keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Aivan hyvä.

Saattaa tästä sittenkin tulla jotain. Kyllä mäkitreenillä kummia saa pienessä ajassa aikaan. Vielä kun olisi aikaa ja asennetta muukin urheilijan elämä hoitaa tarvittavalla pieteetillä, voisi päästä oikeastikin siihen Katajan SM-maastojoukkueeseen.

En kerro vielä, miten olen treenannut. Haluan nimittäin uskoa omaan konseptiini. Jos julkaisen sen täällä, alkaa joku kertoa, miten itse olisi tehnyt. Tällöin hyväuskoisena ja sinisilmäisenä alan noudattamaan jotain muuta ja lopputulos on huono. Sitähän se varmaan muutenkin on, mutta edetään nyt näin. Sen voin kertoa, että takareidet ja penikat on hivenen arat ja akilleskin muistuttelee. Sykkeet onneksi jo normaalilla tasolla.

Vähän avautuisin SM-maastojen pitopaikasta. Ei Nivalassa mitään pahaa (vaikkei kyllä hyvääkään tule mieleen), mutta outo valinta. Minkä helvetin takia pitää kisat järjestää paikassa, jonne ei pääse kuin helikopterilla järkevästi? Kisapaikalla ei kuulemma ole parkkipaikkoja vaan sinne on bussikuljetus Nivalan keskustasta. Maasto voi olla hyvä, miksei reittikin, mutta hyvän reitin nyt saa vaikka Kihniölle. Kihniökään ei ole liikenteen suurimpia risteyskohtia. Ensi vuonna ollaan sitten Pudasjärvellä. Sinne kuitenkin menee tie.

Tänään löytyi Anttilasta edullisia levyjä. Esim. koko Megadethin tuontanto 4,99/levy. Ostin pois kuleksimasta, kun suurin osa on vain kasetteina jossain synnyinkodin kaapissa.

Huomioitteko muuten Vapun aikana iltapäivälehtien varoituksen. Otsikkona: "Varo Vappuna: 100 foliopalloa voi nostaa lapsesi ilmaan!" Jotenkin muistelisin, että se yhdenkin pallon saaminen oli vähän kiven alla junnuna. Ehkä standardi nykyperheissä on vain 100 palloa/nappula. Jumaliste, mitä touhua...

Ja näinkin selkeän musiikin parissa on mäkiä loikittu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti