sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lontoon lopetus.

Lontoo tuli seurattua aika perinteiseen tapaan.  Koko ajan joku media auki, ihan sama mikä laji menossa. Nämä kisat muistetaan siitä, etten itse osallistunut(?). No joo... Ei nämä enää ihan samanlaisia kiksejä aiheuta, kuin joskus teininä, mutta kyllä urheilijoiden suoritukset ajoittain kylmiä väreitä saivat aikaan. 

Eniten väreitä aiheuttaneet tapahtumat Lontoossa 2012: 

  • Miesten 800mRudisha vetää omalla vedolla ME:n. Amos länkyttää sekunnin päähän, juosten Seb Coen ajoille. Kaikki paitsi Kaki tekevät ennätyksensä. Kaikkien aikojen kasi, vaikka on noita hyviä kisoja ollut ennenkin. Pistäisin aika kärkeen kaikista näkemistäni juoksukisoista.
  • Keskisalon finaaliin pääsy: Toiveissa se oli, mutta usko siihen ei ollut kovin valtava. Sen verran oli hankalan oloista alkukausi. Maailmanluokan juoksija, edelleen. Finaalin hajoamiselle ei voi mitään.
  • Felix Sanchez 400m aidat: Miehessä on sellaista kenttien karismaa, että voi helevetti! Vanha tulee ja näyttää, miten juostaan aitoja. Ei mitään jakoa muilla.
  • Tuuli Petäjän hopeamitali: Pieni laji, harvoin kilpailtu. Mitä väliä? Iloinen urheilija taisteli hienosti hopealle.
  • Ville Långin ja Lee Chong Wein sulkapallo-ottelu: Velipojan kanssa odoteltiin ottelun alkua, ja oli vähällä etten mennyt nukkumaan. Moni piti Leetä täysin ylivertaisena, mutta Lång pisti kaikkensa mailan varteen. Hyytymys tapahtui vasta viimeisessä erässä. Yleisö taputti Villelle seisaaltaan.
  • Miesten keihäsfinaali: Ei pelkästään Ruuskasen mitalin takia, vaan vähän yllättävien nimien takia. Trinidad & Tobaco sai keihäskultaa.
  • Pia Sundstedt aika-ajossa: Kova nainen. Pirun kova. Harmi se, että Suomen on niin hankala saada maastoon maapaikkoja. 11. sija aika-ajossa on kova suoritus Olympialaisissa.
  • Suvi Mikkonen 4. taekwondossa: Vähän tuntematon laji itselleni, mutta tuollaista lajilleen omistautumista pitää aina arvostaa. Ja kyllähän se potku aika sähäkästi lähtikin...
  • Miesten estefinaali: En edelleenkään käsitä, miksei muut vedä kovaa, kun Kemboi on finaalissa mukana?!? Mies irtoaa jokseenkin mielettömään loppuvetoon. Sieltä kelpaa lasketella kasiradalle maaliin.
  • Miesten 5000m viimeinen kilometri: 2.25. Ei muuta.
  • Fabrizio Donato miesten kolmiloikassaSama resepti toimii hyvin. Vanha mafioso tulee ja nappaa mitalin monen vuoden odotuksen jälkeen.
  • Miesten 200m: Jamaican kolmoisvoitto. Vaikka sitä Boltia hehkutetaan ihan liikaakin, on se vaan eläin. On nuo muutkin. 
  • Miesten maraton: Se on aina hyvä. Meni miten tahansa. Ja mikä sen parempaa kuin odottamaton voittaja.
  • Miesten 50km kävely: Hyvä kisa kaiken kaikkiaan. Vähän teennäinen laji, mutta ainakin se on raskas.
  • Koripallofinaali Espanja-USA: Tiukka matsi. Kyllä ne Jenkit oikeasti osaa pelata. Näin myös Espanja.

Onneks on vielä Eliittikisat, ettei tämä urheilu lopu ihan käsiin... 

Ps. Tuli eilen juostua treeninä 800m 2.10,2. Jiri veti ekat 500m. Kovahkossa tuulessa ihan jees...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti