torstai 2. maaliskuuta 2023

Juoksutarinoita 51. Pappa

 



Pappa ei ollut fyysisesti iso mies. Paljon minua lyhyempi. Haisi Menneniltä, kaljalta, kalakeitolta ja savulta. Savulta siksi, että pappa poltti ihan liian pienellä liekillä puita takassaan. Ihme ettei häkämyrkytykseen kuollut... Muiden hajujen lähdettä voitte miettiä. 

Pappa teki hyvää kalakeittoa. Siinä oli aina kalan pää mukana. Muistan täysin elävästi sen hajun, joka tuli papan keittäessä kalakeittoa. Siellä se kuunteli radiota ja oli pipo päässä sisällä myös talvella. Jutteli väärään numeroonkin soittaneiden kanssa herkästi tunnin. Kyseli sukulaiset, ammatit, kaikki. 

Ruotsinlaivalla olin pari kertaa kahdestaan papan kanssa. Niin sanotuilla kansipaikoilla. Ei siis sänkyä vaan sellaiset nojatuolit. Enää sellaisia ei näy. Pappa ei puhunut suomen lisäksi oikein mitään kieltä ja kuitenkin vähän kaikkia. Vilpitön kiinnostus kaikkea kohtaan kuitenkin auttoi ymmärtämisessä ja niin sitä hyvin pärjättiin Ruotsissakin. 

Pappa tykkäsi olla erilainen. Tunnistan samaa itsessänikin. Papasta oli siistiä jos asiat olivat "vähän erikoosia". Papan elämänohje oli "olla viisahasti vähän pöpi". Eli esittää tyhmempää kuin onkaan. Enpä muista kenen hautajaisissa pappa oli laittanut päähänsä lasit, joissa ei ollut toista linssiä. Kahvijonossa kirkkoherran nähden pappa sitten kutitti silmäänsä linssin läpi ja naureskeli muiden ilmeille. 

Toinen elämänohje oli "tulla kaikkien kans toimehen" eli löytää ne asiat, mitkä kulloisellekin keskustelukumppanille tai työparille on merkityksellisiä. Tällä sai luottamuksen. 

Pappa halusi olla muille avuksi. Ei hyötyä itse. Sosiaalisesti hän oli todella hyvä. Oli pidetty seuramies ja sai kylällä paljon aikaankin. Toimi vakuutusasiamiehenä ja täytteli kyläläisten veroilmoituksia. Ajoi esimerkiksi leirintäaluetta Sapsalammelle. 

Papan kanssa käytiin kylässä monessa paikassa. Minä istuin potkukelkassa tai pyörän tarakalla. Kuuntelin, kun muut mummot ja papat höpisi papan kanssa. Joivat kahvia tai viinaa. Mutta ei koskaan örvellysryyppäämistä. Hyväntahtoista tissuttelua ja sota-ajan purkua. 

Pappa oli jännä tyyppi samassa talossa asuessaan. Se tykkäsi hamstrata kaikkea. Niin kuin isä nyt ja varmaan minä 30 vuoden päästä. Tavaraa oli niin helkatisti. Kun mentiin kysymään, että "pappa, onko sulla...", niin pappa ehti vastata "on", ennen kuin saatiin lause loppuun. Ja yleensä oli, tai sitten viriteltiin jostain. 

Parhaita muistoja papan kanssa on Commodore Vic-20:llä shakkipelin pelaaminen. Minä hoidin siirtohommat ja tietokoneen käytön, pappa siirrot. Pappa opetti minulle shakkia ja korttipelejä. Myllyä ja tammea. Koko suku pelasi koiraa ja odotti aivan liian kauan papan miettiessä siirtojaan. "ptru, ptru, ptru... Äläs ny huali...". 

Pahaan saumaan osui oma teini-ikä. Kun vähän olisi ymmärtänyt, että aika voi loppua kesken. Olisi kysellyt sodasta, lapsuudesta ja elämästä. Mutta ehkä niin ei ole tarkoituskaan. Sitä taakkaa ei välttämättä tarvitse. 

Pappa oli yhtä kaikki mahtava hahmo. Kun minä olin pieni poika, oli pappa aina läsnä. Kiikkustuolissa istumassa tai navetan rapuilla kalaa perkaamassa. Tai tuskin se oikeasti oli, mutta siltä se tuntui. 

Papasta jäi pelkkiä positiivisia muistoja. 

Kuvassa: Pappa (oik.) ja naapurin Väinö puimassa joskus 1990-luvun alussa. Väinön lapsenlapsi muuten pui meidän pellot nykyisin. Ja sitä ennen pui hänen isänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti