Juoksutarinoita 74. Sm-maantiet Teuvalla (5.4.1997)

Aurinko paistaa. Vesi tippuu ränneistä. Orava painelee pitkin navetan seinää. Se on Pekka. Tai ainakin jollekin oravalle annettiin nimeksi Pekka. Yritän taiteilla jään ja märkien kohtien ohi navetan taakse autolle.

- Perkeles, kun menee hyvä mettätyöpäivä.

- Ehtii sinne huomennakin...

- Ei kestä pellot kauaa mettäkärryä. Pirummoinen kiirus olis ajaa puut mettästä. Pitääs oikeen sut opettaa ajamahan.

- Oot opettanut ja kyllä mää osaisinkin. Oonhan minä niitä kasannut tuonne puuliiterinkin taakse. Ja sahannut polttopuiks.

- Se on aivan eri asia. Ei siitä mitään tuu! Kaarat koko traktorin.

- Et anna edes yrittää.

- Liian kallihia vehkeitä rikottaviks. Raha ei kasva puis!

- Joo joo...

Aina sama juttu. Isä valittaa, ettei osata mitään, mutta ei se mitään anna tehdäkään. Olkoon, saatana.

- Kuinka kauan sinne ajaa? 

- Kyllä sinne yli tunti menöö. Moneltako oli startti? 

- Emmää tiedä. Sää sanoit, että yhdeltä. 

- Yhtään et itte viitti kattua. Pirustako minä kaikkia muistan?

- Sää sinne soitit... 

- No, oli se vissiin. Pitääskö käydä Myrkys kahvilla? 

- Ei jaksa mihinkään sukulaisiin nyt... Minä jään autoon. 

Isä käy aina jonkun serkun tai tädin tai sedän luona. En jaksa yhtään. Ketähän siellä Teuvalla nyt asukaan? 

- Nyt sitten voisit lähtiä ihan kärjen vauhtia ja kattua mihin asti jaksat. 

- Kärjen?! Tegelbergit ja Inkiläiset juoksee varmaan puoleen tuntiin. 

- No ei varmasti juokse! Ei ne niin kovaa mene. 

- Jos oon juossut 37 minuuttiin, niin en kai minä nyt 32 minuutin vauhtia voi lähteä!? 

- Ei sitä tiedä vaikkei ne juoksis niin kovaa. 

Kyllä sen tietää. Juoksee ne. Tästä tulee paska reissu. Teuva on tasasta paskaa. Ei yhtään kiva. Peltosuorilla näkyy varmaan 10 kilometrin päähän. Timo tulee meidän kyydissä. Se on kyllä kova pikkupoika. Jotenkin hullu. 

Onneksi ei voida käydä sukulaisissa, kun on Timo kyydissä. 

--- 

Verryttelen reitillä isän ja Timon kanssa. Ärsyttävä neulansilmäkäännös on yhdessä kulmassa. Ja joku puron ylityskin on ikävä. Tuleekin. Ja näköjään aina vastaan. 

AU:n verkkarit on sitten paskat. Eihän näillä voi juosta. Shortseissa en tarkene ja trikoot on jotkut halpikset. Pölyäkin ilma täynnä. 

Paikollenne - PAM! Onpa iso sakki ja kapeaa pyörätietä. Lähden aika reippaasti matkaan. Tuossa nyt ainakin on Pasi ja on tuossa Panukin. Aika vähän tuttuja, mutta kyllä noista käsityksen vauhdista saa. 

Hiekka rapisee lenkkarin ja asfaltin välissä. On liukasta vaikka juostaan kuivalla tiellä. Reisissä tuntuu siltä, että tämä vauhti on vähän liian kova. Katson taakseni. En kyllä voi tuonnekaan jäädä. Juhalle en nimittäin häviä. 

Ensimmäinen neulansilmä. On kyllä niin perseestä tiputtaa vauhti pois ja nostaa taas. Olen 35 minuutin vauhdissa. Pöly tuntuu keuhkossa. Olikohan tuossa jo leskenlehti? 

Lippis ei ole kovin hyvin päässä. Kutittaa. Hakaneulakin osuu aina välillä poolopaidan läpi ihoon. Onko tässä nyt kaikki vähän päin helvettiä? 

Timo voittaa junnut, mutta se ei tainnut olla Sm-kisa. Minun vauhti alkaa hyytymään. Hengitys ei sakkaa, mutta takareidet ei kanna. Tuntuu, että ne räjähtää.

Vauhti hidastuu silmissä. Loppuaika on vähän alle 39 minuuttia. Kyllä on paska. 22. sija on jos vähän liian hyvä tuolla juoksulla. Tylsä kisa. Pääsis äkkiä kotiin. 

- Terve. Se ei sulla oikein kulkenut. Mistä johtuu? 

- En tiedä. Lähdin liian kovaa vissiin. 

- Onko tullut tarpeeksi pitkää hidasta lenkkiä? 

- En osaa sanoa. 

- Mitenkäs ravintopuoli? 

- Kyllä minä syön. Just meen syömään makkaraa. 

- No niin! Ihminen on luotu kasvissyöjäksi. Liha on huonossa energiaa ja tuo vain turhaa massaa. 

- No ei ole mulle tuonut... 

- Urheilu pitää ottaa tosissaan. 

- Ota vaan. Meen nyt syömään. Moro. 

- Tuo on tätä nykyajan pullamössösukupolvea... 

Helvetin äijä. Kuka lie hullu. Nälkä on pirunmoinen, mutta on kyllä vähän huono olokin. Pitäs kyllä syödä makkara ihan kiusallaan.

- Mitäs se Niku kyseli? 

- Ai se hullu ukko? Jotain kasvisruokapaskaa jauhoi. 

- Ekkai haistatellu sille? Se on kuule Ilkan toimittaja!

- Ihan sama kuka, mutta en haistatellut.

---

Isän tapa oli (ja on) nähdä reissuissa ja harrastuksissa se puoli, kuinka ne on pois jonkun työn tekemisestä. Oikeastaan uskon, että hän sillä oikeuttaa itselleen muualle kuin töihin lähtemisen. Tuon sukupolven juttuja. "Menee tässä mukavassa hommassa nyt sellainen päivä, jonka voisi tehdä jotain paskahommaa."

Isä myös tapasi (ja tapaa) valittaa, että hänen pitää kaikki tehdä itse. Eipä isä toisaalta kyllä ole paljoa uskaltanut meidän tehtäväksi varsinkaan millään laitteella tehtäviä hommia antaakaan. "Hajotatte vaan kallihit vehkeet."

Kisareissuilla usein käytiin jollain sukulaisella. Nykyään sen ymmärtää, kun ei paikkoja tavata juuri ollut. Mutta ei oikein ennen kisaa ollut vierailumoodissa ja kisan jälkeen vielä vähemmän.

Timo oli lahjakas juoksija. Treenasikin kyllä paljon. Jo pienenä poikana juoksi monen kymmenen kilsan lenkkejä. Timo kyllä esiintynee näissä myöhemminkin.

Nikulan Simo oli Ilkan toimittaja, joka ei ollut minun suosikkihahmojani. Nuiva ja asenteellinen, nuorisoa ja nykyaikaa vähättelevä tyyli. Jos juoksit 150 kilsaa viikossa, söit kasvisruokaa ja painoit 30 kiloa, niin sinulla oli mahdollisuus pärjätä. Joskin hyvin pieni. Ainakin kaksi kertaa olen kirjoittanut koneen juttuihinsa vastauksen, kun en ole jaksanut sellaista paskaa. Tässä Sm-maantiejutussa on yllättävän positiivinen sävy. 

Juoksutarinoita 73. 40 lakupötköä (19.3.1997)

Auto. Auto. Auto. Nyt tulee tyhjää. Hep. Tie on sula ja kuiva. On ollut jo sen verran lämmintä päivällä. Jalat tuntuvat aika hyvältä.

Pieni pakkanen puree nenään. Ilma virtaa hengittäessä raikkaana ja viileänä. Juostessa ei ole kuuma, mutta paikallaan ollessa olisi kylmä. Sula asfaltti tuoksuu vähän keväälle ja pakokaasuille.

Harjun tienhaara. Hannu on menossa traktorilla yli. Hieno tuo valkoinen Valtra. Kilometrin väliaika. 3.10! Oho, jopas on vauhtia! Vaihdan puolta.

Pumppaamon tienhaarasta aloitan kiristämään. Yritän kiristää jokaiselta heijastintolpalta vähän. Joku auto tööttää. Tiedän, tiedän, juoksen väärää puolta.

Metsänreuna. Pieni tuuli työntää sivulta vastaan. Meidän pihaan on juuri ajanut joku auto. Ehkä punainen. Oisko se Matti?

Kiristän vielä viimeiset sata metriä. Naps! Kävelen postilaatikon viereen katsomaan kelloa ja puhaltamaan. 6.13! Tulinpa kovaa, eikä tunnu edes pahalta!

Verryttelen Sapsun tienhaaraan ja takaisin. Pohkeissa tuntuu, mutta muuten on levollinen olo. Happi kulkee erinomaisesti.

Katson postilaatikkoon. Ei mitään. Mutta siitä on vaikea päästä ohi katsomatta. Kävelen peltotienhaaraan, josta rullaan sillalle. Ylämäen loikin.

Perhana! Se on Arton auto! Arto Nauto! Mitäs Arto täällä tekee?

- Katohan, apina!

- Pöh! Taasko oot myöhässä, kun on pitänyt juosta?

- Mitäs sää täällä teet?

- Mää olin tuolla Kemis vähän opettamassa niille tietokoneen käyttöö, kun ne ei itte osaa.

- Vai niin! Äiti, onko ruokaa?

- Ei, kun nyt on kahvi justiin. Ja karjalanpiirakoita.

- Käyn suihkus ensin.

- Älä oo kauaa, lämmin vesi on kallista.

- Valita Sannalle!

Käyn nopeasti suihkussa ja tulen kahvipöytään. Arto on tuonut possukakun. Ja äidille synttärilahjaksi 40 lakupötköä.

- Miks näissä on tomaattia!? Ihan helvetin kuumaa!

- Älä manaa!

- Niin perkele!

- Nyt kummatkin!

Äidillä on 40-vuotisjuhlat, enkä ole muistanut niitä mitenkään. Noo, ehkä ne menee tässä Arton vierailun varjolla.

---

Joskus tuo kahden kilometrin matka kulki älyttömän hyvin. Ensimmäinen kilometri on täysin tasaista, toisessa 400 m nousua ja 600 m loivaa laskua. Olen aina yrittänyt oikoa mutkat suoriksi. En ole niin hyvä, että kannattaisi muille antaa tasoitusta.

Postilaatikko on sellainen outo juttu, joka pitää tarkastaa aina ohi kävellessään. Sitä teen vieläkin. Jopa päivinä, jolloin postia ei jaeta.

Arto on minun kummisetä. Melkoisen spesiaali hahmo, jolta olen kyllä hyvin omaksunut tietynlaisten käytöstapojen tai normien vastustuksen. Hauskaa seuraa, mutta välillä hyvin asiatonta. Ainakin ympäröivään tilanteeseen suhteutettuna.

Hullua ajatella, että äiti oli tuolloin 40. Kolme vuotta minua nuorempi. Onhan tuosta toisaalta jo aikaakin.

Juoksutarinoita 72. Waldo nuorisoseuralla (8.3.1997)

Huhhuh. On kyllä ankea tähän aikaan juosta 10 kertaa satanen maantiellä. Tai tuskin tuo on sataa metriä tuo kahden tolpan väli, kun paras aika oli 10,1.

Kävelen väistellen loskalätäköitä. Ilmasto kuulemma lämpenee. Nyt on maaliskuussa jo kolme astetta plussalla ja ladut ihan möhjöä. Hiihdin aamulla 18 km. Tai isän mukaan siitä tuli niin pitkä. En usko. 15 km korkeintaan.

Talitintti laulaa ja Mau-Mau katselee niitä navetan portailta. Lehmät oli ankeita, mutta olis se kyllä toisaalta kiva jos niitä vielä olis. Ei haise enää tuorerehu. Mieluummin niitä lehmiä kuin noita perkeleen kalkkunoita. Sen täytyy olla maailman tyhmin eläin. Olis edes Musta-Poika.

- Käytkö Tomi saunassa?

- En, kun me käydään ehkä Jarmolla.

- Ootteko kysynyt, että se käy Jarmon perheelle olla siellä yötä?

- Ollaan. Ei niitä haittaa vaikka olisin siellä joka yö. Jarmon äiti tarjoo mulle aina kahvia vaikka Jarmo ei olis kotona.

- No et sinä siellä nyt voi aina syödä! Milloin se Jarmo tulee meille yöksi?

- No miks se nyt talvella tulis? Että olis pidempi keskustaan? Ääliö.

- Ei tuollaista kieltä! Voi sitä käydä vaikkei minnekään menisikään.

- Joo joo. Sit, kun Aulava aukee. Meen nyt suihkuun.

- Etkö olis voinut odottaa saunaa?

- Ja ajaa saunan jälkeen mopolla Jarmolle? No en. Jäätyy pää niin kuin sillä jollain Mäenpäällä.

Pakkaan repun ja lähden ajamaan Jarmolle. Mikon isä on pihassa. Nostan kättä. Mikko on sillä naisellaan tai Majalla tai jossain. Saan Mikolta Offspringin Ixnay on the Hombren maanantaina. Mahtavaa! 

Jokivarren nuorisoseura. Siellä on valot. Olisko häät tai tanssit? Ei ole muuten pitkä, että on Jytinän hölkkä. 

Kaarran Jarmon pihaan. Teen paskarinkiä ihan Jarmon isän kiusalla. Se näyttää nyrkkiä. Hyvätahtoisesti kuitenkin. 

- Perkeleen kloppi! Pitääs antaa tukkapöllyä! 

- Tuu koittamaan! 

- Muistakko kuinka kävi sormikoukus? 

- Annoin sun voittaa! 

- Vitut! Jamppa on sisällä. 

Jarmon isä on hauska tyyppi. Kiroilee kyllä perkeleesti, mutta muuten se on hyvä ukko. 

- Iltaa! 

- No iltaa! Sitähän nyt virallisesti tullaan. 

- Mää oon niin virallinen.

- Katohan, Jenna-vauvakin on täällä. 

- Älä kiusaa! 

- Onko Jarmo huoneessaan? 

- Ainahan se on. 

Jarmon huoneesta kuuluu armoton bassojumputus. 

- Hep! Mitäs kusipää? 

- Kato, pääsit tänne asti. Tulitko Pollarinkylän vai Jokivarren kautta?

- Tulin.

- Hyvä. Koska lähretään? 

- Ei oo väliä. Ei se Waldo mua ny niin kiinnosta. Mihin me mopot pannaan? 

- Eikö mennä autolla? Saa äitee tai issee vierä. Ei sinne seuralle viitti vierä mopoja. 

- Miten vaan. 

---

Tarja heittää meidät Nuorisoseuran pihaan. Autoja on jo paljon ja linja-autoja näyttää tulleen ainakin Kurikasta, Ähtäristä ja Virroilta. 

- Mennäänkö heti sisään? 

- Voishan siellä käydä, niin sais leiman heti. Ei oo jonoakaan.

- Mää vähän tarkkailen näkyykö hyvännäköösiä akkoja. 

Odotetaan lippu ja saadaan leimat käteen. Nuorisoseuran logo olisi kyllä mahdoton väärentää. Teksti on niin hankala. 

- Pitääskö käydä pelikoneella? 

- Ei kai ny heti? Käydään diskos!

Diskossa on pimeää, vaikka toisaalta vähän liian valoisaa tyttöjen katselulle. Kierretään se pari kertaa ja mennään alas. 

- Parit valkooset housut, muttei mitään ihmeellistä! 

- Eihän kaikki ole vielä tullut. Nuokin oli jotain Kuortaneen amiksia. Käydään ny pihalla kiertämässä! 

- No käydään! Sinähän se usein isketkin naisia! Vittuilet vaan kaikille. 

- Jos ne on ääliöitä? 

- Ei kai kaikki ole? 

- No melkein kaikki on! 

Kierretään seuraa. Amikset kiertää parkkipaikkaa Corolloillaan ja rakkarit on tupakilla ja juovat kiljua. Muka kovimmilla on Alavuden Seudun Moottoripyöräilijöiden takki päällä. Minua ärsyttää amikset, tyhmät, läskit, kuortanelaiset, nössöt, peräseinäjokiset vasta ärsyttääkin... Melkein kaikki. Ääliöitä. Eivät tajua. 

- Ei täällä oo mitään. Mun on nälkä. Mennään sisälle! 

- Koita nyt päättää! Voitas Mikolta hakee vähän kiljua... 

- Isäshän tarjos jo jallua. Eikö se piisaa? 

- Hyi saatana! 

- ihan hyvää se on. Herrasmiehet juovat tuollaisia, ei siideriä ja kiljua. 

- Sinäkö herrasmies? Paskat! 

- Täydellinen. 

Otetaan lihapiirakat. Seuran kioskilla on nuiva palvelu. Ollut aina. Pistää vihaksi. En ota sipulia. Tuntuu mahassa pahalta. 

Janne menee arpakoneelle. 

- Minkä helvetin takia sä jonkun arvan ostat? 

- Siisti laite! 

- Siisti? Aivan perseestä! 

- Ingen vinst. 

- Täh? 

- Ei voittoa. Hienoa! 

- Mitä hienoa siinä on? 

- On se jotenkin siisti sanapari. Ingen vinst. 

- Oot kyllä outo... 

Waldo soittaa. Kierrellään joka puolella. Taas on jotenkin ankeaa. Pääsis jo kotiin. En uskalla kellekään tytölle jutella ja toisaalta ei puolikönnidet tytöt kiinnosta. Olisko pohjalaiset vähän ankeita jopa? Murre tekee niistä jotenkin yksinkertaisemman oloisia. Kyllä minä haluan täältä pois. Pohjanmaa ei ole mun paikka. 

---

Minä en merkannut jääkiekkoja, jalkapalloja tai hiihtoja lenkkipäiväkirjaani. Nehän oli vapaa-ajan toimintoja. En minä nyt niin äärettömästi hiihtänyt, mutta useamman kerran viikossa, jos oli hyvä keli. Jääkiekkoa pelasin varmasti joka päivä, jos joku vaan lähti pelaamaan. Se kuitenkin oli palauttavaa, kun sitä oli vain kolme tuntia. Eikä niin tosissaan... Eipä.

Jarmon ja Jannen kanssa usein kohellettiin Nuokkarilla. Oltiin niin kilttejä, ettei kaikkien kanssa jaksanut tai päässyt kontakteihim. Valkoiset farkut toki kiinnosti. Eli käytännössä ulkoiset asiat. Paitsi oman luokan tyttöjen kanssa jo puhuttiinkin. 

Inhosin sellaista itsestään huoltapitämätöntä toimintaa. Toiset väittivät urheilvansa ja liikkuvansa ja toiset "eivät ehtineet". Kumpikaan ei oikeasti ollut rehellinen itselleen. Enkä minä ollut kovin suvaitsevainen sellaisia kohtaan. 

Nuorisoseura ei ollut minua varten. Tylsistyin ja turhauduin siellä jotenkin. Tämä sama ilmiö tulee vielä tänä päivänäkin vastaan. Saatan lähteä baarista tunnin aikaisemmin kuin muut, mutta näen vaivalloiseksi, että ilmoittaisin siitä kellekään. Huono juttu. 

Nuorisoseuralla oli joka tapauksessa kovia esiintyjiä. Jopa legendaarisia. 

Juoksutarinoita 71. Mika Myllylä (2.3.1997)

Yllättäen Dählie on taas kärjessä. Melko tylsää. Voittais nyt välillä edes joku muu.

Isä ei ole vielä herännyt. Onkohan se tullut kotiinkaan? Eilen oli Matinpäivänjuhlat. Jouduin yksin juoksemaan vetoja maantiellä. Ne kyllä kulki hyvin. Tonneja loivaan alamäkeen. 3.18-3.08-2.58. Tuntui ihan vähän keväältä. 

Keskiviikkona on hallitonnit. Kunto vaikuttaa aivan kohtuulliselta. En tiedä riittääkö 2.50:n alitukseen, mutta lähelle pitäisi piisata.

Myllylä hiihtää mitalille. Ainakin pitäs, ei tuolta Proku tule mitenkään enää ohi. Jevne voi tulla. Sivertsenillä on hyvä suksi, mutta ei sentään niin hyvä.

Keli muuttuu raskaammaksi. Kolme kymppiä. Myllylä on enää parin sekan päässä. Parempi suksi. Alkaako Dählie tosiaan hyytyä?

Haen ruisleipää ja menen takaisin keinutuoliin. Keinutuolissa pitää keikkua niin, että on ihan takanojassa. Siellä kaatumisen rajamailla. Keinutuolin päällysmatto on vaan liian liukas.

Isäkin herää, hakee lasin limsaa ja tulee erittäin väsyneen näköisenä istumaan penkille. Sami yrittää lätkiä sählypalloa. 

- Paa pois se pallo!

- Mää hiljaa kikkailen... 

- Pallo ja maila helvettiin siitä tai mää pistän ne pesähän!

- Ääh...

- Olkaa ny hiljaa molemmat!

- Oo itte, äläkä keiku siinä tuolis! Pitääkö sekin rikkua?

- Pitää.

Äiti on jossain työjutussa ja Sanna Iso-Sannalla. Onneksi. Äiti tulis kuitenkin jotain lässyttämään tähän.

Myllylä on mennyt ohi Dähliestä. Ohi tulee myös Jävne. Myllylä hiihtää aivan reikäpäisenä. Isä haisee pahalle. Vanhalle viinalle ja valkosipulille.

- Ette oo laittanut tulta hellaan?

- Ei. Ei oo kylmä.

- Voisit oikiastaan laittaa valakian. Pelli auki, tuhkat pois, ekkä polta kaikkia viripuita.

- Miks nyt?! Tämän hiihdon jälkeen.

- Ei kun nyt. Näet siitä hyvin samalla hiihtua.

- Saatana. Etkä sitte mee keinutuoliin! Mun paikka!

Myllylä voittaa. Menee kylmät väreet. Melkein tulee kyynelet silmiin. Dählie jäi kolmanneksi. Ihan oikein. Isänkin mielestä hiihto oli "kohtuullinen".

- Lähden lenkille.

- Kukas tulta kattoo perähän?

- Tehän tässä ootte. Minä en ainakaan. Haluan mennä valosalla.

- Hae puita tullessas!

Kierrän Rimmin ja mietin, millaista olis olla Myllylä. Miltä tuntuu voittaa norjalaiset Norjassa?

---

Mika Myllylä oli ja on minulle edelleen kova urheilija. Kyllä, sehän douppasi. Niin teki ja se on yksi isoimpia kyynistymisen askeleita omissa urheiluportaissani. Suuri pettymys. Mutta se henkinen taistelutahto, mitä miehellä oli, sytytti. Myllylän hiihdot minulla usein on mielessä, kun otan loppukiriä, vaikka tuntuisi pahalta.

Isä joi erittäin harvoin niin paljon, että krapula iskisi. Matinpäivien jälkeen sen kyllä pystyi aistimaan. Uskon, ettei kovan sählypallon lätkiminen oveen kuulostanut aivan linnunlaululta tuossa olotilassa.

Kuortaneen tonni olisi ollut hyvä kisa, mutta siinä kaatui viimeisellä kierroksella useampi ja itsekin jouduin ottamaan vauhtia pois. 2.56 oli pettymys. 

Juoksutarinoita 70. Reilukerho (20.2.1997)

Onpa paska Jyrki. Susanne Vegaa ja Lukaa ja jotain paskaa. Bagaa, niin kuin Jarkko sanoo. 

Sentencedin haastattelu tulee, mutta on sekin vähän tylsä. Aneemista touhua. Äidin mukaan aneeminen on vähäverinen. Noinkohan?

Taidan mennä lajittelemaan niitä pienoismallin osia. Sain joulahjaksi sellaisen lokerikonkin. Mitenhän se tyyppi on itse jostain lasikuidusta niitä rekan nuppeja rakentanut. Tuntuu jotenkin vaivalloiselta.

Tulisiko radiosta mitään nauhoitettavaa? Don't Speak on tullut tuhat kertaa ja Toni Braxton miljoona. Sen lisäksi Sanna soittaa sitä taukoamatta pianolla. Saatana! Tulis se uus Prodigy. Breathe. Sen nauhoittaisin.

Ei tullut. Jotain Juustopäitä vaan. Nyt on pakko mennä syömään. Mau-Mau on sisällä. Keinutuolissa. Eikä kukaan vahtimassa. 

Lämmitän mikrohampurilaisen ja luen Aku Ankkaa. Jotenkin on kylmän nahkeaa. Jos laittaisin itse hellaan tulen, niin ehkä ei tarvitse hakea puita? Isä tulee ovelle. 

- Tänään on sitte lenkki-ilta. 

- Joo. Mistä? 

- Meiltä. Voitkin hakea puita saunaan joutessas ja lakaasta tuvan laattian.

- Miksi minä? Eikö Sanna ja Sami tee mitään?! 

- Oot siinä nyt sopivasti. 

- On läksyjä. 

- Ai nyt niitä onkin? Mitäs sää äsköön teit? Käyt nyt hakemas puut ja tähänkin voit laittaa valakian. Vettä kattilahan!

- Joo joo... Saatana... 

- Nyt suu kiinni! Se on parin minuutin homma! 

- Missäs äiti on? 

- Sillä on joku sururyhmä. 

- Surullista tässä on se, että mää joudun tekemään kaiken. 

- Ja paskanmarjat... 

Tämähän meni nyt aivan läskiksi. Joudun tekemään kaiken! 

---

Pekka ajaa pihaan jo puoli seiskan maissa. Se kyllä hätäilee aina. Ja sillä on ruma Ascona. 

- Iltaa! Eikö Markku oo kotona? 

- Vaihtaa vaatteita. Tuu istumaan. 

- Huomenna alkaa MM-hiihdot. Meinaakko kattua? 

- Enköhän mää kaikki katso, jos vaan ehtii. 

- Tuleekohan Suomeen mitaleita?

- Luulis, että miehet ainakin mäkihypystä ja yhdistetystä jotain sais. Varmaan viestistä vois tulla. Naiset ei varmasti saa. 

- Ei tiedä, jos oikein sattuu... 

- Ei kyllä satu. Siellä on Yegorovat ja Välbet ja Italialla hullut hiihtäjät

Pekka puhuu koko ajan. Isä tulee onneksi pelastamaan. 

- Jaha! Mihnäs välis sää tulit? 

- Äsköön. Ooppeli vaan käy niin hilijaa. 

- Justihin. Tulookohan se Ari? 

- Tuloo varmasti. 

- Mitenkähän Matit? 

- Tuloo, mutta aivan siinä ja siinä kerkiääkö ajoos, kun Matti P on ollu kaupalla pitkään. 

- Me ei orotella, se saa kiinni. 

Kohta kaikki on paikalla. Kävellään tienhaaraan. Matti S:llä on perinteisesti toppahanskat kädessä. Matti P:llä taas viimeistä huutoa vehkeet. 

Lähdetään juoksemaan. Koko matka on pientä kiusantekoa Arille. Pieniä kiristyksiä ja ahtaalla pitoa. Vanhat ukot eivät ole menettäneet kilpailuviettiään. 

Minua vähän säälittää Ari, joka on kyllä hyväkuntoinen, mutta ekaksi yhteislenkiksi aivan liian kovassa vauhdissa. Pekan kanssa yritetään juosta vähän Arin kaverina. 

Teikarin mäessä vanhat ukot nyppäävät viimeisen kerran ja Ari jää. Pekkakaan ei voi vastustaa kiusausta vaan lähtee mukaan. Minä juoksen Arin kanssa 66:lle asti, mutta sitten minäkin haluan voittaa kirin.

- Mää kiristän tän kuuskutosen. Tuu vaan omaa tahtias. 

- Joo. 

Muut ovat jo parinsadan metrin päässä. Kiristän pikkuhiljaa, mutta saavutan hitaasti. Perkele, tässähän pitää juosta viimeinen kilometri kovaa. 

Matti S jää, mutta muut ovat vielä edellä. Pekka ja isä yrittävät karkuun. Metsätien liittymän kohdalla mietin kumpaa puolta tiestä juoksen. Valitsen vasemman. 

Pumppaamo. Nyt kaikki peliin. Isä ja Pekka juoksee oikeaa, minä vasenta laitaa. Autoja menee molempiin suuntiin. Rekan tullessa vastaan teen viimeisen rytminvaihdoksen. Voitan. Arikin tulee parin minuutin päästä. 

- Ootte te kovas kunnos... Kyllä tuntu häjyltä. 

- Tämähän nyt oli hiljaanen lenkki. Normaalisti juostahan kovempaa. 

- Paskat, tämä oli kyllä normaalia kovempi. Talvikelissä ei näin kovaa juosta. 

Höyry nousee kaikista. Lähdetään saunaan. Äiti on laittanut normaalia nätimmin kahvit. Arin takia, ettei näytä niin hölmöltä. kahvi, pulla ja makkarat samassa pöydässä. 

---

Jyrkistä katsottiin melkein joka jakso. Se antoi meidän ikäluokalle aikamoisen tietopankin sen ajan musiikista. Heiluvat kamerat, uudenlaisia juontajia ja Minna O. 

Ostin Keltaisen Pörssin ilmoituksesta ison pahvilaatikollisen pienoismalleja. Osa koottuja, mutta osa rakentamattomia. Purin rakennetut ja tein ne uusiksi. Pidin erityisesti Fiat 131 Abarthin ralliversiosta. Tein itse nuottivihkot ja kaikki. 

Lähes jokapäiväiseen tehtäväpankkiin kuului meillä puiden haku, tulien teko ja paikkojen järjestäminen. Rappusten lakaiseminen oli paskinta. Ei kuitenkaan niin paskaa kuin imurointi. 

Ari kävi tuon lenkin jälkeen vielä kerran, mutta miesten voiton- ja pääasiassa näyttämisenhalu lopettivat Arin juoksuharrastuksen. Todellista Kaikki pelaa -henkeä. 

Juoksutarinoita 69. Lintsausta ja biljardia (29.1.1997)

Istutaan liikuntahallin ikkunapöydässä. Ihme kyllä, ollaan siihen ehditty. Yleensä siinä on jotain kolmosia. Jarkko on ostanut Oukki-Doukkeja.

- Anna yks! 

- Nevö. Osta omat. 

- Ei oo rahaa. 

- Paska juttu. Sulle. 

- Kusipää. 

- Ei kyllä jaksais sinne opon tunnille yhtään. 

- No ei mennä! Mennään Shellille kesettämään pokeria! 

- Mukana. Lähteekö Danny? 

- Kyllä sinne tunnille pitäs mennä... 

- No jos sä oot nössö niin... 

- No mennään sitten. Homot...

Kävellään Kirmasen matkustajakodin ohi keskustaan. Pakkasta on sopivasti. Teitä hiekoitetaan parhaillaan eli kaikki hiekka jää kengänpohjiin. 

- Pitäskö käydä tekemässä Ärrällä vetolappu? 

- Ei jaksa. Tee Shellillä! 

- Siellä ei koskaan oo kyniä. Huomasitteko, että Belfour siirty San Joseen? 

- No saa sekin yhden oikean pelaajan. 

- Haha, jätkä on hauska. 

- Yes, I am and I know it. 

Mennään Alkon ohi. E.Asialasta tulee mieleen aina vastuksen ostaminen ja siitä mopo, joka ei ole kunnossa. Huomenna olis sählyä. Lainaiskohan Miia mopoa? Jos maksais 20 markkaa. 

Astutaan sisään Shellille. Pari rekkakuskia ja perinteinen totosakki hautautuneena tupakan savuun. Alajoki pelaa vähemmän yllättäen pottia. 

- Mää haen kahvin. 

- Mää kans. 

- Paskapäät. Ei kahvia juo kukaan. Siihen kuolee.

- Juoksemiseen kuolee. Mee varaamaan Scud Race!

- Ei kai siihen nyt kukaan keskellä päivää mee... 

Nojailen pelikoneeseen. Scud Race on ok, mutta ei ole niin hyvä kuin Sega Rally. Ei ole aidon tuntuinen. Sladitus on tönkköä. 

- Kellä on vitosia? 

- Mulla. Yks. 

- Minä en pelaa. Hölmöä laittaa tähän rahaa, tästä ei voi voittaa mitään. 

- Biliksestä onneks voi!

- Se vaatii sentään taitoa! 

- Mee ny laulaa sitä Tuuliviiriä! Kuka pelaa? 

- Minä pelaan! 

Häviän Jarkolle. Se ärsyttää. Paska peli. Danny nauraa. Ihme töysäläinen.

Juoksu on onneksi kulkenut ihan hyvin. Toissapäivänä oli 500m veto ja eilen kilsan veto. Talvikelissä se on tuntunut hyvältä, eikä jalkoihinkaan ole sattunut. Tänä iltana on kai lenkki-ilta meiltä. Pekkakin tulee vissiin. Toivottavasti tulis hyvä loppukiri. 

- Mennään jo takaisin! Ehditään pelaamaan pari bilistä ennen fysiikkaa. 

- Olikohan Antti myymässä? Saatas ilman. 

- Kyllä kai se on. Toivottavasti kakkoset ei vaan oo varannut sitä. 

- Tän pelin jälkeen! Koska mä voitan tän! 

---

Kävellään takasin. Danny painaa etukenossa, kädet vihreän juoppotakin taskuissa, kauheaa vauhtia. Se haluaa pelata eka ja pelkää lintsata. Nössö. Sen sukulainen oli kai räjäyttänyt kätensä Komet-pommilla. Tai silmänsä. Vai olisko siltä lähtenyt koko pää? 

- Me pelataan eka! 

- Pelatkaa. Minä ostan karkkia. 

- Kato, kossit! Kävisittä salilla! 

- Mää kävin eilen. 

- No se ei näy mihnään... Ja joku ristus jätti taas oven auki! Perkele, pitäs lyärä niin notta jalat notkahtaa! 

Joku ysin tyttö jätti vahingossa liikuntahallin oven auki. Nyt se varmaan pelästy perseettömäksi, kun Antti sille huusi.

- Miten meni kokeet, Pyy? 

- Hienosti. Biologiasta 4+ ja terkasta viis puoli. 

- Täh? Miten niin huonosti? 

- No kirjat oli Jarkolla. Enkä olis kyllä lukenut vaikkei olis ollutkaan. 

- Sunhan pitää uusia terkka.

- No älä! En minä millään ravintotiedolla tule tekemään mitään. 

- Ei sitä tiedä vaikka susta tulis joku kokki. 

- Joo. Tekisin pelkkää hernekeittoo.

Istun ikkunalle ja mietin, että pitäis varmaan jaksaa vähän opiskella. No, ehkä ens vuonna sitten. 

---

Olen ollut Sharks-kannattaja aina. Tai siitä asti, kun huomasin meidän sukulaisen pelaavan siellä. Osittain siitä johtuu minun kiinnostus haikaloihin. Vaikka pääasiassa se johtuu Onni Gideonin versioimasta Tiikerihai-kappaleesta, joka pienenä oli jännittävä ja pelottava. 

Mopo oli paloina. Lainasin Miian mopoa ja kuljin sillä sählyssä kerran viikossa. Ihme, ettei se hajonnut. Miialla oli punainen PV ja ajon jälkeen vaatteet hais aina hulluna kakstahtibensalle.

Alavuden vanha Shell oli legendaarinen laitos. Se oli se paikka, missä joku muualta tulevakin saattoi pysähtyä. Siellä oli myös Scud Race, jota käytiin "kesettämässä". Kesettää on töysäläinen verbi, joka tarkoittaa oikeastaan mitä vaan. 

Antti oli aivan menestynyt painija. Todella pelottavan näköinen kapistus, mutta pohjimmiltaan hyvä tyyppi. Melko rouhea kielenkäyttö vaan antoi sellaisen kuoren, jota useat pelkäsivät. Itselleni Antti oli tuttu jo painikoulusta. Antin niskalenkki-iltoja pelättiin. Rauha hänen muistolleen. 

Lintsattiin usein. Ja oltiin hyvin tietoisia siitä, kuinka monta tuntia saa miltäkin kurssilta olla pois. Maksimi oltiin ja vähän päälle. Onneksi terveystieto ja biologia ovat olleet aika vähäisessä osassa minun työuralla... Jarkko oli hyvin valmis lintsaukseen aina. Danny eli Jukka taas harvemmin. Danny se oli siksi, että se näytti aivan nuorelta Dannylta. 

Oli tammikuu, joten "uuden alun" jälkeen treenaaminen oli ihan motivoitunutta. Salit ja kaikki. 

Juoksutarinoita 68. Vuosi 1996

Pappa kuoli heti alkuvuoteen. Se loi pohjan koko vuodelle, eikä se ihan sellaista peruskalliota ollut se pohja. Koko vuosi tuntui jonkinlaiselta epävarmuudelta. Tai sen peittelyltä.

Kavereista tuli entistä tärkeämpiä. Suuri osa ajasta menikin niiden kanssa. Urheillessakin se olisi voinut mennä, jos olisi ollut ehjä. Tässä koeteltiin varmaan viimeisen kerran sitä motivaatiota, että juoksenko vai en. Kuntoutus ei ollut yhtään sitä, mitä kaipasin. Tuosta päästiin yli pääasiassa kylän lenkki-iltojen vuoksi.

Kasvoin paljon pituutta ja mukaan tuli mopoilut. Se toisaalta saattoi olla ihan tervetullutta, koska näin lepoa kaikesta liikkeestä tuli edes vähän. Samalla kasvoi ymmärrys moottorivehkeisiin. Tästä on ehdottomasti ollut apua myöhemmässä elämässä.

Musiikissa tärkeintä oli meininki. The Offspring oli varmaankin se kovin juttu, myös Prodigy ja Scooter olivat taajaan kuuntelussa. Radiomafian juttuja unohtamatta.

Rallissa suosikkini oli tietysti Colin McRae. Ajotyyli oli raaka, ja sekös viehätti. Em-jalkapallossa Hollanti pelasi huonosti häviten rankkareilla Ranskalle jo puolivälierissä. Davor Suker oli kova jätkä muuten vain. 

Olympialaiset Atlantassa oli vuoden odotetuin tapahtuma. Rantasen keihäskulta oli mykistävä juttu. Seurasin lähes kaiken mahdollisen, mitä televisiosta tuli.

Juoksussa Anne-Mari Sandell huitoi Suomen ennätyksiä liukuhihnalta. Rujo juoksutyyli kävi silmään, mutta juoksuvauhti aiheutti kateutta. Miehissä suosikiksi alkoi nousta Vasalan Samuli ja maailman tasolla tietysti Haile.

Koko vuosi oli omituisen sekava ja myllertävä. Se varmaankin kuului juuri tuohon ikään.