Kävelen sankarihautausmaan kohdalla linja-autoasemalle. Sankarihaudat näyttävät jotenkin juhlavalta lumisateessa.
Kävisikö Ärrällä laittamassa pitkävedon? En käy, kun ei pysty puhumaan. Menen seisomaan pysäkille. Jos pääsisi ajoissa linja-autoon.
Alavuden linja-autoasema. Sen täytyy olla maailman rumin rakennus. Aseman kahvio on maailman tylyin paikka. Siellä ei saa hengata. Ja siellä haisee tupakka. Mikäs ääni tuo on?
- Säätana, sullon ne rahat! Minä annoon ne sulle!
- Haista sinä paska! Et antanut rahoja vaan pirät ne itte, jotta saat tupakkia!
Ei helvetti. Jorma ja Sirkka. Ja päissään, kuinkas muuten. Pakko mennä jonnekin taakse. Ei jaksa kuunnella niitä. Sulkavankylääset on hulluja.
Revin lippuvihkosta lipun ja annan Pentille. En kehtaa katsoa silmiin, kun pari kertaa olen painanut nappia tosi myöhään, jotta Pentti joutuu jarruttamaan tosissaan pysäkille.
Menen toiseksi viimeiseen penkkiriviin istumaan. Sari istuu takarivissä. Se ei puhu minulle. Jorman ja Sirkan lisäksi autoon tulee myös Aatos. Se on vammainen.
Autossa tuoksuu tunkkaiset penkit ja vanha viina. Voi tuoksua tuorekin viina. Tuoksuu myös hiki. Jorma on entinen postinkantaja. Sirkka kaupungilla ihme kyllä vieläkin töissä.
- Aatos! Hei, Aatos, kuule! Eläkelääset ne mun tyäpaikkani vei! Antoovat, saatana, potkut!
- Juu, juu. Kyllä, kyllä. Juu, juu.
- Näin se on, kuule! Otakko huikan?
- Ei, ei. Aatos ei juo. Ei.
- Anna nyt, jumalauta, sen olla! Pullo tänne!
- Pistäkäähän se pullo pois, kun täällä autossa ei saa juoda.
Hyvä, Pentti! Pistä ne pihalle! Lähdetään liikkeelle. Kyntäjällä on paljon autoja. Ihmiset on päässeet töistä. Uskaltaisko nukkua hetken?
Säpsähdys. Ollaan Jokivarren risteyksessä jo. Yritän pysyä hereillä. Lämmin auto on älyttömän unettava. Sari jää Ritarin risteykseen.
Painan nappia ja nousen kyydistä. Vedän henkeen pakokaasua, koska vanhan viinan ja hien sekoitus meinaa oksettaa.
Katson postilaatikkoon ja vilkaisen tien pintaa. Luminen. Ei aurattu tai karhuttu. Aika ankea juosta. Pitää lähteä heti lenkille, koska koko ajan sataa lisää lunta.
---
Juurakon mäki on liukas. Oikaisen S-mutkan, vaikka reunat on kaltevat. Se lyhentää kuitenkin matkaa. Pyylammen päästä ei järvelle juuri näy. Sataa niin paljon lunta. Pyylammen nousussa päässä soi CMX:n Kultanaamio. Keneltähän sen levyn voisi kopioida?
WROUH! Jumalauta! Säikähdän. Se on Aku! Ei kai se irti ole? WROUH, WROUH! On se. Voi helvetti! Kylmä hiki iskee läpi kehon. Kiristän vauhtia. WROUH, WROUH! Kuulen kuinka kynnet napsuu tien pintaan. Lisään vauhtia. "MEE KOTIAS SIITÄ!" WROUH! Aku saavuttaa ja juoksee vierelle. Se tappaa minut! Puree ainakin. WROUH! Sen kieli on ulkona ja kuola lentää suupielistä. Hampaat välkkyy. Se painaa varmaan kaksi kertaa minun verran. Juoksen aivan täysiä. WROUH! Aku pysähtyy. Minä jatkan juoksemista Antin talolle asti.
Katson taakseni. Aku seisoo ja katsoo minua. Lähteekö se vielä perään? Ei lähde. Juoksen Arvon risteykseen ja kävelen hetken. Kädet tärisee.
Helvetin koirat! Pitäisivät kiinni ne! Kai Juhanin koira sentään on kiinni? Huomenna juoksen toista kautta Pyylammen puoliväliin ja samaa reittiä takaisin. Ei ole ainakaan koiria.
---
Minulla ei lapsena ollut hampaissa reikiä. Ensimmäinen vasta yläasteella. Sen jälkeen niitä toki on ollut ja luulen, että olen perinyt vähän heikot hampaat äidiltäni.
Neljän linja-auto oli ankea. Siinä kulki harvoin ikätovereita. Mieluummin epämääräistä sakkia. Jorma ja Sirkka oli vakiokulkijoita. Tappelivat keskenään aina. Jormalta meni työpaikka, kun posti vähensi jakajia. Siitä alkoi kupin otto ja mökyööliin taisi lähteä henkikin vai olisiko mies jopa tapettu, en muista tarkasti. Surullinen tapaus kuitenkin.
Aku oli Pyylammen mäellä asustava koira. Rottweiler ja iso sellainen. Varmasti sen 60 kiloa. Siihen aikaan koirat olivat pääasiassa irti elleivät olleet metsästyskoiria. Irti oli Akukin ja lähti usein perään.
Silloin pelkäsin koiria, koska lapsena olin jäänyt kahden koiran jyräämäksi ja isää oli lenkillä purrut koira. Nyt koiran omistajana pelko on kaikonnut ja tiedän, että Aku oli vain innoissaan, kun joku juoksi ohi. Aku oli lopulta tosi kiltti koira. Muutama vuosi myöhemmin uskalsin sitä vähän silittääkin.
Tuolloin ne kuitenkin pelottivat ja juoksinkin seuraavat Pyylammen kierrot puoliväliin ja takaisin. Se oli toisaalta myös turvallisempaa vähäisemmän liikenteen takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti