Perjantaina startattiin, kuskina Tuomo ”Ruusperi” Lehtinen.
Kyydissä kolme pikkunaskalia ja pari vähän vanhempaa vasaraa. Kisa-alueelle
saavuimme alkuillasta. Keväinen tuuli helli Jyrkkäkoskea, kun joukkona
kiersimme radan. Rata sai hyväksynnän, joten lähdimme lähimajoitukseen
Iso-Syötteelle (58km). Mökki ei onneksi enää ollut kaukana hotellista. 30
metriä saattoi olla pääovelle.
Nautimme illallisen hotellin keittiöstä. Tarjolla oli
puna-ahventa, porsaan sisäfilettä, kerma- ja uuniperunoita, hyvää salaattia ja
mielettömän hyvää porkkanakakkua. Niksu riemastui notkuvat pöydät nähdessään: ”Täällei oo mitään syötävää!” Saimme
nipin napin antimet kurkusta alas, ja lähdimme mökkitiloihin keskittymään.
Vähän jo innostuimme, että pitäisikö iltakalja ottaa. Ei otettu. Valomerkki oli
tullut 21.30. Tuuli paiskoi kattopeltejä häiriten yöunta.
Seuraava aamu alkoi sarastamaan joskus puoli neljä. Roosperi
vei minut sekä JKU:n joukkueen aamulenkille tunturin juurelle. Keli oli
virkistävä: Räntää vaakasuorassa vasten kasvoja. Aamupala syötiin, jonka
jälkeen kaaoksen kautta päästiin viimein kisa-alueelle. Koko päivän seurailimme
junnu- sekä veteraanikisoja. Kisojen etäisyys ihmisten elinalueilta näkyi ainakin
junnusarjoissa. Lopulta Jirikin saapui paikalle. Kisakenkiä arvottiin
perusteellisesti. Niin kuin se nyt tuon ikäisillä niin kovasti vaikuttaisi.
Illalla kävin vähän availemassa jalkoja. Juoksu kulki juuri
niin hyvin kuin päivän vesisateessa seisomisen jälkeen voi odottaakin. Ei
mihinkään. Lenkin jälkeen kunnolla ruokaa ja armotonta spekulointia seuraavan
päivän kisoista. Ja eritoten suunnistajien pärjäämisestä. Kerrankin nukutti
kisaa edeltävänä iltana.
KISA-AAMU
Aurinko paistaa. Mitä helvettiä? Tuulikin oli tyyntynyt. Ajattelin
aamulenkin olevan turhaa ajan- ja energianhukkaa. Aamupalan ja pakkailun
jälkeen kömmimme Tohon kanssa Juusto Metsälän vuokra-autoon. Kisa-alueella
tapasimme rytminvaihtokyvystään kuuluisan Pajusen. Nappasimme kisaruokalasta
kahvit, jonka jälkeen olikin jo verkkailun aika.
VERRYTTELY
Viimeistään tässä vaiheessa iski se pieni jännitys. Sen
huomaa siitä, että puhe loppuu. Tyhjää tuijotusta ja ajolinjojen esikatselua.
Omalla kohdalla ei voitu suurista menestyspaineista puhua. Joukkuesijoituksen
eteen olin kuitenkin valmis taistelemaankin. Pukuteltassa näytti olevan
pelkästään kovia juoksijoita. Näiden lisäksi minä ja Rahkonen. Rahkosen
päänahka oli hyvä vauhtimittari, vaikka tiesinkin, ettei yli 8km matkalla ihan
paukut hälle riitä. Aika meni yllättäen taas vähän tiukalle. Pihalta kuului
”kolme minuuttia lähtöön” ja meikäpoika vetää vielä kompurasukkaa jalkaan. Noo,
otin yhden aukkarin ja keskityin kellon asetuksiin.
12 KM
Lähtölaukaus. Niukahko, mutta sitäkin sitkeämpi joukko
raavaita miehiä ampaisi kohti Jyrkkäkosken mäkiä. Raavaita siksi, että
maaliinpäässeiden keski-ikä oli 31v. Taas yksi syy naureskella 30-vuotiaiden
veteraanisarjalle.
Ville Maunuksela starttasi sellaista kyytiä, ettei Lewiskaan
heti ohi päässyt. Ensimmäisen kilometrin vauhti hiukan hirvitti. Oletin, että
3.42/km jaksan juosta kisan läpi. Kahden kilometrin lenkin ensimmäinen puolikas
oli selkeästi hitaampi kuin ensimmäinen. Ilman lenkin loppusuoran kovaa vastatuulta ero
kilometrien välillä olisi voinut olla vieläkin suurempi.
Puoleen matkaan mennessä olin saanut muutaman miekkosen
kiinni. Tuomo huuteli väliltä Pajusen ja Juuson sijoituksia. ”Neljäs ja
yhdeksäs!”. Se vähän toi pontta juoksuun. Eikä juoksussa oikeastaan suurempia
väsymyksen tuntemuksia ollutkaan. Mietin juoksuani kierros kerrallaan.
Kahdeksaan kilometriin tultiin oikeastaan aika helposti. Kärkeen toki oli
matkaa. Eräs toimitsija huusi aivan tosissaan minulle ”Pois sieltä radalta!”
Vastasin olevani kisassa. Tietyllä tavalla aika masentavaa…
Siellä sitten näinkin Maunukselan selän. En lähtenyt
yltiöpäisesti yrittämään kantaan kiinni. Tiesin, että viimeiselle kierrokselle
tarvitaan voimia, joten hivuttauduin hitaasti lähemmäs ja lähemmäs. Yleisön
huudoista päättelin Lewiksen olevan aika lähellä takana. Näkyihän se siellä.
Tuumailin, että kiskoisiko toisiksi viimeisen kierroksen niin, ettei Lewis
kiinni saa. En sitten kuitenkaan viitsinyt kantata tarkoituksella.
Tein sen tarkoituksettomasti. Lewiksen ohitettua minut
huomasin, ettei se Maunuksela tipukaan. No perkele. Päätin koittaa ratkaisua ja
iskin ylämäkeen ennen kilometriä. Noutajahan sieltä tuli. Hyytymys kävi mäen
yläosassa ja hiihtomies tonki ohi. Ei se silti kauas karannut, mutta
parikymmentä metriä kuitenkin. Noin puoli kilometriä ennen maalia Loukkalahden
isäukko kävi kuiskaamassa korvaan: ”Saat kiinni vielä, se ei huomaa kun
kiristät.” Vähän tästä sisuuntuneena ja lisääntyvän reitinvarsiyleisön pauhatessa
hivuttauduin lähemmäs. Kun kaarruttiin loppusuoralle, pistin ns. loikan päälle
ja painelin ohi. Ihan hirveältä tuntui, mutta ei miehellä oikein ollut lyödä
parempiakaan kortteja. Loppusuoralla tuli monta sekuntia eroa, eikä tarvinnut
maalissa selitellä itselleen periksiantamista.
Kilometrit:
1. 3.33
2. 3.31
3. 3.43
4. 3.31
5. 3.44
6. 3.39
7. 3.48
8. 3.38
9. 3.48
10. 3.38
11. 3.50
12. 3.32
+
viimeinen 150m 23s.
KISAN JÄLKEEN
Siinä
mehua juodessa onnittelin Rahkosta ja suostuttelin tämän juoksemaan vielä
nelosen. Lupasin miestä haukkua blogissa, jos keskeyttää. Ei keskeyttänyt.
Juoksi ihan hyvin.
Tuomo
onnitteli minua mitalistina. En tajunnut mitä mies hourii. Kuitenkin oli käynyt
niin, että niin Kälviän Kykyri kuin Sjundeån Boström, ottivat ja keskeyttivät.
Tämä laski joukkueiden määrää niin, että Kataja kampesi pronssille. Eli
kiitokset mitalista menee suunnistajille: Mårelle keskeytyksestä, ja Jerelle ja
Juusolle hyvistä juoksuista.
Minulle
mitali on ensimmäinen, ja tavallaan tärkeäkin juttu. Lähetin joskus
18-vuotiaana vastalauseen silloisen kotikuntani liikuntasihteerille. Oli
epäillyt juoksuharrastukseni tavoitteellisuutta. Ihmettelin vastauksessani
miksei tavoitteelliselle urheilijalle voi sen sata markkaa kuitenkin stipendiä
antaa, vaikka se olisikin pari-kolme vuotta ollut telakalla vammojen takia.
Sanoin myös, että tavoitteena on SM-mitali, tulee se sitten 25-vuotiaana tai
90-sarjassa. Stipendi tuli. Terveisiä vaan Rannikon Jussille.
Palkintojen
jako oli vähän epäjuhlavampi kuin oletin, ja sitä häiritsi kiire katsomaan
Jirin juoksua. Mitali kuitenkin tuli kouraan, ja se riittää.
Kuvasin
juoksun videoivilla laseilla. Yritän sen saaada näytille. Tiedostojen
yhdistäminen tuottaa kuitenkin ongelmia. Eli tähän se ei nyt ehdi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti