Juoksutarinoita 121. Oma abiristeily Tukholmaan (8.-10.4.1999)

Lasketellaan Osuuspankin huvilalta. Pekka vetää niin perhanasti. Ei se minulle niin kovalta tunnu, mutta luulisi Mateilla tuntuvan. Isä on jossain kokouksessa, niin ei onneksi ole mukana. Tämä on helppo kirivoitto. 

Alkaa tuoksua keväältä. Mutaa on, mutta ei ole enää lunta kuin varjopaikoissa. Mukava, että lenkkareista ei kuulu enää natinaa vaan hiekkatien rapse. 

Tullaan pikitielle. Leskenlehtiä kuulemma on jo tienhaarassa. Äiti oli nähnyt. Pekka yrittää puskea vauhtia. Mattikin pysyy mukana. Takalan mäkeen Pekka tekee vähän kaulaa. Odotan vielä. 

Mäen päältä avaan pellit ja voitan helposti. Ei tästä porukasta ole ilman etumatkaa oikein kirikamppailuihin. 

- Kossit! Perkele! 

- Oliko vielä noin paljon varaa Tompalla?

- Olis ollut enemmänkin. 

- Kyllä kattovat ettei ainakaa helepolla pääse... Voi ristus! 

Matti manaa ku pieni piru. Eli kaikki on normaalisti. Mennään saunaan. Pekalla on halpaa Jaffaa. 

---

Pyöräilen saunan jälkeen kotiin. Pitäisi pakatakin. Ei kai sinne nyt kummempia mukaan tarvitse? Perusfarkut, T-paita, nahkatakki, kalsarit ja sukat. Ehkä hiuslakka ja dödö. Rahaa. 

- Yölläkö te nyt lährette? 

- Joo. 

- Ja moneltako? 

- Joskus viiden jälkeen. 

- Onkohan oikein järkiä... 

- On on. Annapas muuten vähän matkarahaa! 

- Rahaa? Mihkäs sitä tarttoo? 

- No kyllä siellä asiat nyt jotain maksaakin. Tuliaisiin. 

- Viiskymppiä piisaa. 

- Oo ny! Oon ollu hyvin mettätöissä. 

- No siinä on! Ei mihkään tohloon - pelikoneesiin tai kaljaan. Loput takaasi! Tai voisit oikiastaan tuorakin sieltä norsukaljaa jos on tarjoukses!

- Se maksaa satasen lisää. 

- Höh! 

Isä antaa viiskymppistä ja vetää pois, kun yritän sen ottaa. Lopulta kuitenkin antaa sen. 

- Ei sitte kannelle leuhottamaan! Meriveteen ku tippuu, niin henki pois! 

- Hei, en oo niin tyhmä! 

- Melko tyhmä kuitenkin ja kersojen touhuja tahtoo olla... 

Menen pakkaamaan ja yrittämään unta. 

---

Jarkon isä ja sen setä kaartaa vaaleansinisellä Transporterilla meidän tien päähän. Jarkko, Jarmo ja Janne on takana jo korttipakan kanssa odottelemassa. 

- Huomenta! 

- Huomenta! 

- Pyy, the one and only asshole! 

- Jack on heti sekasin. 

- Koitahan nyt sekottaa niitä kortteja! Ja rahat pöytään. 

- Voisit tietysti maksaa ne ski jump -velat ensin. 450 mk. 

- Shhh!! 

- Mitkä velat, Jarkon isä kysyy. 

- Ei mitkään! Aja nyt vaan, kunhan puhutaan paskaa. 

Mankasta soi Hurriganesia ja Led Zeppeliniä. Taitaa olla enemmän isäosaston musiikkia. 

Aurinko alkaa kajastaa lähellä Tamperetta. Puhutaan mitä sattuu ja lätkitään korttia rahasta. 

---

Terminaalissa ollaan. Alkoholiin perehtynyt pariskuntakaksikko hämmentää lippukassalla jotain. On tainnut rouville mennä hajuvettäkin ihan ravintola-annoksen verran. 

- Pitäskö se pojille nyt yhdet kaljat tarjota tässä odotellessa? Jarkon setä ehdottaa. 

- Tarvitseekohan ne nyt kuitenkaan vielä? 

- Helposti tarvitaan! 

Niinpä otamme oluet odotellessa. 

Terminaalin baarissa näkyy suomalaisuus. Halvat tuolit. Muka-halpaa ja lämmintä kaljaa, jota pitää juoda niin paljon kuin ehtii ennen kuin laiva lähtee. On vähän liikaa tavaraa mukana ja vähän liikaa vaatetta päällä. Mukamas kiirekin, mutta oikeasti suomalaiseen tapaan on tultu vain liian aikaisin odottelemaan. Laivan lähtöön on melkein pari tuntia. Tax-free aukeaa vasta kolmen tunnin päästä. 

---

Päästään laivaan. Jarkolla alkaa olemaan vauhtia. Ehkä myös isällään ja sedällään. Heillä on oma kahden hengen, ja meillä neljän hengen, hytti. Pian kaalimaan vartijat ovat tax-freessa ja pojilla liian vahvaa juomaa. Meille on varattu buffet-pöytä ja se tarkoittaa ilmaista kaljaa. Itse en kyllä juurikaan jaksa sitä juoda, mutta Jarkko jaksaa. Minä syön liikaa sipulirenkaita. 

Ruuan jälkeen vanhemmat lähtevät ottamaan välilepoa. Niin tekee myös Jarkko, sen verran on vahvasti pohjaa. Lähdetään Jannen ja Jarmon kanssa kiertelemään laivaa. Lähinnä katselemaan tyttöjä ja pelaamaan pelikoneita.

- Jarkolla vähän vauhti päällä.

- Niinkö? Ei ihan vähän ole kyllä isälläänkään.

- Jos se nyt hetken nukkuis, niin siitähän se vielä virkistyy.

- Kyllä se pärjää! Otetaan vielä yks Sega Rally!

Käydään parin pelin jälkeen hyteillä. Vahtikoirat ovat heränneet, mutta Jarkko nukkuu vielä sikeästi. 

- Kato pojat! Missäs Jakke? 

- Nukkuu. Tuli väsy. 

- Joo, ei se osaa vielä. Mekin otettiin vähän lepoa. Taidetaan lähteä vähän tanssimaan. Vai pitääköhän Jarkkoa vahtia? 

- Ei se tosta kyllä nouse. 

- No ei se taida. 

Lähdetään perässä poikien kanssa diskoilemaan. Ruotsalaiset tytöt, joita on vähän, on aika eri lailla meikattuja kuin suomalaiset. Ehkä niitä Tukholmasta tulee enemmän. Ei me niihin kyllä mitään kontaktia saada, mutta katsoa voi. 

---

Laiva pysähtyy Tukholmassa, käydään kannella katsomassa. Pyöritään muutenkin pitkin poikin laivaa ja juodaan limsaa. Kuunnellaan paskaa karaokea ja nauretaan kännisille. Ukot tanssii lavalla, ihmiset istuvat looseissaan ja juovat neonvärisiä juomiaan. Bändi soittaa Beegeesiä ja Suurlähettiläitä. 

- Pitäiskö sitä Jarkkoa käydä katsomassa? 

- Vois sitä. Vois mennä pian nukkumaankin.

- Ei kai nyt saatana? Ruotsin naiset vasta tuli!

- On herätty melko aikasin... 

- Kerran sitä täällä vaan ollaan, nyt loppuun asti! Nukutaan sitten autos!

- Meinaatko, että kuskeista on kuskeiksi?

- Totta... 

Tallustellaan hytille. Siellä on monenlaista menoa. Bileitä ja haureutta käytävällä. Vähän pelottavaakin. Avataan ovi.

- Jarkko! Ootko herännyt? 

Jarkkoa ei näy. Onko se vessassa? Ei ole. 

- No voi nyt helvetti, se on lähtenyt etsimään meitä!

- Ilman kenkiä näköjään... 

- Voi perkele...

- Ei se vastaan ainakaan tullut. Olisko se mennyt sinne tanssilavalle?

- Mennään etsimään!

Kävellään ripeästi tanssilavalle. Jarkkoa ei näy sielläkään. 

- Hei, onko Jarkko käynyt täällä? 

- Ei, miten niin? 

- No se on lähtenyt hytistä! 

- Se ettii teitä. Kiertäkää laiva ja tulkaa tähän. Onhan se voinut jonkun naisenkin löytää? 

- Ai Jarkko? Tuskin sentään... 

Kierretään laivan jokainen kerros. Jarkosta ei näy jälkeäkään. Ei voi olla niin, että känninen menee aina eri kautta kuin me. Kierretään myös kannen reitit, mutta siellä ei ole ketään. Mennään takaisin tansseihin. 

- No löytykö? 

- Ei Jarkkoa näy... 

- No mitä helvettiä?

- Ollaan kierretty koko laiva. Monta kertaa. 

- Kierretään porukassa vielä! Mennään eri kerroksia. 

Vahtimiehet selviävät sekunneissa. Huoli iskee puseroon. Tilanne on jännä, mutta aidosti myös pelottava. 

Kierretään laivan joka kolkka jälleen, mutta Jarkosta ei näy jälkeäkään. 

---

- Pakko se on käydä infossa nyt. Ne varmaan kuuluttaa. 

- Joo. 

Info kuuntelee ja kuulustelee. Istutaan poikien kanssa ikkunalla ja käydään tuhannetta kertaa tilannetta läpi. Juhlafiilis on aika kaukana. 

Laivalla kuulutetaan Jarkkoa useasti ja henkilökunta alkaa auttamaan etsinnässä. He käyvät myös hyttikäytävillä, mutta Jarkkoa ei havaita. Jarkon isä on aika maissa. 

Puhutaan hiljaa, isän kuulematta siitä, että Jarkko on voinut pudota mereen. Niin päissään se oli. Kello on vaikka mitä. Istutaan hetki mökissä, mutta mieluummin ollaan käytävillä tarkkailemassa. 

---

Laiva palaa satamaan. Aurinko paistaa. Valo on kuitenkin mielestä poissa. Väsyttää ja on todella lamaantunut olo. Koko porukka on hyvin varma siitä, että Jarkko on tippunut mereen, vaikka sitä ei ääneen sanota. Odotellaan niin kauan, että koko laiva on tyhjä ja hytit voidaan käydä läpi. Ruoka ei maistu, limsakin huonosti. 

 

Jarkon setä tulee autolle ja sanoo, että nyt lähdetään kotiin. Ei voida tässä hetkessä tehdä mitään. Kaikki ovat hiljaa. 

Sitten Jarkon isän autopuhelin soi. 

- Haloo?! 

- Minä täällä... 

JUMALAUTA SE ON JARKKO! Hymy nousee meidän kasvoille. 

- Ei perkele! Missä sinä olet?!? 

- Täällä. Tukholmassa. 

- Mitä vittua!?! 

- Kävelin jonkun porukan perässä, kun ajattelin seuraavani teitä. Ne sitte katos ja terminaalissa ei saanut olla yötä. Oon kävellyt koko yön terminaalia paljain jaloin ympäri. On saatanan kylmä. 

- Perkele, sun kanssa... On pikkuusen etitty. 

- Joo joo... Käy siellä selvittämässä, että saan lipun takasin. 

- Minä käyn. Älä nyt lähde minnekään hortoilemaan!

- No en varmasti!

Perkele! Jarkko on hengissä! Naureskellaan koko porukalla! Jarkon isä lähtee selvittämään asioita, me haetaan leivät. 

Jarkon isä tulee reilun tunnin päästä. Jarkolle on lippu seuraavaan laivaan ja sitten Junalla kotiin Turusta. Jotenkin sai rahaakin siirrettyä, että voi laivalla syödä. 

- No niin pojat, nyt me lähdetään kotiin. Aikamoinen reissu teillä. Voitte Jarkkoa vähän kurmoottaa tästä. Ei se tosin nyt hetkeen kyllä lähde kotoa mihinkään. 

---

Jarmon, Jarkon ja Jannen kanssa pyörittiin koko lukio. Periaatteessa siihen tiiviimpään porukkaan kuului vielä Jukka, mutta se ei ollut tällaisten reissujen mies. 

Jarkon kanssa pelattiin Ski Jump International kakkosta rahasta. Jarkko oli ainoastaan 450 mk velkaa tästä. Velkojahan ei maksettu, vaan yritettiin voittaa takaisin. 

Jarkolla oli erikoisia tempauksia ja aika hyvin vauhtia aina illanvietoissa. Ei Jarmokaan pahasti tästä jäänyt, mutta enemmän oli tolkkua. Minä ja Janne oltiin yleensä ne muista huolehtijat. Naureskeltiin kännikohellukselle ja yritettiin pitää porukka hengissä. 

Laivareissu on melko ikimuistoinen. Pelko Jarkon hukkumisesta oli todellinen. Itse olin aika varma siitä. Edelleen tuo puhelinsoitto autoon on hyvin epätodellisen oloinen. 

Jarkko oli siis lähtenyt hytistä. Tukevasti vielä päissään. Päällä farkut, valkoinen MM95-T-paita ja ilman sukkia. Myös ilman kenkiä. Laiva käännähti Tukholmassa. Jarkko tassutti jonkun suomalaisryhmän kannassa Tukholmaan. Terminaaliin ei voinut jäädä, niin seurasi jotain ryhmää hetken. Ryhmä lähti autolla pois, joten Jarkko jäi päissään kiertämään paljain jaloin terminaalin ympäristöä. On saattanut olla näky. Ja on varmaan Jarkollekin valaistunut, että ei kannata kauheasti elvistellä suomalaisena MM95-paita päällä. 

No, Jarkko siis sai rahat infosta. Ja pääsi seuraavaan iltalaivaan. Mitä tekee Jarkko? Ei syö, vaan ostaa alkomahoolia, pelaa Black Jackia ja sammahtaa jonnekin. Aamulla laivan tullessa maihin, Jarkolla on päällään vieras nahkatakki ja taskut täynnä pelimerkkejä. Siitä krapulassa junaan ja kotiin. Takkia ja tonnia rikkaampana. Hienosti! 

Outoahan tässä on myös se, että tuon jälkeen lähdin armeijaan, eikä olla Jarkon kanssa nähty kuin lyhyesti pari kertaa. Jarkko taisi löytää nykyisen vaimonsa saman kesän Rysköiltä ja elämät vei vahvasti eri suuntaan. 

Juoksutarinoita 120. Lukion viimeiset kurssit (26.-27.3.1999)

- Joo-o, Tomi. Se on sillä lailla, että sulta puuttuu kaksi kurssia ja ne pitäs kyllä tehdä, että voit lakin saada.

- Joo. No mitäs mää voin tehdä?

- Sun pitää itsenäisenä ne jotenkin suorittaa. Pitäskö sun katsoa tätä listaa ja kysyä vaikka Erikiltä, että voisitko tehdä jonkun liikuntakurssin? Täällä on esimerkiksi "retkeily ja vaellus" ja "liikunnanohjaus".

- Ne pitääs aika äkkiä tehdä, kun mulla alkaa armeija...

- No niin varmaan pitäs. Käypä sitten heti Erikille puhumas.

Ei kyllä jaksaisi. En viitsisi Erikille paljastaa, ettei koulu mene kovin hyvin. Tai menisihän se, jos tekisi jotain. Pakko se kuitenkin on. Koulu loppuu, armeija alkaa. En minä tänne uudelleen halua.

Erik tulee liikuntahallin alakerrasta. Odottelen muka muuten vaan portaiden yläpäässä. Portaista leijuu painimolskin haju ylös asti. 

- Erik!

- No niin. Tomi. Kerro!

- Jussi sanoi, että mun pitäs saada vielä kaks kurssia omatoimisesti liikunnasta. Joku retkeily ja ohjausjuttu...

- Jaha, jaha. Se on sellainen vaelluskurssi, ja sen voi tehdä niin, että teet suunnitelman ja sitten palautat siitä raportin minulle.

- Käykö se sitten esimerkiks jo viikonloppuna? Jos tuon huomenna suunnitelman.

- Kyllä.

- Mites se ohjaus?

- Ensi viikolla. Tulet ohjaamaan kuntosalille. Kasiluokkalaisia. Sinä osaat kyllä. Olet ollut siellä paljon.

- Minä päivänä?

- Kymmeneltä.

- Hmmm?! Eli milloin?

- Kyllä. Tiistaina.

- Ööö... Joo. Tuon huomenna sen suunnitelman.

- Hyvä. Muista huomenna se suunnitelma!

- Joo... Kiitos...

Ei se kuule kyllä puoliakaan mitä sille puhuu. Pitää illalla kirjoittaa joku suunnitelma. Kai minä sinne Mänttään voin mennä. Jos vaan lähden. Ne pärjää kyllä Corsallakin kotona.

---

Lähden perjantaina Mänttään. Ei ole koulua enää, joten lähden sinne jo 11 maissa. Pohjaslahdentie on hieno ajella. On paljon lunta, aurinko paistaa. Täydellinen talvikeli. Kuuntelen kasetilta Uriah Heepin Look at Yourselfia ja Robert Plantia. On myös Bodomia mukana. 

Vilppula. On maailman ankeimman näköinen paikka. Miten joku asuu Vilppulassa? Muistan, miten nihkeää oli odotella Vilppulan asemalla pakkassäässä. 

Kohta on Vuohikioski ja sitten perillä. Onkohan Jukka kartalla? 

Ajan pihaan, Jukka tulee perinteisesti ovelle sählymailan kanssa. 

- Moro... 

- Terve! 

- Ootko valmiina? 

- Joo, mut syödään eka. Iska on tehnyt spagettia.

- Kukaan ei voi sanoa iska. Se on iskä! 

- Ääliö. 

- Niin oot. Onko Jaketsu kotona? 

- Joo. Pelaa. Sillä on huomenna matsi. Kiehaa vastaan.

- Pitää sitä vähän käydä lyömässä. 

- Älä jaksa, menee remuamiseksi. 

- Tietysti jaksan! 

Menen Jaken taa ja painelen näppiksestä satoja nappeja. 

- Ei juma, mikä läskipää! 

- Mitäs vauva-Zeik, tarviitko selkääs? 

- Nyt meni painiksi! 

Jarkko hyökkää kimppuun ja painitaan hetki. Masa tulee ovelle. 

- No, pojat. Nyt rauhaa ja sitten syömään, on spagettia. 

- Jes! 

---

Ajetaan syömisen jälkeen Terolle. Sieltä mennään Teron tyttökaverin vanhempien mökille. Mukana on joku "tavallaan" Jukan tyttökaveri. Emmi ja Sanna on niiden nimet. Terolla on kuparinvärinen Turbo-Cherry. Tehokas, mutta ei toki Camryn veroinen. 

Tero menee edellä ja me perässä. Tero on hakenut jotain Upcidereitä. Mulla ja Jukalla on perinteisesti Pepsiä. Tie on pirun luminen ja huonosti aurattu. 

Mökki on perinteisen vanha. Haisee kostealta. Jätetään kylmää tarvitsevat ruuat terassille. Loput sisälle. Avaan sipsipussin. 

- Älä helvetissä niitä nyt syö! Kohta on ruokaa? 

- Kohta? Me just syötiin Jukan kanssa. 

- Täh? Täällä piti syödä. Emmi teki pizzaa. 

- Voidaan me sitäkin syödä, mutta heti ei oo nälkä. Pitäs vähän urheilla jotain. 

- Käydään siellä rinteen päällä! Se on vanha laskettelurinne! Tai piti olla tai jotain! Sinne pari kertaa, sit mökille, sauna päälle ja syömistä! Tytöt saa jäädä tänne! 

- Miks? 

- No ei teitä jaksa siellä vinkumassa. 

Lähdetään Teron autolla jonnekin vanhalle laskettelurinteelle. On se ehkä semmonen ollut, mutta aika metsittynyt on. 

- Nyt sit täysiä tonne päälle, Tero huutaa. 

- Siellä on aika paljon... 

Tero hyppää rinteeseen ja painuu puoleen reiteen asti lumeen

- ...Lunta.

- Voi vittu, niinpä on! Kyllä me kerran päällä käydään! 

Tarvotaan umpihangessa melkein pari tuntia huipulle ja takaisin. Alaspäin tulee helpommin, kuulemma. Eipä tullut. Sietämätöntä pomppimista jäljistä toiseen. 

- Voi helvetti! Oli muuten raskas! On vähän sukat märät! 

- Sukat? Mikä ei oo märkä?! Perkele. Nyt autoon ja saunaan!

- Tytöt on varmaan ilosia... 

- Antaa olla! Koko ilta aikaa! 

---

Käydään saunassa. Tytöt on leppyneet kiukusta ja ovat juoneet kaksi siideriä. Ihme hihitystä. Ilta pelataan Aliasta ja pelotellaan tyttöjä. 

Jukka ei kehtaa mennä Sannan viereen unille. Minä nukun parvella. Aamulla on niin kylmä, että lähdetään melkein heti pois. Eiköhän tämä vaellusretkestä käy. 

---

Jussi oli raju opo. Raju siksi, että pukeutui pukuun ja henkseleihin, ja kova jätkä siksi, että soittaa Spiritus Mortis -bändissä. Erik taas on niin legenda, että siitä pitää tehdä oma jaksonsa. 

Aloitin lukion 85 kurssilla. Jätin niitä sitten laiskuuttani ja osaamattomani pois. Esim. lyhyt matikka ja pitkä fysiikka ei ihan loppuun asti toiminut. Lopulta oli 73 kurssia kasassa ja tuli vähän kiire. Jotenkin ihmeesti sain näillä lopuilla säädöillä suoritettuakin vaaditun oppimäärän. 

Jukan ja Teron kanssa tuli Mäntän päädyssä säädettyä muutaman vuoden aikana paljonkin. On koluttu se seutu autoilla vaikka mihin suuntaan. Ja millä autoilla - Camrylla ja Turbo-Cherryllä. 

Tero ja Emmi oli tavanneet klassisesti. Tero ajoi alaikäisenä motocross-pyörällä maantiellä nutulleen, katkaisi molemmat ranteensa ja Emmi sattui kohdalle elvyttämään tajutonta potilasta. Siitä se lähti sujuvasti, kun Tero vei kukkia kiitokseksi. 

Moni ajattelee ja varmaan ajatteli, että nyt tulee villi mökkiviikonloppu. Kyllä oli niin viatonta, että ihan loputtoman tylsältä kuulostaa näin kirjoitettuna. Mutta ihan kivaa se oli. 

Kotimatkalla kuuntelin kuinka Jugoslavia oli tiputtanut jenkkien F-117 Nighthawkin. Häivehävittäjän, jumaliste. Ei pitänyt olla mahdollista. No, onneksi kone ei maksanut kuin 110 miljoona/kpl.

Juoksutarinoita 119. Kirje Utista (18.3.1999)

Terve. Reaali. Veijo on vahtimassa.

- Tomi, voisit vähän hiljempaa rapistella.

- Jaa...

Minulla on sipsejä, Bastogne-keksejä ja porkkanoita. Ja Pepsiä. Niistä kuuluu ärsyttävä ääni. Kuuntelin kokeeseen tullessa Children of Bodomia. Päällä minulla on vihreä "Nervous? Noooo, not me!" -paita. Se on joku levy-yhtiöpaita. Mutta useimmista ärsyttävän näköinen.

Miksi pitää piirtää marginaali? Mikä hyöty siitä on? Jotenkin liian sota-aikaista touhua. Kas kun ei mustekynällä kirjoiteta?

Jaaha. Jarmon kanssa on sovittu, että mahdollisimman nopeasti pois. En usko Jarmoon, se on liian tunnollinen.

Mitäs tässä nyt sitten kysytään... Anu ja Marjo on lähellä vieressä. Ne jo nössöttää jotain kympin tekstiä ja mallivastausta suttupaperille. En varmasti tee mitään luonnosta. Suoraan vaan vastaus viralliselle konseptille. 

Historiassa olisi Euroopan väestökehitystä. Terkassa eri lihaksia. Uskontokin olisi kohtuullisen helppo. Näyttää olevan Suomen vaalijärjestelmääkin. Maantiedosta voisin vastata oikeastaan kaikkiin, mutta vastaan ainakin Bangladesh-kysymykseen. Tiedän hyvin sitä runtelevat hasardit.

Joo, äkkiä vaan vastaukset kasaan ja pois. Puolitoista tuntia. Eiköhän se ihan hyvin mennyt. Muut pyörittelee päätään, kun lähden jo nyt. Veijokin. 

---

Hiimailen kirjastolla, luen Judge Dreddiä ja menen linja-autoon. Yläasteikäiset tuntuu kyllä aika kersoilta. Hirveä huuto koko ajan. Muka-nukun kotimatkan. Istun melko takana nojaten ikkunaan. En jaksa nyt jutella. 

Sanna taisi jäädä pianotunnille. Ei se nyt ainakaan linja-autossa ole. Tallustelen kotitietä. Isä on ajanut puita, kun on ketjujen jäljet tiessä. 

Mikäs se oli? Kuuluu joku ääni takaa. Mitään ei kyllä näy. 

"Maauuu!" 

On se kyllä kissan ääni. 

- kisskisskiss! 

- Maauuu! 

Kävelen takaisin tielle päin. Ojassa pienen kuusenalun alla istuu Mau-Mau! Ei ole näkynytkään! 

- Missäs sinä olet ollut? Tulepas kotiin nyt! 

Mau-Mau pyrähtää postilaatikolle päin. 

- Älä mene nyt sinne! Jäät auton alle. Kotiin päin sieltä! 

Mau-Mau kiehnää postilaatikon jalkaa. Se on isämäisesti tehty käytetystä kakkosnelosesta. Sitten yhtäkkiä auringonsäteet tulevat pilvenraosta valaisemaan postilaatikkoa kuin elokuvissa. Enkelit laulaa ja torvet soi! 

Jaa... Pitäisikö sitä ottaa postikin nyt samalla? 

- Älä mene sinne tielle, kun tulet kotiin! Saat jotain lihakastiketta. Ootko tapellut taas? Korvista pala pois. 

Avaan postilaatikon. Isälle on ainakin Tapiolasta ja Metsänhoitoyhdistykseltä kirje. Ja sitten on Puolustusvoimilta. Minulle. Ei saatana!?! 

- Nyt Mau-Mau kotiin sieltä!

Kiiruhdan puolijuoksua kotiin päin. Välillä huudan Mau-Mauta kotiin. Se tallustaa tahmeasti perässä. Jumittaa joka paikassa ja menee lopulta navettaan liukuoven alta. 

Menen sisään, potkin kengät eteiseen. Ja juoksen suoraan omaan huoneeseen. Menen sängylle tai siis patjalle, ja mietin avaanko kirjeen vai syönkö ensin. En varmasti pysty syömään ennemmin. 

Avaan kirjeen. Vedän paperin sisältä pois. Laitan silmät kiinni, taitan päätä hetkeksi taakse. Hengitän syvään ja avaan silmät.

"Sinut on valittu..." JUMALAUTA!!! "...laskuvarjojääkärikouluun." PERKELE!!! "Varusmiespalveluksesi alkaa 22.4.1999." AAAAAAAAA!!!

Ei helvetti, kuukauden päästä. Kuukauden. Aika hullu juttu! Uskaltaako sinne mennä? Pitäskö perua? Uskallanko minä hypätä? Pärjäänkö? Päästääkö äiti minua sinne? Soitan Artolle kyllä heti!

- Terve!

- Tomppako se siellä?

- Joo! Arvaa mitä?

- Noo?

- Pääsin Uttiin!

- Oho! No se on hienoo! Tuun sitten kattomaan, kun töissä oon siellä.

- Otanko minä sen paikan vastaan?

- Ota ny ihmees! Ei noihin kaikki pääse! Se on hiano juttu! Armeija on miehen parasta aikaa!

- Vähän jännittää...

- Kyllä ne kuule kertoo, mitä siellä pitää tehdä, ei siellä tartte jännitellä.

Joo-o. Jos kertoisin iltapalalla isälle ja äitille. Mitähän ne sanoo?

---

En tosiaan lukenut mihinkään lopulta ollenkaan. Ehkä, mutta vain ehkä luin ruotsin sanoja hiukan, mutta ei ne kirjoituksiin lukemiset kiinnostaneet.

Reaali oli sellaista mun juttua. Tiesin kaikesta vähän. Siitä selviää hyvällä yleistiedolla. Sellaisella, missä ei ole erikoistunut mihinkään. Kirjoitin lopulta E:n siitä. Aivan ylärekisteriin. Usein on naureskeltu uskonnontehtävän täysille pisteille. 

Sen verran piti kapinoida, että minulla oli Keith Flyntin tuplairokeesi, rapisevaa evästä ja asenne, että ei kiinnosta. Eikä kyllä kiinnostanutkaan. 

Näen tuon tapahtuman mielessäni aika taivaallisena. Todennäköisesti oikeasti oli puolipilvistä ja postilaatikko oli ihan tavallisesti varjossa. Mutta Mau-Mau oli kyllä todellinen. Ainakin sillä kertaa.

Marginaali muuten piirrettiin alunperin siksi, että itse sisältö säilyisi, kun rotat ja hiiret syövät laivoissa kirjan lehtien reunat. 

Juoksutarinoita 118. Ruotsin kuullut (15.2.1999)

Eilen olin metsätöissä. Pyylammen rannassa. Oli nuotio ja makkaraa. Vaihteeksi ihan mukava metsätyökeikka. Tiaiset jo lauloi. Kohta tulee kevät.

Tänään on ruotsin kuullunymmärtämisen koe. Ainut mahis päästä ruotsin paska läpi. Olisi nyt edes jollain lailla ymmärrettävä aihe.

Joudun eturiviin kuuntelustudiossa. Koetta pitää Riitta. Se näyttää luurit päässä Janne Ojalalta. Päässäni soi ajatus, että tekisin kokeen tahallani päin persettä. Ärsyttää se, että en osaa. En ole harjoitellut, vaikka piti. Meidän piti Jarmon kanssa lukea sitten lukulomalla. Eipä luettu.

No, ei saa luovuttaa. Ehkä tästä vielä jotenkin selviää. Ehkä.

Kokeessa kysellään lottoamisesta. Ihan se on kohtuullisen ymmärrettävää. Kai se jotenkin menee.

---

Tietokonehuoneeseen ei voi mennä. Isä kolvaa jotain ja on kiukkuinen. Taidan liikettä lenkille. Lähtisikö Matti? Koitan soittaa. 

- Haloo! 

- Tomppa, terve! Lähdetkö Hanhiperän kiertoon?

- Jaa millon? 

- Nyt kohta. Ennen navetta-aikaa. 

- Tietääkös Markku? 

- Ei varmasti. Se korjaa jotain. 

- No perkeles, puolen tunnin päästä Osman tienhaaras? 

- Joo, se on hyvä! 

Osman tienhaaraan asti kun pääsee, niin lenkki vasta alkaa. Se on lämmittely. 

- Hep! Olikos sullakin ne kokehet? 

- Joo. 

- Heli ei tullu vielä kotia. 

- Olin itte autolla, enkä jäänyt odottelemaan. 

- Täm'onki ny hyvä, niin ei oo päivällä ketään näkemäs salaharjoottelua. 

- Joo, aika paljon mukavampi munkin, kun ei yksin tartte. 

Ilma on plussan puolella, mutta tien pinta on kyllä pakkasella. Saatanan kellossa alkaa patteri olla huono. Katoaa numerot välillä näkyvistä. Vaihdan kellon kättä välillä. Ihmeen hyvin kulkee. Juostaan sellaista vähän yli viiden kilometrivauhtia. 

- Meleko rauhas saa täällä asua. 

- Asuuko täällä joku? 

- Kyllä vissihin. Tuostahan me on kesällä juostu. Se on se Naulaojan lenkki, joka tuloo tuahon. 

- Jaa, niin... Tämä on siis se paikka. 

- Joo, ja kohta tullaan Hanhilammen päähän. Siinä on se pirun isoo mänty. Ja sitten Hollitielle. 

- Eli puoliväli suunnilleen? 

- Koko lailla. 

Tullaan Kuuskutoselle vielä valoisalla. On maanantai, joten Teuvon kuppila ei ole auki eikä liikennettä muutenkaan ihmeesti.

- Tämä se on sitte pirullinen väli.

- Joo, mutta ei oo pimiää.

- Onneksi. Eikä maanantaasin kovin paljua liikennettä. Tuuksää järven takaa?

- Jaa. Voisin mää tulla.

En kehtaa sanoa, etten jaksaisi. Se on pari kilsaa pidempi ja on aikamoinen nälkä. Juostaan järven takaa ja Matti ehtii hyvin navettaan. Juoksen lopun yksin. Jotenkin lähtee kulkemaan älyttömän hyvin. Juoksen viimeisen kilsan alle neljän minuutin.

---

Syön jauhelihakeittoa. Se on aika lähelle minun herkkuruokaa. Saunan jälkeen tulee jotenkin kylmä. Menen ajoissa sänkyyn. Isä ja Matti lähtee Helsinkiin ylihuomenna. Ei tartte vältellä töitä.

---

Tein paljon metsätöitä tuohon aikaan. Pari-kolme tankkia melkein päivittäin. Eli kolmesta neljään tuntiin, kun puiden kasaamisen ottaa laskuun mukaan. Se loi hyvää peruskuntoa. Sain siitä rahaakin. En paljoa, mutta vähän.

Ruotsi oli minulle vaikeaa. Uusin ihan jokaisen kurssin. Kirjoituksissa juuri se oli aine, jota en välttämättä läpäisisi. Ymmärsin sitä hyvin, mutta en osannut kielioppia niin yhtään. Sain kuullusta lähes täydet pisteet. Kaikista muista osioista niin vähän kuin voi.. 

Tuohon aikaa lenkkiporukka eli sakki, jonka kanssa isä teki viikottain yhteislenkkejä oli kovassa kunnossa. Matti oli 54-vuotias ja halusi pärjätä vähän paremmin. Sovittiin salaa LA-puhelimella, että se käy minun kanssa lenkillä. Minä soitin tai kutsuin lällärillä Mattia ja se lähti mukaan, jos oli sopiva hetki. Ne oli pirun mukavia lenkkejä. Matti oli maaseudun mies, mutta erinomaisen sympaattinen ja hauska tyyppi. Tehtiin joulu-maaliskuun välillä 24 lenkkiä salassa muilta. Matti oli aina kestävä, mutta ei niin nopea. Tuona talvena Matti pystyi pitämään sellaista matkavauhtia, että muu lenkkiporukka oli ainakin lujilla. Oltiin siis ihan hyvässä kunnossa lopulta molemmat. 

Tulin sopivasti kipeäksi tuona iltana. Pirunmoinen kuume pari päivää. Ilmankos kulkikin niin hyvin. 

Juoksutarinoita 117. Utissa testeissä - osa 2. (18.-19.1.1999)

Bussi nytkähtää liikkeelle. Väsyttää niin paljon, että tekisi mieli nukahtaa. Nojaan ikkunaan. Tykkimäki, jumaliste! Täälläkö se on?! 

Bussi ajaa tosi tasaista maisemaa, metsää on ympärillä, paljon muuta ei näy. Edessäpäin joku vanhempi hakija selittää jotain todella ufoa. Mikähän hullu tuo lienee? 

Nyt näkyy joku torni ja risteys. Huoltoasemakin. ABC? Mikä se sellainen on? Tuossahan on joku vanha lentokonekin. Aika siistiä. Ja lentokenttä! Nyt vähän jännittää kyllä. Käännytään oikealle ja ajetaan kohti porttia. Näyttää ihan aidolta armeija-alueelta. Sellaiselta kuin telkussa. 

Bussi pysähtyy matalan tiilirakennuksen eteen. 

- No niin. Jätätte varusteenne autoon. Sitten eri luvalla noustaan autosta tuohon portaiden eteen. Siitä johdetusti menemme syömään. Sille on aikaa 30 minuuttia. Syömästö lähdetään yhtenä ryhmänä takaisin bussille ja kohti hiihtorastia. Kysyttävää? 

Käsiä ei nouse. Me nousemme. Pihalle. Onkin nälkä oikeastaan. Paljonkos meitä on vielä jäljellä? Ehkä nelisenkymmentä. 

Mennään jonossa sisään. Ja ruokalinjastolle. Leipää, maitoa, porkkana ja lihakeittoa. Jälkiruuaksi kiisseliä. Aika vanhoja keittäjätätejä. Birgitan rutkua vanhempia. 

- Viisi minuuttia ja bussille. Vessassa kannattaa käydä.

Suoraanko tästä mennään hiihtämään? Kymppi? Ei helvetti. Takareisi kramppaa ihan justiinsa. 

---

- Hyvä. Nyt sitten viimeinen fyysinen koe. Hiihto. Otatte tästä sukset. Pituuden mukaan. Ja saappaat. Kun kaikilla on varusteet lähdetään ladulle. 

- Saako hiihtää omilla suksilla? 

- Ei saa. Vaan armeijan suksilla hiihdetään. 

- Nämä on talvisodassa käytetyt!

- Hmh... Kaikki hiihtävät näillä armeijan uudemmilla suksilla. 

Joku urpo on ottanut jotkut sata vuotta vanhat sukset?! Mitä helvettiä! Hymyilen Tampereelta olevalle pojalle. Vesa muistaakseni se oli. 

- Jätkä meinas hiihtää omilla suksilla. 

- On sillä tollaset pussihousutkin. 

- Ei saatana... 

Siteet ovat vammaiset. Saappatkin aikamoiset kohlot. Mutta olenhan minä jollain isän vanhoilla paskoilla hiihtänyt. Kai se tästä. 

- Hyvä. Sitten lähdetään minun perässä viiden kilometrin verryttelylle. Koittakaa pysyä perässä. 

Vanha ukko hiihtää kuin hullu. Helvetin kovaa näillä paskoilla. Rata on rankka, se kiertää ampumarataa. On niin lämmin, että osa ladusta on tosi pehmeä. Kierros on vajaa kaksi kilometriä. Se kierretään kolmesti. 

- No niin. Osa pysyi huonosti perässä, mutta keli on aika pehmeä. Maksimipisteet saa 22.30 alituksella ja siitä pisteet laskevat yhdellä/minuutti. Kovaa se ei ole. Alle puolen tunnin pitää päästä, muuten hylätään. 

Ei saakeli. Melkoinen vauhti. Eihän tästä pääse juuri kukaan. Jos seuraan Mattia, niin eiköhän tämä hyvin mene. 

Matti lähtee kovaa. Ei sellaista vauhtia pääse. Mutta olen ryhmässä sen jälkeen. Pari muutakin. Pitkä poika jostain Turusta, joku Orivedeltä ja minä. 

Ensimmäinen kierros. Aivan pirun kuuma. 

- Kevennetään vähän kelin takia. Alle 24 täydet pisteet! 

No minä jo ajattelin, että aika tappoa olisi ollut. Matti menee sadan metrin päässä, Turun poika on jäänyt taakse, mutta Oriveden ukko on mukana. Se jää viimeisessä nousussa ja tulen toisena maaliin. Nyt on melko puhki! 

- No niin! Luetellaan ajat: Ensimmäinen  23.20, toinen 24.19, kolmas 24.40... Loput hylätään. 

- Palautetaan sukset ja sitten busseihin. Tästä kasarmille, jossa kaikki käyvät suihkussa. Hylätyt kuljetetaan asemalle, muut menevät varuskuntasairaalaan terveystesteihin.

Huhhuh... Nyt on muuten hapoilla. Pyyhe on varmasti märkä, mutta pitää käydä suihkussa. 

- Tuosta ovesta sisään. Johdetusti yläkertaan, siellä teille näytetään tupa ja suihkut. Puoli tuntia aikaa peseytyä. Sitten ulkovarusteissa käytävällä. Kävellään varuskuntasairaalaan. 

---

Kyllä voi väsyttää. Nälkäkin on. Mutta fyysiset testit läpi! Perkele! Riittääköhän näkö? Siitä kuulemma jää paljon pois.

Varuskuntasairaala on keltainen aika pieni rakennus. Haisee, no, sairaalalta. Vanhoja opetuskuvia seinällä ja pari sairaalan potilasvaatteissa olevaa poikaa sängyissä. 

- Menette istumaan ja odottamaan tuonne. Teidät kutsutaan nimellä lääkärin huoneeseen ja sen jälkeen sitten muutamia terveystestejä. 

---

- Mmmmsään... Mmmmstumaan.....

Sanoikohan se istumaan? Nyt ei ehkä ole ihan kovimman pään sotilas tämä lääkäri.

Mies mumisee ja mittaa verenpainetta, refleksejä, katsoo ryhtiä. Onpa nuivaa.

- Mmmmnko kipuja missään?

- Polvi on nyt vähän kipeä.

- Mistä ja miksi?

- Juoksen kilpaa. Juoksijan polvi. Sivusta. Ei se tavallista elämää haittaa.

- Täällä ei ole tavallista.

- No sanotaan, että se ei haittaa, jos sillä ei juokse kilpaa.

- Mmmm... Seuraavaksi kuulo ja näkö.

- Selvä.

Kuuloa testataan kopissa. Siellä on jotain nuoria testaamassa. Olisiko ne varusmiehiä vielä itsekin? Menen koppiin ja painelen nappeja piippausten kuuluessa. Kopissa haisee navettahiki.

Tulosta ei kerrota. Sitten näöntarkastus. C-taulukko.

- Ja toinen silmä suljetaan toisella kädellä. Sitten kerrot, mihin suuntaan aukko osoittaa. Onko valmista?

- Juu.

- Vasen-oikea-vasen alaviistoon-ylös...

- Riittää. Teillä oli kaikki oikein. 2,0 tulos. Erinomaista.

Siinä ei kyllä ollut mitään vaikeaa. Ehkä minulla on hyvä näkö. Eihän isälläkään laseja ole ja se on melkein 50-vuotias.

Sitten on vielä 3D-näkö. Katsotaan pienestä luukusta ja joku siirtää tapin tietylle etäisyydelle, jonka jälkeen itse pitää tarpeista rullaamalla saada toinen tappi mielestään samalle tasolle. Jännä testi, mutta tulosta ei kerrota.

Sitten odotellaan. Lopulta kerrotaan, ketkä pääsivät läpi ja kenet pistetään pois. Näkö karsii monia.

---

Lähdetään kävelemään ruokalaa kohti. Syödään, päästään huoneisiin ja saunaan. Olisi ihan kiva levätä. Kello on kuitenkin jo seitsemän illalla.

- Huomio, kaikki testattavat! Klo 20 auditoriossa jatketaan kirjallisilla testeillä.

No mitä jumalauta! Vieläkö tässä jotain kokeita? Kävellään auditorioon. Jään takariviin aivan oikealle. Edessä seisoo kuluneen näköinen mies. Kuulemma Lind.

- Iltaa, kakarat!

- Iltaa...

- Vastataan iltaa, Herra sotilasmestari! Iltaa, kakarat!

- ILTAA, HERRA SOTILASMESTARI!

- No niin. Päivä on ollut pitkä, mutta vielä tehdään muutamia testejä. Aloitetaan älykkyystestillä, joka teidän tapauksessa lienee turhaa.

Mikä perkeleen ukko se tämä on? Puhuu silmät kiinni ja näyttää jostain Rambosta revityltä!?

Teemme testin, jossa pitää jatkaa kuviota, kertoa rattaiden pyörimissuuntia ja piirtää eri tyylisillä kuville jatkoa.

Seuraavaksi saamme luettavaksi taululta tarinan ja toisen puolen kuulemme tarinasta. Sen joten vastaamme kysymyksiin tarinasta.

Viimeisenä on vielä morsetustesti. Ensin opetellaan hetki morse-aakkossia ja sitten pitäisi saada niillä viestittyjä lukuja ja sanoja ylös. En saa mitään. Aivan mahdotonta.

Lopulta testi loppuu ja päästään iltateen ja sämpylän jälkeen tupaan. Olen aivan puhki. Hampaiden pesu ja sänkyyn. Nukahdan käytännössä heti.

Yöllä herään vessaan. Moni kuorsaa, mutta hyvin hiljaista on. Käytävään astuessani joku vastaanottaja osoittaa minua taskulampulla. Käyn vessassa ja menen takaisin sänkyyn. Nukun herätykseen asti hyvin.

---

On ollut sen verran rankkaa, että aamuherätys ei tunnukaan niin pahalta. Jalat ovat melko jäykät. Näyttäisi olevan muillakin.

Kevät on tulossa. Alkaa aamut valkenemaan. Aamupala menee koomassa. Mitähän vielä on jäljellä? Ei mitään fyysistä ainakaan.

Meidän pitää mennä taas auditorioon. Miten siellä pysyy hereillä? Nyt on eri ukko edessä. Nuorempi.

- Nyt tehdään sitten ns. pällitesti. Aikaa puoli tuntia. Vastaatte edessä oleviin kysymyksiin, niin kuin teistä oikealta tuntuu. Kysymyksiin ei ole oikeita vastauksia. 

- Vastattuanne odotatte ajan loppuun. Keräämme paperit ja sitten Menette tupiin odottamaan haastattelua. 

"Haluaisitko olla kukkakauppias?", "Kiristääkö vanne päätäsi?", "Koetko, että sinua kuunnellaan?" 

Jo on kysymyksiä. Ja sata kertaa samat kysymykset. Vastaan niin kuin tuntuu. Katson vielä, että samoihin kysymyksiin on samat vastaukset. 

Vastaukset kerätään ja sitten saadaan mennä tupaan. Tekisi mieli mennä sängylle makaamaan, mutta en uskalla. Istun jakkaralla ja kuuntelen muiden jutustelua. 

Minut kutsutaan seuraavaksi. Oven pielessä on ohjeet puhuttelusta: "Koputa-luvan saatuasi astu sisään-sulje ovi-astu pöydän eteen ja kerro selkeästi SUKUNIMI JA ETUNIMI-vastaa kysymyksiin". On tarkkaa... 

Avaan oven. Sisällä istuu kaksi miestä. Ovat varmaan vähän korkea-arvoisempia. Vähän nössön näköinen vaalea mies ja täydellisen jenkkisotilaan näköinen tummempi mies. 

- Pyylampi Tomi. 

- Päivää. 

- Päivää. 

- Mistä olet kotoisin?

- Alavudelta. 

- Jostain Pohjanmaalta? 

- Etelä-Pohjanmaalta. 

- Opiskeletko?

- Lukiossa viimeistä vuotta.

- Mihin sitten?

- En tiedä. Tänne armeijaan toivottavasti.

- Mitä harrastat?

- Urheilen oikeastaan. Juoksen kilpaa. Vähän musiikkia.

- Mitä matkaa?

- Kestävyysmatkoja.

- Miten olet pärjännyt?

- No piirin tasolla hyvin, mutta muuten huonosti.

- Miksi?

- On ollut aika paljon loukkaantumisia.

- Kestääkö paikat tätä koulua? Täällä on luvassa kovaa rasitusta.

- Kai ne kestää. Kesti ne testitkin.

- Se on vasta alkua. Miltä testit tuntui?

- No raskaat, mutta ehkä helpommat kuin luulin.

- Helpommat?

- Niin, tai ei ne niin pahalta tuntuneet... Ihan mahdolliset läpäistä.

- Vai niin. Onkos sulla jotain pelkoja?

- Öö... Millaisia?

- Esim. korkeita paikkoja, ahtaita paikkoja...

- Ei oikeastaan. Isoja vihaisia koiria vähän varon, mutta ei muuten.

- Pelkäätkö aseita?

- En yhtään. Oon ampunut paljon. Isällä on rynnäkkökivääri, jossa ei ole sarjatulta.

- Onko jotain, mistä tulee paha olo tai et mielelläsi tekisi sitä?

- En tykkää oikein katsoa, jos eläimet kärsii. Eläinten tappaminen ei ole mun juttu.

- Oletko ollut eläinten kanssa?

- Joo. Oon maatalosta. Meillä oli sonneja.

- Sodassa voi nähdä ikäviä juttuja. Myös kituvia eläimiä. Tai ihmisiä.

- Ei mua kituvat ihmiset niin häiritse.

- Jaa... No, tykkäätkö johtaa ihmisiä? Vai olla johdettavana?

- En minä ehkä käskemällä osaa johtaa. Teen mieluummin, mutta en välttämättä tykkää jos en saa itse vaikuttaa tekemiseen.

- Täällä ei yleensä saa.

- Tiedän. Mutta en minä silti siitä aina tykkää, tai voin olla eri mieltä, vaikka teenkin niin kuin käsketään.

- Suututko helposti?

- En. Tai omalle perheelle, mutta en muuten.

- Se on varmaan aika normaalia. No, miksi haet tänne tai miksi pitäisi valita sinut?

- Haluaisin tehdä jotain kunnolla. En ole oikein tehnyt vielä mitään.

- Et koulua tai urheillut?

- No, olen mennyt ehkä niin, että ne on tuntuneet helpolta.

- Haluatko näyttää siis jollekin?

- Itselleni. Ja varmaan isällekin, että oon muutakin kuin laiha juoksija.

- Jännittääkö pääsy?

- Jaa. Ei kauheasti. Teen sitten jotain muuta jos en pääse.

- Selvä. Tämä oli tässä. Voitte poistua. Hyvää kevättä!

- Sitä samaa!

Olipas se tenttausta. Olisikohan niistä eläimistä puhua mitään? Aika kummia haastattelijoita.

---

Lopulta testit loppuvat. Saadaan ruokaa ja meidät viedään asemalle. Osa ottaa kaljan. Juon Pepsin. Junassa nukuttaa niin paljon, että nukun Riihimäelle asti. Siitä Parkanoon on aivan tappoa pysyä hereillä. Isä on vastassa.

- No, pääsikkö eres läpi?

- Pääsin.

- Millon tulokset tulee?

- En tiedä.

- Pitääskö grillillä käyrä?

- Joo!

---

Utin varuskunta ei ole mikään iso alue. Tai tietysti on, mutta ei varuskuntia verrattaessa. Rakennuksia ei ole sadoittain. Kaikki on aika tiiviissä nipussa. 

Tunnelma oli jännä. Se oli elokuvallinen sellaiseen suomalaiseen tapaan. Joukossa oli aika outoja hakijoita. Ja sitten aivan tavallisen oloisia nuoria poikia. Pääasiassa hyväkuntoisia. Kun jollain piti karsia, oli näkö se yleisin karsija. Käytännössä kaikilla läpipäässeillä oli 1,6 näkö. 

Olin ihmeen varma siitä, että testit menevät hyvin. Kirjalliset testit olivat todella raskaita päälle. Piti keskittyä. Mutta olin koko yläasteen ja lukion tottunut etsimään aidan matalimman kohdan kokeisiin. Yritin etsiä mielestäni tärkeät kohdat, johon satsasin ja loput sitten jos kerkisin vastaamaan. Hyvä reissu, joka kannatti tehdä, vaikka tietoa sisäänpääsystä ei ollut. 

Utin ABC, joka on legendaarinen paikka, on muuten Suomen ensimmäinen ABC. 

Juoksutarinoita 116. Utissa testeissä - osa 1. (17.-18.1.1999)

- No, koita ny sitten tehrä testit tosissas.

- En ajatellut, meinasin ihan löysästi ottaa... Tietysti täysiä! 

- Tulookos se Kari? 

- Tulee. Seisoo tuolla jo. Tuu sitten Parkanosta hakemaan ylihuomenna!

- Moneltas se olikaan? Joskus kuurelta?

- Joo. Soitan, jos se on johonkin muuhun aikaan. Heippa! 

- Hep! 

Kari odottelee laiturilla. Mulla on armeijan lippu, littera. Seinäjoki - Kouvola - Seinäjoki. Jään kyllä takaisintullessa Parkanoon. 

- Jaha, se olis menoa sitten.

- Niin vissiin.

- Tuleekohan täältä paljon porukkaa?

- Jaa-a. Varmaan kaikki, jotka on meidän ikäisiä. Ei kai muuten sunnuntaina kukaan meidän ikäinen junalla mene.

- No ei kai...

- Mikko taitaa mennä vasta seuraavana testipäivänä?

- Niin se tais olla.

Kari ei ole älyttömän puhelias. Saattaa jännittääkin. En tosin ole nähnyt sitä kuin kaksi kertaa. Seinäjoella uimassa ja nuorisoseuralla. Hyväkuntoinen pesäpalloilija. Onko sellaisiakin?

Parkanosta kyytiin nousee Matti, jonka tiedänkin. Olin sen jälkeen toinen jokunen vuosi sitten pm-maastoissa. Se on hiihtäjä. Matka menee melko leppoisasti. Käydään ravintolavaunusta voileivät. Ei viitsi tuhlata rahaa. Eiköhän siellä ruokaa ole. Jeltsin oli joutunut sairaalahoitoon. Olisko vähän ryypännyt?

---

"Hetken kuluttua Kouvola. Nästa Kouvola."

Seistään muutaman pojan kanssa odottamassa junan pysähtymistä. Pakkasta on vähän. On sovittu, että mennään jonkun hampurilaispaikan kautta kasarmille. Otan samaa kuin edellä oleva. Ihan ok. Ei niin hyvää kuin Harrin grillillä.

Sitten kävellään vanhalle kasarmialueelle. Nuoret, mutta jämäkän oloiset miehet ottavat meidät vastaan. Laitos vaikuttaa Alavuden vanhan puolen koululta. Saadaan reppu, jossa on tyhjiä vesipulloja. 

- Nimi? 

- Syntymäaika? 

- Kotikunta?

- Toiseen kerrokseen, siellä tupa yksi. Sieltä vapaa punkka ja kaappi. Klo 20 iltapala tässä kerroksessa. Saunassa voi käydä, jos haluaa. Se on kahdeksaan asti lämmin.

Karun näköistä. Sellaista kuin elokuvissa. Yksinkertaiset sängyt. Yksi kaappi. Otan ensimmäisen yläsängyn. Poikia ja vähän vanhempiakin poikia tulee tipotellen kasarmille.

Iltapalaksi on teetä ja leipää. Myös omenoita ja banaaneja. Tee on hirveää. Leivän kanssa on voita. Syön kolme, koska on vähän nälkä. Iltapalan jälkeen on iltalaskenta tai joku sellainen.

- Hiljaisuus on klo 22. Herätys klo 6.00. Aamupala 6.10 ja 7.00 lähdetään jäähallille, jossa testit alkavat. Onko kysyttävää?

- Otetaanko kaikki tavarat mukaan?

- Otetaan. Kaikki.

Mennään sänkyyn. Kaikkia jännittää. On hiljaista. Vain autojen ja kaupungin ääniä kuuluu. Kuuntelen Apocalyptican kerran läpi ja ne pari Robert Plantia, jotka kasetille mahtui. 

Yritän nukkua. Ei tule uni. Valot vilkkuu. Kaikki pyörivät sängyssä. Nukun pätkissä. Tuntuu rauhattomalta kuin Arton luona kerrostalossa. Pieniä ääniä paljon. Ei luonnon ääniä. Kotona on hiljaista. Lintu voi laulaa ja rekka mennä joskus.

---

Kello on neljä. En ole hirveästi nukkunut. Ei jännitäkään oikeastaan, mutta kroppa valmistautuu. Niin kuin ennen tärkeitä kisoja. Menisikö kisat paremmin, jos nukkuisi kahdeksan tuntia ennemmin?

Torkahdan juuri ennen kelloa. Sitten tulee herätys. Pitää laittaa urheiluvarusteet ja mennä aamupalalle. Puuroa, leipää, tuoremehu ja kahvia. En juo. Silmiä väsyttää.

Mennään armeijanvihreään linja-autoon ja sillä Kouvolan jäähallille.

- Paririviin! Kaksi vierekkäin, monta peräkkäin!

Kävellään sisään. Varusteet jätetään sivuun. Tulee nimenhuuto. En ihan tiedä miten toimia. Ei muutkaan. Yhdellä on vanhat armeijan pussihousut?! Mitä helvettiä? Matti ja Kari on toisessa ryhmässä. Minulla on pari vanhaa miestä ja pari poikaa Lapista. Myös Tampereelta joku.

- Ensimmäinen ryhmä juoksemaan, toinen leuanvetoon!

Ei helvetti, pahin ensin. 14:llä saa maksimit. Kuusi pitää vähintään saada. Jos saisi kymmenen. Kotona olen saanut 15.

- Leukoja vedetään myötäotteella näissä tikkaissa.

Jumaliste! Sormen paksuiset tikkaat?! Kotona olen vetänyt laudoista tehdyssä kuivaustelineessä. Ei taida tulla mitään. Aakkosjärjestyksessä mennään.

- Pyylampi.

Voi helvetti, voi helvetti...

- Yksi, kaksi, kolme... kymmenen, yksitoista, kaksitoista... Seitsemäntoista, kahdeksantoista - kädet suoraksi - yhdeksäntoista, siihen jää!

Huh! Menipä se hyvin. Sain hyvän rytmin ja ennätyksen. Seuraavana on juoksu. Polveen sattuu, mutta ei tuo eka ryhmä kovaa juokse.

- Täytätte vesipullot vedellä, niiden painoksi tulee kahdeksan kiloa. Kannattaa laittaa reppu kireälle, ettei se pompi eikä sitä tarvitse koko ajan kädellä tukea.

- Ensin juostaan kaksi kilometriä alikersantin vauhtia verryttelyä, sitten alkaa kolmen kilometrin testi. Alle 12 min täydet pisteet, yli 14.30 min hylätty. Nopeammat ohittavat ulkokautta.

Miten saisi pakattua mahdollisimman tiukasti pullot? Ne pitää olla ihan täynnä, ettei hölsky. Saan ne ihan hyvin ja pian lähdetään juoksemaan. 

Alikersantti on pieni, mutta hyväkuntoinen. Katson kellosta, että mennään noin 5min/km-vauhtia. Helppoa. Ohitetaan kierroksella pari, ja pari tyyppiä lopettaa testit jo verryttelyjuoksussa.

Sitten lähtee kolme kilsaa. Alikersantti jää sivuun. Polveen sattuu ja ilma on huono. Ohitan monia kierroksella. Juoksen rennosti kovaa, en täysiä. On vielä monta juttua jäljellä.

- Pyylampi?

- Kyllä.

- 11.32. Mitäs te harrastitte, kysyy vanhempi armeijaukko.

- Kestävyysjuoksua. Polvi on ollut vähän kipeä.

- Hyvä tulos. Koitahan päästä läpi. Koville juoksijoille on käyttöä.

Seuraavaksi on vauhditon pituus, jossa maksimit saa 240 sentistä, minimi on kaksi metriä. Ei pitäisi olla vaikea. Hyppään 245.

Vatsat, selkälihakset ja punnerrukset ovat myös helppoja. Niitä olen tehnyt paljon. Koordinaatiotesti. Se voi olla vaikea. Pitää keskittyä, ettei tee virheitä.

- Lihaskunto-osuus ja juoksu on nyt tehty. Seuraavaksi siirrytään uimahalliin. Siellä hyppy-, uinti- ja sukellustesti. Tämän jälkeen siirrytään Uttiin ja ruokailuun.

- Ne, jotka ovat tässä vaiheessa tippuneet kuljetetaan rautatieasemalle. Uimahallille menevät kävelevät.

---

Saamme käydä hetken saunassa. Se tekee aina hyvää.

- Nytkö on se hyppy?

- Eiköhän. Kuinka korkealta se on?

- Ainakin kolmosesta. Voi olla vitosestakin.

- Se on vitosesta, sanon katsellen jalkoihini. En tykkää kuumista löylyistä.

- Mistä tiedät?

- Tuttu kertoi. Se oli viime vuonna. Ja luki se papereissakin.

Lähden suihkuun. Osaa pelottaa hyppy. Minua ei yhtään. Uskaltaisin hypätä pää edellä. Olen uinut ja hyppinyt koko ikäni.

- Hyvät herrat! Seuraavaksi kiipeätte hyppytorniin, viitoskerrokseen ja eri käskyllä hyppäätte jalat edellä alas! Sen jälkeen sukellatte kaksi rengasta neljän metrin syvyydestä ja nousette luvan saatuanne ylös! Suoritamme aakkosjärjestyksessä.

En ole ensimmäisessä porukassa. Venytän vähän takareittä. Se tuntuu siltä, että kramppaa. Yksi ei uskalla hypätä. Hylsy.

Kiivetään torniin. Haisee kloorilta. On se aika korkean näköinen. Ei kuitenkaan niin korkea kuin Torisevan kalliot tai Harrin rannan torni.

Hyppään vuorollani. Se ottaa vähän mahasta, mutta on äkkiä ohi.

- Sitten vaan sukeltamaan!

Olen suorana vedessä, puhallan keuhkot puolityhjäksi ja nostan käsiä sivulta ylös. Taitan itseni ja liu'un alas helposti. Otan renkaan ja ponkaisen pohjasta ylös. Toisen kerran sama ja homma hoidettu. Altaasta ylös. Katselen kaiteeseen nojaten muiden vaikeuksia sukeltaa. Ei kaikkien. Osa on varmasti uimareita. Niin sulavaa on liike.

Lopulta kaikki ovat hypänneet ja sukeltaneet. Alkaa uintitesti. 200 metriä alle 4.45. Maksimipisteet 3.15 ajalla. Uin 3.10. Paras ui alle 2.50. Se on kovaa. Tässä tippuu useampi. Ei uskoisi, että ihmiset ei Suomessa osaa uida.

Seuraavaksi lähdetään linja-autoilla Uttiin. Aika jännää. 

---

Testeihin pääsi kolmisensataa hakijaa, joista reilu sata valittiin. Testejä oli kolmessa eri testiryhmässä. Minun kanssa samaan ryhmään tuli Mikon kaveri Kari.

Testit lienevät koko lailla samanlaiset myös nykyään. Rankkaa niissä on enemmänkin tahti ja paine kuin niiden fyysiset vaateet. 

Testeihin meno jännitti, mutta samalla se myös kiinnosti kovasti. Oli yllättävän itsevarma olo, mikä ei kuulunut tuon ikäisen klopin perusominaisuuksiin.

Kasarmilla odotellessa hermostuneisuus oli koti-ikävän ja kauhun sekoitusta. Ajattelin toisaalta, että uskallanko minä hakea, jos vaikka pääsisinkin. Toisaalta muutkin vaihtoehdot pelotti. Jos en pääsisi, joutuisin Keskiselle töihin. Se ei ollut vaihtoehto.

Juoksutarinoita 115. Vuosi 1998

Tältä vuodelta odotettiin paljon. Mitä sitten saatiin? 

Jalka oli kipeä monestakin kohtaa, mutta silti juostiin, pelattiin jalkapalloa ja sählyä. Juoksukilsoja tuli kaikesta huolimatta melkein 3000 km, vaikka paljon oli juoksutaukoa. Tuo kaikki kuitenkin vain 233 lenkistä tullut kasaan. Pyöräilyä ja hiihtoa en toki ole merkannut, koska eihän se mitään treenaamista ole ollut. 

Tulokset eivät olleet ihmeellisiä. Eikä ne ole koskaan olleet. Tai ainakaan tyydyttäviä. Silti tuona vuonna alkoi tuntua, että ei ehkä ihan niin rimpula enää ole. Voima alkoi tarttua. Kyllä sitä tietysti treenattiinkin.

Nivunen vaivasi ja juoksijan polvi. Silloin venyttelyllä oli urheilumaailmassa vielä iso arvo. Tai luultiin, että siitä on selkeästi apua. Venyttelin 30-45 min päivässä. Kyllä, pitkiä, staattisia venytyksiä. Aivan oikeasti. Sen tein paremmin kuin muut harjoitukset. Se kiinnosti ja varmaan loi pohjaa myöhemmälle hieroja-fyssariopintopolulle. Luin kyllä valmennuskirjojakin aika paljon. 

En ehkä ollut niin murrosikäinen enää, eikä kaikki ihmiset kotona lähtökohtaisesti ärsyttäneet. Jyrki oli kova juttu, mutta muuten minun katselemiset olivat Salaiset kansiot ja NYPD Blue. Valvoin myöhempään kuin sisarukset, joten isän kanssa katsottiin paljon elokuvia puhumatta toisillemme mitään. Pohjalaista läheisyyttä. 

Piirsin paljon. Sarjakuvia pääasiassa. Pelasin tietokoneella paljon. Need For Speedia, Rollercoaster Tycoonia, NHL:ää ja pikkupelejä isän ja Samin kanssa. Rahasta. 

Luin myös paljon. Ihan kaikenlaista. Iijoki-sarjan ja toisaalta myös kaikkia sarjakuvia. En tosin sekuntiakaan koulukirjoja. Näin jälkeenpäin kuin ajattelee, niin on tullut luettua kaikenlaista melko paljon. Olen sellainen "läpipelaaja"-tyyppi. Luen esim. Soundeista kaikki jutut, vaikkei ne kiinnostakaan. Samoin olen saattanut tehdä Koneviesti- tai Erä-lehdillekin. Kai niistä jotain on oppinut. Ainut kirja, jonka olen joutunut kesken jättämään, on Salman Rushdien Saatanalliset säkeet. Sitä ei jaksanut. 

Musiikki tuli isommin mukaan. Ei vain kuunteluna, vaan myös soittamisena. Petri ehdotti, että perustetaan bändi. Sitten aloitettiin soittelemaan kahdestaan. Kumpikaan ei paljoa osannut, mutta motivaatio oli aikamoinen. Molemmilla toki oli jonkinlaista soittotaustaa. 

Kuuntelin musiikkia ihan älyttömästi. Meillähän oli niin kätevä systeemi, että vain Sannalla oli CD-soitin. Joten, jos oli CD kaverilta lainassa, joutui pyytämään suoraan kasettikopion tai sitten jossain välissä Sannan stereoilla kopio kasetille. Apocalyptica, The Offspring ja Stratovarius oli varmaan sen hetkisistä eniten kuuntelussa. Toisaalta kuuntelin hieroja-Arton suosituksesta paljon Rainbowta, Deep Purplea ja Uriah Heepia. Enkä ole siitä katkera. 

Urheilusta jäi mieleen Naganon olympialaiset. Jani Soininen ja Mika Myllylä otti kultaa. Lahtela ja Lajunen hopeaa. Miehet olivat siis nykymenoon nähden tosi hyviä. Luulen, että katsoin kaiken mahdollisen kisoista. Häkkis-Mikaa tuli seurattua ja tietysti rallia. Mäkinen voitti maailmanmestaruuden, koska Carloksen auto syttyi palamaan. Pesäpallossa oli hämmentävä sopupeliskandaali. Se osui vähän Alavudenkin seudulle. 

Juoksumaailmassa tuli seurattua Hichamia. Ai miksi? No siksi, että mies teki päättömiä aikoja tonnivitosella. Muun muassa ME:n. Lajin legenda Griffith-Joyner kuoli. "Mitään en oo ottanut!" 

Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että vuosi, jolloin täytetään 18, ei todellisuudessa tarjoa niin paljoa kuin lupaa. Autoilu ei ole niin kivaa, kun sitä saa tehdä luvan kanssa. Kaljan hankkiminen ei ole niin jännää, kun senkin voi tehdä itse. En kyllä toisaalta juonut mitään oikeastaan koskaan. Sen lisäksi juuri 18-vuotiaana se ruosteinen vastuun puukko alkaa  kairautua selkään.