tiistai 26. toukokuuta 2009

Ruoka vs. Mössö + Suomi vs. Muu Maa

Tässä sitä on meikäpoika syömästämässä. Paikkana Joensuun Dolly. Ruokana salaattisetti, johon saa valita jäävuorisalaatin lisäksi 6 täytettä.
Oikein mainiota ravintoa.

Ei, en ole kasvissyöjä. Tuossakin salaatissa on broileria.


Kun taas tässä kuvassa on Herra Lehtinen omassa urheilullisessa lookissaan. Paikka on sama Dolly. Ruokana hampurilaispuffet, jossa saa syödä samaan hintaan niin monta hampurilaista kuin haluaa ja niin paljon ranskalaisia ja limsaa kuin napa vetää. Oikein mainiota, nimittäin vedon kannalta.

Tuomokaan EI ole kasvissyöjä.

Päivän lenkki
  • 10km kuhasalossa, rentoa polkujuoksua
  • 50min, klo 19.00
  • +20, puolipilvistä
Jalat oli aika raskaat edelleen, mutta polkujuoksun jälkeen ne kummasti alkoi toimimaankin. Tuomi kukkii ja muutenkin on kesä tuloillaan. Keuhkot ei yhtään tykkää tuomesta (eikä Tuomosta). Ei ole varmaan nuorena poikana niihin tottunut, kun Pohjanmaalla ei tuomia ole. No tähän keuhkopolitiikkaan yritetään saada ratkaisu.

Sitten aion omalta osaltani kommentoida tätä maahanmuutto-/kalevan kisa-settiä... Lähtökohtahan on se, että itse en ole ollut lähelläkään pääsemässä Kalevan kisoihin. En lähelläkään. Olen kyllä valmentanut Kalevan kisa-urheilijaa. Olen siis "ulkopuolella". Luulen, että asiaa kommentoivat ovat osittain liian lähellä tätä sekasotkua ja eivät aina näe kokonaisuutta.

Ensinnäkin olen myös sitä mieltä, että on ankeaa jos muualta muuttaneet rikkoo Suomen ennätykset. Ei se ole oikein. Perseestähän se on. Mutta siinä vaiheessa kun suomalaisjuoksijat alkavat boikotoimaan Kalevan kisoja siksi, että siellä juoksee Rotich ja kumppanit käy todennäköisesti seuraavalla tavalla: Ihmiset, jotka eivät tiedä juoksusta juuri mitään tai eivät muista kuin Virenin alkavat naljailla. Niin kuin tekevät muutenkin. Tulee kommentteja siitä kuinka "suomalaiset ei uskalla juosta, kun eivät pärjää" ja "turha mennä kisoihin kun tummat pojat ovat ylivoimaisia". Kukaan vähänkään ulkopuolinen ei valitettavasti tiedä kuka on Takala, Lehtinen tai Räsänen. Edes Joensuussa ihmiset eivät tunne Räsäsen Mattia. Ei aina Jukkaakaan. Ihmiset eivät ajattele, että "onpa typerää kun nuo saavat edustaa Suomea tai kisata Kalevan kisoissa."

Toisekseen se ei yhtään paranna juoksun arvostusta jos ei edes yritetä pärjätä tai kisata. Paljon vaikuttavampaa on kisata itsekin ja mainita sitten vasta asiasta jos nämä muut miehet vievät kärkisijat ylivoimaisesti. Siten kommentointi menee paljon paremmin perille. Sodat loppuu sotimalla, ei sitä välttelemällä. Ja tässä tarkoitan sodalla kilpailemista. Jos joku haluaa jonkinlaisia tuloksia uransa aikana tehdä ja olisi esim. pistesijakunnossa Kalevan kisoissa, niin olisi se nyt melko typerän kuuloista vanhempana sanoa, ettei juossut kun boikotoi Liiton edustusoikeusjuttua vastaan. Montako jenkkiurheilijaa muistatte nimeltä, jotka boikotoi Moskovan olympialaisia? (Z ei saa vastata.) Kuitenkin Moskovan mitalisteja muistetaan.

Tämähän on vain ja ainoastaan tälläisen perusnylkyn mielipide. Sellaisen, jolle juokseminen Kalevan kisoissa olisi uran kohokohta. Ei minua haittaa vaikka joku jääkin pois kisoista boikotoidakseen, mutta juoksun arvostusta se ei paranna. Ehkä mieluummin näkisin jonkun taannoisen aloituskiekkoseisahduksen tapaisen protestin. Esim. laukauksessa jäädään viivalle pariksi sekunniksi ja sitten vasta perään. Tämä herättäisi kysymyksen "miksi?". Ja vaikka itse paska olenkin juoksemaan eikä minulla ole mitään käsitystä tuon tason juoksemisesta omalta kohdalta, niin ei nuo Rotich ja kumppanit NIIN kovia ole, etteikö niitä voisi voittaa.

Tämä on siis vain mielipide ei sääntö eikä ohje. 

2 kommenttia:

  1. Toomio vähän oikoo boikotin suhteen. Ei, en kannata suoranaisesti boikottia.
    Mutta. Lieneekö kuitenkin boikottia suunnittelevien tarkoituksena tuoda esille epäkohta edustusoikeuksista, EIKÄ tuoda esille oma nimensä ja se että juuri heidän poisjääntinsä muistettaisiin vuosien päästä?!

    Totta, ettei jenkkiurheilijoiden nimiä muisteta, mutta kaikki muistavat että kyseisiä kisoja boikotoitiin. Ja taitaapa moni muistaa, että syynä oli Neuvostoliiton puuttuminen Afganistanin sisällissotaan.
    Jos ja kun boikotin tarkoitus oli osoittaa mielipide Neuvostoliiton toimintaa kohtaan, niin taisi onnistua, kun boikotti (ja syykin.. vai muistetaanko?) muistetaan vielä nyt melkein 30vuoden päästä?

    VastaaPoista
  2. En uskokaan, että haluavat itseään tuoda julki. Epäilen kuitenkin ettei se tavalliselle kansalle vaan uppoa jos eivät juokse. Luulen, että liitossa tajuavat kannan ilman boikottiakin.

    Edelleen olen sitä mieltä, että kanta asiaan pitää tuoda julki vaikka räikeästikin. En vain usko, että Kalevan kisojen boikotti on paras keino.

    Ja kuten sanoin, en minä näistä mitään tajua. Olen kuitenkin syntynyt Moskovan olympiavuonna, etten siitäkään niin hirveästi muista.

    VastaaPoista