maanantai 15. elokuuta 2022

Juoksutarinoita 15. Tyhjennys (13.7.1993)


Illalla oltiin isän kanssa kalassa. Sain 1,3-kiloisen hauen. Abu Carcian Toby Tigerilla. Sellainen tiikerin värinen lusikka. Oli kerrankin tyyntä, eikä lusikkaan tarttunut lumpeita tai uistinvitaa, vaikka sitä paljon Kangaslammessa onkin. Ilta oli vähän viileä. Syksy tulee. Ja koulun alku. Rypsi kukkii, siitä sen tietää. 

Juoksin huonon kolme tonnia keskustan kentällä. Siellä juoksi tyttöjen maastojuoksun maailmanmestari Keniasta. Ja Viitala hyppäsi 221. Se on kai hyvä. Mutta tosi kaukana ME:stä.

Isän mielestä olen jo niin vanha, että kannattaa tehdä tyhjennysharjoitus. Siinä juostaan niin pitkään kuin jaksaa ja sitten energia jotenkin lataatuu paremmin. Viikonloppuna on Kristiinankaupungissa kisoissa 2000m eli näin pitää nyt tehdä.

Mennään pururadalle. Siellä on ihan helvetisti sääskiä. Isä ei ole kertonut tarkasti harjoitusta. Jätetään pyörät ison kiven taakse. "Ettei kukaan varasta". Kuka nyt Sapsussa toisen pyörän veisi? Kaikki tuntee kaikki, eikä tähän voi kukaan vieras edes vahingossa eksyä.

Aloitetaan kuulemma ylämäkivedoilla eli YMV. Miksi aloitetaan parhaasta? Ylämäkiveto lähtee ison kuusen kohdalta. Laitan etummaisen jalan aina saman kiven kohdalle. Lähdöstä ensimmäinen 20m on tosi jyrkkää nousua, sitten loivenee. Loiva osuus on kivikkoista, siinä on myös yksi juuri, joka pitää ylittää. Tullaan mutkaan vasemmalle. Mutka nousee tosi jyrkästi kallion yli, siinä kallion päällä voi olla käpyjä tai kiviä, joista jalka lipsahtaa. Sitten pienen notkon, juurien ja kalliopäiden yli terävä 20 metrin nyppylä ja maali valotolpalla.

Näitä juostaan kolme. Ensin rauhassa ja viimeinen täysiä. Ylhäältä kävellään takaisin alas ja uudestaan. Viimeinen oksettaa vähän.

Kävellään huipulle. Sieltä lähtee alamäkivedot. Eli AMV. Niissä en ole isää voittanut vielä koskaan. Ensin on jyrkkä pätkä, sitten loivaa laskua, sitten taas tosi jyrkkä lasku ja loppu tasaista ellei jopa pientä nousua. Isä juoksee vasenta reunaa, mikä on tyhmää. Siellä on märkää ja isoja kiviä. Kovin ja pitävin alusta on oikeassa reunassa. Siinä myös viimeinen jyrkänne on loivin.

Näitäkin juostaan kolme. Kaikki täysiä. Jyrkissä kohdissa ei jalkojen nopeus tahdo riittää ja selässä tuntuu vähän pahalle. Nämä ei onneksi hengästytä. Isää en kuitenkaan voita.

Sitten mäen yli takaisin ylämäkivetojen lähtöpaikalle. Siitä juostaan kivelle, jonne pyörät jätimme. Tasaveto eli TV. Kolme kertaa. Alku on hyvin loivaa myötämäkeä, loppu noustaan pieneen ylämäkeen ja mutkaan. Tämä on vedoista ärsyttävin. Pitkä ja liian tasainen. Ja haisee mudalta. 

Ekan vedon jälkeen ei tulekaan palauttavaa kävelyä lähtöön, vaan odotellaan minuutti ja juostaan takaisinpäin. Ei hemmetti. Sisäkaarteesta ei pidä juosta, se on pehmoinen. Jätän sen isälle. Painavampana se uppoaa enemmän. Tämä on onneksi viimeinen veto. Sen jälkeen saa riittää. 

- Sitten on vielä viimeinen tyhjäys. 
- Ei enää! Ei jaksa. 
- Yksi vielä ja sitten huomenna lepopäivä. 
- Mikä se on? Ei mitään sarjaa enää. 
- Juostaan tuonne toisen puolen notkoon. 

Juoksemme hiljaa pyörien ohi, pellon ohi ja pikkunyppylän jälkeiseen notkoon. Meillä ei ole juomista mukana. Kurkkua kuivaa. 

-Tästä huipulle. 
-Eii! Se kestää yli minuutin. 
-Joo joo. Minuutin päästä lähdetään. 

"Hep". Tiukka jyrkkä pätkä, pitää juosta vasenta reunaa. Vähän tasaista, kiven ohi. Pieni, mutta terävä nousu mutkaan. Loivaa nousua, ensimmäinen jyrkänne. Tuntuu, ettei jalka nouse. Suussa maistuu raudalle. Hetki tasaista ja viimeinen jyrkänne. Jalat painuu kasaan, ei tahdo jaksaa. Maali. 

Menen istumaan kannolle. Tuntuu pahalta. Sääsket ei haittaa. Keuhkoja pakottaa. Kädet ovat puutuneet. Tästä pitäisi vielä hölkätä pyörille ja polkea kotiin. Illalla tulee Terence Hill ja Bud Spencer -elokuva. Saisinkohan katsoa sen kokonaan? 

---

Kalastin lapsena paljon. Varsinkin virvelillä. Kesän vapaa-ajat meni paljolti virvelin varressa. Pidin kalansaaliistakin kirjaa, mutta se ei ole tallessa. Teimme kavereiden kanssa paljon vaappuja itsekin.

Alavudella käytiin koviakin kisoja aikanaan. Siellä oli muutamia kansainvälisiä tähtiä, kuten esimerkiksi tämä tyttöjen maailmanmestari. 

Tiinanmäki on Sapsalammen virallinen pururata. Se on Vääräjärventien varressa. Vaikka ollaan Etelä-Pohjanmaalla, on sen 950m matkalla yli 30m korkeuseroa. Jyrkkäpiirteinen ja hankala juosta kovaa, mutta minulle maailman paras pururata. Joitain vuosia sitten sen jylhä kuusikko kaadettiin maan tasalle ja maisema on enempi tuollaista kuvanmukaista nykyään. 

Minulle on juoksemisessa aina ollut jotenkin tärkeää askelten asettaminen. Nimenomaan tällaisissa maastossa juostuissa vedoissa mietin, mihin kannattaa astua, että alusta olisi parhaimmillaan ja matka jatkuisi nopeimmin. Analysoin sitä paljonkin. Ihan vielä veteraanikisoissakin olen maastorataa käynyt läpi näin. Haluan uskoa, että olen sillä jonkun sijan joskus voittanutkin. 

Tyhjennysharjoitus oli metodina sellaista 1970-lukua. Siinä uskottiin, että energiavarastot pitää ensin tyhjätä, jotta ne täyttyvät jotenkin paremmin. Sehän ei paikkaansa pidä, mutta tällainen oli isän muistissa hyvä tapa. Ei siinä 13-vuotiaalle kyllä mitään järkeä silti ollut. 

Kristiinankaupungissa ei kulkenut. 6.50 oli Vetoapu-kisaraja. Ei lähelläkään. Muistan kuitenkin, että takaisin tullessa satoi vettä niin paljon, että jouduimme pysähtymään. Pääsin tuon kisan jälkeen myös ensimmäiseksi yöksi omaan, uuteen huoneeseen. Tähän asti olin nukkunut siskon kanssa kerrossängyssä. Teini-ikä alkoi. 



perjantai 5. elokuuta 2022

Juoksutarinoita 14. Alavus-juoksu (3.7.1993)

- Nyt kuunnellaan kerrankin minun musiikkia!
- Tämä on rähinää. Rumpuja paasataan ja pirusti huudetaan.
- Siitä huolimatta nyt kuunnellaan tätä!

Äiti ja isä väittelevät kumman musiikkia kuunnellaan. Onneksi äiti on tiukkana, sillä soittimessa on Queenin Greatest Hits II. Menossa on It's a Hard Life, joka ei ole suosikkejani, mutta sen jälkeen tulee Breakthru.

- Minne teidät pitää viedä?
- Vie ny vaikka liikuntahallille, mennään siitä linja-autolla Kätkänjoelle.

Ollaan menossa Alavus-juoksuun. Siinä juostaan maraton jotenkin viestinä. Me juostaan isän kanssa se puoliksi. Juoksu menee jotenkin läpi Alavuden, mutta en jaksanut kuunnella tarkasti miten. Osuuspankin huvilalle se kuitenkin päättyy.

Liikuntahallilta noustaan Pakkalan linja-autoon. Se on vanha ja haisee tupakalle. Kyytiin nousee parisenkymmentä juoksijaa. Juhanin, Matti P:n ja Ansan tiedän. Ne on Sporttiklubista.

Istun ikkunan viereen ja katselen pihalle. Kuuntelen sivukorvalla muiden juttelua. 

- Meinasikko koko matkan?
- Kattotaan nyt miten tuo poika jaksaa vauhdissa. 
- Ei kai se koko matkaa juokse?
- Ei. Jos puoletkin niin hyvä. Sää tietysti juokset koko pätkän? 
- Meinasin tuon Juhanin ja Askon kanssa. Juhani vaan taitaa mennä liian kovaa. 

Linja-auto vie meidät Kätkänjoelle, joka on jossain ihan metsässä. Vielä Aittoosaarestakin kauempana. 
Lähtöpaikalla on omilla kyydeillä tullutta porukkaa. Yhteensä lähtijöitä on 30-40. Minä olen varmasti 20 vuotta nuorempi kuin seuraavaksi nuorin.

Hep. Noin viisi ihmistä lähtee juoksemaan reippaasti. Minä lähden siihen kyytiin, mutta isä kieltää. Muut juoksijat arvelevat niiden lähteneen liian kovaa. Lähdetään siis typerän hiljaa. 

Lähtöpaikka oli kyllä ihan sivussa maailmanmenosta. Tämähän on vain hiekkatie jossain. On pilvistä, eikä edes kovin lämmin. Yllättäen on heti paarmojakin pään ympärillä pyörimässä. Kaikki paarmat saisivat kuolla sukupuuttoon. Pilaavat kesän. 

Tullaan Rantatöysänjärven päähän. Ensimmäinen vaihto on Rantatöysän koululla eli Rantarinki-lähtöpaikka on järven toisella puolella. On juostu noin kahdeksan kilometriä. Isä käskee minut linja-autoon. Siellä on jotain naisia minun lisäksi. 

- Oliko vauhti liian kova? 
- Ei.
- Huilaatko seuraavat osuudet? 
- En kai...

Liian kova?! Minä jätän teitä kympillä 5-10 minuuttia ja me juostaan jotain 5.30-vauhtia! Eli juostaan hiljaa.

Seuraava vaihto on Aseman urheilukentällä. Siitä lähden taas juoksemaan porukan mukaan. Mennään rautatien yli. Se tuoksuu hyvältä. Mummolalta. Tuossa on myös musiikkikauppa. Ollaan käyty siellä isän kanssa. Siellä oli Kolmannen Naisen laulaja ja Jaska Mäkynen. Mutta siellä on myös pienoismalleja ja radio-ohjattavia.

Sivulta tuulee ja saavutaan Teboilin kohtaan. Vauhti on älyttömän hidasta. Meinaan kyllä juosta keskustankin ohi. Ei tunnu missään.

Keskustasta edetään Tusan puolelle. Se on vähän tylsää suoraa, vaikka Alavudenjärvi hienosti näkyykin. Autolla mennessä tien mutkat on aika paljon kivempia. Nyt ne ei tunnu missään.

Pikkuisen alkaa jaloissa painamaan. Vauhti on niin hidas, että se tuntuu jotenkin raskaalta. Tekisi mieli juosta kovempaakin. Kuuntelen muiden jutustelua, mutta en puhu mitään.

Vaihtopaikka on Tusan puolen ampumaradalla. Hyppään autoon. Juon kerhopullosta mehua ja syön vähän Fazerin sinistä suklaata. Milloinhan se Cliffhanger tulee Alavuden elokuvateatteriin? 

Jos juoksen taas seuraavan osuuden ja maaliin, niin minullehan tulee yli 30 kilometriä?! Seuraavaksi ne juoksee läpi Jokivarren. Siitä se menee kai Raisionmäelle ja Aulavan ohi. Se on kyllä tylsä pätkä, vaikka mäntykuja Raision lähellä onkin hieno.

Linja-auto ajaa läpi Jokivarren. Kumpuilevaa maalaismaisemaa. Nuorisoseura, koulu, kauppa, urheilukenttä. Siellä on seuraava vaihto.

Olen nousemassa ulos, mutta isä astuukin ennemmin sisään. Takareiteen kuulemma ottaa. Eikö isä siis jaksakaan juosta? Isä tulee viereen istumaan ja haisee pahalta. Sillä on Suomi juoksee -paita. Se on hieno. Siinä on juokseva hirvi.

- Matti P on jääny ny Juhanista. Juhani juoksee varmaha alle kolomen tunnin.
- Onko se kovaa?
- No on se tällaasella reitillä. Ja tuulella.
- Vieläkö me juostaan?
- Voitaas me yrittää se viimeenen pätkä.

Jes! Saakohan siinä ottaa loppukirin? Toivottavasti tämä ei ole tämmöistä nössötystä loppuun asti. 

Linja-auto ajaa suoraan Sapsalammen levähdysalueelle. Noustaan autosta. Juhani ja Matti P juoksevat vauhdilla ohi. Käyn telineillä roikkumassa ja katsomassa näkyykö laiturilta kaloja. Illalla menen kyllä virvelöimään. Matti S on tullut juoksemaan viimeisen osuuden meidän kanssa.

Iso joukko saapuu vaihtopaikalle ja lähdetään taas juoksemaan. Edellä ajaa joku hiljaa henkilöautolla, koska juostaan niin isoa tietä. Rimmin tieltä saa kuulemma kiihdyttää. Mahtavaa!

Sapsun toinen tienhaara. Enää pitkä alamäki ja sitten vauhti kiihtyy! Isä juoksee viereen ja kuiskaa:

- Lähäre vaan mukahan, jos joku kiristää. Mää en pysty tualla jalalla ny kiristämähän. Tullahan Matin kans sitte peräs.

Nyökkään ja käännän Hugin-lippiksen takaperin. Maalasin sen eilen spraylla mustaksi, kun logo on niin nolo. Ruotsalainen.

Vihdoin käännytään Rimmin tielle. Vauhti kiihtyy heti vähän. Tässä ei ole muita sapsunkyläisiä, joten ne ei tiedä välttämättä reittiä. Minä tiedän. Olen pyöräillyt useasti ja juossutkin muutaman kerran.

Kohta tulee iso ja tosi jyrkkä alamäki Kukkolammen rantaan. Siitä ollaan kohta Erkin kohdalla, sitten vähän peltopätkää ja metsän reuna. Siinä aloitan kirin.

Hiekkatie on lanattu hiljan ja siksi kamala juostava. Vain auton urissa voi jotenkin juosta. Pari miestä kiristää vauhtia. Toinen on Ari, se on kai palomies. Toista en tunne. Onkohan palomiehet hyviä loppukireissä? 

On alle puoli kilometriä matkaa jäljellä, enää ei ole yhtään koirataloa, joten voi juosta rauhassa. Miehet aloittavat kirin. Tuntuvat juoksevan lähes täysiä. Odotan Arvon mökin kohtaan ja juoksen viimeisen notkon ja jyrkän ylämäen kovaa. Miehet jäävät 50 metriä. 

Linja-auto on jo paikalla ja pari miestä antamassa mehua. Matti P juo kaljaa ja juttelee Juhanin kanssa. Molemmilla on hikinauha. 

- Mihinkäs se isäs jäi? 
- Sillä koskee takareiteen. Tulee perässä.
- Eikö noista ollut sulle vastusta kirissä? 
- Ei oikein. 
- Minä kyllä arvasinkin sen. Lähäretäänpäs saunaan, kyllä se isäs perässä osaa tulla. 

Matti antaa mulle pullon ykkösolutta. Hyi helvetti. En kuitenkaan uskalla sanoa vastaan. Otan sitten makkaran kanssa Friscoa. 

---

Alavus-juoksu oli ilmeisesti paikallisen Lakeuden Sportin oma juoksu, joka kulki pohjois-eteläsuunnassa läpi Alavuden. Matka oli tarkka maraton. Alavus markkinoi ennen itseään Lakeuden Porttina, joten Lakeuden Sportti on aika hyvä urheiluseuran nimi. 

Juhani ja Matti P olivat ihan hyviä juoksijoita. Juhani oli sellainen 2.35-2.40-maratoonari ja Matti P tuolla ikää triathlonisti. Nuorempana suunnilleen 50 sekunnin nelkun juoksija, joten ihan hyviä 4-kymppisiä tekijämiehiä. 

Raision lähellä oleva mäntykuja on suojelukohde. Siinä on sellaista satavuotiasta mäntyä sotilaallisesti tien vieressä. Rovanperänkin pitäisi ajaa tarkkana poikana, ettei kolisisi peileihin. Joku riemuidiootti oli kuitenkin yrittänyt käydä kaatamassa niitä juovuspäissään muutama vuosi sitten. 

Hugin-lippiksen sain tädin mieheltä. Se oli minusta hieno, mutta kun tajusin sen olevan ruotsalainen kodinkonefirma, niin piti maalata logo mustaksi. Ei tuohon aikaan ollut liiemmin lippiksiä, joten kaikki kelpasi. 

Osuuspankin huvila oli kylän komein mökki tuohon aikaan ja siellä oli paljon kylätapahtumia, häitä ja ylioppilasjuhlia. Omanikin. Nykymittapuulla vähän isompi hirsihuvila todella komealla paikalla. Sääskiä niin pirusti, mutta hyvät puitteet. 

Ihan mutkalleen tarkkaa reittiä en muista, mutta oletan vaihtopaikkojen olleen tuollaiset. Meidän piti alunperin juosta isän kanssa vuorotellen, mutta en juossut yhtiön osuutta niin, ettei isäkin olisi juossut. Minulle tuli matkaa 21,6 kilometriä (mitattiin autolla) ja aikaa meni 1:56.24. Ihan hyvä päiväsaalis. 


keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 13. En saanut MagLitea (20.5.1993)

Helatorstai. Ja joku Rantarinki. Paras jalkapallopäivä menee jossain tyhmässä kisassa. Ei huvittaisi yhtään juosta kovaa.

Päivä on tosi lämmin. Mittarissa 26. Tänään voisi mennä jo uimaan ilman saunaa. Tai virvelöimään. Tai sekä että. Jos saisin syntymäpäivänä rahaa lahjaksi, ostaisin uuden virvelin. Avokelan. Abuun ei ehkä ole rahaa, mutta jonkin paremman Daiwan varmaan saisi.

Ajetaan Rantatöysään. Tie on pölyinen ja auto kuuma. Selailen hansikaslokerossa olevaa Kilpailukalenteria ja kyselen isältä alavutelaisia nimiä, joilla on Etelä-Pohjanmaan piirin ennätyksiä.

Kisakeskuksena on Itärannan koulu. En ole käynyt ennen, mutta Aittoosaareen tätä tietä on ajettu. Siellä on lossi. Onkohan Alavudella muualla lossia? 

Muita ei ole ilmoittautunut vielä. Jos ei tule minun sarjaan ketään, niin en varmasti juokse kovaa. Helppo voitto ja MagLite, joka odottaa palkintopöydällä. Sitten minullakin olisi semmoinen. Jukallakin on. Muut palkinnot näytti olevan tylsiä. 

Käyn verryttelemässä yksin. Lehmät ammuu tien vieressä. Koivuissa on jo isot lehdet. En jaksa verrytellä paljoa, kun on niin kuuma eikä kisassa ole vastusta. Puoli kilsaa riittää. En ota aukkareita. 

Tulen autolle, jossa isä juttelee jonkun miehen kanssa. Vieressä on joku juoksijapoika. 

- Tämä Pasi tulee sun sarjaan. Se on vuotta vanhempi, mutta saat hyvää vetoapua. Voitte vaikka vuorotellen vetää. 

Perkele. Nyt pitääkin juosta kovaa. En kyllä häviä Alavudella! Voitin Pasin Peräseinäjoella ja voitan nytkin, vaikka se on minua vanhempi. Onhan se minua lyhyempikin. 

Lähtö tapahtuu asfalttitieltä. Edessä ajaa joku Ladalla. "Pasi voi vetää ensin". Ei todella voi. Jätän sen heti alkuun. Kääntöpaikalla pitää olla kärjessä. 

Hep! Lähdetään juoksemaan pohjoista kohti. Menen kärkeen. Pasi juoksee kuitenkin vierellä. Isä on käskenyt ottaa kaikki mutkat suoriksi eli leikata matka tien ylityksissäkin mahdollisimman lyhyeksi. En kuitenkaan pääse sitäkään tekemään, koska Pasi on vierellä. 

Pienen ylämäen jälkeen jatketaan peltoaukealle. Edestä tuulee. Pitäisi mennä peesiin, mutta en anna kyllä johtopaikkaa Pasille. Jokohan tuolla metsän reunassa olisi kääntöpaikka?

No ei ole. Tietenkään. Taas peltoaukea. Lato oikealla. Töyhtöhyypät kirkuu ja syöksyilee ympärillä. Toivottavasti eivät käy kimppuun. Typeriä lintuja. Seuraavan metsän reunassa Lada on pysähtynyt. Siellä on siis kääntöpaikka! 

Kääntöpaikalla Pasi ottaa sisäreunan. Mitä helvettiä!? Se yrittää karkuun! Kiristän rinnalle, sillä minä aion tämän voittaa.

Lähdetään takaisin. Juoksen vierellä viimeiselle metsäsaarekkeelle ja siitä sitten kiri. Pasi kiristää ja minä sen rinnalla. Pienimmät tulee vastaan, kun eivät ole vielä ehtineet kääntöpaikalle. 

Tullaan viimeiselle mäelle, josta lasketaan koulun risteykseen. Tuntuu äärettömän pahalle, mutta enää en luovuta. Pellot pölyää suoraan kurkkuun. Pasilla on jotenkin rumat shortsit. Itselläni varmaan myös. 

Käännytään koulun pihaan. Minä sisäkaarteessa. Venytys maaliin ja heittäytyminen maahan. Aivan liian kuuma ja aivan liian paha olo. Megafoni-kuulutus toteaa kisan tasapeliksi! Mitä ihmettä!? Kumpi saa valita palkinnon ensin? 

"No, annetaanpas Pasin valita ensin, kun on Vaasasta asti tullut". Sepä yllätys. Ja vielä yllättävämpää on se, että Pasi vie MagLiten. Valitsen linkkarin, josta irtoaa kylki jo kotimatkalla. Vieläköhän ne pelaa jalista? 

---
Rantarinki oli paikallisesti perinteikäs hölkkä. Se kiersi Rantatöysän järven ja pidettiin aina helatorstaina. Se lähti Itärannan tai Rantatöysän koululta. Molemmilta olen lähtenyt. Kolmannen Naisen Pauli Hanhiniemi asui lapsena kuvan Itärannan koulussa, koska vanhempansa olivat siellä opettajina. 

MagLite oli kova juttu tuohon aikaan. Piti olla hyvä taskulamppu ja MagLite oli tietysti paras, koska jenkkipoliiseilla oli sellainen ja sillä pystyi pamputtamaan rosvoja. Todellisuudessa se oli hyvin epäkäytännöllinen, joskin tehokas. Rambo-puukko kuului samaan sarjaan. Huono, mutta piti olla. 

Pasi oli vuotta vanhempi, eikä useinkaan minun edellä. Aika lyhyt ja pieni poika, joka tuossa kisassa kuitenkin pisti ihan todellisen haasteen. Olin juossut kevään hyvin ja minut Alavuden tasolla jopa tiedettiin nuorena ja lupaavana juoksijana. En siis voinut hävitä. 

Aika oli 10.03. Reitillä oli toki lyhyitä, aika jyrkkiä ylämäkiä mutta suhteessa paljon loivaa alamäkeä, joten se oli nopea. Mitta ei kauheasti heittänyt. Käytiin isän kanssa se tarkastamassa. Se tehtiin usein. Kovaa joka tapauksessa mentiin. 

En ole juoksukisoissa ollut koskaan armoton taistelija. Kipukynnys on kyllä korkea, mutta minulla ei ole luontaista halua mennä edes lähelle niitä kipurajoja. Niitä visiittejä tuskan alueelle oli valitettavan harvoin. Kestävyysjuoksu kovalla tasolla sen kuitenkin vaatisi. Tästä syystä kovia aikoja saavuttaakseni minun olisi pitänyt olla aina todella kovassa kunnossa, ettei olisi tarvinnut noilla rajoilla juosta. Se onnistui, jos minulla oli riittävän kova motivaattori. Tuo kerta oli sellainen. 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 12. Varmana voitosta (4.5.1993)


Poljen pyörällä kouluun. Menen Saulin mökin vierestä vanhaa kuuskutosta vaikka Anja ei tykkää. Jos jään kiinni, voin sanoa että siitä on turvallisempi mennä. Oikeasti siinä on vaan paremmat hyppyrit. 

Eilen jalkapalloa pelaamassa Tommi oli sitä mieltä, että Säilynoja on parempi kuin Varvio ja Viitakoski. Ei sitten varmasti ole. Pitää kertoa Heikille. Jussi on kuitenkin samaa mieltä Tommin kanssa. 

Tänään on koulujen maastomestaruuskisat. Voitan ne. Ylivoimaisesti. Lähtisinkö heti aluksi kovaa vai muiden vauhtia ja sitten nykäisy? Loppuun ei voi jättää, koska siellä on huono ohittaa. Harmi, kun reitti menee metsässä, niin kukaan ei näe rytminvaihdosta. 

Nisulan linja-auto tulee hakemaan. Kyydissä on jo Sulkavankyläiset. Ne haisee sikalalta. Meille on vain etuosan paikkoja. Menen istumaan Jannen viereen. Matka ei ole pitkä. 

Janne tulee minun kanssa verryttelemään. Juoksen sen kanssa reitin läpi ja jatkan yksin vielä hetken. Jalat tuntuvat siltä, että ne on hyvät kisassa. Kun voitan tämän kisan on minulla jonkinlainen arvostus heti yläasteen alusta. Ehkä isommatkaan ei kiusaa. 

Meidän startti on vuorossa. Lähtöpaikka vasemmasta laidasta, poikia on noin 40 rivissä. Ville on varmaan pahimpia vastuksia. En tiedä miten Christian ja Rami juoksevat pidempää matkaa. Alussa pitää joka tapauksessa lähteä kovaa. 

Pam! Ryhmä rynnii kohti metsää. Ville menee kärjessä, otan paikan Villen takaa. Tuntuu niin helpolta, etten viitsi edes pitää suuta auki. 

Polulla on vaikea ohittaa, joten kiristän Villen ohi hiekkatiellä. Juoksen kapeimman polun rennosti ja alan sitten kiristämään vauhtia. Ryhmä menee jo polunkin takia pitkäksi helminauhaksi. 

Voitan tämän varmasti. Päätän, että katson taakseni viimeisessä mutkassa, mutta muuten en. Askeleet takana kuuluvat koko ajan hiljempaa. Viimeinen mutka. Kierrän reteästi ulkokaarteesta ja katson taakse. Pari-kolmekymmentä metriä on eroa. Tulen maaliin ensimmäisenä hölkäten viime metrit. En viitsi edes tuulettaa. Tämähän oli varmaa jo ennen starttia. 

Meidän koulun Jannekin juoksi kympin joukkoon vaikka on vuotta nuorempi. Ville ja Christian on takanani. Ville hölöttää maalijonossa jotain vitsiä. Moni on aika hengästynyt. 

Käyn loppuverkalla. Toukokuinen metsä tuoksuu hyvälle. Kesälomalle ja vähän jo Suvivirrelle. 

---
Tämä oli niitä harvoja kertoja, jolloin olen ollut sataprosenttisen varma voitostani. En uskaltanut edes kotona sanoa, että tiedän voittavani. Näin kuitenkin oli. Olisin voinut juosta paljon kovempaakin. Muistan suhtautumiseni kisaan jopa vähän ylimielisenä, ja se on ajatuksissa hävettänyt jälkikäteen. Ylimielisyys on aika etovaa, vaikka varmaan välillä itsekin ylimieliseltä vaikutan. Mutta luonteeni on tarkkaileva, joten en viitsi ottaa aluksi kantaa. 

Alavuden seudulla oli muutama linja-autoyrittäjä. Mm. Nisula, Linja-Viitala, Pakkalan liikenne ja Korpelan liikenne. Usein mentiin yhdessä Sulkavankyläisten kanssa. Siellä oli paljon sikaloita, joten ne kaikki haisivat ehdottomasti sikalalle. Saattavat haista vieläkin. 

Janne S oli poika kotini ja kisapaikan puolesta välistä. Janne hiihti kilpaa ja luonnollisesti pärjäsi juoksussakin keväällä. Janne painoi kerran meidän kotitiellä vahingossa etujarrua täydestä vauhdista ja lensi sarvien yli. 

Olin syksyllä menossa yläasteelle. Se tietysti jännitti. Pelkäsin kiusaamista, koska niin kuin kaikkia, meitäkin peloteltiin pään tunkemisella 
vessan pönttöön jne. Sapsalammen koulu oli niin pieni, että siellä kiusattiin vuorotellen lähes kaikkia. Ja lähes kaikki varmaan kiusasivatkin. Yhteisö oli kuitenkin niin pieni (alle 30 oppilasta), ettei se kestänyt kenenkään kohdalla kauaa. Tosin opettajillakin oli enemmän mahdollisuutta puuttua. Kivaahan se kiusaaminen ei sillä hetkellä ollut, mutta itselleni tuo ajanjakso oli enemmän vahvistava. Ainakin niin sen koen. 

Kiusaamista ei kuitenkaan pitäisi sallia missään muodossa. Pahimmillaan se tappaa. 

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 11. Peräseinäjoki-lenkki (24.4.1993)

Kuuntelen punaisilla Sanyo-korvalappustereoilla kasettia, jossa on eilen televisiosta nauhoittamani ZZ Topin versio Viva Las Vegasista. Ärsyttää, kun kuulokkeiden pehmusteet kutittaa korvia. Sekin ärsyttää, että isä sönköttää jostain Ritolasta, joka on täältä kotoisin.

Peräseinäjoella on piirin juoksukoulupäivä ja joku hölkkäkisa. Peräseinäjoki on ankea. Sen nimi on ankea. Tulee mieleen perse. Se näyttää ankealta, kun sen ohi ajetaan Seinäjoelle. Aina on harmaata. Nytkin. Onneksi on lämmintä. 

Olen aika hyvässä kunnossa. Juoksin enkan Pyylammen kierrossa muutama päivä sitten. Juoksukoulu ei kiinnosta, kisa kyllä. Se jännittääkin aika paljon. 

Juoksukoulussa tehdään koordinaatioita ja venyttelyä ja vähän kuntopiiriä. Saan yhden etunojapunnerruksen. Hävettää, vaikka en ymmärrä mitä hyötyä on punnertaa. Missään lajissa ei punnerreta.

---

Vihdoin on kisan aika. Paikalla on aivan älyttömän paljon juoksijoita. Kari H esimerkiksi. Jännittää vielä enemmän, koska alkuverryttelyn vedoissa jalat tuntuivat huonoilta. Tosi jäykiltä.

14-vuotiaat lähtevät yhtä aikaa. Siellä on Åttmanit ja Herralat ja kaikki. Myös tytöt lähtevät yhtä aikaa. Onneksi voitin Jennin ja Järvenpään tytöt jo Jytinän hölkässä.

Pam! Hirveä määrä juoksijoita säntää matkaan, mutta siitä huolimatta olen aika kärjessä. Åttmanilla on isot lihakset ja Herrala on pitkä. Mukana on myös joku Siltakorpi. Se on hiihtäjä. Sitten on mukana ainakin peräseinäjokiset Kari, Parkkari, Poikus ja Ojaniemi. Lapuan pojat ja Nygård.

Jotenkin tuntuu pahalta. Jalat ei ole hyvät. Kari menee tuolla isojen ryhmässä. Inhoan tällaisia pitkiä suoria, joissa tuulee. Isä on käskenyt juoksemaan jonkun isomman olan takana, ettei tuule. Olen siinä aika hyvä.

Tässä juostaan Kalajärvelle ja ison tien viertä takaisin. Kalajärvi on tekojärvi tai jotain. Tyhmä nimi silläkin. Tuuli pöllyttää talven hiekoitushiekkaa. Sopivasti silmiin. 

Ihan suoraa tietä. Isommat ja Kari karkaa, mutta meidän sarjaa ei oikein näy minun porukassa. Parkkari, Uitti ja joku Teuvan poika juoksee tässä ryhmässä. Ja näköjään Jennikin roikkuu jotenkin mukana. Ei viitsi sylkäistä, ettei osu sitä naamaan. Edellä Kari, joku kiharapäinen ja se Siltakorpi taitavat tippua isojen poikien ryhmästä.

Isä on risteyksessä huutamassa. Pitäisi ottaa Kari kiinni. Tulis, saatana, itse juoksemaan! Jalat tuntuu hirveän huonoilta. Kurkkua kuivaa, mutta ei edes oikein hengästytä. Olispa limsaa!

Käännytään isolle tielle. Eli nyt on vasta puoliväli. Ei saakeli! Taidan keskeyttää. Sanon, että nilkka pyörähti. Kiristän joukon kärkeen, Jenni ja teuvalainen jää. 

Loivaa alamäkeä. Isä ajaa autolla ohi ja huutaa, että tehtaalta pitää kiristää. PPTH:n tehdas. Miksi sellainen on täälläkin? Alavudellahan se on. 

Täällä on paljon tilaa valkoisen viivan vieressä. Enemmän kuin kuuskutosella. Olen hyvä alamäkijuoksija. Isä on käskenyt ihan vähän nostaa polvea ja kevyesti potkaista säärtä eteen, niin alamäen "pääsee vähän ilmaiseksi". Kiristän pikkuisen, Parkkari ja Uitti pysyy mukana. 

Käännytään isosta risteyksestä keskustaan päin. Ravistan käsiä. Kohta on maali. Pojat juoksevat rinnalle. Edessä näkyy Kari, me saavutetaan sitä. 

Loppusuora. Ei tunnu hengityksessä, mutta jaloissa kyllä. Makkara haisee nenään. Ei hyvä. Yritän tihentää askelta ja heittäydyn maaliin. Voitan Parkkarin ja Uitin sekunnilla. Jenni jää paljon ja meidän sarjan pojat vielä enemmän. 

Isä tulee maaliin Karin isän kanssa onnittelemaan eli käytännössä kertomaan, miten olisi voinut juosta paremmin. 

- Kari juoksi pirun hyvin, mutta hävisi jollekin Laihian pojalle. 
- Se on Rannan Toni. Kova pesäpalloilija. Se oli meidän pojilta sellainen kohtuullinen juoksu. 

Kari onnittelee. Hyvä juoksu tuntuu tosi oudolta. Ei tunnu edes kovin pahalta, mutta silti moni isokin poika jäi noin paljon meille. 

---

Sain Sanyot kummisedältäni, joka oli ostanut ne Japanista. Ne ilmeisesti oli aika kovatkin pelit siihen aikaan. Kuuntelin musiikkia paljon ja hyvin pitkään kaseteilta, ainakin vuoteen 2003.  Vinyylisoitinta meillä ei ollut ja ensimmäinen cd-soitinkin tuli taloon vasta 1996. Pikkusiskolle, perkule. 

Alavutelaisilla Peräseinäjoki on naapurikuntana aika ala-arvoinen. Ei ihan Töysän tasolla, mutta lähellä. Ja ankea P-Joki edelleen on, vaikka Haapaluoma onkin ihan tyylikästä maaseutua. 

Peräseinäjoki-lenkki oli iso tapahtuma. 400 juoksijaa. Yleisessä sarjassa reilu 80 juoksijaa. Juoksukoulussakin iso määrä lapsia. Piirin treenejä veti muistikuvissani Kaukorannan Ilpo ja Luoma-Ahon Lasse. 

Laitakarin Jenni oli alavutelainen tyttö, ja helkatin kova nuorena. Järvenpään tytöt oli nuorempia ja vielä kovempia. Ihan arvokisoissa asti. Näiden voitto oli tärkeää. Tytöille häviäminen oli jotenkin väärin noina aikoina. 

Kun tuota tuloslistaa katsoo, niin on tämä vähän itseänikin yllättäen yksi elämäni juoksuista. Taakse jäi aika hurjia nimiä. Ojaniemi ja Taini nyt ainakin. Tarina perustuu muistikuviin, joita mielikuvitus on jo saattanut muokata. Kari saattaa kisan muistaa toisin.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 10. Voitin isän (10.3.1993)

Torstai-ilta. Viikon TV-8 km. Isä ja muut ukot lähtivät edeltä matkaan. Lenkkinä tietysti Pyylammen kierto. Katuvaloja ei ole, mutta kuu loimottaa hienosti. Ensimmäiseen kolmeen kilometriin ei edellä näy ketään. Ne pirulaiset ovat taas lähteneet kiihdyttämään. 

Arvon tienhaarassa ehkä näkyi valo, eli sellaisen 800m ovat edellä. Juhanin koira haukkuu ja puoliväli. Kuunvalo heittää edessä olevaan mäkeen sellaisia varjoja, että ei voi olla varma juokseeko siinä joku. 

Kotatiehaara. Kolmen porukka. Olisiko Matti S lähtenyt irti? TV tästä on kaukana. Ihan voi kisaksi laskea. Vanhan Peltolan mäki on liukas, mutta muistan sen ulkoa. Muistan myös routaheiton notkossa. 

Lamminmäen kohdalla tuoksuu AIV-rehu. Neljän porukka näkyy vastamäessä. Veikon kohdalla pitäisi saada porukka kiinni.

Reilu kilometri maaliin... siis kotitiehaaraan. Matti S tulee selkä edellä vastaan. Ei ne muutkaan kaukana mene. Käännytään vanhalle 66:lle Matti P:n ohitan alamäessä.

Kantatie 66. Kuu ja ne muutamat katuvalot paljastavat isän ja Pekan siinä edellä, noin 100 metrin päässä.

Hengityksessä tuntuu ja on kuuma. Otan pipon pois päästä ja näppylähanskat kädestä. Tuosta Kurunsaaren tiehaarasta pistän viimeisen vaihteen.

300 metriä. Saan isän ja Pekan kiinni. Sopivasti tulee auto vastaan ja isä nykäisee. Laitan kaikki peliin. Ohitan isän juuri pysäkin kohdalla ja tuntuu kuin voisin juosta vaikka kuinka kovaa.

Istun lumihankeen ja kukaan ei pysty puhumaan, vain höyry nousee ja sydän hakkaa. Matti S tulee maaliin. "Voi perkeleen kossit!"

Olen väsynyt, mutta tyytyväinen. Voitinpas koko sakin. Tuoksuu talvelle. Saunassa ukot juovat Lapin Kultaa, minä Afri-Colaa. 

---
Tämä kirjoitin jo Facebookiin aiemmin noin puoli vuotta sitten. Siksi, että keli oli samanlainen kuin tuolloin. En kuitenkaan selitellyt sitä mitenkään. 

Pyylampi on varmasti eniten kiertämäni lenkki. Se on järvi, jonka rannalla pappani synnyinkoti sijaitsee. Emme kuitenkaan itse asuneet Pyylammen rannalla. Suhteellisen mäkinen reitti. Vähän yli puolet asfalttia. Loppu hiekkatietä. Mittaa vähän kiertotavasta riippuen 8,2-8,6 km. 

Isän lenkki-iltaporukka on varmasti iso syy sille, että oma juoksemisen jatkui teini-iän yli. Monina aikoina lenkit eivät kiinnostaneet. Kisat ja vetotreenit kyllä. Viikon lenkki-ilta oli "kisa", jossa oli draamankaarta ja jännitystä. Ja saunaspekulaatiot. 

Juoksimme usein Gundersen-menetelmällä kovempia lenkkejä. Syynä varmaan se, että vanhemmat halusivat verkata matkan alkukilometrit. Tällä tavalla tuli myös ikimuistoisia loppukirikamppailuja. 

Tämän juoksun muistan erityisen hyvin. Lenkkivihkossa lukee "VOITIN". Voitin isän aiemmin jollain lyhyemmällä lenkillä, mutta siitä jäi jo silloin mielikuva, että isä antoi voittaa. Tässä se ei sitä varmasti tehnyt, vaikka voi muuta väittääkin. 

Tämä on yksi lapsuuteni parhaista muistoista. Pieneen on ihminen tyytyväinen. AIV-rehun tuoksu, kuutamo ja kunnon loppukiri. 

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Juoksutarinoita 9. Leenan kauppa (10.2.1993)

Pitäisi lähteä lenkille. Ei huvita. Koulussakin oli tylsää, kun luolien kaivaminen lumeen kiellettiin. Sen lisäksi piti mennä potkukelkalla kouluun. Se on vanha, ei luista ja sen sarvet nitisee.

Kuusi pakkasta. Puen tuulipuvun ja jouluna saamani polypropyleenikerraston. Sauconyn lenkkarit. Onneksi ei ole lunta tiellä, koska kengän reunat ovat ärsyttävän matalat ja lunta menee sisään. Otan vielä heijastinnauhan ja sekuntikellon. 

Kellon nauha pitää aina kietoa samalla tavalla. Ensin pikkusormen, sitten nimettömän ja keskisormen ympäri. Näin naru ei heilu mistään kohdin. Jos on liian isot näppylähanskat niin vähempikin kietominen riittää. 

Sonnit huutaa navetassa. Äiti on vielä töissä, se tekee varmaan jotain syömistä, kun tulee. Isä on vielä metsätöissä. Se on levittänyt hiekkaa pihaan, koska tie on aurauksen jäljiltä liukas. Pappa on varmaan jossain kylässä. Tulisipa taas suojasää, niin voisi jatkaa pulkkamäen kourujen tekoa. 

Kävelen tienhaaraan ja pyörittelen käsiä eteen ja taakse 10 kertaa. Sitten vähän polvennostojuoksua. Tämän ehtii tekemään 200m matkalla postilaatikolle. 

Kuuskutosella menee paljon autoja. Odotan aina sellaista hetkeä, ettei kummastakaan suunnasta tule autoja. Kello käyntiin ja vasenta reunaa kohti Sapsun tienhaaraa. Tienhaaran kohdalla näkee vähän paremmin, koska koulun kohdalla olevat katuvalot loistaa siihen paremmin, mutta muuten on pimeää. 

Ylämäkeen Ullan kauppaa päin. Kello on kohta viisi. Kauppa on menossa kiinni. Uljas-Ville nostaa kättä. Se on varmaan ollut koko päivän kaupalla ja poltellut tupakkaa. Onneksi Pepi on kiinni. 

Pitkä ja tylsä suora. Huhtalan tienhaaran jälkeen on aina jäätä. Ja tuulee, vaikka olisi ihan tyyntä. Miksihän? Kohta 13 minuuttia juostu. Pieni ylämäki ja olen Leenan kaupalla. 

Pysäytän kellon ja laitan nimen vihkoon. Yllättäen vihkossa on tälläkin viikolla eniten Martti K:n nimiä. On siellä muutama Jaakon ja Olavinkin nimi. Ja tietysti minun. Käyn vielä sisällä katsomassa, olenko voittanut arvonnassa. 

- Päivää! 
- No, mutta päivää! Juostenko se Pyylammin nuori herra tuloo? 
- Joo. Tulin vaan kattomaan oonko voittanut...
- Ei ny tällä kertaa osunu sulle. Mutta jos sulle täältä muutama karamelli löytyys. Se varmahan kelepaa? 
- Joo. 

Kiitän ja lähden. Kellossa 14.02. Takaisin pitää juosta kovempaa. Ei ole pakko, mutta minä haluan. Painan nappia ja lähden juoksemaan kotiin. 

Alamäkeen saa hyvän vauhdin. Vastatuuli tuntuu kylmältä. Nostan kaulurin puoliksi suun eteen. Se on hetken hyvä ennen kuin kastuu hengityksestä. Hengästyn pikkuisen, mutta juoksu kulkee ihan hyvin, jopa todella hyvin. 

Sapsun risteys. Autot ovat kaukana, voin juosta viistosti yli tien vasempaan laitaan. Auton valoissa katson kelloa. 24:40. Kurusaaren mökiltä otan loppukirin. Ennen takaa kuuluvaa autoa pitää olla omassa tienhaarassa. Kiristän vielä vähän ja olen, ainakin mielestäni, ennemmin "maalissa."

Katson postilaatikkoon. Tyhjä. Kävelen kotiin ja menen tuvan keinutuoliin hikisenä. En ole hakenut puita, vaikka pitäisi. Illalla on sauna. Joudun ne vielä hakemaan. 

---

Olin ja olen tiettyjen maneerien orja, mitä juoksemiseen tulee. Tuo sekuntikellon narun kietominen on yksi juttu, kuten käsien pyörittely ja autoitta lenkille lähtö. Ja ennen autoa piti olla maalissa. 

Ullan kauppa oli noin kilometrin päässä. Se oli pieni kyläkauppa, jossa Ville joi kaljaa ja poltti tupakkaa. Ville haisi hirveältä, mutta oli mukava mies. Tarjosi joskus jäätelönkin. 

Leenan kaupalle (kuvassa) on 2,5 km. Joten siitä tulee vitonen. Ei tarkka, mutta hyvin lähelle. Kaupalla oli kuntovihko, johon nimen laittamalla pääsi kuukausiarvontaan. Sitä enemmän lappuja pipoon, mitä useampi oma nimi vihkossa. Palkintona kahvipaketteja. Martti K voitti aina. Koska Martti oli kuntoiluhullu. Hiihti miljoona kertaa päivässä. Tai kaksi. 

Leena itse oli kiva täti ja tarjosi aina irtokarkkeja. Ostaessakin antoi kaupantekijäisiä. Leenan poika oli kova juoksemaan. Vesa juoksi tonnin kolmeen minuuttiin 12-vuotiaana.

Leenan kaupan lenkki oli yksi yleisimpiä juoksemiani lenkkejä. Koska valoja ei teillä ollut, oli jotenkin turvallista juosta kylänraittia, jossa talojen valot tuntuivat tuovan turvaa.