Juoksutarinoita 97. Sippasin täysin (25.4.1998)

- Otapa nyt sämpylää siitä.

- Ei ole nälkä.

- Pitää jotain syödä. Sulla on raskas kisa.

- Kymppi vaan. Ihan tavallinen. Syön matkalla.

- Mitä?

- Jotain.

- Laitan leipää sulle mukaan. Ja mehua.

- Ihan sama.

Äiti aina häslää. En tarvitse nyt mitään. Menen vielä huoneeseeni ja pidän jalkoja seinää vasten. Radiosta soi noin miljoonatta kertaa My Heart Will Go On. Ei riitä, että Sanna soittaa sitä koko ajan, vaan pitää kuulla se koko ajan joka jumalan tuutista. 

Nukun muuten aina autossa, mutta kisareissuilla se on hankalaa. Pidän silmiä kiinni, ettei tarvitsisi jutella isän kanssa. Ehkä sitäkin jännittää. Olen hyvässä kunnossa. Kisamatkahan on sama kuin Sapsun kierto, mutta vähän tasaisempi.

---

Teen perinteisen lämmittelyn. Neljä kilometriä. Yksi puolen kilometrin reipas pätkä ja sitten muutama 50 metrin kiihdytys. Käsien pyörittely ja vessassa käynti. Vedän vettä nenääni ja tyhjään sieraimet kaikesta moskasta. Kengännauhat kireälle ja sadalle solmulle, etteivät heilu tai napsu.

Aivan on hyvän tuntuista. Tosi kevyt olo. Minun ikäsiä on jotenkin vähän. Ovatkohan kipeänä? Pasi, Jarkko ja Harri on, mutta missäs muut? Lähtiskö ne liian lujaa?

- Muistat sitte juosta tuulensuoja! -

- Joo joo, muistan muistan.

- Ja varot sitte siinä asfaltin reunas, ettei mee nilkat!

- Joo joo, oo hiljaa jo!

Asetutaan viivalle. Kaiken maailman hölkkähulluja ukkoja on ensimmäisenä tyrkyttämässä itseään ryhmän kärkeen. Nopeampia niistä ei kyllä monikaan ole. Haluavat vain olla kärjessä. Menen Pasin taakse. Se lähtee niin lujaa, että on tyhjä kaista edessä.

PAM! Matka lähtee rennosti. En ollut ihan tarpeeksi hengästynyt verkan jälkeen, niin käsissä pikkuisen pistelee. Haen paikkaa ja lähden aika sopivasti kärjen matkaan. Tuntuu tosi kevyeltä. 

Jarkko, Pasi, Jyrki, Harri, Karikin. Tässähän on tuttua porukkaa ja sitten vanhempaa sakkia. Jotain nuoriakin, mutta ne kääntyy varmaan takaisin jostain. 

Tuulee. Kauhavalla tuulee kyllä aina. Tämähän on pelkkää peltoa. Täällä sanotaan vaatteita verhoiksi ja mummo on isu. 

Pelloilta pölyää jo multa. Traktoreita näkyy paljon. Rytmi tuntuu vähän liian kovalta, mutta hengityksessä ei tunnu. Isäkin huutaa jotain, se on tullut autolla väliaikoja katsomaan. 

Viiden kilsan kyltti. Näyttäisi alle 17 minuuttia. Uskoisiko? Kyllä me toisaalta juostaan minulle aika reipasta vauhtia. Mahassa tuntuu. Vähän niin kuin nälkä? 

Alan jäädä, vaikka ei tunnu pahalta. Jalat ei vaan liiku. Joku mummu ajaa pyöräkelkalla vastaan. Väistäisi nyt saatana! 

- Vauhti tippuu. Kiristä! 

Kahdeksan kilsaa. Jotain 27 minuuttia ja jotain. Eli ihan kovaa vielä. Alle 35! 

Edellä menijät karkaavat. Joku tulee takaa, mutten jaksa katsoa. Se on Minna!? Ja Annukkakin. Mitä helvettiä?!

Kuuma olo tai jotenkin hikinen. Kostea tai pölyä silmissä. Ei oikein näe. Tarkasti. Maaliin ei kai ole pitkä enää. Tuolla suoran päässä. 

---

- Loppu ei niin hyvin kulkenut. Mutta oli helppoa. 

- Helppoa? Viimeinen kaksi kilometriä kesti 11 ja puoli minuuttia. Ei oikein kulkenut. 

- Täh? Ei tuntunut pahalta, mutta nälkä jotenkin. 

- Energiat aivan loppu. Oot aivan kalapia. 

- Anna jotain syömistä!

---

En nukkunut kisoihin mennessä koskaan. Vaikka autossa nukuin muuten aina. Nukun vieläkin. Jos en itse aja. Halusin vain keskittyä, joten pidin silmät kiinni. 

Jos alkuverkassa ei käy hapotuksen lähellä, niin kisan alku yleensä menee sinne. Se on ärsyttävän tuntuista ja tuntuu usein käsissä pistelynä. Happi ei riitä sinne asti. 

Kauhavalaiset puhuu "leviää". Ja oudosti. Niille vaatteet on tosiaan "verhat" ja isoäiti "isu". Kauhava ei myöskään ole mitään kumpuilevaa vaara-aluetta, joten aina tuulee. 

Olin syönyt niin vähän, että energia ei vaan riittänyt. Siitä outo juttu, että ei tullut huono olo vaan mieluumminkin vain tajunta katosi. Tuntui, että juoksen kovaa, mutta eihän tuollainen 5-6 min/km silloin kovaa ollut. Nyt se melkein jo on. Tuon jälkeen olenkin syönyt mieluummin liikaa kuin liian vähän ennen kisaa. 

Pari kertaa olen elämässäni päässyt totaalisippiin. Jostain syystä siedän matalaa verensokeria ilman pahaa oloa tai tajun menetystä. Se ei kuulemma ole pelkästään hyvä asia. 

Juoksutarinoita 96. "Onko täällä aina tälläänen keli?" (18.4.1998)

On kevyt kahden lenkin päivä. Toissapäivänä oli Sapsu kovaa. Alkaa meni 38.31 min. Se on aivan hyvä 9,6 kilometriin. Aivan hyvä näin kevääksi. Oli toisaalta sopiva kelikin. Keväisen raikas. Ja lähtö Matilta, niin oli kirittäjiä.

Eilen oli kevyt Rimminlenkki. Vettä satoi, mutta lämmin oli. Tänään vain pari puolen tunnin lenkkeilyä. Sekin on ihan jees.

Käyn aamulla Kotatienhaarassa. Oli kuulemma ollut hirviä siellä. Pol Pot on kuollut ja Paul McCartneyn vaimo. 

Keli on aurinkoinen, mutta viileä. En ottanut hanskoja. Ei mun sormia palele. Pelloilla on kuuraa, mutta ei lunta enää. Routakuopat ovat vielä kovia. Ei jousta. Ehkä illalla joustaa. 

---

Päivällä lajitellaan jyviä. Tai isä peittaa ja minä lajittelen. Pölyistä paskahommaa. Lajittelijan hihna vähän hirvittää. Jos käy niin kuin papalle.

Isän pikkuhomma kestää tuhottoman kauan.

- Jokohan se piisaas tälle päivää?

- Olis piisannu jo kauan sitten...

- Eihän täs ny päästy ku vähä alkuhu. Huomenna sitte lisää.

- Jos Sami tulis...

- Se ei tahro jaksaa vielä... Katto ku o hiirenpaskaa! Huano katti, ku ei hoira työtänsä.

---

Vettä piskottelee. Nyt riittää kyllä Vanhan Peltolan kivi. Savu ja lehmänpaska haisee. Juoksu tuntuu hätäiseltä.

- Nykkö jo saunaan?

- Joo, kun lähdetään Jarmon kans Mietaalle.

- Millä te sinne meette?

- Jarmon autolla. Ne hakee tästä seiskan mais.

- Hirviä pirusti sillä välillä. Ja vettäkin rupiaa satamaan.

- No ei sada paljo yhtään. Me väistetään hirvet.

- Sitä ei ehri väistämään. Tohlolta idealta vaikuttaa.

---

Jarmo ja Marko ajaa pihaan. Nykäisen mokkanahkatakin päälleni ja lähdetään. Musiikkina jotain kaameaa teknoa.

Keli on synkkä. Vettä vihmoo ja on aika kylmä. Onneksi sentään illat alkavat olla jo kohtuullisen valoisia. 

Autossa on lämmin, jopa kuuma. Istun edessä, Marko keskellä takana nojaten polviinsa. Vauhtia on vähintään riittävästi. 

- Mennäänkö me sisälle? 

- Ei helvetissä! Sehän on aivan pirun kallis! 

- Mitäs me tehdään? 

- Pyöritään ja kattellaan! Ja saatte bensoista maksaa mulle makkaraperunat. 

---

Vettä sataa. Kaatamalla. Ollaan aivan liian aikaisin Mietaalla. Parkkipaikka on lähes tyhjä. 

- Eiköhän ny pyöritä vähän Kurikan kylällä? Ei oo ketään vielä täällä. 

- Ei tästä kyllä kauaa ajais Koskenkorvalle tai Ilmajoellekaan. Ei oo kiirus tänne vielä. 

- No ajellahan ny sitte. 

Kierretään nuo paikat ja näytän niistä paikat, joissa oon juossut. Vaikkei se niitä kiinnostaisikaan. 

- Pikkuusen olis jo nälkäki... 

- Onkohan Kurikas grilli? Makkaraperunat menis. 

- Kai siellä nyt sen verran on elämää. 

Ajellaan ympäriinsä ja löydetään grilli. Sen parkissa on jotain tyttöjä autossa. Jarmo parkkeeraa viereen. Niillä on ikkuna auki. 

- Terve! 

- Terve. Mistäs te ootta? Ette ainakaan täältä. 

- Alavudelta. 

- Niin kaukaa? 

- Joo! Onko täällä aina tälläänen keli? 

- Ai vesisade? Ei. 

- Jaa. 

Tytöt lähtee. 

- Ei saatana, Tomi! "Onko täällä aina tälläänen keli?", mikä helvetin heitto se nyt oli? 

- No, mitä muutakaan sitä olis keksinyt? 

- Jumalauta, voi olla nolo! Kuolen nauruun... 

- No ei ne ollut ainoot tytöt! Polttivatkin. 

- "Onko täällä aina tällaanen keli?"...voi vittu... 

---

Mietaalle on tullut jo porukkaa. Linja-autojakin. Ollaan parkissa paikallan ja välillä pyöritään parkkia ympäri. 

- Katto noita! On muuten hyvännäköösiä takaapäin! 

- Ei niistä kyllä täältä asti tiedä... 

- Aja ohitte! 

- Voi vittu, Marko! Ne on jätkiä! 

- No mistä sen olis tiennyt, yhdellä oli pitkät hiukset!? 

- Oo ny hiljaa, menee huonommaksi vaan! 

- Mikäs tuo nuppelopää tuolla on? 

- Mikä nuppelopää? 

Jarmo nauraa ja ajaa lähemmäksi. 

- No se ny sentään on tyttö! 

- Aivan hyvä! 

- Markolle ei taida kyllä kelvata, tyttö kuitenkin. 

- Haistakaa ny... 

Pyöritään parkkipaikkaa kuluttaen puoli yhteen asti. Takasin mennessä on aivan pirun pimeää. Marko nukahtaa ja minä vahdin hirviä. Ne vaanii joka puun takana. Kotona oon joskus kahden maissa. Isä tulee ovelle. 

- Noh, näinkö myöhähän piti olla? 

- Joo. 

- Kuinkahan pöhnäs siton oltu? 

- Ei oo juotu mitään. Meen nyt nukkumaan. Öitä. 

---

Jyvien lajittelu on periaatteessa nykyisin ihan mukavaa hommaa. Siihen on sellainen iesuksen vanha lajittelukone. Hihnavedolla ja sähkömoottorilla. Ja helvetinmoisella pölyllä ja metelillä. Siinä niin sanotusti erotellaan jyvät akanoista. Peittaamisella tarkoitetaan jyvien pinnan suojaamista. Punaista ainetta levitetään jyviin, jotta bakteerit ja pöpöt eivät tekisi niin kovaa tuhoa. 

Jarmolla oli punainen Corolla FX. Se ei ole iso auto, mutta hyvin tuollainen sakki sinne meni. Pirun lämmin se oli, kun taisi olla niin, että tuulilasi meni huuruun, jos lämpö ei ollut täysillä. 

Mietaan reissu oli juuri sellainen turha teinien säätöreissu, jossa lopulta ei ollut oikein mitään järkeä. Ja siksi juuri niin ikimuistettava. "Onko täällä aina tälläänen keli?" -lause on edelleen käytössä. 

Juoksutarinoita 95. "Turpaan tuli, että tukka lähti!" (4.4.1998)

Virroilla on sählyturnaus. Mennään Hurrikaaneilla sinne pelaamaan. Jarmo ottaa mut ja Jukan kyytiin. Eskolla on kyydissä Sulkavankylän sakkia. 

Esko sai, piru vie, Käyttöautosta sen Mitsun Evo nelosen. Vai olisko jopa Evo vitonen? Neliveto ja kaikkea. Aivan helvetin väärin on se! Meillä kuitenkin on nätti kermankeltainen Opel Corsa 1,2 S. Maailman rumin auto. 

Ajetaan tai Jarmo ajaa noin tuhattakahtasataa Virroille. Ihme kyllä ollaan hengissä Hämeen läänin puolella. 

- Missä pirussa se pelipaikka on? 

- No eikö se ollu Kisapirtti? Se missä on elokuvateatteri. 

- Onko Virroolla elokuvateatteri!? 

- Onhan Alavudellakin. 

- Virrat on kuitenkin pieni paikka. 

- Ja Alavus aivan saatanan iso. 

Löydetään perille. Väkeä on pihassa, myös meidän joukkueen omaa. Voiko kenttä olla kovin iso noin pienessä tilassa? 

- Millainen peliohjelma? 

- Meillä on tunnin päästä. Vastassa on joku Vaasa-Virrat. 

- Sehän on linja-autolinja! Ei kai niillä nyt semmosta nimeä ole? 

- On on! 

- Voi vittu... 

Lähden verryttelemään. Juosten, jota muiden joukossa vähän naureskellaan, mutta en minä jollain lätkimisellä itseäni lämpöiseksi saa. 

On hemmetin kuuma. Vaatetta on aivan liikaa. Kropan yläosaan on kuuma ja sääriin kylmä. Ilma on niin kevyttä, että askelkin tuntuu leijuvan viisi senttiä tien yläpuolella. 

Meidän vuoro. Pelikentän materiaali on jotain ihmeellistä plyyshiä. Jalkaterä liikahtaa sellaisen puoli senttiä sivulle, vaikka kehon liike on pysähtynyt. Tässähän saa paikat paskaksi! 

2*10 min on pelin kesto. Ekan erän jälkeen tilanne on 5-1. Hannu tekee sen meidän maalin. Niillä on isoja ja vanhoja miehiä, meillä pikkupoikia. 

Toisessa erässä vastustaja hyytyy. Minä ja Jarmo aletaan tapojemme mukaan pitää helvetillistä vauhtia. Jarmo syöttää minulle laitaan, juoksen maalille ja längistä sisään. Teen neljä samanlaista maalia. Jarmo syöttää ne kaikki. Petri on meidän kentässä. Hannu ja Esko tykittää päälle vielä pari ja voitetaan peli. 

Me ollaan näin kovia, perkele! Mehän viedään koko turnaus. Seuraavaan peliin on pari tuntia. Lähdetään hakemaan kaupasta karkkia ja alkoholitonta siideriä. Voikohan siihen jäädä koukkuun? 

---

Seuraava peli on Virtain Veikkoja vastaan. Eikös ne pelaa lentopalloa? Eihän ne voi mitenkään meille pärjätä. Vanhoja ukkoja. 

Veikot tekee ensimmäisen maalin alta puolen minuutin. Ne vetää kaukaa ja on pitkiä. Meidän joukkue ei saa niiltä palloa pois. Hannu tekee yhden maalin, mutta hävitään 12-1. Rumaa. 

- Miten meni? 

- Turpaan tuli, että tukka lähti, tokaisee Jukka. 

- Niin näkyy. 

Pettymys on kova ja on todella lyöty olo. 

- Olipa paska peli! 

- Ne oli niin pitkiä, ettei niiltä saanut palloa!

- Ja vetivät kovaa. 

- Viimeinen pitää voittaa, että mennään jatkoon. 

Ei voiteta. Se on tasaisempi, mutta ei voiteta. Turnaus on siinä. Ärsyttää. 

---

Jarmo ajaa tuhatta. Soittimessa on 666:sen Paradoxx, joka on aivan hirveää paskaa. Varsinkin, jos sitä kuuntelee niin kovalla. Ajetaan melkein sillan kaiteeseen Jarmon säätäessä soitinta. 

Illalla mennään Jarmon kanssa pyörimään kylille. Syödään makkaraperunat Harrilla ja kotiin jo kahdelta. Yöllä puhutaan Jukan kanssa maailmankaikkeudesta. 

---

Edellisenä viikonloppuna Toni oli tehnyt minulle irokeesikampauksen. Ei se ihan suora ollut, mutta tarpeeksi raju toki. 

Mika Häkkinen voitti Brasilian GP:n ja se oli kova juttu. Schumacherin ylivoima alkoi jo muutenkin risoa. 

Tuossa turnauksessa huomasimme, että pelkkä pelailu ei riitä. Pitäisi treenatakin. 

Alkoholitonta siideriä oli litran muovipullossa, joka oli tosi ohutta muovia. Pullo rapisi tyhjentyessään. Juoma oli hyvää ja päähän se ei mennyt. 

Sulkavan Sudet, joka muuntautui Hurrikaaneiksi ja lopulta sulautui osittain SC Alavuteen oli kova sakki. Aluksi saatiin turpaan, mutta lopuksi alettiin olemaan jo hemmetin hyviä. 

Juoksutarinoita 94. Tipuin avantoon (21.3.1998)

Oikea penikka on kipeä. Isän mukaan sitä pitäis hieroa pirusti. Kuulemma kiinnikkeitä. Jos juoksen vähän kovempaa, siihen ei satu. Ainakaan niin paljoa. Laitan iltaisin siihen Ice Poweria.

Eilen juoksin vetolenkin ja kylmästä, mutta pitävästä asfaltista se ei ainakaan tykännyt. Juoksu oli aivan ok. 3km 10.40, 2km 7.07 ja kilsa 3.30. Minuutin palautuksella. Kahdessa kilsassa joutuu vielä juoksemaan Harjulle päin ylämäkeen. 

- Minkäs takia sää traktorin oot lämpiämään pistäny? 

- Meen jäädyttämään. 

- Eikö sinne potkukelkalla pääse? Tai suksilla se vasta hyvä olis. 

- Ei, kun sitä jäädytyskärryä pitää vetää traktorilla. 

- Mitäs minä siitä saan? 

- Voit käydä luistelemas.

- Pöh. Ei vaikuta järkevältä. 

Isä lähtee johonkin kokoukseen. Minä hurautan koululle. Petri ja Jussi on laskemassa jo vettä jäädytyskärryyn. Vesa teki sen isosta AIV-pöntöstä, myrkkyruiskun putkista ja paksusta kankaasta. Sillä tulee jää kuin jäähallissa oltais. Letkujäädytykseen verrattuna aivan eri meininki. 

Toinen puoli kentästä on auraamatta, mutta traktorissa ei ole kolaa. Käsipelihommiksi menee. 

- Mitä kusipäät? Ette oo auranneet? 

- Ei kerkee, kun pitää ilsuihin lähtee. 

- Täh?! Kukas tän jäädyttää? Menee ainakin kaks tuntia. 

- No, me jäädytetään sit seuraavalla kerralla. 

- Ootte perseestä. Ei sitä vettä nyt vielä kannata sinne laskea, kun ensin pitää aurata. 

- Mutta ei ehdi kaikkea tekemään! 

- Ei sitä nyt paskaa jäätä viitsi tuon lumen päälle tehdä. Aurataan nyt tuo toinen pääty, niin saa tuon veden sinne ennen kuin se täysin jäähtyy. 

Kolataan reippaasti ja minä jäädytän toisen päädyn. Pojat pitää lakanaa suorina ja vie kastelukannulla vettä ihan reunoille. Sitten ne lähtee ilsuihin. Kiva. 

Alan auraamaan toista päätyä. Metsän puolen valo vilkkuu. Aurat ovat sata vuotta vanhoja rautaisia ja mutkalla olevia. Paskoja siis. 

Lunta alkaa satamaan lisää. Joudun auraamaan uudestaan. Vesi tankissa kylmenee ja jäästä tulee huonoa. Kello on puoli kymmenen, kun pääsen kotiin. 

- Mihinä sulla nuan kauan meni? 

- Jäädyttämäs. Pojat lähti ilsuihin. 

- Höh. Siellä on joku uus juoma sulle jääkaapissa. Tulee Schwarzenegger-elokuva kohta. 

- Jumalauta, Battery! Kiitos. 

- Mikä se on? 

- No tätä se Lahtela mainosti olympialaisissa. Suomalainen urheilujuoma tai semmonen. 

Katsotaan isän kanssa True Lies ja juon Batteryn. Ei se kyllä hyvää ole.

---

Koulupäivä on tylsä. Ja vähän kylmä. Onneksi loppuu jo kahdelta. Jumitan kotona Jyrkiä. Siinä haastatellaan HIMiä. Mainitsevat jopa Alavuden, kun olivat viikko sitten seuralla.

Se on lenkki-ilta. Ei voi kuitenkaan juosta kovin lujaa, kun on niin kylmä. Ukot juoksee niin hiljaa, että pitää varmaan lähteä vähän niiden perään. Ei jaksa kävellä. Matti S ajaa pihaan. 

- Päivää.

- Eikö oo jo ilta?

- Tämän päivän pualta. Ookkos sää tulos?

- Joo. Lähden vähän perään. Juoksette niin hiljaa.

- Voi vittu... Mihnäs Markku on?

- Oli puhelimes, eiköhän se kohta tuu. Tulooko Pekka?

- Joo, kyllä se tulos on. Ja Matti P:kin vissihin.

- Oho!

Miehet tulee ja miehet lähtee. Joudun vähän kiireellä pukemaan, eikä hanskoja löydy mistään. Pitääkö laittaa toppahanskat, niin kuin Matilla? Laitan eriparihanskat.

Lähden miesten perään. Vastapäivään ne taisi sanoa kiertävänsä. Asfaltti on pakkasesta kova. Ilma on jyrkkäreunaista hengitettäväksi. Kaulaan käy viima, mutta tekisi mieli heittää hanskat ojaan. Tuoksuu puuliiteriltä pakkasessa.

Pyylammen mäellä ne kyllä näkyy. Tai ainakin niiden taskulamppu. Olikos siinä mäellä katuvalo?

Ei niitä, piru vie, kyllä näy. Voi helkkari, pitää kiristää! 16 oli pakkasta, kun lähdin. Vähän tuntuu keuhkoissa. Ja penikassa. Tuulihousut hikoaa ärsyttävästi. Ne tarttuu kiinni reiteen.

Pysähdyn viideksi sekunniksi. Ei kuulu puhetta. On ne perkele ehtineet kauas! Mitäs sitten tehdään, jos ei Paloniemen kohdassakaan näy?

Eikä niitä muuten näy. Lehtomäen kohdalla näkyy, mutta puolen kilometrin päässä. Voiko niitä saada kiinni?

Poukanperän tienhaarassa huomaan, ettei ole mitään mahdollisuutta saada kiinni. Oikaisen perkele jään poikki! Hiipparimontun ohi ja siitä jäätä pitkin, niin oon ennemmin pihassa! Jyrkkä alamäki pimeässä metsässä on aika riskaabeli, mutta ei niin, etteikö se kannata ottaa voiton takia. 

Jäinen letto ja sitten jäälle... PLUMPS! MITÄ HELVETTIÄ!?! Olen kokonaan veden alla, jalat osuu pohjaan ponnistan aivan täysiä ylöspäin, nappaan jään reunoilta kiinni ja syöksyn kuin hylje jäälle. Jatkan saman tien juoksua.

Mitä tapahtui?!? Miten siinä on reikä?! Parikymmentä pakkasta. Aika kylmä, mutta juoksen sen minkä pääsen. En juokse sisälle vaan tienhaaraan. Olen siellä ennen miehiä.

- Mihnä sää oot uinu?

- Tipuin tuohon järven päähän.

En uskalla kertoa, että tipuin avantoon juuri järven toisessa päässä.

- Toholo! Nyt saunahan siitä, ettet tuu kipiäks.

- No ei se nyt ennen noin ohutta oo ollu!

- Siinä virtaa, niin se ei koskaan oo paksua. Sitä voi matalaski vedes joutua jään alle!

- Ei ollu lähelläkään!

Vai olisko sittenkin ollut? Toisessa päässä oli varmaan 2,5-3 metriä syvää. Mennään saunaan ja saan lasin Afri-Colaa.

---

Tuossa oli ensimmäistä kertaa penikat kipeänä. Iso jalkaterä, huono säärten voima ja paljon asfalttijuoksua. Tuolloin ohje oli, että "hierotaan auki". Nyt sitä ei missään nimessä pidetä hyvänä, koska tulehdus vain leviää. 

Jäädytys oli minun ensimmäinen virallinen palkkatyö. Käytiin siis huolehtimassa koulun jää kuntoon. Me siellä pelattiinkin ja Hilkalla (koulun talkkari ja keittäjä) oli muutenkin riittävästi tekemistä. 

Vesa oli kätevä käsistään ja kävi itsekin pelaamassa. Vesan tekemä jäädytyskärry oli mahtava keksintö! Oli varmasti paras kyläkoulun jää meillä. 

Isä osti Batteryn. Se nousi jotenkin kaikkien tietoon, kun Janne Lahtela otti kumparelaskun hopeaa Naganossa Battery-asussa. Mainostaminen on olympialaisissa kielletty, mutta Lahtelalla oli Batteryn värinen kisa-asu plus-merkkeineen. 

Jäällä oll aamulla ollut joku seurakunnan järjestämä pilkkitapahtuma. Yhteen kohtaan oli tehty isompi reikä, josta sai useampi yhtä aikaa pilkkiä. Minähän juoksin suoraan siihen. Ihmettelin ja ihmettelen vieläkin omia refleksejä. Tuntui, että veden alla olo kesti sekunnin. Siinä olisi oikeasti voinut käydä todella heikosti. 

Juoksutarinoita 93. Mancen synttäreillä (24.1.1998)

Aina on pimeää, mutta lumen takia valoisaa. Koskaan ei tuule, mutta aina on kylmä viima. Vaikka ulkovaatteita pukiessa on hiki, niin bussipysäkillä on aina kylmä. Sellainen on tammikuu. 

Jari Räsänen on koheltanut jotain dopingin kanssa. Sitä haastatellaan sen navetassa. Kieltää kaiken. Mitähän tuohon nyt sanoisi? Tuskinpa noita juttuja ihan ilman syytä on. 

Iltapäivällä mennään Mancen synttäreille ja sitten seuralle. Siellä on kolme bändiä. Inis, Rasmus ja Apulanta. Ihan ok, muttei mitään parhaita mulle. Porukkaa on varmasti paljon. 

Ensin pitäisi kuitenkin käydä lenkillä. En todellakaan aio juosta kuuskutosta. Käyn Pyylammen puolivälissä. Piru, kun on kylmäkin, niin ei voi oikein juosta kovaakaan. Miksei ole sellaisia pienempiä korvalappustereoita, että voisi juostessa kuunnella? Rainbown Bent Out of Shapen ottaisin. 

---

- Nykkö jo lenkille? Eikö nyt olis hyvä risusavottakeli? 

- Ei nyt kerkiä, ku on ne Chrissen synttärit. 

- Kahreksantoistavuotiaana? Eikoo pikkuusen lapsellista? 

- Mut pitäs sinne viedä sitten neljäks. 

- Höh. Mopoko ei oo kunnos? Ei tietenkään. No, pitää kaupas vissihin muutenkin käyrä. Puut haet sitten tullessas. Eres sen verran jotakin hyöryllistäkin tehrä.

- Joo joo...

Lenkki on tahmea. On kylmä keli ja tossu liimautuu pakkaslumeen. Lihakset ovat raskaat. Ei jaksa juosta reippaasti, joten lenkistä tulee kevyt, kuten pitikin. Mutta perhanan tylsä. Koira, alamäki, ylämäki, alamäki, Vanha Peltola, mäki, suora, suora, alamäki ja sama toiseen suuntaan. 

Haen hikisenä puut. Siinä meinaa tulla kylmä ja hiestä märkä hanska tarttuu liiterin rautahakaan. Säkeissäkään ei ole reikää kädelle. Pitää terävällä puunpalalla puhkaista. Näin kylmällä meinaa kuitenkin haljeta koko säkki.

---

Käyn suihkussa ja säädän vaatteet mukaan. Syön ja katson syöksylaskua. Radiouutisissa kerrottiin, että Unabomber oli saanut kahdeksan elinkautista, muttei kuolemantuomiota. Oliskohan kannattanut vaan päästää päiviltä? Kumpi on suurempi kärsimys? Pitääkö kärsimystä aiheuttaneen kärsiä myös? Ja kuinka paljon? Vai ovatko sellaiset vain lähtökohtaisesti sairaita? Ihan sama. Ei jaksa miettiä.

- Koskas sitä pitääs mennä?

- No koko lailla nyt. 

- Ny'jjo?! Mihin sitä niin kiirus on? Onko puut hajettu?

- On. Heti lenkin jälkeen. 

Isä vie Chrisselle. Kerron, että tulen Tupun kyydissä pois. Ainakin se on näin luvannut. Stefu näyttäisi olevan huoneessaan ja Skitso paikallaan. Onkohan sen koiran nimi oikeasti Skitso? En minä muuta nimeä ole Chrissen sille kuullut käyttävän. Ville ja Jussi on jo paikalla. Mikko tulee kai mopolla ja Tuomas tapojensa mukaan myöhässä. 

- Moro! 

- Moro, mitä ne jätkät täällä tekee?

- Katotaan jääkiekkoo. Tappara-Ilves. 

- Ai niin, saatana! Mikä tilanne?

- Tappara johtaa 1-0.

- Paska.

- On se kyllä kumma, että jätkä kannattaa Ipaa. Miks?

- Siistimpi logo, eikä jaksa kannattaa samaa kuin te.

- Ääliö. Ota pizzaa, Mance on tehnyt! 

- Missäs se on? 

- Saunaa laittamassa tai jotain. Mikko ja Tuomas tulee myöhässä.

- Ylläri.

---

Tappara voittaa 4-1. Käydään saunassa ja lähdetään kävelemään Nuorisoseuralle. Kylmä on, mutta ei liian. Mikko ja Ville meinaa jäädä ensin ulos pyörimään. Minä taidan etsiä Jarmon. 

Sisällä on paljon porukkaa, mutta yritetään löytää joku paikka kioskin nurkasta, niin voi hetken istua. Pihalla ei ainakaan viitsi olla. Inis on melko turha. Rasmus on aika hyvä. Soittavat hyvin. Apulanta on sellainen puolijees, mutta Toni ei kyllä osaa laulaa yhtään. 

Seuralla on ihan ok, mutta jotenkin ei jaksa näin isoja ihmisporukoita. Osa on kännissä ja meteli on kova. Väsyttävää. Mancen luona oli siistimpää. Onneksi kohta loppuu.

Tuppu vie mut, Petrin ja Tonin kotiin. Ajetaan aika reippaasti, mutta ei vaarallisesti. 

---

Mance on sama jätkä kuin Chrisse. Tuohon lukioikään kuuluivat loputtomat lempinimet, joissa oli järkeä ja logiikkaa aika tavalla vähän. Chrisse asui lähellä nuorisoseuraa, joten se oli looginen synttäripaikka. Pidettiin muuten noita "lapsellisia" synttäreitä koko lukion ajan.

Jari Räsäsen doping-tapaus vaikutti todella omituiselta. Silloin oli usko puhtaaseen urheiluun vielä vallitseva olotila ja tuo tuntui todella erikoiselta. Ei siis ollut aavistustakaan, mitä voi tapahtua noin kolmen vuoden päästä. 

Minä olen poikkeus keskimääräiseen alavutelaisnuorukaiseen. Pääasiassa siellä kannatetaan Tapparaa. Mutta minusta Ilveksen logo oli hienoin ja jotenkin pidin sitä muutenkin siistimpänä joukkueena. En koskaan ole seurannut SM-liigaa samalla innolla kuin NHL:ää, mutta jos jokaisen urheiluruudun katsoo, niin pelaajia kyllä jää mieleen. 

Alavudella kävi esiintymässä nykymittarilla aika isoiksi kasvaneita bändejä. Rasmus ja Apulanta on aivan hyvä kaksikko tuollaiselle keikalle. Ei tuon tyylin musiikki vaan aivan muuten osunut. Mutta silloin jo mietin, että vanhempana voi sitten sanoa nähneesä nuorena aika kuuluisia ja monenlaisia bändejä. Nykyisellään en ole niin livemiehiä, mutta menee sekin välillä.

Juoksutarinoita 92. Petten ja Teron kanssa Kuortanehallilla (18.1.1998)

Äiti on sairaslomalla. Kai se saa jotain hoitoja. Kotona se kuitenkin pääasiassa on. Siinä on se hyvä puoli, että se tekee aamupalaa.

Sulkavankylän urheilutalolla pelaavat sählyä. Meinasin mennä sinne, vaikka illalla on Kuortanehallivuoro. Hyvin siitä ehtii.

- Onkohan tuas ny oikeen järkiä?

- Miten niin?

- Sullon vetoja tänään, niin sitte mennä jäätymään sählyyn ja vielä mopolla. Turhaa väsyttää lihakset.

- Ei ne siitä väsy. Se on niin pieni se salikin.

- Menöö vielä nilikat.

- Pöh!

- Tohlolta vaikuttaa...

Tohlolta. Jumalauta. Minähän liikun. Urheilen. Mitä tohloa siitä olis? Kyllä isä ei ymmärrä mistään mitään. 

Ajelen mopolla urheilutalolle. Siellä ei äärettömän lämmin ole, eikä ole kyllä pihallakaan. Mulla on vähän paska maila ja se ei kyllä tuosta pakkasesta tykkää. 

Hannu, V-P ja Esko siellä jo on. Ja Mikko. Samu, Markku ja Manu vissiin tulee pian. Lattia on liukas. Siellä on ollut tanssit ja perunajauhoja on kylvetty lattiaan. Ärsyttää salissa sen sivuseinän tolpatkin. Ei ole seinän kautta syötöille mahdollisuutta. 

Pelaillaan pari tuntia. Kuuma on ja lopulta Velin kanssa vääntäessäni saan ProStickini paskaksi. Ruts vaan, saatana! 

---

Isä vie Vesitorninmäelle. Petterin kyydillä mennään kolmestaan Kuortaneelle. Vesitorninmäki on ihan mukavaa aluetta, mutta Kaarti sinne mennessä jotenkin pirun ankeaa. Ei puita. Vain väsyneitä rivitaloja. Ihmisillä on varmasti vain tylsiä elämiä.

- Noh, mää tuun sitte kahreksan mais hakemahan.

- Joo...

- Koita ny sitte pysyä peräs!

- Joo joo!

Eihän se nyt kisa ole.

Soitan ovikelloa. Tero tulee avaamaan.

- Morjens!

- Moro. Mikä aikataulu? Otanko kengät pois?

- Eiköhän mennä! Petteri tulee pelkissä boksereissa Teron taakse.

- Eli otan...

- HOHOOOHOHO!

Tero nauraa mielipuolisesti. On se kyllä vähän hullu. Sellainen elokuvien täyskahjo.

Pojat pakkaavat. Minä jutustelen Eskon kanssa. Esko oli minun yläasteen ruotsin opettaja. Rauhallinen tennismies. 

Vihdoin ollaan valmiina hyppäämään Petten autoon. Valkoinen Corolla on iskuvalmiina Kuortaneen matkaan. Billy Idol soi. Autossa haisee Toyotalle. Niissä on ominaistuoksu. Mukava mennä, mutta toisaalta vedot myös vähän kauhistuttavat. Huominen koulupäivä ärsyttää. 

---

Käydään pihalla verkalla ja mennään päätypukkariin. En ikinä mene siihen toiseen. Hallissa on muitakin alavutelaisia ja lisäksi Eduard Hämäläinen on hyppäämässä korkeutta. Tartan tuoksuu. 

On vuoden eka ratatreeni. Aika kevyt ja lenkkareilla. Ettei jalat hajoa. Kaarteet ovat alhaalla. Ensin tonni, vedetään vuorovedolla noin 300m per jätkä. 3.03. Hölkätään 600 metriä. Vuorossa 400 metriä. 68 sekkaa. Hölkkää 400 metriä ja lopuksi 200 metriä 29 sekuntiin. 

- Olipa helppo! 

- Aika löysä. Olisko jopa liian löysä? 

- Ei. Se piti pitää tosi helppona. Sitten ois vielä kymppi kertaa satku. 

- Juostaanko se kierroksella vai suoralla? 

- Mennään kierroksella ja satasen hölkkäpalautus. 

- Ja taas vuorovedolla? 

- Joo. Tero voi vetää viimesen munasillaan. 

- HOHOHOOOHOHOO! 

- Ootte sairaita... 

Viimeinen veto on tietysti kisa. Petteri voittaa, minä vähän ennen Teroa. Loppuverkka hallissa ja sitten kahviossa Hart-Sport ja kreemimunkki. Kenossa vitosen kimppa. 

---

ProStick eli nykyinen Fat Pipe. ProStick Spider oli vihreänmusta maila, jossa oli hämähäkinseittikuviointi. Ihan hyvä maila, mutta ei mikään ääretön. Aika painava. 

Tero ja Pette olivat niitä harvoja hulluja, jotka juoksivat. Pette aloitti aika myöhään, ehkä lukiossa vasta. Sitä ennen pelasi sulkapalloa. Omien sanojensa mukaan siihen asti ryyppäsi ja kessutteli, mutta vaikea sanoa, mikä on totta. Sen verran kaheli veljespari on kyseessä, että reissuista on väkisin tullut ikimuistoisia. 

Muistelisin, että Petterillä oli valkoinen Corolla, mutta voin olla väärässäkin. Yleensä ihmisten entisissä autoissa en. Poikien isällä oli kutenkin taatusti Primera. Siitä olen varma. 

Kuortaneella vietetään vielä monet tarinat, mutta hallin tuoksu on yksi niistä lapsuuden ja nuoruuden tuoksuista. Hieno ja vauhdinsekainen, mutta samalla niin ahdistava, tunkkainen ja tuskainen. 

Edelleen muuten puhutaan päällysteissä Tartanista, vailla sitä se ollut 1960-1970-luvulla. Sen jälkeen tuli alkuperäinen Mondo, Novotan ja Spurtan 1980-luvulla. Ysärillä sitten Polytan ja Rekortan, jota muuten on eniten Suomen kentillä. Samaan aikaan alkoi maailmalla yleistyä Mondon uusi versio, jota nykyisin lienee eniten uusien kenttien päällysteenä. Minun lapsuudessa tosin oli vielä useita tiilimurska- ja kivituhkaratojakin. Jossain jopa kumiasfaltti. 

Eduard treenasi Kuortaneella. Asui myös. Mies siirtyi edustamaan Suomea tultuaan hajonneesta Neuvostoliitosta IVY:n edustamisen kautta lopulta Suomeen. Hyvin itäpainotteinen treenaustapa. Eli pirusti juoksua ja liian vähän heittolajeja. Päälle vielä sopivasti tupakkaa. "Eetu" ja isänsä Pavel oli yleinen näky Kuortaneella vielä kauan.

Juoksutarinoita 91. Vuosi 1997

Koulu kiinnosti kovin vähän. Tai oikeastaan tietyt aineet kiinnostivat, mutta ei mitään läksyjä kyllä omaehtoisesti tullut tehtyä. Hankalat tai tylsät tunnit perusteltiin itsellemme jollain tekosyyllä mieluummin lintsattaviksi. Tylsyyden kestäminen oli minimissään, kavereiden tärkeys maksimissaan.

Seurasin urheilua kuin hullu. Enemmän kuin koskaan. Siksi tuolta ajalta muistaakin paljon. NHL-joukkueet ovat hyvin muistissa. Junnut ihmetteleekin, miksi ääneen aina mietin, onko joku pelaaja sen ja sen poika tai "miks joku Yzerman managerina on niin ihmeellistä?".

Sain jo melko vapaasti päättää menemisiäni. Tai ehkä en saanut, mutta en kyllä lupia paljon kysellytkään. Tottahan tytöt kiinnostivat. Kuitenkin ne oman lukion tytöt oli jotenkin liian tuttuja. Piiri oli liian pieni. Jos olisi kysynyt jotain treffeille, niin riski pakeista ja kasvojen menetyksestä olisi ollut liian suuri. Kun ei juonutkaan mitään, niin ei tullut sitten edes vahingossa mihinkään lähikontaktiin mentyä. Tytöt olivat kavereita. Kauniita toki, mutta enemmän kavereita. 

Se, mikä tuolloin iski toden teolla oli musiikki. Löysin raskaamman musiikin ja uskalsin jättää teknon. Kuuntelin kaikkea mahdollista kirjaston kattavasta valikoimasta ja musiikkitietous karttui. Kehun itseäni pohjalaiseksi liian vähän, mutta musiikkivisoissa minulle on kyllä hankala pärjätä. Genrestä riippumatta. Se on jäänyt ruotsia paremmin päähän. 

Juoksussa tulin vaiheeseen, että oli oikeasti omaakin motivaatiota treeneihin. Ei pelkästään käskettyä. Pääsin ensimmäistä kertaa SM-maastoihin. Tuon kerran jälkeen onkin sitten pari kertaa tullut käytyä. Vaikka todellisuudessa olen aika huono maastojuoksija, on se tapahtumana vuoden urheilullisia kohokohtia. Jotkut katsovat mäkiviikon, minä SM-maastot. Katson minä kyllä mäkiviikonkin...

Tutustuin taas urheiluvammoihin. Monet sanovat, että urheilu kasvattaa. Minä sanoisin, että urheiluvammat kasvattavat. Vammat kasvattavat pettymyksensietoa, mutta myös uskoa siihen, että kaiken paskankin takana saattaa olla jotain hyvää. Toisaalta se, kun joku kertoo, että näitä voit tehdä ja kunnossa se on suunnilleen tällaisen ajan päästä, on urheilun parhaita motivaattoreita. Harva urheilija kaipaa kisoja tai menestystä. Väitän, että urheilija kaipaa säännöllistä liikuntaa siinä omassa lajissaan. Ilman kipua. Tai miedolla kivulla marinoituna. 

Tuolloin alkoi myös erittäin merkittävä ystävyys Petrin kanssa. Oikeastaan tyypin, joka oli rasittava, mutta yhtä avoin kaikelle hullulle. Tuosta tyypistä on tullut tärkeä bändikaveri ja tyttäreni kummisetä. Toki tunnettiin aiemminkin, mutta jotenkin tuossa kohtaa löytyi jotain yhteistä. 

Jonkinlainen itsenäistyminen ja oman suunnan etsiminen tuohon aikaan kuului. Alettiin olla "sillä seinällä", josta ne omat teokset löytyisivät. Hiustyyli, musiikki, urheilu ja tietynlainen piittaamattomuus alavutelaisesta tavasta toimia.

Siellä on se Kolmannen naisen Maailma on tyly -meininki, mutta jotain muuta se oma sisin kuitenkin on. Siellä on sitä jyrkkää pohjalaisuutta, mutta sitten sellaista sovittelevaa ja ratkaisukeskeistä muutakin.