On Sapsalammen kyläkisojen päivä. Ihmisiä on älyttömästi. Koulun kenttä pölyää, haitari soi. Koulun opettaja Aarno vie joukon kentän viereiseen metsään. On alkamassa maastojuoksu. Päässäni soi The Shadowsin Apache, koska se kuulemma kertoo intiaaneista.
Tämä on Sapsalammen pururata. Sellainen on tulossa kai jonnekin muuallekin, kun uutta tietä rakennetaan. Paljon juuria. Kilpailumatka on pitkä ja suora. Ensin ylämäkeen ja sitten tasaista.
Isä käskee varoa juuria ja juosta niin kovaa kuin pystyy. Minulla on harmaat tarralenkkarit, jossa on kolme tarraa kummassakin. Minulla on myös liukkaat, vaaleansiniset shortsit. Niiden narut tuntuu ärsyttäviltä.
Tuomo S lähti jo. Puolen minuutin päästä on minun lähtövuoro. Kisa juostaan yksi kerrallaan. Isä sanoi, että pitää juosta niin kovaa kuin pystyy. Tyhmät muurahaiset kävelee lenkkareiden päälle. Viereinen oja haisee pahalle.
"Hep!". Lähden juoksemaan. Kaadun ensimmäiseen juureen. Nousen ja juoksen niin kovaa kuin pääsen. "Täysiä vaan! kohta on maali." Isä huutaa pienen kuusen kohdalla. Havunneulasia menee lenkkariin ja ne raapii. Isot kuuset tekevät varjon maalin kohdalle. Tulee risteys ja maali. Äiti odottaa siellä. Matka ei ollutkaan niin pitkä.
Kävelemme takaisin koululle. Metsässä on liikaa hyttysiä. Saan mitalin ja sitten ajetaan leirintäalueelle jäätelölle. Minulle semmoisesta pahvikulhosta puisella lusikalla.
Nämä kisat olivat ensimmäiset, jotka muistan. Sapsalammella oli kyläkisoja, mutten muista minä vuonna ja mihin aikaan kesästä ne todellisuudessa olivat. Kisamatka oli noin 200m. Pururataa koululta leirintäalueen tielle. Tuomo oli vuotta vanhempi ja voitti, mutta ilman kaatumista olisin voinut olla lähellä. Tuo on polkujuoksuja lukuun ottamatta ainut kerta, kun olen kisassa kaatunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti