Isä tutkii tuvan pöydän ääressä sykemittarin ohjeita. Ne on englanniksi ja mukana on myös käsinkirjoitetut kopiot suomennoksesta. Laatikossa lukee Polar. Isä haki sen joltain Veijolta.
- Kohta lähdetään Pyylammen kiertoon. Saat laittaa tämän päälle.
- Onko pakko?
- On, jos meinaat saada peliaikaa tietokoneelle.
Eli on pakko. Kopioin Eskolta The Lost Vikingsin ja haluan pelata sitä vielä. Puhun veljenkin peliajan itselleni, niin että se saa katsoa, kun pelaan. Sisko ei sitä aikaansa kyllä anna.
On kylmä. Pakkasta. Kirkas taivas. Pitää siis laittaa pipo. Ehkä kaulurikin, vaikka se kutittaa.
- No niin, tämä tulee paidan alle. Nostapa paitaa.
Panta tuntuu kylmälle ja kovalle. Ja liian isolle. Isä solmii pannan, koska kiristysvara loppuu.
- Nyt tuo solmu jää ärsyttävästi tuohon kainaloon.
- Hyvä se on. Ei kaikesta pienestä kannata välittää. Pitää oppia vähän kestämään tuollaisia. Sitten rannekello kätehen!
Panta on perseestä. Solmu hiertää jo nyt. Kello on iso, se ei mene hyvin takin hihan alle. En ole koskaan juossut rannekellon kanssa. Ei mulla hyvää kelloa kyllä ole ollutkaan.
Kävellään tienhaaraan. Pyörittelen käsiä ja teen vähän vuorohyppelyitä. Kiristän kengännauhat. Hiekkatie on jäätynyt. Traktorinjäljet on ihan kovat. Autojen pakokaasut näkyvät jotenkin selvästi. Haapoihin vielä jääneet lehdet rapisevat, vaikkei oikeastaan tuule.
- No sitten piti painaa tuosta punaasesta napista ja sellaanen syrämmen kuva alkaa vilkkumahan siinä yläkulmassa.
- Vilkkuu. Mutta muuta ei näy. Näkyykö tästä aika?
- Pitääs sen näkyä. Painapa uudestaan!
- Jotain vilahti, mutta lukuja ei näy.
- Mikäs piru siinä nyt on? Paina vielä kerran!
- Nyt alkoi kello käymään. Ja sydän vilkkuu.
- Hyvä. Sitten matkaan!
Lähdetään Harjulle päin. Kellon takia hiha nousee koko ajan ylös. Ranne jää paljaaksi. Paska kello. Mitä jollain sykkeellä tekee? Ihan sama.
- Mitä syke näyttää?
- Ei mitään. Kellossa ei näy mitään.
- Perkele! Se ei varmaan oo tarpeeks kireällä tai ei saa kontaktia, kun oot tuollaanen luikero. Nosta paitaa!
Isä kostuttaa mittarin elektrodeja omalla sylyllään.
- Hyi helvetti! Olisin minä nyt itsekin voinut!
- Älä valita! Nyt se taas toimii. Sen pitäis piipata, jos mennään liian korkeille sykkeille.
Jatketaan matkaa. Syke ei koko ajan näy, mutta en jaksa sanoa isälle siitä. Aika kyllä pyörii. Kunhan pääsee äkkiä pois täältä.
Noustaan Pyylammen mäkeä ja kello alkaa piippaamaan.
- Nyt pitää hiljentää vauhtia!
- Hiljentää!? Me juostaan jo nyt hiljaa!
- jos menee yli 155, niin se on liian kovaa.
- Mistä sää sen muka tiedät?
- Niin se Veijo sano. Ja Taisto.
- Mistä ne sen muka tietää?
- Ne on kuule pikkuusen enemmän juossu! Nyt hiljaa! Mäen päällä voi taas kiihdyttää.
Mäen laen jälkeen piippaus loppuu. Aku haukahtaa pensasaidan takana ja piippaus alkaa. Toivottavasti se ei ole irti.
Kello piippaa nyt tasaisin väliajoin ja koko ajan pitää hidastaa. Hermo alkaa mennä koko mittariin.
- Onko sulla noin huono kunto, että tuollakaan sykkeellä ei voi juosta? Pitää alottaa juoksemaan pitkiä lenkkejä aivan hiljaa. Tai kävelemään.
- Ei kai tämä mittari nyt meille jää?
- Ei sillä oo kiire. Se Veijo lähtee jäänmurtajalle töihin. Kyllä sitä nyt pidetään tässä PK-kaudella.
- Millä PK-kaudella?
- Peruskunto. Sitä on tästä nyt ainakin tuonne tammikuun loppuun. Paljon pitkää ja hidasta lenkkiä.
Kuulostaa aivan helvetin tylsältä. Mittari piippaa koko ajan. Vyö kutittaa. Otan pannasta takin läpi kiinni ja ravistan ylös alas. Syke katoaa. Mutta piippauskin loppuu. En kerro isälle, ettei sykettä näy. Voidaan juosta jotain järkevää vauhtia kotiin. Palo-Pentti tulee vastaan.
- Nyt sitten painat punaasesta, niin se kello pysähtyy. Paljonko meni?
- 56.59.
- Niin kauan? Olis luullut, että sun kunto on parempi.
Mitä se hidas lenkki mun kunnosta kertoo? Juostais täysiä, niin et pysyis mukana. Saatanan mittari. Heitän se järveen.
Menen suoraan suihkuhuoneeseen. On kylmä. Ei tuollaisessa vauhdissa tule hiki. Jaksaako käydä edes suihkussa?
---
Sykemittarit olivat tulleet ja isä halusi sellaista koittaa. Minulle. Veijo, jolta se haettiin oli vähän erikoinen tyyppi, mutta jostain syystä sillä oli paljon mittareita.
Mistään sykerajoista ei isällä ollut tietoakaan, eikä kyllä niillä vanhemmilla miehilläkään. Tuulesta vaan temmattiin, että "se on varmaan tuo 155 hyvä raja". Paskat.
Minä olin laiha, nuori poika, jolla sykeskaala on aina ollut laaja. Sykkeet olivat välillä 32-214. Aikuisenakin kevyet lenkit olivat 140-150 bpm välissä. Tuosta voisi arvioida, että tuolloin 160-170 väliin olisi voinut olla enemmän oikein.
Tuon jälkeen juostiin muutamia kertoja tuolla "arvioidulla" sykkeellä, mutta kun Pyylammen kierto alkoi kestämään yli tunnin, alkoi isäkin kääntymään sille suunnalle, että raja on väärä. Tuon lenkin keskisyke oli muuten 179.
Mittarit olivat tuolloin vaivalloisia. Ja aika pitkään sen jälkeenkin. Kontaktia ei saanut ja patteri oli loppu ja vaikka mitä. On minulle niitä asioita, jossa hermo menee, kun sykemittari ei ota kontaktia. Se on johtanut äärimmäsiin tekoihin, joihin tullaan vielä myöhemmin. Toimimaton elektroniikka ketuttaa.
Meillä sai tietokoneeseen peliaikaa eri tavoin. Minä ja veli juoksemalla ja sisko pianoa soittamalla. Joku hyvin lyhyt perusaika oli ja siihen päälle sitten sai bonusta harrastamalla. Sitä sai myös säästää varastoon. Silloin tuo "ruutuaikarajoitus" ärsytti, mutta ihan fiksua se oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti