Juoksutarinoita 68. Vuosi 1996

Pappa kuoli heti alkuvuoteen. Se loi pohjan koko vuodelle, eikä se ihan sellaista peruskalliota ollut se pohja. Koko vuosi tuntui jonkinlaiselta epävarmuudelta. Tai sen peittelyltä.

Kavereista tuli entistä tärkeämpiä. Suuri osa ajasta menikin niiden kanssa. Urheillessakin se olisi voinut mennä, jos olisi ollut ehjä. Tässä koeteltiin varmaan viimeisen kerran sitä motivaatiota, että juoksenko vai en. Kuntoutus ei ollut yhtään sitä, mitä kaipasin. Tuosta päästiin yli pääasiassa kylän lenkki-iltojen vuoksi.

Kasvoin paljon pituutta ja mukaan tuli mopoilut. Se toisaalta saattoi olla ihan tervetullutta, koska näin lepoa kaikesta liikkeestä tuli edes vähän. Samalla kasvoi ymmärrys moottorivehkeisiin. Tästä on ehdottomasti ollut apua myöhemmässä elämässä.

Musiikissa tärkeintä oli meininki. The Offspring oli varmaankin se kovin juttu, myös Prodigy ja Scooter olivat taajaan kuuntelussa. Radiomafian juttuja unohtamatta.

Rallissa suosikkini oli tietysti Colin McRae. Ajotyyli oli raaka, ja sekös viehätti. Em-jalkapallossa Hollanti pelasi huonosti häviten rankkareilla Ranskalle jo puolivälierissä. Davor Suker oli kova jätkä muuten vain. 

Olympialaiset Atlantassa oli vuoden odotetuin tapahtuma. Rantasen keihäskulta oli mykistävä juttu. Seurasin lähes kaiken mahdollisen, mitä televisiosta tuli.

Juoksussa Anne-Mari Sandell huitoi Suomen ennätyksiä liukuhihnalta. Rujo juoksutyyli kävi silmään, mutta juoksuvauhti aiheutti kateutta. Miehissä suosikiksi alkoi nousta Vasalan Samuli ja maailman tasolla tietysti Haile.

Koko vuosi oli omituisen sekava ja myllertävä. Se varmaankin kuului juuri tuohon ikään. 

Juoksutarinoita 67. Independence Day (11.12.1996)

Huomenna on englannin koe. Pitäisi lukea, mutta reppu on koululla. Eikä mulla ole kirjaa, kun on yhteinen Jarkon kanssa. Säästöä.

Kuuntelen Offspringia ja Stratovariusta ja yritän suomentaa niiden kappaleita. Kyllä minä sanoja muistan, mutta en kielioppia. Sanakirjakin on niin saatanan paksu, että hermo menee.

En ole tunnillakaan suuremmin kuunnellut, kun opettaja on ankea. Tarja on kyllä ihan todella ankea. Se oli meillä hetken jo yläasteella. Se on tiukkis ja sitten se jää tuijottamaan jotenkin irstaasti. Hyi helvetti!

Huomenna mennään myös katsomaan Independence Day Jarmon, Eskon ja Tonin kanssa. Oon viimeksi käynyt katsomassa jonkun Golden Eyen vuosi sitten. Saakohan sieltä popcorneja?

---

Äiti tekee ruispuolukkapuuroa. Menen sen kyydissä. Joudun kävelemään seurakuntatalolta, mutta ei tarvi odottaa kylmällä pysäkillä.

- Luitko kokeeseen?

- Joo, koko alueen.

- No hyvä. Mitä teillä on kieliopista?

- Ei siellä semmosta oo, jotain keskustelutaitoja tai jotain.

- Haluatko, että vielä harjoitellaan?

- En. Väsyttää.

- Miks sulla on vanha reppu? 

- Tähän mahtuu liikuntakamppeet samaan. 

Lakkais nyt kyselemästä. En nyt oikeasti jaksa. Toinen reppu on koulussa ja en osaa. Kai se jotenkin menee. Sit kirjoituksiin jos lukis.

- Heippa, onnea kokeeseen! Tuun sitten hakemaan elokuvista.

- Joo, Toni ja Jarmo tulee meidän kyydissä!

- Joo, hyvin ne mahtuu.

- No kai ne nyt mahtuu, höntti. Ei ne mitään läskejä ole!

- Ei sanota toisia läskiksi!

- En sanonutkaan, sinä sanoit!

- No niin, heippa nyt.

- Heippa.

Lähden kävelemään hautausmaan ohi. Menen papan haudan kautta. Pappa kuoli liian aikaisin. Osaisin nyt vasta jutella sille. 

-Moro, ootko lukenut? 

-En sitten yhtään. Ei ollut kirjaa. Kai se läpi menee. Luitko ite? 

-Vähän. Mutta ei jaksanut kauheasti. 

-Olisin kerrankin ehkä jaksanut, mutten muistanut ottaa reppua kotiin. 

-Ei kai ne niin vaikeet oo. 

-Nyt se Haukionkala tulee. Tsemppiä! 

-Jees! 

Koe on paska. Luetun ymmärtäminen ja sanajutut menee ihan ok. Kai. Aine on aina ankea. Lähden puolen tunnin kohdalla. En jaksa enempää. Käyn lenkillä tässä välissä. 

---

Joudun vähän myöhästymään ruotsin tunnilta, kun käyn suihkussa. Älytön harmi. Iltapäivällä on onneksi maantietoa. Fantom onkin parhaita opettajia Erikin jälkeen. 

Koulu loppuu. Toni ja Esko sanoivat menevänsä Kannikkaan. Kävelen sinne. Siellähän pojat on kahvilla ja kreemimunkilla. Otan samanlaisen, mutta juon omenalimsaa. 

Mennään siitä kirjastoon. Pojat sekoilee käytävien välissä, minä katselen sarjakuvia ja levyjä. Ärsyttää, ettei Akiran uusinta osaa ole vieläkään tullut. Mikä siinäkin on? 

Käydään hakemassa karkkia Kyntäjältä. Riitta vie meidät siitä elokuviin. Jarmo siellä jo odottaakin. Joudumme odottamaan pihalla, ovet ei vielä ole auki. 

- Onkohan se hyvä? 

- Oikeastaan ihan sama, kunhan päästään sisälle. Munat jäätyy. 

- Olisko järkeä pistää pipo ja hanskat?! 

- Miten ne munia lämmittää? 

- Voihan sää tunkee ne housuihis. 

- Ai munat? 

- Niin. Kananmunia housut täyteen niin alkaa lämmittämään. 

- Pitää koittaa. Tulis nyt saatana avaamaan! 

- Oisko aika siistiä jos saatana tulis avaamaan? 

Ovi aukeaa. Yritetään olla röyhkeitä, mutta ei viitsi töniä tyttöjä ja aikuisia. Töysäläisiä kyllä voi töniä. Kuten Jyrkiä. Sillä on varmasti maailman isoin pää. 

Ostan popcorneja. Niissä on liian vähän suolaa. Mennään istumaan. Olen syönyt popcornit ennen kuin Will Smith lyö avaruusoliota turpaan. 

- Oliko vähän siisti? 

- Oli kyllä! Säikähdin helvetisti, kun se ukko ärähti siihen ikkunaan. 

- Eiköhän kaikki säikähtänyt. 

- Mitä huomenna on koulus? 

- Alkaa pirteesti historialla. 

- Ei saatana. 

- Kyllä saatana. 

Esko lähtee. Äitikin tulee hakemaan. Onneksi Corsa on lämmin auto. 

---

Olin tavattoman huono lukemaan kokeisiin. Luin kyllä muuten paljon, mutta en koulukirjoja. En tehnyt läksyjä koskaan ja reppukin oli usein valmiiksi koululla. Olisi voinut toimia toisinkin. 

Englanninopettaja Tarja ei ollut suosikkiopettajia. Varmaan kenenkään. Jotenkin sellainen keski-ikäisen naisen flirttaileva olemus ei maistunut teinipojille ollenkaan. Hällä oli jonkinlainen miestenlehti historia, josta tuo Haukionkala-lempinimikin juontaa. Siitä voi jokainen arvailla jutun sisältöä. Kokeesta sain 6-. 

Kannikka, kirjasto ja Kyntäjä. Siinä ne yleisimmät ajanviettopaikat. Lisätään siihen vielä Kesport. Vähissä oli paikat, mutta riitti. Ja kirjaston valikoimahan oli oikeasti hyvä, varsinkin sarjakuvien osalta. Niitä on tullut jonkin verran harrastettuakin. 

Independence Day oli meille sukupolvikokemus. Se oli aidosti hieno ja tarjosi huumoria, toimintaa sekä ihan ok tarinan ainakin tuohon maailmanaikaan. Edelleen muistan, kun naurettiin Will Smithin lyödessä ufo-oliota turpaan keskellä aavikkoa. Turpaanlyönti on vain tainnut jäädä nyt miehellä vähän päälle. 

Juoksutarinoita 66. Tukka-Nurkka (29.11.1996)

Onneksi on perjantai. Ja epäonneksi sataa vettä ja räntää. Koulun jälkeen menen kirjastoon tai Kesportiin. Parturi on puoli viideltä.

Viimeinen tunti on matikkaa. Ja Veijoa. Kylläpä kiinnostaa. Osaan kyllä laskut, mutta ei jaksa perjantaina. Sharks voitti Chicagon 3-2.

- Miksi me mennään parturiin jonnekin Katteluskylälle?

- Se on halpa.

- Mutta se on kaukana.

- Isä sanoi, että sää juokset sieltä pois. Osaatko sää?

- Osaan. Mikset voi odottaa?

- Minä jään sinne sitten sun jälkeen. Mulla menee ainakin kaks tuntia.

- Ei helvetti, minä juoksen!

- Älä manaa!

Katteluskylä on jossain Pollarinkylän takana. Mitään ei voi olla sen takana. Tai ei ainakaan mitään järkevää. Sehän on aivan metsässä. Onkohan siellä kauppaa? Tai sähköjä? Osaako ne kirjoittaa? 

Parturi on jonkun ison maatilan pihassa. Ulkorakennuksen päädyssä. Voiko täällä mitenkään olla tarpeeksi asiakkaita? Tukka-Nurkka nimenä ei ainakaan houkuttele. 

Astutaan pihaan. Haisee navetalle ja rehulle. Pimeää on jo ja sitten pitäisi vielä juosta kotiin. Onkohan äiti muistanut taskulampun?

- No päivää! 

- Päivää. 

- Pojankos tukkaa sitä ensin leikataan?

- Joo. Tomi juoksee sitten kotiin. 

- Juoksee? Eikös täältä ole aika pitkä matka?

- 15 km. 

- Herran ihme! Millaistapa leikataan? 

- Semmonen kuin se on ollutkin. 

Parturinainen hölöttää äidin kanssa ihan taukoamatta. Miten kukaan jaksaa tuota kolmea tuntia? 

- Nyt se olisi valmis. Miltäs näyttää täältä takaa? 

- Ihan hyvä. 

Sanooko kukaan koskaan, että se on takaa liian lyhyt tai pitkä tai, että se näyttää ihan paskalta? Ei varmasti. 

- Mää meen nyt! Missä taskulamppu? 

- Voi hyvänen aika! Minä unohdin sen! 

- Yllätys. 

- Voithan sinä jäädä odottamaan. 

- En jää, kyllä siellä näkee. On mulla heijastin. 

- Osaatko nyt varmasti?

- Joo joo, heippa. 

Enhän minä nyt ihan varmasti osaa, mutta ei täällä nyt voi ihan vikaankaan mennä. Tai voi juosta Killinkoskelle, mutta se on epätodennäköistä. 

Jaaha. "Tienhaarasta vasempaan". Sen muistan isän sanoneen. Oiskohan sitä ollut kilometri, ja sitten lukee Sapsalampi oikealle osoittavassa kyltissä. Lähden hölkkäämään. 

Kylällä näkyy paljon valoja ja pieni lumikerros valaiseekin hiukan. Metsissä ei kyllä lunta ole, mutta tiellä on luminen pölykerros. Kohmeinen tie rapisee tossun alla. 

Risteys. Kyltti, jota pitää katsoa ihan läheltä. Mustassa kyltissä lukee Sapsalampi. Lähden sinne päin. 

Tiellä näkyy parin talon valot. Aika kaukana ne tiestä ovat. Housulampi voisi olla tuossa. Ollaan ehkä oltu tuosta päästä virvelöimässä joskus. Mikähän järki on ollut näin kauas pyöräillä? 

Housulammen jälkeen alkaa pimeys. Tai ei nyt niin pimeä ole, mutta ei valopisteitäkään. Todennäköisesti sillä paskalla lampulla olisi nähnyt vielä huonommin. 

Metsä ääntelee. Rapisee. Naksuu. Karhuthan on jo talviunilla. Susia ei täällä ole ja muut ei tapa. En mieti. Yritän luetella kaikki NHL-joukkueet. Muistaisinko niiden maalivahditkin? San Jose - Hrudey ja Belfour, Anaheim - Guy Hebert ja Shtalenkov, Pittsburgh - Barrasso ja Lalime... 

Taloja! Jes! Ja järvi. Tuon täytyy olla Vääräjärvi. No tästä osaan kyllä. Kauniston jälkeen tulee vaan pitkä ja pimeä väli. Olikos se Hattula täällä jossain? Siellä asuu se iso mies, joka kuulemma teki tukkikuormaa paljain käsin. 

Juoksu ei ihan kulje. Tämä väli on mäkisempi. Lumikerros on sellainen, että se ärsyttävästi kasaantuu lenkkarin pohjaan. Pitää potkia sitä välillä maata vasten pois. 

On kyllä pimeää. Ahdistavan pimeää. Pitää kiristää vauhtia. Perkele, kun ei ihan tiedä onko tie epätasainen vai ei. Nilkka vähän muljahtelee, se se on perseestä. Haluan pois täältä! 

Vihdoin Honkolan mäellä. Pitäskö piruuttaan juosta kierros pururataa? Valojen syttymisessä kyllä kestää. Onhan tässä toisaalta jo juostu pimeässä. Joo, kyllä minä kerran sen kierrän. Voin isälle sitten miestellä. 

Juoksen reippaasti Tiinanmäen ympäri. Nilkka meinaa pyörähtää pari kertaa. Se kyllä ärsyttää. Sammutan valot. Vielä kolme kilometriä. 

Huhtalan suoralla tuulee. Jotenkin aina vastaan. Helkatin peltosuorat! Miten jossain Lapualla voi asua? 

Ullan kaupalla palaa vielä valot. Kilometri. Jaksaisko juosta ihan kovaa lopun? Ei ehkä jaksa. Nälkäkin on. Kotona on varmaan jotain mikrossa lämmitettävää ruskeaa kastiketta. Eikä limsaa varmasti. Perkele. 

- Nykkö vasta kotona? 

- Ei sieltä nyt ihan puolessa tunnissa juokse! 

- Eihän sieltä ole kymppiä enempää. 

- Varmasti on! Ja juoksin kerran pururadan ympäri. 

- Sammutikko valot? 

- Kyllä. Meen nyt syömään. 

- Siellä on kastiketta. Vie puita mennessäs! 

Yllätys. 

---

Katteluskylä tai Kattelus. On kauempana kuin Pollarinkylä eli ihan järkyttävän kaukana. Pollarissa on maanviljelijöitä ja Katteluksessa ei mitään. 

Vaikka olin jo "iso poika" oli pimeillä kyläteillä juokseminen vähän pelottavaa. Varsinkin tuolla suunnalla oli karhuja ja huhuttiin olevan susiakin. Nykyään siellä varsinkin niitä on. Varsinaiset hirviöt ei niinkään pelottaneet. 

Tällaisia ne kuitenkin oli pitkät lenkit tuolla. Ja lenkin mitta oli muuten 16 km aka "reilu kymppi". 

Juoksutarinoita 65. Myöhään kotona (15.11.1996)

Koulu loppui. Linja-autossa yritän nukkua. Ei jaksa nyt yhtään yläasteelaisten mölyämistä. Tuomo istuu vieressä. Se nukkuu aina.

Mennään viideltä Pekan kanssa pururadalle lenkille. Ihan kahdestaan. Eli ehdin hyvin vaihtamaan mopoon pienemmän takarattaan. Laittaisko ihan 33:sen ja antais edessä olla vakion? Kiihtyisi edes vähän. 

Äiti ja isä lähtee tänään jonnekin. Ehkä Ikaalisten kylpylään tai jonnekin. Olisikohan ne mennyt Matin ja Ailan kanssa? Mummo tulee vahdiksi.

Ajan mopolla Tiinanmäkeen. Keli on kylmä. Toivottavasti ei tule pakkasta, kun sitten on niin pirun liukasta. Pekka ei vielä ole tullut. Se on aina myöhässä. 

Laitan mopon vähän pusikkoon ja menen sytyttämään tolpasta valot. Ei lähde ekalla päälle. Perkele! Potkaisen tolppaa ja valot syttyvät. Lähden juoksemaan takaisin lähtöpaikalle. Miksei sytytys ole tuossa lähtöpaikalla? 

Pekkaa ei näy, joten käyn loppusuoran toisessa päässä hölkkäämässä. Pururata on hiukan kohmeessa. Olisi hyvä keli juosta kovaa, mutta jalka ei taida sitä vielä kestää. 

Pekka tulee parkkiin, kun valot näkyvät. Näyttää vähän samalta kuin ennen Suurajoissa, kun autot tulivat pimeästä mäen takaa. 

Kierretään kahdeksan kierrosta rataa. Mennään Pekalle reipasta, mutta minulle ehkä ihan sopivaa vauhtia. Ajan takaisin Sapsun takaa. Hannukselan suoralla saan mopon menemään 72 km/h. Vähän tahmeasti kiihtyy, mutta ei jaksa säätää enää. 

Isä ja äiti on lähdössä, mummo laittaa ruokaa. 

- Vahdit, Tomppa, sitten vähän noita kersoja!

- Joo joo, onhan mummo täällä. 

- Kyllä ne osaa, menkäähän nyt siitä jo! Tule, Aki, syömään jauhelihakastiketta. Minä kuorin perunat. 

- Oon Tomi, en Aki. Käyn suihkussa ensin. 

Mummo aina kuorii perunat valmiiksi. Kun se ei kuulemma ole miesten tehtävä. Hyvä! 

---

Syöty on. Nyt vaan kamppeet kasaan ja Jarmolle. Mitähän laittaisi päälle, ettei jäädy? 

- Meen käymään Jarmolla. Tuun joskus. 

- Ekkö jääkään maijaa pelaamaan? 

- Ei ny ehdi. Pelatkaa kolmestaan. 

- Tuu pian kotiin!

- Kyllä mulla nyt vähän aikaa menee. Sinne on 20 kilsaa. 

- Voi hyvänen aika, miten pitkä! Aja nyt varovasti. 

- Joo joo. Heippa! 

Paskat sinne niin pitkä ole. Vähän reilu kymppi. Eihän sieltä nyt ihan ajoissa tulla. Mutta ei mummo äidille ja isälle kerro. Kai?

Mopo menee sen 75 km/h. Huonosti kiihtyy. Parempi olis kolmekutosella rattaalla, mutta kun se on niin kulunut. Koukkaan Jarmon pihaan. 

- Kah, naisihin lährös! Meinaakko päästä vähän sormella kokeilemahan? 

- Oo ny hiljaa! Otakko kahvia? 

- En mää. Juon sitä vaan kisapäivinä. Missäs Jarmo? 

- Tuolla se huonees koittaa tällätä. Otakko pienen ryypyn? 

- Eihän ne nyt ota, kun ovat mopolla. Oohan ny ihmisiksi! 

Jarmon vanhemmat on mukavia. Menen Jarmon huoneeseen. 

- Katos, mulukku! Vaihdoikko rattaan? 

- Joo, mutta ei se oo hyvä. Ei kiihdy. Tuleeko Neva-Jermu? 

- En usko, että äiteensä päästää. Ei ainakaan tätä kautta. 

- Ai tuleeko professorikin? Nappaskengät jalaas? 

- Mee nyt helvettiin siitä! 

Jarmon isä käy vähän kurkkimassa. Vesa on kutsuttu, mutta voi olla ettei se pääse. Jarmo soittaa jotain teknoa saatanan kovalla. 

- Eiköhän mennä. Mulla ei oo mitään mukana. Uikkarit ja pyyhe. 

- Ei ne tytöt kyllä saunaan uskalla. "Menee tukka ja meikit."

- Ihan sama. Osaaksää sinne? 

- Kai suurin piirtein. Siellä se on Käyttö-Autoo vastapäätä. Ja näkyyhän siinä niiden mopot varmaan vieressä. 

- Joo, Miia meni jo ajat sitten. 

Ajetaan keskustan kautta. Rinki pitää kiertää, mutta ei jäädä juttelemaan ettei tule kuokkavieraita. Paikkakin löytyy heti. Minna tulee ovelle. 

- Moi! Ai te tulitte kahestaan? Missäs Vesku? 

- Ei siitä kuulunut mitään. Tuskin Kaisla sitä päästää. 

- No höh. Tuolla on pizzaa ja sipsejä ja limsaa. Jättäkää kengät siihen, niin ei tuu siivottavaa. 

Jari on jo naurattamassa tyttöjä. Kierrellään paikat. On uima-allas ja kaikki saunatilat. Tuoksuu kloorille. Tytöt on nättinä. Syödään karkkia ja yritetään olla hauskoja. Anu ja Maarit hihittää ihan punaisina. 

Käydään saunassa ja uimassa. Jarmo on lihaksikas. Saatana. Ei paljon juoksijana ole lihaksia. Yritän peittäytyä pyyhkeeseen. 

Olen minä sentään uimaan hyvä. Sukelletaan kilpaa. Koitetaan tehdä vaikutus. Jari keskittyy flirttailuun. Ovikello soi. 

- Moi! Tulithan sää kuitenkin! 

- Joo, meni vähän myöhään. 

Se on Vesku. Virnuillaan Jarmon ja Jarin kanssa. 

- Paljo vetoo, niin on kauluspaita?

- Eikä heitä takkia pois. 

- Lakkaa aivan vitusti. 

- Nahkakengät. 

Vesa tulee kädet takin taskussa altaalle. Kauluspaita, kaulaliina ja pirusti lakkaa tukassa. 

- Terve, olikko nevalla? 

- Vai sikoja panemas? 

- Hö!? Ristuksen kusipäät! Oli vierahia. 

- Niin varmaan! Ota ny takki pois ja tuu saunaan!

- Emmää, justihin kävin suihkus. 

Lopetetaan saunominen. Syödään ja pelataan Rappa-Kaljaa. Jarmo on ilman paitaa, Jari yrittää hiplata tyttöjä ja minä olen pelle. Vesa on korrektisti tuolilla. Takki päällä, hölmö. 

Kiusataan tyttöjä sammuttelemalla valoja. Ne kiljuu ja me säikytellään. Ei täällä taaskaan mitään läheisempää tapahdu. Kaikki on kiltisti ja aika on mennyt nopeasti. Vesakin lähti ajat sitten. Ai saatana! Paljonko kello on?! 

Kello on vähän yli 12. Nyt on kiire! Sanoin Sannalle, että oon yhdeltätoista kotona. 

- Mun pitää mennä. Piti olla tunti sitten kotona. 

- Paljonko kello on? 

- Yli 12. Perkeleen perkele. 

- Voi saatana! Mun kans! Ny on kiirus! 

- Lähteekö Miia? 

- En, kun meen Sannalle yöks. 

- Siivoo, Jari, sää!

Lähdetään kotiin. Mennään Jokivarren kautta. Jarmo koukkaa Autionmäelle. Sen S-ykkönen haisee hirveältä. Kakstahtipaska. 

On varmasti pakkasta. Visiiri menee huuruun. Hyvä, kun siinä on naarmujakin. Samin pönttö kaatu mettätiellä. 

Kuuskutosella ei meinaa uskaltaa ajaa täysiä. On perjantai ja paljon liikennettä. Voi olla liikkuviakin. 

Ajan mopon latoon. Säikähdän Mau-Mauta ja yritän mennä hiljaa kellarin kautta sisälle. Ei onnistu, mummo tulee tupaan. 

- No siinä sää oot! Kyllä oon ollu huolissani. Meinasin jo soittaa poliisille. Missä sää oot ollut? 

- Jarmolla. Mopo hajos. 

- Mikset soittanut? 

- En muistanut. Ja ehtinyt. 

- Tuolla on lättyjä. Sitten maate. 

- Joo. Hyvää yötä. 

Onneksi mummo on kiltti. Otan lättyjä kouraan ja menen huoneeseeni. Kirjoitan lenkin ylös ja mietin, pitäiskö käydä punttisalilla, että joskus olis tyttökaveri. 

---

Äiti ja isä oli harvoin yhdessä missään. Ei tietysti ollut sellaisia vahtejakaan. Mummo alkoi olla lähempänä kahdeksaakymppiä. Ja vähän hajamielinen jo. 

Pekka oli lenkkiporukan nuorin mies. Sellainen kolmevitonen-nelikymppinen. Hurahti kuitenkin juoksuun ja halusi juosta useammin. Seurasi urheilua, niin se oli ihan hyvää lenkkiseuraa. Vähän kyllä puhui liikaa, ja päälle. Niin kuin minä nyt. 

Mopon viritys oli ns. pakollista. Vakiomopolla keskustaan meni ikuisuus. Minulla oli hyvä yksilö tuo mopo ja se kulki mukavasti. Oli myös parempaa kaasaris, mutta en uskaltanut sitä aina pitää. Tuolloin oli myös vielä liikkuvia poliiseja, jotka olivat uhka ajokortille. Nykyään poliiseja on niin vähän, että voi varmaan huoletta viilettää. Toki valvontalaitteet on paremmat. 

Jarmon vanhemmat oli mukavaa sakkia. Ainahan ne kaverin vanhemmat oli jotenkin parempia kuin omat. On nimittäin parit illat istuskeltu Jarmon isän ja äidin kanssa höpöttelemässä. Saatoin siellä käydä, vaikkei Jarmo ollut kotonakaan. Saihan aina kiusata Jarmon siskoja. 

Meillä oli sellainen löyhä kaveriporukka noiden tyttöjen kanssa. En nyt tarkasti muista, mutta suurempia seurusteluitakaan ei tainnut olla koskaan. 

Jari oli Taippakylän naistenmies. Vähän ehkä kovempaa esitti kuin todellisuudessa oli. Ei niin pelle kuin minä ja Jarmo. Vesku on minun pikkuserkku ja tuollaisissa paikoissa korrektisti huolitelluissa vaatteissa. Veskun isä oli sikafarmari, jolla oli myös turvetuotantoa. Vesaa oli hyvä härnätä, kun se otti itseensä aika herkästi. 

Tuo oli hyvä reissu. Edelleen muistan etureisissäni kuinka helvetin kylmä oli pelkissä farkuissa ajella kotiin. 

Juoksutarinoita 64. Sähköhoitoa ja pottuvetoja (26.9.1996)

 

- Se Kaitsu on "melkein lääkäri".

- Melkein lääkäri. Mitä paskaa se tarkoittaa?

- Fysioterapeutti se on, mutta sen isä Taito sano aina, että se on melkein lääkäri.

- Huono juttu.

- No, se on kuitenkin juossu itte, niin se tietää.

Jaa, se on tämä ukko. Se lähettäjä. Kyllähän minä tämän tiedän. Tällä on se Porsche. Ei voi olla ihan huono mies.

- Terve! Mikäs se on miehessä vikana? 

- Tällääset ne sieltä anto mukahan.

- Jaha, katotaas.

Ukko katsoo lausuntoa ja pyörii samalla satulatuolilla. Seinillä on kuvia Porscheista ja ylipäätään kaikesta saksalaisesta. Porsche on ainut hyvä asia Saksasta. No ehkä Dieter Baumann on myös hyvä.

- Vai repeämä siellä olis. Ootko tehnyt sillä nyt mitään?

- Oon mä välillä käyny kokeilemas. Ja välillä vähän pelannut sählyä. 

- Sählyä? Eikö se tuu kipeäksi? 

- Ei se siinä tunnu, mutta jos juoksee yhtä mittaa viis minuuttia niin se alkaa tuntua. 

- Jaha... No, minä testaan sitä vähän ja sitten sille laitetaan sähköä. Isäs vois oikeestaan mennä asioillensa niin voidaan jutella miesten juttuja, eikös? 

- Vai niin, no mää tuun tunnin päästä hakemahan. 

Kaitsu laittaa jalkaan jotain tarroja ja sitten alkaa sähköiskut. Kaitsu istuu tuolissaan kädet puuskassa ja tarinoi autoista ja vaikka mistä. Saan kuulemma juosta, jos ei satu. Jos sattuu, pitää lopettaa. 

---

On lenkki-ilta. Matilta. Ovat kuulemma menossa Tiinanmäkeen. Äiti on vähän kiukkuinen, kun isä on taas illan pois. En ymmärrä, sehän on lenkillä. 

- Tuun mukaan. 

- Kestääköhän se jalka? 

- No siellähän mää voin juosta vaan kierroksen kerralla!

- Onkohan se oikeen viisasta? 

- On on!

- No, ei sitten niin, että se menee uurestaan. On niin tottajumalauta kallista tuo hoito! 

- Joo joo. Koska lähdetään? 

- Puolelta pitää olla, niin kohta. 

Matit on jo radalla. Valot ovar ehtineet kirkastua. Isä lähtee Matteja vastaan, minä jään lämmittelemään ja venyttelemään. 

- Jahas, onko Tomppakin juoksukunnos? 

- En tiedä. Mää kokeilen! 

- Se ei sitten saa juasta, jos sattuu. Eikä kovaa missään tapaukses.

- No, sehän on ny hyvä, niin ei tartte niin perkelehesti repiä. 

Pekkakin tulee. Sen Opel on kyllä ruma. Matilla on siihen verrattuna paljon hienompi. 

- Matti S:llä on nyt kaks kiinnitystä ja muilla yks, Tompalla ei yhtään. 

- Annan tasotusta. 

- Niin, kun juokset aina niin kovaa ettei se osu. Kuka aloottaa? 

- Minä alootan.

Isä aloittaa. Aika heittää kaksi sekuntia. Matti P:llä heittää paljon, yli viisi sekuntia. Pekan vuoro. 

- Ei perkeles, heittää 1,26 sekuntia! 

- Painoit kyllä myähäs! Tomppa sitten, paljonko aika? 

- 5.15. 

- Niin hiljaa et oo hetkeen juassukkaan! 

- No mut juoksen nyt. Ja osuu täydellisesti! 

- Sen ku näkis! Puali minuuttia vikahan.

- Älä ny, antaa kossin yrittää. 

Lasken mielessäni sekunteja, mutta menen sekaisin viimeisessä notkossa. Juoksen rennosti lähelle maalia, mutta kävelen viimeisen kymmenen metriä ja pysähdyn ennen maaliviivaa. 

- No, ekkö meinaa tulla yli? 

- En vielä. Vaan nyt! 

- ... 

- Kerro aika! 

- Voi ny saatana! 0,89 heittua! 

- JES! Voitto on mun! 

- Älä ny hätääle, Matilla on vielä vuoro. Paljonko laitetahan? 

- Tasan kuus minuuttia. 

- Niin hiljaa? 

- Eikö se oo justihi sama vaikka mää kävelisin viikon tuata rinkiä, jos se vaan osuu? Kuus minuuttia ja lähti nyt! 

Matti menee hiljaa, muttei puhu mitään. Minua tuntuu vähän reiteen, mutta en sano mitään. Matti tulee suoraan maaliin. 

- Hep! 

- Voi ny helvetti... 

- No? 

- 0,26. 

- Ha! Vittu, siinon teille, ku piruulitte!

- Piru vie, se otti potun! 

- Yölintua mielellään. 

Lähdetään saunaan. Miehet juo Lapin Kultaa. Minä saan Afri-Colaa. Pukuhuoneessa haisee kissan kusi. Heli ei ole kotona, joten luen Matin Erä-lehteä, kun miehet kertoo juttuja, jotka on kuultu tuhat kertaa. Nafti kymppi ja muut jutut...

---

Kaitsu oli Suomen ensimmäisellä OMT-kurssilla. Kyllä se pätevä ukko oli ja on varmaan vieläkin. Vähän leuhkan oloinen, mutta avulias. Olin siellä hierojakurssin harjoittelunkin ja opin kyllä paljon. 

Kaitsun isä ajoi Itikan autoa. Itikan (eli nykyisen Atrian) auto haki lehmät teuraaksi. Auto ja Taito haisivat pahalle. Paskalle suoraan sanottuna.

Sähköhoitoa sain kolme kertaa viikossa. Kaitsu otti minut ennen koulua plintille, laittoi elektrodit ja meni hoitamaan muita asiakkaita. Hoito oli varmaan kallista, mutta luulen tuossa olleen aika hyvän alennuksen. Mies oli itse kuitenkin ollut aivan hyvä pikajuoksija.

Lenkkiporukan lenkki-illoissa Tiinanmäessä juostiin pullokisoja. Eli itse piti määrittää aika, johon omalla vetokierroksella juostiin. Vetäjää ei saanut ohittaa ja ajat otettiin sadasosineen. Tietysti. Alavutelaiset on tarkkasormista sakkia.

Kisat olivat tiukkoja ja yli viiden sekunnin heitolla ei yleensä tarvinnut olla kolmen joukossa. Porukka alkoi olla erittäin taitavaa. Kolmesta voitosta muut osti potun, eli jonkun viinapullon. 

Matti S voitti usein. Matti hamstrasi voittipullojaan. Ei avannut. Matin voittaessa siis piti oikeastaan ostaa kaksi pulloa. Se, joka juotiin ja se, joka meni palkintokaappiin. Matin kuollessa nuo pullot oli edelleen siistissä rivissä palkintokaapissa. Niitä oli useampi kymmenen.

Nuo lenkki-illat olivat ehdottoman tärkeitä minulle kuntoutusvaiheessa. Piti yllä jonkinlaista kiinnostusta juoksemiseen. Juha Vainion Yleisessä saunassa kuvaa tunnelmaltaan hyvin tuota aikaa lenkkiporukoissa, paitsi naisista (eli akoosta) ei juuri puhuttu. 

Juoksutarinoita 63. Mäntässä (20.9.1996)

 

Pohjaslahden tie on siisti, mutta äitiä se pelottaa. Kuulemma hirviä, mäkiä ja paljon mutkia. Äiti haluaa kuunnella jotain Scorpionsin lällykokoelmaa.

Ajetaan Mänttään. Ollaan siellä koko viikonloppu. Käydään huomenna kyllä korttikaupassa ja vissiin jossain sählypelissäkin.

Vilppula. Tästä ei ole pitkä matka. Vuohikiska ja Neste. Käydään kyllä pelaamassa Pokeriakin. Jos vanhemmat ei tajuaisi. Otin 140 markkaa mukaan.

Ajetaan pihaan. Jukka on aluksi aina vähän hiljainen. Jarkko käy painien päälle.

- Moro! Olisko pihapelit?

- Moro, joo!

- Ensin käytte viemässä tavarat ylös ja laittamassa sängyt.

- Pojat saa nukkua samassa huoneessa.

- EIKÄ! Jarkko ja Sami saa mennä komeroon. Me ollaan Tomin kanssa meidän huoneessa.

- Eipäs tapella. Pienet pojat komeroon, isot meidän poikien huoneeseen. Sanna ja Tiina voi nukkua olohuoneessa.

Onneksi Matti tuli rauhoittamaan. Muuten olisi mennyt taas tappeluksi.

---

- Isoveljet vastaan pikkuveljet ja Sanna.

- Te häviätte!

- Teillä pitää yks olla maalissa! Meillä on lentävä!

- Miks teillä saa olla lentävä?

- Meillä on vaan kaks pelaajaa, vammanen!

- Joo joo, pelataan jo!

Pelataan puolitoista tuntia. Sitten suihkuun. Niiden suihkusta tulee ihan sikalujaa vettä. Kun sen laittaa hierovalle, niin se ihan sattuu. Suihkuja on vieläpä kaksi. Voi siis ihan hyvin olla sotaa toisen kanssa. 

Syödään uunivoileipiä ja katsotaan yläkerran tasanteella MTv:ltä musiikkivideoita. Until is Sleep siellä ainakin tulee. Mitään järkevää ei televisiosta tule, niin katsotaan Rocky videolta. Pienet ei saa, vaan joutuvat nukkumaan. Saadaan sipsejä Jukan kanssa.

---

Herään. Jukka nukkuu vielä. Otan hyllystä Aku Ankan taskukirjan ja luen sitä. Nro. 201. "Salaiset kansiot". 

Menee päivä ihan hukkaan, kun nössöt nukkuu noin myöhään! Potkin Jukan sänkyä muka vahingossa.

- Mmmtääh?

- Herää, kusipää! Menee päivä hukkaan!

- Mitä kello?

- Puoli ysi.

- Ei jeevi!! Nyt nukutaan vielä! 

- No ei varmasti! Käydään herättämässä pojat! Lähdetään Mellimaahan!

- Ei se vielä ole auki...

- No jotain tekemään! Pelataan jotain tai pyörillä jonnekin. Eihän me nyt nukuta koko päivää!

- Kohta...

Saatana. Ei voi olla tämmöstä. Minä menen vessaan ja poikien huoneeseen. Vedän Jarkolta peiton. Jarkko käy kimppuun ja alkaa painimaan. Jukkakin tulee unisena katsomaan ja otetaan kunnon painit.

---

Mellimaa on karkkikauppa, jossa on hulluna karkkia, mutta myös jäkiskortteja. On Zenithejä ja jotain erikoisia Donrusseja. Ne on kuitenkin kalliita, eikä niitä uskalla monta ostaa. Ostan Toppseja ja ison karkkipussin. Haetaan myös Pelti-Siwasta Friscon Guaranaa ja Manhattan-sipsejä. 

- Jätkä sai taas Marquee Men -kortteja!? Beckettin mukaan ne on helvetin kalliita! Kuka sulla on?

- Joku Ray Bruins...

- Ääliö! Se on Ray Bourque ja joukkue on Bruins.

- No ei siinä lukenut...

- Oot silti ääliö!

- Ei jumaliste, sain tämmösen foliolla päällystetyn kortin! 

- Ota se folio pois! 

- Ei jumaliste, Marquee Men Sakicista! Sen on pakko olla kallis!

- Vaihda se! Saat Irben erikoiskortin.

- Joo, varmasti! Toinen on yli satasen kortti ja toi on ehkä vitosen.

- Hei, kattokaa määkin sain! Mut en saa tota folioo pois.

- Anna tänne se! 

- Kuka se on? Älä helvetissä hampailla sitä revi!

- Oho... se repes tosta pahvista... Se olis ollut Bure...

- 250 markkaa! Sää revit sen.

- Kusipää! Oot mulle velkaa! 

- Enhän oo! ...Tai saat kaikki perus-Penguinsit mitä mulla on!

- Eihän se oo reilua!

- Onhan! Ne on varmasti melkein vitosen kappale, kun ne on niin hyviä. Mulla on esimerkiks Francisin kortti tämmösenä kullattuna! Saat senkin!

- POJAAAT! TULKAA SYÖMÄÄN! SPAGETTI ON VALMIS!

Matin spagetti on mahtavaa. Älyttömästi ketsuppia ja juustoraastetta. Ovikello soi. Matti menee avaamaan.

- Se on Tero.

- Kato Hate! Jätkä haisee bensalta!

- Joo, mulla on kasikymppi kiinni. 

- Kulkeeko? 

- Riittävästi, mä sanon! Hei, tutut jätkät pyys pelaa sählyä nyt neljältä! Onks teille mailoja?

- On meillä mukana. Mut ei sisäkenkiä. 

- Voi siellä pelata kyllä ihan lenkkareillakin. Ei kukaan kato.

- Mää meen maaliin!

- Ai toi pieni jätkä? Ei tuu mitään, ne pitää voittaa!

- Hei, Sami on oikeesti aika hyvä! Kyl me tullaan! 

- No niin, hyvä! Nähään Länkkärillä viideltä!

- Oke, mo!

Käydään pelaamassa isojen miesten kanssa ja hävitään rankkareilla. Pelattiin kyllä kovaa, muttei riittänyt. Illalla käydään saunassa ja sen jälkeen vaihdellaan kortteja. Sängyssä puhutaan Jukan kanssa tytöistä. Sen verran on touhuttu, että uni tulee pian.

---

Pohjaslahdentiessä on jotain todella mykistävän tyylikästä. Sellaista, joka teinipojille oli kova juttu. Sen arvoa vain lisäsi se, että intistä tultiin GTi-Golfilla sitä aivan riittävän kovaa lomille. Voin myös kertoa, että tuolla välillä oli riittävästi hirviä ja mutkia.

Mäntän serkut eli Jukka ja Jarkko ovat olleet ne läheisimmät serkut minulle. Jukan kanssa on väännetty vaikka missä ja Jake lähti minun innoittamana jopa laskuvarjojääkäriksi. Ihan kaikesta johtuen oltiin ilman yhteyttä Jukan kanssa sellainen neljä-viisi vuotta. Tänä talvena nähtiin pitkästä aikaa ja sehän jatkui kuin taukoa ei olisi ollutkaan. 

Jääkiekkokortit olivat hieno asia. Aivan äärettömän hieno asia. Niitä on vieläkin koko liuta Sapsussa kansioissa. Toivotaan, että ne jonkun myöhäisemmän polven innostuksen ja mielenkiinnon herättävät.

Mänttä on siis hyvin tuttu paikka. Hieno kaupunki paperiteollisuuden kulta-ajoilta. Voisi oikeastaan sanoa, että yllättävän hieno asukaslukuun verrattuna. Joka tapauksessa tuolta ajalta on monia hienoja muistoja, joihin varmasti vielä myöhemminkin palataan.

juoksutarinoita 62. Röntgenissä ja ultraäänessä (12.9.1996)

Prinssi Charles ja Diana eroaa. Jotenkin traagista äidin mielestä. Minua kiinnostaa se todella vähän. Illalla pitäisi kyllä jaksaa hioa mopon runko. Purin sen kokonaan osiksi. Maalaan hienoksi. Isän mielestä suurta tyhmyyttä.

Jalka ei ole hyvä. Kyllä sillä pesistä pelaa, mutta ei se hyvä ole. Iltapäivällä olis koulun kaksi tonnia ja röntgen-kuva ja ultraääni. Radiossa soi Captain Jack ja Fugees. En tiedä pidänkö oikein kummastakaan.

- Meetkö mopolla?

- No en. Mennään Seinäjoelle niihin kuviin.

- Ai niin. Isäkö hakee koululta? 

- Joo. Käyn uimassa.

- Eikö se jo ole liian kylmää? Minä laitan ruispuolukkapuuroa.

- On, mutta käyn niin kauan kuin järvi on sula.

Ruoho höyryää, niin myös vesi. Roiskin varpailla vettä, että vesihämähäkit ja hauet lähtee linjalta pois. Sitten äkkiä kävely tolpalle ja sukellus rantaan. Hui helvetti, miten kylmä!

Syödään äidin kanssa puuroa ja katsotaan aamu-uutisia. Istun keinutuolissa. Visa lupaa perinteisesti sadetta koko loppupäiväksi. Seinäjoelle mennessä sataa aina.

- Ehtiiköhän se Sanna linkkaan? Pitääköhän käydä katsomassa, että se on noussut?

- En käy. Ei kiinnosta. Omapa on vika, jos ei ehdi.

- Tomi, voisit vähän olla kivempi.

- Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

- Tuo on huono asenne.

- ihan sama.

Kävelen pysäkille, heitän kiven lohilammikkoon niin kuin aina. Ei hyppää yksikään kala. Alkaa vähän satamaan.

Linkka tulee. Sanon Pentille, että odottaa hetken. Äiti ja Sanna juoksee postilaatikolla jo. Menen Tonin viereen istumaan.

---

Koulu loppuu. Erkin tunnit perjantain viimeisinä on hullun tylsiä. Se vaan syö silmälasinsankoja ja näyttää miljoonapitkiä kalvoja. Yhteiskuntaopilla ei muutenkaan mitään tee. Ketä kiinnostaa joku parlamentaarinen sopu?

Vettä sataa kaatamalla. Lenkkarit on litimärät. En ymmärrä miksei isä voi ajaa tuohon oven lähelle? Aina pitää kävellä Montun reunaan.

- No, onko kaikki mukana?

- Mikkä kaikki?

- Reppu ja sellaaset. Kun aina tahtoo joku jäärä.

- Multa ei jää mitään koskaan. Mennään jo!

Tie Seinäjoelle on saatanan pitkä. Sydänmaa, Koura, pitkää suoraa tietä. Isona en aja tänne koskaan. Isä kuuntelee jotain Maailmanpolitiikan arkipäivää eikä anna vaihtaa. 

Kuvat on Lääkärikeskuksella. Isä änkee väkisin mukaan ja lässyttää kaikille jotain paskaa. Olis hiljaa.

Röntgen-hoitaja ei puhu mitään. Ultraäänen kuvaaja puhuu paljon.

- Mitäs siellä näkyy?

- Ei vielä mitään, ainakaan täällä distaalipäässä. Missäs se kipu on?

- Täällä, sanon ja näytän ylempää takareittä.

- Joo-o, kyllä täällä repeämä on. Sanoisin seitsemän senttiä bicepsin mediaaliosassa.

- Mitäs se tarkoittaa?

- No, kyllähän se lepoa nyt vaatii. Ja kuntouttamista. Sähköllä sitä voi nopeuttaa.

- Mitenkäs ne röntgen-tulokset?

- Niissä ei kyllä nämä näy, että minun mielestä niissä on aika turha käydä.

- Määhän sanoin! Kaitsu sano sen jo kentällä pari viikkoo sitten.

- Joo, me käytihin jo.

- No, sitten käydä tulee tulokset varmaan ensi viikon lopulla. Mutta sen voi sanoa jo suoraan, että repeämä on ja kuntoutus kannattaa jo aloittaa.

- Kestääkös tämä kauan?

- Kyllä tuossa viikkoja vähintään menee, yleensä kuukausia. Vuoden vaihde on realistisempi kun syysloma.

- Joo, kyllä. Kiitoksia.

- Kiitos ja näkemiin.

Isä käy maksamassa. "Viikkoja, yleensä kuukausia". Onpas hienoa! Saatanan perkele!

- No, se oli semmosta nyt sitte.

- Määhän sanoin, että se röntgen on turha.

- Ei sitä tiärä kukaan. Nyt sitte venytellä vaan! Ja töitä tehdä. Kuntosalilla käyrä, niin saisit vähän voimaa, ettet oo niin hintelä ja luihu.

- Oo hiljaa. Ei saa venytellä revähtänyttä lihasta akuutissa vaiheessa, niinhän se sano.

- No ei se niin justiin oo. Tairetaan käyrä tuos Jerikon grillillä ja sitten pitää hakia vähän osia traktoriin.

Eli tulee pitkä reissu. Otan makkaraperunat.

---

Lukion aikana äiti keitti usein ruispuolukkapuuroa. Muistan edelleen sen maun. Minä kävin uimassa, äiti teki aamupalan ja sitten katsottiin Huomenta Suomea.

Sisko oli yläasteella erittäin usein aika tiukalla aikataululla. Eikä se aina linja-autoon ehtinytkään. Enlö minä jaksanut siitä välittää. Ei kuulunut minulle.

Olin ollut jossain AU:n kisoissa toimitsijana, kun en voinut juosta. Siellä Kaitsulle olin jalasta puhunut. Se nimenomaan kertoi, että röntgenillä ei tee mitään. Katsu oli Suomen ensimmäisiä OMT-fyssareita, eikä varsinaisesti unohtanut sitä koskaan mainita.

Seitsemän sentin repeämähän on todella iso. Tuolloin siitä ei ollut mitään tietoa. Ultraäänikin oli jotain uutta ja hienoa. Vaiva jatkui ja takareisi ei ottanut parantuakseen. Koulun kaksi tonnia juoksin revenneellä reidellä 7.05.