Aurinko on laskemassa. Tuoksuu vähän muta ja maassa on vesisateen jäljiltä lätäköitä. Tienreunat vihertävät ja äiti oli nähnyt leskenlehtiä. Olemme juuri lopettaneet jalkapallon peluun koululla.
- Käydäänkö levähdysalueella katsomassa uusia telineitä?
- Kello on kyllä jo aika paljon...
- No ei siinä kauaa mene! Nössöt voi tietysti mennä kotiin.
- Mulla on huomenna kisat Kurikas. Pitää lähteä aikaasin.
- No mene kotiin, kusipää!
- Tuun mää mukaan, lähteekö Hata ja Jussi?
- Joo, mutta ei voi olla kauaa. Äitee suuttuu.
Ajetaan puoli kilometriä koululta levähdysalueelle. Melkein kaikilla on Hero-merkkinen maastopyörä. Opon pyörä on jo maalattu spraylla mattamustaksi ja lokarit on revitty pois. Levähdysalueen reunalla on vihreät telineet.
- Aika siistit! Täs voi vetää leukoja tai tehdä kiepin.
Jussi ja Opo saa kiepin, minä ja Hata ei yritetä. Ei kuitenkaan saada. Lisäksi on punnerrus- ja vatsalihasteline. Ei siis mitään siistiä minulle, kun ei ole voimaa tehdä näistä mitään.
Opo ottaa vauhtia ja jarruttaa sladissa vesilätäkköön. Täysin uusi asfaltti luistaa hyvin ja veden saa lentämään kaarella, kun tulee oikealla tavalla lätäkön reunaan. Kaikki muutkin koittavat.
Haen vauhtia laiturin läheltä. Nyt tulee jättiroiskaus!
*Rysäys*
- Ai vittusaatana!
- Uuuh! Aiiiii!
- Jumalauta, ootteko kunnossa?!?
- Kyllä kai...
- PERKELE!
- Jussi ajo suoraan sun kylkeen! Kumpikaan ei kattonu! Pystyttekö kävelemään?
- Joo. Housut on rikki ja polvi ruvella. Kämmenet veressä.
- Mulla olkapää... Jarrukahvakin meni poikki...
- Pyörät taitaa muuten olla kunnossa, Lytön vaihtaja on vääntyny.
- Tietysti.. Ny pitää mennä kotiin. Lippiskin likanen.
- Joo, tuun saattamaan. Mee sää Hata Jussin kans!
- Joo.
Opo ajaa mun kanssa tienhaaraan asti. En anna sen tulla pidemmällä. Vien pyörän salaa luttiin. Pitää huomenna yrittää katsoa se vaihtaja.
- Kah. Mitäs sää oot tohloollu? Housut ravas ja käret veres.
- Olin maalivahti. Syöksyin vähän huonosti.
- Jo on touhua. Kallihit housut rikki. Käske äitees paikata!
Saatanan pappa. Ei kukaan paikkaa housuja enää. Vähän nolot jotkut paikatut housut. Minä en kyllä vanhana pidä suoria housuja ja henkseleitä.
---
Moottoripyöräkello herättää. Polveen sattuu. Pitää äkkiä laittaa pitkät housut, niin ei isä vielä huomaa jälkeä. Pitääköhän siellä olla piikkarit?
- Nykkö sää vasta heräsit? Puolen tunnin päästä pitää olla jo menos!
- Kyllä mää ehdin...
- Toimippa reippaasti sitte!
- Joo joo...
Kurikkaan mennään ihan AU:n yhteiskuljetuksella. Meinaan istua yksin. Ei siellä kuitenkaan ole minun ikäisiä poikia.
Istun isän taakse. Minun takana istuu Jenni ja Maria. Maria hölöttää koko ajan. Se on suunnistaja ja pelaa se jääkiekkoakin. Ihan kiva, mutta vois välillä olla hiljaa.
- Hei, mitä matkaa sää juokset? Meillä on 3km. Onkohan teillä kisa meitä ennen? Voitko sitten kertoa millainen reitti? Mää oon ollut Kurikas suunnistamas.
- Oisko kolme ja puoli... Meillä on varmaan teidän jälkeen. Naiset ensin.
- Ai jaa? Suunnistuksessa voi olla toisinkin päin. Missäs siellä verrytellään? Verrytteletkö paljon? Onko... blaa blaa blaa... hölö hölö hölö...
---
Olipa rauhoittava matka. Veijo jakaa kaikille numerot. Isä laittaa sen mun paitaan. Osaisin kyllä itsekin. "Jotta tuloo suorahan."
Lähdetään kiertämään porukalla rata. Veijo kertoo mistä kannattaa juosta. Se on juossut maaottelussa. Esteitä vissiin.
Rata on pirun mutkainen ja mäkinen. Aika kapeakin. Pitää olla tarkkana, ettei jää pussiin. Polveen koskee. Reitin varrella on liikaa pajupuskia. Kaipaisi raivaussahaa.
Verryttely on tahmea. On vähän vajaa luotto kuntoon. Ei ole treeneissä kulkenut. Jalat on pirun raskaat. Kari juoksee liian kevyesti vastaan. Se on treenannut ihan hulluna. Tiedän sen.
PAM! Kirmataan kentältä maastoon. Reitti kapenee äkkiä ja jään siihen pussiin ja jumiin, jota aiemmin pelkäsin. Päätän kiristää alamäessä.
Alamäessä hapottaa. Jalat ei liiku niin kuin pitäisi. Vähän sattuu polveenkin. Ehkä odotan vielä. Edellä on ainakin 10 juoksijaa. Kari menee jossain kaukana. Kisa ei kiinnosta. Mitä väliä sijoituksella?
AU:n tytöt kannustaa kentän lähellä. Jenni voitti oman sarjansa. Pitääkö se sitten kiristää? Päätän, että kiristän viimeisen sata metriä. Paska kisa.
Kenttä näkyy ja kuulutus kuuluu. Kari on maalissa se voitti. Minulla on ainakin 300m matkaa. Olen ehkä 12:s. Pakko tässä on kympin joukkoon!
Kohennan lippiksen asentoa ja alan kiristää tahtia. Kovennan hengitystä. Ohitan kenttäalueella vielä yhden. Maali. Olisihan sitä ollut varaa juosta kovempaakin.
- Noinko paljon jäi varaa loppuun? Liian hiljaa juoksit matkalla.
- Niin juoksin. Ei kiinnostanut kisa.
- Ei tänne sitten olis kannattanut lähtiäkään.
- No ei.
En jaksa verkata. Käyn suihkussa ja ostan irtokarkkeja. Menen linja-autoon istumaan. Melkein takapenkille. Syön kaikki karkit ja melkein koko kotimatkan oksettaa. Taipaluksen kylän kohdalla on todella huono olo.
Illalla menen kalaan Heikin kanssa. Mukava heitellä rannoilta, kun lumpeet eivät vielä ole kasvaneet.
---
Sapsalammen poikaporukka oli tiivis. Minä, Heikki, Jussi ja Petri pyörittiin tosi paljon yhdessä. Yläasteelle siirtyminen muutti sitä vähän, mutta kesään -94 liikuttiin porukassa. Edelleen porukka pitää ainakin osittain yhteyttä. Pete on tyttäreni kummisetä.
Meillä oli erikoisia lempinimiä toisillemme. Opo, Lytö, Hata... Se kuului tuohon aikaan. Heikin isä, Atte, keksi kaikenmoisia nimihirviöitä. Tästä syystä itsekin keksin ihmisille outoja lempinimiä.
Levähdysalue oli leirintäalueen ja parin kaupan ohella Sapsun ainut "paikka". Siellä käytiin, vaikkei siellä mitään ollut. Tuollaiset viriketelineet tuli tuolloin.
Tuo suunnistaja-Maria valittiin lopulta Vuoden varus"mieheksi" ja on nykyään tutkijana Likesillä. Taisi suunnistaakin ihan ok. Oli selkeästi monipuolisin urheilija meidän ikäisistä tytöistä. Ja aivan älytön puhumaan.
Kurikan kisa oli paska. Jotenkin ei lähtenyt yhtään. Kasvoin keväällä paljon ja kaikki tekeminen oli kankeaa. Motivaatiokin oli vaakalaudalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti