitää tehdä oma jaksonsa. 

Aloitin lukion 85 kurssilla. Jätin niitä sitten laiskuuttani ja osaamattomani pois. Esim. lyhyt matikka ja pitkä fysiikka ei ihan loppuun asti toiminut. Lopulta oli 73 kurssia kasassa ja tuli vähän kiire. Jotenkin ihmeesti sain näillä lopuilla säädöillä suoritettuakin vaaditun oppimäärän. 

Jukan ja Teron kanssa tuli Mäntän päädyssä säädettyä muutaman vuoden aikana paljonkin. On koluttu se seutu autoilla vaikka mihin suuntaan. Ja millä autoilla - Camrylla ja Turbo-Cherryllä. 

Tero ja Emmi oli tavanneet klassisesti. Tero ajoi alaikäisenä motocross-pyörällä maantiellä nutulleen, katkaisi molemmat ranteensa ja Emmi sattui kohdalle elvyttämään tajutonta potilasta. Siitä se lähti sujuvasti, kun Tero vei kukkia kiitokseksi. 

Moni ajattelee ja varmaan ajatteli, että nyt tulee villi mökkiviikonloppu. Kyllä oli niin viatonta, että ihan loputtoman tylsältä kuulostaa näin kirjoitettuna. Mutta ihan kivaa se oli. 

Kotimatkalla kuuntelin kuinka Jugoslavia oli tiputtanut jenkkien F-117 Nighthawkin. Häivehävittäjän, jumaliste. Ei pitänyt olla mahdollista. No, onneksi kone ei maksanut kuin 110 miljoona/kpl.

Juoksutarinoita 119. Kirje Utista (18.3.1999)

Terve. Reaali. Veijo on vahtimassa.

- Tomi, voisit vähän hiljempaa rapistella.

- Jaa...

Minulla on sipsejä, Bastogne-keksejä ja porkkanoita. Ja Pepsiä. Niistä kuuluu ärsyttävä ääni. Kuuntelin kokeeseen tullessa Children of Bodomia. Päällä minulla on vihreä "Nervous? Noooo, not me!" -paita. Se on joku levy-yhtiöpaita. Mutta useimmista ärsyttävän näköinen.

Miksi pitää piirtää marginaali? Mikä hyöty siitä on? Jotenkin liian sota-aikaista touhua. Kas kun ei mustekynällä kirjoiteta?

Jaaha. Jarmon kanssa on sovittu, että mahdollisimman nopeasti pois. En usko Jarmoon, se on liian tunnollinen.

Mitäs tässä nyt sitten kysytään... Anu ja Marjo on lähellä vieressä. Ne jo nössöttää jotain kympin tekstiä ja mallivastausta suttupaperille. En varmasti tee mitään luonnosta. Suoraan vaan vastaus viralliselle konseptille. 

Historiassa olisi Euroopan väestökehitystä. Terkassa eri lihaksia. Uskontokin olisi kohtuullisen helppo. Näyttää olevan Suomen vaalijärjestelmääkin. Maantiedosta voisin vastata oikeastaan kaikkiin, mutta vastaan ainakin Bangladesh-kysymykseen. Tiedän hyvin sitä runtelevat hasardit.

Joo, äkkiä vaan vastaukset kasaan ja pois. Puolitoista tuntia. Eiköhän se ihan hyvin mennyt. Muut pyörittelee päätään, kun lähden jo nyt. Veijokin. 

---

Hiimailen kirjastolla, luen Judge Dreddiä ja menen linja-autoon. Yläasteikäiset tuntuu kyllä aika kersoilta. Hirveä huuto koko ajan. Muka-nukun kotimatkan. Istun melko takana nojaten ikkunaan. En jaksa nyt jutella. 

Sanna taisi jäädä pianotunnille. Ei se nyt ainakaan linja-autossa ole. Tallustelen kotitietä. Isä on ajanut puita, kun on ketjujen jäljet tiessä. 

Mikäs se oli? Kuuluu joku ääni takaa. Mitään ei kyllä näy. 

"Maauuu!" 

On se kyllä kissan ääni. 

- kisskisskiss! 

- Maauuu! 

Kävelen takaisin tielle päin. Ojassa pienen kuusenalun alla istuu Mau-Mau! Ei ole näkynytkään! 

- Missäs sinä olet ollut? Tulepas kotiin nyt! 

Mau-Mau pyrähtää postilaatikolle päin. 

- Älä mene nyt sinne! Jäät auton alle. Kotiin päin sieltä! 

Mau-Mau kiehnää postilaatikon jalkaa. Se on isämäisesti tehty käytetystä kakkosnelosesta. Sitten yhtäkkiä auringonsäteet tulevat pilvenraosta valaisemaan postilaatikkoa kuin elokuvissa. Enkelit laulaa ja torvet soi! 

Jaa... Pitäisikö sitä ottaa postikin nyt samalla? 

- Älä mene sinne tielle, kun tulet kotiin! Saat jotain lihakastiketta. Ootko tapellut taas? Korvista pala pois. 

Avaan postilaatikon. Isälle on ainakin Tapiolasta ja Metsänhoitoyhdistykseltä kirje. Ja sitten on Puolustusvoimilta. Minulle. Ei saatana!?! 

- Nyt Mau-Mau kotiin sieltä!

Kiiruhdan puolijuoksua kotiin päin. Välillä huudan Mau-Mauta kotiin. Se tallustaa tahmeasti perässä. Jumittaa joka paikassa ja menee lopulta navettaan liukuoven alta. 

Menen sisään, potkin kengät eteiseen. Ja juoksen suoraan omaan huoneeseen. Menen sängylle tai siis patjalle, ja mietin avaanko kirjeen vai syönkö ensin. En varmasti pysty syömään ennemmin. 

Avaan kirjeen. Vedän paperin sisältä pois. Laitan silmät kiinni, taitan päätä hetkeksi taakse. Hengitän syvään ja avaan silmät.

"Sinut on valittu..." JUMALAUTA!!! "...laskuvarjojääkärikouluun." PERKELE!!! "Varusmiespalveluksesi alkaa 22.4.1999." AAAAAAAAA!!!

Ei helvetti, kuukauden päästä. Kuukauden. Aika hullu juttu! Uskaltaako sinne mennä? Pitäskö perua? Uskallanko minä hypätä? Pärjäänkö? Päästääkö äiti minua sinne? Soitan Artolle kyllä heti!

- Terve!

- Tomppako se siellä?

- Joo! Arvaa mitä?

- Noo?

- Pääsin Uttiin!

- Oho! No se on hienoo! Tuun sitten kattomaan, kun töissä oon siellä.

- Otanko minä sen paikan vastaan?

- Ota ny ihmees! Ei noihin kaikki pääse! Se on hiano juttu! Armeija on miehen parasta aikaa!

- Vähän jännittää...

- Kyllä ne kuule kertoo, mitä siellä pitää tehdä, ei siellä tartte jännitellä.

Joo-o. Jos kertoisin iltapalalla isälle ja äitille. Mitähän ne sanoo?

---

En tosiaan lukenut mihinkään lopulta ollenkaan. Ehkä, mutta vain ehkä luin ruotsin sanoja hiukan, mutta ei ne kirjoituksiin lukemiset kiinnostaneet.

Reaali oli sellaista mun juttua. Tiesin kaikesta vähän. Siitä selviää hyvällä yleistiedolla. Sellaisella, missä ei ole erikoistunut mihinkään. Kirjoitin lopulta E:n siitä. Aivan ylärekisteriin. Usein on naureskeltu uskonnontehtävän täysille pisteille. 

Sen verran piti kapinoida, että minulla oli Keith Flyntin tuplairokeesi, rapisevaa evästä ja asenne, että ei kiinnosta. Eikä kyllä kiinnostanutkaan. 

Näen tuon tapahtuman mielessäni aika taivaallisena. Todennäköisesti oikeasti oli puolipilvistä ja postilaatikko oli ihan tavallisesti varjossa. Mutta Mau-Mau oli kyllä todellinen. Ainakin sillä kertaa.

Marginaali muuten piirrettiin alunperin siksi, että itse sisältö säilyisi, kun rotat ja hiiret syövät laivoissa kirjan lehtien reunat. 

Juoksutarinoita 118. Ruotsin kuullut (15.2.1999)

Eilen olin metsätöissä. Pyylammen rannassa. Oli nuotio ja makkaraa. Vaihteeksi ihan mukava metsätyökeikka. Tiaiset jo lauloi. Kohta tulee kevät.

Tänään on ruotsin kuullunymmärtämisen koe. Ainut mahis päästä ruotsin paska läpi. Olisi nyt edes jollain lailla ymmärrettävä aihe.

Joudun eturiviin kuuntelustudiossa. Koetta pitää Riitta. Se näyttää luurit päässä Janne Ojalalta. Päässäni soi ajatus, että tekisin kokeen tahallani päin persettä. Ärsyttää se, että en osaa. En ole harjoitellut, vaikka piti. Meidän piti Jarmon kanssa lukea sitten lukulomalla. Eipä luettu.

No, ei saa luovuttaa. Ehkä tästä vielä jotenkin selviää. Ehkä.

Kokeessa kysellään lottoamisesta. Ihan se on kohtuullisen ymmärrettävää. Kai se jotenkin menee.

---

Tietokonehuoneeseen ei voi mennä. Isä kolvaa jotain ja on kiukkuinen. Taidan liikettä lenkille. Lähtisikö Matti? Koitan soittaa. 

- Haloo! 

- Tomppa, terve! Lähdetkö Hanhiperän kiertoon?

- Jaa millon? 

- Nyt kohta. Ennen navetta-aikaa. 

- Tietääkös Markku? 

- Ei varmasti. Se korjaa jotain. 

- No perkeles, puolen tunnin päästä Osman tienhaaras? 

- Joo, se on hyvä! 

Osman tienhaaraan asti kun pääsee, niin lenkki vasta alkaa. Se on lämmittely. 

- Hep! Olikos sullakin ne kokehet? 

- Joo. 

- Heli ei tullu vielä kotia. 

- Olin itte autolla, enkä jäänyt odottelemaan. 

- Täm'onki ny hyvä, niin ei oo päivällä ketään näkemäs salaharjoottelua. 

- Joo, aika paljon mukavampi munkin, kun ei yksin tartte. 

Ilma on plussan puolella, mutta tien pinta on kyllä pakkasella. Saatanan kellossa alkaa patteri olla huono. Katoaa numerot välillä näkyvistä. Vaihdan kellon kättä välillä. Ihmeen hyvin kulkee. Juostaan sellaista vähän yli viiden kilometrivauhtia. 

- Meleko rauhas saa täällä asua. 

- Asuuko täällä joku? 

- Kyllä vissihin. Tuostahan me on kesällä juostu. Se on se Naulaojan lenkki, joka tuloo tuahon. 

- Jaa, niin... Tämä on siis se paikka. 

- Joo, ja kohta tullaan Hanhilammen päähän. Siinä on se pirun isoo mänty. Ja sitten Hollitielle. 

- Eli puoliväli suunnilleen? 

- Koko lailla. 

Tullaan Kuuskutoselle vielä valoisalla. On maanantai, joten Teuvon kuppila ei ole auki eikä liikennettä muutenkaan ihmeesti.

- Tämä se on sitte pirullinen väli.

- Joo, mutta ei oo pimiää.

- Onneksi. Eikä maanantaasin kovin paljua liikennettä. Tuuksää järven takaa?

- Jaa. Voisin mää tulla.

En kehtaa sanoa, etten jaksaisi. Se on pari kilsaa pidempi ja on aikamoinen nälkä. Juostaan järven takaa ja Matti ehtii hyvin navettaan. Juoksen lopun yksin. Jotenkin lähtee kulkemaan älyttömän hyvin. Juoksen viimeisen kilsan alle neljän minuutin.

---

Syön jauhelihakeittoa. Se on aika lähelle minun herkkuruokaa. Saunan jälkeen tulee jotenkin kylmä. Menen ajoissa sänkyyn. Isä ja Matti lähtee Helsinkiin ylihuomenna. Ei tartte vältellä töitä.

---

Tein paljon metsätöitä tuohon aikaan. Pari-kolme tankkia melkein päivittäin. Eli kolmesta neljään tuntiin, kun puiden kasaamisen ottaa laskuun mukaan. Se loi hyvää peruskuntoa. Sain siitä rahaakin. En paljoa, mutta vähän.

Ruotsi oli minulle vaikeaa. Uusin ihan jokaisen kurssin. Kirjoituksissa juuri se oli aine, jota en välttämättä läpäisisi. Ymmärsin sitä hyvin, mutta en osannut kielioppia niin yhtään. Sain kuullusta lähes täydet pisteet. Kaikista muista osioista niin vähän kuin voi.. 

Tuohon aikaa lenkkiporukka eli sakki, jonka kanssa isä teki viikottain yhteislenkkejä oli kovassa kunnossa. Matti oli 54-vuotias ja halusi pärjätä vähän paremmin. Sovittiin salaa LA-puhelimella, että se käy minun kanssa lenkillä. Minä soitin tai kutsuin lällärillä Mattia ja se lähti mukaan, jos oli sopiva hetki. Ne oli pirun mukavia lenkkejä. Matti oli maaseudun mies, mutta erinomaisen sympaattinen ja hauska tyyppi. Tehtiin joulu-maaliskuun välillä 24 lenkkiä salassa muilta. Matti oli aina kestävä, mutta ei niin nopea. Tuona talvena Matti pystyi pitämään sellaista matkavauhtia, että muu lenkkiporukka oli ainakin lujilla. Oltiin siis ihan hyvässä kunnossa lopulta molemmat. 

Tulin sopivasti kipeäksi tuona iltana. Pirunmoinen kuume pari päivää. Ilmankos kulkikin niin hyvin.