Juoksutarinoita 50. Uusi keittiö (26.1.1996)

Tulen alakertaan iltapalalle. 

- Käypä, Tomi, pyytämässä pappa ilta kahville, kun keittiö on valmis.

- Moneksi?

- No vaikka kahdeksaksi.

- Joo, onko jotain hyvää?

- Poikavauvaa. 

Miksei pannaria tai lättyjä koskaan... 

- Pappa! Kahville kahdeksalta!

- Jaa mitä? 

- Äiti käski iltakahville kahdeksalta. 

- Jassoo. Mitä se kello on? 

- Vähän yli puoli. 

- No minä tuun. 

Istutaan kahvilla. Sami heittelee koripalloa tuvassa. Mau-Maukin on sisällä ja ihmettelee uutta keittiötä. 

- No ny o komia keittiö! On monenlaasta laitesta. Mitäs laittehia täs onkaan? 

- Eihän uusia oo ku tiskikone. Tai kaikkihan on uusia, mutta muita on ollut ennekin. 

- Vaissoo. Meinasin huomenna lähtiä kirkolle. Pitää vähän asioolla käyrä. 

- Huomiseksi aamuksi on luvattu tosi kylmää. Kannattaakohan sun huomenna lähteä? 

- Eisukaan se niin kylymää. Tuun aamusta heti, niin saa Tomi lykätä mun kelekalla tiehaaraan. 

Ilta heitellään Samin kanssa koripalloa. Äiti ei tykkää, mutta isä heittää myös pari kertaa. Olispa oikea kori. 

---

Herään kylmään. Lämmittelen hetken puhaltimen edessä ja menen alakertaan. 

- Huomenia! Moneltas lähretähän? 

- Joskus kymmenen yli... 

- Selvä. Huura mut, jos en kuule. 

- Joo... 

Lykkään papan tienhaaraan. Pakkasta on yli 20, mutta päiväksi pitäis lämmetä. Äiti tulee vasta kymmenen autolla, kun sillä on Sapsussa joku kotikäynti aamusta. 

- Tattis! Moneenkos sullon koulua? 

- Kahteen. Niinku aina. 

- Jaha. Mää tuun jo kahrentoista autolla takaasi. 

- Joo. 

---

On hemmetin hieno keli. Lähden kyllä heti lenkille. Illalla varmasti hyvät jääkiekkopelit, kun on tällainen sää. Onpa siistiä, että on perjantai! 

Äiti tulee samalla autolla kotiin. Sillä on lyhyempi päivä. 

- Onpa hieno sää! Pappa on näköjään kävellyt, kun kelkka on vielä tuossa. 

- Joo, mää lähden heti lenkille. 

Äiti kertoo jostain työjutuista ja minä työntelen kelkkaa liukumaan aina itsekseen 10 metriä. 

Sanna seisoo eteisessä ja katsoo meitä. Äiti heiluttaa sille, mutta se ei heiluta takaisin. Se tulee portaille seisomaan. On totinen ja itkenyt. 

- Sanna, rakas lapsi, mikä on?!? Kerro!

- ...Pappa. Pappa on kuollut. 

- Ei! Ei ei, ei saa valehdella! Eihän se ole totta?! 

Äiti lähtee juoksemaan Sannan luo. Koko piha sumenee. Aurinko paistaa harmaata valoa. Ei ole kylmä eikä kuuma. Aistit eivät toimi. Kävelen sisään. 

- Markku, eihän se ole... Ei ei voi olla!? 

- Joo. Ny se meni. 

- Ei voi... 

- Tomi, tuupas käydään laittamas lippu. 

- Joo. 

- Miten pappa kuoli. 

- Sydänkohtaus linja-autoasemalla. 

- Okei. 

Nostetaan lippu puolitankoon. Menen huoneeseeni ja kuuntelen Queenin Greatest Hits kakkosen läpi istuen lattialla lämpöpuhaltimen edessä. En osaa olla. Lähden lenkille. 

Juoksen Tonille. Toni lähtee kävellen minun kanssa takaisin päin. Kerron sille, että pappa kuoli. Jollekin on kerrottava. Toni kääntyy Osman risteyksestä takaisin. 

Juoksen Leenan kaupalle ja laitan nimen kirjaan. En halua mennä vielä kotiin. Lähden takaisin Tonille päin. Jatkan siitä Pullikkaan. Ja siitä Hanhiperälle. 

Ajatukset eivät ole juoksussa yhtään. Ei ole nälkä, vaikken syönyt mitään. Otan vähän lunta hangesta. Pian olen jo Liedenpohjassa. Hupsis. Kahdeksan kilometriä kotiin. 

Juoksen reippaasti. Vauhdista en tiedä. Hämärää on. Vähän nälkäkin. Lenkille tulee mittaa noin 25 kilometriä. 

Kotona on jo vieraita. Eila ja Ritva ainakin. Isä käskee siivoamaan, kun tulee porukkaa. Eino, Antti ja Matti tulevat yhtä aikaa. Jäykkää on aluksi, mutta se helpottaa pienellä konjakilla. 

Illalla katsottiin isän kanssa The Thing - "se" jostakin. Ei puhuttu mitään. 

---

Keittiö tuli valmiiksi. Se oli hurja juttu siihen nähden, että aiemmin esim. tiskattiin käsin ja lämmitettiin vesi puuhellalla. Sapsussa on sama tiskikone edelleen. 

Muistan hyvin tuon perjantaisen auringon ja sen muuttumisen synkäksi, harmaaksi mössöksi. Papan kuolema oli tiukka paikka. Pappahan minua pienenä oli hoitanut. Asunut samassa talossa sekä ollut olemassa aina. 

Pappa oli viimeisellä reissullaan käynyt varaamassa hautapaikan, perunut Ilkan tilauksen, tavannut kaveriaan ja ostanut pari pulloa Koskenkorvaa. Siinähän ne tärkeimmät. 

Hanhiperän lenkin kiersin aikamoisella tyhjäkäynnillä. Ei niin minkäänlaista käsitystä väsymyksestä, nälästä tai oikein janostakaan. Oli muuta ajateltavaa. 

Ei me muuten oikeasti syöty poikalapsia, vaan meillä jostain käsittämättömästä syystä sanottiin mokkapaloja poikavauvaksi. 

Juoksutarinoita 49. Vuosi 1995

Vuoden alku oli mopon odotusta. Kavereista osa oli syntynyt alkuvuodesta tai niillä oli muuten vaan mopo. Sitten kun sen mopon sai, niin sillä ajelu ei niin kauan ollutkaan hienoa. Sitten se oli vain väline liikkumiseen.

Juoksun osalta olin todella paljon flunssassa. Liikuin paljon ja mielestäni söinkin paljon, mutta onhan se mahdollista ettei ravintoa tullut tarpeeksi. Alkoi tulla myös ensimmäisiä harjoittelusta johtuvia vaivoja - takareisi kipeä, juoksijan polvea, jne... Herrasen Jaakon ja Haapalan Karin kanssa metsästettiin kahden tonnin rajaa. Kiersin eteläpohjalaiseksi kummia kisoja Keski-Suomessa ja Hämeessä. 

Suomi meni EU:hun. Eihän siitä mitään tajunnut, paitsi sen, että maatalossa se oli vastustettava asia. Paljon se muutti, mutta on tuonut paljon hyvääkin. Silloin ihmeteltiin kurkkujen käyryyden standardeja ja muuta epäoleellista. 

Naisten pääsy armeijaan oli samanlainen murrettu tabu. Vanhemmille ukoille pääasiassa vastustettava. Oletan että vähintään yhtä hyvin se perustoiminta siellä onnistuu. Fysiikka varmasti jossain ja joillain on hidaste. Utissa naisia ei näkynyt, joten ei ole omakohtaista kokemusta. 

Kauheasti tapahtui kaikkea terroria. Sariini-iskuja, Oklahoman räjähdystä... Tai ehkä siihen oli riittävän vanha tajutakseen kaiken paskan maailmassa. Oli ydinasekokeita, jotka pelottikin vähän. Yhteiskunnan seuraaminen alkoi kiinnostaa. Eli Urheiluruudun lisäksi tuli katsottua myös uutiset muunkin kuin sään takia. 

Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa. Moni pitää sitä nykyisin läppänä, mutta se oli silloin armoton juttu. Turnauksella oli historia, jossa jo maali Neuvostoliittoa vastaan oli kansanjuhlan aihe. Eli ei kannata ihmetellä, että meidän ikäluokka nuo pelaajatkin pystyy luettelemaan. Silloin tuntui, että voitto kaataa sen kaikkea värittävän laman. Vaikkei sitä mitään lamastakaan tajuttu. Eihän itse rahaa näkynyt kuin harvoin pitkillä suorilla.

Seurasin hyvin aktiivisesti jääkiekkoa. NHL ja arvokisat olivat tärkeitä. Kaikki tieto, mitä niistä sai omittiin. Myös formulat kiinnosti. Häkkinen alkoi pärjätä. Yleisurheilu ja talvilajit tietysti tarkalla silmällä. 

Juoksijoista silmän alla olivat Haile ja Morceli. Salaa kuitenkin fanitin Paul Tergatia vähän. Rodal oli pohjoismaalaisena toivottu menestyjä. Myös Burundin miehet Hatungimana ja Nyangabo viihdyttivät jo nimiensäkin puolesta. Johnsonin ja Edwardsin toimet tietysti mielessä myös. Ja Vallu. Hurja jätkä. 

Kokonaisuudessaan vuosi oli sekava. Sellaista joka suuntaan kohkaamista. Treenimerkintöjä katsoessa voi kyllä ihmetellä, että niinkin säännöllisesti on tullut käytyä lenkillä. Varmaan se on jotenkin tasapainottanut sitä säätämistä. 

Juoksutarinoita 48. Made in Heaven (joulu 1995)

Luen Aku Ankan Eväät levällään -taskukirjaa ja kuuntelen samalla Queenin Made in Heaven - kasettia. Sain molemmat joululahjaksi. Ruotsista saatuja Bilareita en jaksa syödä. On kuumeinen olo.

Queenin kuuntelemisesta tulee haikea olo. Harmittaa Mercuryn kuolema, mutta samalla vähän pelottaa, että minullakin voi olla AIDS. Minähän voin kuolla. Tai varmasti kuolen. Kuolenko jo nyt, kun on huono olo?

- Käyräänkö Mäntässä mennessä?

- Voishan siellä käydä. Minä käyn tuosta Orivedeltä soittamassa, että ovatko kotona.

Miten isä kysyy, että mennäänkö jonnekin?! Mänttä olisi mukava juttu, mutta kipeänä ei jaksaisi. On koko joulu oltu Kaijalla ja Raimolla, niin on aika väsykin. Ei joulu Espoossa kyllä samalta tunnu. Mutta niillä on uima-allas, joka on siisti. 

Ajetaan Mäntytielle. Matti käskee jättämään auton sivuun, että jää pelikenttä vapaaksi. You Don't Fool Me olisi juuri alkamassa. 

- Päivää ja tervetuloa. 

- Jaaha, päivää! Tuas on vähän kastamista. 

- Ja tässä kukkia. Olisko Tomille lääkettä, se on vähän kipeän oloinen? 

Kuka haluaa kukkia tuliaisiksi? Mitä niillä tekee? Talvella? Kaktushan olisi hyvä tuliainen. Se eläisi kauan ja olisi hieno. 

Saan Buranaa ja menen sohvalle. Muut lapset lähtee pihalle pelaamaan. Perkele! Minäkin haluan. Nukun hetken. 

Herätessä on aika hyvä olo. Juon limsaa ja syön pullaa. Muutkin ovat tulleet pihalta kahville. 

- Äiskä, nyt on jo ihan hyvä olo, voinko minäkin mennä? Meen maaliin. 

- Onkohan se kovin järkevää? Mitäs isä sanoo? Tai Eila? 

- No jos et kovin paljon riehu, niin mee ny kokeilemaan. 

Puen ja otan mailan. Pelataan puolitoista tuntia ihan täysiä. Käydään suihkussa. Jukalla on kaksi suihkua kellarissa. Aika siistiä. 

Kello on kymmenen. Pitää lähteä kotiin. Olo on aika hyvä. Nukun Vilppulasta eteenpäin enkä huomaa edes Egyptinmäkeä. Pappa tulee linja-autolla vasta huomenna.

Seuraavana aamuna on 38 kuumetta ja pirunmoinen yskä. Ei paljon lenkille mennä. 

---

Tuo joulu oli papan viimeinen. Se oli selkeästi jo vaisumassa kunnossa ja sydämen kanssa oli ollut ongelmaa. Ambulanssikin oli käynyt kerran-pari.

Omaa sairauksienpelkoista nuoruuttani ruokki sopivasti Mercuryn kuolema ja papan terveys. Alkoi olla myös murrosiän tuomia muutoksia, jotka lähtökohtaisesti pelotti. Mutta ei niistä huudeltu. Mentiin vain. Ja öisin mietittiin.

Mäntässä käynti oli suunnilleen parasta, mitä silloin oli. Serkkuni Jukka on parhaita kavereita edelleen, vaikka yhteydenpito on vähäistä. Kuitenkin 18-vuotiaasta 3-kymppiseksi pidettiin kovastikin yhtä. On oltu treenileireillä ja keikoilla ja vaikka sun missä. Pääasiassa valvottu tietokonetta pelaten.

Kukkia minä en vieläkään ihan ymmärrä. Eikö ne ole hienompia kasvamassa? Sellaiset ikuisuuskasvit kuten kaktukset, mehikasvit ja hukkakaura tai voikukat purkissa kyllä menisi. 

Loppuvuoden 1995 olinkin ihan päättömässä flunssassa. Sen kanssa meni helposti 2-3 viikkoa. Se auttoi mukavasti juoksukuntoon. 

Juoksutarinoita 47. Jääauto kuntoon (7.12.1995)

Itsenäisyyspäivä. Juoksen Tonille. Klapi-Aarre on katsonut Datsunia ja se pitäisi tänään saada kuntoon, kunhan vaihdetaan vielä öljyt. En voi juosta kovaa, ettei tule hiki. Siellä ei hikisenä tarkene, vaikka onkin lämmin talli. 

- Ei lähre öljynsuodatin irti sitten millään! Sen on täytyny olla aika huonossa paikassa säilös. 

- Se oli pihalla koivun alla. 

- No sitte ei oo ihme. Ny pitää mennä navettahan, jotta ehtii Linnan juhlille. Pitää kattua huomenna, jos sen sais irti. 

Perkele. Taas meni päivä hukkaan. Käydään vielä syömässä Riitan pannukakkuja. Juoksen kotiin. Pappa ihmettelee miksen katsonut Tuntematonta. Illalla katsotaan Linnan juhlia. Paavo Lipponen ei tullut vaikka piti. Varmaan niin kännissä. 

---

Syön välipalaa ja luen Akua. Puhelin soi. 

- Pyylampi. 

- Heikki tässä. Isä sai auton käyntihin ja meinas, että lähretään Osmanjärvelle kokeilemaan. Se meni jo auraamaan jäätä. Tuuksää, kun Markku ja Toni on johnakin?

- Tuun. Puen ja lähden mopolla heti! 

Jes! Auto kunnossa! Laitan haalarit päälle ja ajan Tonille. Menen suoraan halliin. Lehmät ammuu ja haisee rehulle. Pauli on tulossa jo kotiin, kun Valmetin turbo vinkuu. Se tulee halliin myös. 

- No, se lähti nyt käyntihin. Oli totta vie tiukas se suoratin. Aarre vaihto siihen tulpat ja akun. Bensaa pitääs olla jonku verran tankis. Ajakaa peräs sinne järvelle. Siellä pitääs olla jonkinlaane rata. Vaikkei nua renkahat varmaha mitää pirä. Ja Heikki vyä kiinni sitte! 

Jaa-a. Enhän minä autolla juuri ole ajanut. Kai se samalla lailla toimii kuin traktorikin? Koitan startata. Ja heti käyntiin! Heikki tulee kyytiin. Etsin valot päälle jostakin.

Ajetaan pari kilometriä järvelle. Auto haisee jotenkin hienosti vanhalle. Siinä on ralliratti. Penkki on vähän matalalla, mutta kyllä sieltä ulos näkee. Kytkin ottaa pirun myöhään kiinni.

- Mitenkäs se onnistu?

- Kytkin ottaa myöhään kiinni, mutta muutenhan se kulki hyvin.

- Joo, se nuas vanhoos autoos on vähän sellaanen. Se voi vähä tukkoonen olla, ku sillä ei oo ajettu. Mää sitä yritin vähän kierrättää, ku kävin Pullikas ja takaasin, mutta ei se nii äkkiä parane. Tuasta ajatte varovasti alaha. Ajakaa ny hetki, nii mää lähren navettahan.

- Joo. Kiitoksia!

- Ei kestä, ei kestä.

Huhhuh. Jääauto. Oma. Tai melkein. Puoliksi poikien kanssa. En oo kotona kertonut tästä mitään. Ajetaan Heikin kanssa puolisen tuntia. Heikki on vähän liian lyhyt ajamaan, mutta se tykkää olla kyydissä. Onhan se melkein viisi vuotta nuorempikin. 

Autossa tulee aivan helvetin kuuma. Lämmitin on jotenkin rikki. Pois päältä tai täysillä. Haalari pitää olla ylhäältä auki. 

Ajetaan takaisin. Ei meinaa nähdä mitään, kun tuulilasi menee huuruun. Puhallin on jotenkin epäkunnossa. 

- No menikö penkkaha? 

- Ei pahasti. Tai eihän ne kovat ollu. 

- Siks aurasinkin vasta tänään. Pitikö renkahat yhtään? 

- Ihan hyvin, mutta lämmitin on jotenkin rikki. Puhaltaa vaan tulikuumaa ja tuulilasi ei pysy auki. 

- Se on ollu niin kauan pihalla, että on sisältäkin kostia. Pitää kattua sitä puhallinta vielä. Jättäkää tuohon, niin ajan sen halliin sitte. 

Lähden kotiin. Olipa siistiä. Ehdin vielä hyvin koululle jääkiekkoa pelaamaan. Onkohan tänään ketään pelaamassa? 

---

Haluttiin jääauto ja löydettiin "kultainen" Datsun 100A saman kylän Jukalta. Se maksoi 500 markkaa. Minä maksoin 200 mk ja Toni veljineen loput. Tuo talvi oli kyllä hienoa säätöä auton kanssa. Nyt harmittaa, ettei autoa tullut säästettyä. Olisi hieno kesäauto. 

Tonilla oli lämmin halli, jossa oli hyvä rassata. Tonin isä ja setä olivat hyviä autojen kanssa, joten Apina-Datsun saatiin myös tulille. Lainasin kirjastosta Alfamerin Korjausoppaankin. Kyllä tuo autoista paljon opetti. Harmi vaan, ettei nykyautoille mitään itse pysty tekemään. Eipä ole kyllä tuollaista halliakaan. 

Tonin isä oli vähän juro ja hiljainen mies, mutta ystävällinen. Aika paljon näki vaivaa tuollaisen autoilun takia. Hyvin arvostettavaa ja toisaalta talviajamista erittäin paljon ja melko turvallisesti opettavaa. Koheltaminen jäällä on turvallisempaa kuin liikenteen seassa. 

Linnan juhlat katsottiin aina. Ja katson vieläkin. Ei niissä minusta mitään pahaa ole. Pitkään jatkuneet perinteet luovat turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta maailmassa, joka tahtoo kehittyä nyt vauhdilla, jossa ei aivot ihan kestä perässä. 

Juoksutarinoita 46. Polvi lonksuu (2.-9.10.1995)

Radiossa soi uutta AC/DC:tä. Hard as a rock. Tykkään siitä. Tykkään myös Iron Maidenin Man on the Edgestä. Hieno video.

Pitäisi lähteä lenkille. Käyn koululla. Jalat tuntuu aivan älyttömän jäykiltä. On kylmäkin, mutta aurinko paistaa. Männyt huojuvat hiljaa tuulessa. Kohta on pakkasta. Perkele.

Tuntuuko tässä vähän polveen? Jotenkin pistää ulkoreunasta. Alamäki varsinkin. Saatana! Ei tule mitään. 

Juoksen lenkin väkisin ja menen seisomaan kylmään järveen. Pappa on katiskalla. 

- Piruakos sinä siellä järves seisot? 

- Jalkaan sattuu!

- No mitä se siihen auttaa? 

- Kylmä auttaa! 

- Pöpiä touhua...

Jalka on illalla kipeämpi ja rappusten kulkeminen sattuu. Ei pysty kyllä juoksemaan huomenna. Kuuntelen huoneessani Radiomafiaa ja teen Hornetin pienoismallia. 

---

Lauantaiaamu. Periaatteessa hyvä asia, mutta sen yleensä pilaa joku työ, minkä isä keksii. 

- Jaaha, huomenta. Mites se jalaka? 

- Kipiä. Ei pysty juoksemaan ja portaissa kävely sattuu. 

- Kuulostaa juoksijanpolvelta. Pitää tilata Markulle aika hierontaan. Nyt täytyy vaan teherä sitten muuta. Lähretään tekemään niitä aurauskeppejä mettätien varteen. 

- Eii! Ei kai sekään nyt polvelle hyvää tee? 

- Se justihin tekee, vähän erilaasta liikettä. Mää meen teroottamaan sahat. Syä ja tuu sitte navettakellarille! Otat jokkut huanot hanskat, ei näppylähanskoja eikä mitään uusia. 

- Ne kaikki on ihan reikäsiä! 

- Ei ne niin oo, loppuhun käytetään. 

Etsin hanskoja eikä samaa paria löydy. Äiti lähtee joihinkin työhommaan, pappa lähtee sen mukaan. Sami menee Nikolle ja Sanna Miialle siksi aikaa. 

- No niin, vihroon ja viimeen! Ota tuo raivaussaha ja vesuri ja kypärä tuasta!

- Eikö bensaa? 

- Ei tarvitte, ne on täynnä. En kyllä ymmärrä miks mun pitää näitä keppejä tehrä? Mitä minä tästä hyödyn? 

- Meidän luokka saa tästä rahaa luokkaretkeä varten. 

- No mitäs se mua hyöryttää? Olis tärkiämpääkin tekemistä. Mullehan pitääs maksaa tästä. 

- Älä jaksa! 

Minä menen raivaussahalla risuja edeltä ja isä kaataa moottorisahalla isompia puita ja niitä tikkuvärkkejä. 

Isältä loppuu bensa. Se näyttää mulle, että sammuta. 

- No niin, sitten kasataan niitä tuonne tienvarteen. Saat sitten niistä latvoista karsia tikkuja. 

- Mitäs sää teet? 

- Enkös mää nyt tehny jo? 

Kävellään peräkkäin kohti metsätietä. Yhtäkkiä tuntuu pisto kädessä. Ja niskassa. 

- Ai saatana! 

- No? Ai! Voi perkele, maa-ampiaasia! Juokse! 

Juostaan sata metriä kauemmas. Ampiaisia ei enää näy. 

- Voi totta jumalauta, ku kiukkuusia! Pistikö sua? 

- Joo, monta kertaa. Käsiin ja kaulaan. 

- Näytäs. Saakko henkiä? Turpooko kaula? 

- Ei tunnu ainakaan, mutta sattuu. 

- Joo, mennääs kotia. Ei tuonne voi nyt mennä. 

Minua pisti seitsemän ja isää 13 kertaa. Laitetaan kylmäpakkausta ja Hydrocortisonia pistokohtiin. Olo on aika kipeä. 

---

Tuossa kohtaa sain ensimmäistä kertaa juoksijanpolven. Se vaivasi monet kerrat jälkeenpäinkin, koska kasvoin koko ajan pituutta. Reidet ja pakara oli jumissa aina. 

Isä oli siinä oikeassa, että metsätyöt ja muut hommat helpottivat rasitusta. Tuli täysin erilaista rasitusta. Silti kasvun tuomille kivuille ei oikein ehtinyt tehdä mitään. 

Isän tapa oli aina piruilla hommista, jotka se joutui tekemään vain meidän tai jonkun muun hyödyksi. Vaikka se sitä paljon tekikin. Kunhan länkytti. Uusia työhanskoja meillä ei vieläkään näy, joten se ei ole muuttunut. Kaikissa on reikä eikä paria ainakaan ole. 

Meidän luokka, kuten muutkin Alavuden luokat keräsivät rahaa tekemällä aurausviittoja. Silloin ne eivät olleet muovisia ja punaisia, vaan ihan männyn latvoja, jotka oli ihan loppua lukuun ottamatta karsittu. Sitä voi miettiä paljonko niitä tarvittiin, jos 50 metrin välein oli kummallakin puolella tietä yksi. Muistelen, että tein 600 kappaletta. 

Juoksutarinoita 45. Liika hauskaa (24.8.1995)

Jalasjärvi. Vettä sataa. Jotenkin alkaa kisat jo riittämään. On väsy. 

Yläkoulujen pm-kisoissa ei muita Alavudelta ole kuin minä, Päivi ja Teija. Osallistun maastojuoksuun. Siinä on varmaan paras mahis menestyä. 

Verkkailen reitin. Tuntuu ihan hyvältä kuitenkin. Reisiin on vähän kylmä. Tuomo menee aivan menojaan jo alusta asti. Muuten porukka on kasassa ihan viimeisille sadoille metreille. Kiri ei lähde jotenkin yhtään. Häviän ihan vähän Matille. Loppuverkkailen muiden kanssa. 

Kotimatkalla isä käy rakennusliikkeessä ja viipyy siellä ikuisuuden. Niin kuin aina. 

Kroatia on hyökännyt Serbiaan. Illalla pitää muistaa tankata mopo. Toivottavasti huomenna ei sada. 

---

Ollaan Tonin ja Eskon kanssa mopolla koulussa. Meinataan lintsata käsityötunti koulusta ja lähteä Alajoen kautta Keskiselle. 

- Pentti, Pentti! Meidän pitäis lähteä palauttamaan kirjoja kirjastoon, kun ne on jo nyt myöhässä. Voidaanko lähteä aikaisemmin tunnilta? 

- Jaa-a, kunhan ette jää auton alle. Sitten saatte jälki-istuntoa. 

- Joo. 

Hahhah. Onpa Pentti hauska. Lopputunti meneekin lähtöä odotellessa. 

Lähdetään Alajoelle. Toni meinaa ostaa isomman eturattaan. Jos uskaltaa. 

- Päivää! Mitäs sais poijille olla? 

- Päivää... Onko teillä 14-eturatasta? 

- Orotapa, niin tarkastan. On meillä. 

- No jos sellaasta...

Nauretaan Eskon kanssa Tonille. "Jos sellaasta". Pikkuusen paniikissa.

- "Jos sellaasta, jos sellaasta!" 

- No mikä teirän on? 

- "Jos sellaasta, jos sellaasta!" 

- Mitä siitä ny sitte? 

- "Jos sellaasta, jos sellaasta!" 

- Kyllä sitte pitää olla... Mennäänkö ny jo? 

---

Ajellaan vanhaa tietä Keskiselle. Taivas alkaa näyttää sille, että kohta sataa. Kastuukohan tässä? Toisaalta hyvä, niin ei ole puintikeli. Ei tarvitse mennä kuivaajalle. 

Esko haluaa ostaa valkomaalitussin, että saa renkaiden tekstit valkoisiksi. Pitäsköhän itsekin? Minä ostan punaista sprayta. Mopon vanteet ovat jotenkin kuluneet. Pitää maalata uudestaan. 

- Joko, Esko, oot pelannu Doomia? 

- Joo, Paulilla on se. Ei oo niin hyvä kuin Wolffenstein. 

- Onhan se MikroBitin mukaan hieno? 

- On se hieno, mutta siinä on vaan jotain mömmöjä, ei saksalaisia. 

- Pitääskö olla "gestapo!"? 

- Pitääs. 

Otetaan valkotussit ja kilistetään kaikkia spraypulloja. Nauretaan aivan hulluna. Mennään levyhyllylle. Esko katsoo E-Roticin levyä. 

- Meinaakko ostaa? 

- Pitääsköhän? 

- Osta ny, siinon tissit! 

- Tai osta Alanis Morrissette! Siinäkin on melekeen. 

- Mää ostan tämän. 

- Saat sitten kopioida mulle. 

- Ja mulle! Käydään heti ostamas kasetteja! 

Käydään kasettihyllyllä. Ostan Maxellin ysikymppisiä viiden paketin. Toni ostaa TDK:ta. Sitten vielä irtokarkkia. 

Karkkihylly on taas laajentunut. Otan pussirullan. Se tippuu kädestä ja pyörii auki kymmenen metrin matkalle. Pojat nauraa niin paljon, ettei ne voi olla samalla hyllyllä. Otan sonninpääkarkkeja ja sieniä. Vähän lakutoukkia ja draculoita. 

Kassallakin on vielä naurussa pidättelemistä. Laitetaan ostokset reppuun. Minä laitan Tonin reppuun, kun omassa on reikä. 

- No niin poijjat! Sitte tuutte mun peräs tuonne. Käydään vähän juttelemas. 

Vartija ottaa meidät mukaansa. Pala nousee kurkkuun ja tulee kylmä hiki. Mitä me ollaan mulla tehty? 

- Teillä oli vähän liika hauskaa tuolla kaupas.

- Täälläkö ei saa nauraa? 

- Saa, muttei nuan paljua. Kattotaanpas sinne reppuuhin! 

Avataan reput. Istutaan vierekkäin penkillä, johon mahtuisi hyvin puolitoista ihmistä. Minä ja Esko ollaan aika totisina, Toni näyttää hyvin kyllästyneeltä. 

- Tutkitahanpas ne reput. Sää oot varmahan jo siitä pussista natustanukkin. 

- Joo. 

- Mistäs te nuo penaalit ootta saanut? 

- Kyllä ne on ihan meidän omat koulupenaalit. 

- No, menkää ny sitte, mutta seuraavalla kerralla vähän rauhallisemmin. 

Saatanan äijä. Mennään mopoille ja ajetaan kotiin. Vettä sataa Jokivarrelta eteenpäin kaatamalla. Farkut on litimärät ja irtokarkit klähmääntyy farkkutakin taskuun. Hyvä reissu. 

---

Kisoja tuli tuolle vuodelle tosi paljon. Runtattiin Herras-Jaakon ja Karin kanssa kahden tonnin rajaa. Minä en siihen päässyt. Kunto oli kuitenkin ihan ok.

Kroaatit hyökkäsi Serbitasavaltaan. Operaatio Myrsky. Lopulta tapahtui noin 200 tuhannen serbialaisen joukkopako. 15-vuotias voi ohittaa tuollaisen yhdellä lauseella.

Me oltiin vain tavallisia teinipoikia. Eikä edes oltu mitenkään epäilyttäviä. Naurettiin vain. Minä ja Esko ei uskallettu olla kärkkäitä, mutta Tonilla hajosi hihat auktoriteettien kanssa, Toni uskalsi kettuilla.

Tuo kotimatkan sade pilasi mun farkkutakin, kun salmiakit suli taskuun. Samana iltana minulle nousi kova kuume. Hieno reissu.