Vielä tämä viikko ja sitten joululoma. Äidin mielestä pitäs lukea kirjoituksiin. En minä kyllä vielä joululomalla lue. Sittenhän on ihan lukulomakin sitä varten. Jarmon kanssa on sovittu, että sitten luetaan.
Alkaa olla lunta. Pitäskö hiihtää tänään? Jalat on aika kireät. Jos olis vähän vähemmän tärähdystä? Tulisko vähän voimaakin armeijaan?
Koulussa on jotain puurojuhlan tanssiharjoituksia. Lintsaan ne sujuvasti. Käyn salilla. Se on järkevämpää. Ei kai ne tanssit nyt niin vaikeita ole, meen vaan johonkin taakse. Onhan ne nyt pari kertaa harjoiteltu. Ihan se siinä ryhmässä kulkee.
Äiti tulee pois Sinikan kyydillä. Voin mennä autolla kotiin. Pitäskö ajaa Jokivarren kautta? Näkis, olisko siellä latu.
---
Latu oli. Onkohan sukset missä voiteessa? Vois niitä kyllä vähän katsoa. Taidan ottaa isän Järviset, on vähän paremmat.
- ISÄ!!!
- No? Isä vastaa navettakellarista.
- Otan sun sukset!
- Onko teillä huomenna jo hiihtua?
- Ei, kun meen tänään Jokivarrelle. Siellä oli jo latu.
- Niitä pitää voirella!
- Joo, mää haen ne ja katton.
- Minä voitelen, sää et tiedä, missä voiteet on. Katootko postin?
- E. Kuinka niin?
- Sulle tuli Utista kirje.
- Tuliko? Missä se on?
- Joo. Tuvas. En avannu.K
Kävelen reippaasti sisään. Missä se posti on?
"Teidät on kutsuttu laskuvarjojääkärikoulun pääsykokeeseen Utin Jääkärirykmenttiin..." Huhhuh... HUH - HUH... Jes! Sinne mennään, en kuitenkaan pääse urheilukouluun. Otan kirjeen, en kerro vielä isälle ja äidille.
Sydän hakkaa. Ryhti kohenee. Katson hauiksiani... No joo, tekemistä on. Mutta kyllä minulla kunto kestää. Treenaan, niin että saan täydet pisteet. Tässähän vaatimukset onkin:
Reppujuoksu: 5 kilometriä. Radalla. Helppo. Sitä ei tarvitse treenata. 14 leukaa?!? Mitä?!? Saan ehkä kolme. Punnerruksiakin noin helvetisti... Hoh. Joo-o... On hommia.
---
Isällä on huippusukset. Järviset, mutta kilpasukset. Olen kevyempi kuin isä, joten pitää painaa kovempaa suksea maahan. Mulla on pitkä fysiikka ja lyhyt matikka. En osaa laskea tuota, mutta tajuan voiman merkityksen käytännössä. Saatanan Veijo, kun on niin vaikeaselkoinen.
Jokivarren pururata suksilla. Olenkohan muuten ollut koskaan hiihtämässä täällä? Näyttää niin erilaiselta talvella. On täällä jonkun muunkin auto.
- Terve!
- Terve.
- Etkös sää oo Markun poika?
- Joo. Tomi.
- No niin arvelinkin. Tunnekkos sää mut?
- Juhani?
- Joo. Oot tullut hiihtämähän?
- Joo. Pitää harjootella, kun haen laskuvarjojääkäriksi.
- Älä helvetissä!? Mää olin sillon 70-luvulla.
- Ai jaa?! Oliko se kova paikka?
- Oli, mutta pirun hieno! Voitaas käydä täällä hiihtämäs yhres, niin mää kerron, mitä kannattaa tehrä.
- Joo, se passaa. Kyllä mää sinne meinaan, kun en varmaan pääse urheilukouluun.
- Eikä se mitään, vaikka pääsisitkin. Ei se reeni hukkahan mee.
- No ei.
- No meillähän oli pirun kylmä talvi...
Juhanin kanssa hiihdetään kymppi. Juhani hiihtää vanhoilla Rotanloukku-siteillä. Ja aivan kuin sillä olis jotkut lapikkaat jalassa. Juhanin jutut nostaa innostusta. Vaikuttaa kovalta paikalta. Ehkä nyt teen jotain oikeasti tärkeää.
---
Minähän lusmuilin ison osan vanhojentanssiharjoituksista. Alavudella ne siis tanssitaan kolmosen jouluna. Puurojuhlassa ja silleen. Ei se vaan napannut. Cicapon osaan, mutta muut lajit olivat siinä ja siinä.
Kutsu pääsykokeisiin sai melkomoisen treeni-innon aikaan. Hiihdin, juoksin, kävin salilla, tein lihaskuntoa hulluna. Ja voin kertoa - hulluna.
Juhani oli ja on jännä tyyppi. Maanviljelijä, joka kulki lapikkaat jalassa. Oli kuitenkin ollut laskuvarjojääkäri 70-luvun tienoilla. Se on oikeasti ollut silloin ihan reipas koulutus. Jos armeijakuri ja ikävän kautta johtaminen oli minulla eri luokkaa kuin nykyisillä, niin on se vastaavasti tuolloin ollut ihan päätöntä.
Juhani kuitenkin innostui siitä, että hain kouluun ja hiihteli minun kanssa mielellään, vaikka on varmaan sellaisen 25 vuotta minua vanhempi. Hauskaa ja jännittävää aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti