Liikunta on ennen ruokailua. Yleisurheilua. Tänään on juoksutestit. Mulla on 100m ja 2000m. Viime viikolla oli pituus ja korkeus. Hyppäsin pituutta 445 ja korkeutta 128. Muut juoksivat jo silloin, kun minä menin Haminaan. Ville ja Jouni olivat juosseet alle kahdeksan minuutin. 9-luokan Anssi oli juossut 7.24 ja lukiossa Petteri kai alle seitsemän.
Odotellaan Erikin kanssa kentän parkkipaikalla. Katteluskylän pojat heittelee ruusunmarjoilla toisiaan.
- Samin pitäisi tulla. Sami lupasi.
- Mitä se tulee tekemään?
- Samilla on vähän rästiä. 100 metriä on juoksematta.
Kuuluu kova kevarin kiihdytys. Ja sitten jarrutus. Se pysähtyy sinisellä Yamahalla meidän viereen. Ai siis tuo Sami!? Samilla on kaikki Sapsun ala-asteen pikamatkaenkat. Sami on 10-luokalla. Se on Ritarinperältä. Sen papalla on vihreä Mitsubishi Colt.
- No? Juostaanko?
- Juostaan, juostaan, mutta käy ensin vaihtamassa liikuntavarusteet!
- Ei oo mukana. Mä juoksen näissä.
- Ei nuo kyllä hyvät ole.
- Kyllä mä pystyn.
- Mene sitten verryttelemään!
- En mä ehdi, mulla on opo.
Erik pyörittelee päätään. Sami kävelee kypärä kädessä, nahkahousuissa ja buutseissa kentälle. Vähän liiankin rentona. Kuin John Wayne.
- Saako telineistä lähtee?
- Saat lähteä, mutta ota purkka pois suusta.
Sami sylkäisee purukumin pituuspaikan hiekkaan.
- Sami. Ei tietenkään sinne. Roskikseen.
Sami hakee purkan ja neppaa sen ruusunmarjapusikkoon. Erik pyörittelee päätään.
- Tomi ja Jarmo, ottakaa tekin kello. Timo voi lähettää. Sami, ota kengät pois niin on parempi.
- En mä jaksa.
Erik huokaa.
- Timo, Minä menen maalille ja nostan kättä, kun voit lähettää.
Erik kävelee kello kaulassa maalille. Minä kerron Jarmolle, miten kello toimii ja Timo menee lähtöviivan tuntumaan. Sami säätää telineet ja heittää ajotakin aidan päälle. Sen alla on t-paita ja hyvin laiha poika, jolla on vähän viiksiä ja kihara tukka. Osa meidän ryhmästä on mennyt korkeuspaikalle, mutta osa jäi katsomaan.
Erik nostaa käden ja nyökkää Timolle. Timo vie kädet sivuille.
- Valmiit!
- Se on paikoillenne.
- Täh?
- Se on paikoillenne - valmiit - hep.
- Paikoillanne!
- PaikoillEnne.
- Täh?
- Paikoillenne, ei paikoillanne. Enhän mä vielä siellä ole, sä käsket mut tohon telineisiin.
Timo punastuu. Hymyilen, kun Sami ohjeistaa Timoa.
- Paikoillenne.
Sami nostaa nahkahousuja ja asettuu vaivalloisesti telineisiin.
- Valmiit. Hep.
Sami kiihdyttää aivan älytöntä vauhtia. Bootsit vähän lipsuu, mutta tuntuu kuin mies lentäisi. Sami on maalissa, kääntyy saman tien takaisin ja kävelee rennosti takille, pukee sen, ottaa kypärän ja lähtee. Kuuluu kevarin kiihdytys.
- Pojat, paljonko saitte?
- jotain 13...
- 12,9. Sain 12,9! Voi, Sami... Kun sillä olisi edes vähän motivaatiota. Tuo on kova aika. Ja noissa varusteissa. Sami olisi lahjakas.
Minä juoksen 14,8, mikä on ihan ok. Olen huono lähtemään telineistä, mutta en kehtaa olla lähtemättä. Olen kuitenkin yleisurheilija.
Kahden tonnin aika on 7.28. Yksin juostunakin se on huono. Onneksi tytöt juoksee 1500 metriä. Häviäisin Jennille.
Tunti loppuu. On kiire syömään. Käydään ruokavälkällä Jarkon ja Heikin kanssa Kannikasta ostamassa munkkeja.
---
Elettiin aikaa, kun koulun liikunta oli urheilua. Jokaista lajia mitattiin, ainakin Alavudella. Toivottavasti jossain vielä nykyäänkin.
Erik Gustaffson. Erikistä pitää jossain vaiheessa kirjoittaa oma lukunsa, mutta lyhyesti: pikajuoksija, joka vuonna 1972 sivusi hallissa 60 metrin ME:tä, juoksi Münchenin Olympialaisissa siinä kuuluisassa 39,30 juosseessa viestijoukkueessa, pelasi kovalla tasolla pesäpalloa, koripalloa, lentopalloa ja jääkiekkoa ja veti vielä 72-vuotiaana 21 leukaa. Minun ja varmaan monen muunkin alavutelaisen pojan The Opettaja.
Sami oli jännä tyyppi. Vähän sellainen James Dean -henkinen nuori kapinallinen. Ei tyhmä, eikä paha, mutta niin rento, että se varmaan johti jopa laiskuuteen. Sami ei niin auktoriteeteista piitannut, mutta nopea se oli. Ala-asteella, kun pelattiin mustaa miestä, ei Samia saatu kiinni. Oli jopa sääntö, ettei viimeinen saanut juosta läpi kun kolme kertaa. Samin takia. Tuo nahkahousujuoksu on yksi hulluimpia livenä näkemiäni urheilusuorituksia.
Kahvio Kannikka oli legendaarinen kahvila koulun rajojen ulkopuolella. Sinne mennäkseen piti siis lintsata. Montun reunaa hautausmaalle ja oltiin selvillä vesillä. Kymmenen tuoretta munkkia maksoi 10 markkaa. Ne pystyi myymään koulubussissa kotimatkalla jopa 3mk/kpl. Bisnestä, bisnestä. Kannikan munkeilla tehdyt rahat tuli kyllä lukioaikana pelattua saman kahvion Tupla-Pottiin kera Töysän poikain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti