Heittelen kiviä järveen. Mietin, että olen Seppo Räty. Heikki ajaa meille. Sillä on harmaa Terässiipi. Jalkavaihteilla. Se hyppää vauhdista pois pyörän päältä ja antaa pyörän kaatua hiekalle.
- Moro! Mitä Lytö?
- Terve... Meinasin lähtee kalaan.
- Veneellä vai?
- Ei, kun rannalta heitellen. Se on kivempaa.
- Onko sulla toista virveliä? En viittis hakee kotoa.
- No on isän vanha avokela. Abu. Siinä on kyllä vanhaa siimaa, eikä mulla oo perukkeita.
- Ei se mitään. Solmitaan siima suoraan uistimeen!
- Kyllä se käy, mutta ei sanota isälle. Ei se kuitenkaan antais lainata.
Minä otan itselleni Rapalan Minnow Spoonin. Keltaoranssin. Heikille annan Nils Masterin Spearhead-vaapun. Se on vähän syöty jo, mutta hyvä. Keltaoranssi sekin.
- Mitähän siimaa tässä on?
- En kyllä tiedä. Varmaan 0,30 tai voi olla 0,45, mutta vanhaa se on. Eikä siinä kelassa taida toimia jarru.
- Ei se mitään. Ei tällä kuitenkaan mitään saa.
- Lehtihauki...
- No ei oo vielä!
- Ei oo kyllä kaukanakaan.
Lähdetään kiertämään järveä vastapäivään. Ei meinakaan nykäistä. Mau-Mau kiertää meidän kanssa. Luulee saavansa kalaa.
Leton tuntumassa heitän perinteisesti koivuihin. Heikki kiipeää hakemaan uistinta. Liian pitkä vapa tuohon kohtaan. Olisi pitänyt ottaa Ugly-Stik.
Tullaan Asunmaan mökille. Siinä on kaislikkoa ja hiekkaranta. Heitellään laiturilta.
- Aivan kuin olis nykäissyt!
- Paskat siellä mitään ole!
- No ei näköjään, jotain sammalta vaan.
- Mullakin nykäs!
- Samaa sammalta.
- Ei, kun nyt on kiinni!
- Oho! Uiko tukkina?
- En osaa sanoa, mutta tuntuu isolta!
Maailman isoin hauki hyppää 15 metrin päässä. Se näyttää uljaalta vasten Lamminmäen peltoja. Mau-Mau pelästyy ja juoksee pos laiturilta. Minä pelästyn ja juoksen innoissani pois laiturilta. Jarru huutaa, eikä pidä yhtään.
- Saatanan jarru! Pakko jarruttaa tällä veivillä.
- Älä päästä sitä lumpeisiin ettei se pyöritä niiden ympäri!
- Helppo sanoo, kun jarru ei pidä. Vittu, kun ei ole haavia! Hyppäät sen päälle, kun saa sen laiturin viereen!
Riisun saappaat ja valmistaudun hyppäämään. Pelottaa, että hauki puree tai en saa sitä kiinni.
- Se alkaa väsyä. Otan sen oikealle puolelle! Ei, kun vasemmalle! Sittenkin oikealle!
Viiden metrin päässä laiturista hauki hyppää vedestä ja on kuin kierteellä. Aurinko kiiltää se suomuista. Naps.
- Voi jumalauta! Siima poikki!
- Eiii!
Hauki hyppää vielä kerran ilmaan kuin kertoakseen, että "eipä teistä kummoista vastusta ollut". On hiljaista.
- Vitun vittu! Se olis ollut iso! Ainakin kymppikilonen!
- Aivan älytön! Uistin jäi varmaan sen suuhun! Se oli niin kauan kiinni!
- Lähdetään kertomaan isälle!
- Ei se usko.
- Uskoohan se, kun siimakin on poikki ja siinä on hampaan jäljet.
Ei uskonut. Ainakaan ei myöntänyt. Käyn illalla vielä yksin heittelemässä. Ei pienintäkään nykäisyä.
---
Tänään ei tarvitse mennä normaalisti kouluun. On koulujen pm-kisat ja ne on Alavudella. Onneksi. Lenkillä on kulkenut paremmin, mutta ei hyvin.
Pärjäämistäkään ei ole luvassa, koska samassa sarjassa juoksevat myös 9-luokkalaiset.
Keli on puolilämmin, mutta tietysti tuulee. Kenttä on rakennettu älyttömän tyhmään paikkaan. Miksei se ole Montussa, jossa olisi tuuletonta?
Startissa on liikaa porukkaa. En tunne oikein ketään, kun suurin osa on vuotta vanhempia. Äkkiä nyt vaan kisa pois alta ja illalla Latoajoihin.
Pam. Lähdössä on tönimistä, mutta pääsen liiankin kärkeen. Olen ehkä kolmantena. Ensimmäinen 200m on minulle liian kovaa, tunnen sen. En kuitenkaan voi lähteä pussista pois.
Etusuorallakin on vielä hirveää tönimistä. Juoksen ihan sisäreunassa. Tiedän, että olen hyvä asettamaan askeleeni muiden rytmiin. Tämä rytmi on minun normaalia rytmiä nopeampi. Meidän luokan tytöt kiljuu jotain.
Yläkeuhkoihin sattuu jo. Kello soi. "1.07!!! Ravista käsiä ja pysy siinä!", isä huutaa. Tämä on aivan liian kovaa, mutta en voi hidastaa. Kari ei muuten ole minun edellä. En uskalla katsoa taakse.
600m. Olen vieläkin aika kärjessä. Sivulla on kuitenkin porukkaa. En pysty kiristämään yhtään, tuntuu niin pahalta.
Loppusuora. En tunne käsiäni. Sivulta menee porukkaa ohi. Isompia. Näkö sumenee. Maali. Kaadun nurmelle korkeuspatjan viereen.
- Se oli hyvä. Hapottiko loppu?
- Joo... Liian kova alku.
- Ei, nuan se pitääkin juasta! Voitit Karin.
- Ai jaa.
Voitin Karin. Jumaliste! Jes! Voin siis pärjätä hyville. Verryttelen Esan kanssa hetken.
---
Tänään alkaa Latoajot. Pyöräillään Jussin kanssa Heikille. Portti on tänä vuonna enemmän metsässä.
Pyöriä menee sisään paljon. Kaksi vuotta sitten oltiin Tupun kanssa puumajassa yötä. Joku ajaa suoraan sisään ja kävelee portille kertomaan, että oli ajanut tutkaan ja sitä karkuun sisälle asti.
- Se oli ajanut tutkaan Orivedellä.
- Joo ja se oli ajanut kolmeasataa Virroilta tähän!
- Mutkat polvi maassa!
- Ei sen pyörä mene niin kovaa.
- Menee, menee! Se on viritetty Ninja!
- Tänne vissiin tulee joku poliisirynnäkkö.
- Mennään rantoja pitkin alueelle odottamaan! Viedään pyörät Jaatiselle.
En haluaisi mennä alueelle, kun se on kiellettyä. Lähden kuitenkin muiden mukana.
---
Lopulta isä uskoi. Viikkoa myöhemmin se sai sen saman hauen verkolla Lamminmäen pellon vierestä. Sillä oli minun Spearhead suussa. Hauki painoi 8,9 kiloa ja oli 104 senttiä pitkä. Meitä ärsytti verkkokalastaminen, joka vei hyvät virvelihauet.
Kari oli yksi etappi minun juoksu-uralla. Koko kesä oli ollut vähän motivaatio-ongelmaa, mutta nyt se taas hiukan helpotti. Olin kasvanut aika paljon ja voimaakin alkoi vähän olemaan, joten nopeuden siemen alkoi heräämään.
Latoajot oli iso moottoripyörien kokoontumisajo Sapsalammen leirintäalueella. Parhaimmillaan siellä oli yli 500 pyörää. Se oli pikkupojille kova juttu. Harlikoita ja kovia jätkiä. Käytiin keräämässä niiltä tarroja ja kuvaamassa pyöriä. Kawasaki-kerhoa aina odotettiin, sillä ne ajoi kovaa ja keulivat meille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti