juoksutarinoita 62. Röntgenissä ja ultraäänessä (12.9.1996)

Prinssi Charles ja Diana eroaa. Jotenkin traagista äidin mielestä. Minua kiinnostaa se todella vähän. Illalla pitäisi kyllä jaksaa hioa mopon runko. Purin sen kokonaan osiksi. Maalaan hienoksi. Isän mielestä suurta tyhmyyttä.

Jalka ei ole hyvä. Kyllä sillä pesistä pelaa, mutta ei se hyvä ole. Iltapäivällä olis koulun kaksi tonnia ja röntgen-kuva ja ultraääni. Radiossa soi Captain Jack ja Fugees. En tiedä pidänkö oikein kummastakaan.

- Meetkö mopolla?

- No en. Mennään Seinäjoelle niihin kuviin.

- Ai niin. Isäkö hakee koululta? 

- Joo. Käyn uimassa.

- Eikö se jo ole liian kylmää? Minä laitan ruispuolukkapuuroa.

- On, mutta käyn niin kauan kuin järvi on sula.

Ruoho höyryää, niin myös vesi. Roiskin varpailla vettä, että vesihämähäkit ja hauet lähtee linjalta pois. Sitten äkkiä kävely tolpalle ja sukellus rantaan. Hui helvetti, miten kylmä!

Syödään äidin kanssa puuroa ja katsotaan aamu-uutisia. Istun keinutuolissa. Visa lupaa perinteisesti sadetta koko loppupäiväksi. Seinäjoelle mennessä sataa aina.

- Ehtiiköhän se Sanna linkkaan? Pitääköhän käydä katsomassa, että se on noussut?

- En käy. Ei kiinnosta. Omapa on vika, jos ei ehdi.

- Tomi, voisit vähän olla kivempi.

- Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

- Tuo on huono asenne.

- ihan sama.

Kävelen pysäkille, heitän kiven lohilammikkoon niin kuin aina. Ei hyppää yksikään kala. Alkaa vähän satamaan.

Linkka tulee. Sanon Pentille, että odottaa hetken. Äiti ja Sanna juoksee postilaatikolla jo. Menen Tonin viereen istumaan.

---

Koulu loppuu. Erkin tunnit perjantain viimeisinä on hullun tylsiä. Se vaan syö silmälasinsankoja ja näyttää miljoonapitkiä kalvoja. Yhteiskuntaopilla ei muutenkaan mitään tee. Ketä kiinnostaa joku parlamentaarinen sopu?

Vettä sataa kaatamalla. Lenkkarit on litimärät. En ymmärrä miksei isä voi ajaa tuohon oven lähelle? Aina pitää kävellä Montun reunaan.

- No, onko kaikki mukana?

- Mikkä kaikki?

- Reppu ja sellaaset. Kun aina tahtoo joku jäärä.

- Multa ei jää mitään koskaan. Mennään jo!

Tie Seinäjoelle on saatanan pitkä. Sydänmaa, Koura, pitkää suoraa tietä. Isona en aja tänne koskaan. Isä kuuntelee jotain Maailmanpolitiikan arkipäivää eikä anna vaihtaa. 

Kuvat on Lääkärikeskuksella. Isä änkee väkisin mukaan ja lässyttää kaikille jotain paskaa. Olis hiljaa.

Röntgen-hoitaja ei puhu mitään. Ultraäänen kuvaaja puhuu paljon.

- Mitäs siellä näkyy?

- Ei vielä mitään, ainakaan täällä distaalipäässä. Missäs se kipu on?

- Täällä, sanon ja näytän ylempää takareittä.

- Joo-o, kyllä täällä repeämä on. Sanoisin seitsemän senttiä bicepsin mediaaliosassa.

- Mitäs se tarkoittaa?

- No, kyllähän se lepoa nyt vaatii. Ja kuntouttamista. Sähköllä sitä voi nopeuttaa.

- Mitenkäs ne röntgen-tulokset?

- Niissä ei kyllä nämä näy, että minun mielestä niissä on aika turha käydä.

- Määhän sanoin! Kaitsu sano sen jo kentällä pari viikkoo sitten.

- Joo, me käytihin jo.

- No, sitten käydä tulee tulokset varmaan ensi viikon lopulla. Mutta sen voi sanoa jo suoraan, että repeämä on ja kuntoutus kannattaa jo aloittaa.

- Kestääkös tämä kauan?

- Kyllä tuossa viikkoja vähintään menee, yleensä kuukausia. Vuoden vaihde on realistisempi kun syysloma.

- Joo, kyllä. Kiitoksia.

- Kiitos ja näkemiin.

Isä käy maksamassa. "Viikkoja, yleensä kuukausia". Onpas hienoa! Saatanan perkele!

- No, se oli semmosta nyt sitte.

- Määhän sanoin, että se röntgen on turha.

- Ei sitä tiärä kukaan. Nyt sitte venytellä vaan! Ja töitä tehdä. Kuntosalilla käyrä, niin saisit vähän voimaa, ettet oo niin hintelä ja luihu.

- Oo hiljaa. Ei saa venytellä revähtänyttä lihasta akuutissa vaiheessa, niinhän se sano.

- No ei se niin justiin oo. Tairetaan käyrä tuos Jerikon grillillä ja sitten pitää hakia vähän osia traktoriin.

Eli tulee pitkä reissu. Otan makkaraperunat.

---

Lukion aikana äiti keitti usein ruispuolukkapuuroa. Muistan edelleen sen maun. Minä kävin uimassa, äiti teki aamupalan ja sitten katsottiin Huomenta Suomea.

Sisko oli yläasteella erittäin usein aika tiukalla aikataululla. Eikä se aina linja-autoon ehtinytkään. Enlö minä jaksanut siitä välittää. Ei kuulunut minulle.

Olin ollut jossain AU:n kisoissa toimitsijana, kun en voinut juosta. Siellä Kaitsulle olin jalasta puhunut. Se nimenomaan kertoi, että röntgenillä ei tee mitään. Katsu oli Suomen ensimmäisiä OMT-fyssareita, eikä varsinaisesti unohtanut sitä koskaan mainita.

Seitsemän sentin repeämähän on todella iso. Tuolloin siitä ei ollut mitään tietoa. Ultraäänikin oli jotain uutta ja hienoa. Vaiva jatkui ja takareisi ei ottanut parantuakseen. Koulun kaksi tonnia juoksin revenneellä reidellä 7.05. 

Juoksutarinoita 61. Mopo leikkasi kiinni (13.8.1996)

Ajellaan kaatosateessa Keuruulle. En ymmärrä miksi minun piti lähteä mukaan. Joo, ymmärrän kyllä, että saan koulukirjat ilmaiseksi, mutta silti. 

Ajetaan Otavalle keuruulaisten pihaan. Ovi on auki, mutta ketään ei näy. Mennään sisään. Televisio on auki ja maito pöydällä. Tulee mieleen Salaiset Kansiot. Onko täällä tapahtunut murha? 

Isä huutelee vähän. Kukaan ei vastaa. Kävellään yläkertaan. Sängyssä röhnöttää joku. Isän mukaan Risto. Lienee sammunut, kun on Stolichnayaa pullo sängyn vieressä. 

Mennään alas ja ulos. Naapuri sanoo, että muut lähti kauppaan. Odotellaan autossa. Kohta ajaakin Lada pihaan. Rauno, Eira ja Hossi tulevat ulos. Mekin noustaan. 

- Päivää! 

- No päivää! Onpa mukava, kun pääsitte! Käytiin vähän kaupassa, niin on kahvin kanssa kastamista. Ja Raunolle loivennusta. Ja onpas Tomppa kasvanut! Muistatkos mua? 

- Joo. Kyllä minä teidät kaikki. 

- Sehän on mukava, muistatko, kun olitta siellä Liesjärven mökillä? 

- Joo. Pelattiin lentopalloa yöhön asti. 

- Ja Matti eli. Kyllä mun on niin ikävä pappaas välillä. 

- Joo. 

- No, tulkaas sisään niin laitetaan kahvit! 

Mennään sisälle. Rauno pyytää meitä takahuoneeseen ja avaa oluen. Ei meinaakaan tarjota isälle. Vaan esittelee kitaraansa. Joka kuulemma on isän. Eko Elite. Neljä mikkiä. 

Rauno on ihan mukava. Muistin sen pelottavana juoppoa, mutta ihan hauskahan se on. Hossi istuu keinutuolissa ja myhäilee, Eira touhottaa. Juodaan kahvit ja kääretorttua. Eira juttelee vanhoja. 

- Hossin kans otettiin sulle niitä kirjoja, mitä isäs mulle luetteli. Saat sitten ne seuraavatkin. Kaikki ei oo Otavan, niin ihan kaikkia ei saara, mutta aika monta kyllä. Jos niissä on vähän kansivikaa, niin saaraan ne ilman. Tehtiin niihin vähän vikaa. 

- Kiitos. Ne olis aika kalliita. 

- Paljokos ollaan velkaa? 

- Ette missään tapaukses mitään! 

Isä antaa Eiralle 300 markkaa ja Jaloviina-pullon. Ilmeestä päätelleen osu ja uppos. Kiitellään ja lähdetään pikkuhiljaa kotiin päin. 

Ollaan jo auton vierellä, kun joku, varmaankin Risto, laskeutuu portaat alas. Voin vain kuvitella, kuinka Jallu-pullo avataan ja ilta alkaa aueta. Luulisi, että on vähän ankeaa ryypätä äitinsä kanssa. 

Illalla koitan juosta. Jalka kestää Poukanperän tienhaaraan. Eli melkein kilometrin. Saatana! 

---

Tänään alkaa lukio. Alkaa tietty kymppiluokkakin. Sovittiin Tonin kanssa, että mennään samaa matkaa mopolla. En tiedä onko se hyvä idea, kun haisee bensalta. Vai haiseeko silloin bensalta vai pakokaasulta? 

Pitää mennä ykköskerroksen viimeiseen luokkaan. Meidän luokanvalvoja on joku Sirpa. Aika paljon töysäläisiä on luokalla. Ei hemmetti. Niiden on pakko olla tyhmiä. Tyhmän näköisiä ainakin. Katsovat töysäläisittäin. No, ehkä pari ihan nättiä tyttöä on.

Luokkaan jakaudutaan aina jotenkin samalla lailla. Nörtit oikeaan laitaan ja hyvin eteen. Ne, kun ei näe taululle. Pahikset eli tupakoijat oikeaan takanurkkaan. Urheilijat vasempaan takanurkkaan ja tytöt keskelle. Pojat menee siis aina reunoille. Ja ehkä ne muutamat rohkeat tytöt. Hanna ja joku muu ehkä uskaltaa. Töysäläiset ovat keskellä takana.

Päivä on tylsä. Jotain ohjeita, joita ei jaksa kuunnella. Koulu loppuu kahdelta. Menen mopoille, jossa Esko ja Toni jo odottaa.

- Sun mopon alla on jotain märkää. Onko sulta öljyt valunut?

- No ei kai se nyt oo! Miks olis?

- No näyttää että on.

- Ne on jonkun muun. Lähdetäänkö jo?

Lähdetään ajamaan. Käännän kytkimestä ja mopo menee 65 km/h. Asunmaanmäen jälkeen mopo yskähtelee ja kohta lyö renkaan lukkoon ja sammuu.

Yritän uudelleen käyntiin. Poljin ei liiku. Perkele! Se leikkas kiinni. Perkeleen perkele!

- No, mikä tuli?

- Varmaan leipo kiinni...

- Älä helvetissä?!

- No, poljin ei liiku.

- Joo, leikannut se on. Jos me mennään Eskon kans ja käydään sanomas isälles?

- Joo. En minä ainakaan tuota kanna pois.

- Me mennään. Eiköhän se isäs sitten tuu.

Odottelen levöhdysalueella varmaan pari tuntia. Isä tulee Matin kanssa Opelilla ja sillä on peräkärry.

- No?

- Leikkas vissiin kiinni.

- Ekkö oo kattonu öljyjä?

- Oon. Viimeksi eilen.

- En kyllä usko. Eihän se kiinni leikkaks.

- Leikkas. Joku on varmaan päästänyt siitä öljyt.

- No, se saa nyt olla. En jouda siihen nyt ennen ens viikkoa. On puintiaika. 

Voi perse! Perse mikä alku lukiolle! Perse!!!

---

Keuruulaiset olivat isän sedän puoliso ja hänen lapsensa. Otavan kirjapainossa töissä ja valitettavan alkoholisoituneita. Mutta ystävällisiä. Luulin 25-vuotiaaksi asti, että Hossi oli oikeasti Hossi. Mutta se oli Raimo. Raimo oli Hossi siksi, että hän näytti aivan Bonanzan Hossilta.

Sain keuruulaisilta maksutta koulukirjat. Siinä tuli useampi tuhat markkaa säästöä. Isompi juttu kuin osasi silloin ajatella.

Lukio ei juuri jännittänyt. Minä keskityin joten kuten urheiluun ja siksi koulu oli aika toissijaista. Töysäläiset olivat alavutelaisille punainen vaate, vaikka lopulta Jarkko ja Jukka olivat melkein parhaita kavereita. Vaikka olivatkin Töysästä.

Mopon kiinnileikkuu oli musertava paikka. Sain jostain päähän purkaa sitten koko mopon. Siellä se oli räjäytyskuvan mukaisesti paloina jyväladon lattialla aika pitkänkin aikaa. Eikä ikinä tullut yhtä ehoksi. Osiakin jäi yli puoli sangollista. Tyhmyyttä sellainen koheltaminen.

Juoksutarinoita 60. Jalka revähti (16.7.1996)

RadioMafiasta soi Granberriesin Salvation. Ajetaan mummolasta kotiin. Mummon mehu oli hyvää, mutta tiikerikakku oli vähän liian kuivaa. Oli melkein pakko juoda kahvia, mutta sain vältettyä. Mummo antoi 20 markkaa. 

Illalla pitäisi juosta Pyylampi täysiä ympäri. Kunto tuntuu hyvältä. Nukuin hyvin, olen syönyt hyvin ja keli näyttää mukavalta. Pääsisikö tänään isän ennätyksen tuntumaan?

---

Verryttelen metsätien päähän ja takaisin. Ei jaksaisi niinkään paljon. Inhoan hitaasti juoksemista. Metsätie tuoksuu kirpeälle. Pahalle. Vähän kuin luteet, jos niitä huitoo. 

Ilma hautoo sadetta. Jopa ukkosta. Mutta ei se ehkä vielä tule. Juoksukeli on siis parhaimmillaan. Kostea ja tyyni. Vähän kuuma ehkä.

Muutama kiihdytys. Kuusi kertaa kengännauhojen tarkastus. Käsien pyörittelyä ja ensimmäisten kilometrien läpikäyntiä mielessä. Ei tule autoja. Lasken kymmeneen. Sitten startti. 

Hep! Ensimmäiset sadat metrit ovat aina rytmillisesti hankalat. Vauhti on jotenkin kateissa. Asfaltilta penkan päälle. Alkavat puut tämänkin polun reunoilla kasvaa niin, että joutuu vähän väistelemään. 

Hillevi kävelee vanhalla tiellä. Ei se minua varmaan tunne, eikä ole väliksikään. Nostan kättä kuitenkin. Haisee pakokaasu. Joku on ajanut traktorilla juuri ohi. 

Eka kilometri. 3.11. Huh! Eikä tunnu miltään. Pitäiskö kuitenkin vähän hidastaa? Jos kuitenkin juoksisin Peltolan ohi kovaa, niin koira ei tajuasi minua. 

Antero istuu pihassa, Ottokin on siellä. Nostaa kättä. Heilautan takaisin. Varmasti juo viinaa. Eihän se muuten pihalla istu. Ravistan käsiä ja siirryn sisäreunaan. Tapanin lehmät tuijottaa hölmön näköisenä. 

Toinen kilometri. 3.22. Vieläkin näin kovaa?! Nyt oikeasti tulee ennätys. Jalat tuntuu huonolta, mutta hengityksessä ei juuri miltään. Lamminmäeltä tulee tuoreen rehun tuoksu. 

Vanha Peltola. Lato nojaa jo pihaan päin. Milloinkahan se kaatuu? Vieläköhän Taimi asuu siellä? Ainakin siellä on kissoja pihassa. 

Ärsyttävin kohta koko reitissä. Kotasuoran mäki. Askel ei koskaan jatku alamäestä ylämäkeen luonnollisesti. Vauhti jollain tapaa tyssää. Jos nyt juoksisi ylikovaa alas, niin nousisiko se edes puoleen väliin mäkeä? 

Ai perhana, astuin huonosti! Vasemmassa jalassa tuntuu. Hengitys on edelleen vaivatonta. Vasempaan reunaan ja Hannukselan suoraa kohti. 

Nyt rennosti, niin kohta ollaan puolivälissä. En tiedä kolmosen kohtaa tarkasti. Se kuitenkin meni jo. Hannukselan tienhaara. 

Naps! Ai saatana! Sattuu takareiteen. Jalka ei toimi. Kangistuu. Nostan sen vaistomaisesti koukkuun. Kaadun heti ja kierin kuperkeikan kautta ojaan. Ai helvetti! 

Vasemmassa takareidessä tykyttää. Menen ojan pohjalle istumaan. Siellä on vettä. Ei se kyllä kylmää ole, mutta viileää. 

- PERKELEENSAATANANJUMALAUTA!!! 

Istun siinä. Viisi tai kymmenen minuuttia. Katson tyhjyyteen. Mitäs nyt sitten? Paarmat pyörii pään ympärillä. En jaksa välittää. Suunnaton tyhjyys tunkee mieleen. 

Nousen ojasta. Kotiin on päästävä. 12.27. Kello on pysähtynyt siihen. Hurjaa vauhtia, enkä edes tiedä onko kello pysähtynyt heti kaatuessa. Katsoin sitä kuitenkin suoran alussa ja silloin minuutit olivat 11-alkuisia. 

Lähden linkkaamaan kotiin. Auton ääni. Sitä ajaa Jussi. Huidon sille toisella kädellä. Jussi nostaa kättä ja ajaa ohi. Voi helvetti. Se varmaan luuli, että olen normaalisti lenkillä. 

Kävelen 2,5km kotiin. Menen seisomaan järveen. Tuntuu, että olen Rocky. Isä tulee katsomaan. 

- No? 

- Meni jalka. 

- Miten? 

- Se vaan napsahti ja pyörin ojaan. 

- Akilles? 

- Ei, takareisi. 

- Seiso siellä. Kysyn Markulta, mitä sille pitääs tehrä. Onko se kipiä? 

- Kyllä siihen tuntuu, mutta enemmän se tykyttää. Ei se silleen satu tosi paljon. 

- No, mää käyn soittamas. 

Tässäkö se nyt oli tämä kesä? Vai kestäiskö, jos lepää pari päivää? Pystyykö metsätöihinkään? Perkele. 

Pienet kalat uskaltautuu jo lähelle. 

---

Joskus juostessa on flow. Flow voi olla hitaassa tai kovassa vauhdissa. Tässä juoksussa jalat eivät päässeet flowiin ollenkaan. Tuntui, että ne eivät ehtineet vauhtiin mukaan. 

Hengitys kuitenkin kulki. Se kulki paremmin kuin juuri koskaan. Vähän ennen jalan hajoamista muistan miettineeni, että kannattaisiko hengittää raskaammin, vaikkei luonnollisesti tarvinnutkaan. 

Vasempaan takareiteen tuli repeämä. Vaatimaton seitsemän senttiä. En tietenkään heti mennyt sitä tutkituttamaan, vaan sitä testattiin noin joka toinen päivä ja hierottiin jne. Ei vain ollut osaamista ja tietoa hoidosta. Ja kaikki kuvantaminen kallista sekä pääosin Seinäjoella. 

Tuo loukkaantuminen harmittaa. Olin oikeasti ihan hurjassa kunnossa. Olisin voinut pärjätä ikäluokassa hyvin. Olin treenannut kahta treeniä päivässä ja jälkikäteenkin katsottuna treeni oli ollut ihan fiksua. 

Ei puuttunut kuin huolto ja lepo. 

Juoksutarinoita 59. "Bist du verrückt!?" eli juoksu Kaunispään huipulle (5.7.1996)

Ivalo. On kyllä sitten ankean näköinen paikka. Minkä ihmeen takia me täällä käydään? Olisin voinut jäädä kalaan tuohon välille jo.

- Mennään nyt jo! Vähän ankee kylä! 

- Oos ny! käydään vähän kattelemas, miltä täällä näyttää.

- Ankealta. Ei edes jäätelökioskia...

- Ei nuan kylmäs kukaan viitti jäätelöä syärä!

- VIITSIIPÄS!

- Hei, nyt sinne kalapaikalle!

- Ny kersat hiljaa hetki! 

Saadaan kaupasta Eskimo-puikot. Isä ostaa nakkeja ja olutta. Jonkin keksipaketin. Äiti pussin Marianneja. 

- Nyt laitat sen radion! Tulee Kalevan kisat. 

- Ei kai sit radiosra tuu? 

- Tuleepas! 

- Illalla on sitten lenkki. 

- Joo, joo, mutta ensin sinne joelle! 

Haettiin eilen kalastuslupa. Vain minä ja Sami halutaan kalastaa, mutta lupa on vain mulle. Koska kaks lupaa on "turhuutta ja kallista". 

Ajetaan johonkin jokipaikalle. Sääskiä on pirusti. Saan ihan puolitoista tuntia aikaa virvelöidä. Joku räkyttää koko ajan vieressä. Saan yhden alamittaisen hauen. Sitten palataan mökille. 

---

Katsotaan ihan hemmetin pienestä televisiosta Kalevan kisoja. Miesten vitonen on tosi tiukka. Pasi Mattila voittaa, mutta onneksi nuori Samuli Vasala on kolmas. Vanha patu Ojennus on neljäs ja moni juoksee alle 14 minuutin. 

- No niin, sitte! Lähretään lenkille! 

- Onko aivan pakko? Ei mitään tylsää sitten. 

- Pari kiihdytystä ja sitten pidempi veto. 

- Kuinka pitkä? 

- Olisko pari kilometriä... 

Verkkaillaan latupohjaa pitkin. Ärsyttävää kariketta menee kenkiin. Nähdään hirvi, vaikka luulisi, että poroja. Kiihdytellään ne pari sataviiskymppistä. 

- Sitte voit orotella sen viis minuuttia. 

- Mitäs sitte? 

- Juokset täältä tuonne Kaunispään huipulle. Sitä polkua, mitä käveltiin eilen. 

- Ei helvetti, sehän on vaikka kuinka pitkä!

- Noin pari kilsaa. Mää lähren etukäteen. Kattot tästä hetkestä viis minuuttia!

Huhhuh. Mäkivedoksi meni. No, oikeastaan tykkään ylämäkijuoksusta. Pyörittelen käsiä ja tyhjään kengät puruista. Jos lähtisi oikein kovaa, niin pääsis äkkiä pois? 

4.50, 4.51, 4.52... Hep! Lähden reippaasti. On juostu jo alle reippaasti, niin tuskin kädet puutuu. Alku nousee loivasti. Joku kävelyttää koiraa. 

"Kaunispää 3km". Mitäh?! Kolme! Piti oli pari kilometriä. Rentoutan vauhtia vähän. Matkaa on enemmän kuin piti. 

Saavun tunturin juurelle. Tästä on varmaan se kaks mm Ei tunnu pahalta vielä. Ei ole onneksi kuuma keli. Kesäksi on kylmä. Mietin olevani Samuli Vasala. 

Hapon määrä suonissa kasvaa samaa tahtia kuin mäki jyrkkenee. Loppu on melkoista tassutusta ja käsiäkin puuduttaa. Isä huutaa jotain ylhäältä. Saksalaiset vanhukset katsoo kuin hullua, kun juoksen ohi. 

Maali. Istun kivelle. Läähätän. Hiki valuu silmiin. Etureidet on aivan lopussa. 

- Sieltä...oli...jumalauta...kolme kilometriä! 

- Oho, niinkö? Noo, se on hyvää harjootusta. 

- En juokse...täältä...alaha!

- Mitä? 

- En juokse täältä...alas! Enkä verryttele! 

- No ei tartte, mää tulin autolla tänne. 

- Mitä? Ja mää juoksin!? 

- Arvasin, ettet jaksa takaasin. 

- Bist du verrückt!?

- Mitä? What? 

- Are you mad? 

- Mitä se sanoo? 

- Että "ootko hullu?" Vastaa "yes!"

- No! 

Illalla luen hetken Stephen Kingiä. Huijataan äitiä. Se melkein uskoo, että poroilla on kolme korvaa. 

---

Oltiin kesälomareissulla Saariselällä. Majoitus tapahtui Osuuspankin omistamalla huvilalla, jossa oli useampia soluhuoneita. Yllättäen samaan mökkiin osui Luoma-Ahon Lasse, minun ensimmäinen piirileirivalmentaja. 

Kalastin vielä tuohon aikaan paljon. Ymmärrän, että kalastusluvat jotain maksoikin, mutta aikaa kalastukselle oli ihan hemmetin vähän. Lohia ja järvi kun oli kotonakin. 

Kalevan kisojen vitonen oli hyvä kisa tuolloin. Taisi neljä ukkoa mennä 14 minuutin alle. Samuli Vasala oli suosikkini, koska oli nuori ja kova taistelemaan. Mattilan Pasi on vähän sellainen unohdettu tähti. On nimittäin kovia aikoja plakkarissa. 

Tuolla reissulla treenattiin ihan älyttömästi. Oli lenkkiä lenkin perään ja ohjelma muuten ehkä enemmän pikkusisaruksille kuin minulle. Tosin teinille on ehkä vaikeakin sitä keksiä. Kunto oli joka tapauksessa hyvä. Tuo noin kolme kilsaa meni aikaan 11.45 ja se oli kyllä kova juoksu, tuohon maastoon. 

Äitiä juksattiin koko reissu. Uskoteltiin, että napaketut on susien kokoisia ja niin edelleen. Porojen kolme korvaa jäi äidin lähes viimeisiksi sanoiksi minulle. 

Juoksutarinoita 58. Anja mäkätti aidasta (27.6.1996)

 

Pelkkää paskaa pitkää lenkkiä. Tämä viikko on vain kevyttä lenkkiä, koska välillä pitää levätä. Pitää levätä, mutta silti voi olla metsätöissä. Sehän se onkin vasta kevyttä tuolla helteessä.

Ajan mopolla muuntajalta pois. Raivaussaha on melko huterasti tarakalla, mutta pysyy. Turvasaappailla on huono ajaa. Olisko sittenkin pitänyt toivoa S1:stä? On se kyllä niin nössö jotenkin.

Kotona. En jaksa kyllä teroittaa sahaa tänään. Teen sen vasta huomenna ennen lähtöä. Jätän sahan navettakellarin pöydälle. Kellarissa haisee jotenkin hyvälle. Tunkkaiselle, mutta sopivasti jollekin öljylle ja pakokaasulle.

- Anja on taas laittanut aidan pystyyn. Ei pääse hyppimään, eikä siitä koululle.

- Meette sieltä sivusta!

- Ei siitä pääse. Se on tiukemmin laitettu nyt.

- Mää katon samalla, kun meen lenkille...

---

Mökin ja tenniskentän ohi menevä polku on lyöty tukkoon jollain aivan käsittämättömällä virityksellä. Siinä on lammasverkkoa, rankoja, rautalankaa, paalinarua ja ehkä muovipussin paloja. Mitä helvettiä?!?

Pyörittelen rautalangat liitoksistaan auki ja pujottelen puut verkon välistä pois. Sen verran saan sitä purettua, että sieltä oikeasta reunasta pääsee hitaasti vaikka mopolla ajamaan. En kyllä aja mopolla siitä, kun jää jälkiä. Pyörällä saavat kersat mennä, ettei tarvitse mennä 66:sen reunaa.

Juoksen Sapsalammen ympäri. Takareittä vähän kiristää. Pitää illalla venytellä pitkästi. Huhtalanmäellä niittävät heinää. Roope yllättäen irti ja juoksee vierelle kuolaamaan. En varmasti ota ikinä koiraa! 

---

Syödään isän kanssa. Äiti on töissä. 

- Isi, Anja kävelee meille päin.

- Anja? Ei kai... Ettei Sauli?

- Kyllä se on Anja. Sillä on vaaleanpunainen takki.

- Keräiskö se jotain kukkia?

Isä on tehnyt hernekeittoa. Se palaa sillä aina vähän pohjaan ja siinä on liikaa suolaa. Samin ei tarvitse syödä sitä. Sille on karjalanpiirakoita, joita se lämmittää mikrossa.

- Nyt, isi, se Anja on rantasaunalla.

- Mitä?! Piruako se siellä tekee? Mää paan vaattehet ja käyn kattomas. Älkää ottako ruakaa pöyrästä!

Isä lähtee pihalle. Sieltä kuuluu jotain meteliä.

- Tomi! Tuuppas tänne!

Mitähän nyt? Ai niin se pirun aita... Ihokarvat nousevat vähän pystyyn, mutta en minä nyt yhtä Anjaa pelkää. 

- No?

- Ookko hajottanu airan toiselta pualen?

- Vähän purkanut, kun siitä ei pääse ohi. 

- Siitä ei kuulukaan päästä! Se rikkoo meidän mökkirauhaa. 

- Ette te ollu mökillä ja Sami ei pääse siitä pyörällä.

- Siitä ei pidä mennä silloinkaan. Tontti on meidän!

- En minä siitä ole mennyt, mutta nuo pienet vois siitä kyllä mennä. Olis turvallisempaakin...

- Siitä ei kuljeta. Jos te kuljette siitä, niin minäkin voin kierrellä teidän pihalla ja tutkia teidän paikkoja.

- Ei me mitään pihoja kierrelty! Ajettiin vaan ohi. 

- Ja sulla ei sitte oo mitään asiaa meirän varastoihin! Tualla pellonreunas saat kulkia niin ku tykkäät, mutta aittoihin ja tuonne navettahan sulla ei oo asiaa!

- Minä ihan kiusallani kuljen täällä niin kauan, kunnes aita pysyy pystyssä.

- Selvä. Kersat ei kulje siitä enää, eikä sulla oo tänne pihoolle enää asiaa!

- Tomi vois kyllä pyytää anteeksi!

- Paskat...

Kävelen takaisin syömään. Saatanan akka!

- Saulin puolelle ei nyt sitte oo teillä asiaa. Siitä ei mennä ei pyärällä eikä mopolla! Eikä varsinkaan kävellen! Ei mennä hyppimähän laiturille, eikä mitään!

- Eihän siinä oo mitään järkee!

- Ei ookaan, mutta jos se on nuan vaikiaa niin te ette siitä mee. Anjan on kyllä myös sitten turha orottaa mitään apua puiren kaatamises tai mihnää muuskaan.

Perkele. 

---

Tein tuon kesän "kesätöitä". Eli olin kotona metsätöissä, mutta ihan varsinaista palkkaa en juuri saanut. Sain jotain, mutta ei se ollut mitään tuhansia markkoja. Eipä se tosin ollut mitään kahdeksan tunnin työpäivääkään. Välillä paljon, välillä vähän.

Saulin puoli. Sauli oli isän setä, jolla oli mökki toisella puolella järveä. Sadan metrin päässä siis. Mökin ohi kulki vanha Kantatie 66. Siitä oli aika paljon turvallisempi mennä kouluun. Anja, Saulin vaimo, ei kuitenkaan tuosta pitänyt. Olihan se toki heidän tonttiaan, mutta häiriökään ei kyllä ollut kovaa.

Anja ei istunut jotenkin maalaiskylän muottiin. Anja vaikutti kaupunkilaisnaiselta, jolle esim. muurahaiset kivilaatoilla oli ylitsepääsemätön ongelma. Kuten koivunlehdet ja ylipäätään minkään kasvaminen luonnollisesti. En varmasti ollut mukava teinipoika häntä kohtaan, mutta ei hänkään varsinaisen lämmin ollut. Sitten, kun pääsin aikuiseksi asti, tulimme aivan hyvin toimeen ja Anjan kanssa oli aivan mukavakin keskustella. Ehkä me vain ymmärsimme häntä väärin.

Tuo aita kyllä rikottiin vielä monen monta kertaa, mutta syytimme siitä tietysti sulkavankyläläisiä mopopoikia. Pystyin vetoamaan mopoon, joka oli rikki jne. 

Juoksutarinoita 57. Florida Panthers vs. Colorado Avalanche (11.6.1996)

Kello soi. "Good mooooorning, vrumm, vrumm". Saatanan Harlikka-kello. Äkkiä vaatteet päälle ja alakertaan. Muistinkohan ottaa muut puhelimet seinästä?

Avaan television. Papan paskatelkku. Pitää lämmitä ennen kuin kuva näkyy. Ääni onneksi kuuluu.

Laitan tulen hellaan ja siirrän keinutuolin lähemmäksi. Onneksi on Afri-Colaa jääkaapissa. Teen vielä Vilenin ruisleivän.

Lindegren ja Mennader mussuttavat pelistä jotain. Pihalla on jumalattomasti sumua. Tuleekohan hieno keli?

Peli alkaa. Minulla on vihko, johon kirjaan tärkeimmät tapahtumat, niin voi Jukan kanssa sitten analysoida.

Saminkin piti herätä katsomaan, mutta ei sitä kyllä näy. Antaa nukkua, en viitsi mennä herättämään sitä, kun sitten herää koko talo. 

Peli alkaa. Jos Colorado voittaa, niin se vie Stanley Cupin. Toivottavasti ei voita. Vanbiesbrouck on liekeissä. Hienoa! Jovanovski pers'taklaa Forsbergin. Jes! Niedermayer laukoo, mutta Roykin on hereillä. Esko juhlii. 

Erätauolla otan puhelimen ja soitan Jukalle. Jukka vastaa heti, ettei ehdi soida. Minä vedän kierrejohdon tuvan puolelle. Käydään peliä läpi. 

Peli jatkuu, puhelu loppuu. Syön Marie-keksiä. Isä tulee ovelle.

- Höh. Mitä sää tähän aikaan ylähäällä teet?

- Katton NHL-finaalia.

- Eikö oo aika tohlua? Huomenna on kisa.

- Nukun sitten, kun tämä loppuu. Ehtii siinä hyvin.

- Kyllä sen vois nauhoottaa.

- Joo joo, mee jo!

- Höh... Valot sitte pois, etkä jätä tulta yksin palamahan!

- Eiku jätän!

- Mitä?

- Eiku jätän tietysti!

- Vänkytäpä vielä kerran!

- ...

- Valot pois sitten!

Toisella tauolla jutellaan taas. Jukka soittaa. Syön samalla banaania.

- On kyllä ollu tiukkaa!

- No on. Moket aivan älyttömiä!

- Pari kertaa on päässyt Fobba pahasti läpi, mutta hyvin on Vanbiesbrouck ottanut. Helvetin nopee... Ootas! Jotain ihme ääntä kuuluu pihalta...

- Tuleeko teille joku?

- Shhh! Hiljaa nyt! Joku molskahti.

- Täh? Onko joku järvessä?

- Kolme helvetin isoa lintua ui meidän rantaan... Mitähän nuo on? Kotkan näköisiä, mutta ei kai ne ui? Nyt ne meni rantasaunan taa...

- Mitä ne on?

- No, kun en näe. Helvetinmoista ääntä... Ei perkele! Ne on hirviä! Ne ui järven yli ja tuli meidän rantaan.

- Hirviä?!

- Joo. Nyt ne kävelee tästä ikkunan alta. Jumaliste on isoja... Yks sarvipää ja kahdella ei oo sarvia. Tuonne ne juoksee navetan päätyyn. Hullu juttu!

Peli kestää ja kestää. Menee jatkoajalle. Ja toiselle. Väsyttää ihan simona. Kolmas jatkoaika. Kaikki on ihan puhki.

Vanbiesbrouck tiputtaa kiekon. Kiekko jää peliin ja tulee oikeaan laitaan siniviivan tuntumaan Uwe Krupp täräyttää kovan lämärin ja suoraan maaliin. Siinä! Colorado on mestari! Paska!

---

Herään yhdeltä. Käyn vähän juoksemassa metsätiellä. Illalla on AU:n kansalliset. Kolme tuntia. Ei kiva, on jotenkin kuumakin. 

---

Seurasin tuolloin NHL:ta tarkasti. Serkku-Jukan kansss soiteltiin aina yöpelien tauolla. Tehtiin itse vaihtoja jääkiekkopeleihin ja muutenkin oli aika fanaattista. 

Ennen puhelimissa oli johdot eikä niitä siirrelty ihan minne vain. Meillä puhelin oli keittiössä ja johtoa venyttämällä sen pysty vetämään tuvan puolelle. 

Kaksi muuta puhelinta piti käydä ottamassa pois seinästä, ettei kukaan herää, kun soitellaan. Yhden soidessa kaikki soivat ja soittaessa muut naksuttivat. 

Coloradolla oli kaikkien aikojen joukkue. Tai onhan niillä nytkin melkoisen vakuuttava, mutta tuolloin joukkueessa oli ihan kaikkien aikojen tähtiä. Roy, Sakic, Forsberg... 

Kolme hirveä ui sumun peittämän Kangaslammen yli että heilahti. Aivan kuin jotain. Muinaisia hirviöitä olisi noussut järvestä. Elettiin muinaisia hirviöitä. Hehee. 

Kolme tonnia oli tuon yön jälkeen koko tavalla takkuista. Mutta ei se silloin tuntunut tuollainen uneton yö. 10.14, joten kulku ei kummoinen ollut. 

Uskotteko, että nyt tuntuisi? 

Juoksutarinoita 56. Peruskoulu loppui (1.6.1996)

Se on siinä! Peruskoulu loppu! Ei enää koskaan Sippolan tunteja eikä Eelistä!

- Paljonko keskiarvo?

- 7,6.

- Miten voi olla, kun sulla on noin paljon kaseja ja ysejä?

- No katto kieliä ja kemiaa. Kutosta ja vitosta!

- Eihän tota enää tartte, lukiossa sitte paremmin.

Käydään poikien kanssa vielä Kyntäjällä. Minä ostan Afri-Colan ja Big Catin.

- Ajetaanko Jokivarren kautta?

- Joo, mutta pitää mennä reippaasti. Pitää ehtiä lenkille ennen iltaa.

Illaksi on varattu mökki leirintäalueelta. Sinne on tulossa melkein meidän koko luokka. Tonikin onneksi pääsee, vaikka sillä on vielä antibioottikuuri. 

---

- No, minkälaanen toristus tuli?

- Tavallinen.

- Onneksi olkoon, Tomi. Miten sinä oot jo noin iso!

- Älä halaa! Nössöä...

- Aika huonoja on nua kielet, lukios sitte pikkuusen toinen tahti saa olla.

- Joojoo. Mun pitää nyt mennä.

- Puita heittelemähän Sannan ja Samin kans! 

- En ehdi, pitää käydä lenkillä ja sitten mennään Helin ja Tonin kans valmistelemaan sitä leirintäaluetta.

- Anna nyt olla viimeisenä koulupäivänä.

- No, risusavotta alkaa sitte maanantaina aikaasin.

- Joo joo, heippa!

---

Ajan mopolla pururadalle. Sääskiä on jo nyt. Perkele. Hetikö tämä alkaa?

Verryttelen kolme kierrosta. Ohjelmassa on 5*ylämäki ja 5*etuveto. Rennosti, ei täysiä.

Ylämäki on jo kuiva, mutta muuten on aika pehmeä puru. Notkoissa aivan vettäkin vielä. Linnut laulavat niin pirusti.

Tykkään ylämäkivedoista. Alaskävely on jotenkin mukavaa. Oravia on kuusissa aivan hulluna. Aurinko paistaa sumuisesti metsään ja valaisee hämähäkin seittejä.

Etuvedot on paskoja. Tasaisen juoksu on paskaa. Liian toistuvaa. Pitää vaan juosta. Se on tylsää. Ylä- tai alamäessä on sentään jotain tekemistä. Ei jää aikaa miettiä hengitystä. Hengittäminen on juoksun ankein asia. Kipu keuhkoissa. Miten tupakoijat voi elää? 

---

Marja-Liisa on tuonut boolia ja kaikkea aivan helvetisti. Täytekakkukin. Kymmenen litran boolissa on yksi mansikkalikööripullo ja Sprite. Kelluu siinä joku msnsikkakin. En kyllä ymmärrä miksi yleensäkään tuodaan mitään alkoholia noihin juhliin.

Porukka on tullut ajoissa. Jutellaan ja saunotaan. Toni ja Esko tulee. Miia on jo paikalla. Ja Aseman tytöt. Vesa. Niina ja Tanja. Lestat on pois. Tietysti.

Isä käy lenkillä muka vahingossa siinä leirintäalueella. Onhan se nyt varma, että ei ole vahingossa. Vaan on vahtimassa. Miksi tämä leirintäalue on Sapsulla?

Mikko ajaa kevarilla pihaan. Juttelee isän kans jotakin. Isä lähtee ja Mikko tallustaa meidän luo keinuille. 

- Terve! Onkos teillä boolia?

- Joo, on. Ei nyt niin hääviä. 

- Eikö oo riittävästi potkua? 

- En tiedä. En minä juo, on kisakausi. 

- Täh!? Totta kai juot! Toni ainakin. Ja Esko!

- Mulla on antibiootti. Ei saa. 

- No mää voin vähän ottaa. 

- Mullon vähän terästystä...

Mikko kaivaa povarista pirtupullon ja kaataa booliin. Vain me huomataan se. Katsotaan Tonin kanssa toisiamme. Kumpikin tajuaa, että nyt ei ollut hyvä juttu. 

Mikko juo jonkun verran, nuolee Niinan kanssa hetken, ottaa kevarin ja lähtee. Varmaan johonkin muihin naisiin. Kunnon Rahikainen. 

Jonkun ajan päästä Esko ja Vesa on aivan seipäässä. Samoin Sanna ja Tanja. Hienosti menee. Tonin kanssa haetaan jäätelöt kioskilta. Liisa kävelee kädet puuskassa terassin kulmalle. 

- Hei, onko Vahtia näkynyt? Se pääs oven raosta ja juoksi mettään. Hemppa ei oo kotona, niin ehtisittekö auttamaan? 

- Ei oo näkyny, mutta käydään kiertämässä. Tuodaan kotia jos löytyy. 

- Kiitos! 

Lähdetään Tonin kanssa kesäiseen metsään kiertämään ja huutelemaan Vahtia. Sääskiä on niin pirusti. Kyllä se on alkanut. 

- Mistäs sen Vahdin täältä löydät? 

- Ei se kauas kierrä. Vanha jo. Vahtii!! 

- Ei ole muuten hyvä, että se booli on niin vahvaa. Nehän on ihan sekasin ja naapurista valittavat varmasti kohta. 

- Ei oo ei. Pitääskö muka ottaa sitä mukeihin ja käydä kaatamassa pois? 

- Joo, hyvä idea! Hei, Vahti on tuolla tenniskentän laidalla! 

Viedään Vahti Liisalle ja mennään takasin mökille. Esko kävelee päin pihan ainutta puhelintolppaa,, ainutta sadan metrin sisällä. Siihen ei osuisi selvinpäin vaikka yrittäisi. Esko kuitenkin saa ihan haavankin otsaan. 

Haetaan Tonin kanssa poolia muovimukeihin ja käydään kaatamassa sitä nurkan taakse. Saatanan Mikko! Koko sakki tillin tallin. 

Niina itkee ja Tanja uhkaa tehdä itsarin, syö jotain nappeja. Sanna oksentaa terassille ja kohta Tanjalta lähtee taju. Meneepä komeasti. 

Tytöistä Miia lienee ainut selvinpäin oleva Helin lisäksi. Heli on jo puolipaniikissa ja lähtee kioskille. 

- Mun on pakko soittaa ambulanssi! 

- No soita! Me kaadetaan booli pois. 

Heli soittaa myös äidilleen, joka soittaa Tonin äidille ja kohta siellä on isäkin. Myös ambulanssi tulee. 

- Mitäs täällä on vedetty? Kotia piti tulla jo tunti sitten! 

- No ei ole mitään! Yritetty Tonin kanssa huolehtia näistä. 

- Justiinsa. Se on kotiarestia sitten tästä hyvästä! 

- Perkele, on etitty Vahtia ja kaadettu boolia pois! Ei oo ehritty juomaan. 

- Pojat puhuu totta! 

- No kattotaan. Nyt sitte kotia! 

Tanjan tabletit olivat lopulta koiran matokuuri. Puolet oli filmausta. Ajelen kotiin. Äiti on tuvassa ja sanoo olevansa pettynyt minuun. Helvetti! Mitään ei uskota! Koskaan! 

---

Minun ysiluokan keskiarvo oli huono. Jotenkin loppui kiinnostus täysin ysin keväällä. En jaksanut keskittyä yhtään. Olin menossa ammattikouluun, jonne isä ja äiti ei onneksi päästäneet. 

Inhoan sääskiä. Inhosin jo silloin. Ne pilaavat Suomen kesästä ison osan. Siksi olen kuitenkin aika kevät-syksy-ihminen. 

Helin äiti oli avuliaisuuden ja hyväntahtoisuuden perikuva. Maailman kauhavalaisin ihminen, jolle vaatteet oli verhat ja mummo isu. Heli oli aikuisempi kuin me tai ainakin käyttäytyi niin. 

Tuo mökkijuttu meni käytännössä aivan persiilleen. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos ei olisi Tonin kanssa lapattu boolia mäkeen. Pirtu on aika tiukka lantrinki 15-kesäiIlle.