Jason Arnott on tehnyt kolme maalia. Aika siistiä. Arnottin kortin on ensimmäinen, jonka sain ensimmäisestä korttipakkauksesta. Parkhurst ja. Ne on kyllä vähän rumia, mutta inva-kioskilla oli vain niitä ja Toppseja ja ne on vielä rumempia.
Radiossa soi Babylon Zoon Spaceman. Teen "läksyjä" eli piirrän huoneessani. Yritän piirtää New York Islandersin logoa. Sain Jussilta kopioituna Jääkiekkolehden NHL-extran. Siirrän siitä viikonloppuna pelaajat Faceoffiin. Siistimpää pelata oikeilla nimillä. Voisikohan niistä tehdä itse pistepörssin?
Lumipallo lentää ikkunaan. Isä on pihalla ja viittoo jotain. Avaan ikkunan.
- No?
- Laita vaatteet päälles ja tuu auttamahan! Liukuovi on tippunut kiskoiltaan.
- Joo. Kohta.
- Ei ku heti. Eikä parahia vaatteita sitte!
Liukuovi on toisesta päästä tippunut kiskoiltaan ja roikkuu vinossa toisen pyörän varassa.
- Saatana, kun on satanut lunta ja sitten ollut lämmintä, niin se on kasaantunut kiskoille. Kun lykkäsin auki, niin sehän meni niin lujaa, että nousi stopparin yli. Justihin sain kiinni, ettei koko ovi tullu alaha.
- No mitäs nyt?
- Se pitää saara paikallensa. Se on sitte pikkuusen painava. Monta sataa kilua.
- Eihän me sitä jakseta nostaa?
- Pakkohan se takaasi on saara. Sieltä tuloo lunta niin paljon sitte latohon, että menöö kaikki pilalle. Koitetaanpas nostaa.
Ei puhettakaan, että se nostamalla saataisiin käännettyä. Lankuista tehty liukuovi natisee, kun toisen pyörän kiinnitys jo antaa periksi.
- Voi ny tottajumalauta! Kohta se hajuaa tuokin!
- Miks ne on noin painavat? Eikö kannattais olla peltiset ovet niin ku muuallakin on?
- Kannattais ja kannattais. Ne kuule maksaa! Eihän ovis mitään vikaa oo, kun ne vaan pysyy kiskoollansa. Mää haen tikkahat ja yritän tuolta ylähältä painaa sitä seinää kohoren.
Isä hakee alumiinitikkaat ja säätää niitä pidemmäksi.
- SAATANA!!! Jo jäi sormi välihin. Ja verta tietysti. Perkeleen perkeleen perkele! Hae rautakanki äläkä vaan seiso siinä!
Yritän olla nauramatta. Otan rautankangen noin metrin päästä käteeni.
- No mitä mää teen?
- Laitat sen kangen tuonne alle ja kangootat sillä tuota ovia. Mää meen tuonne ylähä ja koitan painaa sen kiskoillenss.
- Näinkö?
- Kunnolla kiinni siitä kangesta! Se ei saa olla ku lehemän hännän pääs letkuamas! Nyt väännät, kun mää työnnän ovia.
Nostan ovea sen minkä jaksan. Ei nouse tarpeeksi. Isän vääntökään ei riitä.
- Nosta, nosta!
- Nostan aivan täysiä!
- Miten sekin on nuan heiveerööstä? Koitas ny oikein jaloolla ponnistaa!
- Minä nostan aivan täysiä, saatana! En saa enempää, eikö kannattais tuolta päästä yrittää?
- Ei siitä tuu mitään, kun pitäs vetääkin sitten yhtä aikaa.
Isä tulee alas.
- Voi ny helvetti... Koitetaas ny vielä kerran. Ota sää sillä kangella!
Nostetaan. On lähellä, muttei lähelläkään. Isä heittää piponsa maahan ja potkasee sen lumipenkkaan.
- Voi ny helvetin kuustoista, seittämäntoista ja kahareksantoista!
Isä ottaa rautakangen minun kädestä ja hakkaa kangella ovea 5-10 kertaa niin kovaa kuin jaksaa.
- Voi ny perkelehen perkele! Jeesuksenristuksenperse! Olkohon saatanan paska! On tärkiämpääkin tekemistä. Laita rautakanki paikallensa!
Isä nostaa piponsa hankesta, heittää sen maahan vielä kerran ja pomppii sen päällä. Se kävelee sisälle. Hymyilen itsekseni.
Katson ovea hetken ja työnnän sen varovasti seinän viereen. Laitan kangen kulman alle ja työnnän tosi hiljaa ovea samalla kun nostan kangella. KLONK. Ovi on kiskoillaan.
No niin. Minähän sanoin! En varmasti sano isälle, että se meni noin helposti paikalleen.
---
On lenkki-ilta. Meiltä lähdetään. Keli on mukava. Aika valoisa jo. Pikitie on sula, mutta Pyylammen takana on varmasti vielä vähän lunta. Ainakin kuraa. Tuoksuu kovalta juoksulta. Ehkä jopa ennätykseltä.
Verkkailen tienhaaraan ja sanon lähteväni muutaman minuutin miesten perään. Minulla on punainen kello kädessäni.
- Älä lähre sitten liian aikaasin!
- En, en. Pitää venytellä vielä.
Sinne ne ukot lähti. Juoksen muutaman kerran sillalle ja takaisin. Hyppelen muutaman kerran. Talitintit laulaa ja vesi lorisee tieltä lampeen.
Heitän takin koivun oksalle ja kiristän kengät. On aika viileää, mutta kyllä kovaa juostessa lämpiää. Autot ovat menneet, tie on tyhjä. Voin lähteä matkaan.
---
Innostuin NHL-korteista aika myöhään. Innostuin kuitenkin. Niihin meni paljon rahaa ja niihin nähtiin paljon vaivaa. Yllärinä keräilin San Jose Sharksin kortteja ja maalivahteja. Sami ja serkutkin tästä innostui ja kyllä niitä säädettiinkin. Kortit ovat edelleen tallessa. Tästä syystä 1995-2000 vuosien NHL on aika hyvin hanskassa. Ei esimerkiksi Ron Hextall minulle mikään Pittsburghin GM ole, vaan Philadelphian äksy maalivahti, joka teki ensimmäisenä maalivahtina maalin.
On aiemminkin tullut kerrottua, että isä on erityisen hauska ukko vihaisena. Sellaista Aku Ankka -tyyppiä. Tuo liukuovi-episodi oli huvittava, varsinkin kun se piti tehdä jotenkin niin hankalasti. Ei kuitenkaan ollut rohkeutta vastustaa tarpeeksi. Eikä varsinkaan olla oikeassa. Liukuovet kyllä todellisuudessa painavat paljon ja ovat edelleen aika vaivalloisia.
Kevääksi kääntyvät talvi-illat ja märkä asfaltti. Mudan tuoksu ja semmoinen kevyt pakkanen. Talven jälkeisen treenauksen ja kuuden kilon kerrospukeutumisen väheneminen sekä hullu kulku. Ennätystä ei tullut, mutta kova juoksu kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti