keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Juoksutarinoita 33. Matinpäivän jälkeen (25.2.1995)

 


Isä on nukkumassa. Äiti sanoi, että se on tullut kotiin puoli seitsemältä. Porolla. Matinpäivät oli eilen Kiimalammen mökillä. Lähden sinne aamulenkille. Jos sinne olis joku jäänyt vielä yöksi. 

Kävin siellä jo eilen iltapäivällä, kun Matti S haki kelkalla. Erkki oli tehnyt erikoispataa ja sain käydä syömässä sitä. Mitenhän se saa siitä niin hyvää? Isä, Matti K ja Kauko siellä oli jo silloin. Isä toi minut Matin kelkalla takaisin. 

Pellolla on ne kelkan jäljet, mutta ei ne tahdo kestää. On myös epämääräiset poron ja reen jäljet. Ne ei ole menneet suoraan hetkeäkään. Isä on ehkä pellon puolivälistä kävellyt kotiin. 

Keli ei ole mukava. Sataa melkein vettä, kun on niin lämmin. Nyt kun jäätyisi niin tulisi hankikeli. Onneksi tie Kiimalammelle on paremmin tampattu. 

Porrasnotkon risteyksessä kuulen kelkan äänen Kiimalammelta päin. Joku siellä ainakin on vielä ollut. Jäältä kuuluu muiden kelkkojen ääniä. 

Möyrityllä ja pehmeällä kelkkauralla juoksu on pystyssä pysymisen yrittämistä. Kengät on jo täynnä lunta. Nilkkoihin koskee. Pakko lämmitellä nilkkoja mökillä hetki. 

Mökin katto näkyy kallioiden välistä. Nuotiopaikalta nousee savu, mutta tulta ei ole. Mökin piipun päälläkin väreilee. Ketään ei näy. 

Menen sisään. Siellä haisee savu, tupakka, joku ruoka ja ihan rehellisesti vanha viinakin. Etsin vieraskirjan. 

Otan kengät pois ja laitan sukatkin kuivumaan kamiinan päälle. Mökissä on helposti 20 lämmintä. Syön pari Marie-keksiä, joita hyllylle on jäänyt. Ne ovat aika kosteita ja tuoksuu tupakalle. 

Luen vieraskirjaa. Eilisen nimet on kirjassa, mutta osalla on ollut vaikeuksia kirjoittaa selvästi. Isän ja Matin tunnen. Pelkkä P saattaisi olla Pekka S. Samassa huomaan tupakan katon raossa. 

En ole koskaan maistanut tupakkaa. Pitäisikö nyt maistaa? Otan tupakan eteeni pöydälle. Koitan pitää sitä sormien välissä. Painin periaatteitani vastaan. Otan sytkärin käteen. 

Laitan sytkäriin tulen. Vien lähemmäs tupakkaa. Sitten murskaan tupakan nyrkkiini ja heitän sen kamiinaan. Saatana! En polta! En koskaan! Nyt aletaan treenaamaan!

Laitan sukat ja kengät jalkaan. Katson, ettei pesässä ole hiillosta ja lähden pihalle. Henkäisen syvään ja lähden hölkkäämään kotiin. 

Kiristän vanhan ladon kohdalta. Siinä, missä koivu on kasvanut vanhan äkeen lävitse. Juoksen tietä pitkin kotiin. 

Olen tyytyväinen itseeni. En antanut periksi paheille. Nyt koitetaan mitä on olla urheilija!

---

Kiimalammen mökki on kylän miesten salaa metsään rakentama piilopirtti. Kuva on autenttinen. Tuolta siellä näyttää. Siinä on minulle jotain, mikä kertoo kotikyläni yhteisöstä. 

Kylän miesten oma juhla oli Matinpäivät. Eli Matin nimipäivänä 24. helmikuuta pidettävät juhlat. Hirvenlihapaistosta, makkaraa ja juominkeja. Tuossa pienessä mökissä on sisällä ollut parhaimmillaan yli 20 ihmistä yhtä aikaa. Meininkiä on ollut. Sinä iltana kaikki olivat Matteja. Nekin, jotka eivät oikeasti olleet. 

Poro kuului Palo-Pentille. Pentin poro oli nopea, mutta sen ohjausominaisuudet oli niin ja näin. Suunta saattoi olla oikea, mutta suoraan sinne ei menty. Kerran tulin sen kyydissä Lamminmäen mäkeä alas, kun itse Pentti tippui kyydistä. Vedin vain ohjaksista, niin poro ihme kyllä pysähtyi. Sen jälkee en kyytiin mennyt. Poron takia Pentti oli aika suosittu hahmo joulun aikoina. 

Tuolloin, täysin yksin Kiimalammen mökillä istuessani, olen ollut lähimpänä polttaa tupakkaa. Pääni kävi melkoista painia, mutta onneksi periaatteeni voitti. Samalla yläasteen kaaokseen tuli jonkinlainen selvyys ja urheilusta tuli valinta, joka ohjasi elämääni. 

En ole ikinä maistanut tupakkaa. En edes pitänyt suussa. Sama juttu nuuskan kanssa. Periaatteita on monenlaisia. Nämä ovat minun. 


maanantai 5. joulukuuta 2022

Juoksutarinoita 32. Yskä. Paha. (19.-23.1.1995)


On tavallista huonompi ilta. Pelit loppuu jo puoli kahdeksan, kun sataa lunta. Juoksen hikisenä kotiin. Luistimet kolisee ärsyttävästi mailanvarressa. On pirun kylmä. 

- Kah, nyt jo kotona. Huomenna saat sitten kolata lumet kivijalan viereen tuosta pihasta.
- En ehdi. Torstai on parhaita pelipäiviä, pitää kolata kenttä. Jos tulevat Liedenpohjastakin pelaamaan. 
- No käy ny jo osa ja loput huomenna koulun jälkeen. Ja tua puita tullessas! 
- Mitäs Sami ja Sanna tekee? 
- Ne on jo hakenut puita. Kivijalan yläpuolelle asti sitten. Äläkä sohi kolalla kellarin ikkunoota!
- On vähän eri asia hakea puita kuin kolata tunteja! 

Perkele. On jo valmiiksi kylmä. Lykin lumia vanhalla ja paskalla peltisellä kolalla, joka ei luista. Miksi meillä ei voi olla muovista kolaa, joka painaisi vähemmän kuin kymmenen kiloa? Lunta sataa koko ajan lisää. 

Lykin tuvan eteläpäädyn ja vähän takaa. Sitten ei enää tarkene. Menen sisälle. 

- Eikö oo saunaa tänään? Oon aivan jäässä. 
- Ei nyt enää tähän aikaan. Käy suihkussa ja tuu tuohon hellan viereen lämmittelemään. 

Käyn suihkussa, jossa on aina kylmä. Äiti on laittanut leipää valmiiksi. Syön ja juon kuumaa kaakaota. Katson hetken NYPD Blueta. Omassa huoneessa istun vähän aikaa lämpöpuhaltimen edessä ennen kuin menen lukemaan Robinson Crusoeta. 

---

Herään viideltä. Kurkku on kipeä ja olo on kipeä. Menen kamariin isän ja äitin luo ja kerron, että en pysty menemään kouluun. 

Nukun kymmeneen. Hyi helvetti, että on kylmä. Pää tuntuu täydeltä. Kurkkua kutittaa ja yskittää. 

Äiti on jättänyt pöydälle Panadol Hotia. Se on aivan hirveää. Miten kukaan on voinut keksiä mauksi mustaherukan? 

Isä on lähdössä johonkin kokoukseen. 

- Minkäslaane olo? 
- Paska. Kurkkuun sattuu. 
- Sen siitä saa, kun ei oo osata pukia. 
- itte mut hikisenä laitoit lumia lykkimään! 
- Olisit vaihtanu kuivaa päälle. Mää lähren ny Mettänhoitoyhristyksen kokoukseen. Pappa on alakerras. 
- Joo. 

---

Yö on kamala. Yskin koko ajan. Pakko mennä tupaan keinutuoliin. Pappa tulee katsomaan. Se nukkuu pipo päässä. 

- Mikäs sun on? 
- Pirunmoinen yskä. Ei pysty olemaan makuulla. 
- Höh. Mää laitan valakian tuohon hellaan, niin ei tarvi kylymäs olla. Laita ny vällyjä päälle. Tuon sulle kohta lääkettä. 
- Joo. 

Pappa laittaa tulet ja tuo vanhan ja pahalta haisevan lampaanvällyn päälle. Se hakee mulle jotain "lääkettä". 

- Siinon vähän troppia. 
- Mitä täs on? 
- Jua ny vaan vähän kerrallaan. 

Hui saatana, että polttaa kurkkua! Hunaja maistuu vähän, mutta muuten tämä on varmasti raakaa viinaa. 

-Mitä helvettiä tämä on?! 
-Se on kuuma kuppi. Pontikkaa, vettä ja hunajaa. Se puhuristaa kurkkua. 
-Ja tappaa! Ei tuota pysty juomaan. 
-Älä ny höpäjä, isoo mies. Pikkuhiljaa lippaat lusikalla. Mää meen nukkumahan. Laita puita hellahan, nii et jääry. 
-Joo... Kiitti... 

Papan lääke lämmittää ja auttaakin vähän. Nukahdan keinutuoliin. 

---

Katson koko päivän elokuvia isän ja äitin sängyssä. Nukunkin välillä. Yskä on armoton. Isä tulee välillä syömään

- Kyllä sää niin pirusti köhit. Ookko kuumeen mitannu?
- Ei oo kuumetta nyt. Yskittää ja pää tuntuu täydeltä.
- Ota valkosipulia, se auttaa.
- Se on ihan hirveää. En ota.
- Yhden kynnen syöt. Äkkiä sen alas saa. Mää pienin sulle.

Syön isän pienimän valkosipulin. Inhoan sitä hajua hengessä. Maku ei oikeastaan ole niin paha.

Parin tunnin päästä mahaan koskee aivan älyttömästi. Syytän siitä valkosipulia.

---

Yöllä yskin koko ajan. Menen taas alas keinutuoliin. Laitan itse tulen pesään. Isä tulee alas.

- Eksää saa nukuttua?
- En. Yskittää koko ajan.
- Mää annan sulle jotain joka auttaa.
- En syö enää valkosipulia!
- Ei ole valkosipulia.

Isä hakee pullon jossa on jotain nestettä, luultavasti viinaa ja siellä jotain marjoja.

- Tuosta otat eres kaksi.
- Mitä nämä on?
- Karpaloita. Hyviä. Paljon vitamiinia.

Otan kaksi karpaloa. Ne ei maistu millekään muulle kuin polttavalle viinalle. Koko suuta polttaa.

- Hyh saatana! Mitä täs on?
- Ne on lionnu vuoden pirtupullossa.
- Polttaa suuta. Minkä takia kaiken, joka auttaa, pitää maistua pahalle? Eikä nämä edes auta!
- Auttaa, auttaa. Se puhuristaa!

Marjat auttavat ehkä vähän. Saan taas nukuttua.

---

Vanhassa puutalossa on tapana kasata lumi kivijalan ympärille. Ehkä se hiukan lämpöhukkaa lievittää, mutta ei taida todellisuudessa ihan optimaalinen tapa olla pitämään kosteus loitolla alaosan lautaverhoilusta. Meidän lumikolat oli älyttömiä kohloja. Ei luistanut ja olivat muutenkin lommoilla.

Minun huone oli melko viileä. Ilman lämpöpuhallinta saattoi pakkasella olla mieluummin 10 kuin 20 astetta. Iltaisin venyttelin usein tuon puhaltimen edessä ja kuuntelin musiikkia.

Tuo yskä oli kauhea. Minulla ei ikinä ole ollut poskiontelotulehdusta, mutta yskää sitten sitäkin useammin. Ja kova sellainen. Parannuskeinot olivat hyvin, sanoisiko maalaisia. Osa auttoi, osa ei. Limaa yritin irroittaa hyppimällä pihalla, sen verran kurkku rohisi.

Ei tuota kuitenkaan ihan kauheasti palauteltu ennen kuin taas oltiin lenkillä. 

torstai 1. joulukuuta 2022

Juoksutarinoita 31. Vuosi 1994

 


Vuosi 1994 oli jotenkin hankala. Kasiluokan alku on kai aina. Iihminen ei ihan kuulu mihinkään ja yhtään ei tiedä pitäiskö sitä tulla joksikin. Sitä haki hyväksyntää onneksi monelta suunnalta ja siten kaveripiiristäkin tuli aika laaja.

Liikuin ja urheilin, mutta sellainen yksinpuurtaminen ei maistunut oikein ollenkaan. Kesällä tuli käytyä lenkilläkin, mutta talvi oli melko surkeaa. Tai olihan se nyt joten kuten säännöllistä, mutta liian vähäistä. Varsinkin talvikuukausina.

Ei napannut. Se oli pakkopullaa, jota porukkalenkki-illat piti elossa. En voi väittää, että minusta kovin paljon parempi tuli. Juoksijana ainakaan. Kasvoin kahdeksan senttiä vuoden aikana ja sellainen tuntui jaloissa. Jonkinlaista velvollisuudentuntoa minun juoksuissani oli. Ja olihan se mukavaakin, paitsi silloin, kun treenit jäi vähäiseksi. 

Mopoon oli hinku, mutta sitä ei alaikäisenä kotiin tullut. Siispä piti päästä jotenkin auton kimppuun. Tietokoneetkin kiinnostivat totta kai. Varsinkin Ufo: Enemy Unknown, jota pidän edelleen maailman parhaana tietokonepelinä kaikkine jatko-osineen. 

Muita tapahtumia, jotka tuolta suoraan muistan, olivat ainakin Mika Murasen jouskarileikit, Englannin kanaalin valmistuminen ja Michael Jacksonin nappula-case. On muuten maailman paskin vitsi se Jackson hississä. Musiikista mieleen on jäänyt Green Dayn Dookie-albumi ja Kurt Cobainin kuolema, joka ei minua koskettanut. En ollut grungen ystävä. 

Lillehammerin olympialaiset tietysti katsottiin tarkkaan ja toinen katsannon kohde oli Helsingin EM-kisat. Estonia järkytti, mutta niin järkytti Imolan synkkä viikonloppukin ja Sennan kuolema. Schumacher oli silloin nuorena ja röyhkeänä suosikkini, kun otti vihreällä Benettonilla ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Sievisen Jani molski maailmanennätykseen, joka kestikin vuosikausia. Pitkällä radalla yhdeksän ja lyhyellä kuusi vuotta. Sinne päin.

Jollain tapaa 1994 oli sekasortoinen vuosi. Tuntui, että loskaa oli maassa läpi vuoden. Kyllä 14-vuotiaana ihminen elää elämänsä kehnointa aikaa. Ainakin omasta mielestään.

maanantai 28. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 30. Piirileiri Kuortaneella (4.-6.11.1994)

 


Perjantai. Päivä loppuu kässän tuntiin. Metallipuolta. Pitäisi paukutella löylykauhan kauhaosaa. Mikko hitsaa turvakaaria Corollaan. Tai mun kai pitäisi hitsata, kun Mikko ei osaa puikolla niin hyvin. Minä sain siitä kehuja Eskolta. 

Pentti opettaa molempia puolia, kun Esko on kipeänä. Pena. Pena soittaa kitaraa Bill Hotassa. Hassu mies.

- Joo, pojat! Sitten vain omien töiden kimppuun!


Mikko hakee turvakaaren palaset. Sehän ei ihan sallittua ole, että me semmoisia koulussa tehdään. Tai se, että otetaan putket koululta. Mutta Mikko toimii näin. 

- Tuu, Tomi, hitsaamaan, kun nää pitää tulla hyvin kiinni!

- Mun pitäs tämä kauha tehdä... Tiedäksää miten ne hitsataan? 

- Mullon mitat. Ne on piirretty putkiin. Tuuppa, Jouni, sinä toiseksi! Jos Pentti tulee, niin pitää siirtää nää nopeesti piiloon. 


Minä hitsaan kaariputket niin kuin Mikko haluaa. Tuskin ne oikeassa kulmassa on kuitenkaan. Olikohan siellä Mikolla puikkokone, että saa ne autoonkin hitsattua? Ei turvakaaria saisi tehdä hutiloiden. Meidän Corollahan se on, mutta silti. 

Yhtäkkiä kuuluu helvetillinen huuto.

- Mitä siellä tapahtuu?

- Kana-Jussi heitti maalia jonkun päälle!

- Maalia? Miksi?

- Ei tiedetä. Pena on siellä selvittämässä.


Me käytetään häly hyväksi ja viedään kaaret äkkiä koulun taakse odottamaan linja-autoa. Pitää käydä ne nostamassa kyytiin. Sitten menen hakemaan äidiltä töistä rahaa ja käyn Kannikassa. Isä tulee neljältä hakemaan. Pitää lähteä piirileirille.

---

Piirileiri. Kuortaneen urheiluopistolla. Olen ollut leirillä aiemminkin, mutta en yötä, koska asutaan niin lähellä. Nyt jään yöksi, kun isällä on hääkeikka.

Joudun jonkun tuntemattoman kanssa samaan huoneeseen. Toivottavasti ne ei ole kovin perseestä, kumpikaan. Kämppis tai huone.

- Terve, mää oon Petri! Kumman sängyn sää otat?

- Tomi. ihan sama.

- No mää meen tuonne ikkunan puolelle. Mää tuun sitten aika myöhään, niin älä ihmettele.

- Joo.


Eli kumpikin on. Huone on pieni ja ankea, eikä ole telkkaa. Kämppis on vanha ja vähän pelottava mies. Saatana. Pitäskö juosta kotiin täältä? 45 kilometriä. Kyllä sen neljään tuntiin juoksis.

---

Eka treeni on VK-kutonen. Meitä ohjaa Lasse Luoma-Aho, Matti Jääskeläinen ja joku Hannu. Juostaan pimeässä sitä ja katsotaan sykkeitä huonoista sykemittareista.

Esa ja Juha on samalla leirillä. Ja vanhemmista Harri ja Pasi. Muita poikia en tunne. Tytöistä on ainakin Jenni, Johanna ja Netta. Nuoremmista Annukka ja Minna.

Illalla käydään hallilla pelaamassa Gilligan's Island -flipperiä ja pokeria. Ja tietysti juomassa Hart-Sportia. Juha on aika arka ja Esan kanssa sitä vähän härnätään.

Illalla menen omaan huoneeseen. Se on ihan muualla kuin muiden huone. Luen vähän Lovecraftia ja alan nukkumaan. Kämppis ei ole vielä tullut.

---

Aamu. Kämppistä ei näy. Käviköhän se täällä ollenkaan? Varmaan naisissa jossain. Aamu alkaa luennolla. Eli voi lähteä verkkareissa.

Aamupala on mahtava. On kaikenlaista. Poltan kielen Tazza-kaakaossa. Harri ei voi syödä kuin vaaleaa leipää ja ranskalaisia. Se syö niitä joka aterialla. Ilmankos on noin valkoinen. 

Otan mukaan omenan ja lähden Esan kanssa luennolle. Ei kuunnella yhtään. Matti näyttää ihan Tohtori Sykeröltä. 

Ensimmäinen treeni on tylsiä koordinaatioita. Onneksi sentään saa juosta muutaman satasen kovaa. Käytännössä odotellaan vain lounasta. 

Lounaan jälkeen pitää vastailla johonkin tavoitekyselyihin. Mistä minä tiedän? Laitan olympiavoitto. Eikös se oo kaikkien tavoite? "Miten sen saavutat?". Juoksen kovempaa.

Iltapäivällä on 16 kilsan kevyt. Kuortaneella. Tänne en kyllä muuta koskaan. Maailman tylsimmän näköinen paikka Vilppulan ja Kouran keskustan jälkeen.

Päivällisen jälkeen on vähän pelailua pallohallissa. Sen jälkeen venytellään. Onpa kyllä tylsää. En taida enää tulla leirille.

Taaskaan kämppistä ei näy minun nukkumaanmenoaikanani. No, ei se haittaa. 

---

Kämppis on käynyt tai ei ole. En ole ainakaan huomannut. Viimeinen aamu. Onneksi. 

Aamulenkki on lyhyt. Vain pari kilsaa. Sitten aamupala. Ja tuo yks syö vain paahtoleipää ilman mitään. 

Luennolla käydään jotain ohjelmointia läpi. Ei kiinnosta yhtään. Piirtelen pöytään lyijykynällä. 

Loouksi on joku laktoositesti, jossa otetaan verikokeita ja juostaan kiihtyvästi neljä kilsaa. Viimeinen melkein täysiä. 

VK:t pitäs juosta 4.10-vauhtia. Sitähän ne on ollutkin. Hitaat lenkit on ollut Hannun mukaan liian kovaa. Pitäs siis juosta hiljempaa, että juoksis kovempaa. En tajua. Onneksi leiri loppuu. 



---

Kirsi hakee meidät Koulusta. Mikon porukoilla on valkoinen Golf. Kirsi polttaa tupakkaa ajaessaan ja ajaa pirun kovaa. Se on ambulanssikuski. 

Hitsataan kaaret Corollaan. Mikko ajaa auton hallista pois. Kuuluu hirveä kolaus ja auton alta lyö kipinää ja liekkejä. 

-Mitä helvettiä!? 

-En tiedä, hulluna löi liekkiä!

-Voi saatana, ajoin traktorin akun päältä. 


Aarre tulee tuvasta Reinot jalassa portaille. 

- Saatanan kersat! Auto olis voinut syttyä palamaan tai halli! Pikkuusen vois kattua mitä tekee! 

- Joo... 

- Nyt se auto takaasin halliin ja jotakin muuta tekemään! Eikä sen akun ylitte!


Mikko peruuttaa auton halliin. 

---

Yläasteen käsityön opettajat oli mahtavia. Esko ja Pentti. Taitavia ja mukavia molemmat. Siellä oikeasti oppikin jotain. Minulla oli valinnaisina aineina kaksi tuntia liikuntaa ja neljä käsityötä. 

Mikko oli Sulkavankylältä. Kaveri kyllä, mutta ehkä kuitenkin vähän turhan "pahis". Mikon pikkuveljestä tuli minun kämppis Kuortaneella kolmeksi vuodeksi. Maken kanssa pidetään edelleen tiiviisti yhteyttä. 

Corolla oli Mikon jostain hommaama. Pääsin hitsauksella ja satasella osakkaaksi. Yksi talvi sillä ajeltiin ja mukava se ykskutonen takavetoauto olikin. 

"Kuortaneelle en muuta koskaan". Enpä niin. Asuin ja opiskelin siellä reilun viisi vuotta. Tuttu paikka, mutta ei todellakaan ole mitään hinkua takaisin. 

En ollut mikään leiri-ihminen tuolloin. Kiinnostus juoksuun oli aika vähäistä, mutta tavan vuoksi kävin lenkillä ja urheilin muuten. Ajatus oli, että minusta tulee helikopterilentäjä tai automaalari. Nehän on lähellä toisiaan. Kämppis oli Petri Stevander, joka veti samaan aikaan yösuunnistusharjoituksia. 

perjantai 25. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 29. Ei kiinnosta II (21.-28.10.1994)

Illalla on disco. Riitta ottaa pysäkiltä kyytiin kymmenen minuutin päästä.

- Onkohan sinne järkeä lähtiä?
- On on. Tartten rahaa.
- Eikö humputtelut makseta omalla rahalla?
- Anna nyt sille rahaa! Eihän se missään käy.
- No niin! On kiire!
- Älä ny hosu... Siinon! Loput takaasin!
- Loput!? Se maksaa sisään 15 mk.
- Hui kauhistus miten kallista! Jää siitä silti vitonen. Raha ei kasva puissa. 
- Joo joo. Tänne se nyt, on kiire!
- Kuinkas sanotaan?
- KIITOS!
- No olkoon ny. Ei sitte hölmöölyjä! Tuun hakemahan kymmeneltä! 
- Se loppuu puoli 11, ei tulla kymmeneltä!
- Sitte saatte kävellä vai meeksää aamulla navettahan? 
- Vartin yli? 
- Sillon sitten kaikki autos!
- Joo joo!

Kyllä on vaikeaa. Käytän varmasti sen vitosen. Otin omankin 20 mk mukaan. Hölkkään tienhaaraan. Kello on kymmenen yli kuusi. Kulttis aukeaa puolelta. 

Riitan auto koukkaa pysäkille. Toni istuu edessä. Esko on takana Markun kanssa. Markku on kuitenkin liian nuori diskoon. 

- Terve! Onkos nyt partavedet kaulalla? 
- Ei oo.
- Pitäshän se olla, että vähän pääsis tyttöjen kans tanssimaan. Sanoin Tonille ja Eskollekin. 
- No niin, äitee, oo hiljaa! 
- Älä ny, pitäähän se vähän opettaa! 

Riitta jättää meidät Kyntäjän eteen. Jarmo ja Jari on odottamassa jo. Käydään ensin hakemassa Kyntäjästä karkkia ja pelaan vähän Steppiä. Se on hyvä, vaikkei sitä kaikki ymmärräkään. Voitin kaks markkaa. 

Jonotetaan sisälle. Leima käteen, takit naulakkoon ja sinne biljardipöytien taakse rappusille seisoskelemaan. Katsellaan tyttöjä, joilla on valkoiset farkut. 

DJ Jape soittaa musiikkia. Se No Good -biisi soi usein. Saa soidakin. En ole sitä saanut nauhoitettua, mutta Voodoo People mulla on. 

Tytöillä on pelipaitoja päällä. Ne laittaa käsilaukut tai reput lattialle keskelle ja tanssivat siinä ympärillä. Me kierretään salia porukassa. Ei varmasti tanssita, vaikka ne pyytäis. 

Ostan kioskista pizzapalan ja muumilimsan. Sitä ei saa juoda salin puolella. Japella on savukone, sen höyry tuoksuu makealta. Jätkät on juttelemassa salin ovella. 

- Selänne ja Kurri tulee Jokereihin! 
- Ketä muita sieltä on tulossa? 
- Tiki ainakin. 
- Tuleekohan Ilvekseen ketään? 
- Miks jätkä kannattaa jotain Ilvestä eikä Tapparaa? 
- Ilves on parempi. Siks. 
- Oot vammanen. 
- Ite oot homo. 

Hitaat alkaa. Mennään pihalle. Siellä soi jotain Roxettea, jota ei jaksa. Kohta pitää lähteä. Isä on jo parkissa. 

Käydään kiertämässä ja katsomassa ketkä on hitailla. Mikko ainakin ysiluokan Hannan kanssa. Ja Jukka. Jarmon Lukko-lippis hohtaa hienosti disko-valoissa. 

Pitää lähteä. Toni ja Esko on jo naulakoilla. Isä on kyttäämässä ihan päätyparkissa. 

- Jaaha, ollaankos sitä kuinka pöhönäs? 
- Ei oo juotu mitään! Eikä poltettu tupakkaa! Aja jo! 
- Mää vähän kattelin minkälaasia toholoja siellä pyörii. 
- No niin, aja! 

Viedään Toni ja Esko. Yritän muka nukkua etupenkillä. 

- Huomenna sitten lenkille. 
- Mjoo... 

En kyllä jaksa. Pitää lähteä Tonille heti koulun jälkeen, niin se luulee, että oon käynyt. 

---

Lokakuun lopussa tuli taas lopsaus. Ei minkäänlaista intoa. Eihän tuollainen viikon tauko paha ollut. Ennemminkin hyvä. Pyöräilin kuitenkin varmaan joka päivä. "Laiskuustauti" on ollut niin paha, että tekstikin on mennyt väärään väliin. 

Yläasteen diskot oli aikamoinen juttu. Mitään siellä ei uskaltanut tehdä. Kunhan kierrettiin ympyrää ja toivottiin, että joku hakee hitaille. Melko harvoin haki, varsinkin jos me mentiin aina hitaiden alkaessa pihalle. Puupäät. DJ Jape oli muuten Movetronin Jukka. 

NHL:n työsulku oli jännää seurattavaa. Kovia nimiä tuli Sm-liigaan. Minä olin melko sekalaisessa kannatuskentässä ainut Ilveksen kannattaja ja muistelen, ettei Jarmon lisäksi Lukko-miehiäkään liikaa ollut. Mikko Mäkelä tuli Ilvekseen ja Boris Rousson pelasi huiman kauden Lukossa. 

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 28. Estonia (28.9.1994)

Meitä on 60 juoksijaa viivalla. Pitää yrittää startin jälkeen sisäreunaan, koska hiekkanousu on siinä kovempi. Ehtiiköhän siinä katsoa missä Kari ja Tero on menossa? 

Siellä on se makkarakuuluttaja. Minuutti lähtöön. Mahaan koskee. Jännittää niin. Ravistan vielä käsiä. 

Pam! Nyt reippaasti sinne sisäreunaan. Kari on tuossa. Menee liian keskeltä. Tero lähti kovaa, yritän siihen kantaan. 

Ensimmäinen hiekkamäki. Oikeasta laidasta eikä pehmeään hiekkaan. Mäen päällä pitää ne juuret väistää. 

Kuortaneen uimahallin kohdalla on mutka ja sitten on pitkä suora, jota inhoan. Näkyy liian kauas. Tero on tuossa 10 metrin päässä. 

Pitää mennä rennosti. Tullaan mäkiosuudelle. Rennosti kovaa alamäet ja vapaalla ylämäet. Vasta toisella kierroksella puristusta ylämäkiin. 

Lasketaan ruohokentälle. Tulen nurmella Teron rinnalle, se ei ole hyvä alamäkijuoksija. Jenni, Johanna ja Netta huutaa meille mutkassa. Isä ja Veikko on maalin lähellä. Ollaan 20:n joukossa. 

Toinen kierros. Hiekkamäen viime metrit lyö hiukan tyhjää. Käsien ravistus. Pitkä suora pitäis jaksaa Teron lähellä. 

Käännös takaisin Opistolle päin. Ja sitten ne mäet. Käsiä hapottaa. Yritän silti puristaa ylämäkiin. Tero on vähän kaukana. 

Saan ruohokentälle laskussa Teroa kiinni. Tuntuu ettei jaloista lähde enää yhtään vauhtia. Jos tätä jaksaisi maaliin. 

Joku tulee vielä ohi lopussa. Maali. Ei paha, mutta Tero oli parempi. Kari ja Jarkko jäi kyllä taakse. 

Illalla teen kyllä Slicks 'n Slideen oman radan. Ostaisko isä mulle Hart-Sportia Kahviosta? 

---

- He! Herääpä kattomaan! Siellä on ruattinlaiva uponnu!
- Paljon kello?
- Puoli viis. Pappa herätti, kun oli radiosta kuullu. Tuloo erikoislähetys televisiosta.
- Joo, mää puen. Eikö äitiä herätetä?
- Ei viitti. Sillä on pitkä päivä. Kuuloo se sitten.

Ruotsinlaiva uponnut. Viking vai Silja? Ei saakeli. Silmiä painaa. Käyn vessassa ja menen tupaan. 

Pappa istuu keinutuolissa ja isä pöydän päässä katsomassa televisiota. Menen lattialle istumaan.

- Pappa, anna Sisu! Mitä siellä on tapahtunut?
- Yöllä mitään Sisua tarvitte. 
- Miks pappa sitten syö? 
- No, tuas o! Siällon ollu pirunmoone myrsky. Se laiva on kallistunut ja sitte uponnut. Satoja ihmisiä vissiin karoksis.
- Mikä laiva se on?
- Joku viroolaane. Isoo kuitenkin.
- Eihän tuollaisessa merivedessä voi kauaa selvitä?
- No ei voi. Kyllä ne suurin osa kuallu on.

Huhhuh. Tämän täytyy olla isoin onnettomuus, jonka olen elänyt. Paljonkohan Titanicilla kuoli? Just luin Valituista Paloista, mutta en muista.

Katson koko aamun lähetykset ja melkein myöhästyn linja-autosta. Tuntuu kummalta. Koko linkka puhuu Estoniasta.

Välitunnilla valvojana on Arto T. Jututetaan sitä Chrissen, Jarmon ja Jussin kanssa.

- Mitäs kossit? Se heitti laiva sitten lipat.
- Niin heitti. Älytön juttu!
- On kyllä iso juttu. Tänään on vissiin joku hiljainen hetki. Rehtori kuuluttaa siitä.

---

Koko illan on ollut aika outo olo. Jotenkin tuntuu pahalta kuolleiden takia. Uskaltaakohan enää mennä ruotsinlaivalle? Pitää ainakin opetella pelastustie.

Äitin pikkuserkku on koko ajan televisiossa. Se johtaa tutkintaa. Kari Lehtola on hassu mies. Äitin mukaan pitää olla kyselemättä Sannan ja Samin kuullen. Niitä pelottaa. 

---

Kuortaneen Maastofinaali oli iso juoksukisa ja sellainen lähes Sm-maastoihin verrattava tapahtuma. Reitti oli minulle sopiva ja tykkäsin hiekkamäestä, jota ei enää ole. Tuo kisa meni todella hyvin. Minä ja Tero päästiin loppuvuodesta aika hyvään kuntoon ja ajallisesti juostiin kovaa vähän vanhempiinkin eteläpohjalaisiin verrattuna.

Estonian uppoaminen on teini-iän iso juttu. Se laittoi ajattelemaan monia perusasioita ja sai jonkinlaisen kuolemanpelonkin heräämään. Se on aika mukavasti siitä asti seurannut sellaisena varjoissa hiiviskelevänä ääliönä, joka välillä saa otteen. Välillä pahankin.

Kari Lehtola oli suuronnettomuustutkija, joka johti Estonian turman tutkintaa. Ulosanniltaan sellainen hassu professorityyppi, joka mummoni hautajaisissa oli puvussa ja mustissa Crocseissa. 

torstai 17. marraskuuta 2022

Juoksutarinoita 27. Ensimmäinen Juoksukoulu-voitto (4.9.1994)

Kävelen navetan kulmalta pihaan. On vähän viileää jo. Pappa tulee rannasta jostain. Olisko ollut katiskaa katsomassa?

- Perttanan rutkut syö kaikki marjat. Saisit isäs kans panna verkon puskien päälle.
- Me lähdetään Koskenkorvalle kisoihin.
- Taasko on kisat? No ei kai siellä koko päivää mee?
- En tiedä. On ne yleensä aika myöhään ne pidemmät matkat.
- Vainni. Pitää siihen joku peljätin rakentaa.

Pappa menee sisään. Otan eteisen nurkasta ilmakiväärini ja viritän sen. Kyllä minä yhden rutkun saan ammuttua.

Ensimmäinen laukaus ohi ja kaikki linnut metsässä. Saatana. Pitäis olla kiikaritähtäin. Sami tulee pihalle.

- Mitä sää ammut?
- Rutkuja. Osun seuraavaan, minkä näen.
- En usko.
- Kato vaikka!

Metsän laidasta lentää yksinäinen räkättirastas. Ammun suunnilleen tähtäämättä sinne päin. Lintu tippuu kuin märkä rätti peltoon.

- Ei saakeli!
- sää osuit lentävään! Voi vitsi!
- Se oli kyllä vahinko. Kuolikohan se? 
- Mau-Mau vois syödä sen! 

Juostaan pellolle katsomaan kuollutta lintua. Samassa isä huutaa portailta.

- No niin, rupias ny laittamaan! Kohta pitää lähtiä!
- Osuin lentävään rutkuun!
- Höpöhöpö.
- Tuu kattomaan!
- Nyt ei joura, pitää lähtiä. Otetaan Kari ja Veikko kyytiin. 
- Osuin varmasti! Sami voi todistaa! 

Isä menee sisään. Miksi mitään ei voi uskoa koskaan? Lähden laittamaan kisakamppeet laukkuun. Laukku on ruma. Violetin ja vihreän värinen. 

---

Pysähdytään Haapaluomalla. Karin koti on iso maatila. Veikko ja isä alkaa juttelemaan puinneista. 

- Terve! 
- Terve! No, ookko kunnos? 
- En tiedä. Varmaan aika samanlaisessa kuin viimeksi. Polvi on vähän kipiä. 
- Mää oon ollu pellolla, ei oo ehtiny lenkille. 

Eli Kari on juossut hulluna. Se ei varmasti kerro totuutta. Sillä on sellainen virne naamalla. 

Käydään vähän muiden kuntoa läpi. Jarkko ja Tero on kovia. Juokseekohan Panu samassa startissa? 

---

Koskenkorvan kenttä on aika uusi. Se on hyvällä paikalla mäntykankaan keskellä. Lähden poluille verryttelemään. Viereen tulee kai uusi pesäpallokenttä. 

Samassa startissa juoksee kaikki pojat ja miehet kolmosen. Piru vie. Se tarkoittaa, että mennään kovaa. Utriainen ja Niemelä kuitenkin vetää. 

Tuoksuu makealle mäntymetsälle ja tartanille. Kiristän piikkarit. Pyörittelen käsiä. 

- Nyt sitten vaan siihen Karin peesiin. Utriaisen annatte mennä. Kun nyt edes alle 11 minuutin. 
- Joo joo. En sitten halua mitään väliaikoja!
- Hyvä ne on kuulla. Ettei aivan mene kävelyksi. 
- Kirjota ittelles, mutta et huuda niitä! Ne ärsyttää. 

Pilli soi. Jännittää helvetisti. Kolmonen on pitkä matka ja polveen koskee. "Jussi Utriainen! Jussi Utriainen tähän ykkösradalle. Jyrki Niemelä siihen viereen..." Liikaa kilpailijoita. Tulee ahdasta. 

"Paikoillenne!" KLIK. "YLÖS!". Ja ase jumissa. Olis nyt jo lähdetty. Loppuisi jännitys. Tuo Utriainen on kyllä pieni. Miten se on noin siro? 

PAM. Ollaan liikkeellä. Kaikki etsii vähän paikkaansa. Yritän päästä vain sisäreunan. Takasuoran alussa vähän kiristämällä pääsen Jaakon ja Panun kantaan. Niiden edessä on jotain pikkupoikia. Jarkko ja Tero lähti Utriaisen kyytiin. Se on liian kovaa minulle. 

- 3.19 oli eka kilometri. Hyvä vauhti siinä vaan! 
- Oo hiljaa! 
- Hyvä Ville, tasainen vauhti nyt vaan. 

Saatanan isä ei usko mitään. Tuo toinen pikkupoika on varmaan Ville. Vauhti on hyvä, ei tunnu pahalta. Tai liian pahalta. Jaksaakohan tässä vielä kauan ilman, että tuntuu pahalta? 

Kahden kilsan kohdalla isä malttaa olla hiljaa. Panu nyppää selvästi lisää vauhtia. Jaakko hyytyy. Ohitan sen kaarteen jälkeen. Aletaan saavuttamaan Teroa ja Jarkkoa. 

Kaksi kierrosta jäljellä. Teron pää keikkuu jo puolelta toiselle. Se on aika valkoinen. Ohitetaan se moukarihäkillä. Panu menee nyt kovaa, siihen tulee eroa. Kierros jäljellä. 

"Nyt vaan kiriä! Muista, mistä nyppäät!" Edessä on Jarkko, se Ville ja joku toinen pieni poika. Ville menee hitaasti Jarkon ohi takasuoran alussa. 

Ennen kaarretta nyppää terävästi Jarkon ja toisen pojan ohi ja Villen kantaan. Nyt tuntuu aika oksettavalta. 

Yritän loppusuoralla vielä Villen rinnalle, mutta en pääse. Juoksen äkkiä sisäreunaan, ettei sisältä tulla ohi. Maali. 

Ei tunnu pahalta. En mene maahan, vaan nojaan polviin. Ketähän siinä oli vielä edellä? Veikko kävelee hymyillen luo. 

- Onneks olkoon, sää voitit! 
- Täh? Eikö ollut meidän ikäsiä edellä? 
- Ei. Kari oli pehmeä tänään. 
- Paljonko aika? 
- Vähän alle 10.30. Ihan hyvä. 

Jumaliste! Voitin! Vaikka tuntu näin helpolta? Ei saakeli! Käyn kättelemässä kaikki meidän sarjalaiset, jotka tunnen. En tiedä kuuluisiko minun, mutta haluan olla hyvätapainen. 

Kotimatkalla yskittää. Kuiva ilma käy kurkkuun. Kari ei ole juttutuulella. Isä lupas ostaa Afri-Cola-pullon palkkioksi. 

---
Sain 12-vuotiaana isältä syntymäpäivälahjaksi Haenel-ilmakiväärin. Se oli vasta illalla nukkumaan mennessä peiton alla odottamassa. Kova juttu. Ja kyllä minä paljon sitten ammuinkin. 

Olen aina pärjännyt ammunnassa hyvin ja ammuin tuolla ilmakollakin aika monta lintua ilmaan, vaikken varsinaisesti metsästäkään. Olen aika hyvä ampumaan liikkuvaan kohteeseen. Toivotaan ettei sitä taitoa tarvita. 

Kari ja Veikko tuli jonkun kerran samalla kyydillä. Veikko oli isän tuttu jostain maataloustuottajien jutuista. Muistelen, että Veikolla oli maastojen Sm-kulta junnuista. Mukava mies. 

Se pikkupoika siinä edellä oli Ville Ranta. Melkomoinenkin juoksija junnusarjoissa. Toinen oli Jaakkolan Matti, josta myöhemmin tuli ihan seurakaveri. 

Koskenkorvan kenttä oli yksi suosikeistani. Siellä oli mukava juosta. Tuo kisa oli äärettömän helppo. Joku oli onnistunut, koska se ei missään vaiheessa tuntunut kestämättömältä.