juoksutarinoita 2. Kyläkisat (1986)

Isä ajaa sinisellä ja äiti punaisella pyörällä. Minulla on hopeinen Kynast Super De Luxe, jossa kampi hinkkaa ketjusuojukseen. Jätämme pyörät Sapsalammen kyläkoulun pyöräkatokseen. Se on keltainen ja siinä on punainen huopakatto. Isojen  koulupoikien BMX-pyöriä on katoksessa muutama. 

On Sapsalammen kyläkisojen päivä. Ihmisiä on älyttömästi. Koulun kenttä pölyää, haitari soi. Koulun opettaja Aarno vie joukon kentän viereiseen metsään. On alkamassa maastojuoksu. Päässäni soi The Shadowsin Apache, koska se kuulemma kertoo intiaaneista. 

Tämä on Sapsalammen pururata. Sellainen on tulossa kai jonnekin muuallekin, kun uutta tietä rakennetaan. Paljon juuria. Kilpailumatka on pitkä ja suora. Ensin ylämäkeen ja sitten tasaista.

Isä käskee varoa juuria ja juosta niin kovaa kuin pystyy. Minulla on harmaat tarralenkkarit, jossa on kolme tarraa kummassakin. Minulla on myös liukkaat, vaaleansiniset shortsit. Niiden narut tuntuu ärsyttäviltä. 

Tuomo S lähti jo. Puolen minuutin päästä on minun lähtövuoro. Kisa juostaan yksi kerrallaan. Isä sanoi, että pitää juosta niin kovaa kuin pystyy. Tyhmät muurahaiset kävelee lenkkareiden päälle. Viereinen oja haisee pahalle.

"Hep!". Lähden juoksemaan. Kaadun ensimmäiseen juureen. Nousen ja juoksen niin kovaa kuin pääsen. "Täysiä vaan! kohta on maali." Isä huutaa pienen kuusen kohdalla. Havunneulasia menee lenkkariin ja ne raapii. Isot kuuset tekevät varjon maalin kohdalle. Tulee risteys ja maali. Äiti odottaa siellä. Matka ei ollutkaan niin pitkä. 

Kävelemme takaisin koululle. Metsässä on liikaa hyttysiä. Saan mitalin ja sitten ajetaan leirintäalueelle jäätelölle. Minulle semmoisesta pahvikulhosta puisella lusikalla. 

Nämä kisat olivat ensimmäiset, jotka muistan. Sapsalammella oli kyläkisoja, mutten muista minä vuonna ja mihin aikaan kesästä ne todellisuudessa olivat. Kisamatka oli noin 200m. Pururataa koululta leirintäalueen tielle. Tuomo oli vuotta vanhempi ja voitti, mutta ilman kaatumista olisin voinut olla lähellä. Tuo on polkujuoksuja lukuun ottamatta ainut kerta, kun olen kisassa kaatunut.

Juoksutarinoita 1. alustus

Ens vuonna sitten... -blogi on ollut hiljaiselolla kauan. Sille on syykin. Ajanpuute ja juoksun puute. On ollut aika paljon sensorista ongelmaa jalan hermotuksessa. Homma on mennyt niin pitkälle, että aivot lienee oppineet kaavan, jolla kipu tuntuu, vaikkei sille syytä olisikaan.

Juoksu ei siis oikein onnistu. Olen kuitenkin prosessissa, jossa homma paranee. Hitaasti. Todennäköisesti puhutaan vuosista. Tässä on menty jo eteenpäin, mutta pystynkö vielä juoksemaan niin sanotusti täysiä, on vielä arvoitus. Eikä päällimmäisenä mielessäkään. Kunhan nyt pystyy jotenkin juoksemaan, ovat asiat ihan kelvollisesti.

Tässä kun on taisteltu ja tuskailtu yhden elämäni ison tragedian - kovaa juoksusta luopumisen kanssa, olen käynyt läpi vanhoja juoksupäiväkirjoja ja tarinoita niiden merkintöjen takana.

Aion niitä jollain tahdilla kirjoitella tänne. Ainakin itse pääsen niihin fiiliksiin, jotka minulle juoksuhommissa ovat olleet tärkeitä. En ole Kawauchi enkä Murakami, mutta sentään jälkimmäistä kovempaa olen juossut.

Soi: Iron Maiden - The Loneliness of The Distance Runner 

En koputellut puuta

Pitikin mennä kehumaan kuntoa. Heti perään talvirastien liukkailla pakara/selkä/joku ärtyi sen verran, että vasemmalla puolella pistelee ja kuumottaa. Jalkaa siis. Iskiasoiretta, mutta johtuen mieluummin pakara-alueen lihaksista ja niiden kireydestä.

Se on kumma, kun tulee joku vaiva esim. selkäkivut. Saat siihen ohjeet, hoidat entisen urheilijan tunnollisuudella, mutta aivan unholaan jää ne muiden alueiden huollot silloin. Sitten tulee joku vanha tuttu vaiva kuten juoksijanpolvi, pakaran limapussi, penikkavaivat... Ei vaan tajua ajatella kaikkea. Tai jaksa. Tai viitsi. 

No, ei se kuitenkaan ole tässä parissa viikossa parantunut oikeastaan miksikään. Ei se nyt niin haittaakaan, mutta en ole juossut juurikaan. Enkä kyllä hiihtänytkään. Metsätyöt tuntui parantavan sitä, joten liike lienee parempi lääke kuin huili. 

Kuukausi on Malmijuoksuun, Sm-maastoihin puolitoista. Kunto ei parissa viikossa juuri laske, joten ehkä tästä vielä iskuun pääsee. Kyllä minä siellä maastoissa juoksen, riippumatta siitä, miltä tuntuu. 

Ps. Nyt ei närästä. 

Normaalia aiemmin Sm-maastoja kohti

Tammi-helmikuu on mennyt vilkkaasti. Luntahan ei ole nimeksikään, joten hiihto on ollut vähissä.

Hiihtoa noin on tänä talvikautena tullut enemmän kuin hetkeen, ehkä 2005 viimeksi tullut enemmän. Se näkyy kyllä hapenotossa ja jalkojen lihaskunnossa. Tällä lumimeiningillä pitää vaan kohta muuttaa Kainuuseen, jos sivakoida meinaa.

Myös juoksua on tullut tammi-helmikuussa edellisen kerran näin paljon vuonna 2010. Sekin näkyy juoksukunnossa.

Eli syksyn murheenkryyni selkä onkin antanut lihaskuntoharjoittelun myötä koko tekemiselle ihan erilaista potkua. Oon jaksanut runtata noita tukiharjoitteita. Olen myös itseäni yllättäen juossut töihin ja takaisin 2-3 kertaa viikossa. Kilsoja tulee siis vähän vaivihkaa. Myös VK:n olen malttanut tehdä riittävän kevyenä eli ei sillä tasolla, mikä haluaisin vaan sillä tasolla mikä olen.

Ainut ongelma on vaan refluksioireisto, joka lienee peruja Arcoxia-kuurista. Se on nyt kolmisen kuukautta ollut melko vähillä tietyt peruselintarvikkeet, kuten kahvi, suklaa, paprika, kurkku, tomaatti, hernekeitto, mausteiset ruuat... On nimittäin vaikeaa sellaiselle, joka aiemmin söi vaikka chilipaprikaa viskin kanssa. Ei muuten sitäkään pysty juomaan nyt... Saatana. Tähystykseen on nyt lähete, jee!

Tällä hetkellä kevään-kesän perussuunnitelma tuntuu siltä, että Malmijuoksu, Sm-maastot (SAUL+SUL), Pm-maastot, Jukolanviesti... Joka muuten on ihan pirun typerästi ajoitettujen veteraanien Sm-kisojen kanssa.

Näillä evästyksin eteenpäin!

Juoksun suhteen elossa

Taukoa kirjoitteluun on tullut. On ollut joulua ja muita hömpötyksiä.

Selän suhteen tilanne on hyvä. Se ei vaivaa oikeastaan ollenkaan, mutta olen minä sitä jumpannutkin. Enemmän vaivaa refluksioireet, jotka tekee olon välillä melko tukalaksi. Aina jotain, totta kai. Somac-kuurilla olen ja todennäköisesti se vielä tuplataan, jos oireet ei helpota kokonaan. Sen jälkeen sitten tähystys. Oletus on, että siellä on löystynyt paikat.

Juossut olen pisimmillään ihan 17km ja tempasin reippahasti myös uudenvuodenjuoksun Paloaukealla. Kunto on siis olosuhteisiin nähden ihan semi. Aika ison hiihtomäärän takia lihaskunto tuntuu keskimääräistä paremmalta. Ja ehkä hapenotto.

Eilen revittelin vähän hallissakin junnujuoksijoiden kanssa. Tonni, 300m ja 2x150m. Alkaa mennä hevosteluksi. 150m meni noiden jälkeen lenkkareilla 22,2, johon olen aika tyytyväinen.

Vielä kun tuon vatsan saisi skulaamaan, niin kaikki olisi mukavasti.

Maastavetoa ja selkäpenkkiä

Mennä vierähtipä taas tuota aikaa. Lyhyesti, jos et pitkästi jaksa. Selkä voi hyvin. Hiihdetty on ja muutama juoksu- tai harha-askelkin otettu. Vatsa ei voi niin hyvin.

Hiihtoa on tullut kohta 100km tälle syksylle. Ja se on mukavaa. Toivoisi vaan sellaisia oikean lumen kelejä. Hyvin kyllä huomaa, että luisteluhiihtoa ei ole elämän aikana kasaantunut varmaan 500 kilometria. Pertsalla pysyn keskimäärin nopeidenkin kuntohiihtäjien kyydissä lenkkivauhdissa, mutta luistellen menee 10-vuotiaatkin ohi.

Olen myös kävelylenkeillä lisännyt juoksua aina vähitellen. 5min kävelyä/100-500m hölkkää. Lumi tienpinnassa auttaa myös vaimennukseen.

Viime viikolla oli sopiva yskä. Lähti ääni puhekieltoasteelle asti. Tämän lisäksi söin lihapiirakoita ja sain riittävän kovia närästysoireita. Edelleen tuo vatsa, makutuntemukset ja hammasongelmat vaivaa, eikä niiden selvittely ainakaan auta asiaa. Korvien välillä on aika hyvät valmiudet kehittää lisää psykosomaattisia oireita ihan oikeiden rinnalle.

Eilen Kuopion työreissulla kovin vihdoin tapaamassa kehuja kerännyttä urheilufysioterapeutti Teemu Leppämäkeä. On muuten Iivon fyssari. Kyllä suosittelen kaikille urheilutyypeille, jos on hankalampia ja mystisempiä ongelmia. Ihan jo asennoitumisen ja asioiden esityksen takia.

Muutama melko kova lihaskuntoliike tuli ja ultraäänellä varmistettu poikittaisen vatsalihaksen aktivoitumisongelma. Pakarasta myös puuttuu voimaa. Ohjeena lihaskunnon lisäksi on mennä punttisalille ja liikkeinä loogisesti maastaveto pyöreällä selällä ja isolla kuormalla sekä selkä penkki yhdellä jalalla. Kaikkea sitä...

Mutta ehkä tästä vielä juoksun päälle. 

Toivonpilkahdus hiihdosta

Viime viikko oli kokonaisuutena hiukan edellisiä parempi. Selän kannalta nyt ainakin. 

Maanantaina kävin vesijuoksemassa puoli tuntia. Ilman vyötä. Hain vähän eri tekniikoita ja tein kevyttä juoksua pitkin altaan pohjaa. Vähemmän tärähdystä vedessä näet. 20min kohdalla huomasin, että selässä tuntuu. Vanha idiootti korvieni välissä ei kuitenkaan antanut lopettaa ennen puolta tuntia ja pari päivää ns. poltteli hermostoa ikävästi. Varsinkin ristiluun päällä tuntui taas sellainen kuuma kivi. Aktiivisesta käsien liikkestä meni myös hartiat aika pirun jumiin. Meni nimittäin niin jumiin, että tiistaina tuntui jopa palan tunnetta kurkussa ja rintalihasten kohdalla kipua. 

Tiistaina tein väkisin multifidus-treeniä, jonka toisessa liikkeessä seistään oven karmin sisällä, toinen jalka ylös koukkuun nostettuna. Tämä jalka painaa 10s ajan karmia vasten eli käytännössä yrittää työntää karmia sisään. Aika tehokas liike ulkokiertäjille ja selällekin.

Keskiviikkona annoin kehonhallinnan opastusta eräälle ryhmälle ja näytin joogahenkisiä ja -fyysisiä liikkeitä vähän liikaakin. Ihme kyllä nämä liikkeet toimivat odotuksiin nähden paremmin.

Multifidus-treeneillä meni lähes koko loppuviikko, mitä nyt päälle erinäisiä kävelylenkkejä. Lauantaina esimerkiksi Noljakan purua nastakengillä sauvojen kanssa. Siihen 5x1,5min mäki"veto". En oikein saa tehoja irti sauvojen kanssa. Kyllä siinä nyt kuitenkin jonkin verran hengästyy.

Isänpäivän ohjelmaan on vuosia kuulunut lenkki ja kuullessani Pärnävaaralla latupohjan olevan jonkinlainen, lähdin sitä vesisateessa luistelusuksilla testaamaan. Eipä sivakointi mitään vauhdin hurmaa ollut, mutta oli mukava tehdä vaihteeksi jotain, missä oikeasti tulee hiki ja saa hengästymisen aikaan. Kiersin vitosta puoli tuntia. Selässä ei hiihto pahemmin suorituksen aikana tuntunut, mutta toki kroppa vähän muistutteli muuten tuosta liikkeestä. Tätä kirjoittaessani tuntemuksia on, mutta ei niin pahoja kuin ajattelin. Kevyttä pakaroiden kylmäaistimusta ja selän jonkinlaista tahmeutta. Hartiat ehkä enemmän jumittaa.

Kutakuinkin ihan ok viikko. Enemmän on ärsyttänyt jollain tapaa halju maku suussa. Oletan sen johtuvan Corsodyl-kuurista, jonka tosin jo lopetin, mutta se kaiketi vaikuttaa makuaistiin jonkin verran. Elimistöni on vielä hemmetin herkkä kuuntelemaan kaikkia oireita, joten varmaan se on henkistäkin katkeruutta. Suussa. Perseestä joka tapauksessa. Sama fiilis kuin vadelmaa tai kiiviä syödessä. Syljen eritys on jotenkin liian kovaa. En tiedä voiko se johtua selästäkin jonkin verran. 

IHAN MUUTA
Itse juoksua olen pohdiskellut nyt monesta kantista, kun sitä ei tekemään pysty. Eniten kaipaan sitä hengästymisen tunnetta ja sitä, että on jollain lailla omista rajoista tietoinen. Minua ei yleensäkään ahdista huonosta kunnosta aloittaminen, vaan se aloittaminen on oikeastaan melko palkitsevaa. Tulokset näillä pohjilla paranee nopeasti. Eihän tuo kelikään varsinaisesti kutsu juoksemaan. Ehkä tästä vielä saa tossutkin jalkaan.

PARANTAVAT ASIAT
- Multifidus-harjoitukset
- kiertoliikkeet
- sauvakävely
- luisteluhiihto (ainakin vielä)

HUONONTAVAT ASIAT
- Vesijuoksu ilman vyötä