Paikallinen "pikkupoikien" bändi Nerve End soitti kutakuinkin
kuudennen keikkansa Ilosaarirockin Rekka-lavalla. Tätä olimma kuuntelemassa.
Bändi huudettiin lavalle ilman suurempaa ääntämisoppia: "Nerve - End,
Nerve - End!" Ihan kaikkien yllätykseksi bändi ilmestyikin lavalle. Bändin
ulkoasu oli jokseenkin tavallinen metallibändin habitus. Tai ei sittenkään.
Kitaristilla oli rastat ja basisti näytti alkuaikojen Newstediltä. Rumpali
näytti ihan rumpalilta ja laulaja oli perinteinen hevimies.
Siinä poikain
kanssa arvuuteltiin avausbiisiä. Arsonist se taisi olla. Kyllähän se toimi.
Yleisöä alkoi keikan edetessä hiipiä lavan läheisyyteen. Eikä ihme. Soundipuoli
oli oikein kivasti onnistunut. Selkeitä rytmejä selkeillä soundeilla.
Biisimateriaalihan ei vielä kovin laaja
ole. Nuori bändi. Siksi parin cover-biisin soittaminen sopi aivan mainiosti.
Varsinkin kun kyseessä oli, ainakin ulkopuolisen mielestä, bändin suurimman
esikuvan biisejä. Regulator on Devinin vanhaa materiaalia. Biisissä on tarttuva rytmi, ja se liimautuu yleisöön hyvin enskuulemalta. Love? taas on uudempaa
SYL-mättöä. Nasakasti istui sekin muun kattauksen kanssa samalle lautaselle.
Puolivälissä oli saatu hyvinkin Rekkalavan
yleisöennätys haltuun. Yleisö oli pikkubändille hämmästyttävän runsaasti mukana, joten
mikäpä siinä. Itsellänikin alkoi niska nykimään. Sen huomasi seuraavana päivänä
myös kipuilmiönä. Kaverille bändi oli biiseiltään tuntematon, ja hänkin syttyi
mukavasti keikkaan.
Keikan välispiikeissä oli pääosassa hivenen hämärä
painiasu-tarina . Ehkä se piti paikkansa, mutta melko outo oli.
Painiasut kyllä encoreen sopivat. Pitäähän sellainen huumori säilyttää. Kuka
helvetti jaksaa metallia ilman kieltä poskessa? Venom Willow oli viiminen
biisi. Täysin odotetusti. Meno oli leppoisa niin yleisössä, kuin bändillä. Keikasta
jäi energinen fiilis.
Kehitettävää:
- Välispiikit - Kokemuksen puute kuuluu. Ei
ihmiset paljoa tarvitse, tekohauskuus on tekohauskaa. Käykää
Kotiteollisuuden keikalla. Tylsää musiikkia, mutta välispiikeistä voi
maksaa sen 15 egee. Myös toisin päin: Käykää PMMP:n keikalla. Paskat välispiikit, mutta pätevää soitantaa.
- Perfektionismista voi keikalla
tiputtaa vähän -
Kitaristista ja laulajasta tulee mieleen, että mennään teknisesti aika
ylärajoilla. Keskittyminen oikeinsoittoon on niin ulosvälittyvää, ettei
siitä välity ilo. Kuulemma kitaristi oli tehnyt yhden virheen. Tiedän,
progeäijä voi tämän takia
tappaa itsensä. Mutta itse en kuullut kyllä
mitään. Enemmän tukkaa ilmaan ja pari huiluääntä metsään. Who
cares? (Toisaalta en tiedä, kuinka eloisa itse olisin jos äiti
pyörisi pitissä...) Laulajalla Devin-karjunta lähtee sairaan hyvin. Sellainen
tunne ei vaan välity. Asennetta lisää! Tulee sitä keikkailemalla.
Priimaa:
- Tekninen
soitto vs. biisit - Näin nuoreksi bändiksi tarttuvia kappaleita. Melodian kauneus ei kärsi teknisyydestä. Se on
nuorilla kavereilla haastavaa. Sisäpiiriläisille muistiksi "Out of
Control". Hirveetä paskaa, vaikkakin aika vaikea soittaa.
- Soundit - Selkeä
äänimaailma. Uskallusta soittaa yksinkertaisesti. Taustanauhat tukevat
muuta soittoa, eivät ole pakonsanelemaa lisämöykkää.
- Basistin
esiintyminen - Ei mitään tietoa, kuinka paljon
tuli virheitä, mutta mieshän nostaa katsojan fiilistä sadalla asteella.
Kunnon eläytymistä, aitoa iloa ja liikettä. Muut kaverit tästä mallia,
niin keikan energia-akseli tulee kasvamaan äärettömyyksiin.
(Edellinen lause oli parodiaa lyriikoista...)
Keikasta
arvosanaksi 8,5/10. Heti Rival Sonsin jälkeen festareiden parasta antia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti