sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Helsinki tapahtumaohjauksen silmin - Osa 6.


9:00
Löördaaki. Ei ihan niin aikainen herätys. Jopa hieman kiire, kun piti olla puolelta Stadionilla. Siihen kuitenkin komeasti ehti vetäistä aamupalan. 14,5min kävellen tornille. Vauhti kasvaa.

9:30
Olihan se nyt varma, että palautteeksi tuli perjantaina liian NOPEA aikataulu. Sen siitä saa. Ei jaksanut siitä murehtia, joten lauantai päätettiin vetää niin kuin se olisi alunperin vedetty. Matti oli tuonut torilta äijä-henkisesti mansikoita ja porkkanoita.

Herkkää on.
9:45
YLE:n palaveri. Samat kaavat. Kaikki pöydässä istuvat hiukan jumissa.

11:00
Kisat alkaa. Tällä kertaa oli viestejäkin luvassa, mikä kertoo kisojen lähenevästä lopusta. Pirulliseksi viestit tekee se, että vaihtoalueiden vierestä pitäisi mahdollisesti löytyä keltainen lippu. Se taas ilmaisee rikki mennyttä vaihtoa tai ratarikkoa. Lippuja on kaukaa vain niin saakelin hankala havaita.

12:20
Aavistuksen uniseen aamupäivään toi ensimmäisen säväytyksen Lehtis-Johku, joka taisteli ainakin kuuluttajien mielestä yllättävänkin hyvin. Tässä vaiheessa Kaikkonenkin avasi silmänsä ensimmäisen kerran.

13:00
Naisten satasella oli mukana Christine Arron ja Merlene Ottey. Kovaa menevät, vaikka ovatkin vanhemmiten lihoneet aika lailla. Ohjauksen kannalta ei ollut ongelmia. Seiväskin alkoi. Bergius säädötteli ensimmäisen hypyn. Eihän sitä nyt EM-kisoissa viitsi niin tarkasti omaa vuoroa tarkkailla...

13:55
Tonnivitosen toisessa alkuerässä meinasi lähteä niin taju, kuin kuulokin. Nikke veti niin pirun komeasti, että kuuluttamo repesi täysin. Ainakin itseäni suomalaisten menestys radalla pieksee kaikkien kenttälajien menestystä mennen tullen.

Sitten alkoi taas ihme koomailu seiväspaikalla. Tällä kertaa kyseessä olikin urheilijat, ei TD. Aluksi tietysti oli seiväskölvien ammattimaiset haastatteluvastaukset. No, se on jokaisen oma asia, miten fiksun kuvan haluaa itsestään antaa.

Sitten Tanskan kaveri alkoi tahmaamaan. Ensin hän seuraili tilannetta, että tarvitseeko hypätä korkeammalta kuin oli hypännyt. Oli menossa finaaliin jo näinkin. Ei kuitenkaan siinä räknätessään tajunnut sanoa lajisihteerille, ettei hyppää. Näin ollen aika alkoi juoksemaan, ja mieheltä meni yritys läskiksi. Hänpä tästä alkoi mussuttamaan, mutta ei tietysti sillä mitään voittanut. Jos haluaa jättää korkeuden väliin, pitää se ilmoittaa ennen hyppyluvan tuloa lajin sihteerille. Jos ei ilmoita, menee yritys. Ihan sama käyttääkö sen vai ei. Tämän hän vielä jotenkin nieli. TD teki kerrankin hyvän päätöksen päättää kisa. Tämä ei sitten tanskalaiselle sopinutkaan. Hän olisi halunnut käyttää jäljellä olevat kaksi yritystä 560:n ylittämiseen. Se on Olympiaraja. Syynä se, että oli hyvä kulku. Tästä sitten mussuteltiin eestaas niin kauan, että luureihin alkoi tulla Kallioniemen Ramilta pohjalaasia kutsumanimiä. Itse en suuremmin jaksaisi valitella jos EM-finaaliin kuitenkin pääsee. Hyppää siellä sitten sen rajan.

15:00
Aamupäivä alkoi olla paketissa. Saukkonen ja Jykä palasivat naamat sopivasti punoittaen koppiin. Saukkonen ei seiväsmiesten kommenteista hätkähtänyt. "Kävisivät vaikka kimppuun, niin tulis vähän väriä!" Mies laittaa itsensä likoon.

16:00
Käytiin kentällä ottamassa tiimikuvat. Ruokalassa jauhettiin Jykän ja Saukkosen kanssa sitä kuuluisaa itseään. Väli tuntui vähän tylsältä, kun oli jo tottunut toimintaan. Tupi lähti nukkumaan. Edellisiltana oli kuitenkin aloittanut harjoittelun minuutin alitukseen nelkulla. Ensimmäiset harjoitukset olivat: 500m täysiä autokaistaa Töölön suuntaan. Toinen harjoitus oli 2x50m hotellin lähistöllä. Väsyttäähän se. Varsinkin jos sen jälkeen lähtee metsästämään Ivetin nimmaria.

17:00
Arvokisoissa juostaan aina Media Race. Tarkoittaa, että median edustajat juoksevat kilpaa kisanäyttämöllä. Helsingissä oli vuorossa 800m. Kolme erää oli juoksijoita. Suomea edustamassa Mikko Hannulla & Japi Sieviläinen. Katsojia ei toki juuri ollut. Hoidimme tämänkin tapahtumanohjauksesta ammattitaidolla. Kenttäkuuluttajana oli Aki, itse olin äänimiksaajana, Matti kuulutti kopista. Akin vaimoke hoiti musiikin ja Janne videotaulun. Kaikki niin kuin muillekin Appy-hyssistä lähtien. Kovin veti 2.06 ja toisiksi kovin 2.10 pintaan. Ja tämä ei ole vitsi, niin kuin ei huippu-urheilujohtajan valintakaan. Ihan tosissaan nämä juoksivat.

19:00
Ilta alkoi jotenkin yllättäen. Appyille piti viedä puhelimet ja piti sopia esittelyaikatauluja sun muuta. Riittaa lainatakseni heptathatheplonkin oli päättymässä ja kunniakierrokset aiheuttivat päänvaivaa.

Seiväs arpoi kisan siirtämisen ja jatkamisen välillä, koska alkoi satamaan. Siinä on vaara, että laji alkaa muuttua vaaralliseksi. Tuuli heittää seivästä, rata ja seiväs ovat liukkaat sekä patja märkä. Tuntuu, että se niitä eniten ärsyttää. Sadekatoksia roudattiin suorituspaikoille. Syy siihen, miksi ne eivät ole aina kentällä on seuraavanlainen: isohkot kopit tulevat tv-kameroiden ja katsojien katselulinjojen eteen. Suorituksia ei näe.

20:00
Nelkun viestien ajaksi komentolinjaan tuli pari uutta laitetta. Toisesta osuudesta eteenpäin toimitsija ilmoittaa 200m kohdalta maalille juoksevien maiden järjestyksen. Maalilla toimitsija osaa laittaa kärjen lähemmäksi sisärataa ja seuraavat oikeaan järjestykseen. Tällä vältetään törmäyksiä ja toisten joukkueiden estämistä. Ei sitäkään ole tajunnut, vaikka on itse joskus viestiä juoksutkin.

21:00
Ennen iltaa tärkeintä oli, ettei kolmiloikka ja moukari pääty yhtäaikaa. Näin siksi, ettei voittojuhlat tule päällekkäin, vaan kumpikin voittaja saa kaiken huomion hetkeksi. Tätä siinä Ramin kanssa sottailtiin, että miten ero hoidetaan. Moukarissa kuitenkin alkoi heittovälineet hajoilla ja rinkiä piti kuivailla. Näin ero tuli aivan sopivaksi. Äkkiä luulisi, ettei 7kg rautamöykky hajoa, mutta näinkin voi käydä. Katsomon norsu oli saanut sadetakin.

Miesten kymppi lähti matkaan. Hetken jo selviteltiin ottiko voittaja suoraan toisesta rivistä sisäreunalle. Hän oli kuitenkin lähtenyt ensimmäistä rivistä, myöhästynyt lähdöstä ja sitten koukannut ulkoa joukon kärkeen. Kaikki meni oikein. Turkki sai miesten ensimmäisen EM-kullan.

22:20
Viimeinen laji. Miesten 200m. Martina tuli sivuluisussa kaarteeseen ja aivan päätöntä kyytiä maaliin saakka. Gangsta-räppärin oloinen Martina oli iloinen. Räppäri Pettinenkin antoi miehelle sympatiat.

Joka ainoa laji alkoi tasan minuutilleen oikeaan aikaan. Kaikki meni täydellisesti. Jossain vaiheessa Rami kysyikin kentältä, että onko hänen laitteensa päällä, kun ei mitään tarvitse sanoa. Kaikki meni niin hyvin kuin olisi voinut mennä joka päivä, jos YLE, kilpailunjohto ja tapahtumaohjaus olisi saanut tehdä niin kuin on aina ennenkin tehnyt. Nyt ei voi valittaa mistään.

Takana on muuten aika pirun korkea nosturi. Edessä Lieksan pm-viestit.
VIP-alue, jonne ei hevillä pääse.

Appyn kurja kohtalo. Kiitokset kuvaajalle.
Hööne johtaa. Toho teki muutoksen: nimi vaihtui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti