Maanantaina on päivä, jolloin voin laittaa isälle ja kummisedälle miellyttävän tekstiviestin. Se menee näin: "Vuonna -97 teidän mielestä ei ollut olemassa sellaista työtä, missä johdetaan urheiluseuraa. Vastoin tätä olettamusta minä olen tästä päivästä eteenpäin juuri siinä ammatissa, ja siitä myös maksetaan palkkaa."
Miehet yrittivät uskotella, että kadettikoulu olisi se miesten paikka. Jotenkin en vain täysin innostunut ideasta. Armeijan käynnistyttyä innostus ei suoranaisesti kasvanut. Nykypäivänä taitaa olla niin, että työnäkymät kadettikoulupohjalla ovat melko sumuiset.
Intin jälkeen tuli käytyä jos jonkinlaista urheiluun, liikuntaan sekä terveyteen liittyvää koulutusta ja kurssia. Näin lomassa alan parissa on tehty pätkähommia ainakin suvun ja läheisten mielestä jopa järjettömyyteen asti. Paskojakin talkoohommia reilusti. Onko se rakkautta yleisurheilua kohtaan vai sitä, ettei vain osaa sanoa ei? Varmaan molempia, mutta tämä pitkä työ on mielestäni kannattanut. Kokemusta on ikään nähden luullakseni aika mukavasti. Olen mielissäni pestistä, mutta tyytyväinen ei tietenkään omaan osaamiseen saa olla. Sehän tarkoittaisi, ettei tarvitsisi kehittyä tai kehittää toimintaa.
Tästä paikasta Katajassa saan kiittää aikajärjestyksessä seuraavia henkilöitä:
- Vaimo - Muuten en olisi muuttanut Joensuuhun.
- Kanka - Hoiti hommia juoksukoulun vetoon
- Hööne-Opa - Otti juoksukouluun vetäjäksi, hommasi minut Katajaan silloin vielä urheilemaan, ideoi ja ruokki mielipuolisiakin ideoita urheiluseuran tehtäväksi, maksoi ex-TJ:nä aika vähistä hommista minulle riittävää palkkaa.
- Hyppös-Kimmo - Tarjosi yksinäiselle urheilijalle paikkaa seurassa ja kahvit toimistolla. Se tuntui silloin suurelta. Nykyään Katajan toimiston kahvi ei herätä niin myönteisiä mielikuvia...
- Katajan päättävät tahot - Uskoivat meikäläisen tuomaan osaamiseen, vaikka se aika riskaabelia olikin.
- Oinonen - Veti rohkeasti minut mukaan seuran urheilijoiden piiriin, ja opetti tuntemaan muita juoksijoita. On osoittanut luottoa hampparin näköiseen kaveriin koko Joensuussa asumani ajan.
- Juki + muut seuran urheilijat ja valmentajat - Ovat antaneet sen kaveripohjan, minkä takia Lännen miehen on hyvä asustaa näin pirun kaukana kaikesta.
- Toimiston sarppa + Koris-Matti - Ovat kyllä opettaneet seuratyön ei-niin-mukavia puolia ja toki sen pienen piirin, joka tämän kokoisessa kaupungissa pitää tuntea, että homma pelaa.
- Toho - Ehkä eniten omaan työuraani ja toimintatapoihin vaikuttanut henkilö. Ajatukset kohtasivat heti Tohon tultua Joensuuhun. Toho hyvällä tuurilla ja tilannetajulla käytännössä hoiti seuralla ja minulle hyvän projektin kaupungin kanssa yhteistyössä. Se on tuonut palkkaa taloon jo pitkän tovin. Tohon kontaktit ja yleisurheilukentän tuntemus on ollut ja tulee jatkossakin olemaan iso etu tulevaisuuden hommissa. Aika perhanan isoja, ja välillä valitettavan vaikeitakin päätöksiä on Tohon kanssa puitu. Toki aivan järjetön määrä paskaakin jauhettu, varsinkin Jardaanin aikoihin. Isot saappaat jätti Kirkniemen mies täytettäväksi, eikä meikäläisen nelikutoset siihen heti riitäkään. Mutta sanotaan niin, että pohjat ja vauhtikestävyyskin on Tohon puolelta rakennettu seurassa niin kovaksi, että voin alkaa piikkaamaan nyt sitä nopeuskestävyyspuolta. Kiitos työseurasta! Ja varmaan on pakko kiittää siitäkin, että nykyään Mötley Crüe on aivan hyvän kuuloista musakkia.
- Anssit V & L + Peikko ja muut seuran työläiset - Nämä tyypit varmistavat sen, että johdon alapuolella tulee hommat taatusti toimimaan, vaikka TJ-Pyylampi olisikin hiukka vihreä aluksi.
Kiitos tässä vaiheessa kaikille! Myös niille, jotka tarkoituksetta tai tahallani unohdin. Ja facebook-tykkäysten perusteella mulla on ens kesän tapahtumiin 85 toimitsijaa käytettävissä. On heleppua!
Varmaan useammin joutuu nyt meikäläinenkin kauluspaitaan sonnustautumaan... Mutta eipä sitä kai ulkonäöllä ja pukeutumisella ole ennenkään seuraa johdettu. Irokeesia ei silti taida viitsiä enää laittaa.
Lopuksi on pakko mainita, että Vaarojen Maraton lähestyy. Olen juossut kyllä ihan helvetin vähän. En oikeastaan ollenkaan. Jos neppailis poluilla vähän viikon, niin eikö se siitä. Ja jos eräässä uutuus-elokuvassa ollutta sananpartta vähän muokaten lainaa niin "Juoksemisen korkein aste on olla juoksematta." ...Nyt on, saakuta, vielä pohjekin kippee.
