maanantai 15. elokuuta 2022

Juoksutarinoita 15. Tyhjennys (13.7.1993)


Illalla oltiin isän kanssa kalassa. Sain 1,3-kiloisen hauen. Abu Carcian Toby Tigerilla. Sellainen tiikerin värinen lusikka. Oli kerrankin tyyntä, eikä lusikkaan tarttunut lumpeita tai uistinvitaa, vaikka sitä paljon Kangaslammessa onkin. Ilta oli vähän viileä. Syksy tulee. Ja koulun alku. Rypsi kukkii, siitä sen tietää. 

Juoksin huonon kolme tonnia keskustan kentällä. Siellä juoksi tyttöjen maastojuoksun maailmanmestari Keniasta. Ja Viitala hyppäsi 221. Se on kai hyvä. Mutta tosi kaukana ME:stä.

Isän mielestä olen jo niin vanha, että kannattaa tehdä tyhjennysharjoitus. Siinä juostaan niin pitkään kuin jaksaa ja sitten energia jotenkin lataatuu paremmin. Viikonloppuna on Kristiinankaupungissa kisoissa 2000m eli näin pitää nyt tehdä.

Mennään pururadalle. Siellä on ihan helvetisti sääskiä. Isä ei ole kertonut tarkasti harjoitusta. Jätetään pyörät ison kiven taakse. "Ettei kukaan varasta". Kuka nyt Sapsussa toisen pyörän veisi? Kaikki tuntee kaikki, eikä tähän voi kukaan vieras edes vahingossa eksyä.

Aloitetaan kuulemma ylämäkivedoilla eli YMV. Miksi aloitetaan parhaasta? Ylämäkiveto lähtee ison kuusen kohdalta. Laitan etummaisen jalan aina saman kiven kohdalle. Lähdöstä ensimmäinen 20m on tosi jyrkkää nousua, sitten loivenee. Loiva osuus on kivikkoista, siinä on myös yksi juuri, joka pitää ylittää. Tullaan mutkaan vasemmalle. Mutka nousee tosi jyrkästi kallion yli, siinä kallion päällä voi olla käpyjä tai kiviä, joista jalka lipsahtaa. Sitten pienen notkon, juurien ja kalliopäiden yli terävä 20 metrin nyppylä ja maali valotolpalla.

Näitä juostaan kolme. Ensin rauhassa ja viimeinen täysiä. Ylhäältä kävellään takaisin alas ja uudestaan. Viimeinen oksettaa vähän.

Kävellään huipulle. Sieltä lähtee alamäkivedot. Eli AMV. Niissä en ole isää voittanut vielä koskaan. Ensin on jyrkkä pätkä, sitten loivaa laskua, sitten taas tosi jyrkkä lasku ja loppu tasaista ellei jopa pientä nousua. Isä juoksee vasenta reunaa, mikä on tyhmää. Siellä on märkää ja isoja kiviä. Kovin ja pitävin alusta on oikeassa reunassa. Siinä myös viimeinen jyrkänne on loivin.

Näitäkin juostaan kolme. Kaikki täysiä. Jyrkissä kohdissa ei jalkojen nopeus tahdo riittää ja selässä tuntuu vähän pahalle. Nämä ei onneksi hengästytä. Isää en kuitenkaan voita.

Sitten mäen yli takaisin ylämäkivetojen lähtöpaikalle. Siitä juostaan kivelle, jonne pyörät jätimme. Tasaveto eli TV. Kolme kertaa. Alku on hyvin loivaa myötämäkeä, loppu noustaan pieneen ylämäkeen ja mutkaan. Tämä on vedoista ärsyttävin. Pitkä ja liian tasainen. Ja haisee mudalta. 

Ekan vedon jälkeen ei tulekaan palauttavaa kävelyä lähtöön, vaan odotellaan minuutti ja juostaan takaisinpäin. Ei hemmetti. Sisäkaarteesta ei pidä juosta, se on pehmoinen. Jätän sen isälle. Painavampana se uppoaa enemmän. Tämä on onneksi viimeinen veto. Sen jälkeen saa riittää. 

- Sitten on vielä viimeinen tyhjäys. 
- Ei enää! Ei jaksa. 
- Yksi vielä ja sitten huomenna lepopäivä. 
- Mikä se on? Ei mitään sarjaa enää. 
- Juostaan tuonne toisen puolen notkoon. 

Juoksemme hiljaa pyörien ohi, pellon ohi ja pikkunyppylän jälkeiseen notkoon. Meillä ei ole juomista mukana. Kurkkua kuivaa. 

-Tästä huipulle. 
-Eii! Se kestää yli minuutin. 
-Joo joo. Minuutin päästä lähdetään. 

"Hep". Tiukka jyrkkä pätkä, pitää juosta vasenta reunaa. Vähän tasaista, kiven ohi. Pieni, mutta terävä nousu mutkaan. Loivaa nousua, ensimmäinen jyrkänne. Tuntuu, ettei jalka nouse. Suussa maistuu raudalle. Hetki tasaista ja viimeinen jyrkänne. Jalat painuu kasaan, ei tahdo jaksaa. Maali. 

Menen istumaan kannolle. Tuntuu pahalta. Sääsket ei haittaa. Keuhkoja pakottaa. Kädet ovat puutuneet. Tästä pitäisi vielä hölkätä pyörille ja polkea kotiin. Illalla tulee Terence Hill ja Bud Spencer -elokuva. Saisinkohan katsoa sen kokonaan? 

---

Kalastin lapsena paljon. Varsinkin virvelillä. Kesän vapaa-ajat meni paljolti virvelin varressa. Pidin kalansaaliistakin kirjaa, mutta se ei ole tallessa. Teimme kavereiden kanssa paljon vaappuja itsekin.

Alavudella käytiin koviakin kisoja aikanaan. Siellä oli muutamia kansainvälisiä tähtiä, kuten esimerkiksi tämä tyttöjen maailmanmestari. 

Tiinanmäki on Sapsalammen virallinen pururata. Se on Vääräjärventien varressa. Vaikka ollaan Etelä-Pohjanmaalla, on sen 950m matkalla yli 30m korkeuseroa. Jyrkkäpiirteinen ja hankala juosta kovaa, mutta minulle maailman paras pururata. Joitain vuosia sitten sen jylhä kuusikko kaadettiin maan tasalle ja maisema on enempi tuollaista kuvanmukaista nykyään. 

Minulle on juoksemisessa aina ollut jotenkin tärkeää askelten asettaminen. Nimenomaan tällaisissa maastossa juostuissa vedoissa mietin, mihin kannattaa astua, että alusta olisi parhaimmillaan ja matka jatkuisi nopeimmin. Analysoin sitä paljonkin. Ihan vielä veteraanikisoissakin olen maastorataa käynyt läpi näin. Haluan uskoa, että olen sillä jonkun sijan joskus voittanutkin. 

Tyhjennysharjoitus oli metodina sellaista 1970-lukua. Siinä uskottiin, että energiavarastot pitää ensin tyhjätä, jotta ne täyttyvät jotenkin paremmin. Sehän ei paikkaansa pidä, mutta tällainen oli isän muistissa hyvä tapa. Ei siinä 13-vuotiaalle kyllä mitään järkeä silti ollut. 

Kristiinankaupungissa ei kulkenut. 6.50 oli Vetoapu-kisaraja. Ei lähelläkään. Muistan kuitenkin, että takaisin tullessa satoi vettä niin paljon, että jouduimme pysähtymään. Pääsin tuon kisan jälkeen myös ensimmäiseksi yöksi omaan, uuteen huoneeseen. Tähän asti olin nukkunut siskon kanssa kerrossängyssä. Teini-ikä alkoi. 



perjantai 5. elokuuta 2022

Juoksutarinoita 14. Alavus-juoksu (3.7.1993)

- Nyt kuunnellaan kerrankin minun musiikkia!
- Tämä on rähinää. Rumpuja paasataan ja pirusti huudetaan.
- Siitä huolimatta nyt kuunnellaan tätä!

Äiti ja isä väittelevät kumman musiikkia kuunnellaan. Onneksi äiti on tiukkana, sillä soittimessa on Queenin Greatest Hits II. Menossa on It's a Hard Life, joka ei ole suosikkejani, mutta sen jälkeen tulee Breakthru.

- Minne teidät pitää viedä?
- Vie ny vaikka liikuntahallille, mennään siitä linja-autolla Kätkänjoelle.

Ollaan menossa Alavus-juoksuun. Siinä juostaan maraton jotenkin viestinä. Me juostaan isän kanssa se puoliksi. Juoksu menee jotenkin läpi Alavuden, mutta en jaksanut kuunnella tarkasti miten. Osuuspankin huvilalle se kuitenkin päättyy.

Liikuntahallilta noustaan Pakkalan linja-autoon. Se on vanha ja haisee tupakalle. Kyytiin nousee parisenkymmentä juoksijaa. Juhanin, Matti P:n ja Ansan tiedän. Ne on Sporttiklubista.

Istun ikkunan viereen ja katselen pihalle. Kuuntelen sivukorvalla muiden juttelua. 

- Meinasikko koko matkan?
- Kattotaan nyt miten tuo poika jaksaa vauhdissa. 
- Ei kai se koko matkaa juokse?
- Ei. Jos puoletkin niin hyvä. Sää tietysti juokset koko pätkän? 
- Meinasin tuon Juhanin ja Askon kanssa. Juhani vaan taitaa mennä liian kovaa. 

Linja-auto vie meidät Kätkänjoelle, joka on jossain ihan metsässä. Vielä Aittoosaarestakin kauempana. 
Lähtöpaikalla on omilla kyydeillä tullutta porukkaa. Yhteensä lähtijöitä on 30-40. Minä olen varmasti 20 vuotta nuorempi kuin seuraavaksi nuorin.

Hep. Noin viisi ihmistä lähtee juoksemaan reippaasti. Minä lähden siihen kyytiin, mutta isä kieltää. Muut juoksijat arvelevat niiden lähteneen liian kovaa. Lähdetään siis typerän hiljaa. 

Lähtöpaikka oli kyllä ihan sivussa maailmanmenosta. Tämähän on vain hiekkatie jossain. On pilvistä, eikä edes kovin lämmin. Yllättäen on heti paarmojakin pään ympärillä pyörimässä. Kaikki paarmat saisivat kuolla sukupuuttoon. Pilaavat kesän. 

Tullaan Rantatöysänjärven päähän. Ensimmäinen vaihto on Rantatöysän koululla eli Rantarinki-lähtöpaikka on järven toisella puolella. On juostu noin kahdeksan kilometriä. Isä käskee minut linja-autoon. Siellä on jotain naisia minun lisäksi. 

- Oliko vauhti liian kova? 
- Ei.
- Huilaatko seuraavat osuudet? 
- En kai...

Liian kova?! Minä jätän teitä kympillä 5-10 minuuttia ja me juostaan jotain 5.30-vauhtia! Eli juostaan hiljaa.

Seuraava vaihto on Aseman urheilukentällä. Siitä lähden taas juoksemaan porukan mukaan. Mennään rautatien yli. Se tuoksuu hyvältä. Mummolalta. Tuossa on myös musiikkikauppa. Ollaan käyty siellä isän kanssa. Siellä oli Kolmannen Naisen laulaja ja Jaska Mäkynen. Mutta siellä on myös pienoismalleja ja radio-ohjattavia.

Sivulta tuulee ja saavutaan Teboilin kohtaan. Vauhti on älyttömän hidasta. Meinaan kyllä juosta keskustankin ohi. Ei tunnu missään.

Keskustasta edetään Tusan puolelle. Se on vähän tylsää suoraa, vaikka Alavudenjärvi hienosti näkyykin. Autolla mennessä tien mutkat on aika paljon kivempia. Nyt ne ei tunnu missään.

Pikkuisen alkaa jaloissa painamaan. Vauhti on niin hidas, että se tuntuu jotenkin raskaalta. Tekisi mieli juosta kovempaakin. Kuuntelen muiden jutustelua, mutta en puhu mitään.

Vaihtopaikka on Tusan puolen ampumaradalla. Hyppään autoon. Juon kerhopullosta mehua ja syön vähän Fazerin sinistä suklaata. Milloinhan se Cliffhanger tulee Alavuden elokuvateatteriin? 

Jos juoksen taas seuraavan osuuden ja maaliin, niin minullehan tulee yli 30 kilometriä?! Seuraavaksi ne juoksee läpi Jokivarren. Siitä se menee kai Raisionmäelle ja Aulavan ohi. Se on kyllä tylsä pätkä, vaikka mäntykuja Raision lähellä onkin hieno.

Linja-auto ajaa läpi Jokivarren. Kumpuilevaa maalaismaisemaa. Nuorisoseura, koulu, kauppa, urheilukenttä. Siellä on seuraava vaihto.

Olen nousemassa ulos, mutta isä astuukin ennemmin sisään. Takareiteen kuulemma ottaa. Eikö isä siis jaksakaan juosta? Isä tulee viereen istumaan ja haisee pahalta. Sillä on Suomi juoksee -paita. Se on hieno. Siinä on juokseva hirvi.

- Matti P on jääny ny Juhanista. Juhani juoksee varmaha alle kolomen tunnin.
- Onko se kovaa?
- No on se tällaasella reitillä. Ja tuulella.
- Vieläkö me juostaan?
- Voitaas me yrittää se viimeenen pätkä.

Jes! Saakohan siinä ottaa loppukirin? Toivottavasti tämä ei ole tämmöistä nössötystä loppuun asti. 

Linja-auto ajaa suoraan Sapsalammen levähdysalueelle. Noustaan autosta. Juhani ja Matti P juoksevat vauhdilla ohi. Käyn telineillä roikkumassa ja katsomassa näkyykö laiturilta kaloja. Illalla menen kyllä virvelöimään. Matti S on tullut juoksemaan viimeisen osuuden meidän kanssa.

Iso joukko saapuu vaihtopaikalle ja lähdetään taas juoksemaan. Edellä ajaa joku hiljaa henkilöautolla, koska juostaan niin isoa tietä. Rimmin tieltä saa kuulemma kiihdyttää. Mahtavaa!

Sapsun toinen tienhaara. Enää pitkä alamäki ja sitten vauhti kiihtyy! Isä juoksee viereen ja kuiskaa:

- Lähäre vaan mukahan, jos joku kiristää. Mää en pysty tualla jalalla ny kiristämähän. Tullahan Matin kans sitte peräs.

Nyökkään ja käännän Hugin-lippiksen takaperin. Maalasin sen eilen spraylla mustaksi, kun logo on niin nolo. Ruotsalainen.

Vihdoin käännytään Rimmin tielle. Vauhti kiihtyy heti vähän. Tässä ei ole muita sapsunkyläisiä, joten ne ei tiedä välttämättä reittiä. Minä tiedän. Olen pyöräillyt useasti ja juossutkin muutaman kerran.

Kohta tulee iso ja tosi jyrkkä alamäki Kukkolammen rantaan. Siitä ollaan kohta Erkin kohdalla, sitten vähän peltopätkää ja metsän reuna. Siinä aloitan kirin.

Hiekkatie on lanattu hiljan ja siksi kamala juostava. Vain auton urissa voi jotenkin juosta. Pari miestä kiristää vauhtia. Toinen on Ari, se on kai palomies. Toista en tunne. Onkohan palomiehet hyviä loppukireissä? 

On alle puoli kilometriä matkaa jäljellä, enää ei ole yhtään koirataloa, joten voi juosta rauhassa. Miehet aloittavat kirin. Tuntuvat juoksevan lähes täysiä. Odotan Arvon mökin kohtaan ja juoksen viimeisen notkon ja jyrkän ylämäen kovaa. Miehet jäävät 50 metriä. 

Linja-auto on jo paikalla ja pari miestä antamassa mehua. Matti P juo kaljaa ja juttelee Juhanin kanssa. Molemmilla on hikinauha. 

- Mihinkäs se isäs jäi? 
- Sillä koskee takareiteen. Tulee perässä.
- Eikö noista ollut sulle vastusta kirissä? 
- Ei oikein. 
- Minä kyllä arvasinkin sen. Lähäretäänpäs saunaan, kyllä se isäs perässä osaa tulla. 

Matti antaa mulle pullon ykkösolutta. Hyi helvetti. En kuitenkaan uskalla sanoa vastaan. Otan sitten makkaran kanssa Friscoa. 

---

Alavus-juoksu oli ilmeisesti paikallisen Lakeuden Sportin oma juoksu, joka kulki pohjois-eteläsuunnassa läpi Alavuden. Matka oli tarkka maraton. Alavus markkinoi ennen itseään Lakeuden Porttina, joten Lakeuden Sportti on aika hyvä urheiluseuran nimi. 

Juhani ja Matti P olivat ihan hyviä juoksijoita. Juhani oli sellainen 2.35-2.40-maratoonari ja Matti P tuolla ikää triathlonisti. Nuorempana suunnilleen 50 sekunnin nelkun juoksija, joten ihan hyviä 4-kymppisiä tekijämiehiä. 

Raision lähellä oleva mäntykuja on suojelukohde. Siinä on sellaista satavuotiasta mäntyä sotilaallisesti tien vieressä. Rovanperänkin pitäisi ajaa tarkkana poikana, ettei kolisisi peileihin. Joku riemuidiootti oli kuitenkin yrittänyt käydä kaatamassa niitä juovuspäissään muutama vuosi sitten. 

Hugin-lippiksen sain tädin mieheltä. Se oli minusta hieno, mutta kun tajusin sen olevan ruotsalainen kodinkonefirma, niin piti maalata logo mustaksi. Ei tuohon aikaan ollut liiemmin lippiksiä, joten kaikki kelpasi. 

Osuuspankin huvila oli kylän komein mökki tuohon aikaan ja siellä oli paljon kylätapahtumia, häitä ja ylioppilasjuhlia. Omanikin. Nykymittapuulla vähän isompi hirsihuvila todella komealla paikalla. Sääskiä niin pirusti, mutta hyvät puitteet. 

Ihan mutkalleen tarkkaa reittiä en muista, mutta oletan vaihtopaikkojen olleen tuollaiset. Meidän piti alunperin juosta isän kanssa vuorotellen, mutta en juossut yhtiön osuutta niin, ettei isäkin olisi juossut. Minulle tuli matkaa 21,6 kilometriä (mitattiin autolla) ja aikaa meni 1:56.24. Ihan hyvä päiväsaalis.