perjantai 24. heinäkuuta 2009

Eliittikisojen eliittijumitus.

Ti-Ke: Eliittikisoja, helvakosti kaikkea kantamista ja roudaamista, tuskaisen vähän istumista.

To: 3km juoksua - Oli niin tuskainen väsy, ettei enempää viitsinyt hölkätä. Jalat kuitenkin on taas kivuttomat, joten tässähän voisi kuvitella juoksevansa taas ihan oikeitakin lenkkejä.

Pe: 8km rento - 1km reipas 3.30/km - Helppo lenkki Repokalliolla. Ei vaan jalat tuntunut vielä ihan muistavan juoksemisen saloja.

Eliittikisarummutus on takana. Pienissä jälkimainingeissa vielä ajelehditaan, mutta lähinnä päässä vallitsee tyhjä ja väsynyt olotila. Se on jotenkin niin epätodellista, että vuosi suunnitellaan, pari kuukautta touhutaan ja viimeinen viikko eletään tuon yhden kisan kanssa ja sitten se on neljässä tunnissa ohi. Tsäm! Ei tullut 15-vuotiaana mopopoikana mieleenkään, että sitä olisi joskus rei'ittämässä askelmerkillä jotain wc-kylttejä kisayleisöä varten. Monenmoista puhdepuuhaa nuo kisat sisältää. Sitä ei todellakaan uskoisi jos ei itse olisi kisaa tekemässä.

Itse olin tapahtumanohjauksessa eli koitan pitää lajit sillä tavalla näpeissä, ettei Wirkkala paiskaa yhtäaikaa keppiä 87 metriin kun Evilä pomppii 8 metrin loikan. Homma on melko hektinen ja väsyttävä, koska kaikki käynnissä olevat lajit pitäisi koko ajan olla hyppysissä. Parhaimmillaan olemme Heusalan kanssa saaneet neljä huippusuoritusta tapahtumaan yhtäaikaa. Siitä sitten YLE ja liitto silittää päätä niin, että luu näkyy. Eli mielellään yksi huippusuoritus kerrallaan, mutta kuitenkin aikataulussa. Meikäläistä siis voi syyttää jos joudutte suoritusvuoroanne odottamaan.

Kisathan meni kyllä järjestelyineen aika nasevasti. Keli oli huipukas ja tuloksetkin messeviä. Pikajuoksujen vastatuuleen juokseminen harmitti, mutta näin se joskus menee. Wirkkalan ja Ruuskasen keihäskaaret olivat itselleni ainakin pommi. Odottelin sellaista max 82m voittotulosta, koska heitot olivat vastatuuleen. Sattuipa kuitenkin sopiva tuulirako ja kepit nasahtivat yli kasivitosiksi.

Juoksuista tietenkin eniten kiinnosti miesten kolmonen. Erä-Jorma ja Harjamäki lähtivät ehkä hiukan liian kovaan vauhtiin, toinen hyytyi vähemmän ja toinen sitten jonkun verran enemmän. Oli nimittäin melkomoisen epäilyttävän näköistä kun UA pumppasi Harjamäkeen happea nurmikolla. Moni veteli huikeita ennätyksiä. Glooriaa voi ainakin suitsuttaa Marttiselle, Ruoholalle, Hapolle, Pennaselle, Leinoselle ja tietenkin Arturo Barriokselle, joka hiukan varmistellenkin poksautti ysin rikki.

After Gamesilla oli hiukan liian isot saappaat täytettävänä Ilosaarirockin jälkeen. Antsa haastatteli urheilijoita, Samettivallankumous lämppäsi ja lopuksi sitten Stella täräytti illan päätöksen. Keikat olivat hyviä, mutta iso halli ja 400 ihmistä ei kuitenkaan saa sellaista festarimeininkiä aikaan. Tunnelma oli kuitenkin lupsakka. Anniskelualueella nähtiin monenmoista urheilijaa suunnistajista juoksijoihin enemmän ja vähemmän iloisella mielellä. Yön hämärässä käytiin korkkaamassa vielä kuoharit Kessin komean juoksun kunniaksi. Mr Wave oli nähtävästi korkkailut vähän pohjiakin, mutta tunnelma oli hyvä.

Kolmen maissa siis unille ja aamulla kymmeneksi purkamaan kentältä kamaa. Tohon ja Jardaanin kanssa oltiin kyllä ehkä maailmankaikkeuden hidastempoisimmat purkumiehet. Ei vaan oikein ollut virtaa eikä motivaatiota. Onneksi kuitenkin eräs rantaruotsalainen juoksijakolmikko teki hommia meidän puolesta. Joensuussa oli nimittäin niin, että päälle 1.49:n kasin ajoilla joutui aitoja keräämään. Pojat hoitivat homman hienosti. Tuollaista täytyy kunnioittaa kun tullaan maan ääristä Joensuuhun kisaamaan ja seuraavana päivänä vielä aamulenkin lomassa autetaan hieman kisojen purkuhommissa.

Tämä ilta ollaan vaan ja hengaillaan jos näin Metallicaa saa lainata ja huomenna sitten svengaillaan häissä. Jee.

Laitetaan loppuun vähän videota ja kuvia matkan varrelta:



Velipoika pistää jalalla koreasti.


Samaa harrastaa metsistä tuttu parivaljakko. Ainakin toisen voi tunnistaa hatusta.















Herra itse nauttimassa normi-iltapalaa















Ja iltapalahan oli näinkin ravinteikas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti