Pitkästä aikaa pitkä lenkki...

To 27.8: A: jalkapallo 1h P: allasjumppa 1h - Tuli tällainen palauttava päivä kyllä täysin oikeaan paikkaan.

Pe 28.8: 10km rento - Pohjallisten päivityksen jälkeen ei sattunut yhtään jalkaan.

La 29.8: 17km kiihtyvä km-vauhdit: 4.45-4.47-4.44-4.45-4.15-4.10-4.08-4.06-3.35-3.53-4.02-3.45-3.21-5.09-5.01-4.53-4.35. + 16km pyörä - Alku oli tahmeaa, mutta kulki kyllä kummallisen helposti. Saa taas askeleen pitämään, kun on pohjallinen.

Su 30.8: 18km kevyt - aivan helkkarin helppoa, ei pysty käsittämään.

Jahaa. Sai tuo viimeinen teksti täytteensä pelkästä valituksesta, joten jos nyt sitten maalailisi vain kauniita kuvia juoksemisen ja musiikin maailmasta.

Eilen oli lankomiehen 40v-bileet. Miehen maratonharrastuksesta johtuen oli aika juoksupainotteista toimintaa. Aavistuksen kuitenkin minulle vierasta porukkaa, eikä ollut intoa juopotellakaan niin lähdin ihan ihmisten aikoihin pois paikalta. Aamulla heräsin hiljaa kumisevaan ukkoseen ja niin pahuksen masentavaan tihkusateeseen. Wiskiä pihalla käyttäessä kuitenkin tulin siihen tulokseen, että tänään se on pitkä lenkki tehtävä.

Pitkät trikoot jalkaan, pitkähihainen juoksupaita, huivi, mutta EI aurinkolaseja. Otin tavoistani poiketen jopa mp3-soittimen matkaan. En juurikaan sitä harrasta, koneista loppuvat patterit saavat tämän ihmisen raivon partaalle. Pienenä Sapsalammen pururadalla olen heittänyt piippaavan sykemittarin metsään, haudannut sen lumihankeen ja viskannut sekkarin kiveen.) Tämä saattaa kulkea suvussa, sillä velipoika on haudannut ihan tosissaan intin headsetiä maahan jossain taisteluharjoituksessa kiukkupäissään.

Klo 11 lähdin läpsyttämään rantoja pitkin kohti Reijolaa. Vaikka sää oli tihkusateinen ja aika viileä, oli juoksu silti tunnelmaltaan jotenkin synkän kaunista. Tiedättehän kun vastaatulevat koirat repivät omistajiaan, yksikään auto ei ole välttynyt kuralätäköiltä ja lenkkarit on märät heti ekan kilometrin jälkeen. Ohiajavassa junassa ihmiset lipuvat kohti maanantain arkea. On semmoinen samanlainen sunnuntaitunnelma kuin viikonloppuvapailtaan palaavalla korpraalilla: hieman kosteat M95:t päällä, äiskän lihapullat mahassa ja väljähtynyttä pepsiä desi jäljellä, vaikka matkaa Kouvolan asemalle on vielä 4 tuntia. Vaikka kuulostaa tahmealta, niin on siinä jotain hienoa. Varsinkin kun ei itse ole tuossa edellämainitussa junassa, vaan 10kilsan kohdalla pitkällä lenkillä. Krapulaiset ihmiset siivoilevat huokaillen juhlapaikan roskia, miettien uskaltaisiko lähteä autolla hakemaan pizzat keskustasta. Lopulta tullaan siihen tulokseen, että eipä ne taida vielä sisällä pysyä eli haetaan myöhemmin tai vielä parempaa: tilataan kotiin!

Se Juoksija-lehdessäkin usein mainostettu flow-tuntemus tuli oikeastaan kahden kilometrin kohdalla ja jatkui koko lenkin ajan. Pieni piikki stressikäyrään tuli kun se patteri sitten lopulta loppui 10min ennen maalia. Soittimessa oli tällä kertaa vain masentavaa indie-, alternative- ja grungemusiikkia, joten Toho olisi varmaankin tukehtunut jossain Vehkalahden tietämillä. Lenkin jälkeen jalat oli kevyet ja nälkäkin oli ihan sopivasti. Hyvä lenkki.

Soittimessa oli biisejä ainakin seuraavilta artisteilta:

• Anathema - täydellistä sadepäivän musiikkia
• Anna Ternheim - Ruattin Anna Puu
• Blackfield - märkä soratie, kiviä ja kuraa kengässä
• Blonde Redhead - hyvää taustamusiikkia vaikka viski-iltaan
• Coldplay - kerron tästä lähiaikoina vähän lisempää
• The Cranberries - tämähän oli kova bändi 90-luvulla, ja on kyl vieläkin
• Danzig - ei tää bändi lähde itsellenikään kuin parin biisin osilta. Come to Silver on ihan nasakka luritus.
• Death Cab For Cutie - bändillä on siisti nimi ja muutama hyvä biisi
• Disco Ensemble - En edes tykkää tästä bändistä, vaikka niillä onkin reipas livemeininki
• Dolores O'Riordan - Cranberriesin laulajanaikkonen, aika samanmoista huttua
• Ed Harcourt - vähän liian tyttömusiikkia kokonaisuudessaan, muutama helmempi
• Editors - nämä muokkaajat tekee jämerätä musiikkia. Jos Coldplay iskee niin miksei tämäkin.
• Elbow - aika samassa sakissa edellisen kanssa, hauska ääni laulajalla.

Coldplayn keikkaa olin muuten katsastamassa tuolla Tukholman stadikalla. Ilta oli lämmin elokuinen. Aurinko paistoi niin kauan kuin paistoi ja sitten tuli pimeää, jopa Ruotsissa. Oli lämppärinä White Lies, mikä ei ollut kyllä Tomin juttu. Vähän tylsä ääni laulajalla. Itse Coldplayn pojilla oli semmoinen Kokkolan kokoinen taustakangas, josta tuli kaikennäköistä aivoja kutittavaa videonpätkää. Soittivat kolmessa eri kohdassa stadionia ja olivat sen verran jostain rahaakin repineet, että olivat ihan ammattimaiset miksaajat pystyneet paikalle toimittamaan. Äänentoisto oli huippuluokkaa. Vaikka bändi tekeekin perusmusiikkia ja Tuomon 70-luvun aivot ei tue enää kyseistä formaattia, niin onhan se nyt hemmetin hienoa jos rumpali paiskii Politikia noin 30 000 ihmisen taputtaessa samaan tahtiin. Kyllä kyseinen bändi kannattaa käydä katsomassa. Ei 35 eukkua ollu paha hinta keikasta. Ja nykyään laivallakin voi jo katsoa muun muassa-yleisurheilua. En muuten tarkoittanut Kokkolalla sitä Lapin Lukon kasin juoksijaa...

Tsäm!

Komppaus

Nyt on kompattava samantien. Ollaan sen verran herkän asian ympärillä. Tämä asia on sellainen, joka on saanut miehen kiehumaan edelliset pari päivää. Puhelimet ja meilit ovat viuhuneet ympäri Joensuuta, kun on raivo kiehunut tämän toppiksen sisällä. Jotkut asiat eivät vain aukene vaikka miten niitä miettisi eri kanteilta.

1. Anna lapsen kilpailla, jos hän niin haluaa.

2. Tässä maassa ei ole varaa rajoittaa lasten urheilemisen innokkuutta. Ennemmin pitäisi olla huolissaan siitä, etteivät nuoret liiku tarpeeksi. Tue niitä jotka ovat kaikkein innokkaimpia, älä tukahduta intoa.

3. Unicef-kävelyt ja koulujen ihankivatempaukset eivät korvaa yhteisiä koulujenvälisiä kilpailutapahtumia. Eikä niillä myöskään pelasteta kansanterveydellisiä ongelmia.

4. Urheilulla on tärkeä rooli nuoren identiteetin kehityksessä, älä tukahduta sitä.

5. Nuoren Suomen tulkitseminen on mennyt osalla ihmisiä ihan pelleilyn puolelle. Kilpailemaan ihmiset joutuvat joka tapauksessa eri elämänalueilla. Opiskelussaan, työpaikoissaan etc. Ei koulukisojen kieltämisellä mitään voiteta. Ei lapsia kannata tyhminä pitää. Resurssipulaan on turha vedota. Aina löytyy innokkaita vanhempia jotka voivat nuoret kilpailuihin viedä. Tai sitten Tomi ja Toho voivat sen tehdä. Soitto seuraan olisi riittänyt.

Ja sitten vielä ihmetellään mikseivät lapset enää liiku tarpeeksi tai hakeudu urheilun pariin. Jos koulussa kielletään urheilu kilpailumielessä, ollaan tuhon tiellä. Pian joku toinen koulu keksii saman säästökohteen ja hetken päästä koko koulujenvälistä kilpailujärjestelmää ei enää ole. No ostellaan lisää flyygeleitä, kai niilläkin jotain tekee.

Anteeksi kiroiluni Bestelle, Sannalle, Niinalle ynnä muille junnuille jotka saattavat tämän lukea. Teidän asialla tässä ollaan.

School's out!!!

To 13.8: 15km pyörä kevyt - ihan haistapaskaahan nää näin lyhyet pyörälenkit on

Pe 14.8: 12km pyörä - 7 x 67" kovaa/1min - vedetään ns. nelisatasia sitten pyörällä

La 15.8: LEPO + 10km pyöräily - viskiklubi sentään oli, edes jotain aktiviteettia.

Su 16.8: Jooga 35min - Jukan juoksun jälkeen oli pakko jotain keksiä, vähän viski-illan jälkimainingit haittasi urheilua

Ma 17.8: LEPO + 5km vaellus Wiskin kanssa - jalka kipeä, motivaatio kadoksissa

Ti 18.8: pyöräily 16km - ihan tällästa lupsausmeininkiä

Ke 19.8 10km rento lenkki 27-28-vuotiaan pojan vauhdissa - keuhkot oli kyllä jossain muualla kuin hyvin juoksussa mukana.

To 20.8 - Su 23.8: Autolla-ajoa joku 1200km ja palloilua Ruotsinmaalla.

Ma 24.8: 10km reipas polkuja pitkin - vasen jalkaterä tuntuu edelleen, muttei niin pahasti

Ti 25.8: A: venyttely 30min I: suunnistus 5,08km 45.35min - Ei uskaltanut tuolla jalalla mitään ryteikköjä juosta, joten kiersin teitä. Rastit löytyi kyllä suht helposti.

Ke 26.8: A: tasapaino+liikkuvuus P:allasjumppa 30min I: 8km - pikku-kolmio 1,75km 5.43min - Aivan helkatin hirveeltä tuntui keuhkoissa. Ilman tukipohjallisia se vähäinenkin askeleen päälle pääsy oli tipotiessään ja koko juoksu juostiin täysin reisillä. Karmeaa!

Tässä muuten melko hyvässä Joensuun kaupungissa on nyt sitten löytynyt aivan uusi ja yllättävä epäkohta. En tiedä onko kovinkaan fiksua laittaa tätä tänne blogiin, mutta kyllä asia sen verran jurppii, että on lähes pakko tehdä tämä:

Tässä on vähän Jardaaninkin tekstiä välissä.

Ote Kouluviestistä NIINIVAARAN KOULU 2009-2010

"KOULULIIKUNNASTA

Koulumme on tänä vuonna siirtynyt uuteen kokeiluun koululiikunnan suhteen. Joensuun

kaupungin koululiikuntatoimikunta järjestää useita kilpailuja lukuvuoden aikana.

Olemme todenneet, että kyseisiin liikuntatapahtumiin osallistuu vain häviävän pieni osa

koulumme oppilaista.

Yleisurheilukilpailuihin olemme yleensä saaneet kasattua koulustamme ”suuren”

joukkueen, johon parhaimmillaan on kuulunut jopa 25 oppilasta. Yleensä eri kisoihin

koulustamme lähtee n.10-20 oppilasta. Maaliskuussa järjestettävään ”Happy hockey”

-turnaukseen valitussa joukkueessa on pahimmillaan ollut vain seitsemän poikaa.

Suurimmaksi osaksi näihin kaupungin järjestämiin kilpailuihin osallistuvat fyysisesti

aktiiviset lapset, joiden fyysinen aktiivisuus ei ole riippuvainen koulun tukemasta

kilpailutoiminnasta. Nämä ”jokapaikanhöylät” ovat yleensä poikia, joilta luonnistuvat

lähestulkoon kaikki lajit salibandystä pesäpalloon. Kun nämä samat liikunnalliset kaverit

muodostavat jokaisen joukkueen pelaajarungon, ei muille jää joukkueesta kuin

hajapaikkoja. Toki tällöin joku oppilas joka pääsee joukkueeseen saattaa kokea

todellisia huippuhetkiä joukkueurheilun parissa.

Ikävä tosiasia on, että tällainen järjestelmä ei liikuta massoja. Meidän koulun viides- ja

kuudesluokkalaisista 50-70% ei ole koskaan osallistunut yhteenkään kaupungin

järjestämään urheilukilpailuun. Jos lukuun lisätään ne, jotka ovat kerran käyneet

työntämässä kuulaa tai uimassa 25m luku kasvaa huomattavasti. Juuri koululiikunnan

tehtävä olisi liikutella suuria joukkoja. Sen tehtävänä olisi saada jokaiselle punaiset

posket ainakin silloin tällöin. Vaikka koululiikunta ei voi pelastaa kansanterveydellistä

aikapommia, joka muhii liikkumattomissa lapsissa, se voi toimia suunnannäyttäjänä.

Koululiikunnan pitäisi olla paikka, jossa liikkuminen voi olla hauskaa vaikka ei osaa.

Siellä viimeistään pitäisi huomata että liikkua voi vaikka ei urheile.

Opettajankokouksessa katsoimme, että aikaisempi toimintamallimme ei välttämättä

palvele koululiikunnan perimmäisiä tarkoituksia. Ihanteellisinta olisi, jos tarjoaisimme

jokaiselle lapselle liikunnanriemua ja urheilijoille mahdollisuuden ottaa mittaa

ikätovereistaan. Nykyisillä resursseilla tämä on vaikeaa. Kaupungin järjestämät

urheilukilpailut sitovat mukaansa joka kerta opettajan ja mahdollisesti myös avustajan.

Tämä on pois perusopetuksesta, koska aina ei ole mahdollista palkata poissaolevalle

opettajalle sijaista. Tällöin luokka ja oppilaat joutuvat toimimaan päivän ajan

poikkeusjärjestelyin, joka ei nykyisen kokoisilla opetusryhmillä ole hyvä ratkaisu.

Olemme sopineet, että kohdennamme vähäiset voimavaramme tapahtumiin, joissa

jokainen koulumme lapsi pääsee liikkumaan ja saa kokea yhdessä olemisen ja

tekemisen iloa.

Asiasta on neuvoteltu Joensuun Koululiikuntatoimikunnan kanssa emmekä siis osallistu

kaupungin kisoihin, vaan järjestämme koulumme kaikkia 325 oppilasta koskevia

liikunnallisia tapahtumia, kuten Unicef- kävelyn 23.9., salimme uuden lattian

Vihkiäsriehan 7.-8.10, hiihtoretken ja keväällä leikkimielisen urheilutapahtuman.

Jos koulussamme on yksilölajeissa edustustason urheilijoita Koululiikuntaliiton piirin

kilpailuihin, niin Koululiikuntatoimikunta järjestää heille mahdollisuuden osallistua

kisoihin. Tämä ei vie koulun resursseista mitään. Urheilijan kisoihin ilmoittaa koulun

liikuntavastaava.

Lukuvuoden jälkeen olemme viisaampia, miten kokeilu onnistui. Joensuun kaupungin

Koululiikuntatoimikunnan kanssa pidämme keväällä palautekeskustelun ja mietimme

yhteistyössä miten jatkamme seuraavana vuonna. Lisätietoja kokeilusta antaa

liikuntavastaava Matti Pajuri, matti.pajuri@jns.fi"

No eipä siinä mitään jos koululla ei resursseja kertakaikkiaan ole, mutta oppilaita on lisäksi

kielletty osallistumasta kisoihin vaikka vanhemmat hoitaisivat kuljetukset ja valvonnan. Vanhempia on varoitettu sooloilemasta tässä asiassa.

Onneksi kuitenkin luovuutta löytyy uuden flyygelin hankintaan:

Flyygelirahasto sopimus:

"Yhteistyösopimus

Tällä yhteistyösopimuksella on tarkoitus tukea Niinivaaran alakoulun

musiikkikasvatusta ja musiikkiluokkien toimintaa antamalla lahjoitus ”Niinivaaran

koulun Flyygelirahastoon ” jota hallinnoi Niinivaaran musiikkiluokkien tukiyhdistys ry.

Flyygelirahasto on perustettu Niinivaaran koulun yhteistyötoimikunnan ja Niinivaaran

musiikkiluokkien tukiyhdistyksen yhteisenä projektina.

Tavoitteena on hankkia vuoteen 2010 mennessä laadukas flyygeli nykyisen ikälopun

soittimen tilalle Niinivaaran koulun juhlasaliin. Koulun resursseilla on kyseisen soittimen

hankkiminen mahdotonta. Flyygelistä voisivat nauttia myös muiden kuin musiikkiluokkien

oppilaat, siis koko Niinivaaran koulu ja kaikki juhliin ja konsertteihin osallistuvat. Tämän

kampanjan tavoitteena on kerätä lahjoituksia ja avustuksia 8.000 € verran. Niinivaaran

koulun yhteistyötoimikunta on lahjoittanut rahaston alkupääomaksi 500 €.

Niinivaaran koulu on ajanmukainen luokat 1-6 käsittävä peruskoulu, joka sijaitsee joen

itäpuolella lähellä keskustaa. Niinivaaran koulussa toimivat Joensuun kaupungin

musiikkiluokat, joiden vaikutus heijastuu koko koulun musiikkikasvatukseen. KOULU

PAINOTTAA MUSIIKIN LISÄKSI LIIKUNTAA JA TAIDEKASVATUSTA. Koululla on mm. käytössään oma tanssin opetussuunnitelma. Useita erilaisia juhlia ja konsertteja, joissa soitinta tarvitaan, järjestetään joka lukuvuosi. Musiikkiluokat esiintyvät oman koulun tilaisuuksien lisäksi

usein kaupungin eri tilaisuuksissa."

Että silleen... Ei jumaliste! Jos oma isäni piti minun lapsuuteni liikuntamääriä naurettavan pieninä (vaikka hiihdin/juoksin/pyöräilin kouluun, pelasin jotain peliä kaikki välitunnit/koulun jälkeen/illalla ja vielä harrastin ihan jossain seurassakin useampaa lajia) niin onhan tämä nyt päätöntä. Joku joskus sanoi, että säännöt ovat järjen vastakohta. Tässä tämä pitää kyllä täysin paikkansa.

Ei kai sitä nyt voi olettaa, että liikuntatapahtumiin osallistuu pariakymmentä enempää jos opettajien ja koko koulun asenne liikuntaa kohtaan on tuo. "...koulu voi toimia suunnannäyttäjänä." Joo, tämähän se just näyttää suuntaa siihen, että tulevilla fysioterapeuteilla riittää työtä kyllä hamaan loppuun asti. Kyllä tuollaisen 8-12-vuotiaan lapsen pitää oppia juuri kilpailemalla, että kaikessa ei voi olla paras. Pitää myös oppia kestämään ikävät tunteet. Koko elämä on varmasti nykyään vielä enemmän kilpailua, kuin silloin ennen kun itse olin ala-asteella.

"...nykyisillä resursseilla tämä on vaikeaa." Vai on vaikeaa kuljettaa kilpailevat lapset noin 1,5km päähän urheilukentälle kisaamaan. Aika kehno selitys. Jos lapset haluaisivat sinne mennä, niin varmasti voivat mennä pyörällä tai jopa kävellen. Kestää just jonkun 10-15min. Ei voi olla selitys tämä. Jos kisat vievät ihan kokonaisen opettajan mukanaan, niin on kyllä jumankauta köyhästi asiat. Varmaan joku aktiivinen vanhempi voisi lähteä huolehtimaan pennuista. Niin se oli meidänkin isukki siellä kentällä vaikken aina olisi halunnutkaan.

Kiva, että on yhteisiä tapahtumia kuten Unicef-kävely jne, mutta kävely koulussa saattaa olla melko kaukana liikunnasta. On mielestäni myös syrjintää se, että niille vaikkakin vain 25 urheilijalapselle koulukisat saattavat olla aika iso juttu. Ja jos sinne ei pääse edes omin kustannuksin lähtemään, on se sama sitten siitä flyygelistäkin ottaa koskettimet pois. Vaikka soittaminenkin on hieno taito, niin kyllä harrastuksia pitää tukea tasapuolisesti. Ei voi olettaa, että 325 oppilasta lähtisi aina kisaamaan. Ei voi myöskään odottaa, että 325 oppilasta soittaisi flyygelillä Rezső Seressin Gloomy Sundayn.

On niin perse fiilis urheilevien lasten puolesta, jotka ovat tuossa koulussa, etten kirjoita enää yhtään mitään. Saatana.

Yllättävä paluu baanalle

TI 6km kevyt
TO 6km kevyt
PE 7km kevyt
SU 6km kevyt
TI 7km kevyt

Mistäs helvetistä nyt tuulee, häh?! Tuumasi mielessään Tomi kun soitteli Coldplayn (hyi saatana) keikan jälkeen sunnuntaina. Kysymys oli meikäläisen treeneistä joita oli yllättäen alkanut napsumaan epätasaiseen tahtiin parin kuukauden tauon jälkeen. Kysyi perään että montako kaljaa joit viikonloppuna. Vastasin etten edes montaa. Lehti on kääntynyt.

Aivan yllättäen akillekset alkoivatkin taas kestää pientä lenkkeilyä, ja nyt on meikäpoika käyttänyt tilaisuuden hyväkseen. Kohta alkaa Tomi-pojan hymy hyytyä, kun kilo toisensa jälkeen läskiä palaa Mehtimäen maastoihin. Mulla on aina ollut jostain syystä ihme tapa hinkata samoja polkuja, ja näköjään mies ei siinä suhteessa muutu mihinkään. Nytkin on tullut väännettyä vaivalloista pungerrusta lähinnä ison kolmion maisemissa. No tiedä jos vaikka sama tatsi pysyisi yllä, niin sitähän voisi vaikka ehtiä jonnekin.

Uusi suunnitelma on nyt sellainen, että elokuun testi jää väliin ja meikä hinkkaa hiukan pohjia ennen seuraavaa rykäisyä. Akillekset ei oikein siedä kovaa ajoa vielä, joten pitää edetä hillitymmin. Syyskuun lopussa yritetään sitten palata taas testien armottomaan maailmaan. Tomi repesi nauramaan tänään lukiessaan meikäläisen pitkäntähtäimen suunnitelmasta lukemat syyskuu - 6km - 3.40/km. Minua ei naurattanut, lähinnä itketti. Sen verran realisti olen, että ymmärrän etten siihen pysty. Vaaka näyttää 88 kiloa ja henki vinkuu kuin astmaatikolla. Mutta jos lähelle 3.50/km vauhtia menisi reilun kuukauden päästä, niin hyvä olisi. Uskon siihen. Vähintään yhtä lujasti kuin Caster Semenyaan.

Tomi on muuten todella outo jamppa. Tulipa varmaan kauheana yllätyksenä kaikille. Miehestä on lutviutunut muutamassa viikossa aito projektipäällikkö, jota ei työpaikalla tapaa enää kuin vahingossa. Onneksi tuli työsopimukseen kirjattua koeaika.

Oli muuten hyvä Berliinin tippaus. Jätkät ei tajunneet että pistettiin Tomin kanssa koko homma lekkeriksi. Ei noihin arvaustippauksiin jaksa panostaa. Lakun saa helpommalla.

Loppuun Toppatakin toppatakkimainen avautuminen: Minkä takia Noora Hämäläinen ei kelpaa Ruotsi-otteluun? Kalevan Kisojen hopean ja 22 vuotiaiden Suomen mestaruuden luulisi riittävän tässä pikakinttujen luvatussa maassa näytöksi kitsaammillekin valitsijoille. Noora Göteborgiin!

Blogihiljaisuus

On päättynyt.

Huivi & Aurinkolasit

Pe 31.7: Matkustus Vesilahdelle.

La 1.8: Matkustus Helsinkiin ja häät Suomenlinnassa.

Su 2.8: Linnanmäellä ja matkustus Joensuuhun.

Eli viikonloppuna yhteensä semmonen 1300km autolla-ajoa! ...myös hieman boolia...

Ma 3.8: 10km rento-reipas polkuja pitkin - ei kulussa mitään vikaa, mutta vasemman jalkaterän kanssa on nyt joku ongelma.

Ti 4.8: 6km-1km kovaa 3.03 - Ihan jees, mutta on tuo kyllä aika pirun kipiä tuo jalkaterä. Varmaankin tukipohjallisen päivitys on tuonut liikaa täytettä sisäsyrjälle ja nyt askel tulee liian ulkosyrjälle ja on ärsyttänyt sitten jotain kudosta.

Ke-To: lepoa vaan ja kylmää jalalle.

Pe 7.8: 8km pyörällä + 35min joogaa - ainakin meni takareidet lukkoon pyöräilystä.

La 8.8: 6km pyörä + 2x15min vesijuoksua järvessä - Eipä se vedessä tuntunut, mutta perkele kun ei uimahallit oo auki tässä kaupungissa!

Su 9.8: 10km pyörä

Ma 10.8: LEPO - oltiin koko ilta Vattenfall-kisoissa.

Ti 11.8: 10km pyöräily Kovaa - ihan jees, mutta kun ei pyörä oikein oo lyönnissä.

Ke 12.8: 16km pyörä + 30min jooga. - 3päivää annettu ultraääntä ja kylmää jalkaan, ehkä se vähän helpottaa...

Eli semmonen on ollut tämä vammajakso. Vammailu on perseestä, kun ei saa nukuttua eikä ruuansulatus toimi, haisee hieltä koko ajan ja muutenkin on "joojoo"-olo.

Tuumin tässä, että voisi kertoa taustoja huivista ja aurinkolaseista. Ne kuuluvat aikalailla meikäläisen vaatetukseen aina. Tuomo väittää, ettei ole nähnyt minua ilman huivia kuin 2 kertaa.

Huivi:

Kaikkihan on varmastikin alkanut Francesco Panettasta, joka huiteli ainakin jossain vaiheessa uraa melkoista vauhtia huivi päässä. (Muistelisin ainakin Vuosituhannen Juoksijat-kirjassa olevan semmoisen kuvan.) Eihän mistään Alavudelta silloin huiveja saanut, joten siirryin lippikseen, jonka käänsin väärinpäin siinä vaiheessa kun kiristin vauhtia. Loppujen lopuksi juoksin lippis väärinpäin kaikki kisat. Tavaramerkiksi tuli sitten seeprakuvioinen San Jose Sharks-lippis. Rumahan se oli, mutta omaperäinen. Sitten se lopuksi vaihtui mustaan Nike-lippikseen. Kyproksen treenileiriltä sitten ostettiin jossain vuosituhannen alussa tuollaiset oranssit feikki-Oakley-huivit. Niillä mentiin sitten kovastikin junttimaisella lookilla ihan lähes Joensuuhun tuloon asti. Sitten alkoi Buff-aikakausi ja siitä lähtien, minut ainakin näillä seuduilla tunnetaan osittain tuosta huivista. Ja onhan sille sitten ihan järkiperäinen selityskin: auringonpistos, jolle olen aika herkkä. Usein olen myös selittänyt sitä sillä, että tästä kuontalosta melkoisesti tippuu karvaa. Se ei ole ollenkaan kivaa kun ruuassa on hiuksia. Minä en ainakaan tykkää.

Aurinkolasit:

Luulen, että suurin innoitus laseille tuli Lapuan Virkiän Ville Hautalalta. Mies oli EPU:n piirissä aika kova sana mun nuoruusvuosina ja juoksi melkein aina lasit nenällä. Itse juoksin halpojen markettilasien kanssa aina inttivuosiin asti. Armeijassa hyppykoulutuksen aikana oli aika paljon päänsärkyä. Kävin silmiä tutkituttamassa. Löydös oli valolle yliherkät silmät. Joten sain erivapauden pitää SA-intin komeita "Keke"-Ray-Baneja. Jostain syystä jäivät pitämättä. Ostin sen jälkeen jotkut Dieselin rumat lasit, jotka olivat silloin muotia. Niiden hajottua ostin Oakleyn Minutet. Oakleyt siksi, että silmälääkäri suositteli niiden linssejä. Tekevät eri tekniikalla kuin muut ja siten tulee vähemmän häiriötä verkkokalvolle. Eli Oakleyt on tarkemmat. Minutet hajosivat sitten kovassa käytössä ja tällä hetkellä on Oakleyn Half Jacketit. Toisaalta selitän laseja myös sillä, että kovassa vauhdissa kärpäset ei oo kivoja silmissä. ( Kovaa toki pääsen vain pyörällä.) Myös henkinen puoli pitää muistaa: lasit päässä tuntuu kuin olisi yksin. On oma rauha juosta ja suorittaa. On muka sitten vähän kovempi fiilis.

Sunnuntaina Juki juoksee. Perkeles!

Viimosta viedään!

Haudi ja houdini!

On niin paljon jäänyt kirjoittamati noita treenejä tänne, että jätän ne kirjoittamatta edelleen. HAH! Kirjoitan sitten pienimuotoisen sepustuksen seuraavaan tekstiin. Tuomo on niin pirun hunningolla näistä kirjoitustouhuista, että kirjoitan pikku tekstin Tuomona:

"Olen tässä viimeiset kolme viikkoa pääasiassa keräillyt pakastealtaasta kananuggetteja ja muutaman huurteisenkin olen joka ilta muistanut ottaa. Silloin kun en itse muista ostaa niitä maltaisia, niin vaimoni kyllä muistaa. (Ja jos ei muista, niin saa kyllä kuulla siitä.) Treenannutkin olen pikkuisen. Viikkokisoissa ja muissa kisoissa olen aina hölkännyt tonnin startista kentän poikki maaliin odottamaan kilpailijoita. Ihan hyvin on siis kunto kasvanut. Töissä olen Tomin tapaan syönyt aina salaattia ja terveysruokia, paitsi tänään sorruin kyllä Isoon Dollyyn. Nyt olen lähdössä Lieksaan Vattenfall-kisoloihin, joten tänäänkään ei sitten treenaamista voi aloittaa. Iltaisin on monesti ollut niin paljon hommaa, kun pitää katsella miten vaimo perkaa mustikoita ja siivoaa, että lenkille ei vaan meinaa ehtiä. Mutta tästä vielä noustaan huimaan kuntoon."

Itsellä ärtyi tuo pirun jalkaterä tukipohjallisten takia semmoiseksi, että ei ole oikein lenkkiä päässyt heittämään. Toisaalta seuraava vakavampi tavoite taitaa olla tuo Vaarojen Maraton Kolille, joten ei kiirusta sen suhteen. Voisi siis sanoa, että pidän tässä ylimenokautta. Tänään alkoi myös koulun viimeinen työharjoittelu. 6 viikkoa pitäisi kestää ja samalla pitäisi sitten väkertää lopputyö jonninmoiseen pakettiin. On siellä myös vielä yksi ruotsin tentti roikkumassa. Kyllä tämä tästä lähtee. Enempi sitten paremmalla aikaa!