Illalla oltiin isän kanssa kalassa. Sain 1,3-kiloisen hauen. Abu Carcian Toby Tigerilla. Sellainen tiikerin värinen lusikka. Oli kerrankin tyyntä, eikä lusikkaan tarttunut lumpeita tai uistinvitaa, vaikka sitä paljon Kangaslammessa onkin. Ilta oli vähän viileä. Syksy tulee. Ja koulun alku. Rypsi kukkii, siitä sen tietää.
Juoksin huonon kolme tonnia keskustan kentällä. Siellä juoksi tyttöjen maastojuoksun maailmanmestari Keniasta. Ja Viitala hyppäsi 221. Se on kai hyvä. Mutta tosi kaukana ME:stä.
Isän mielestä olen jo niin vanha, että kannattaa tehdä tyhjennysharjoitus. Siinä juostaan niin pitkään kuin jaksaa ja sitten energia jotenkin lataatuu paremmin. Viikonloppuna on Kristiinankaupungissa kisoissa 2000m eli näin pitää nyt tehdä.
Mennään pururadalle. Siellä on ihan helvetisti sääskiä. Isä ei ole kertonut tarkasti harjoitusta. Jätetään pyörät ison kiven taakse. "Ettei kukaan varasta". Kuka nyt Sapsussa toisen pyörän veisi? Kaikki tuntee kaikki, eikä tähän voi kukaan vieras edes vahingossa eksyä.
Aloitetaan kuulemma ylämäkivedoilla eli YMV. Miksi aloitetaan parhaasta? Ylämäkiveto lähtee ison kuusen kohdalta. Laitan etummaisen jalan aina saman kiven kohdalle. Lähdöstä ensimmäinen 20m on tosi jyrkkää nousua, sitten loivenee. Loiva osuus on kivikkoista, siinä on myös yksi juuri, joka pitää ylittää. Tullaan mutkaan vasemmalle. Mutka nousee tosi jyrkästi kallion yli, siinä kallion päällä voi olla käpyjä tai kiviä, joista jalka lipsahtaa. Sitten pienen notkon, juurien ja kalliopäiden yli terävä 20 metrin nyppylä ja maali valotolpalla.
Näitä juostaan kolme. Ensin rauhassa ja viimeinen täysiä. Ylhäältä kävellään takaisin alas ja uudestaan. Viimeinen oksettaa vähän.
Kävellään huipulle. Sieltä lähtee alamäkivedot. Eli AMV. Niissä en ole isää voittanut vielä koskaan. Ensin on jyrkkä pätkä, sitten loivaa laskua, sitten taas tosi jyrkkä lasku ja loppu tasaista ellei jopa pientä nousua. Isä juoksee vasenta reunaa, mikä on tyhmää. Siellä on märkää ja isoja kiviä. Kovin ja pitävin alusta on oikeassa reunassa. Siinä myös viimeinen jyrkänne on loivin.
Näitäkin juostaan kolme. Kaikki täysiä. Jyrkissä kohdissa ei jalkojen nopeus tahdo riittää ja selässä tuntuu vähän pahalle. Nämä ei onneksi hengästytä. Isää en kuitenkaan voita.
Sitten mäen yli takaisin ylämäkivetojen lähtöpaikalle. Siitä juostaan kivelle, jonne pyörät jätimme. Tasaveto eli TV. Kolme kertaa. Alku on hyvin loivaa myötämäkeä, loppu noustaan pieneen ylämäkeen ja mutkaan. Tämä on vedoista ärsyttävin. Pitkä ja liian tasainen. Ja haisee mudalta.
Ekan vedon jälkeen ei tulekaan palauttavaa kävelyä lähtöön, vaan odotellaan minuutti ja juostaan takaisinpäin. Ei hemmetti. Sisäkaarteesta ei pidä juosta, se on pehmoinen. Jätän sen isälle. Painavampana se uppoaa enemmän. Tämä on onneksi viimeinen veto. Sen jälkeen saa riittää.
- Sitten on vielä viimeinen tyhjäys.
- Ei enää! Ei jaksa.
- Yksi vielä ja sitten huomenna lepopäivä.
- Mikä se on? Ei mitään sarjaa enää.
- Juostaan tuonne toisen puolen notkoon.
Juoksemme hiljaa pyörien ohi, pellon ohi ja pikkunyppylän jälkeiseen notkoon. Meillä ei ole juomista mukana. Kurkkua kuivaa.
-Tästä huipulle.
-Eii! Se kestää yli minuutin.
-Joo joo. Minuutin päästä lähdetään.
"Hep". Tiukka jyrkkä pätkä, pitää juosta vasenta reunaa. Vähän tasaista, kiven ohi. Pieni, mutta terävä nousu mutkaan. Loivaa nousua, ensimmäinen jyrkänne. Tuntuu, ettei jalka nouse. Suussa maistuu raudalle. Hetki tasaista ja viimeinen jyrkänne. Jalat painuu kasaan, ei tahdo jaksaa. Maali.
Menen istumaan kannolle. Tuntuu pahalta. Sääsket ei haittaa. Keuhkoja pakottaa. Kädet ovat puutuneet. Tästä pitäisi vielä hölkätä pyörille ja polkea kotiin. Illalla tulee Terence Hill ja Bud Spencer -elokuva. Saisinkohan katsoa sen kokonaan?
---
Kalastin lapsena paljon. Varsinkin virvelillä. Kesän vapaa-ajat meni paljolti virvelin varressa. Pidin kalansaaliistakin kirjaa, mutta se ei ole tallessa. Teimme kavereiden kanssa paljon vaappuja itsekin.
Alavudella käytiin koviakin kisoja aikanaan. Siellä oli muutamia kansainvälisiä tähtiä, kuten esimerkiksi tämä tyttöjen maailmanmestari.
Tiinanmäki on Sapsalammen virallinen pururata. Se on Vääräjärventien varressa. Vaikka ollaan Etelä-Pohjanmaalla, on sen 950m matkalla yli 30m korkeuseroa. Jyrkkäpiirteinen ja hankala juosta kovaa, mutta minulle maailman paras pururata. Joitain vuosia sitten sen jylhä kuusikko kaadettiin maan tasalle ja maisema on enempi tuollaista kuvanmukaista nykyään.
Minulle on juoksemisessa aina ollut jotenkin tärkeää askelten asettaminen. Nimenomaan tällaisissa maastossa juostuissa vedoissa mietin, mihin kannattaa astua, että alusta olisi parhaimmillaan ja matka jatkuisi nopeimmin. Analysoin sitä paljonkin. Ihan vielä veteraanikisoissakin olen maastorataa käynyt läpi näin. Haluan uskoa, että olen sillä jonkun sijan joskus voittanutkin.
Tyhjennysharjoitus oli metodina sellaista 1970-lukua. Siinä uskottiin, että energiavarastot pitää ensin tyhjätä, jotta ne täyttyvät jotenkin paremmin. Sehän ei paikkaansa pidä, mutta tällainen oli isän muistissa hyvä tapa. Ei siinä 13-vuotiaalle kyllä mitään järkeä silti ollut.
Kristiinankaupungissa ei kulkenut. 6.50 oli Vetoapu-kisaraja. Ei lähelläkään. Muistan kuitenkin, että takaisin tullessa satoi vettä niin paljon, että jouduimme pysähtymään. Pääsin tuon kisan jälkeen myös ensimmäiseksi yöksi omaan, uuteen huoneeseen. Tähän asti olin nukkunut siskon kanssa kerrossängyssä. Teini-ikä alkoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti