Lievällä huvittuneisuudella olen tässä viimeisen viikon seurannut pohjalaisen uhon nousua ja sen jälkeen uhon valumista noroina, suolaisina sellaisina, viemäriin. Maraton on katkeransuloinen laji.
Pari vinkkiä vanhalle kuomalle:
1. Maraton alkaa kolmestakympistä, ei ole merkitystä kuka johtaa kymmenen minuutin kohdalla tai 24 kilsan kohdalla.
2. Yhteistä vauhdinjakoa ei kannata laatia sellaisen kaverin kanssa, jonka realistinen taso on 20-30 minuuttia omaa vastaavaa kovempi. Siinä saattaa käydä kylmät. Jaska vei sua niin sanotusti sata-nolla.
3. Ei kannata vetää maastossa alle neljän minuutin kilsoja, jollei niihin pysty kunnolla edes maantiellä.
4. Ei kannata laittaa viikon vanhoja kenkiä kilpailuun.
5. Maraton ei ole uholaji, vaan nöyrien miesten kilpa. Maraton ei räjähtele.
6. Sairastelun jälkeen elimistö on tyhjä. Silloin pitää matkaan lähteä vielä aavistuksen verran normaaliakin suoritustasoa hiljempaa, ei ylikovaa. Krampit ovat suorassa syy-yhteydessä elimistön neste-, ja mineraalitasapainoon. Päätön kaahaus johtaa jonkin osasen pettämiseen. Niin se vaan on.
7. "Koskaan ei saa keskeyttää" -mantraa hokemalla ei välttämättä pääse maaliin asti. Maraton saa miehen kuin miehen toisinaan polvilleen.
8. Ei kaikki ole paskaa. Yksi kisa se vain oli. Maraton saa mielen matalaksi, mutta onneksi sieltä pääsee aina ylös! Nimimerkillä kokemusta on.
JK: On muuten kunnioitusta herättävä reitti tuolla Kolilla. Itse olisin joutunut lähtemään matkaan reippaasti kävellen. Tässä kunnossa ei maaliin asti olisi ollut asiaa juosten. Huikeat korkeuserot, kaamea loppunousu, jylhät maisemat ja vaikeakulkuiset, kivikkoiset polut saivat mielen nöyräksi. Vaan toisaalta enemmänhän tuo menee retkeilyn kuin kilpailun puolelle suurimmalla osalla kisailijoistakin. Ei ole oikein meikäläisen juttu, vaikka kovaa hommaa toki onkin.
Tiedän muuten yhden kaverin jolle tuo reitti olisi sopinut kuin se kuuluisa nyrkki silmään: Raision savannien suuri poika, Juha Hellsten olisi tuolla omiaan.
Marathon only hell & raasto.
VastaaPoista