keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Juoksutarinoita 19. Vuosi 1993




Vuonna 1993 aloin oikeasti tapailemaan ohjelmoidun harjoittelun säveliä. Vaikka pianon tapailu yläasteelle siirtyessä jäikin. Piano tuntui nössöltä, koska "oikea" musiikki soitettiin kitaralla. En kuitenkaan jaksanut niin paljon syttyä, että olisin sitä alkanut harjoitella. Alkuvuodesta treeniä tuli minulle ihan eri määrissä. 20-40 km viikossa. Tosin loppuvuodesta olin melkein puolitoista kuukautta flunssassa. 

Lenkkipäiväkirjaan ei kuitenkaan ole merkitty niitä kymmeniä ja jopa satoja jääkiekkotunteja, joita talvella tuli. Ei siellä ole hiihtojakaan. Tai ylipäätään mitään muuta lajia. Ei se ollut treeniä, vaan vapaa-aikaa. Puuttuu sieltä myös kotihommat. Metsätyöt, heinätyöt, polttopuuhommat, kivien keruut ja muu sellainen pakollinen paha, joka nyt näyttäytyy ihan fiksulta. Silloin niihin meni "koko elämä", isän mielestä noin prosentti siitä, mitä hän oli joutunut lapsena tekemään. Nyt on hetkiä, jolloin helposti voisi vaihtaa toimistohommat niihin puun paasaamisiin. 

Eihän sitä toisaalta ollutkaan paljoa muuta tekemistä. Illalla katsottiin Onnenpyörää tai Kummelia, mutta muuten pelailtiin tai oltiin mäenlaskussa. Lama oli synkeimmillään. En minä osannut sitä meidän elämästä edes huomata. Ei sellainen kulutusjuhla ollut meidän talon juttu. Elämä pyöri eri juttujen ympärillä. Minulla pääasiassa liikkumisen ja urheilun. 

Aika paljon värkkäsin myös pienoismalleja. Osaan vieläkin useita vanhoja sotalaitteita nimetä nähdessäni. Varsinkin lentäviä. On tullut kuvastoja selailtua. Suosikki on Vought F4U Corsair. Siistit siivet. Vieläkin on semmoinen fiilis, että voisi joskus jonkun pienoismallin värkätä. Ainakin leluosastolla V:n kanssa käyn niitä fiilistelemässä.


Samalla kuuntelin Radiomafiaa. Pet Shop Boysin Go West, Aerosmithin Livin' on The Edge ja Faith No Moren I'm Easy sytyttivät, mutta sellainen musafanitus ei ollut vielä syntynyt. Syntyy se kyllä, ei huolta.

Muistan vain muutamia maailmantapahtumia tuolta ajalta. Bill Clintonin valinta presidentiksi, hätänumeron vaihtuminen kolmesta nollasta 112:een, Daavidin oksan itsemurhat, Brandon Leen ja Pablo Escobarin kuolemat ja elämäntapaintiaanit. Sanottiin muuten yhtä Mariaa elämäntapainkkariksi, koska se oli vähän hippi ja se oli niin out ysärillä. 

Urheilusta taas muistan vaikka mitä. En tosin tarkkoja tuloksia. Tommi Ahvala pärjäsi trialissa. Pahin kilpakumppaninsa oli Jordi Tarrés. Andi Goldberger hallitsi mäkihypyssä ja Kenji Ogiwara yhdistetyssä. Dählie ja Yegorova hiihdossa. Silloin ensi kertaa vilahti mielessä, että ovatkohan nuo doupanneet.

Yleisurheilukisojen aikana treenimotivaatio kasvoi. Sotomayorin ME:n jälkeen hypittiin Sapsun koululla korkeutta. Jacksonin ME:n jälkeen olisi voinut juosta aitoja, mutta niitä ei ollut saatavilla. Perunapellon vakojen yli vähän mallailtiin. Noureddine Morceli oli juoksijoista suosikki ja Kiinan naiset vähiten suosikkeja. 

Juoksuharjoittelu oli vähän sillisalaattia, mutta kyllä sitä tuli. Tein paljon vetoja. Eri mittaisia, mutta tällä tietoa liian pitkiä ja hapollisia. Ei ollut maksa vielä siinä formussa, että olisi niitä hyvin polttanut. Varsinkin pitkät mäkivedot olivat aika tappoa. Ei siihen aikaan ollut valmennustietouttakaan siinä määrin saatavilla. Kyllähän isä kävi valmennuskursseillakin, mutta semmoista kokeilua se oli. En minä kuitenkaan pahoillani siitä ollut, että sai juosta kovaa. Päinvastoin.

Oli siellä harjoittelussa toisaalta paljon hyvääkin. Kiihtyvää VK:ta tuli paljon, PK-harjoitteluun nähden liikaakin. Ja nopeusharjoittelua oli mukavasti. Lyhyitä, teräviä suorituksia metsätiellä tai navetan edessä. Rytmityksen vaan olisi voinut tehdä toisin.

Lamaan nähden kisoissa kuljettiin paljon. Eipä se kyllä bensakaan ollut ihan samoissa sfääreissä. Eikä syöty huoltoasemilla, kun oli eväät. Nakkeja ostettiin autossa syötäväksi. Ja keksejä. Helvetin kuivia Marie-keksejä.

Yläaste alkoi ja kuukausittaisten diskojen myötä alkoi vastakkaisesta sukupuolesta löytymään siedettäviäkin piirteitä. Koulu nyt ei varsinaisesti muuten kiinnostanut. Vieläkään.

Sellaista oman polun etsimistä se oli. 

torstai 22. syyskuuta 2022

Juoksutarinoita 18. Ensimmäinen sykemittari (24.10.1993)

 


Isä tutkii tuvan pöydän ääressä sykemittarin ohjeita. Ne on englanniksi ja mukana on myös käsinkirjoitetut kopiot suomennoksesta. Laatikossa lukee Polar. Isä haki sen joltain Veijolta.

- Kohta lähdetään Pyylammen kiertoon. Saat laittaa tämän päälle.
- Onko pakko?
- On, jos meinaat saada peliaikaa tietokoneelle.

Eli on pakko. Kopioin Eskolta The Lost Vikingsin ja haluan pelata sitä vielä. Puhun veljenkin peliajan itselleni, niin että se saa katsoa, kun pelaan. Sisko ei sitä aikaansa kyllä anna.

On kylmä. Pakkasta. Kirkas taivas. Pitää siis laittaa pipo. Ehkä kaulurikin, vaikka se kutittaa.

- No niin, tämä tulee paidan alle. Nostapa paitaa.

Panta tuntuu kylmälle ja kovalle. Ja liian isolle. Isä solmii pannan, koska kiristysvara loppuu.

- Nyt tuo solmu jää ärsyttävästi tuohon kainaloon.
- Hyvä se on. Ei kaikesta pienestä kannata välittää. Pitää oppia vähän kestämään tuollaisia. Sitten rannekello kätehen!

Panta on perseestä. Solmu hiertää jo nyt. Kello on iso, se ei mene hyvin takin hihan alle. En ole koskaan juossut rannekellon kanssa. Ei mulla hyvää kelloa kyllä ole ollutkaan.

Kävellään tienhaaraan. Pyörittelen käsiä ja teen vähän vuorohyppelyitä. Kiristän kengännauhat. Hiekkatie on jäätynyt. Traktorinjäljet on ihan kovat. Autojen pakokaasut näkyvät jotenkin selvästi. Haapoihin vielä jääneet lehdet rapisevat, vaikkei oikeastaan tuule.

- No sitten piti painaa tuosta punaasesta napista ja sellaanen syrämmen kuva alkaa vilkkumahan siinä yläkulmassa.
- Vilkkuu. Mutta muuta ei näy. Näkyykö tästä aika?
- Pitääs sen näkyä. Painapa uudestaan!
- Jotain vilahti, mutta lukuja ei näy.
- Mikäs piru siinä nyt on? Paina vielä kerran!
- Nyt alkoi kello käymään. Ja sydän vilkkuu.
- Hyvä. Sitten matkaan!

Lähdetään Harjulle päin. Kellon takia hiha nousee koko ajan ylös. Ranne jää paljaaksi. Paska kello. Mitä jollain sykkeellä tekee? Ihan sama.

- Mitä syke näyttää?
- Ei mitään. Kellossa ei näy mitään.
- Perkele! Se ei varmaan oo tarpeeks kireällä tai ei saa kontaktia, kun oot tuollaanen luikero. Nosta paitaa!

Isä kostuttaa mittarin elektrodeja omalla sylyllään.

- Hyi helvetti! Olisin minä nyt itsekin voinut!
- Älä valita! Nyt se taas toimii. Sen pitäis piipata, jos mennään liian korkeille sykkeille.

Jatketaan matkaa. Syke ei koko ajan näy, mutta en jaksa sanoa isälle siitä. Aika kyllä pyörii. Kunhan pääsee äkkiä pois täältä.

Noustaan Pyylammen mäkeä ja kello alkaa piippaamaan.

- Nyt pitää hiljentää vauhtia!
- Hiljentää!? Me juostaan jo nyt hiljaa!
- jos menee yli 155, niin se on liian kovaa.
- Mistä sää sen muka tiedät?
- Niin se Veijo sano. Ja Taisto.
- Mistä ne sen muka tietää?
- Ne on kuule pikkuusen enemmän juossu! Nyt hiljaa! Mäen päällä voi taas kiihdyttää.

Mäen laen jälkeen piippaus loppuu. Aku haukahtaa pensasaidan takana ja piippaus alkaa. Toivottavasti se ei ole irti.

Kello piippaa nyt tasaisin väliajoin ja koko ajan pitää hidastaa. Hermo alkaa mennä koko mittariin.

- Onko sulla noin huono kunto, että tuollakaan sykkeellä ei voi juosta? Pitää alottaa juoksemaan pitkiä lenkkejä aivan hiljaa. Tai kävelemään.
- Ei kai tämä mittari nyt meille jää?
- Ei sillä oo kiire. Se Veijo lähtee jäänmurtajalle töihin. Kyllä sitä nyt pidetään tässä PK-kaudella.
- Millä PK-kaudella?
- Peruskunto. Sitä on tästä nyt ainakin tuonne tammikuun loppuun. Paljon pitkää ja hidasta lenkkiä.

Kuulostaa aivan helvetin tylsältä. Mittari piippaa koko ajan. Vyö kutittaa. Otan pannasta takin läpi kiinni ja ravistan ylös alas. Syke katoaa. Mutta piippauskin loppuu. En kerro isälle, ettei sykettä näy. Voidaan juosta jotain järkevää vauhtia kotiin. Palo-Pentti tulee vastaan.

- Nyt sitten painat punaasesta, niin se kello pysähtyy. Paljonko meni?
- 56.59.
- Niin kauan? Olis luullut, että sun kunto on parempi.

Mitä se hidas lenkki mun kunnosta kertoo? Juostais täysiä, niin et pysyis mukana. Saatanan mittari. Heitän se järveen.

Menen suoraan suihkuhuoneeseen. On kylmä. Ei tuollaisessa vauhdissa tule hiki. Jaksaako käydä edes suihkussa?

---

Sykemittarit olivat tulleet ja isä halusi sellaista koittaa. Minulle. Veijo, jolta se haettiin oli vähän erikoinen tyyppi, mutta jostain syystä sillä oli paljon mittareita.

Mistään sykerajoista ei isällä ollut tietoakaan, eikä kyllä niillä vanhemmilla miehilläkään. Tuulesta vaan temmattiin, että "se on varmaan tuo 155 hyvä raja". Paskat. 

Minä olin laiha, nuori poika, jolla sykeskaala on aina ollut laaja. Sykkeet olivat välillä 32-214. Aikuisenakin kevyet lenkit olivat 140-150 bpm välissä. Tuosta voisi arvioida, että tuolloin 160-170 väliin olisi voinut olla enemmän oikein.

Tuon jälkeen juostiin muutamia kertoja tuolla "arvioidulla" sykkeellä, mutta kun Pyylammen kierto alkoi kestämään yli tunnin, alkoi isäkin kääntymään sille suunnalle, että raja on väärä. Tuon lenkin keskisyke oli muuten 179.

Mittarit olivat tuolloin vaivalloisia. Ja aika pitkään sen jälkeenkin. Kontaktia ei saanut ja patteri oli loppu ja vaikka mitä. On minulle niitä asioita, jossa hermo menee, kun sykemittari ei ota kontaktia. Se on johtanut äärimmäsiin tekoihin, joihin tullaan vielä myöhemmin. Toimimaton elektroniikka ketuttaa.

Meillä sai tietokoneeseen peliaikaa eri tavoin. Minä ja veli juoksemalla ja sisko pianoa soittamalla. Joku hyvin lyhyt perusaika oli ja siihen päälle sitten sai bonusta harrastamalla. Sitä sai myös säästää varastoon. Silloin tuo "ruutuaikarajoitus" ärsytti, mutta ihan fiksua se oli. 

keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Juoksutarinoita 17. Nahkahousujuoksu (13.9.1993)

 

Liikunta on ennen ruokailua. Yleisurheilua. Tänään on juoksutestit. Mulla on 100m ja 2000m. Viime viikolla oli pituus ja korkeus. Hyppäsin pituutta 445 ja korkeutta 128. Muut juoksivat jo silloin, kun minä menin Haminaan. Ville ja Jouni olivat juosseet alle kahdeksan minuutin. 9-luokan Anssi oli juossut 7.24 ja lukiossa Petteri kai alle seitsemän. 

Odotellaan Erikin kanssa kentän parkkipaikalla. Katteluskylän pojat heittelee ruusunmarjoilla toisiaan. 

- Samin pitäisi tulla. Sami lupasi.
- Mitä se tulee tekemään?
- Samilla on vähän rästiä. 100 metriä on juoksematta. 

Kuuluu kova kevarin kiihdytys. Ja sitten jarrutus. Se pysähtyy sinisellä Yamahalla meidän viereen. Ai siis tuo Sami!? Samilla on kaikki Sapsun ala-asteen pikamatkaenkat. Sami on 10-luokalla. Se on Ritarinperältä. Sen papalla on vihreä Mitsubishi Colt. 

- No? Juostaanko? 
- Juostaan, juostaan, mutta käy ensin vaihtamassa liikuntavarusteet! 
- Ei oo mukana. Mä juoksen näissä. 
- Ei nuo kyllä hyvät ole. 
- Kyllä mä pystyn. 
- Mene sitten verryttelemään! 
- En mä ehdi, mulla on opo.

Erik pyörittelee päätään. Sami kävelee kypärä kädessä, nahkahousuissa ja buutseissa kentälle. Vähän liiankin rentona. Kuin John Wayne. 

- Saako telineistä lähtee? 
- Saat lähteä, mutta ota purkka pois suusta. 

Sami sylkäisee purukumin pituuspaikan hiekkaan. 

- Sami. Ei tietenkään sinne. Roskikseen. 

Sami hakee purkan ja neppaa sen ruusunmarjapusikkoon. Erik pyörittelee päätään. 

- Tomi ja Jarmo, ottakaa tekin kello. Timo voi lähettää. Sami, ota kengät pois niin on parempi. 
- En mä jaksa. 

Erik huokaa. 

- Timo, Minä menen maalille ja nostan kättä, kun voit lähettää. 

Erik kävelee kello kaulassa maalille. Minä kerron Jarmolle, miten kello toimii ja Timo menee lähtöviivan tuntumaan. Sami säätää telineet ja heittää ajotakin aidan päälle. Sen alla on t-paita ja hyvin laiha poika, jolla on vähän viiksiä ja kihara tukka. Osa meidän ryhmästä on mennyt korkeuspaikalle, mutta osa jäi katsomaan. 

Erik nostaa käden ja nyökkää Timolle. Timo vie kädet sivuille. 

- Valmiit! 
- Se on paikoillenne. 
- Täh? 
- Se on paikoillenne - valmiit - hep. 
- Paikoillanne!
- PaikoillEnne. 
- Täh? 
- Paikoillenne, ei paikoillanne. Enhän mä vielä siellä ole, sä käsket mut tohon telineisiin. 

Timo punastuu. Hymyilen, kun Sami ohjeistaa Timoa. 

- Paikoillenne. 

Sami nostaa nahkahousuja ja asettuu vaivalloisesti telineisiin. 

- Valmiit. Hep. 

Sami kiihdyttää aivan älytöntä vauhtia. Bootsit vähän lipsuu, mutta tuntuu kuin mies lentäisi. Sami on maalissa, kääntyy saman tien takaisin ja kävelee rennosti takille, pukee sen, ottaa kypärän ja lähtee. Kuuluu kevarin kiihdytys. 

- Pojat, paljonko saitte?
- jotain 13...
- 12,9. Sain 12,9! Voi, Sami... Kun sillä olisi edes vähän motivaatiota. Tuo on kova aika. Ja noissa varusteissa. Sami olisi lahjakas. 

Minä juoksen 14,8, mikä on ihan ok. Olen huono lähtemään telineistä, mutta en kehtaa olla lähtemättä. Olen kuitenkin yleisurheilija. 

Kahden tonnin aika on 7.28. Yksin juostunakin se on huono. Onneksi tytöt juoksee 1500 metriä. Häviäisin Jennille. 

Tunti loppuu. On kiire syömään. Käydään ruokavälkällä Jarkon ja Heikin kanssa Kannikasta ostamassa munkkeja. 

---

Elettiin aikaa, kun koulun liikunta oli urheilua. Jokaista lajia mitattiin, ainakin Alavudella. Toivottavasti jossain vielä nykyäänkin. 

Erik Gustaffson. Erikistä pitää jossain vaiheessa kirjoittaa oma lukunsa, mutta lyhyesti: pikajuoksija, joka vuonna 1972 sivusi hallissa 60 metrin ME:tä, juoksi Münchenin Olympialaisissa siinä kuuluisassa 39,30 juosseessa viestijoukkueessa, pelasi kovalla tasolla pesäpalloa, koripalloa, lentopalloa ja jääkiekkoa ja veti vielä 72-vuotiaana 21 leukaa. Minun ja varmaan monen muunkin alavutelaisen pojan The Opettaja. 

Sami oli jännä tyyppi. Vähän sellainen James Dean -henkinen nuori kapinallinen. Ei tyhmä, eikä paha, mutta niin rento, että se varmaan johti jopa laiskuuteen. Sami ei niin auktoriteeteista piitannut, mutta nopea se oli. Ala-asteella, kun pelattiin mustaa miestä, ei Samia saatu kiinni. Oli jopa sääntö, ettei viimeinen saanut juosta läpi kun kolme kertaa. Samin takia. Tuo nahkahousujuoksu on yksi hulluimpia livenä näkemiäni urheilusuorituksia. 

Kahvio Kannikka oli legendaarinen kahvila koulun rajojen ulkopuolella. Sinne mennäkseen piti siis lintsata. Montun reunaa hautausmaalle ja oltiin selvillä vesillä. Kymmenen tuoretta munkkia maksoi 10 markkaa. Ne pystyi myymään koulubussissa kotimatkalla jopa 3mk/kpl. Bisnestä, bisnestä. Kannikan munkeilla tehdyt rahat tuli kyllä lukioaikana pelattua saman kahvion Tupla-Pottiin kera Töysän poikain. 

perjantai 2. syyskuuta 2022

Juoksutarinoita 16. Nauhat kireällä eli Vetoapukisat, Hamina (29.8.1993)

 



Pysähdytään Aapiskukossa. Vihdoin. On nälkä ja Erjan autossa haisee kummalta. Ei ihme, Erjan mies on eläinlääkäri.

Aapiskukossa on pokeri. Käyn kyllä sämpylän jälkeen tuplaamassa sen loppuun asti. Jos voittokädessä on ristiseiska, on ekana pieni ja ässän jälkeen on seiska. Isä pelaa aina vaan pottia. "Pokeria ei kannata, se vaan vie kaikki rahat". Just. Siinä sentään tarvitsee taitoa, Potissa ei.

Jatketaan matkaa. Rahat meni. Tai 12 markkaa enkä päässyt tuplaamaan kuin kerran kaksi paria. Joku oli varmaan saanut neloset just äsken.

Onneksi Jenni meni jo Päivin kyydissä, niin voi olla vähän rennommin takapenkillä. Mukana on Aku Ankan taskukirjoja ja Pienoismalli-lehti. Aku Ankka ja Taikaviitta on paras, vaikka olenkin lukenut sen jo monesti. Vettä sataa.

Ollaan Haminassa. Käydään kisakansliassa kentällä ja sitten vasta mennään majoitukseen. Kuulemma ihan pizzerian kautta. Minulla on kisa vasta sunnuntaina niin voi syödä vielä pizzaa. Kellokin on niin paljon, ettei muita paikkoja ole paljon aukikaan. Me nukutaan jossain hostellissa, missä ei kuulemma saa ruokaa. Ei edes aamupalaa. Aamupala syödään sitten jossain Shellillä. Minä saan yläsängyn.

Käydään pizzalla. Minun pizzan nimi on Al Capone. Siinä on homejuustoa, joka on pahaa. Kai nyt järkikin sanoo, ettei mitään homeista kannata syödä. Syön silti. Isä ja Pentti vie minut huoneeseen ja lähtevät käymään kaljalla lähipubissa, koska Päivi sai pronssia kuusiottelusta. Minä saan katsoa kaapelikanavalta vapaapainia. Undertaker voitti ja Hulk Hogan voitti. Uni ei meinaa tulla.

---

Aamupala on ankeaa liimapuuroa. Isän mukaan pitää juoda kahvia ja paljon sokeria, että juoksu kulkee. Hyi helvetti! Juon väkisin. Kohta lähdetään kentälle, kun Jenni juoksee kasin. Ihmisiä on paljon ja musiikki soi. Ihan on erillisiä kaiuttimia pitkin kenttää. Isot kisat.

Isä käski olla paikallaan ja vähän verkkailla. En voi olla juoksematta, kun Rockyn musiikki soi. Kentän ympärillä on hyvän korkuisia pensaita, joiden yli voi aitoa. Peräseinäjoen Pekka voittaa keihään. Olli-Pekka on vasta loppupäässä. Tuleekohan siitä koskaan mitään?

Jenni ei voita. Jenni eikä Jennin äiti ole tyytyväisiä. Kai mitali nyt on hyvä juttu? Minä en pääse edes A-erään. Mutta jos juoksen B-erän hyvin, niin voin pärjätä. Minulla on uudet trikooshortsitkin.

---

Kisaverryttely. Nukuin huonosti. Jännittää. En ole niin hyvässä kunnossa, kuin haluaisin. Jalat ovat eilisestä juoksentelusta vähän väsyneet. Haisee mereltä. Sellaiselta ruohoiselta vedeltä. Ja tuulee. Monella on verkkarit, jossa on mainoksia. AU:n verkkareissa ei ole. Ne on myös tosi paksut. Painavat.

Isommat pojat juoksevat ensin. Kaksi ekaa juoksee alle kuuden minuutin. Ei hemmetti, mitä vauhtia! Juokseekohan meidänkin kärki? Kallion Jussikin on vasta seitsemäs. Jenni voittaa tyttöjen kisan, vaikka meinas hyytyä. Se juoksi vähän yli 6.41. Tuohon minunkin pitää pystyä. Kovempaakin. Enhän minä nyt ole sille hävinnyt.

Sitten on meidän vuoro. Laitan piikkarit ja kiristän vielä trikoot. Ne on liian löysällä ja vaikeat solmia, kun on niin uudet ja liukkaat nauhat. No nyt ne meni liian kireälle! Ehdin vielä uudestaan. Voi perkele, väärä naru ja nyt ne on umpisolmussa! En ehdi enää aukomaan. Voiskohan siitä sanoa tuolla lähdössä? En uskalla, kun nimi jo huudetaan. Saisi vaan hävetä, ettei osaa solmia housujaan. Ehkä ne ei niin paljoa kiristä…

Pam. Lähdetään onneksi aika rauhallisesti liikkeelle. Joku on Kurikasta. Joku Kuntola, jonka isän meidän isä tuntee. Oisko se toisena? Sitten on Inkiläinen, se oli Alajärvellä tai Kuortaneella juoksemassa ja voitti mua paljon. Ei ne nyt ole kaukana. Vähän kyllä ehkä pistää, vaikkei tunnukaan kovalta. Saatanan housut! Isä huutaa, että ollaan 6.30-vauhdissa tai alle. Kaikki on ihan samassa porukassa. Vatsaan pistää. En vaan pysty juoksemaan kovempaa. Tekisi mieli hölkätä. Jään porukasta. Olen varmaan viimeinen. Neljäs kierros on ihan hirveä, tuntuu ruuvimeisseliltä kylkiluiden alla enkä voi hengittää kunnolla. Viimeisen kierroksen kiristän. Tai kolmesataa metriä. Takasuoran puolesta välistä kiristän ja saan yhden juoksijan kiinni. Saisinko vielä muitakin? Sattuu ihan perkeleesti. Paska saatana! En saa muita kiinni. Tulikohan edes ennätystä? Kohta isä tulee jotain lässyttämään tuohon. Paskan paska.

---

Pääsin Vetoapukisoihin juosten Alavuden sisulisähuipentumassa 6.50,37, vaikka aikaraja oli 6.50. Sekin oli huono juoksu, mutta jotenkin tuon kuukauden treeni oli ihan päätöntä. No, kisoihin tietysti lähdettiin.

Laitakarin kyydillä mentiin, joka jo itsessään oli kauhistus. Tytön kanssa takapenkille. Eihän se Jenni kuitenkaan kyydissä ollut, kun oli mennyt jo Päivin kyydissä. Päivi taas oli naapurin tyttö ja kova yleisurheilija. Me oltiin sen isän, Pentin kanssa samassa kämpässä.

Aapiskukko oli tuolloin kova juttu. Ja Pokeri tietysti vielä kovempi. Siihen liittyi vaikka mitä tuplaususkomuksia, joiden vahvasti epäilen olleen harhaoppisuutta. Silloin niitä kyllä pystyi lapsetkin surutta mäiskimään.

Tuona lama-aikana ei ollut niin in käydä ulkona syömässä. Käytiin ehkä kerran kaksi vuodessa. Se, että sai käydä pizzalla, oli vielä harvinaisempaa. Eihän niitä paikkojakaan toisaalta ollut. Isän säästeliäisyydellä, jota joku voisi jopa pihiytenä pitää, oli tuo ihan ylilyönti.

Vapaapaini eli WWE:n pyörittämä showpaini oli tuossa vaiheessa aika kova juttu. Eihän sitä missään paljon näkynyt, kun ei paljon ns. taivaskanavia ollut. Sen verran kuitenkin, että aina jollain tutulla tai serkulla se oli. Hulk Hogan ja varsinkin Undertaker olivat kovia jätkiä.

Tuona lauantaina, jolloin minulla ei omaa lajia ollut, juoksin varmasti yli 10 km ympäri kenttää, koska Rockysta tuttu Eye of the Tiger soi kisoissa ja oli mahtava. Verkka meni yli, sitä en kiistä. En välttämättä muutenkaan olisi ollut ihan keväisessä kunnossa, mutta kyllä tuo nauhojen kiristely harmittaa vieläkin. Luulen, että olisin kuitenkin sen 6.35 lähelle juossut. Varmaan Karille olisin hävinnyt, mutta en paljon.

Ne ”isommat” pojat olivat muuten Olli-Pekka Penttilä ja Tuomo Lehtinen, jotka taisivat juosta siihen aikaan jopa kaikkien aikojen tilastossa suht korkealle. Muistan, että Karin kanssa katsottiin kisaa tosi tiukaksi. Ja Pekka ei aikuiseksi jatkanut, mutta se Olli-Pekka sitten jotenkin menestyi moukarinheitossa. Ja keihään kakkonen, Aki, ihan hyvin ottelussa.

Tulokset löytyy tuolta: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=48513