sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Nivala-case. Osa 3.

Kriittinen katsaus menneisyyteen eli raavitaan SM-maastojen onnistujat ja epäonnistujat minun näkökulmastani. En ole koskaan pitänyt amerikkalaisesta "kaikki on tosi jees"-raportoinnista. Jos menee ja epäonnistuu, niin epäonnistuu. Joka suorituksesta voi löytää jotain hyvää, mutta aikuisten SM-kisoissa voi mielestäni antaa myös heikoista suorituksista palautetta. Eritoten silloin kun itse on näinkin paska.

Ja nuoremmista vanhoihin käy matka.

N17 4km

Onnistujat:
  • Oona Kettunen - Katajaisten tyttö muistuu Jämsän karnevaaleilta. Ei ehkä alkuun kuulunut leiriläisten lahjakkaimpiin junioreihin. Asennetta kuitenkin oli ja nythän on tytöstä kasvanut hyvällä tekniikalla juokseva nainen.
  • Anna-Kaisa Saari - Hiljainen ja pieni tyttö Ylivieskasta kuuluu myös Jämsän kävijöiden vakiojoukkoon. Alusta alkaen on hänestä ollut aistittavissa kestävyysjuoksuun tarvittava pitkäjänteisyys ja tietynlainen omaehtoisuus. Nyt jo neljäs. Vielä vuosi tässä sarjassa, joten aihetta on odottaa nousua mitalikantaan.
  • Ellinoora Myötyri - Tuntematon nimi, mutta 14-vuotiaana voitti Flying Finnsin lauantaina ja 11. oli sija 17-sarjassa. Ensi vuonna tuolla kehityskaarella kuuden joukkoon.
Ei ihan lähtenyt:
  • Ester Schulman - Maantien mestari ei sitten yltänytkään mitaleille. Vaikka maasto ei suosinutkaan maantieaskelta, jäi kärjelle luvattoman paljon.
  • Saara Nikander - Muutaman viime vuoden Saara on ollut kova, jopa tässä sarjassa. Nyt toinen. Toki se hyvin on, mutta...

M17 4km
















Onnistujat:
  • Vesa Linnamaa - Jumiskon voittoa varmasti odotti kaikki, mutta Linnamaan hopea oli pienoinen yllätys. Hyvin on mies petrannut laukkaansa vaikka esimerkiksi viime vuodesta. Lahdessa nimittäin vasta 15. 
  • Ilkka Saari - Pakko on nostaa kotikylän poikaa. Toiselle kierrokselle lähtiessä rohkeasti kakkoseksi. Yksi kisojen traagisimpia kanttauksia loppusuoralla. Silti alkaa vaikuttamaan siltä, että Sapsalammen kylästä tulee vielä oikean lajin harrastajia.
  • Pohjois-Karjalan junnut - Ikään nähden poijjat kirmasivat onnistuneesti. Viimeisen mutkan tyyleistä olisi saanut näyttävän koosteen, mutta videointi ja tunnelmointi ei sovi yhteen. Pelkkiä jalkoja ja purua.
Ei vaan:
  • Samuel Rautiainen - Missä mies? Ei se nyt noin ole kunto voinut kadota SM-maantien jälkeen. Kärkiporukassa kyllä ensimmäisellä kierroksella, mutta olisiko tullut taktinen kömmähdys?
  • Miika Eskuri - Ukolla on ties kuinka monta SE:tä. Aivan ylivoimainen vielä muutama vuosi sitten. Joku on valmennuksessa mennyt pieleen, kun ei kule. Harmi, sillä tähän kaveriin ainakin itse uskoin kovasti.

N19 4km

Onnistujat:

  • Rantasen sisarukset - Suvereenia hallintaa. Meri oli ylivoimainen siskoonsa nähden, mutta niin oli siskonsakin seuraaviin. Se on jännä, miten naisista tulee näitä sisarusmenestyjiä.
Miksei?:
  • Zenitha Eriksson - Ollaan kuitenkin aika lähellä Suomen kärkeä ratamatkoilla, mutta sitten maastoissa ero karkaa lähes 2 minuuttiin? Se on paljon. Varsinkin neljällä kilsalla. 2min on sellainen puuhastelijan ja urheilijan raja. Itse olen kovasti siellä puuhastelupuolella.

M19 6km

Onnistujat:
  • Martti Siikaluoma - Mies oli eittämättä usean veikkauksen TOP-6:ssa, mutta en ihan hevillä usko kenenkään veikanneen kultaan. Kekkiä ja Keskipoikelaahan sinne odotettiin.
  • Jesse Laukkarinen - Suunnistajan kloppi kampesi viiden sakkiin. Hyvä suoritus ja vauhtikin kohtuullinen.
Pienoiset pettymykset:
  • Jaakko Piesanen - Maantieltä hopeaa, nyt 9. Odottelin itse ainakin kuuden joukkoon.
  • Lari Laurila -  Lieneekö velipojan ansiota, että uskoin miehen lähemmäksi kärkeä. Toki nuori vielä, mutta 2.14 kärkeen?

N22 4km

Onnistujat:

  • Nina Chydenius - Lähes ainoita silmää miellyttävän askeleen omaavia juoksijoita tässä sarjassa. Voittoaika oli suoraan sanoen surkea. Se olisi nimittäin riittänyt nuorempien naisten sarjoissa vasta kolmanneksi. Kuitenkin uimarista juoksijaksi. Ei huono.

Ei näin: 

  • Lähes kaikki muut - Jos voittoaika on 15min ja hopealle tullut häviää puoli minuuttia on jossain vika. Taso on kertakaikkisen matala. Aina voipi selitellä, miten ei maasto sovi askeleelle ja niin edelleen. Ei se silti ole hyvä selitys. Kymmenes hävisi lähes puolitoista minuuttia. Ok, Klemelällä oli jalka kipeä, mutta minkä helvetin takia se sitten juoksi? Yks sun toinen rojahti maahan kuoleman kielissä. Ei noilla ajoilla ja tuolla matkalla saisi kyllä tuntua niin pahalta. Säälittävä kisa, todellakin.


M22 6km






















Onnistujat: 

  • Pekka "Schpekki" Toivola - Jos mies sanoo edellisellä viikolla, että voittaa SM-kultaa ja tekee sen, on hän kova jätkä. Jos sama mies sanoo kisapäivän aamupalalla, että ratkaisee kisan alussa, on hän vielä kovempi. Jos edelleen sama mies pitää kuudella kilometrillä sellaista vauhtia, että nelosen väliaika oikeuttaisi miesten nelkun neloseksi, on hän rautaa. Hullu jätkä, mutta rautaa. Huh...
  • Arttu "Barrios" Vattulainen - Joensuuhun muuttaessani Artun specsit olivat heiveröinen ja aika hitaanläntä pikkupoika. Tällä hetkellä siellä voisi lukea Rolls-Roycen tapaan: Uskottava tulevaisuuden juoksija, kirikyky riittävä. Ei kannata jättää Arturon kanssa loppumetreille ratkaisua. Kiri puree ja niin tekee myös aurinkolasit.
  • Viktor Lövdahl - Hiihtäjä - suunnistaja- juoksija. Kaikki käy. Kisailijan pää on kohdallaan. Kiri ei ihan riitä, mutta tuolla lajivalikoimalla sekin on hyvää keskitasoa.
  • Tommit Sundell & Hytönen - Tasapainoinen juoksu molemmilta. Komealla kirillä ensinmainittu vei voiton.
Paremminkin olisi voinut mennä: 

  • Antti-Pekka Niinistö - Ei pelkää kovaa alkua ei. Mutta jos Katajalaiset vielä hyvää hyvyyttään varoittavat Pexin tappoalusta, niin voisi olla järkevä uskoa. Kannattaa hommata jostain Toivolat vs. Muu maailma. Siinä on vain yksi lause: "Niin maan helvetin täysiä tai ei ollenkaan!" Ja lause pätee ihan kaikkeen tekemiseen... Fiksummalla vauhdinjaolla... no, ehkei sittenkään.
  • Oskari Pennanen - Nyt ei lähde. Juoksu ei näytä hyvältä, eikä se tahdo kulkeakaan. Lahjoista se ei varmasti purista. Ehkä nyt on vaan aika alkaa tekemään tosissaan kunnolla hommia? Ainakin jonkinlainen muutos on tehtävä tai junnusarjojen hallitsevin kestokone on selätetty.

N 6km


Onnistujat: 

  • Johanna Lehtinen - Ei onnitella kovasta juoksusta vaan onnitellaan siitä, ettei onnistunut hajottamaan nilkkojaan. Liian helppo juoksu.
  • Katarina Skräddar - Kuka? Ei ole tuttu nimi, mutta nuan vaan pronssille. Taitaa päämatkat tulevaisuudessa olla maran ja puolikkaan tienoilla. Yllätysnimet ovat aina hyvä juttu.
Ei kulje: 
  • Iso osa muista - Taso oli N22:n jälkeen päivän himmeintä. Naisissa on vauhti kyllä alhaalla. Johanna saa reippaalla vauhdilla yksin juosta. Kymmenes jää 2 minuuttia. Ei ei... Muutama kova puuttui, mutta muutaman langan varassa roikkuu naisten kestävyysjuoksu yleisessä sarjassa.

M 12km

Onnistujat: 

  • Henri Manninen - Kangasniemen pieni suuri mies väläytteli loppukiriään ja nousi 3 sekan päähän Jussista. Josko se sitten ensi vuonna pitäisi tempaista Jussilta mestarin valtikka, häh?
  • Jere Pajunen - Hienostihan se juoksi Muukkonenkin, mutta Pajuselta ei Katajalaisetkaan odottaneet tällaista. Rohkeasti kärkeen vaan mukaan. Alku oli vähän turhan raaka, mutta toinen kutonen oli vain 20s hitaampi kuin ensimmäinen. Suunnistajaksi hyvin.
  • Francis Kirwa - Vuoden hölkkäillyt Francis olisi ollut komeanpuoleisesti viides ilman takareisikramppia. 
Ei aina:

  • Mårten Boström - Missä oli kulku kun oli ns. suunnistajan maasto? Ei vaan taida silti se Måren vauhti riittää vaikka olisi pehmeämpikin pohja.
  • Juha Hellsten - Hetken jo luulin, että hävisi TuWen iäkkäimmällekin juoksijalle. Ei sitten kuitenkaan. Hellin raastohymy ei ihan päässyt parhaimpaan irveeseen. Tohon kanssa luultiin, että sieltä se vielä nousee. Nyt vaan ei.

M 4km


Onnistujat: 

  • Janne Ukonmaanaho - Kasarihengessä vaippayön jälkeen voittoon. Voin todistetusti sanoa, että tätä vähän jo ennakoin. Toho ja Allu nimittäin naureskelivat, kun toimiston kisaveikkaukseen laitoin Nuijapään kärkeen. Hyvältä näyttää, kunhan ei pöllö lennä päähän ja kompastu banaaninkuoreen tai muuta yhtä epäloogista, mitä hälle usein käy.
  • Jussi Utriainen - Uskoikohan itsekään?
  • Juuso Metsälä - Kivastihan se pörröpää juoksenteli. Ei aivan näin kovaksi uskottu, mutta näytti olevan rastinarrien päivä.
Epäonnistujat:
  • Erä-Jorma - Hyvän sketsin olisi saanut kyllä miehen kisanjälkeisistä lausunnoista. Kuntoa on ja vauhtiakin, mutta jos tässä nyt sitten voisi vähän vedota alustaan?
  • Miro Laurila - Raaka alku. Ei kuulemma lähde mistään pistesijoista tappelemaan, mutta jos juoksutaukoa on ollut... Voi sitä silti järkeä käyttää. Reitti oli pehmeä ja ylämäki pitkä, vähemmälläkin hapottaa. 
  • Olli Pulkkanen - Vanhahan se on kuin taivas, mutta kyllä huhut treenaamisesta ja kunnosta antoi odottaa parempaa. Ehkäpä radalla sitten.


KISAJÄRJESTELYT

Plussat:

  • Toimitsijoiden määrä
  • Reitin profiili
  • Aikataulut piti
  • Liikenneärjestelyt toimivat
Miinukset:
  • Huonot opasteet - Piti ihan itse osata.
  • Ennakkoinfotus sivuilla - Liikennejärjestelyt olivat mystisiä.
  • Reitin alusta - Täysin susi.
  • Kisaruoka - Melko vettä.
  • Kuulutus - Tragikoomista.
  • Palkintojen jaon kuulutus - Ei kuulunut.

Näin on Nivala ruopattu. Ensi vuonna Pudasjärvelle. Se on lajille hyvä, että ollaan näissä isoimmissa metropoleissa kisaamassa.

3 kommenttia:

  1. Oho, aika kovaan epäonnistujien sarjaan olin päässyt. Kesällä sitten nähdään onko huhuihin uskomista vai puhuuko joku vain lämpimikseen.

    Toivottavasti varsinkin nuo muut M 4km epäonnistujat tekee kunnon tulosta. Niillä on potentiaalia jo kunnon vauhteihin. Mutta jokainen tasollaan.

    OP

    VastaaPoista
  2. Minä aattelin, että se ois Olli sunkin aika vedellä alle 3.50.

    VastaaPoista