Juoksijat on Ameriikan raitilla ja suunnistajille ei enää kelpaa lenkkiseuraksi kun Bekele.
Voin sanoa olevani hyvässä kunnossa, vaikka jalka eli vasen takareisi vähän takkuaakin. Kyllä (kyllä) se Ranella korjaantuu. Ajattelin yrittää Sm-maastoissa juosta kovaa. Katsotaan miten onnistuu.
Eilen käväisin aamulla juoksemassa 16km kevyttä. Ihan perustavaa laatua oleva kisaan valmistava. Kulku oli matalista sykkeistä huolimatta hyvä. Loppupäivä meni tytön kanssa elämöidessä. Pääasiassa pihalla.
Aamulenkin virkaa toimitti piirtely, palapelien teko ja pyykinpesu. Hiukan sitä varjosti myös pettymys SP:n ilmoituituksesta jäädä kisasta pois. (Eräs tatuioitu juoksija totesikin, että aika usein "sairastuu" ennen tärkeitä otatuksia.) Ammattimaista suhtautumista päivän kisaan kuvastaa myös aamupala: maitorahkaa, kiisseliä, limsaa, maitoa, puoliksi syöty puuro, voileipiä(, joista voi nuoltu pois), suklaata, muutama sipsi ja banaania.
Vähän kiireessä lähdin kotoa. Heitin tytön tädilleen, hain cashia ja ForrestG:lle jakamatta jääneen palkinnon. Kisafiilistä hain tällä kertaa sellaisista metallibändeistä kuin J.Karjalainen ja Gojira. Kisapaikalla ihan riittävästi 45min ennen starttia. Numero kouraan ja verkkalenkki suunnistajapariskunnan kanssa. Otin myös 50m aukkarin.
Startti. Kuva: E.Könönen
Kesä kun tekee tuloaan, on juostava lyhyissä. Ajatus oli lähteä 4min/km vauhtia ja kiristellä jos siltä tuntuu. Kärki meni menojaan Randelinin, Toivasen, Nissisen ja sen toisen J.Karjalaisen toimesta. Eka kilsa 3.50. Vauhti ei päätä huimannut, muttei se kyllä miltään tuntunutkaan. Seuraavat kilometrit olivat jo alle 3.50. Kähkös-Riku huusi, että ota Satu kiinni. Teki mieli vastata, että miksi helvetissä, mutta vastasin korrektisti: "Meillä on vähän eri matkat."
Ensimmäinen kierros oli helppo. Keskityin vain nilkan käyttöön, joka ei vahvimpia osa-alueitani ole. Sitä ei myöskään tukenut jäinen ja epätasainen alusta. Tuulta ei kuitenkaan ollut ollenkaan. Toinen kierros meni hiillostuksen kohteena. Takana roikkui joku, siinä 10m päässä. En ole oikein hyvä juoksemaan peesauksen alla, jos nyt en muutenkaan. Päätin kuitenkin, etten katso taakse. Enkä katsonut.
Viimeinen kierros kun alkoi, jäivät myös hiillostajat. Edessä näkyi häivähdys kilpakumppaneista. Mutta sinnekin oli 400m matkaa. Vähintään. Takana vain hyytyviä juoksijoita. Olin luvannut itselleni kiristää joka kierroksella, joten niin myös yritin tehdä. Ketsun tiellä tuli pieni paino jalkoihin, mutta muuten juoksu oli loppuun asti helppo. Kunnon kiri piti ottaa, että voi edes uskotella itselleen juosseensa tosissaan.
Maalissa kuulin epämääräisen "...irinmestari saapui maaliin..."-kuulutuksen. Ajattelin, että justiinsa. Nissinen on tullut joskus 5min ennemmin. Jostain syystä Karjalaisen toimittaja tuli mietteitä kysymään. Ihmettelin syytä Simis-Jarilta. "Oot piirinmestari!", hän tokaisi. Hohhoh. Mietteet tästä, voi (toivottavasti ei) lukea Karjalaisesta.
Kulku oli hyvä, mutta en juossut ihan maksimia. Toki kunto edellyttäisi ehkä maks. 1,5min kovempaan aikaan. Kun pm-kisa ei ollut avoin, olin siis mestari. Se on Tohoa lainatakseni täysi vitsi. Varmaan voitan vielä SM-kultaa, jos vähennän harjoittelua. Km-vauhti oli 3.50, että mistään kiidosta ei voitane puhua.
Lopuksi Jiin uutta matskua. Kova jätkä, kova bändi. Erityisesti kiippari Gröhn on aina ollut suosikkejani. Oikeasti olisin halunnut "Et ole yksin"-kappaleen, muttei se nyt toiminut.
On tullut omalla uralla juostua lähes joka pääsiäisenä hölkkäkisa. Ennen kulta-aikoina se oli Jytinän hölkkä Alavudella, mutta nykyään se on Malmijuoksu Joensuussa.
Tällä kertaa kunnolta ei ollut paljonkaan tukea tulossa, joten piti luottaa tuuriin ja taktiikkaan. Keli oli kaunis, joskin vilakan tuulen kuorruttama. Asteita oli ehkä +1. Malmijuoksu kiertää kolme n. 4km lenkkiä, ja yhteismatka on sekin NOIN 12km. Ei se paljon ole alle, mutta satakunta metriä kuitenkin.
Verryttelin parisen kilometriä, juoksin 300m (Räsäs-Matin) kisavauhtia ja 5x100m kovaa (täysiä). Lähtöviiva oli ahdas. Voimakkaiden jalkojen alla hiekoitussora sinkoili pitkin poikin suita ja silmiä. Jiri ja lyhyemmän matkan kumppanit painoivat niin pirusti alun. Myös veteraanit. Junnuja ja veteraaneja muuten yhdistää sellainen tappokova alku.
Ensimmäinen kilometri oli melko verkkainen 3.35 tienoille. Siinä oli lunta, jäätä ja kuraa. Toisen kilometrin alussa Garminista pimeni näyttö. Se kyllä mittasi, mutta nestekide näyttö simahti. Vieressä kulki Leppäs-Jaska. Ajattelin meneväni liian hiljaa ja nykäisinkin hiukan. Ylämäkeen vielä. Vauhti tuntui suunnilleen oikealta. Näyttö heräsi henkiin. Toinen kilometri 3.17! Pikkuisen oli Tomi-poika lähtenyt kovaan kyytiin. Sepä sitten hyydyttikin sen verta, että Jaska sai kiinni. Kolmen kilometrin kohdilla saatiin Kähkösen Satu kiinni. Edellä paineli Erä-Jaana.
Toiselle kierrokselle lähdettiin, Jaskalla oli kovasti menohaluja. Taktikkona jäin Leppäsen leveän selän taa tuulen suojaan. Jaakko kiristi vauhtia ja ohitimme Jaanan ylämäessä ennen Katajan kannustusosastoa. Ketsun tiellä Jaskalta loppui menohalut ja keuhkot. Näsänen intoutui kiristämään, muttei jaksanut kauaa. Jaana paineli ohi. Sai mennä, sillä naiset juoksivat vain 8,5km. Toisen kierroksen lopussa laitoin pienen vauhdinnoston ja se upposi. Jaakko ja Näsänen jäivät.
Viimeisen kierroksen ylämäkiosio tuntui keuhkoissa. Ajattelin mielessäni kornisti "tämä on kivaa, tämä on kivaa, tämä on kivaa!" Vaikka se nyt kuulostaa ihan niin amerikkalaiselta kuin olla ja voi, se tuntui auttavan. Viimeinen kilometri painoi jo kiitettävästi. En oikeastaan tiennyt kuinka kaukana Jaakko ja Sami tulivat, kun ei nykytapoihini kuulu taakse katselu. Olen sen lopettanut, sillä siellä ei kovin usein enää ketään ole. Jos on, se tulee katsoessa ohi.
Maaliin tulin ajassa 44.48, joka on sellaista 3.45-vauhtia. Ihan jees. Ei huippu, muttei niin paskakaan kuin pelkäsin. Palkinnoksi pokaali, sateenvarjo ja pm-pronssi. Näitä lätkiä alkaa olemaan aimo repullinen.
Tuskasta ja hyvästä olosta koostuu minun mielestäni urheilu. Ja se kumpaa kokee, johtuu mielestäni asennoitumisesta, ei niinkään vallitsevista olosuhteista. Tämä kisan viimeinen kierros tuntui pahalta, mutta nautin siitä silti. Tämä sääntöhän pätee kaikkeen muuhunkin elämään. Tällä hetkellä tuntuu, ettei ole riittävästi aikaa vaimolle, ei lapselle, ei koiralle, ei remontin tekoon, ei juoksuunkaan eikä muille harrasteille. Välillä tuntuu, ettei edes töille. Mutta en koe elämääni onnettomaksi. Vaikka harvemmin ja vähemmän voi tehdä niitä OMIA juttuja, ne tuntuvat sen vuoksi sitäkin arvokkaammilta.
.jpg)