lauantai 24. helmikuuta 2024

Juoksutarinoita 85. Uusi tyyli (8.8.1997)

Heittelen laiturin päästä virveliä. Isot ahvenet seuraa hopeista Meppsin lippaa, mutta ei tartu. Isä tulee rantaan. 

- Ootteko taas käyny Anjan aitaa purkamassa?

- Täh? Ei. Kun siitä ei saa mennä.

- No Anja pysäytti tienhaaras ja sano, että se on taas rikottu.

- On sen joku muukin voinut hajottaa. Janne siitä ainakin ajaa ja ehkä Karviset.

- Ettekä mekään sinne. 

- no ei ei. 


On se nyt saatana, että meitä aina epäillään. Oon ajanut enemmän pyörällä kuin mopolla. 

Illalla Maurice Greene voittaa satasen. Ja Haile kympin kultaa. Olisin toivonut Tergatin voittoa. 

---

Ajan Tonille. Se leikkaa minun hiukset. On melkein 28 lämmintä. Nappisverkkarishortsit on typerä keksintö. Ihan liian kuumat. Paksua verkkaria. Mitä järkeä? 

Toni leikkaa keittiössä Markun tukkaa. 

- Joo hep! 

- Ka päivää! 

- Aja irokeesi! 

- No vois kyllä. 

- Ooksää kaikkien tukan ajanut? 

- Joo, tai en Tanjan ja Aatun. 

- Käydäänkö leirinalueella vielä tämän jälkeen? 

- Käyrähän vaan. Rutku saa mennä navettahan! 

- Joo, se on sille oikeen. 


Jotenkin on sellainen rauhaton meininki, vaikka Toni vaan ajaa hiuksia ja Heikki lukee Aku Ankkaa. Muita ei näy. Keittiön seinässä on pannunalunen, jossa lukee "Riitan keittiö on kodin ❤️". Tuollainen on kaikilla. Tai ainakin äidillä. 

- No, pistetäänkö kolmemilliseks? 

- Joo. Lyhyeks vaan. 

- Tää maksaa sitten jäätelön. 

- On kyllä pirun kallista. Ehkä nyt sitten tän kerran. 


Toni alkaa leikkaamaan sivuilta. Kaventaa koko ajan keskiosaa. 


- Eikö olis komia näin? 

- No olis. 

- Jätetään sitte!

- Mitähän isä sanoo? 

- Pirä lippis pääs! 


Toni jättää sellaisen viiden sentin irokeesin. Eihän se nyt pitkä ole, mutta sellainen miketyson-henkinen kuitenkin. Tottakai! Vähän pitää järkyttää. 

---

- Ei totta jumalauta! On sitte toholon näköönen! 

- Ihan sama. 

- Osoittaa tyhmyyttä tuollaanen.

- Pyh!

Isää ärsytti. Hyvä! Lähden lenkille. Jos olisi vähän viileämpi jo. Pitäisi juosta kuusi kertaa 90s kovaa. Taidan juosta Pyylammen puoliväliin ja takaisin. 

---

Meppsin lippa on edelleen pirun hyvä ahvenuistin. Ostin 5 vuotta sitten itselleni nostalgiasetin. Shimanon kela, Ugly Stickin vapa ja Meppsin lippa. Sen lisäksi on Nils Masterin neonkeltainen Spearhead-vaappu. Sillä sitä pärjää. Ehkä vielä Minnow Spoon -lusikka ruohokoukulla. 

Haile oli kova, mutta aina tykkäsin Tergatista enemmän. Kova vuosi, kun miehet vuorotteli ME-tuloksissa. 

Toni leikkasi perheen lasten ja minun tukan koko loppulukion ajan. Tonista olisi tullut kyllä hyvä parturikin. Toni ei ollut kouluaineiden lukemiseen luotoja ihmisiä, mutta varsin pätevä monessa jutussa. Moniko tuon ikäinen luki raamatun läpi? 

Isä ei virallisesti tykännyt, mutta en usko, että sitä lopulta niin paljoa haitannutkaan. Olihan sillä itselläkin ollut hartioihin asti olleet pitkät hiukset. Hienoja aikoja nuo, jolloin syötiin vähintään litra mangomeloni-jäätelöä viikkoon. 

tiistai 13. helmikuuta 2024

Juoksutarinoita 84. Aulavalla sinitukkainen tyttö (2.8.1997)



Voi helvetti miten kuuma! 25 lämmintä. Ja pitäis juosta nelisatasia pururadalla. Ei ole varmaan sääskiäkään yhtään.

Pyöräilen sinne isän pyörällä. Hiki on jo mennessä. Pohje osuu ketjuun ja on aivan öljyssä. Ja tietysti siihen pitää koskea kädellä. Kohta on sitten joka paikka mustana.

Työnnän pyörän kiven viereen. Se kaatuu, mutta en jaksa nostaa, kun sääskiä on tuhat ympärillä jo nyt. Ja saatana!! Kello unohtui! Perse! Sitä en kyllä lähde hakemaan. Juoksen tuntumalla. 

On niin kuuma, että verryttelen vain kierroksen. Aurinko suorastaan paahtaa. Katsoin eilen Predator kakkosen. Siinäkin Gloverilla on koko ajan hiki. 

Kahdeksan kertaa neljäsataa hölkkäpalautuksella. Pätkällä on alamäkeä ja ylämäkeä. Pehmeää ja kovaa purua. Kiviä ja käpyjä. Heiniä ja kärpäsiä. 

Ensimmäiset neljä menee ihan ok. En nielaissut kuin ehkä kolme hyttystä. Kuuma on ja metsä tuntuu painostavalta. Vielä neljä. 

Poljen takaisin. Jalat on hapoilla. Kutittaa joka paikkaan. Ajan pyörän talon seinää vasten ja juoksen suoraan järveen. Jumankauta, on kuuma! 

---

Jarmo tulee meille yöksi. Mennään Aulavalle. Siellä on XL5. Se ei kyllä kiinnosta niin pätkääkään. 

- Vähän voisit siivota ennen kuin Jarmo tulee. 
- Siivota mitä? Täällä on ihan siistiä. 
- Lakase edes rappuset. Ne on täynnä kärpäsiä. 
- Niitä tulee koko ajan lisää. Ootko kattonu eteisen ikkunaan. Ja aina on rappusissa mönkimässä joku ampiainen. Sellasta meillä vaan on. Ei se Jarmoo haittaa. 
- Lakaset ne. 
- Joo joo... 

Jarmoa kiinnostaa varmaan tosi paljon kuinka likasta meillä on. Eikä mun huoneessa ole likasta. No kai se pitää lakasta. Miksei meille voi edes ostaa kunnon harjaa? Jotain sodassa tehtyjä, jossa on harjakset vinossa... 

Jarmo ajaa kevarinsa miljoonaa meille. Yllärinä alkaa vähän sataa. Viedään pyörä alalatoon pöyhijän viereen. Pöyhijä. On kyllä laitteelle typerä nimi. Alennuksessa pöyhijä. Ei helvata. 

- No ni! 
- Kastuikko? 
- E. Ajoin pisaroiden välistä. 
- Jaa, no sitte. 
- Mitäs tehrään? 
- No eikö mennä saunaan ja sitte kohta jo Aulavalle.

---

Pyörät on jätetty ja kävellään kohti Aulavan peltoa. Virroilta on porukkaa. Niitä pitää vähän varoa, vaikka ei ne ehkä Alavudella ala haastamaan. Ähtäriläiset nyt on hölmöjä muuten vaan. 

Jarmo juo Markulta jotain mömmöä. Janne tulee meidän porukkaan. Vettä sataa jo ihan perkeleesti. Onneksi on paksu nahkatakki. Se on kyllä muuten ihan poskettoman kuuma. Alla on vihreä t-paita. 

Mennään Viidakkodiskoon siellä on sentään katto. Vesi tulee siellä alhaalta päin, kun se sen verran aina tulvii. 

- Näikkö sen Paradisio-kissan? 
- Jaa sen sinitukkaasen? 
- Nii! Aikamoinen! 
- Vähän iso nenä... 
- No on sillä aidollakin! 
- No joo... Mutta ne oli jostain Jurvasta. 
- Mistä sää sen tiärät? 
- Sen kaverilla luki joku Jurvan Urheilijat seljäs. 

Ajetaan kaatosateessa kotiin. Syödään puoliksi kokonainen ruisleipä ja kaakaota. Ruisleivän päällä on käristemakkaraa paloina. 

Ei nukuta koko yönä. Jutellaan tytöistä, uskonnosta, maailmankaikkeudesta, painitaan vähän. Tai sen verran, että patteri irtoaa seinästä. Aamulla ei oikeastaan edes väsytä. 

---

Ne, jotka ovat juosseet pururadalla helteessä, tietävät sen olevan melkoinen pätsi. Aivan hirveää. Ilma on kuin kastiketta, jota yritetään nieleskellä sisään. Siihen päälle nuo ötökät, niin inhotus on varmistettu. 

Aulavan seikkailut olivat mahtavia kohelluksia. Aika korrektisti siellä oltiin, koska oli riski, että isä tulee katsomaan. Paikka oli niin lähellä kotia. Tuo nahkatakkimuoti oli kammottava. Kahdeksan kilon nahkatakki ei varsinaisesti hengittänyt. 

Paradisiolla oli se yksi ainut hitti. Se Bailando. Laulaja oli kuitenkin ihan nätti. Ja sellaisen kopio oli tuolloin Aulavalla. Pieni ja sinisessä tukassa. Mutta Jurvasta. Joku raja meilläkin. Tyttöjähän siellä katseltiin, mutta mitään uskallettu puhua. Paitsi tutuille. 

Jarmon kanssa puhuttiin pääasiassa paskaa, mutta välillä aika syvällisiäkin. Oltiin varmasti rasittaviakin paskanpuhujia, mutta kilttejä sellaisia. 

maanantai 15. tammikuuta 2024

Juoksutarinoita 83. Kirivoitto Terosta (9.7.1997)



Nousepas nyt siitä sohvalta! Ei jaksa. Väittelen itseni kanssa. Pitäisi lähteä verryttelemään. Tai pienelle lenkille. Illalla on tonnivitonen. Alavuden kentällä. Paska matka. Teron kyllä yritän voittaa. Tai se pitää voittaa.

- Nouses jo siitä! Koko päivää vaan maata! 

- Illalla on kisa.

- Siitä ei tule mitään vaan makaamalla. Pikkuusen pitää ryhdistäytyä! 

- Joo joo. Kohta. Kyllä minä Teron voitan.

- Noinkohan...

- Ei se oikeesti ole niin nopee. Se on vaan rohkea.

- Voisit sinäkin olla. 

- Se on useimmiten tyhmää. 

- Rodalkin sanoi, että veti alusta asti ja joskus sitten jaksoi loppuun asti. 

- Tyhmä taktiikka. 

- Voitti se olympiakultaa. 


---

Kaikki on pakattu. On puolipilvistä, mutta aika lämmin. Isällä taas kestää. Oon istunut autossa jo kauan. 

- Ai, sää oot jo täällä? 

- Ollu jo kauan... 

- Olisit sanonu!

- Mennään jo. Ookko sää ajanotos? 

- Joo. Niinku aina. Kerranhan Arvo otti... 

- Oot kertonut sata kertaa! 

- En kai?

- Kyllä. En jaksa kuunnella. 

- Ollaan sitte hiljaa! Laita Järviradio! Ei tuota rähinää jaksa. 


Tullaan kentän parkkiin. Siihen ajetaan aina jotenkin niin, että auton keula on ruusunmarjapuskassa. Minä menen pukuhuoneeseen. Isä jää juttelemaan Timon ja Veli-Matin kanssa. 

Esa on pukuhuoneessa ja Tero tulee huoneeseen. 


- No niin, Alavuren poijjat! Kohta sitte juostahan! 

- Ainakin yritetään. 

- Ehkä minä ohitan teidät viimesesssä kaarteessa?

- Tuskinpa.

- Eiköhä lähretä verryttelemähän! 


Verrytellään kolmestaan. Mennään lopuksi Teron kanssa käymään kuuluttamoon. Arto on siellä. Sieltä otetaan Teron kanssa viimeinen avausveto, joka on kyllä ihan maksimi. Teron kanssa tasapäin tullaan suoran päähän. Kumpikaan ei juuri enää puhu. Taistelu on mielien välistä. Tero ärsyttää. Nuorempi ja jotenkin rujo jätkä tulee ja pärjää hyvin, vaikkei ole edes treenannut. Se on kuitenkin ihan hyvä tyyppi. 

---

Verkattu on. Vessassa on käyty. Piikkarit on laitettu. Juoksen aukkareita takasuoralla. Väärään suuntaan. En osaa juosta niitä jotenkin rennosti ja kovaa. Ne on väkinäisiä. Pakotettuja. Kävelen muka rennosti suoran päähän ja otan uuden aukaisuvedon. Ihan yhtä jäykkä sekin. Saatana. 

Pilli soi. Otan takin pois. Ja tuulihousut. Ne onkin tärkeät tällaisessa 22 asteen lämmössä. Nauhat on kolminkertaisesti solmittu. Shortsit ei ole solmittu. 

Kaitsu laittaa meidät järjestykseen ja viivalle. Jännittää. Mutta en meinaa jäädä Teron selästä yhtään. En senttiäkään. 

PAM. Tonnivitonen on ok, kun selviää ekan 500m. Tero menee kärkeen. Esa siihen perään. Haluaisin, että juostais kovempaa, mutta en halua itse vetää. En uskalla. Pelkään hyytymistä.

Esa menee viimeisellä kierroksella menojaan. Tero kangistuu edellä, mutta ei ole herkkua minullakaan. Mutta en jää kyllä senttiäkään. En perkele. 

Ennen loppusuoraa tulen Teron rinnalle. Tuntuu aivan hirveälle. Hapot jyllää ihan jokaisessa solussa. Mutta en aio hävitä tätä! Tuntuu, että yleisö mylvii, mutta eihän sitä ole. Juostaan rinta rinnan maaliviivalle. Ei ole tietoa kumpi voittaa. 

Pakko on heittäytyä maahan selälleen. En tunne käsiäni. Tero kävelee jonnekin kaarteeseen. 


- Poijillaha oli kunnon kirikisa! 

- Kumpi oli ensin? 

- Ei pysty sanomaan. Aivan samoja käsiaikoja. Pitää orottaa maalikameraa.


Minä voitin. Aika ei ollut kova, mutta kisa oli tiukka. Voitin Teron. Se on tärkeintä. 

---

Teron kanssa sitä on pari kertaa otettu yhteen. Tuo on niitä tiukimpia, vaikkei tuossa vauhti mikään maaginen ollut. Ihan kyttäilyä. Muistelen tuon kuitenkin Teroa kismittäneen. 

Noissa kisoissa Peräseinäjoen pojat juoksi ruotsalaisviestin piirinennätyksen. Vesisateessa. Se on ihan hyvä suoritus vieläkin. 

Tuo oli vielä aikoja, kun maalikamerakuva otettiin filmille ja sitä piti kehittää. Ei ollut ihan live-tuloksia, vaan kisoissa kesti ja kesti. Vaikka Alavuden urheilukenttä on yksi nostalgisimmista, niin on siellä vietetty myös monta kuolettavan tylsää iltaa isää odotellen.