Torstai-ilta. Viikon TV-8 km. Isä ja muut ukot lähtivät edeltä matkaan. Lenkkinä tietysti Pyylammen kierto. Katuvaloja ei ole, mutta kuu loimottaa hienosti. Ensimmäiseen kolmeen kilometriin ei edellä näy ketään. Ne pirulaiset ovat taas lähteneet kiihdyttämään.
Arvon tienhaarassa ehkä näkyi valo, eli sellaisen 800m ovat edellä. Juhanin koira haukkuu ja puoliväli. Kuunvalo heittää edessä olevaan mäkeen sellaisia varjoja, että ei voi olla varma juokseeko siinä joku.
Kotatiehaara. Kolmen porukka. Olisiko Matti S lähtenyt irti? TV tästä on kaukana. Ihan voi kisaksi laskea. Vanhan Peltolan mäki on liukas, mutta muistan sen ulkoa. Muistan myös routaheiton notkossa.
Lamminmäen kohdalla tuoksuu AIV-rehu. Neljän porukka näkyy vastamäessä. Veikon kohdalla pitäisi saada porukka kiinni.
Reilu kilometri maaliin... siis kotitiehaaraan. Matti S tulee selkä edellä vastaan. Ei ne muutkaan kaukana mene. Käännytään vanhalle 66:lle Matti P:n ohitan alamäessä.
Kantatie 66. Kuu ja ne muutamat katuvalot paljastavat isän ja Pekan siinä edellä, noin 100 metrin päässä.
Hengityksessä tuntuu ja on kuuma. Otan pipon pois päästä ja näppylähanskat kädestä. Tuosta Kurunsaaren tiehaarasta pistän viimeisen vaihteen.
300 metriä. Saan isän ja Pekan kiinni. Sopivasti tulee auto vastaan ja isä nykäisee. Laitan kaikki peliin. Ohitan isän juuri pysäkin kohdalla ja tuntuu kuin voisin juosta vaikka kuinka kovaa.
Istun lumihankeen ja kukaan ei pysty puhumaan, vain höyry nousee ja sydän hakkaa. Matti S tulee maaliin. "Voi perkeleen kossit!"
Olen väsynyt, mutta tyytyväinen. Voitinpas koko sakin. Tuoksuu talvelle. Saunassa ukot juovat Lapin Kultaa, minä Afri-Colaa.
---
Tämä kirjoitin jo Facebookiin aiemmin noin puoli vuotta sitten. Siksi, että keli oli samanlainen kuin tuolloin. En kuitenkaan selitellyt sitä mitenkään.
Pyylampi on varmasti eniten kiertämäni lenkki. Se on järvi, jonka rannalla pappani synnyinkoti sijaitsee. Emme kuitenkaan itse asuneet Pyylammen rannalla. Suhteellisen mäkinen reitti. Vähän yli puolet asfalttia. Loppu hiekkatietä. Mittaa vähän kiertotavasta riippuen 8,2-8,6 km.
Isän lenkki-iltaporukka on varmasti iso syy sille, että oma juoksemisen jatkui teini-iän yli. Monina aikoina lenkit eivät kiinnostaneet. Kisat ja vetotreenit kyllä. Viikon lenkki-ilta oli "kisa", jossa oli draamankaarta ja jännitystä. Ja saunaspekulaatiot.
Juoksimme usein Gundersen-menetelmällä kovempia lenkkejä. Syynä varmaan se, että vanhemmat halusivat verkata matkan alkukilometrit. Tällä tavalla tuli myös ikimuistoisia loppukirikamppailuja.
Tämän juoksun muistan erityisen hyvin. Lenkkivihkossa lukee "VOITIN". Voitin isän aiemmin jollain lyhyemmällä lenkillä, mutta siitä jäi jo silloin mielikuva, että isä antoi voittaa. Tässä se ei sitä varmasti tehnyt, vaikka voi muuta väittääkin.
Tämä on yksi lapsuuteni parhaista muistoista. Pieneen on ihminen tyytyväinen. AIV-rehun tuoksu, kuutamo ja kunnon loppukiri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti