torstai 29. joulukuuta 2022
Juoksutarinoita 39. Palkinnoksi sukat (20.6.1995)
maanantai 26. joulukuuta 2022
Juoksutarinoita 38. Tiinanmäki (9. ja 14.6.1995)
keskiviikko 21. joulukuuta 2022
Juoksutarinoita 37. Maagiset kengät eli Ylistaron pm-maastot (27.5.1995)
Sukat. Mitkä sukat? Missäs shortsit on? Kaikki on hukassa, helvetti.
- Pitääs olla jo!
- Joo joo! Laitan niin nopeesti kuin pystyn, jumalauta!
- Olisit aloottanu ajois! Mää meen jo autoon.
"Olisit aloottanu ajois!". Olisit itte! Juoksen alakertaan ja otan vielä mehua limsapulloon. Laitan sinne vähän suolaa. Pappa on katiskalla lammen päässä.
Ajetaan kovaa keskustaan. Radiosta tulee Knalli ja sateenvarjo. En ihan ymmärrä sitä. Linja-auto lähtee liikuntahallilta. Ville ja Teemu tulevat myös, että saadaan joukkue.
Ylistaro. Yykoovee. Missähän sekin on?
- Isä, kuinka pitkä matka?
- Tunti. Se on jossain kyläpururadalla.
- No justiinsa. Jossain perseessä.
- No! Ei tuollaasia, kun on pieniä kyyris.
Heitetään läppää Villen ja Teemun kanssa. Meillä saattaa olla ihan hyvä joukkue. Teemu on suunnistaja ja Ville muuten vain hyväkuntoinen. Jos se vaan keskittyy kisaan eikä pelleile.
---
"Tervetuloa Ylistaron Kärkimäkeen. Paikka on kuuluisa käärmeistään, joten niitä on syytä varoa!"
Onkohan niitä nyt sitten kuitenkaan? Aina, kun käsketään varoa jotain, ei mitään pelättävää ole. "Älä mee isoolle tielle voi autoa ajaa päälle" tai "varo sitten uvesavantoja". Ikinä oo nähnyt yhtäkään.
- Kattokaa nyt sitten, mihin meette istumaan! Ei kivikkoon ja heinikkoon. Varjoon johonkin, on pirun kuuma.
- Joo joo, osataan kyllä!
- No en menis vannomahan...
- Mee jo!
Käydään kävellen koko joukkueella kiertämässä rata. Pientä nyppylää ja aika paksusti uutta purua. Pehmoista siis. Yritän vähän katsoa kovempia paikkoja. Rata on hyvä. Tykkään tämmöisestä.
- Voisit pian vaihtaa kengät, niin lähdetään verryttelemään.
- Joo. Osaan kyllä yksinkin.
- Mää tuun mukaan. Ei mee sitten hölmöilyksi.
Ei jumalauta! Unohdin kengät! Mulla on vain nämä täysin kuluneet koululenkkarit. Pakkohan se on isälle kertoa. Starttiin on tunti.
- Isä, isä!
- No, mitä ny?
- Unohdin lenkkarit ja piikkarit kotiin.
- Mitä? Kummatkin?
- Joo...
- Voi sua homespäätä! Mikkäs sullon jalaas?
- koululenkkarit. Ei näillä voi juosta.
- Ja sullon niin pirun isoo jalka... Käyrääs tuolla Ala-Korvella! Nopiaa ny!
Ala-Korvella ei oikein ole kokoja. Mutta New Balance valko-oranssit maratontossut siellä on. Ne maksaa 180 markkaa.
- Se on ny sitten sun syntymäpäivälahja samalla!
- Mites se mopo...
- Ei sitte puhettakaan!
- Saatana...
Kengät ei paina mitään. Ne on ihan uskomattoman kevyet. Laitan jalkaan ja lähden verryttelemään. Isä tulee perässä. Nähdään verkalla kaksi käärmettä.
---
Pilli soi. Reilu kymmenen juoksijaa. Aika vähän. Kovat kuitenkin on. Kari, Tero, jne... Ja sitten on jotain hiihtäjiä. Jos nyt yli puolen välin pääsisi.
PAM. Se oli ruuhkainen startti. Kaikki haluavat samaan suuntaan. Kengänpohjien läpi tuntuu isommat hakkeenpalat, mutta muuten on hyvä.
Lihaksikkaan oloinen poika ampaisee kärkeen. Varmaan hiihtäjä. Siihen kyytiin iskee myös Kari. Yllätän itsenikin ja menen myös. Reitti polveilee helteisessä metsässä.
Kari jää jyrkemmissä nousuissa ja laskuissa. Minä olen niis hyvä. Muistelen kovimpia paikkoja ja juoksen vähän eri linjoja. Tero ja Aapee ovat mukana, vähän edellä. Kärki menee jo 50 metrin päässä.
Isä on huutamassa Veikon kanssa joltain kiveltä. "Nyppää, Nyppää!". Ei tunnu yhtään pahalta. Nyppään vähän ennen seuraavaa ylämäkeä, niin kuin isä on opettanut. "Muut joutuu ottamaan sua ylämäkeen kiinni".
Mäen päällä katson taakseni. Muut jäi parikymmentä metriä. Juoksen samaa vauhtia, ja se tuntuu todella helpolta.
"Loppukiri, saat kiinni vielä!". Vedän lippiksen syvemmälle päähäni ja kiristän. Tiedän, että takana tulevalla Aapeella on hyvä kiri. Saavutan johtajaa nopeasti.
Lopussa on pari nopeaa nousua ja laskua. Pääsen noin parinkymmenen metrin päähän, mutta matka loppuu kesken. Olen kuitenkin toinen! Olisin jaksanut juosta voittajan vauhtia.
Ville tulee maaliin ja juoksee karsinamiehen mahaan kurottaessaan. Voittaja kättelee minua. "Oli hyvä kisa, meinas pikkuuseen hyytyä loppuhun!".
Ne oli nämä kengät! Siksi minä juoksin näin hyvin. Juoksen kisat aina näillä!
---
Pm-maastot on sellaiseen aikaan, että voi ihan hyvin olla kolme tai kolmekymmentä lämmintä. Molempia on ollut. Nyt oli tuo lähes kolmekymmentä. Nuorena ja ruipelona tuo sopi minulle oikein hyvin.
Ala-Korpi on pääasiassa urheilukenkiä myyvä liike Ullavalta. Ala-Korven koju vähän niin kuin kuuluu isompiin juoksutapahtumiin. Olen itsekin ostanut sieltä varmaan paritkymmenet lenkkarit tai piikkarit.
Tämän kisan voittaja Matti tuli seuraavan kerran vastaan laskuvarjojääkärikoulun pääsykokeissa. Kumpikin pääsi sisään. Pääasiassa hiihdossa kilpaillut Jalasjärven mies oli mielettömän vahva ja mielettömän karvainen. Parta kasvoi viisi senttiä yössä.
Tuosta kisasta sai palkinnoksi paikan nuorten maaottelun maastojuoksuun. Sen lisäksi sai Flying Finns No Smoking Team -paidan, joka on minulla vieläkin. Siinä on kuitenkin pieni tahra, sillä oksensin kotimatkalla sen päälle hiukan. Oli vähän nestehukkaa. Hyvän juoksun jälkeinen krapula.
sunnuntai 18. joulukuuta 2022
Juoksutarinoita 36. MM-kulta (7.5.1995)
keskiviikko 14. joulukuuta 2022
Juoksutarinoita 35. Jytinän hölkkä (16.4.1995)
Kokko on tänä vuonna metsässä. Sitä on kaadettu uutta tietokonetta varten. Minä kannan pahnapaalia. Isä käy vielä hakemassa sytytysainetta. Tuulee, niin kuin aina pääsiäisenä.
Ruotsalaiset on meillä. Ne tulee myöhemmin papan kanssa kokolle. Ne ei tiedä, että sytytys on parasta viihdettä.
- Mistähän sitä nyt sytyttääs, että se lähtis?
- Pohjosesta tuulee, niin eikö sieltä?
- Joo, joo, mutta ei oo oikeen hyvää paikkaa. Piru, kun jäi harvaksi tua kasa. Mutta kun ei sillä kuormaajalla tahro saara ja ei viitti aina traktorin päältä nousta kattomaan.
- Mihin mää laitan tän paalin?
- Orotas ny vielä... Pitääskö se vaan tästä koittaa? Ei se auta... Tuas tänne se ny!
Isä tunkee pahnapaalin paloja syvälle risukasaan. Tuuli on puuskaista.
- Opetteles ny sytyttämään, niin mää pirän tuahta!
- Millä tikuilla?
- Tualla on muavipussis!
Saan sytytettyä, mutta tuohi sammuu tuulessa.
- Perkele! Kyllä pitää tuulla. Koitas ny uurestaan, niin mää yritän vähän suojata.
Tuohi syttyy ja isä saa pahnan syttymäänkin. Tulee tuulenpuuska, ja tuli sammuu.
- Voi ny tottajumalauta! Jääkö sytyttämättä? Koitetaan ny vielä kerran. Ja tuuloo, tuuloo, niin perkeleesti. Noh!
- Tää on viimeinen tikku.
- Älä ny helvetissä?! Miten neki ny jo loppu? No, oo tarkkana ny sitte!
Olen oikein erityisen tarkkana. Isä suojaa tulta tuulelta ja vie tuohen varovasti pahnojen sekaan. Se syttyy. Levitetän sitä muihinkin pahnoihin.
- Kylläpä se sitten kääntyy tuuli toiseen suuntaan! Peijakas! Syödään sitten kylmää makkaraa. Meneehän se niinkin.
- Kyllä se siitä syttyy, pitää odottaa.
- Mää laitan vähän tehostetta.
Isä kaataa jotain jäteöljyn ja bensan sekoitusta muovimukiin ja heittää tuleen. WHUMMM!
- Oho! Kylläpä se nyt leimahti. No, palaa paremmin märjät puut...
- Onko tuo nyt ihan turvallista?
- On, silloon, kun tietää mitä tekee.
Just. Hyvä ettei naama palanut. Muutkin tulee kokolle. Ei kulje pappa enää kovin reippaasti.
Kokolle tulee lopuksi Matti, Erkki ja Pekkakin kelkalla. Pekka on aika pöhnässä. Kuuntelen miesten juttuja ja kohentelen kokkoa. Tulen vahtiminen on parasta hommaa pääsiäisenä.
Kelkkamiehet lähtee. Metsässä vilisee valoja. Kylläpä ne lähti outoon suuntaan. No, kai ne omia jälkiä osaa.
---
Käydään seuraavana päivänä ruotsalaisten metsäpalstalla. Kelkan jälkiä menee metsässä ristiin rastiin.
- Kyllä on ollut melkoosta ajelua. Kuinka pöhönäs ne lähti? Katto ny jumalauta miten läheltä sulaa! Sinne olis hukkunut, jos pikkuusenkin lähempää olis ajanut. Miten tuolta olis ylös päässy? Toholot!
Kuulemma Pekka oli eksynyt muista metsässä, ajanut melkein sulaan ja kotirannassa vielä ajanut rantasaunan seinään ja sammunut kelkan päälle. Nätisti.
---
Jytinän hölkkä. Olen hyvässä kunnossa. Aamulenkillä päätin, että lähden kovaa. Karin vauhtia. Ihan sama mitä vauhtia se juoksee, mutta mukana juoksen niin kauan kuin pystyy.
On kylmä. Tai niin kylmä, ettei voi juosta lippis päässä. Tai en saa juosta, perhana.
Kävelen totisena eturiviin lähtemään. Vanhempien ukkojen mielestä olen tiellä ja jään jalkoihin ja niin edelleen. Oottakaas, kun tuo ase laukeaa! Haen silmiini Karin.
PAM! Lähden niin kovaa, että edellä on vain Hautalan Ville ja pari muuta. Lemettinenkin on jossain kaukana takana. Ne kyllä juokseekin pitkää matkaa.
Kun käännytään hiekkatielle juoksen vasenta laitaa ja Kari oikeaa. Hautala menee kaukana, mutta me juostaan seuraavien porukassa. Kohta on eka kilsa.
- Kolmenollakuus! Ootte, pojat, lähteny liian kovaa!
Paskat! Nyt katsotaan mihin riittää! Maantiellä juoksen Karin olan takana. Sillä näyttää helpolta. Eka kääntyy jo pois tieltä. No, se onkin aikuinen.
Mutkassa katson taakse. Jumaliste, Järvenpään tytöt noin lähellä! Meidän sarjalaisia ei näy muita.
Takaisin pikitielle. Alkaa kyllä jaloissa painamaan. Kari alkaa loittonemaan. Vielä tulee hyvä aika, nyt vaan rennosti.
Korpisen kaupalla oksettaa. Siinä on ruotsalaiset huutamassa. En kuule yhtään, mitä huutavat. Mahaan koskee.
Oikaisen S-mutkan. Vauhti hiipuu, kun yksin juoksen. Joku sakki on takana. Katson. Järvenpäät ja Johanna! Jumalauta, tytöille en häviä!
Metsänreunasta lyön kaiken peliin. Isä on huutamassa Heinon korjaamolla. En kuule, oksettaa. Jompi kumpi kaksosista on rinnalla. Tasapäin maaliin. Meinaan oksentaa.
Mari voittaa muka sekunnilla. Jumalauta! Se oli tasapeli! Kari juoksi hullua vauhtia. Jos minä olen hyvässä kunnossa, niin se on huippukunnossa.
Olen toinen. Saan palkinnoksi moottoriöljyä. Myyn sen isälle viidellä kympillä.
---
Pohjanmaalla poltetaan pääsiäisenä kokkoja. Se on edelleen hieno juttu, vaikka olen yli nelikymppinen. Pääsiäinen on suosikkijuhla. Eikä siihen liity minulla tai meillä mitään uskonnollista, jos ei noitien polttoa oteta huomioon.
Isä on erityisen huvittava silloin, kun joku ei onnistu. Melko monesti on ollut naurussa pitelemistä, kun se manaa kaiken vastustamista. Edelleen on näin. Ja edelleen kokon sytyttäminen on samanlaista räppäämistä.
Pekka oli kylän miehiä. Ihan mukava mies, mutta valitettavasti sielläkin perinteinen Turmiolan Tommi vei miestä liikaa, lopulta myös hengen. Työmies, mutta väärät huvit.
Järvenpään tytöistä tuli kovia juoksijoita. Minusta ei. Mutta muistan täysin, kuinka Karin kanssa katsottiin toisiamme maantielle tullessa, kun joku huusi väliajan. Oli hulluutta kummankin alkuvauhdissa. Kari kesti sen, minä en.
Kyllä Jytinän hölkkä pitäisi elvyttää. Jaksaisikohan sitä...
lauantai 10. joulukuuta 2022
Juoksutarinoita 34. Ritarin TH - Koti TH (20.3.1995)
keskiviikko 7. joulukuuta 2022
Juoksutarinoita 33. Matinpäivän jälkeen (25.2.1995)
Isä on nukkumassa. Äiti sanoi, että se on tullut kotiin puoli seitsemältä. Porolla. Matinpäivät oli eilen Kiimalammen mökillä. Lähden sinne aamulenkille. Jos sinne olis joku jäänyt vielä yöksi.
Kävin siellä jo eilen iltapäivällä, kun Matti S haki kelkalla. Erkki oli tehnyt erikoispataa ja sain käydä syömässä sitä. Mitenhän se saa siitä niin hyvää? Isä, Matti K ja Kauko siellä oli jo silloin. Isä toi minut Matin kelkalla takaisin.
Pellolla on ne kelkan jäljet, mutta ei ne tahdo kestää. On myös epämääräiset poron ja reen jäljet. Ne ei ole menneet suoraan hetkeäkään. Isä on ehkä pellon puolivälistä kävellyt kotiin.
Keli ei ole mukava. Sataa melkein vettä, kun on niin lämmin. Nyt kun jäätyisi niin tulisi hankikeli. Onneksi tie Kiimalammelle on paremmin tampattu.
Porrasnotkon risteyksessä kuulen kelkan äänen Kiimalammelta päin. Joku siellä ainakin on vielä ollut. Jäältä kuuluu muiden kelkkojen ääniä.
Möyrityllä ja pehmeällä kelkkauralla juoksu on pystyssä pysymisen yrittämistä. Kengät on jo täynnä lunta. Nilkkoihin koskee. Pakko lämmitellä nilkkoja mökillä hetki.
Mökin katto näkyy kallioiden välistä. Nuotiopaikalta nousee savu, mutta tulta ei ole. Mökin piipun päälläkin väreilee. Ketään ei näy.
Menen sisään. Siellä haisee savu, tupakka, joku ruoka ja ihan rehellisesti vanha viinakin. Etsin vieraskirjan.
Otan kengät pois ja laitan sukatkin kuivumaan kamiinan päälle. Mökissä on helposti 20 lämmintä. Syön pari Marie-keksiä, joita hyllylle on jäänyt. Ne ovat aika kosteita ja tuoksuu tupakalle.
Luen vieraskirjaa. Eilisen nimet on kirjassa, mutta osalla on ollut vaikeuksia kirjoittaa selvästi. Isän ja Matin tunnen. Pelkkä P saattaisi olla Pekka S. Samassa huomaan tupakan katon raossa.
En ole koskaan maistanut tupakkaa. Pitäisikö nyt maistaa? Otan tupakan eteeni pöydälle. Koitan pitää sitä sormien välissä. Painin periaatteitani vastaan. Otan sytkärin käteen.
Laitan sytkäriin tulen. Vien lähemmäs tupakkaa. Sitten murskaan tupakan nyrkkiini ja heitän sen kamiinaan. Saatana! En polta! En koskaan! Nyt aletaan treenaamaan!
Laitan sukat ja kengät jalkaan. Katson, ettei pesässä ole hiillosta ja lähden pihalle. Henkäisen syvään ja lähden hölkkäämään kotiin.
Kiristän vanhan ladon kohdalta. Siinä, missä koivu on kasvanut vanhan äkeen lävitse. Juoksen tietä pitkin kotiin.
Olen tyytyväinen itseeni. En antanut periksi paheille. Nyt koitetaan mitä on olla urheilija!
---
Kiimalammen mökki on kylän miesten salaa metsään rakentama piilopirtti. Kuva on autenttinen. Tuolta siellä näyttää. Siinä on minulle jotain, mikä kertoo kotikyläni yhteisöstä.
Kylän miesten oma juhla oli Matinpäivät. Eli Matin nimipäivänä 24. helmikuuta pidettävät juhlat. Hirvenlihapaistosta, makkaraa ja juominkeja. Tuossa pienessä mökissä on sisällä ollut parhaimmillaan yli 20 ihmistä yhtä aikaa. Meininkiä on ollut. Sinä iltana kaikki olivat Matteja. Nekin, jotka eivät oikeasti olleet.
Poro kuului Palo-Pentille. Pentin poro oli nopea, mutta sen ohjausominaisuudet oli niin ja näin. Suunta saattoi olla oikea, mutta suoraan sinne ei menty. Kerran tulin sen kyydissä Lamminmäen mäkeä alas, kun itse Pentti tippui kyydistä. Vedin vain ohjaksista, niin poro ihme kyllä pysähtyi. Sen jälkee en kyytiin mennyt. Poron takia Pentti oli aika suosittu hahmo joulun aikoina.
Tuolloin, täysin yksin Kiimalammen mökillä istuessani, olen ollut lähimpänä polttaa tupakkaa. Pääni kävi melkoista painia, mutta onneksi periaatteeni voitti. Samalla yläasteen kaaokseen tuli jonkinlainen selvyys ja urheilusta tuli valinta, joka ohjasi elämääni.
En ole ikinä maistanut tupakkaa. En edes pitänyt suussa. Sama juttu nuuskan kanssa. Periaatteita on monenlaisia. Nämä ovat minun.
maanantai 5. joulukuuta 2022
Juoksutarinoita 32. Yskä. Paha. (19.-23.1.1995)
torstai 1. joulukuuta 2022
Juoksutarinoita 31. Vuosi 1994
Vuosi 1994 oli jotenkin hankala. Kasiluokan alku on kai aina. Iihminen ei ihan kuulu mihinkään ja yhtään ei tiedä pitäiskö sitä tulla joksikin. Sitä haki hyväksyntää onneksi monelta suunnalta ja siten kaveripiiristäkin tuli aika laaja.
Liikuin ja urheilin, mutta sellainen yksinpuurtaminen ei maistunut oikein ollenkaan. Kesällä tuli käytyä lenkilläkin, mutta talvi oli melko surkeaa. Tai olihan se nyt joten kuten säännöllistä, mutta liian vähäistä. Varsinkin talvikuukausina.
Ei napannut. Se oli pakkopullaa, jota porukkalenkki-illat piti elossa. En voi väittää, että minusta kovin paljon parempi tuli. Juoksijana ainakaan. Kasvoin kahdeksan senttiä vuoden aikana ja sellainen tuntui jaloissa. Jonkinlaista velvollisuudentuntoa minun juoksuissani oli. Ja olihan se mukavaakin, paitsi silloin, kun treenit jäi vähäiseksi.
Mopoon oli hinku, mutta sitä ei alaikäisenä kotiin tullut. Siispä piti päästä jotenkin auton kimppuun. Tietokoneetkin kiinnostivat totta kai. Varsinkin Ufo: Enemy Unknown, jota pidän edelleen maailman parhaana tietokonepelinä kaikkine jatko-osineen.
Muita tapahtumia, jotka tuolta suoraan muistan, olivat ainakin Mika Murasen jouskarileikit, Englannin kanaalin valmistuminen ja Michael Jacksonin nappula-case. On muuten maailman paskin vitsi se Jackson hississä. Musiikista mieleen on jäänyt Green Dayn Dookie-albumi ja Kurt Cobainin kuolema, joka ei minua koskettanut. En ollut grungen ystävä.
Lillehammerin olympialaiset tietysti katsottiin tarkkaan ja toinen katsannon kohde oli Helsingin EM-kisat. Estonia järkytti, mutta niin järkytti Imolan synkkä viikonloppukin ja Sennan kuolema. Schumacher oli silloin nuorena ja röyhkeänä suosikkini, kun otti vihreällä Benettonilla ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Sievisen Jani molski maailmanennätykseen, joka kestikin vuosikausia. Pitkällä radalla yhdeksän ja lyhyellä kuusi vuotta. Sinne päin.
Jollain tapaa 1994 oli sekasortoinen vuosi. Tuntui, että loskaa oli maassa läpi vuoden. Kyllä 14-vuotiaana ihminen elää elämänsä kehnointa aikaa. Ainakin omasta mielestään.