Tulen alakertaan iltapalalle.
- Käypä, Tomi, pyytämässä pappa ilta kahville, kun keittiö on valmis.
- Moneksi?
- No vaikka kahdeksaksi.
- Joo, onko jotain hyvää?
- Poikavauvaa.
Miksei pannaria tai lättyjä koskaan...
- Pappa! Kahville kahdeksalta!
- Jaa mitä?
- Äiti käski iltakahville kahdeksalta.
- Jassoo. Mitä se kello on?
- Vähän yli puoli.
- No minä tuun.
Istutaan kahvilla. Sami heittelee koripalloa tuvassa. Mau-Maukin on sisällä ja ihmettelee uutta keittiötä.
- No ny o komia keittiö! On monenlaasta laitesta. Mitäs laittehia täs onkaan?
- Eihän uusia oo ku tiskikone. Tai kaikkihan on uusia, mutta muita on ollut ennekin.
- Vaissoo. Meinasin huomenna lähtiä kirkolle. Pitää vähän asioolla käyrä.
- Huomiseksi aamuksi on luvattu tosi kylmää. Kannattaakohan sun huomenna lähteä?
- Eisukaan se niin kylymää. Tuun aamusta heti, niin saa Tomi lykätä mun kelekalla tiehaaraan.
Ilta heitellään Samin kanssa koripalloa. Äiti ei tykkää, mutta isä heittää myös pari kertaa. Olispa oikea kori.
---
Herään kylmään. Lämmittelen hetken puhaltimen edessä ja menen alakertaan.
- Huomenia! Moneltas lähretähän?
- Joskus kymmenen yli...
- Selvä. Huura mut, jos en kuule.
- Joo...
Lykkään papan tienhaaraan. Pakkasta on yli 20, mutta päiväksi pitäis lämmetä. Äiti tulee vasta kymmenen autolla, kun sillä on Sapsussa joku kotikäynti aamusta.
- Tattis! Moneenkos sullon koulua?
- Kahteen. Niinku aina.
- Jaha. Mää tuun jo kahrentoista autolla takaasi.
- Joo.
---
On hemmetin hieno keli. Lähden kyllä heti lenkille. Illalla varmasti hyvät jääkiekkopelit, kun on tällainen sää. Onpa siistiä, että on perjantai!
Äiti tulee samalla autolla kotiin. Sillä on lyhyempi päivä.
- Onpa hieno sää! Pappa on näköjään kävellyt, kun kelkka on vielä tuossa.
- Joo, mää lähden heti lenkille.
Äiti kertoo jostain työjutuista ja minä työntelen kelkkaa liukumaan aina itsekseen 10 metriä.
Sanna seisoo eteisessä ja katsoo meitä. Äiti heiluttaa sille, mutta se ei heiluta takaisin. Se tulee portaille seisomaan. On totinen ja itkenyt.
- Sanna, rakas lapsi, mikä on?!? Kerro!
- ...Pappa. Pappa on kuollut.
- Ei! Ei ei, ei saa valehdella! Eihän se ole totta?!
Äiti lähtee juoksemaan Sannan luo. Koko piha sumenee. Aurinko paistaa harmaata valoa. Ei ole kylmä eikä kuuma. Aistit eivät toimi. Kävelen sisään.
- Markku, eihän se ole... Ei ei voi olla!?
- Joo. Ny se meni.
- Ei voi...
- Tomi, tuupas käydään laittamas lippu.
- Joo.
- Miten pappa kuoli.
- Sydänkohtaus linja-autoasemalla.
- Okei.
Nostetaan lippu puolitankoon. Menen huoneeseeni ja kuuntelen Queenin Greatest Hits kakkosen läpi istuen lattialla lämpöpuhaltimen edessä. En osaa olla. Lähden lenkille.
Juoksen Tonille. Toni lähtee kävellen minun kanssa takaisin päin. Kerron sille, että pappa kuoli. Jollekin on kerrottava. Toni kääntyy Osman risteyksestä takaisin.
Juoksen Leenan kaupalle ja laitan nimen kirjaan. En halua mennä vielä kotiin. Lähden takaisin Tonille päin. Jatkan siitä Pullikkaan. Ja siitä Hanhiperälle.
Ajatukset eivät ole juoksussa yhtään. Ei ole nälkä, vaikken syönyt mitään. Otan vähän lunta hangesta. Pian olen jo Liedenpohjassa. Hupsis. Kahdeksan kilometriä kotiin.
Juoksen reippaasti. Vauhdista en tiedä. Hämärää on. Vähän nälkäkin. Lenkille tulee mittaa noin 25 kilometriä.
Kotona on jo vieraita. Eila ja Ritva ainakin. Isä käskee siivoamaan, kun tulee porukkaa. Eino, Antti ja Matti tulevat yhtä aikaa. Jäykkää on aluksi, mutta se helpottaa pienellä konjakilla.
Illalla katsottiin isän kanssa The Thing - "se" jostakin. Ei puhuttu mitään.
---
Keittiö tuli valmiiksi. Se oli hurja juttu siihen nähden, että aiemmin esim. tiskattiin käsin ja lämmitettiin vesi puuhellalla. Sapsussa on sama tiskikone edelleen.
Muistan hyvin tuon perjantaisen auringon ja sen muuttumisen synkäksi, harmaaksi mössöksi. Papan kuolema oli tiukka paikka. Pappahan minua pienenä oli hoitanut. Asunut samassa talossa sekä ollut olemassa aina.
Pappa oli viimeisellä reissullaan käynyt varaamassa hautapaikan, perunut Ilkan tilauksen, tavannut kaveriaan ja ostanut pari pulloa Koskenkorvaa. Siinähän ne tärkeimmät.
Hanhiperän lenkin kiersin aikamoisella tyhjäkäynnillä. Ei niin minkäänlaista käsitystä väsymyksestä, nälästä tai oikein janostakaan. Oli muuta ajateltavaa.
Ei me muuten oikeasti syöty poikalapsia, vaan meillä jostain käsittämättömästä syystä sanottiin mokkapaloja poikavauvaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti