Juoksutarinoita 103. Ekaa kertaa moottorisahalla metsätöissä (16.6.1998)

- Joko ny on käyty lenkillä?

- Ajat sitte.

- No sitte! Laitat jokkut huonot vaatteet päälle, lähdetään vähän mettätöihin. Saat ihan moottorisahan, kattotaan tulooko siitä mitään.

Oho!? Ihan moottorisahalla. Syön Vilenin ruisleivän lauantaimakkaralla ja lähden isän luo navettakellariin. 

- Onko turvasaappahat? 

- On. 

- Mistäs sää nua mun parahat mettähanskat osasit ottaa? 

- Sieltä ylähyllyltä. 

- Hö, olis siellä ollu huanompiakin. Sitte otat tuosta tuon kanisterin ja vesurin kantoon. 

Kävellään lammen päähän ja siitä peltoa pitkin pellon ja mettätien välisen ryteikön viereen. On niin hieno ja aurinkoinen päivä kuin olla voi. 

- No niin. Mää näytän nyt ensin. Katto, mitä mää teen. 

- Joo. 

Isä sahaa ensin vähän yläviistoon juuresta. Varmaankin siihen suuntaan, johon puu pitäisi kaatua. Sitten viilto kohtisuoraan viiston leikkuun yläreunaan. Puusta irtoaa lohko. Isä näyttää, että puu kaatuu tuohon suuntaan ja viittoo minua väistämään. Sitten leikkaa loven vastapuolelta kohtisuoraan, työntää samalla vähän hartialla ja puu alkaa kaatumaan haluttuun suuntaan. 

Puun kaatumisessa on jotain hienoa. Mänty. Se on ollut siinä ainakin 30 vuotta, voinut olla kaksi kertaa pidempään. Ja ihminen voi sen kaataa. Jotenkin sitä pitää kunnioittaa. 

Isä laittaa vyöstä roikkuvan mitan pään hakasella kiinni tyvipäähän. Kävelee rungon vasenta reunaa ja kuin meloen katkoo oksia rungon molemmilta puolilta. Kolmen metrin kohdalla isä sahaa ensin viillon alapuolelle. Miksi? Ja sitten katkaisee rungon yläpuolelta. Näin jatketaan koko runko ja latvaosasta tehdään ranka. Sitten nykäistään mitta irti. Se kelautuu itsestään sisään. Takaisin kävellään rungon suunnassa, mutta niitä käännellään vähän, jota joka puolelta tulee oksat ja niiden tyvet karsittua. Isä sammuttaa sahan. 

- Nuan!

- Okei...

- Nyt on sitte sun vuoro. Ensiksi otat sen sahan tukevasti siihen maahan ja laitat käyntiin. 

- Osaan minä sen ilmastakin! 

- Turhan vaarallista, ku sulla ei vielä riitä siihen voima. Ryyppyä ei ny tartte, kun se on lämmin jo. 

Laitan jalan huonosti kahvan päälle. Asetan kahvan etu- ja keskisormen väliin, otan narusta tyhjät pois. Nykäisen - hörähtää. Nykäisen uudestaan - hörähtää. 

- Ei nuan hiljaa, terävästi! 

- Tämä on paska asento. Ilmassa se lähtis, kun voi työntää vastaan. 

- Ei. Sahaat jalkaas. 

- Pöh! 

Nykäisen muutaman kerran. Nousen pystyyn ja vedän ilmassa sahan käyntiin. Heti lähtee liikkeelle. Kaasutan vähän, että se pysyy käynnissä. Isä puistelee päätään. 

- N.. .itt.. tu. p.. ...osta!

- MITÄ?

- NOSTA SUOJAINTA! 

- NO?

- TUO PUU TUOSTA! KATTO MIHIN MÄÄ NÄYTÄN! NIINKU MINÄ ÄSKEN! 

- JOO JOO! EI TARTTE HUUTAA! 

Sahaan viillot. Sahaan puun takaa poikki. Se ei kaadu heti mihinkään. Isä näyttää, että pitää työntää. Työnnän sitä, mutta oksien paino kääntää sen pajukon päälle. Se kuitenkin kaatuu siitä läpi. 

Katson isää. Isä puistelee päätään. Karsin puun. Isä käskee sammuttaa sahan. 

- Liian korkeeseen kantoon kaadoit. Lyhyemmäksi pitää jäädä. Muuten tuolla mettässä ei voi ajaa traktorilla eikä oikeen kävelläkään. Ja se kaatosuunta pitää kattua kunnolla. Isompi puu, niin se jää konkeloon, ja ne on pirullisia kaataa. Ja vaarallisia. 

- Mikä se on? 

- Konkelo? Kun puu jää kiinni toiseen puuhun kaatuessa. Jää vinohon vaikka on juuresta katki. Ny sitte jatkat tuosta. Sitte, ku bensa loppuu niin kokuat pölkyt ja rangat kasoille. Mää meen kauemmas kaatamaan isompia puita. 

Jatkan puiden kaatamista. On aika opettelua. Isän mielestä kaasuttelen sahaa turhaan ja sahaan puolella kaasulla silloin, kun pitäisi olla kaasu tapissa. Saha painaa paljon ja kädet on aika hapoilla. 

---

Tulee MM-jalkapallomatseja. Ekassa Skotlanti pelaa tasan Norjan kanssa. Flo tekee maalin. Toisessa pelaa Brasilia Marokkoa vastaan. Brassithan tämän voittaa. Ronaldo, Rivaldo ja Bebeto tekevät maalit. 

---

Metsurihommat tai mettätyöt niin kuin meillä sanotaan, on määrittänyt meidän perheessä töitä hyvin vahvasti. Metsää hoidetaan, sitä karsitaan sitä istutetaan, sitä kaadetaan, mutta yhtä kaikki huolta siitä pidetään.

Turvallisuus on sahojen kanssa ollut meillä tarkkaa. Meillä ei ole sahailtu juurikaan ilman turvakenkiä tai kypärää. Vähintään kuulosuojaimet on aina olleet päässä. Ja se on hyvä. Ilman viiltosuojahaalareita ja metallikärkisaappaita olisi minunkin jaloissa melkoisia jälkiä. Vaikka kuinka turvallisesti yrittäisi tehdä, niin paljon tehdessä kaikkea ei voi ennakoida. Joskus saattaa vain ketju katketa. Se lähtee melko liukkaasti suuntaan X.

Tein ennen tätä päivää paljon raivaussahahommia ja pelkän vesurinkin kanssa karsintaa. Usein raivaussahalla ja sitten kokoamassa puita, mitä isä tukkimetsähommissa kaatoi. Kotona olin kuitenkin pätkinyt rankoja moottorisahalla jo pari vuotta.

Jalkapallon MM-kisat olivat juhlaa. Oli joka illaksi jotain tekemistä. Tietokoneella ei saanut pelata enää iltakasin jälkeen ja urheilun katsominen myöhäänkin oli ihan hyväksyttyä.

Brasseilla oli kova joukkue. Kisat oli muutenkin sinne päin. Minulle nuo on ne "kaikkien aikojen kisat". 

Juoksutarinoita 102. Saulilla valukökässä (9.6.1998)

- Tomi. Laulamaan Sannalle. Sillä on synttärit.

- Eiii... En jaksa...

- Kyllä sen verran pitää jaksaa. Isä ja Samikin on. Sitten pitää siivota vähän, kun Iso-Sanna ja Miia tulee.

- Ei helvetti, tuleeko vieraitakin?

- Siistimpää kieltä... Tulee, mutta ei sun silloin tarvi olla paikalla. Illalla sitten, kun Arto ja Eila tulee.

- Onko edes kakkua?

- Illalla sitten. Tuus nyt!

Käydään laulamassa. Ihan todella turhaa ja noloa. Käyn uimassa ja tulen aamupalalle.

---

Onneksi piti vain puistella matot. Vieraat tulee kohta. Lähden lenkille, kun illalla ei ehdi. Yhtään ei jaksa nyt mitään vieraita. Jos tekis oikein pitkän lenkin, niin ei joudu mihinkään peltohommiin.

Toissapäivänäkin oli kyllä pitkä lenkki, mutta sitä edellisenä kova vetolenkki. 2*3min, 3*2min ja 4*45s. Tykkään sellaisista treeneistä, mutta purulla ne on aika tiukkoja.

Taidan juosta Rimmin ympäri. Ei ole kuumakaan. Itse asiassa miten onkin näin helvetin kylmä ja kesäkuuta eletään?! Hyvä, ettei pitkissä pidä juosta.

Kylällä ei paljon ketään näy, mutta autoja menee Kuuskutosella kyllä pirusti. Mäki-Pollarilta niin sanottuun Saaren tienhaaraan on jotenkin kapeat pientareet. Autotkin pakkaantuu aina sille välille. Pitää juosta lähes ojassa, jos autoja yhtä aikaa tulee sekä vastaan että ohi.

Rimmin kierrolla on aina samat tapahtumat. Erkin koira, Arvo, Viivi-koira ja joku mökkiläinen, joka ajaa liian kovaa. Traktoreita on pelloilla ja jo rehunkin teossa. 

Katson sekkarista aikaa. Olen juossut liian kovaa, niin kuin aina pitkät lenkit. Ne on niin perkuleen tylsiä. Kellokaan ei ole juuri mitään. Pitääkö käydä kiertämässä vielä purulla, niin en heti ole kotona?

Purulla on perushommaa. Rauhoittava paikka. Sääskiä on jo, mutta ei ne nyt vauhdissa häiritse. Ja on aika kylmä, ettei ne ole virkeitäkään. Onkohan täällä nyt mennyt karhuja? Kai se pitää nyt juosta kotiin. On nälkä. 

---

Isä tulee navetan takaa, kun minä olen laittamassa pyyhettä narulle. 

- Käviksää uimas? 

- Joo-o. 

- Eikö se oo aika raikasta? 

- Asennekysymys. 

- Vähän turhaa kuitenkin, saat tulla Saulin puolelle vähän hommiin. 

- Täh? Mitä pitää tehdä? 

- Valukökkään. Saat tulla kuraa kuskaamahan.

- Ei... Meneekö kauan? 

- Niin kauan, että se on valmis. Ei sitä kesken voi jättää. 

Kävelen Saulin puolelle. Isä, Sauli ja Antti on siellä. Palo-Pentti on kuulemma tulossa myös. Miehet juo oluita. 

- No niin, Tomppa. Tuu sää kottikärryn kanssa tähän myllylle, niin minä lappaan sulle kuraa. Viet sitten miehille tuonne. 

- Joo. 

- Voit ottaa sitten limsaa tuosta pöydältä. 

- Joo. 

- Kävikkö aamulla jo lenkillä? 

- Joo. 20 kilsaa. 

- Oho, oho! Se on hyvä. Se on hyvä. Sitten, kun lämpenee, niin kannattaa uida paljon. 

- Joo. Kävin mää tänäänkin. 

- Hyvähyvä. Niin minäkin. Kyllä siihen tottuu, vaikkei lämmintä vielä olekaan. 

Kökkä on aivan loputon. Tai siinä menee viisi tuntia. Saulilla on sauna lämpöisenä. Käyn nopeasti. Saulin saunassa haisee hyvälle. Ja sillä on aina kiuasnakkeja. 

---

Illalla Eila ja Arto tulee käymään. Pelataan perinteisesti sulkapalloa ja ihaillaan Princessaa. Kymmenen maissa olen ihan sipissä. Luen hetken Akiraa ja menen alan nukkumaan. 

---

Meillä laulettiin syntymäpäivinä. Kaikille. Se oli tuossa iässä todella noloa ja turhaa. On se ehkä vieläkin vähän. Mutta nimipäiviä ei meillä juhlittu. Onneksi. 

Sauli on isän setä ja sille tehtiin uutta halkoliiteriä. Tai autokatosta. Tai jotain sellaista. Saulin mökki on syntymäkodista sadan metrin päässä, tosin järven toisella puolella. 

Kökkä eli talkoot on Pohjanmaalla perustoimintaa. Autetaan naapureita maksutta. Tai yleensä ruoka- ja varsinkin juomapalkalla. Saulilla oli aina Spritea ja aina se lämmitti nakkeja kiukaalla. Sauli oli myös kova urheilumies ja opetti minua uimaan. Mailapeleissä oli ikäisekseen todella kova. 

Sannan kummisedällä oli sininen Austin Princess. Arto on muutenkin entisöinyt aika määrän autoja. On Trabantia, Austinia ja vaikka mitä. Erikoisautoja. 

Juoksutarinoita 101. Lapsuus on taputeltu

On tultu Juoksutarinoissa vaiheeseen, jossa 18 ikävuotta alkaa olla täynnä. Se on merkittävää, joskin kaoottista aikaa ihmiselle.

Minulta on kysytty, että miten suunnittelen tätä kirjoitussarjaa tai muuten päätän, mitkä jutut valitsen siihen. Vastaus: en suunnittele mitenkään, enkä mieti käsikirjoitusta.

Luen omia harjoituspäiväkirjamerkintöjäni ja valitsen tapahtumat, jotka elävästi muistan. Olen kirjannut päiväkirjoihin lauseella-parilla ns. merkittäviä tapahtumia kyseiseltä päivältä. Niitä käytän usein myös tarinoiden otsikkoina.

Jätän tarinoista tarkoituksella sellaisia ihmisiä pois, joista en ole ihan varma, mitä sanoisivat, jos tulisivat julki tässä yhteydessä. En minä niin vakavasti kirjoita, että jaksaisin alkaa lupia kyselemään. Voi myös olla, että käytän tekaistuja nimiä heistä.

Aion yhä jatkaa näitä kirjoituksia. Samalla mietin, että laittaisiko nämä sata ekaa jotenkin kansien väliin. En siitä kuitenkaan paineita ota. Tämäkin kirjoitus on pätkissä kirjoiteltu salitreenin palautuksien aikana.

Juoksutarinoita 100. Ajotunti Töysässä (4.7.1998)

Autokoulun eka ajotunti ihan oikealla tiellä. Autokoulun Antti tulee hakemaan postilaatikolta. Ekan kerran ajoin vain pikkuisen Viispuiston parkkipaikalla. Mutta eihän tollasessa perusajossa mitään ihmeellistä ole. Sehän on auto. Ihan sama kuin traktori tai mopo, mutta menee vähän kovempaa. Ohittaminen kyllä vähän mietityttää, mutta ei kai sitä heti tarvi ketään ohittaa? 

- Älä ny sitte törttööle! 

- En en. Siinähän on opettaja kyydis.

- Vauhtia kuitenkin on reilusti. Muistakko kuinka hiljaa traktori meni, kun Sanna väänsi sen tuonne lohiammikkoon? 

- No se oli ehkä kolmevuotias... Minä oon 18!

- Et oo vielä. Ja sillon sitä vasta toholo onkin! 

- Joo joo... 

Antti vilauttaa valoja ajaessaan meidän tienhaaraan kohti keskustasta. Käännetään auto ja vaihdetaan kuskia. 

- Paas ny sitte peilit ja penkki niin ku pitää! 

- On ne aika hyvin. 

- Näätkö mun puolen peilistä? 

- En niin hyvin... 

- No niin. Eli ei oo niin ku pitää. 

- No nyt! 

- Sitte vaan matkaan. Ajetaan koulun kautta Töysään. 

- Töysään?! Miks? 

- Siellä ei oo liikennettä ja se on vähän niinku keskusta. 

- Siellä ei oo mitään. 

- Sekin on totta... Mutta mennään ny vaan! 

Ajellaan Kirkkomännikön kautta kohti Töysää. Antti kyselee ketkä on parhaat kissat lukiossa. En osaa sanoa siihen mitään. Eikö ne nyt ole vähän nuoria tuolle? 

- Ootko käyny Töysässä ennen? 

- Kai mää ny oon! Keskisellä. Ja ollaan me pelattu sählyä täällä. Ja mää oon käynyt kisoissa Töysän kentällä. Mummo on kans pelannut siinä keskustan baarissa pajatsoa. Sillä on Mini-Suomessa voitettu Suomen mestaruus pajatsossa. 

- Älä helvetissä?! Se on komee saavutus. Sulla on kova mummo. 

- Niin on. Se on hassu. 

---

Illalla on ekat viralliset SC Alavuden treenit. Käytiin me pelaamassa jalkapalloa ja oonhan minä ollut maalissa niiden treeneissä joskus. Se on joku "alkutesti". Vähän pelottaa, mutta toisaalta odotankin sitä. Koutsi-Juha kertoo, mitä tehdään. 

- Juostaan ensin kilsa verkkaa, sitten 2 kertaa 30m paikaltaan ja sitten 4 kertaa 400m 2min palautuksella. Ajat otetaan maalikameralla. 

- Onko pakko juosta verkkaa, joku huutaa. 

- On. 

- Voiko juosta enemmän verkkaa, kysyn. 

- Voi. 

Eihän kilsa riitä mihinkään. Teemu juoksee mun kanssa verkan. Käydään Ponneniementiellä. 

Olis pitänyt ottaa piikkarit, mutta en tajunnut. Mulla on tälläset mouhot Sauconyt. En kyllä usko, että muillakaan on. 

3-kymppiset tuntuu tahmealta. 4,46 ja 4,38. Juostaanko salibandyssa koskaan 30 metriä putkeen? En usko. 

- Sitten vartin päästä nelisataset. Onko joku ennen juossut nelkkuja? 

- Minä oon... 

- No niin. Meet Teemun, Teron, Mikon ja Johanneksen kanssa! Toiseen ryhmään Hannu, Jarmo, Esko ja Hate!

- Mitä vauhtia pitää juosta? 

- Kovaa. Mutta viimeisen pitäs olla täysiä. 

- Okei... 

Eka veto. En osaa oikein täsmätä vauhtia. Juoksen alun hiljaa ja vikalla satasella muiden ohi. Teemu juoksee aika lähellä. Vähän tuntuu hengityksessä, kun verkattu on niin vähän. 

- Sehän meni hyvin. 65,7 sekuntia. 

- Onko se hyvin? 

- Muut ainakin jäi.

- Kai niiden pitääkin... 

- Mitä? 

- Ei mitään... 

Toinen veto. Teemu lähtee vetämään. Tulen taas loppusuoralla ohi. Ei tunnu oikeastaan miltään. 

- 63,5! Oottekos te Teemun kanssa kuinka paljon juossut nelkkuja? 

- No en minä oikeestaan... Vähän pidempiä vetoja juoksen Sapsussa yleensä. 

- Mää oon suunnistanut enemmän. 

Kolmas veto. Menen takasuoralla kärkeen, Teemu jää vähän ennemmin. 

- Ei saatana, 61,5!? Te ootte muita sata metriä edellä!

- Vieläkö juostaan? 

- Kerran vielä. Voitte vetää täysiä. Mutta antaa toisen ryhmän nyt juosta ensin. 

Isommat jätkät on tulleet ihan katsomaan. Pasi ja Vesku tsemppaa ottamaan kunnon skapan. 

Teemu lähtee tosi kovaa. Ei oikein huvita juosta täysiä, kun treeni on jotenkin epämääräinen. Menen ennen vesiestettä ohi ja tulen loppusuoran täysiä. Tai niin, että se näyttää täysiä juoksemiselta ja muka rasittuneelta. 

- Terve! 57,2! Tuosta se ei jää pelipaikka kiinni! 

- Aivan hullu suoritus! 

Jätkät taputtaa. Minusta ei oikein tunnu miltään. Hengästyttää, mutta ei mitään erikoista. Alle minuutin nyt juoksee vaikka koivunhalko. 

- Ens kerralla lihaskuntotestit! 

Isä hakee kotiin. Se jättää minut Harjun kohtaan, jotta "saan vähän loppuverrytellä kotiin". 

Eschedessä on kuollut kymmeniä ihmisiä jossain junaonnettomuudessa. Ja Helsinkiin on avattu joku uus museo. Onpa helvetin kiinnostavia uutisia. 

---

Antti oli sellainen vähän Maki Kolehmaisen näköinen, nykymittapuulla pikkuisen setämieshenkinen autokouluope. Mukava kuitenkin. En nyt ihan varma ole, oliko hän Antti, mutta voi olla parempikin ettei nimi ole oikein. Hahmon muistavat kyllä kaikki. 

Töysän keskusta ei ole ihan suurimpia metropoleja. Siellä ei ollut oikeastaan mitään ja nyt ei varmaan sitäkään vähää. Mutta mummo tosiaan oli pajatson Suomenmestari. Ainakin naisissa. Ja jonain vuonna. Hyvä se siinä joka tapauksessa oli. 

Sählyä ja salibandya on jossain muodossa tullut pelattua koko lapsuus ja nuoruus. Ja ihme kyllä nykyäänkin. Ensin omin päin, sitten tuli Sulkavan Sudet, Alavuden Hurrikaanit ja lopulta vuorokeskustelujen jälkeen alettiin käymään SC Alavuden treeneissä. Siellä oli "isompia poikia" eli entisiä lätkän pelaajia. Minä pärjäsin pääasiassa juoksuvoimalla ja kestävyydellä. Mailataidoissa olisi voinut paljon parantaakin. Mutta kyllä sitä karvaajaa ainakin pelien loppuvaiheessa tarvittiin. Olin todennäköisesti vastustajan silmissä rasittava pelaaja, koska jaksoin karvata ja häiritä kauan. 

Tietysti olin keskimääräistä alavutelaista säbäjätkää aika paljon kovemmassa juoksukunnossa, joten tuota nelkkusarjaa ihmeteltiin. Vielä vuonna 2019 se nousi puheisiin, kun vanhoja pelaajia tapasin. Eihän se juoksua treenanneen mielestä nyt miltään yliluonnolliselta tunnu. Tosin enää siitä ei menisi kuin se eka veto. 

Eschedenin junaturmassa kuoli yli 100 ihmistä. Lienee Saksan suurimpia siviilionnettomuuksia. Se avattu museo oli muuten Kiasma. 

Juoksutarinoita 99. Frederik Kannikassa (18.5.1998)

On ensimmäinen oikeasti kuuma päivä. Vaatetta on ihan liikaa. Kyllä trikoita ei olisi pitänyt laittaa, jos on 22 lämmintä. Mutta eilen oli kylmä. Ei pysty mitenkään juoksemaan tuntia enempää. Paistuu.

Oispa kotona limsaa. Tuskin on. Jotain isän vedellä jatkamaa voi olla. Varmaan sekin jotain ananaslimsaa. Se pitäis kyllä kieltää lailla. Ananas sopii ainoastaan pizzaan. Muuten turha. 

On niin kuuma, että menen suoraan rantaan. Käyn uimassa. Ei varsinaisen lämmintä ja rannassa on ärsyttäviä vesihämäkkejä. Saatanan isoja ja äkäisiä. Pitää sanoa Sannalle, niin se ei uskalla tulla uimaan. 

---

Sitten olisi mm-finaalin toinen peli. Niin helvetin paska systeemi on tämä kaksiosainen finaali! Eihän tässä ole mitään fiilistä. Suomen pitää tehdä kaksi maalia, että voittaa. Ja ruottalaiset ei saa tehdä yhtään. 

Ruotsalaiset ei tee yhtään. Mutta ei Suomikaan. Paska peli. Finaali ei saisi loppua 0-0-tulokseen. Karalahti ja Peltonen valitaan tähtikentälliseen. 

---

Joku on jättänyt linja-autoon Keltaisen Pörssin. Viitsisikö isä ostaa jonkun muun auton kuin Corsan? Seat Ibiza ainakin olis halpa. Ja musta. 

Koulupäivä on kuin norsu eläintarhassa. Se vain on ja vähän heilahtelee. Ei siis minkään tekijäksi. Koulu loppuu vähän ennen kolmea. Kävelen vesisateessa jo kesäiseltä tuntuvan hautausmaan läpi. Nälkäkin on. Käyn kyllä Kannikassa munkilla. 

Menen Kannikkaan, ostan kreemimunkin ja Pommacin. Miksei Pyynikin Helmeä saa enää? Selailen Ilkkaa. Joku tulee sisään. 

- Päivää taloon! 

- Päivää!

- Mitäs sinä syöt? Onks toi hyvää? 

- Onhan tämä. 

- Mulle tommonen ja kahvi! 

Jumalauta, Frederik! Kannikassa! Nyt on julkkis Alavudella! Pitää lähteä linkka-asemalle. 

- Kiitos ja moi! 

- Illanjatkoja! 

Frederik toivotti illanjatkoja. Kukaan ei usko tätä. 

Linja-autoasemalla haisee vanha viina, tupakka ja kusi. Palvelukin on erinomaisen huono. Voitan Potti 5:sta viisi markkaa. 

---

Isä tapasi jatkaa "kallista" limsaa vedellä, jotta se riitti meille pidemmäksi aikaa. Sen alkoi viimeistään yläasteella maistaa. 

Vesihämähäkki on Suomen myrkyllisin hämähäkki. Se on A) ruma B) iso ja C) oikeasti aika äkäinen. Ovela pirulainen, kun osaa elää veden alla. 

Tuo mm-lätkäsysteemi oli harvinaisen heikko. Melkoinen antikliimaksi päättää kaksiosainen finaali maalittomaan tasapeliin. 

Frederik kävi tosiaan jonkin verran Alavudella ja ihan vielä samalla kylälläkin pelaamassa Jussin kanssa tennistä. 

Ananas ei muuten sovi edelleenkään kuin pizzan päälle jotenkin. 

Juoksutarinoita 98. Autokouluun (4.5.1998)

Oli tarkoitus herätä ajoissa, mutta kello on jo kymmenen. Perse. Tulee kiire. Tänään alkaa autokoulu. Sinne pitää mennä pyörällä.

Otan isän 10-vaihteisen Monarkin vaikken saisi. "Romuutatte sen vaan!". Jumaliste, pyörä 70-luvulta. Ei ehkä ihan enää maailman paras. Mutta kapeat renkaat ja siedettävä, kun pitää ajaa keskustaan.

Edesjärven risteyksestä Asunmaan mäelle on maailman tylsin väli. Metsää, peltoa, nevaa. Tuulee ja kapeat pientareet.

Autokoulu. Ketähän muita siellä on meidän luokalta? Varmaan ainakin töysäläisiä. Autokoulukirjan olen lukenut jo. Liikennemerkit olen osannut jo pitkään. Eli on varmaan tulossa tylsä luento.

Ohi ajaa kolme Vitoa. Niitä alkaa olla aika paljon. Hienohan se on. Mutta Mersu, ei saatana.

---

Autokoulun vetäjä näyttää ihan Vitolta Game Overista. Kaikkihan näistä koululaisista on tuttuja. Mariat, Jani ja Rami. Joku on kyllä Kuortaneeltakin ja sitten joku vanha akka Alavudelta.

Tylsää on. Ajan autokoulusta suoraan SC Alavuden treeneihin. Kyllä, perkele, voi olla jääkiekkoilijat tai nykyiset salibandyn pelaajat huonossa kunnossa.

Pelataan jalkapalloa. Sitä ne pelaa hyvin. Jani harhauttaa maailman vanhimmalla kikalla. Juoksen sen kiinni ja saan jalan vedon eteen. Se kimpoaa siitä suoraan Haten naamaan. Yritän olla näkymätön, mutta Haten mielestä se oli hyvin puolustettu.

Sitten pyörän selkään ja kotiin. 

- Poljeksää kotia? 

- Joo. Kuinkas muuten? 

- Luulin, että sut haetaan. 

- Kuka? Pyörällähän mää tulinkin. 

- No lepää nyt sitten kotona. 

- Joo, käyn juoksemassa vähän vielä illemmasta. 

- Ei helvetti. 

- Joo helvetti. 

---

Pääsen kotiin ja syön. Kasin maissa lähden vielä tekemään ylämäkitreenin. 10*150m ylämäkeen. Jalkoja vähän väsyttää. Syön ja katson elokuvaa. 

---

Aika päätöntä liikkumista oli silloin. 40km pyörällä, 1,5h jalkapalloa ja vielä 11km, jonka aikana puolitoista kilsaa ylämäkivetoja. Olisi voinut jalat pysyä ehjempinä jos vaikka olisi levännyt joskus. 

Autokoulu Alavudella oli periaatteessa aika helppo. Ei liikennevaloja ja vain linja-autoasemalla pätkä yksisuuntaista katua. Toki sitten käytiin ajamassa Seinäjoella niitä valoja ja yksisuuntaisia. Ja Seinäjoelle meneminen on aina elämän tuhlaamista. 

Isä hän lopulta osti Viton. Siellä se on käytössä edelleen ja on varsin mukava auto huristaa. 

Aikamoista aikaa tuo kuitenkin oli. Suorituskykyä ja jaksamista oli vaikka mihin. 

Juoksutarinoita 97. Sippasin täysin (25.4.1998)

- Otapa nyt sämpylää siitä.

- Ei ole nälkä.

- Pitää jotain syödä. Sulla on raskas kisa.

- Kymppi vaan. Ihan tavallinen. Syön matkalla.

- Mitä?

- Jotain.

- Laitan leipää sulle mukaan. Ja mehua.

- Ihan sama.

Äiti aina häslää. En tarvitse nyt mitään. Menen vielä huoneeseeni ja pidän jalkoja seinää vasten. Radiosta soi noin miljoonatta kertaa My Heart Will Go On. Ei riitä, että Sanna soittaa sitä koko ajan, vaan pitää kuulla se koko ajan joka jumalan tuutista. 

Nukun muuten aina autossa, mutta kisareissuilla se on hankalaa. Pidän silmiä kiinni, ettei tarvitsisi jutella isän kanssa. Ehkä sitäkin jännittää. Olen hyvässä kunnossa. Kisamatkahan on sama kuin Sapsun kierto, mutta vähän tasaisempi.

---

Teen perinteisen lämmittelyn. Neljä kilometriä. Yksi puolen kilometrin reipas pätkä ja sitten muutama 50 metrin kiihdytys. Käsien pyörittely ja vessassa käynti. Vedän vettä nenääni ja tyhjään sieraimet kaikesta moskasta. Kengännauhat kireälle ja sadalle solmulle, etteivät heilu tai napsu.

Aivan on hyvän tuntuista. Tosi kevyt olo. Minun ikäsiä on jotenkin vähän. Ovatkohan kipeänä? Pasi, Jarkko ja Harri on, mutta missäs muut? Lähtiskö ne liian lujaa?

- Muistat sitte juosta tuulensuoja! -

- Joo joo, muistan muistan.

- Ja varot sitte siinä asfaltin reunas, ettei mee nilkat!

- Joo joo, oo hiljaa jo!

Asetutaan viivalle. Kaiken maailman hölkkähulluja ukkoja on ensimmäisenä tyrkyttämässä itseään ryhmän kärkeen. Nopeampia niistä ei kyllä monikaan ole. Haluavat vain olla kärjessä. Menen Pasin taakse. Se lähtee niin lujaa, että on tyhjä kaista edessä.

PAM! Matka lähtee rennosti. En ollut ihan tarpeeksi hengästynyt verkan jälkeen, niin käsissä pikkuisen pistelee. Haen paikkaa ja lähden aika sopivasti kärjen matkaan. Tuntuu tosi kevyeltä. 

Jarkko, Pasi, Jyrki, Harri, Karikin. Tässähän on tuttua porukkaa ja sitten vanhempaa sakkia. Jotain nuoriakin, mutta ne kääntyy varmaan takaisin jostain. 

Tuulee. Kauhavalla tuulee kyllä aina. Tämähän on pelkkää peltoa. Täällä sanotaan vaatteita verhoiksi ja mummo on isu. 

Pelloilta pölyää jo multa. Traktoreita näkyy paljon. Rytmi tuntuu vähän liian kovalta, mutta hengityksessä ei tunnu. Isäkin huutaa jotain, se on tullut autolla väliaikoja katsomaan. 

Viiden kilsan kyltti. Näyttäisi alle 17 minuuttia. Uskoisiko? Kyllä me toisaalta juostaan minulle aika reipasta vauhtia. Mahassa tuntuu. Vähän niin kuin nälkä? 

Alan jäädä, vaikka ei tunnu pahalta. Jalat ei vaan liiku. Joku mummu ajaa pyöräkelkalla vastaan. Väistäisi nyt saatana! 

- Vauhti tippuu. Kiristä! 

Kahdeksan kilsaa. Jotain 27 minuuttia ja jotain. Eli ihan kovaa vielä. Alle 35! 

Edellä menijät karkaavat. Joku tulee takaa, mutten jaksa katsoa. Se on Minna!? Ja Annukkakin. Mitä helvettiä?!

Kuuma olo tai jotenkin hikinen. Kostea tai pölyä silmissä. Ei oikein näe. Tarkasti. Maaliin ei kai ole pitkä enää. Tuolla suoran päässä. 

---

- Loppu ei niin hyvin kulkenut. Mutta oli helppoa. 

- Helppoa? Viimeinen kaksi kilometriä kesti 11 ja puoli minuuttia. Ei oikein kulkenut. 

- Täh? Ei tuntunut pahalta, mutta nälkä jotenkin. 

- Energiat aivan loppu. Oot aivan kalapia. 

- Anna jotain syömistä!

---

En nukkunut kisoihin mennessä koskaan. Vaikka autossa nukuin muuten aina. Nukun vieläkin. Jos en itse aja. Halusin vain keskittyä, joten pidin silmät kiinni. 

Jos alkuverkassa ei käy hapotuksen lähellä, niin kisan alku yleensä menee sinne. Se on ärsyttävän tuntuista ja tuntuu usein käsissä pistelynä. Happi ei riitä sinne asti. 

Kauhavalaiset puhuu "leviää". Ja oudosti. Niille vaatteet on tosiaan "verhat" ja isoäiti "isu". Kauhava ei myöskään ole mitään kumpuilevaa vaara-aluetta, joten aina tuulee. 

Olin syönyt niin vähän, että energia ei vaan riittänyt. Siitä outo juttu, että ei tullut huono olo vaan mieluumminkin vain tajunta katosi. Tuntui, että juoksen kovaa, mutta eihän tuollainen 5-6 min/km silloin kovaa ollut. Nyt se melkein jo on. Tuon jälkeen olenkin syönyt mieluummin liikaa kuin liian vähän ennen kisaa. 

Pari kertaa olen elämässäni päässyt totaalisippiin. Jostain syystä siedän matalaa verensokeria ilman pahaa oloa tai tajun menetystä. Se ei kuulemma ole pelkästään hyvä asia.