perjantai 27. toukokuuta 2022

Juoksutarinoita 1. alustus

Ens vuonna sitten... -blogi on ollut hiljaiselolla kauan. Sille on syykin. Ajanpuute ja juoksun puute. On ollut aika paljon sensorista ongelmaa jalan hermotuksessa. Homma on mennyt niin pitkälle, että aivot lienee oppineet kaavan, jolla kipu tuntuu, vaikkei sille syytä olisikaan.

Juoksu ei siis oikein onnistu. Olen kuitenkin prosessissa, jossa homma paranee. Hitaasti. Todennäköisesti puhutaan vuosista. Tässä on menty jo eteenpäin, mutta pystynkö vielä juoksemaan niin sanotusti täysiä, on vielä arvoitus. Eikä päällimmäisenä mielessäkään. Kunhan nyt pystyy jotenkin juoksemaan, ovat asiat ihan kelvollisesti.

Tässä kun on taisteltu ja tuskailtu yhden elämäni ison tragedian - kovaa juoksusta luopumisen kanssa, olen käynyt läpi vanhoja juoksupäiväkirjoja ja tarinoita niiden merkintöjen takana.

Aion niitä jollain tahdilla kirjoitella tänne. Ainakin itse pääsen niihin fiiliksiin, jotka minulle juoksuhommissa ovat olleet tärkeitä. En ole Kawauchi enkä Murakami, mutta sentään jälkimmäistä kovempaa olen juossut.

Soi: Iron Maiden - The Loneliness of The Distance Runner 

maanantai 9. maaliskuuta 2020

En koputellut puuta

Pitikin mennä kehumaan kuntoa. Heti perään talvirastien liukkailla pakara/selkä/joku ärtyi sen verran, että vasemmalla puolella pistelee ja kuumottaa. Jalkaa siis. Iskiasoiretta, mutta johtuen mieluummin pakara-alueen lihaksista ja niiden kireydestä.

Se on kumma, kun tulee joku vaiva esim. selkäkivut. Saat siihen ohjeet, hoidat entisen urheilijan tunnollisuudella, mutta aivan unholaan jää ne muiden alueiden huollot silloin. Sitten tulee joku vanha tuttu vaiva kuten juoksijanpolvi, pakaran limapussi, penikkavaivat... Ei vaan tajua ajatella kaikkea. Tai jaksa. Tai viitsi. 

No, ei se kuitenkaan ole tässä parissa viikossa parantunut oikeastaan miksikään. Ei se nyt niin haittaakaan, mutta en ole juossut juurikaan. Enkä kyllä hiihtänytkään. Metsätyöt tuntui parantavan sitä, joten liike lienee parempi lääke kuin huili. 

Kuukausi on Malmijuoksuun, Sm-maastoihin puolitoista. Kunto ei parissa viikossa juuri laske, joten ehkä tästä vielä iskuun pääsee. Kyllä minä siellä maastoissa juoksen, riippumatta siitä, miltä tuntuu. 

Ps. Nyt ei närästä. 

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Normaalia aiemmin Sm-maastoja kohti

Tammi-helmikuu on mennyt vilkkaasti. Luntahan ei ole nimeksikään, joten hiihto on ollut vähissä.

Hiihtoa noin on tänä talvikautena tullut enemmän kuin hetkeen, ehkä 2005 viimeksi tullut enemmän. Se näkyy kyllä hapenotossa ja jalkojen lihaskunnossa. Tällä lumimeiningillä pitää vaan kohta muuttaa Kainuuseen, jos sivakoida meinaa.

Myös juoksua on tullut tammi-helmikuussa edellisen kerran näin paljon vuonna 2010. Sekin näkyy juoksukunnossa.

Eli syksyn murheenkryyni selkä onkin antanut lihaskuntoharjoittelun myötä koko tekemiselle ihan erilaista potkua. Oon jaksanut runtata noita tukiharjoitteita. Olen myös itseäni yllättäen juossut töihin ja takaisin 2-3 kertaa viikossa. Kilsoja tulee siis vähän vaivihkaa. Myös VK:n olen malttanut tehdä riittävän kevyenä eli ei sillä tasolla, mikä haluaisin vaan sillä tasolla mikä olen.

Ainut ongelma on vaan refluksioireisto, joka lienee peruja Arcoxia-kuurista. Se on nyt kolmisen kuukautta ollut melko vähillä tietyt peruselintarvikkeet, kuten kahvi, suklaa, paprika, kurkku, tomaatti, hernekeitto, mausteiset ruuat... On nimittäin vaikeaa sellaiselle, joka aiemmin söi vaikka chilipaprikaa viskin kanssa. Ei muuten sitäkään pysty juomaan nyt... Saatana. Tähystykseen on nyt lähete, jee!

Tällä hetkellä kevään-kesän perussuunnitelma tuntuu siltä, että Malmijuoksu, Sm-maastot (SAUL+SUL), Pm-maastot, Jukolanviesti... Joka muuten on ihan pirun typerästi ajoitettujen veteraanien Sm-kisojen kanssa.

Näillä evästyksin eteenpäin!

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Juoksun suhteen elossa

Taukoa kirjoitteluun on tullut. On ollut joulua ja muita hömpötyksiä.

Selän suhteen tilanne on hyvä. Se ei vaivaa oikeastaan ollenkaan, mutta olen minä sitä jumpannutkin. Enemmän vaivaa refluksioireet, jotka tekee olon välillä melko tukalaksi. Aina jotain, totta kai. Somac-kuurilla olen ja todennäköisesti se vielä tuplataan, jos oireet ei helpota kokonaan. Sen jälkeen sitten tähystys. Oletus on, että siellä on löystynyt paikat.

Juossut olen pisimmillään ihan 17km ja tempasin reippahasti myös uudenvuodenjuoksun Paloaukealla. Kunto on siis olosuhteisiin nähden ihan semi. Aika ison hiihtomäärän takia lihaskunto tuntuu keskimääräistä paremmalta. Ja ehkä hapenotto.

Eilen revittelin vähän hallissakin junnujuoksijoiden kanssa. Tonni, 300m ja 2x150m. Alkaa mennä hevosteluksi. 150m meni noiden jälkeen lenkkareilla 22,2, johon olen aika tyytyväinen.

Vielä kun tuon vatsan saisi skulaamaan, niin kaikki olisi mukavasti.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Maastavetoa ja selkäpenkkiä

Mennä vierähtipä taas tuota aikaa. Lyhyesti, jos et pitkästi jaksa. Selkä voi hyvin. Hiihdetty on ja muutama juoksu- tai harha-askelkin otettu. Vatsa ei voi niin hyvin.

Hiihtoa on tullut kohta 100km tälle syksylle. Ja se on mukavaa. Toivoisi vaan sellaisia oikean lumen kelejä. Hyvin kyllä huomaa, että luisteluhiihtoa ei ole elämän aikana kasaantunut varmaan 500 kilometria. Pertsalla pysyn keskimäärin nopeidenkin kuntohiihtäjien kyydissä lenkkivauhdissa, mutta luistellen menee 10-vuotiaatkin ohi.

Olen myös kävelylenkeillä lisännyt juoksua aina vähitellen. 5min kävelyä/100-500m hölkkää. Lumi tienpinnassa auttaa myös vaimennukseen.

Viime viikolla oli sopiva yskä. Lähti ääni puhekieltoasteelle asti. Tämän lisäksi söin lihapiirakoita ja sain riittävän kovia närästysoireita. Edelleen tuo vatsa, makutuntemukset ja hammasongelmat vaivaa, eikä niiden selvittely ainakaan auta asiaa. Korvien välillä on aika hyvät valmiudet kehittää lisää psykosomaattisia oireita ihan oikeiden rinnalle.

Eilen Kuopion työreissulla kovin vihdoin tapaamassa kehuja kerännyttä urheilufysioterapeutti Teemu Leppämäkeä. On muuten Iivon fyssari. Kyllä suosittelen kaikille urheilutyypeille, jos on hankalampia ja mystisempiä ongelmia. Ihan jo asennoitumisen ja asioiden esityksen takia.

Muutama melko kova lihaskuntoliike tuli ja ultraäänellä varmistettu poikittaisen vatsalihaksen aktivoitumisongelma. Pakarasta myös puuttuu voimaa. Ohjeena lihaskunnon lisäksi on mennä punttisalille ja liikkeinä loogisesti maastaveto pyöreällä selällä ja isolla kuormalla sekä selkä penkki yhdellä jalalla. Kaikkea sitä...

Mutta ehkä tästä vielä juoksun päälle. 

maanantai 11. marraskuuta 2019

Toivonpilkahdus hiihdosta

Viime viikko oli kokonaisuutena hiukan edellisiä parempi. Selän kannalta nyt ainakin. 

Maanantaina kävin vesijuoksemassa puoli tuntia. Ilman vyötä. Hain vähän eri tekniikoita ja tein kevyttä juoksua pitkin altaan pohjaa. Vähemmän tärähdystä vedessä näet. 20min kohdalla huomasin, että selässä tuntuu. Vanha idiootti korvieni välissä ei kuitenkaan antanut lopettaa ennen puolta tuntia ja pari päivää ns. poltteli hermostoa ikävästi. Varsinkin ristiluun päällä tuntui taas sellainen kuuma kivi. Aktiivisesta käsien liikkestä meni myös hartiat aika pirun jumiin. Meni nimittäin niin jumiin, että tiistaina tuntui jopa palan tunnetta kurkussa ja rintalihasten kohdalla kipua. 

Tiistaina tein väkisin multifidus-treeniä, jonka toisessa liikkeessä seistään oven karmin sisällä, toinen jalka ylös koukkuun nostettuna. Tämä jalka painaa 10s ajan karmia vasten eli käytännössä yrittää työntää karmia sisään. Aika tehokas liike ulkokiertäjille ja selällekin.

Keskiviikkona annoin kehonhallinnan opastusta eräälle ryhmälle ja näytin joogahenkisiä ja -fyysisiä liikkeitä vähän liikaakin. Ihme kyllä nämä liikkeet toimivat odotuksiin nähden paremmin.

Multifidus-treeneillä meni lähes koko loppuviikko, mitä nyt päälle erinäisiä kävelylenkkejä. Lauantaina esimerkiksi Noljakan purua nastakengillä sauvojen kanssa. Siihen 5x1,5min mäki"veto". En oikein saa tehoja irti sauvojen kanssa. Kyllä siinä nyt kuitenkin jonkin verran hengästyy.

Isänpäivän ohjelmaan on vuosia kuulunut lenkki ja kuullessani Pärnävaaralla latupohjan olevan jonkinlainen, lähdin sitä vesisateessa luistelusuksilla testaamaan. Eipä sivakointi mitään vauhdin hurmaa ollut, mutta oli mukava tehdä vaihteeksi jotain, missä oikeasti tulee hiki ja saa hengästymisen aikaan. Kiersin vitosta puoli tuntia. Selässä ei hiihto pahemmin suorituksen aikana tuntunut, mutta toki kroppa vähän muistutteli muuten tuosta liikkeestä. Tätä kirjoittaessani tuntemuksia on, mutta ei niin pahoja kuin ajattelin. Kevyttä pakaroiden kylmäaistimusta ja selän jonkinlaista tahmeutta. Hartiat ehkä enemmän jumittaa.

Kutakuinkin ihan ok viikko. Enemmän on ärsyttänyt jollain tapaa halju maku suussa. Oletan sen johtuvan Corsodyl-kuurista, jonka tosin jo lopetin, mutta se kaiketi vaikuttaa makuaistiin jonkin verran. Elimistöni on vielä hemmetin herkkä kuuntelemaan kaikkia oireita, joten varmaan se on henkistäkin katkeruutta. Suussa. Perseestä joka tapauksessa. Sama fiilis kuin vadelmaa tai kiiviä syödessä. Syljen eritys on jotenkin liian kovaa. En tiedä voiko se johtua selästäkin jonkin verran. 

IHAN MUUTA
Itse juoksua olen pohdiskellut nyt monesta kantista, kun sitä ei tekemään pysty. Eniten kaipaan sitä hengästymisen tunnetta ja sitä, että on jollain lailla omista rajoista tietoinen. Minua ei yleensäkään ahdista huonosta kunnosta aloittaminen, vaan se aloittaminen on oikeastaan melko palkitsevaa. Tulokset näillä pohjilla paranee nopeasti. Eihän tuo kelikään varsinaisesti kutsu juoksemaan. Ehkä tästä vielä saa tossutkin jalkaan.

PARANTAVAT ASIAT
- Multifidus-harjoitukset
- kiertoliikkeet
- sauvakävely
- luisteluhiihto (ainakin vielä)

HUONONTAVAT ASIAT
- Vesijuoksu ilman vyötä

maanantai 4. marraskuuta 2019

Kerrataanpa.

Tuli kirjoitteluun välttämätön parin viikon tauko. Syy selviää hetken kuluttua.

Pari viikkoa sitten työpaikallamme oli ohjelmassa tyky-päivä, jossa menimme tutustumaan Joensuun uusiin treeniportaisiin. Eli portaisiin, jotka ovat pihalla. Portaiden mittasuhteet olivat vähän sellaiset, ettei niitä ollut hyvä minun jaloilla mennä yksi eikä kaksi kerrallaan. Koitin muutaman kerran mennä niitä sivuttain, takaperin ja pieninä drilleinä. Kolme kertaa KEVYESTI hölkkäsin ne. Olinhan juossut ylämäkiäkin. Tämän päälle kävin rentoutumassa eli vaihtamassa renkaat märässä ja pimeässä. Pulttien aukominen on melko ahdistavaa ja pelottavaa hommaa takkuilevan selän kanssa.

Seuraavat kaksi päivää olikin sitten ihan helvettiä. Selkää kuumotti pirusti. Kuin joku olisi laittanut kuuman kiuaskiven tuonne ristiluun kohtaan ja samalla tökkinyt ulkoreisiä nuppineuloilla. Pakarat tuntuivat kylmiltä. Edellinen ilta ei sitten varmaankaan ollut sopivaa treeniä. Parin päivän jälkeen alkoi jumalaton kutiaminen ulkoreisissä. Otin Arcoxiaa tonnisen Panadolin kanssa. Se yleensä auttaa, vaikkei minulla nyt varsinaisia kipuja olekaan.

Keskiviikkona purin taloyhtiöän trampoliinin. Siinähän tulee oikeaoppisia nykimisiä ja venytyksiä ja kantamisia. Se ihme kyllä kuitenkin helpotti olotilaa. Ja torstaina oli ihan siedettävä fiilis. 

Sitten olikin edessä lähtö kertausharjoituksiin. Itse ajomatka pelotti jo suuresti, mutta tauotin sitä riittävästi. Perillä olikin odottamassa sellaisen 50kg:n varustesäkin kuittaaminen kannettavaksi. Olin aika varma, että käyn ilmoittamassa harjoituksen johtajalle ettei tule mitään tällä selällä. Enpä käynyt. Ryhmäpaine oli liian kova. Otin Arcoxiaa ja Panadolia ja purin hammasta. Yllättäen kertausharjoistuspäivät olivatkin lähes kivuttomia. Intin kapea ja kova sänky sekä kokoaikainen touhuaminen tekivät selälle hyvää, eikä ollut oikeastaan minkäänlaisia oireita. Voi olla, että joutui myös keskittymään sen verran, ettei mahdollisia kipuja huomannut. 

Arcoxia-kuurin jouduin kyllä lopettamaan sen yleisimmän sivuvaikutuksen, eli helvetin pahan sivumaun takia. Suuhun tulee sellainen metallin tai kupariputken maku, että lähes oksettaa. Se kuitenkin lakkaa parin päivän päästä syömisen lopettamisesta. Kolme päivää on Arcoxialle aika oiva syömiskuuri, sitten pitää tauottaa. Tein harjoituksissa jonkin verran staattisia pitoja keskivartalolle. En tiedä onko niistä varsinaista apua, mutta tuskin haittaakaan. Ainakin tulee lämmöntunne kylmältä tuntuviin pakaroihin.

Kotiinpaluu kertauksesta tuntui heti selässä. Eli autolla ajaminen. Itse asiassa siitäkin vain kytkimen painaminen. Pitääköhän tässä miettiä automaattia? 

Lauantaina kävin Lykynlammella sauvakävelemässä. Kuusi kertaa reippaasti isoin mäki, mitä siitä pieneltä lenkiltä löytyy. Ei se siitä pahemmaksi mennyt. Ehdittiin myös kävellä pätkä Vekaruksella. Yksi, mikä ei auta, on liukastuminen lumen alla vaanivaan puunjuureen. Sivullepäin suuntautuva lipsahdus on aika ikävän oloinen.

IHAN MUUTA
Olen seuraillut juoksua kyllä. Esimerkiksi isoja kaupunkimaratoneja. Kaikenmaailman vieterikengät näyttävät olevan nyt villityksenä. En oikein tiedä mitä niistä ajattelisi. Vähän samaa kuin takavuosien kokouimapuvuista kilpauimareilla. Ei ole voittava elementti, mutta kyllä se hiukan välinekeinottelua on. 

PARANTAVAT ASIAT
- ylämäkitreenit sauvoilla ja pururatakävely
- multifidus-harjoitukset
- kertausharjoitukset
- kovalla sängyllä nukkuminen

HUONONTAVAT ASIAT
- autossa ja junassa istuminen
- kostea ja kylmä viima
- porrasjuoksu
- liukastuminen