Juoksutarinoita 113. Kutsunnat (26.10.1998)

Maanantai. Hyvinkäällä jotkut saatananpalvojat on pistäneet jonkun tyypin paloiksi. "Sen siitä saa, kun kuuntelee sellaista musiikkia". Saatanan mummot! Kyllä siinä pitää pää olla aika sekaisin, jos musiikin takia alkaa pienimään ihmisiä.

Tänään on kutsunnat. Jalkoja painaa maraton aika lailla. Armeija kiinnostaa, mutta ärsyttääkin, kun se on jotenkin sellainen asia, mistä isä haluaa päättää, mitä sen kanssa teen. Siltä ainakin tuntuu. 

Haen urheilujoukkoihin. Siinä ja siinä on, pääsenkö. Ei ole olleet tulokset kummoisia. Olen minä kyllä katsonut lentäjä- ja laskuvarjojääkärikoulutustakin. Siitä en ole isälle kertonut, enkä muillekaan vielä. Haluan hoitaa intin jotenkin "paremmin". 

---

Miksi kutsunnat on seurakuntatalossa? Miten se liittyy armeijaan? Äiti hössöttää jotain siinä ovella. 

- Tsemppiä! 

- Joo joo, mee ny jo! 

- Mun pitää tulla tänne kans juttelemaan keittäjän kanssa. 

- No ei mennä yhtä aikaa. 

- Minä menen sitten toista kautta. Tsemppiä! 

- Joo joo, jumalauta! 

- Mietipä kielenkäyttöä. 

Menen sisälle. Seurakuntatalon ovet ovat raskaat, mutta tutut. Jo eteisessä tuoksuu lihakeitto, punaiset virsikirjat, kuivahko nisupulla ja tylsyys. Paikalla on maastopukuisia miehiä. 

- Nimi? 

- Tomi. Pyylampi. 

- Sitten takkia naulakkoon ja tuonne istumaan. 

- Selvä. 

Onpa jäykkää. Menen istumaan Jussin viereen. Tunnelma on sellainen, ettei paikkoja nyt valita vaan mennään sinne, missä seuraava vapaa paikka on. 

Kuunnellaan virallisia ja vähän jenkki-henkisiä sanoja. Ei kai tässä nyt ihan Rambossa olla? Seuraavaksi pitäisi käydä täyttämässä lappuja ja sitten on lyhyt haastattelu. 

- Nimi? 

- Pyylampi. Tomi. 

- kotipaikka?

- Alavus.

- Olisit hakemassa urheilujoukkoihin, laskuvarjojääkäriksi ja lentäjäksi. Tiesitkö, että jälkimmäisissä ei välttämättä harjoittelu niin suju? 

- Joo. Tavallaan tiesin.

- Entä, jos et pääse näihin? 

- Eikös mulle joku paikka määrätä? 

- Kyllä. Onko Arto Pyylampi sukua? 

- Joo. Setä ja kummisetä. 

- Sittenhän me laitetaan sut sissiksi Kajaaniin!

- Selvä. Entä nyt? 

- Sitten vaan odottelemaan, tuleeko kutsua erikoishakuihin. 

Kutsunnat oli siinä. En jaksa mennä enää kouluun. Pääsiskö jollain Vaasa-Virrat-linkalla kotiin vai jaksaako kirjastoon mennä pariksi tunniksi? 

---

Hyvinkäällä tosiaan löytyi paloittelusurma. Elg tappoi ensin harjoitukseksi koiransa ja sitten kaveriporukassa kiljupäissään yhden seuralaisen. Saatananpalvojat olivat muotia ja tässäkin oli ennen murhaa kuunneltu black metallia. Ei meidän ikäinen nuoriso uskonut musiikilla olevan mitään tekemistä asian kanssa, mutta suuri yleisö kyllä käytti kaikki mahdolliset kortit juuri sen musiikin mustamaalaamiseen. 

En tiedä mitä isä ja äiti ajattelivat minun haluavan opiskella. Isän mielestä armeijaura olisi ollut järkevä. Kyllä minä sitä mietin, mutta ehkä minussa hiukan liikaa on anarkistia sellaiseen järjestykseen. Armeijan suorittaminen hyvin kuitenkin kiinnosti. 

Kummisetä Arto oli ja on Suomen nuorimpana ylennetty aikoinaan reservin luutnantiksi, kapteeniksi ja taitaapi olla jopa majuriksikin. Kaikesta muusta omaperäisyydestään huolimatta maanpuolustuksessa hänellä lie ollut erikoiskykyjä. Voi olla vieläkin. 

Kutsunnat olivat lähtölaskenta aikuisuuteen. Paljon enemmän kuin ajokortti ja 18-vuotispäivä.

Juoksutarinoita 112. Ahvenanmaa-maraton (25.10.1998)

Juoksen yläkertaan hakemaan kamman. Metallisen.

- Onkohan se nyt järkevää? Et oo treenannut sellaasta yhtään?-

- Ei se nyt niin pitkä ole!

- Kyllä se nyt aika pitkä matka on! Jos oot juassu Hanhiperän lenkin, niin siihen 15 km päälle vielä, isä huutaa perään.

- Joo joo!

Juoksen alas ja alan solmimaan kenkiä.

- Mihinkä sää nyt oot menos?

- Seuralle. Jukan kans, Matti vie meidät.

- Mikä siellä muka on? Kukas hakee?

- Stratovarius. Kai se Matti hakeekin. Ne on mökillä.

- Ooksää eres pakannu mitään?

- Ihan riittävästi. Kuudelta me lähdetään, niin otan aamulla mukaan loput.

- Kuudelta?! Ja nyt oot yömyöhään Seuralla? On kyllä toholua!

- Ei vaikuta mihinkään. Heippa!

Juoksen nahkatakki päällä tienhaaraan. Takki painaa sata kiloa ja on ihan liian lämmin. Matti kaartaa rehvakkaasti väärän puolen pysäkille ja hyppään kyytiin.

Matti vie meidät Nuorisoseuralle ja sanoo tulevansa puolilta öin hakemaan. 

- Noni! On porukkaa! 

- On. Ja sen takia nyt pitää mennä tosi nopeesti, että päästään hyvälle paikalle. 

- Meinaakko ihan eteen? 

- Ei, kun siihen johonkin oikealle, se on hyvä paikka. 

Mennään puolijuoksujalkaa ovelle. Leima käteen ja hälinän välistä lavan tuntumaan. Siellä ei paljoa porukkaa vielä ole, ne on pihalla tai diskossa. 

---

Keikka alkaa. Destinyllä aloittavat, se oli arvattavissa. No Turning Back on vähän vaisu, mutta kolmantena heti Paradise! Sehän passaa mulle ja Jukalle! 

Ensimmäinen setti onkin täyttä tykitystä ja päättyy Black Diamondiin. Soittavat vielä kaksi encorea, jossa on Kiss of Judas ja Distant Skieskin. 

- Huhhuh! Olipa kova keikka! 

- Oli kyllä älytön! 

- Ei taideta nyt ehtiä tänne jäämään? 

- Ei viitti, jos isä on tullut. Petri oli vähän jumissa? 

- Niin näky. Varmaan juonut jotain isänsä Bacardia. 

- Eikö se maistu hirveeltä? 

- Maistuu. 

Matti jättää minut tienhaaraan käpsin kotiin. Isä ei ihme kyllä tule katsomaan. Pitäisi pakata. Ja herätys kuudelta. Ehtii siinä kuus tuntia nukkumaan. 

---

"WRUUUUM, WRUUUUM, GOOD MOOORNING!" 

Saatanan paska herätyskello. Kai se pitää nousta. Syön kaksi ruisleipää. Juon mehua. Isä nousee katsomaan. 

- Monelta te oikee tulitta? 

- Joskus puolen yön aikaan. 

- Mitään järkeä ei oo lähtiä maratoonille. 

- No se ei niin ihmeellinen juoksu ole. 

- No, sittenpähän tiärät. Sitä ei juosta vanhasta muistista. Sitä pitää vähän harjootella. 

- Oonhan mää juossut. 

- Se on aivan eri juosta Pyylammen ympäri tai Rimmin lenkki kun maratooni. 

- Ei sillä nyt niin paljon eroa voi olla. 

- Pöh. 

---

Päästään Arton, Petterin ja Teron kanssa laivaan. Arto ja Pette haaveilee buffetin ilmaisista oluista. Minä ja Tero mieluumminkin ruokavalikoimasta. 

- Ei helvetti, Tomi! Jospa pitäisit ne lenkkarit vaan jalassa... 

- Ai miten niin? 

- Ihan pikkasen hieltä haiskahtaa. 

- Ei kai nyt niin paljon. Tuleehan sitä juostessakin hiki. 

- Mutta ei sitä viittis muina aikoina haistella. Avatkaa nyt piru vie ovi! 

- Ei tuota hajua kehtaa käytävälle päästää. Ruottalaiset mummot kuolee hytteihinsä. 

- Pidä Tomi kengät jalassa tai laita ne vessaan. Ei täällä pysyy olemaan. 

- Laitan niihin dödöä. 

- Ei jumaliste... 

Ollaan aika myöhään Maarianhaminassa. Hotelliin ja vähän iltapalaa. Siitä suoraan nukkumaan. Aamulla sitten kentälle. 

---

Aamupalalla. Pitäisi syödä kunnolla, mutta ei niin maistu. Eilen tuli syötyä liikaa suolaista. Tai rasvaista. Tai sellaista ruokaa, jota en muuten söisi. 

Hotellin ruokailutila on hienostomainen. Epämukavat tuolit ja liian tyylikkäät haarukat. Myös kahvikupit, joihin ei sormi mahdu. Näyttää Erja ja Mattikin olevan samassa hotellissa. Montakohan maratonia ne juoksee vuodessa? Sata? 

- Sitten nuoret pojat aloitatte rauhassa! Vauhti tuntuu hitaalta, mutta se pitääkin. 

- Joo joo...

- Yrittäkää päästä maaliin. 

- Kuka vaan pääsee. 

- Katotaan nyt vielä. Maraton alkaa... 

- KOLMESTAKYMPISTÄ! On kuultu jo. 

Kasaillaan kamppeet ja lähdetään kentälle. Minulla ei ollutkaan trikoita mukana. Pitää juosta tuulihousuissa, saatana. 

Keli on tihkusateinen. Asfaltti on märkä. Miten täällä muuten on punaista asfalttia? Ei kuulemma saa verrytellä. Hölkkäilen silti vähän. Jalat tuntuu kylmiltä. Mennään rehvakkaasti eturiviin. 

PAM! Porukka lähtee matkaan. Alkuvauhti on varmaan 3min/km. Voi helvetin tuulihousut! Petteri lähtee kärjen matkaan. Tero perässä.

- Älä, Tomi, lähde tuohon! Se on liian lujaa.

- En meinannutkaan. On vähän liikaa nämä tuulihousut.

- Puolivälistä voit kiristää.

- Joo.

Juoksu tuntuu liian helpolta. Miten maratonista on tehty niin vaikea operaatio? Pitää vaan juosta. Pitkään. Mutta juoksua se vain on.

Tuulee helvetisti. Suolaista tuulta. Meri-ilma. Tuulihousut liimaantuu vähän reisiin. Joku kysyy ruotsiksi jotain. En vastaa. Puhukoot suomea.

Ollaan puolivälissä. Arton mielestä voin mennä, jos jaksan. Helposti. Ei tunnu kyllä miltään. Juostiin puoliväliin kyllä aika lujaa. On jopa vähän nälkä?

30 km. Okei, vähän tuntuu jaloissa, mutta helposti kolmeen tuntiin. Pitää vaan rytmin ja muistaa juoda juottopisteillä. Miksi on suolakurkkua? Ei mitään järkeä!

35 km. Menin Teron ohi äsken. Se käveli. Mutta nyt pitää munkin kyllä kävellä. Kramppaa etureidet. Jos venyttäisin vähän? AI HELVETTI! Nyt kramppaa takareidet. Kaadun ojaan jalat suorina. Ja, allt är okej. Nousen ja jatkan kävellen matkaa. 

Arto menee ohi. On muuten perseestä tämä! Kävelen kohtuullisen korkean mäen päälle. Vasemmalta, liian hyvin hoidetusta pihasta tulee keski-ikäinen mies tulee minua kohti. 

- Du såg trött ut. Vill du ha en Pepsi?

- Tack. 

Mikään ei ole maistunut noin hyvältä koskaan. Kylmä Pepsi-tölkki. Saan siitä energiaa ja pystyn taas hölkkäämään. Saavutan Teroa. Se näkyy jo. Eikä mene kovaa sekään. Pääsen sen kyytiin. 

Viimeisillä kilometreillä tuntuu, että sisäreidet räjähtää. On kilometri maaliin. Tämä siis loppuu joskus. Tero kiristää. En pysty mukaan, koska jalat ovat räjähtäneet. 

Otan loppukirin. Se tuntuu hirveältä. Miltähän näyttää? Petteri ja Arto tulee maalille. 

- Komeen näköiset loppukirit! Varmaan alle 6min kilsavauhtia! 

- Oltais naurettu, mutta kramppaa reidet. 

- Joo... Ei naurata. Oli muuten perseestä! 

- Eiköhän lähdetä... 

Yritetään istua autoon, mutta kukaan ei pysty. Takareidet kramppaa. 

---

Stratovarius oli iso juttu meille. Nopeaa musiikkia ja taitavaa soittoa. Ja kyllä, kyllä - ei ole niin nopeaa ja ei ole niin taitavaa. Mutta silloin siinä valikoimassa oli. 

Maratonreissu tuli jotenkin yllättäen. Olikohan niin, ettei Hannu pystynytkään lähtemään ja minä sain sen paikan. En kuitenkaan treenannut sitä varten yhtään. 

Puoliväliin juostiin kaikki aivan liian kovaa. Toiset selviytyi paremmin kuin toiset. Tuon jälkeen olen muutaman maratonin juossut. Matka ei ala kolmestakympistä. Se alkaa paljon ennen lähtöviivaa. 

Juoksutarinoita 111. Lahden Sm-maastot (10.10.1998)

 

Istutaan Liikuntahallin edessä hirsipenkillä. Aurinko paistaa, mutta on kylmä. Saattaa kosteus mennä farkkujen läpi.

- Janilta meni kortti.

- Älä saatana?! Ai siinä kirkon edessä?

- Joo.

- No ihan oikein. Perseilyä. Eikös ne tilannut Juhon kanssa jotain pornolehtiä seurakunnalle?

- Ainakin omien sanojensa mukaan. Olisko oikeasti...

- Kai se on mahdollista. "Saab Suomesta, mies Töysästä".

- On Töysässä hyvääkin!

- Niin on. Lyhyt matka Alavudelle.

- Haista paska!

- Jep, Töysästä päin tuulee.

- Sunnuntaina sählyyn? 

- Ei pysty. Lähdetään Lahteen. 

- Mikäs siellä? 

- Sm-maastojuoksut. 

- Näin myöhään? 

- Joo, ne on nyt syksyllä. 

Illalla pitää käydä juoksemassa vähän reipasta. Huomenna ajetaan Lahteen. Petterin autolla. Mitähän siitäkin taas tulee?

---

Lähdetään puolilta päivin. On tihkusateista. Lahdessa ei oikeastaan ole tullut käytyä. Tai Salpausselällä talvella, mutta en kyllä muista muuten paikasta mitään. Meillä on huoneet hotellista, jonka nimi on Musta Kissa. Sellainen majatalo voisi olla Asterixissa. 

Käydään kiertämässä reitti. Aika jännä juosta reittiä, joka on tuttu hiihdosta. Kuinka monta kertaa sitä onkin jo nähnyt Salpausselän kisat? Pojat luukuttaa Vainion Junnun Albatrossia. Tykkääköhän ne siitä oikeasti vai ihan piruuttaan mua ärsyttääkseen soittavat koko ajan? 

Syödään Rossossa pastaa. Sitten mennään huoneeseen. Pelataan vähän korttia. Mulle on joku aika ankea heteka, mutta kyllä siinä nukkuu. Hotelli on ihan keskustassa, joten lauantai-illan liikenne ja melske kuuluu läpi. 

---

Aamulenkki tehty. Aamupalalla on vaikka mitä. Meetvurstia, donitseja, kaikkea. Pette ottaa meetvurstia, koska sillä kuulemma kulkee. Tero taas väittää, että donitseilla kulkee. Minä syön tavallista leipää. No hiukan meetvurstia, mutta se ei maistu suussa hyvältä juostessa. 

Kamppeet kasaan ja kohti varmistusta. Jonkin verran jo jännittää. 

- Tässä olisi sun numero. Muista laittaa selkäänkin numero.

- Kiitos. Joo.

- Mikäs sun nimi?

- Kuorikoski.

- Ja sarja?

- Alle 22.

- Sanotko uudestaan nimen?

- Kuorikoski. Petteri. 

- Ei sitä kyllä näy tässä... Onko sinut ilmoitettu? 

- On varmasti. 

- Täällä yleisessä sarjassa kyllä sinun nimi on. 

- Mitä?! Se on väärässä sarjassa! Alle 22-vuotiaissa pitäisi olla! 

- Joo, mutta ei ole. Tässä on ilmoittamispäiväkin ja kuittaus maksun suorittamisesta. 

- Voiko sen vaihtaa? 

- Ei sitä kyllä enää valitettavasti voi. Juoksetko yleisessä sarjassa? 

- Pakko kai se on... 

Seura on ilmoittanut Petterin väärään sarjaan. Se joutuu juoksemaan miesten nelkun. Aikamoinen tapaus.

- On nekin, saatana, urpoja! 

- Sää joudut juoksemaan siis miesten kans? 

- Niin vissiin, jumalauta. 

Petteri on ärsyyntynyt, mutta valmistautuu miesten kanssa juoksemiseen. Tero on ensin tulilinjalla. Sillä on 4 km matkana. Se on 45. Ei mennyt häävisti. Se lähti liian kovaa ja on liian iso noin mäkisille reiteille. Kisan voittaa joku Keskitalo tai Keskisalo. Kohta se on minun vuoro. Jännittää. 

Olen myös 45. Paska juoksu. En päässyt missään vaiheessa sellaiseen tunteeseen, että juostaan kilpaa. Kunhan hölkkäsin. Parempi jäädä katsomaan miesten sarjaa.

Kotila voittaa aika ylivoimaisesti. Saakeli, että juoksee nätisti ylämäet. Petteri on 30. Ihan hemmetin hyvin! Nyt se on varmaan itsekin tyytyväinen. Tulee kivempi kotimatka.

Mennään RAX:iin syömään. Siellä voi syödä niin paljon kuin pystyy. 

- Otetaanko kisa kuka syö eniten?

- Ehdottomasti!

- En lähde mukaan. Teukka on sellainen jätemylly, että ei pysty.

- Nössö.

Tero syö 15 lohkoa, minä 12. Tero voitti. Kummallakaan ei varsinaisesti ole nälkä kotimatkalla.

---

Jani oli sellainen ilkiö lukiolainen. Ei varmaan periaatteessa ollut, mutta se kuului ikään. Teki kaikkea tyhmää ja kärsi siitä. Ainahan niitä joka luokalla on. Jos tulet Töysästä, niin olet sellainen suuremmalla todennäköisyydellä. Alavudella kun kasvoi vain laatuainesta.

Hullu juttu, miten nuo Rossot ja Raxit oli niin ysärin loppua. Lahti oli muutenkin sellainen jännittävä, koska siellä oli oikeastaan käynyt vain hiihtoa katsomassa ja muuten kuullut huhuja pahasta meiningistä. Ei ollut paha meininki, mutta ei kaupunki kyllä minään ikimuistoisenakaan mieleen jäänyt.

Inkiläinen ja Talasjoki vetivät huiman kisan, josta viimeiset sadat metrit rinta rinnan. Samalla sekunnilla Turo voitti. Kisat olivat kyllä itseltäni heikko esitys. Eipä tuo valmistautuminenkaan kummoinen ollut. Tapahtumasarjana hyvin kädenlämpöinen läpsyttely. Tuli itselleni todistettua, että meetwurstilla ei kulje. Ehkä donitsi olisi toiminut paremmin. 

Juoksutarinoita 110. Kuortaneen maastoviesti - Yksi elämäni juoksuista (19.9.1998)

Joko otan pois tuulipuvun? Pitääkö vielä kiristää kengännauhat? Olikohan mulla vettä jossain?

Asettelen lippistä paremmin. Saakeli, AU oli 15:ntenä. Mulla on ankkuripaikka. Nyt vaan täysiä. Se on vaan kilsa.

Ei ole lämmin enää. Haisee märälle ruoholle. Makkaralle. Linimentille. Aurinko vilkkuu vähän jostain pilvien välistä. Jaloista vähän pakenee veri. 

- TOMI, VALMIIKSI! NYT TULOSSA! 

Pyöritän käsiä. Sylkäisen. Asetan lippiksen vielä kerran. Hengitän ylikovaa sisälle-ulos. Katson hiekkamäen suuntaan. Terävällä askeleella, terävällä askeleella. 

Viestintuoja tulee. 20 m ennemmin lähtee edellinen. LÄPS. Käsi osuu selkään. Hengitän ensimmäiset kymmenen sisäänhengitystä voimakkaasti. Sillä saa koneen käyntiin.

Lähden kovaa. Olen edellisen kannassa ennen mäkeä. Rennosti, mutta terävästi. Ei kannata siihen vetää itteensä piippuun. Ohitan mäessä yhden. Se kannatti juosta oikeasta reunasta, vaikka oli jyrkempi ja juurinen. Se oli kovempi.

Mäen päältä lähtee aika tasainen, mutta mieluummin nouseva kuin laskeva pätkä. Tenniskentät tai -pallot tuoksuu. Tuntuu ihan hyvältä. Ei ole hapot menneet käsiin vielä.

Kulmassa on iso mänty. Se pitää kiertää vähän hakemalla, kun ihan sisällä on juuri. Saavutan edellämenijöitä. Pystyisiköhän tällä kertaa sellaiseen kunnon kiriin?

Suoran pätkä, mutta ei päätyyn asti vaan vinosti metsikön läpi. Tulisi jo ne mäet. Olen varmasti kovin niissä alamäissä. Nuo ei mulle pärjää. 

Tullaan mäennyppylöille. Ne meinaa tähän tehdä jotain jäädytysjärjestelmää. Älä mieti tuollaisia! Kisa kesken! Edeltä hyytyy porukkaa. Nostan alamäessä vähän polvia ja terävästi ylämäkeen. Taas yksi ohitettu, olisko se ollut Teuva? 

Toinen alamäki. Seuraavia näkyy jo. Nämä mäet nyt vähän rennommin ja alamäki nurmikentälle sitten aivan täysiä. 

Mäen päältä avautuu näkymä nurmikentälle. On yleisöä, juoksijoita, hälyä, kannustusta. Aurinko säteilee nurmelle. Se kutsuu valokeilaan, johon pitää juosta niin paljon kuin pääsee. 

Alamäki on jyrkkä, mutta jaloilla ei tunnu olevan minkäänlaista rajoitinta. Ei satu, ei hapota. Hengityksessä tuntuu, mutta ei kestämättömältä. Saavutan jälleen edestä juoksijoita. 

AU:sta jotkut huutaa nauhan vieressä. Tero ehkä, kun noin helvetin kovaa huutaa. Edessä menee muuten Seinäjoen Urheilijat. Perkele, niin kirissä vielä ohi!

Takasuoraa juostessa tuntuu, että joka askeleella siirrän rajoitinta kauemmas, pystyn juoksemaan koko ajan kovempaa. Ensimmäinen ohitus. Loppusuoralle. Juoksen sinne kovempaa kuin Greene tai Bailey. Helposti ohi, eikä tarvi edes mennä maahan makaamaan maalin jälkeen. 

Seison kädet lanteilla. Ja yritän tarkentaa kuuloani kuulutuksiin. 

- Helvetin hyvä, Tomi! Arto tulee paukauttamaan selkään.

- Oli hieno kiri, Veijo sanoo. 

- Sehän nyt kerrankin kulki, isä peitellysti kehuu. 

- Monensia? 

- Kymmenes. Se on kova. 27 joukkuetta. 

- Oho! Kulki hyvin. 

- Sain noin 2.50 sun ajaksi. Se on kyllä pirun hyvin! 

Se tuntui helpolta. Nyt loppuverryttely ja huomenna sitten kunnon iskua. 

---

Mitään seuraavan päivän iskua ei tullut. Olin 22. Keskivauhti 3.29/km. Jalat täysin tyhjät. Inkiläinen voitti, Palonen toinen, Penttilä kolmas. Eli hyvin peruskauraa tuolle ajalle. Tai Palosen Pasi juoksi ehkä paremmin kuin piti. 

Joku kuitenkin osui tässä viestijuoksussa kohdalleen. Noita ns. elämäni juoksuja on kymmenkunta. Niissä tuntuu siltä, että ei ole kropassa mitään rajoituksia. Usein niiden jälkeen iskee flunssa. Tällä kertaa ei. 

Tuossa maastossa 2.50 on oikeasti kovaa. Ja se kertoo juuri minun harjoittelustani. Tein kyllä paljon kaikkea, mutta se oli niin sillisalaattia ja suunnittelematonta, että sen iskun ajoittaminen koviin juoksuihin saati kisoihin oli ihan tuurissaan. 

Se, että mindset kohtaa fyysisen terävyyden on harvinaista, mutta jos vaan heittää hatusta treenejä sinne tänne, se ei kyllä huonostikaan osu kisapäivälle. 

En minä kuitenkaan ole oikeastaan koskaan harmitellut sitä, että ne huikeat juoksut eivät ole isoille stadioneille tai merkittäviin kisoihin osuneet. Joku älytön treeni tai tällainen onnistunut kisa on kuitenkin tunteena ja jopa jonkinlaisena fyysisenä tuntemuksena edelleen varsin elävänä muistissa. 

Ja sehän on tärkeintä, että itselleen voi hiljaa mielessään todeta, että "olet sinä parhaimmillasi ihan kelpo kapistus." 

Juoksutarinoita 109. Ajoin mettään (27.8.1998)

"Siinä on paikka... JA VASARA UPOTTAA MAALIN!" 

- Oho!? Saivat ihme kyllä sisään. 

- Ei jumaliste! Nyt vaan pitää tuo pitää! 

- Siihen en usko. 

- No saa ne periaatteessa päästää yhden ja voittavat silti. 

Metz tasoitti, mutta HJK menee Mestareiden liigaan. Ei hemmetti. 

Vaikka oli tonnivitonen niin, ei kyllä yhtään nukuta vieläkään, kun oli niin jännä peli. Vauhti oli hidas ja satoi vettä. Viimeinen kierros kyllä kestikin vuoden. Rotola-Pukkila voitti jollain 4.15-ajalla. 

Menen sänkyyn. Luen hetken Akiraa. Sääski inisee jossain nurkassa. Perkele. 

---

Saan mennä autolla kouluun. Petri ja Jussi ei nyt tule, koska niillä alkoi jo kasilta. Haen Jarmon. Corsa on niin saatanan ruma, mutta kavereiden mielestä niin ruma, että sen takia jopa siisti. 

Meillä on fysiikkaa ja sarjakuvakurssi. Pitkä fysiikka lyhyellä matikalla on kyllä aika haitarista. Jos nyt kuitenkin vielä pari kurssia pääsisi läpi, niin riittäisi kurssit. 

Olen lukenut satoja sarjakuvia kirjastossa. Järjestyksessä, kuten minulle on tapana. Tiedän monta, mutta suosikkejani ovat Luupäät, Akira ja sitten vasta muut. Esko on vähän sekava opettaja, mutta kurssilla on Pete ja Jussi, niin kyllä se menee. Puhutaan paskaa oikeastaan koko ajan. Tehdään sarjakuva palmusta, joka syö turistit. 

Vien Jannen kotiin. Pollarinkylälle. Ajan sieltä Katteluksen kautta kotiin. Tai pitäisikö ajaa Syväjärven metsäautotien kautta? Jos vaikka juoksisikin sitä kautta. 

Tällä tiellä ei tule ketään vastaan. Voisi ajaa lujempaa, mutta tie on kyllä ihan juuri lanattu. Meinaa luistaa pienessäkin vauhdissa. 

- PERKELEEEE! 

Iso hirvi seisoo oikealle kaartuvan mutkan keskellä. Jarrutan renkaat lukkoon. Ei saatana pysähdy. Vapautan jarrun ja ohjaan vasemmalle. TÖKS! 

Auto on ojassa. Kallellaan vasemmalla kyljellä. Sama saatanan oja kuin 100A Datsunin kanssa. Ehkä muutama sata metriä eri paikassa. En pääse kuskin ovesta. Möngin apukuskin ovesta. Hirven perkele seisoo vielä tiellä ja katsoo tyhmänä! 

Heitän sitä kivellä. 

- MEE NY HELVETTIIN SIITÄ! 

En osu. Hirvi lähtee hiljaa kävellen tietä pitkin eteenpäin ja siitä metsään. Auto näyttää ehjältä, mutta ei se tuosta kyllä nouse. Jumalauta... 

Lähden juoksemaan Timolle päin. Se on varmaan lähin talo, jossa on traktori. Pitäs ehtiä vielä lenkki-iltaankin. 

- Terve... 

- Terve? 

- Auto pitäs saada pois ojasta tuossa Syväjärven mettätiellä. Väistin hirveä. 

- Oho! Menikö pahaan kuntoon? 

- Ei. Ei hirvi eikä auto. 

- Nooo... Käyrähän kattomassa. 

Timo sytyttää tupakan ja lyö Fiatin käyntiin. Savu on tiivis. En ole varma tuleeko se Fiatista vai tupakasta. 

Toivottavasti autossa ei ole lommoja. Jotenkin tuntuu ettei Timo usko tapahtunutta. 

- No on se ojas! 

- Joo.

Timo hyppää alas, laittaa traktorin vinssin koukun kiinni etupäähän johonkin ja vetää auton tielle. Timo sytyttää taas tupakan. Silmät verestää. Olisko krapula? Vai olisko jopa vähän päissään? 

- On siinä, perkele, hirven jäljet... 

- Kyllä siinä hirvi oli. Ei auto kovaa ojaan mennyt. 

- aika moni vaan ajaa rallia täs tiällä...

- No tuolla Corsalla ei paljon rallia ajeta.

- Kyllä sillä kotia pitääs päästä. Ei siinä lommoja näjy. 

Lähden ja ajan hiljaa kotiin. Vähän auto täristää, mutta ei se ainakaan savua. Vien auton alas. Jos mentäis pyörällä lenkille. 

---

- TOMIIII! 

- NO? 

- TUUS KÄYMÄHÄN! 

Voi perkele. Isä on auton luona. 

- Mihkä mettähän sää oot ajanu? Aurauskulmat on aivan päin persettä. 

- Väistin hirveä... 

- Mihnä? 

- Syväjärven mettäautotiellä... 

- Piruako sää siellä teit? 

- Vein Jannen kotia ja ajoin sitä kautta...

- Eihän se oo lähelläkään? 

- No ajoin sen kautta, kun aattelin, että juoksisko sieltä... 

- Paskat, siellä mitään hirviä oo. Nolosti ajettu mettähän. Monen sadan remontti. 

- Oli hirvi! Kysy Timolta! 

- Varmahan kysynkin! Nyt kamppeet kasaan ja pyörällä mennähän.

- Joo joo... 

---

Juoksin paskasti tonnivitosta kauan. Tai oikeastaan aina. Se on pirullinen matka. Kolmas kierros on tappava. Sm-viesteissä se on mennyt hyvin, muuten aivan hirveää tekemistä.

HJK alkoi pärjäämään pirun hyvin. Ja sehän lukionuoria kiinnosti. Kyllä sitä kovasti seurattiin. Muistan vieläkin sen tunnelman, kun ne pääsi Mestareiden Liigaan.

Sanoihin aikoihin Arja Alho ja Uffe Sundqvist olivat paljon otsikoissa. Sitä ei silloin ymmärtänyt, mutta nyt voisi olla kiinnostavakim saaga.

Voisin väittää lukeneeni pitkän sarjakuvan. Luin niitä lapsena ja koko kirjaston valikoiman Ahmed Ahneista Judge Dreddiin ja Luupäistä Akiraan. Oli aina se reilu tunti koulun jälkeen aikaa siihen. Levyhylly läpi ja sitten sarjakuvia lukemaan. Jos pitäisi yksi valita, niin Jeff Smithin Luupäät on nerokas.

Tuota ojaanajoa ei vieläkään isä varmaan usko. Tai muistaakokaan enää. Hirvi siinä kuitenkin seisoi keskellä tietä. Noin klo 15.20.

Ääliö.

Juoksutarinoita 108. Vähän flunssaa (15. - 23.8.)

On melkein lämmin. Ei ole kesä eikä syksy. Joka päivä sataa vähän ja sellainen syksyn uhka vaanii. Ankea fiilis, mutta hyvä treenikeli.

Sain eilen uudet Niken lenkkarit. Kevyet ja matalat. Laitoin ne kouluun ekana päivänä, vaikka tiesin, että aukovat päätään, kun oli liian puhtaat. Lenkkareilla on kuitenkin ihan hyvä kävellä ennen kuin lähtee juoksemaan. 

Kurkku tuntuu karhealta. Olisko jotain pölyä kuivaajalta? Ehkä se juostessa lähtee. Kierrän Pyylammen kevyesti. Isän mukaan alamäet pitäs juosta rennosti kovaa. Juoksen niin. Alamäissä vasen sääri tuntuu oudolta. 

Clinton on jotain säätänyt sihteerinsä kanssa. Onko tuo nyt niin iso juttu, että se ketään kiinnostaa?

---

Ei ole ihan terve olo vieläkään vaikka eilen lepäsin. Jos huilaisi, eikä vielä menisi kouluun, niin illalla ehkä voi tehdä treenin? Ei kyllä huvitakaan kouluun meno. Pelaan Carmageddonia. Vladin auto on kamala ajettava, mutta se menee kovaa. 

Ehkä olo on ihan hyvä. Ainakin voin lenkin juosta. Rennosti Pyylampi ja minuutista pariminuuttisiin pitäis juosta kovaa. Kulkee yllättävänkin hyvin. Lämmitän saunan, jos se vähän tervehdyttäisi. 

---

Pitää käydä ajoissa lenkillä. Vaikka nenä vuotaakin. Tänään alkaa nimittäin EM-kisat. Ekana päivänä on kyllä yleensä vähän finaaleita. Joku kuula ja ehkä joku pitkä matka. 

Juoksen 11 kilometriä. Eli pururadalle, siellä viisi kierrosta ja takaisin. Keskipäivästä voi jo aistia sen, että illat ovat pimeitä. Tuoksuu maatuville lehdille. Alaosa lenkistä on pehmeä. 

Illalla Pinto voittaa kympin. Olin kyllä Baumannin puolella. Mutta ei kiri riittänyt. Nenä vuotaa vieläkin. Laitan yöksi paperitupot sieraimiin. 

---

Sunnuntait on yleensä ankeita. Pitkä lenkki ja yksi päivä kouluun. Mutta nyt on jalkapallopeli. Pelataan Kontiaista vastaan. 

Käyn aamusta Pyylammen kiertämässä. Peli on kolmelta. Pitää laittaa videolle EM-kisoja. Eduardhan saattaa ottaa mitalin. 

Kontiainen on taitava, mutta meillä on paljon parempi kunto. Mutta taidolla ne ovat kolmella maalilla johdossa jo puoliajalle mennessä. Saadaan sentään 3 maalia, joista minä yhden puskemalla. Sitä ei usein satu. 3-6 on kuitenkin aika surkea suoritus. 

- Huomenna kisa ja potkupallua edellisenä päivänä. Ei oo paras mahrollinen valmistautuminen.

 - Ei se nyt missään tunnu. Huomenna sinne vaan! Hyvin se kulkee. 

Eduard ottaa hopeaa! Ihan hyvä siirtopelaaja, kun on melkein suomalainen nimikin. Naisten kymppi on hieno. Sonja O'sullivan voittaa, mutta Ribeiro ja Șimon eivät ole kaukana. Ehkä kuitenkin siisteintä, että Arron voittaa satasen. Sen juoksussa on jotain todella ylvästä. 

---

Valentin Kononen ottaa EM-hopeaa. Oikeastaan radiosta on vielä hienompi kuunnella kisoja kuin katsoa televisiosta. Jonkun pitää luoda se tunnelma sanoin. Se on hieno taito. 

Seinäjoen kenttä on mukava. Siinä ei ole mitään ihmeellistä ja se on oikeastaan jopa aika karu. Verryttelyalue on kuitenkin mukava ja jotenkin siellä on aina ollut hyvä juosta. 

Palonen ja Haapaniemi ovat pukukopissa. Ei kuulemma kulje ja on paskaa. Miksi se nyt niin paskaa on? Kisaaminenhan on siistiä! 

Ensimmäinen kierros on hidas. Aika paljon porukkaa radalla. En uskalla olla röyhkeä ja jalat on kyllä aika jökissä. Palonen voittaa ja juoksee 2.03. Norrbo on toinen, Metsäranta kolmas. Ei menty kovaa, mutta sen verran jankissa oli takareidet, etten pääse mihinkään. 2.12. Paskaa. Vähän kyllä tukkoinen hengityskin. Vettä sataa kaatamalla. Lähdetään heti kotiin. 

- Oli kyllä huono juoksu. Jalat tuntu raskaalta. 

- Määhän sanoin, että se potkupallo on huono. Voitaas käydä Jokivarren purulla verkkaamassa.

- Onko pakko? 

- No mää ainakin käyn juoksemassa. Voit sää juosta kotiakin, mutta auto jää siihen. 

- Jaa... 

---

Tämä pätkä kertoo kyllä hyvin, miten jano liikkumiseen ja urheiluun oli kovempi kuin ajatus siitä, että toipuisi flunssasta. Flunssa oli hidaste. 

Bill Clintonilla oli säätöä Monica Lewinskyn kanssa. Se tuntui 18-vuotiaasta melko turhalta uutiselta, mutta jälkeenpäin on tajunnut, että aika merkittävä tapaushan se on ollut. 

Vuoden 1998 EM-kisat oli kyllä seurannassa. Siellä on niitä itselle melko tärkeitä yu-tähtiä koko joukko. Tuli seurattua lähes kaikki urheilu, ja vielä videoitua pätkiä, joita ei nähnyt. Ei ollut nettiä siinä määrin, että olisi voinut jostain katsoa highlightsit. Ne piti itse löytää. 

Tuon ajan kisoja leimaa kokonaisvaltainen jumi. Treenasin, mutta siihen päälle tuli sähly, jalkapallo, jääkiekko tai joku muu, mikä kiinnosti myös. Aina oli menoa, mutta lepoa ei ollut. Edes kipeänä. 

Juoksutarinoita: 107. Ilmajoen reissu (24.7.1998)

- No, jännittääkö? 

- Ei kyllä yhtään. 

- Jos tuleekin joku virhe. 

- Äiti. Tuo auttaa tosi paljon. Mutta ei jännitä. Mää osaan kyllä. Sehän on vaan autolla ajoa. 

Isä ajaa minut katsastusasemalle. Ajokorttikoe alkaa sieltä. Kyytiin tulee joku Antti. 

- Koita ny sitte ajaa tohloolematta! 

- Joo joo. Se on ihan helppo koe. 

Menen sisään ja istuskelen odottamassa hetken. Minulle tarjotaan kahvia, mutta en juo sitä. En tykkää. Joudun juomaan sitä ennen kisoja ja se on kamalaa. Miten odotusaulat saadaan näin pirun tylsiksi? Onkohan se ihan tarkoitus? 

- No niin, terve. Sitten pitäs lähtiä ajelemahan... 

- Joo. 

- Auto on tuossa pihas. Se uus Kupla. Käy laittamas se ajokuntoon, niin lähdetään. 

Uus Kupla! Jumaliste! Säädän peilit ja istuimen. Inssi tulee kahvikupin kanssa kyytiin. 

- Eiköhän me sitten lähdetä keskustaan...

- Onko väliä, mitä kautta? 

- Ei, voitas ajaa siihen Kirmasen lähelle Montun viereen. 

Ajaminen on vähän jäykkää, mutta helppoa. Keli on mukava, puolipilvistä. Liikennettä ei ole paljon. 

- Pysäytäpä tähän. Tehdäänpä mäkilähtö tästä. 

- Tuonne Alajoelle päin? 

- Niin. 

- Selvä... 

Mäkilähtö onnistuu. Seuraavaksi pitää kiertää linja-autoaseman kautta se ainut yksisuuntainen. Sitten Ringin kautta Artturin taakse. 

Artturin takana risteyksessä minun melko iso 45-numeron lenkkari jää pieniin Kuplan jalkatiloihin kiinni ja auto sammuu. Kytkin, käsijarru, uusi startti ja matka jatkuu. Saatana, tähänkö tämä jäi... 

Katsastusasemalla pitää peruuttaa kartioiden väliin taskuun ja sitten ajaa toimiston eteen. Menee hyvin, vaikka olen varma ettei koe mene läpi. Isä suuttuu ja pitää maksaa toinen yritys itse. Helvetti! 

- No niin... Läpihän se meni. Ei siinä ollut mitään. Auto sammui, mutta ei se ole virhe. Käynnistit nopeasti...

- Jalka jäi kiinni... 

- Joo, huomasin. Se on vähän pieni auto. Sitten vaan toimistoon niin saat väliaikaisen kortin ja poliisiasemalta sitten ihan virallisen myöhemmin. 

Ajetaan isän kanssa kotiin. En tietenkään saa ajaa, vaan joudun metsätöihin. Ja sitten vielä lenkillekin pitää keritä. 

---

Lenkki on tehty. Jukka tulee kohta. Illalla vois pelata vaikka jalkapalloa. Jaksaiskohan isäkin?

Saunassa ja uimassa ainakin pitää käydä. Jarkko ei varmaan pääse.

Matti tuo Jukan. Jarkkokin on hetken aikaa. Pelataan jalista, mutta aikuiset juo kahvia. Matti ja Jarkko lähtee takaisin mökille, mutta Jukka jää meille. Heitellään frisbeetä myöhään ja mennään sitten saunaan.

Yöllä puhutaan maailmankaikkeudesta. Se ahdistaa Jukkaa vähän, mutta unta saadaan jo kolmelta.

---

Muut lähtee jo aamulla aikaisin Lohjalle. Ollaan Jukan kanssa kahdestaan kotona. Ja mulla on ajokortti!

- No ni, mikäs on suunnitelma?

- Voitin kisoista lahjakortin Ilmajoen urheiluliikkeeseen. Se pitäs käyttää. Jos ajetaan sinne ja sit Seinäjoen kautta pois?

- Osaatko sinne? Onko teidän vanhemmilta lupa?

- On meillä kartta ja lupaa ei kysytä. Ne on Lohjalla.

- Okei...

Pakataan äidin Corsaan aivan liian vähän. On shortsit ja t-paita. Limsaa ja kartta. Ja monta kasettia kaikkea! Stratovariusta ja Rainbowta pääasiassa.

Ollaan kisoihin menty aina jotenkin Sulkavankylän läpi Koskenkorvalle. Eiköhän siitä jotenkin kartan kanssa osaa itsekin. 

Matka menee kuta kuinkin sujuvasti. Kerran meinataan ajaa maitorekan kanssa yhteen, mutta muuten suunnilleen osataan. Ostetaan Yonexin sulkapallomailat. Kerrankin hyvät, ettei mitään Keskisen halpoja mökkipaskoja.

Ajetaan Seinäjoen Samburgerin kautta kotiin. Illalla pelataan sulista ja käydään kyläringillä. Siellä ei juuri mitään ole, joten mennään kotiin ja pelataan vielä hetki sulista. Tai oikeastaan kahteen asti. Sitten pitää lopettaa, kun tulee nälkä ja sääsket syö.

---

Autokoulu oli välttämätön paha. Ajo oli helppoa, liikennemerkitkin muistin hyvin. Pidänhän säännöistä. Olisi ollut itselleni häpeällistä olla pääsemättä ekalla läpi. 

Uusi Beetle oli jotenkin hieno auto. Se ei ollut käytössä kauaa. En tiedä miksi, mutta sillä sain inssin ajaa. Itse tuo ajo ja väliaikaisen lärpäkkeen saaminen on kyllä melkoinen antikliimaksi hienolle tapahtumalle nuoren elämässä. 

Meillä oltiin usein yksin kotona jo lapsesta asti. Isä oli keikoilla ja töissä, äiti töissä ja pappa reissasi myös kaiken maailman menoissa. Usein ei kuitenkaan oltu yötä yksin. Siksi sekin oli spesiaalia. 

Jukan kanssa on tullut kohlattua kaikkea. Oikeastaan 3-kymppiseksi asti tosi paljon. Sittenhän se tahtoo jäädä. Ei ole oikein aikaa ja tavallaan se on harmi. 

Tämän kummempi ei ole tarina. Kuitenkin tietty kynnys on ylitetty, kun saa ajokortin. On vapautta mennä mihin vaan. Tai olisi lähes mahdollista mennä mihin vaan, jos olisi auto, rahaa eikä velvoitteita. Nyt oli 1,2-litrainen Corsa, lahjakortti ilmajokiseen urheiluliikkeeseen eikä ketään kotona. Köyhän urheilijanuoren taivas.