Kello soi. "Good mooooorning, vrumm, vrumm". Saatanan Harlikka-kello. Äkkiä vaatteet päälle ja alakertaan. Muistinkohan ottaa muut puhelimet seinästä?
Avaan television. Papan paskatelkku. Pitää lämmitä ennen kuin kuva näkyy. Ääni onneksi kuuluu.
Laitan tulen hellaan ja siirrän keinutuolin lähemmäksi. Onneksi on Afri-Colaa jääkaapissa. Teen vielä Vilenin ruisleivän.
Lindegren ja Mennader mussuttavat pelistä jotain. Pihalla on jumalattomasti sumua. Tuleekohan hieno keli?
Peli alkaa. Minulla on vihko, johon kirjaan tärkeimmät tapahtumat, niin voi Jukan kanssa sitten analysoida.
Saminkin piti herätä katsomaan, mutta ei sitä kyllä näy. Antaa nukkua, en viitsi mennä herättämään sitä, kun sitten herää koko talo.
Peli alkaa. Jos Colorado voittaa, niin se vie Stanley Cupin. Toivottavasti ei voita. Vanbiesbrouck on liekeissä. Hienoa! Jovanovski pers'taklaa Forsbergin. Jes! Niedermayer laukoo, mutta Roykin on hereillä. Esko juhlii.
Erätauolla otan puhelimen ja soitan Jukalle. Jukka vastaa heti, ettei ehdi soida. Minä vedän kierrejohdon tuvan puolelle. Käydään peliä läpi.
Peli jatkuu, puhelu loppuu. Syön Marie-keksiä. Isä tulee ovelle.
- Höh. Mitä sää tähän aikaan ylähäällä teet?
- Katton NHL-finaalia.
- Eikö oo aika tohlua? Huomenna on kisa.
- Nukun sitten, kun tämä loppuu. Ehtii siinä hyvin.
- Kyllä sen vois nauhoottaa.
- Joo joo, mee jo!
- Höh... Valot sitte pois, etkä jätä tulta yksin palamahan!
- Eiku jätän!
- Mitä?
- Eiku jätän tietysti!
- Vänkytäpä vielä kerran!
- ...
- Valot pois sitten!
Toisella tauolla jutellaan taas. Jukka soittaa. Syön samalla banaania.
- On kyllä ollu tiukkaa!
- No on. Moket aivan älyttömiä!
- Pari kertaa on päässyt Fobba pahasti läpi, mutta hyvin on Vanbiesbrouck ottanut. Helvetin nopee... Ootas! Jotain ihme ääntä kuuluu pihalta...
- Tuleeko teille joku?
- Shhh! Hiljaa nyt! Joku molskahti.
- Täh? Onko joku järvessä?
- Kolme helvetin isoa lintua ui meidän rantaan... Mitähän nuo on? Kotkan näköisiä, mutta ei kai ne ui? Nyt ne meni rantasaunan taa...
- Mitä ne on?
- No, kun en näe. Helvetinmoista ääntä... Ei perkele! Ne on hirviä! Ne ui järven yli ja tuli meidän rantaan.
- Hirviä?!
- Joo. Nyt ne kävelee tästä ikkunan alta. Jumaliste on isoja... Yks sarvipää ja kahdella ei oo sarvia. Tuonne ne juoksee navetan päätyyn. Hullu juttu!
Peli kestää ja kestää. Menee jatkoajalle. Ja toiselle. Väsyttää ihan simona. Kolmas jatkoaika. Kaikki on ihan puhki.
Vanbiesbrouck tiputtaa kiekon. Kiekko jää peliin ja tulee oikeaan laitaan siniviivan tuntumaan Uwe Krupp täräyttää kovan lämärin ja suoraan maaliin. Siinä! Colorado on mestari! Paska!
---
Herään yhdeltä. Käyn vähän juoksemassa metsätiellä. Illalla on AU:n kansalliset. Kolme tuntia. Ei kiva, on jotenkin kuumakin.
---
Seurasin tuolloin NHL:ta tarkasti. Serkku-Jukan kansss soiteltiin aina yöpelien tauolla. Tehtiin itse vaihtoja jääkiekkopeleihin ja muutenkin oli aika fanaattista.
Ennen puhelimissa oli johdot eikä niitä siirrelty ihan minne vain. Meillä puhelin oli keittiössä ja johtoa venyttämällä sen pysty vetämään tuvan puolelle.
Kaksi muuta puhelinta piti käydä ottamassa pois seinästä, ettei kukaan herää, kun soitellaan. Yhden soidessa kaikki soivat ja soittaessa muut naksuttivat.
Coloradolla oli kaikkien aikojen joukkue. Tai onhan niillä nytkin melkoisen vakuuttava, mutta tuolloin joukkueessa oli ihan kaikkien aikojen tähtiä. Roy, Sakic, Forsberg...
Kolme hirveä ui sumun peittämän Kangaslammen yli että heilahti. Aivan kuin jotain. Muinaisia hirviöitä olisi noussut järvestä. Elettiin muinaisia hirviöitä. Hehee.
Kolme tonnia oli tuon yön jälkeen koko tavalla takkuista. Mutta ei se silloin tuntunut tuollainen uneton yö. 10.14, joten kulku ei kummoinen ollut.
Uskotteko, että nyt tuntuisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti