Juoksutarinoita 79. Rimmin lenkki (4.6.1997)

Hasek voitti Hart Trophyn. Onhan se hyvä, mutta ärsyttää, kun se ei käytä maskia. Verkkokypärä on helvetin ruma. Voisikohan Sharksista kukaan voittaa koskaan Hartia?

Sami osti Monster Truck Madnessin. Ajaa aina itse Grave Diggerillä. On kyllä hienot grafiikat. Ehkä lehdin vielä illalla yksin pelaamaan. Lenkki-illan jälkeen.

Lenkki-ilta on meillä, mutta haluan juosta Rimmin lenkin. Pekan ennätys ei voi olla niin kova. Mennään Pekan pihaan autolla.

---

- Kummin päin se pitäs kiertää?

- Kyllä Kuuskutoselle kannattaa ensin mennä. Pitkä alamäki alkuun, kun vielä jaksaa juosta.

- Kuinkahan päin Pekka on sen juossut?

- No sen voi siltä kysyä. Me lähretään kuitenkin etehen, niin saat sitten yrittää ottaa kiinni.

- Eli ottaa kiinni. Erkin tienhaarassa viimeistään.

- Pöh.

Rimmin lenkki on vähän yli seitsemän kilometriä. Osaan sen hyvin, mutta en ole juossut sitä kovaa. Paljon teräviä mäkiä. Ja pirullinen Viivi...

---

Miehet lähti. Sanoivat juoksevansa hiljakseen. Sitä en usko hetkeäkään. Tähyilen sekkaria ja käyn verkkailemassa Rimmin toisessa tienhaarassa. Otan pienen kiihdytyksen Einon ylämäkeen, jotta saa vähän keuhkoa auki. 

Puoli minuuttia lähtöön. 10 sekuntia ennen lähtöä nollaan kellon. Osaan minä siitä riittävän tarkasti laskea. Taina katselee ikkunasta. Varmaan ihmettelee, miksen minä jo lähtenyt.

HEP! Lähtö on alamäkeen ja sitten tulee jyrkkä ja vino mutka. Siinä vaiheessa vaihdetaan tien puolta. Ei kannata juosta ylimääräisiä metrejä. Sapsun päädyssä on aina ollut jotenkin huono asfaltti. 

Tullaan ylämäkeen. Tätä ei saa missään nimessä juosta liian lujaa, sillä sitten on puolentoista kilometrin alamäki. Mäki nousee ihan rivakasti, kun muistan pitää askeleen päkiällä. 

Mäen yläpäässä ravistelen vähän käsiä. Toinen lenkkari on pikkuisen löysemmällä kuin toinen. Se ärsyttää. Mutta nyt ei enää voi pysähtyä. Liikennettä ei ole älyttömästi. Lähden kiitämään kovaa vauhtia kohti Rimmin toista tienhaaraa.

Päässäni soi Prodigyn No Good. Miksi aina se?! Hengitän ulos "don't need no onen" tahtiin. Sekin vähän häiritsee. Rekka tulee vastaan. Nyt pitää hengittää sisään tosi syvään ja hetki pidättää, ettei tule kaikki pakokaasu ja hiekkapöly suuhun. 

Tullaan mutkaan. Olisiko miehistä näkynyt vilaus ylämäessä? Ollaan taas railojen kohdalla tippumassa Kiinaan. Paska asfaltti. Jotain muruja päällä. On olo, ettei tossu pidä. 

Jylhimmän metsän kohdalta käännytään jyrkkään alamäkeen. Sitä en pysty juoksemaan ihan miesten vauhtia. Polveen koskee. Tai polven sivuun. Saatana sekin. Hengityksessä ei kyllä tunnu pahalta, mutta pienet kivut ahdistelee joka puolelta. 

Toivottavasti ei seuraavalla pätkällä tule ketään tuttuja tien varteen. En nyt ehdi nostelemaan kättä tai varsinkaan juttelemaan mitään. Mietin olevani formula-auto, joka ottaa pienimmätkin mutkat suorinta reittiä. Oion surutta joka mutkan. Ei täällä niin paljon autoja kulje. Kai. 

Metsän reunalta näen miehet. Tuolla 90-mutkassa jo. Nehän saa helposti kiinni. Pitää yrittää juosta hiljaisesti, etteivät ne kuule minun olevan jo tässä. Mökkipätkällä pääsen salaa lähelle, ettei kukaan niistä ehdi kiristämään. 

Viivin haukunta. Voi jumalauta! Jospa se nyt pysyisi siellä pihallaan. Vaan ei pysy. Pakko on hidastaa vähän. Ja haukunnasta miehet kuuli varmasti, että olen näin lähellä. Helvetin koira!

Ylämäkeä seuraavaan ysikymppimutkaan asti. Kaksi juoksijaa on irti. Olisiko isä ja Pekka? Eiköhän Matit ole kuitenkin jääneet. Juoksen tätä samaa vauhtia mutkaan ja lisään alamäkeen selkeästi vauhtia. Einon talon kierrossa niitä saa paljon kiinni. Ja lopun sitten pikitiellä. 

Matit saan kiinni jo ennen Einon taloa, mutta Pekka ja isä on edellä. Pekka vielä isääkin vähän edellä. Lippis on jo väärin päin. Siitä en saa voimaa. Minun on pakko vain kiristää. 

Mäelle noustessa pääsen ohi. Tuoksuu kesälle, sillä päivällä satoi. Aurinko on vielä tosi ylhäällä. Onpa helppoa. Uusi ennätys! 

- Saakeli, ette kyllä lähteneet hiljaa! 

- Kyllä me aika hiljaa lähdettiin. 

- Paskam'marjat! Heti, kun päästiin Saaren tienhaaraan, niin vauhti kiihty niin pirusti! 

- No niin! Minä arvasin! 

Ajetaan kotiin saunaan. Miehet tulee perästä. 

---

NHL oli eniten seuraamani urheilumuoto. Tai varmaan se oli yleisurheilu, mutta NHL oli helpommin seurattava. Muistan edelleen satoja tuon ajan pelaajia. 

Me olemme aina pelanneet paljon. Pihapelejä, lautapelejä, tietokonetta. Ne kehittävät. Monster Truck Madness oli hieno peli. Ei se enää siltä näyttää, mutta kyllä se silloin oli tyylikäs. 

Olin ja olen melko helposti haasteisiin syttyvä. Kun joku kertoi ennätyksensä, se piti rikkoa. Jos se oli omalla kylällä, niin palo oli vielä kovempi. Rimmin lenkki on sellainen seitsemän kilometriä pitkä lenkki. Mäkeä ja mutkaa. Ennätysjuoksussa tuolloin vauhti oli noin 3.30/km. Nyt reitti on hiukan muuttunut lyhyemmäksi. 

Juoksutarinoita 78. Ei kiinnosta III (28.-29.5.1997)

- Sitten me jaetaan nämä kokeet. Aloitetaan täältä paremmasta päästä, jossa on tietysti Markku. Yhdeksän ja puoli. Sitten on Jukka ja Jarkko... ja lopuksi tietysti Jarmo ja Tomi.

6+. Edelleen läpi. Liike ja aallot. Eihän se Veijon mielestä mitään ole, mutta lyhyt matikka ja pitkä fysiikka. Siihen nähden hyvin.

- Nuan vaan teorialla läpi! 

- Jep. Kuinkahan kauan sillä pääsee? Ei nimittäin integroinnista ole mitään tietoa.

- No ei kai, kun ei sitä meille opeteta.

- No älä! Sitä mä just tarkotin.

- Seuraavaksi sitten saadaan kemian kokeet... Samaa paskaa, luulisin.

- jos ei huonompaa... Perkeleen Seppo, että on tylsä sekin.

Sepon luokka on jotenkin ankea. On saavutettu sellainen elokuvien kolkko tylsyys, jossa jenkkiopiskelijat syö purkkaa. Seppo taas mussuttaa selkä oppilaita kohti jotain. "Ei taas ole luettu läksyjä... mussun mussun..."

Ei kiinnosta. Mitä tekee jollain kemialla?

- Minulla on sitten tällainen palautettavien kokeiden rykelmä... 

Ei perhana, seiska! Sehän meni hyvin. Miten tämä on mahdollista?

Illalla on pitkä lenkki. Juoksen sen Tiinanmäessä isän kanssa. Äiti on kävelemässä mukana. Pururadalla on mukavaa, kun ei ole vielä sääskiä, mutta on vihreää ja aika lämmintä. 

---

Äiti on keittänyt ruispuolukkapuuroa. Uutisissa kerrotaan, että Veikka Gustafsson on kiivennyt ekana suomalaisena ilman lisähappea Mount Everestille. Onkohan se oikeasti edes niin paha? Pahinta varmaan on päästä sinne Himalajalle. 

Istun linkassa Tuomon vieressä. Tänään saadaan terveystiedon ja ruotsin koe. Terkan kokeesta piti lähteä nopeasti, että ehdittiin Mänttään ajoissa. Ruotsia en edes yrittänyt. Tai yritin, mutta ei kiinnostanut. Varma hylsy. 

Sillä tavalla. Terkasta 5+ ja ruotsista 4-. En taida kotona näitä esitellä. Onneksi äidin nimmari on helppo väärentää. 

Seisoskellaan Jannen ja Vesan kanssa liikuntahallin edessä. Maarit ja Anu tulee meidän luo. 

- Miksää et Tomi yritä yhtään? 

- Ei kiinnosta. Enkä osaa ruotsia. 

- Osaisit ihan hyvin, jos lukisit. 

- En jaksa. Ei sillä tee mitään. 

- Kyllä sillä vois vielä joskus tehdä. Sitä voi tarvita jossain jatko-opiskeluissa. 

- Joo joo. Ei nappaa. 

Ehkä niitä jossain tarvitaan. Mutta tarvitsenko minä? Tuskinpa. Ei vaan jaksa. Ehtiihän sitä sitten kirjoituksiin. 

- Meettekö Aulavalle? 

- Ehkä. Ei jaksais, kun se on Yö. Se on niin susipaska.

- Eihän se niin huono oo! 

- Se on kyllä ihan saatanan huono!

- Ei oo! 

- Onhan se vaan. 

Vesan mielestä se on ihan hyvä, Janne ei sano mitään. Myhäilee vaan. 

On se kyllä paska. Täysin paska. Tiia-Mariaa saattaa hetken kuunnella, mutta muuten se on hirveä. Aivan hirveä. Laulaja on perseestä. 

Käyn illalla juoksemassa isän ja Pekan kanssa reippaan vitosen pururadalla. Tai ei ne mukana pysy, vaikka juoksen vain kevyesti yli 4 min/km. Onneksi on kesäloma, niin ei tarvi tuota koulua säätää. 

---

En ole koskaan ollut mikään läksyjen lukija. Olen ollut laiska ja tiennyt pääseväni läpi aika vähällä yrittämisellä. Vaikka vanhemmat kuinka painottivat, että kannattaa lukea, en lukenut. En uskonut ja kaikki muu oli kivempaa. Ainut mitä oikeasti kadun on se, etten kieliin satsannut. Englannin olen joutunut töissä oppimaan ja ruotsia en osaa puhua vieläkään. Ruotsia täysin käydä kertailemassa jokaisessa uusintakokeessa. 

Osa opettajista oli aikamoisia persoonia. Tai ainahan ne on. Veijo oli hyvin naismainen mies ja jollain tapaa todella ylimielinen. Hän myös noudatti hyvin nykyaikaista "parhaasta huonoimpaan" -kokeiden palautustapaa. 

Seppo tai Ssheppo, kuten kuuluu sanoa. Varmasti älykäs mies. Koominen hahmo. Mikä hienointa, Sepolla oli satoja tapoja kertoa, että tehtäviä oli muutama. Niitä oli rykelmä, kokoelma, rypäs, joukkio, lauma... 

Juoksu kuitenkin kiinnosti, vaikkei koulu kiinnostanutkaan. Kuntokin oli ihan hyvä. Ja Yö huono. Jo silloin. 

Juoksutarinoita 77. Äestämässä Etelävainiolla (23.5.1997)

Perjantai. Mahtavaa! Neljä tuntia koulua. Aamulenkkiä ei tarvitse tehdä kuudelta. Aurinko kiiltää vastarannan mäntyjen takaa. Ilma on kylmä, mutta aurinko lämmittää. Tien reuna höyryää. Linnut laulavat niin pirusti.

Jalat tuntuvat trikoissa jänteviltä. Jopa kevyiltä. Reisiin on hiukan kylmä, mutta se on oikeastaan ihan hyvä. Terävä olo. 

Käyn kääntymässä Vanhalla Peltolalla. Kaatuukohan tuo ulkorakennus pian? Ainakin on niin helkatin vinossa. Kuinkahan kovaa tuon testikilsan pääsis jos vesiurat olis lanattu eikä tarvis väistellä? 

Kotona käyn uimassa. Vesi on paljon lämpöisempää kuin ilma. Vois kyllä jäädä kotiinkin. Ei mikään jaksaisi historiaa kahta tuntia. No, ehkä minä nyt kuitenkin menen. Voi sitten jutella, että mitä tehdään viikonloppuna vai tehdäänkö mitään. 

---

Olipa tylsä koulupäivä, mutta ehdin sentään kahden autolla kotiin. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, mutta silti ei ole lämmin. Tulis nyt jo kesä! 

- No niin, sopivasti! Saatkin tulla sitten äestämään. Etelävainio pitää saada äestettyä tänään. Mun pitää mennä keikalle tuuraamaan. 

- Ai ny heti? Mun pitäs käydä vielä lenkillä ja syöräkin. 

- Ei vielä, mutta viireltä viimeestähän. Mää laitan äkeen perähä ja ajelen ne reunat ja pahat paikat. Tuu sitte, ku oot käyny lenkillä ja syäny. Ota juomista mukahan!

- Joo. 

Ihan kiva olis mennä äestämään, mutta perjantaina. Huono päivä! Ei se auta. Syön banaanin ja puen lenkille. 

Melkein kesäkuu ja näin helvetin kylmä. Menen Tiinanmäkeen. Pitäis juosta kilsa kovaa. 

Kylän isännät on pellolla. Eiköhän Tonikin ole joutunut? Äestäminen on tietysti aika paljon parempi kuin kivien kerääminen. 

En jaksa juosta purulla enää verkkaa. Keskityn hetken ja lähden juoksemaan. On kylmä, jalat jäykät. Oravat riehuu puissa ja linnut kailottaa kovempaa kuin koskaan. Rauhaton olo. 

Hapottaa vähän. Jäykkää. Ajatus ei ole juoksussa. Aika 3.21. Ei se täysiä pitänyt ollakaan, mutta jotenkin väsynyttä. Äkkiä nyt kotiin, syömään ja pellolle. Jos sen tänään saa tehtyä, niin ehkä huomenna voi olla vapaalla. 

---

- Meetkö pelaamaan koululle? 

- En, ku pitää mennä äestämään Etelävainiolle. 

- Sinne on tulossa porukkaa. 

- No ei se nyt jumalauta auta, kun pitää mennä pellolle! En pääse, ääliö! 

- Ite oot! 

- Kusipää... 

- Äiti! Tomppa sano kusipääksi... 

Otan vettä limsapulloon. Mau-Mau katsoo navetan rappusilta. 

- Et tule nyt mukaan. Ei mennä nyt katiskalle.

Kävelen metsän läpi Etelävainiolle. Isä on Moision puolella. Ei perkele, pitääkö tuokin äestää!? 

- No niin! Eikö yhtään huanompia vaatteita löytynyt? 

- Ei. 

- Mees ny tuahon tyyräämään, niin mää neuvon. Sulle saa olla tua pienempi vaihde. Sitten lähret rauhallisesti ja sitten vasta lasket äkehen, kun traktori on liikkeellä. Ei nuan nykääsemällä! Rauhallisesti. 

- Joo joo! No niin, mitä sitten? 

- Et aja sen entisen jäljen päältä vaan siitä sivusta, mutta ei saa jäädä haukipäitäkään! Tieräksää mitä ne on? 

- Joo-o. Oot sanonut sata kertaa. Kyllä mää osaan. Voit jo lähtee. 

- No, opettele ny sitte... Ja ajat sitten tuolta mettätien läpi kotia, ettei kolhi äes puihin. 

Isä hyppää pois traktorin päältä ja lähtee kävelemään kotiinpäin samalla kiviä metsään heitellen. Koko ajan se vahtii miten minun ajo onnistuu. Helvetin kyttääjä! 

---

Kolmasosa jäljellä. Alkaa vesi loppumaan. En kyllä jaksa välillä ajaa hakemaan. Ja joko taas on joku juuri piikkien välissä? Perkele, ettei viitsisi yhtään enää nousta traktorin päältä. Taas löin polven rappusiin.

- Saatanansaatana! 

Miten tällaiseen vehkeeseen ei saada järkevämpää sisäänmenoa?! Aivan mustelmilla jalat. Helvetti! Radiomafialla soi sadatta kertaa joku Ace of Base. Masentavaa musiikkia. 

Kierrän vielä pari kertaa. Sitten on pakko varmaan hakea sitä juomista. Miten tästä kestää näin kauan? Alan kyllä ajamaan isommalla vaihteella. Eihän se isä täällä ole. 

Joku kävelee metsästä pellon laitaan. Se on Sami. 

- No? 

- Äiti käski tuomaan sulle leipää ja juomista. 

- Ai? No hyvä! Oliko koululla porukkaa? 

- Tosi paljon, mutta ne alotti lopuksi pesäpalloa ja lähdin pois. Tuutko kohta kotiin? 

- Menee tässä vielä... 

- Meetkö saunaan? 

- En tiedä vielä. Voisin minä ehkä pesulla käydä. 

- Joo. 

Onneksi eivät pelanneet kauaa jalkapalloa. Sami lähtee takaisin. Ehkä se kuitenkin tuli pyörällä? 

---

Alkaa äestettävä loppumaan. Mafialla soi ankea Dancemob. Täyttä paskaa, mutta ei jaksa enää Offspringin Ignitioniakaan läpi. Miksei kasetin biisit voi vaihtua joka kierroksella? 

Alkaa tuoksumaan yö. On valoisaa, mutta ajovalot ovat oikeastaan ihan paikallaan. Nilkka väsyy, kun kaasua pitää painaa niin hankalasta asennosta. Käsikaasun käyttö taas on jotenkin hölmöä, kun traktori pomppii möykkypaikoissa. Kämmenpohjakin on arka nostolaitteen käytöstä. 

Ajan kohti metsän reunaa. Jotain välähtää valoissa. Mikä se oli? Ajan lähemmäs. Katson metsää, mutta näen vain puita. 

Hetkinen... Onko puussa jotain? Voiko se olla?! On se! Puussa on ilves. Se makaa oksalla niin kuin Avarassa luonnossa. Se katsoo sivusilmällä traktoria. Minä tuijotan sitä. Sen turkista nousee höyryä, mutta mihinkään se ei liiku. On vain. Ehkä se on väsynyt eikä sitä kiinnosta. Joku siis yhdistää meitä. 

---

Isä on vahtinut työnjälkeä aina. Vieläkin vahtii, jos nyt jotain satutaan tekemään. Harvoin satutaan, jos isältä kysytään. 

Etelävainio, Moisio ja Hoikkakyrö ovat yhteensä aikamoinen urakka. Tunteja menee. Jos äestäminen olisi vain ajamista, niin mikäs siinä. Mutta todellisuudessa pellolla on paljon kiviä ja juuria, joita pitää kerätä ja heitellä pois tai irrotella koneista. Aurat ja äes ei nyt paljoakaan niistä välitä, mutta kylvö- ja puimakone ei niitä kestä. 

Meillä on Case 1494. Hyvin on kestänyt, mutta sisäänmenorappusia ei pääse kyllä pitkä ihminen kehumaan. Aina lyöt polven. Samoin polkimet painuvat kummallisissa kulmissa, mutta sillä sitä mentiin ja mennään vieläkin. 

Olen nähnyt lähes kaikki suomalaiset nisäkkäät luonnossa. Naali sieltä puuttuu, mutta muuten on hyvä lista. Ilveksiä on meidän kotimailla paljon. Se vaan on kissamaisen ovela kapistus. Sitä ei nimittäin näe ikinä. Mutta minäpä näin tuolla puussa. Se oli pysäyttävä kokemus. Tyyppi vaan ylväästi katseli. 

Juoksutarinoita 76. Sm-maastot Mikkelissä (7.5.1997)

Garry Kasparov pelaa tietokonetta vastaan shakkia. Voittaa varmasti. Ei mitenkään voi tietokone pärjätä ihmiselle.

Kohta lähdetään Arton ja Petterin kanssa Sm-maastoihin. Mikkeliin. En ole koskaan käynyt niin idässä. Tai olenpas. Kummisedän kanssa Lappeenrannassa.

- Koita ny sitten rohkiasti lähtiä, ettet jää sinne perille.

- Joo joo. En voi lähtee kärkeenkään. Siellä on Inkiläiset, Tegelbergit ja kaikki. Ei niille voi pärjätä!

- Mutta ei liian hiljaa! Ny tulevat hakemaan.

- Annapas rahaa.

- Rahaa? Ei mihinkään turhuuksiin.

- No kai siellä nyt syödäkin pitää!

- No, loput takaasi!

Artolla on valkoinen Fiat Tempra. Fiat. Ei kai kellään ole Fiatia kuin traktorina.

- No niin! Sitten lähdetäänkin miesten reissuun!

- Katto ny, ettei nämä kovin paljoa tohloile.

- Kyllä me hyvin pärjätään. Heitä laukku sinne taakse, saat yksin istua siellä takana, kun Pette on pidempi.

- Joo.

On hieno, mutta ei kovin lämmin keli. Jyväskylässä pysähdytään huoltoasemalle. Arto ajaa kovaa. Ne soittaa Rebel Yelliä, mutta tämä ei oo Scooteria. 

---

Ollaan Mikkelissä. On jotenkin kylmä, vaikka on kuitenkin jo aika kevät. Käydään kiertämässä kävellen kisareitti. Tämähän on vähän kuin Maastofinaali. Lähtö vaan on raviradalta. 

- Huomenna sitten, Tomi, tuosta loppukiriin ja reteesti mitaleille! 

- Just... Aika hyvin pitäs mennä. Jos olis paremmin kuin puolessa välissä. 

- Kyllähän noita neliseiskan jaloilla pitäs voittaa! 

- En minä mun jalan koolle mitään voi... 

- Ottakaahan pari rullausta. Sitten lähdetään syömään ja nukkumaan!

Jännittää. Saatana. Miten tästä nyt huomenna lähdetään? Pitkä suora. Kärkeen vai tarkkailemaan? Oikeaan vai vasempaan reunaan? Vai keskeltä suoraan? Perkele! 

---

- Menehän, Tomi, jo sänkyyn!

- Mää venyttelen vielä!

- Onko numero jo paidassa kiinni?

- NumeroT! Ne pitää laittaa eteen ja taakse. Ohjeissa lukee.

- Taitaa Tomia jännittää, kun on lukenut ohjeet ja kaikki noin tarkkaan.

- Pitää ne lukea.

Saatanan jätkät! Kai ne nyt luetaan, että tiedetään miten pitää toimia. Kun on kaikki varmaa, niin ei tarvitse stressata. Noi vaan sluibaa!

Käyn sängyssä läpi kisan. Syke nousee. Jännittää, mutta sopivasti. Olen ihan hyvässä kunnossa, mutta en riittävässä. Jos pääsis yli puolen välin.

---

Aamupala. Hotellin aamupala. Onko nämä kuitenkin aina vähän samanlaisia?

- Tomi! Ne, jotka syö meetvurstia, pärjää!

- Ei kannata uskoa Petteä, se puhuu paskaa.

- Kyllä minä meetvurstia syön muutenkin.

- Kannattaa vähän katsoa mitä syö kisa-aamuna. Mikset ota puuroa?

- En minä syö puuroa muutenkaan, niin miksi kisa-aamuna? Donitsin kyllä otan.

- Ei perkele. Ei puuroa, mutta donitsi.

- Niin. Miksei? Perustele, miksei?

- On sulla, Tomi, vielä vähän oppimista. 

Ihmejätkiä. Milloin muuten saa donitseja mistään? 

Mennään aivan liian aikaisin kisakeskukseen. Raviradalta lähtö vaikuttaa tosi pitkäveteiseltä. Isot aukeat ei tunnu hyvältä. Juoksu ei etene. 

Hänninen voittaa 12 kilometriä. Se on kyllä kova jätkä! Kaikki matkat kulkee. Käyn verrytellessä kannustamassa Ilmajoen tyttöjä. Johanna on ehkä kahdeksas. Jotenkin Nettaa on helpompi kannustaa, kun sekään ei ole niin hyvä. 

Oma kokoontuminen. Aivan liikaa aikaa verrytellä pienellä alueella. Meidät laitetaan riviin. Seurojen mukaan aakkosjärjestykseen. Olen siis ihan vasemmassa laidassa. Haisee hevoselle. Vai sen paskalle? Onko tyhmempää kuin raviurheilu. Jännittää. 

"Paikoillenne. PAM!" Kovaa lähdetään. Pääsisin kyllä kovempaakin. Juoksen rennosti vasenta reunaa. On jotenkin tahmea ilma. Vartalo ei luista läpi ilman. Happi on kuitenkin paksua ja tarttuu keuhkoihin hyvin. En kehtaa rynniä. 

Päästään pois radalta maastoon. Jäinpä jotenkin kauas. Neulaset tuoksuu. Tuoksuu kevät, linimentti, makkara ja hiki. Kari on jo tuolla kaukana. En kiristä vielä. 

Kilometri. Kuulutuksessa luetellaan ehkä Inkiläinen ja Tegelberg. Saarelma ainakin. Sillä on kaunis isosisko. 

Toiselle kierrokselle kiristän. Minähän olen melkein viimeinen. 

Toinen kierros. Ohitan monia. Huusiko Ilmajoen tytöt minulle? Kiristän ja Ohitan vieläkin monta. Ei tunnu oikein miltään. Olen joku 70:s. Onpa huono. Voitaisiinko juosta heti uudelleen? 

Suihkussa on vielä Teuvan jätkiä. Toivottavasti lähdetään nopeasti kotiin. Illalla olisi Tehosekoitin Aulavalla. Meneeköhän Pettekin sinne? 

---

Garry hävisi shakkimatsin Deep Bluelle. Eli "tekoäly voittaa ihmisen". Olemme taas samanlaisessa risteyksessä. Tekoäly vaan on melko erilaista. Aika paljon parempaakin. Kuinkas se ja kvanttikoneet? 

Petteri aloitti kestojuoksun verraten vanhana. Arto häntä koutsasi. Kummankin kanssa olen viettänyt tunnin jos toisenkin juoksun parissa. Olen oppinut paljon ja on toisaalta iso harmi, ettei noita yhteisiä reissuja enää ole. Artoa olen aiemminkin kiittänyt musiikkimakuni laajentamisesta. 

Sm-maastot ovat minulle se The Juoksutapahtuma. On noita aika monta tullut käytyäkin. En edes ole mikään ihmeellinen maastojuoksija, mutta kisana siinä on jotain todella hienoa. Hienona olen aina pitänyt myös sitä samaa pilkettä niin 85-vuotiaiden kuin 18-vuotiaiden silmässä: "Voikohan tuosta juosta suoremmalla linjalla?" tai "laittaisko piikkarit vai kevyet lenkkarit?". Vauhti muuttuu, mutta ajatus ja tunne on sama. 

Mikkelissä olisin varmaan ollut kolmen kympin sakissa, jos vaan olisi uskaltanut lähteä. Sijoitus oli kuitenkin "Kallet" eli 69. 

Tulokset täältä: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=25628

Juoksutarinoita 75. Kotibileet Teemulla (20.4.1997)

Juoksutarinoita 75. Kotibileet Teemulla (20.4.1997)

Hjalliksen Hartwall Areena avattiin. Avajaiskonserttina on joku helvetin vanha Beach Boys. Ei perkele, miten iloista paskaa! Nössö-Jokerit pelaa jatkossa siellä. 

Luen Mikrobittiä. MDK. On perhana hienon näköinen peli. Hienompi kuin Tomb Raider. Olispa kunnollinen äänikortti niin kuuluis äänetkin. Eihän se kyllä tolla koneella toimis. Slicksistä on tullut uus versio, se kyllä toimii! Voidaan Jarkon ja Jukan kanssa sitten kesettää hypäreillä. Perse, kun olis kunnon kone! 

Luen hetken Lovecraftia ja alan nukkumaan. Huomenna on kotibileet Teemulla. Pitää käydä aamusta jo lenkillä. Mennään ennen juhlia Chrisselle, saunotaan siinä. Siitä ei ole pitkä Teemulle vissiin. 

---

- Joko sinä söit aamupalaa?

 - Joo. 

- Onko pitkä lenkki? 

- Rimmi. 

- Juokse varovasti kuuskutosella. Siinä menee niin kauheen isoja rekkoja. 

- Mmm. Heippa. 

Minähän juoksen siinä melkein joka päivä. Ei ne mitään yllätysrekkoja ole. Äiti aina hössöttää kaikesta turhasta. 

En tiedä miten päin kiertäisin. Ensin ankea Kuuskutonen vai se lopuksi? Tylsä on kyllä Sapsun takalenkki, mutta kamala on juosta vitonen vastatuuleenkin. Olis vähän enemmän vaihtoehtoja, mutta kun ei. 

Juoksen Kuuskutosta. Lauantaiaamu ja tällainen liikenne. Minne ne on menossa? Keskiselle? Taidan kiertää Mäki-Pollarin kautta, vaikka se tuo vähän pituutta matkaan. Vesa tulee Escortilla vastaan. 

Uljaanmäki ja sitten Rimmin kiertoon. Tämähän nyt meneekin ihan hyvin. Paljon mutkia, eikä ole pitkiä suoria, joilla matka tuntuu toivottoman pitkältä. Toivottavasti Viivi ei ole irti. 

Joku on jo lanannut hiekkatien. Perkele. Saakelinmoisia kivenmurikoita, eikä ole hyvä juosta missään. Asko näkyy olevan pihalla. Vieläköhän siellä on rottia?

Vihdoin ympärystiellä. Vielä viis kilsaa. Toivottavasti ei tuu ketään kavereita loppulenkistä, en jaksais nyt jutella. Janokin on aivan älytön, eikä kotona varmasti ole limsaa. Jos on Fun Lightia niin lähden ostamaan limsaa. Sitä ei juo pirukaan. 

Töyhtöhyypät on jo pellon laitamilla. Ohmo-Himo tulee Ferkulla vastaan, mutta muuten ei ketään. Vihdoin kotona. Mitähän tässä vielä pitää tehdä ennen kuin voin lähteä Chrisselle? 

---

Ajelen Mikolle. Ärsyttää, kun pakoputkena on vain joku ruosteinen suora putki. Ei minkäänlaista vastapainetta. Mutta oikean putken mutkassa on reikä. Taas. Tämä suora putki taas polttaa ja pitää meteliä. Ja on laiton. Mitenkäs ajat Asemalle metsiä pitkin? Et mitenkään. 

Mikko laittaa nahkatakin niskaansa ja fiilistelee tukkaansa. 

- On se nyt hyvin jo! 

- Joo, kohta! 

- Säähän laitat kypärän päähän! Joudut laittamaan ne uudestaan joka tapauksessa. 

- Älä nyt hätäile. 

Ajellaan peräjälkeen Chrisselle. Mikko olis halunnut kiertää Ringin kautta, mutta en viitsi tuolla helvetinputkella. Mennään Lapinkylän kautta niin on vähemmän mahdollisuutta törmätä poliisiin. 

- Jussi on näköjään jo täällä. Pitikö muita tulla? 

- Tuleekohan se Tuomas? Se on kyllä aina myöhässä. 

- Stefu näyttää olevan kotona. 

Mennään sisälle ja jumitetaan Chrissen huoneessa hetki. Pelataan Micro Machinesia samalla näppiksellä. Liian uus näppis Chrissellä, kun ei ota kaikkien painalluksista yhtä aikaa. 

Ajellaan Teemulle. En ole käynyt ennen, mutta Chrisse tietää, missä se asuu. Ei helvetti, talohan on Eilan ja Arton naapurissa. Onko Teemu siis se poika, joka löi minua pienenä haravalla päähän? Pitäsköhän lyödä sitä takasin? 

Porukkaa on jo paljon. Talo on kaksikerroksinen ja vähän sokkeloinen. Pihalla on puolikylmä, mutta tosi valoisaa jo. Osalla on kaljaa ja jollain on siideriä. Myös boolia on. Toivottavasti ei mene ihan samalla lailla kuin leirintäalueella. 

Alhaalla soi perusdiskomusiikki. Ylhäältä kuuluu jotain muuta. Siellä on ainakin Pasi ja varmaan myös Teemu. 

- Tere! Täällähän ne kaikki on! Mitä teette? 

- Kuunnellaan musiikkia, alakerran musiikki on niin paskaa. 

- Metallicaa ja sit tällaista Type O Negativee. 

- Mikä se on? 

- Se on tämmöstä melodista goottiheviä. 

Pasi pätee taas noilla tyyleillä. Osaisinpa minäkin niitä. Metallica on tuttu, mutta tuo toinen kuulostaa kyllä jännältä. Siinä on jotain piikkejä kannessa. 

Tytöt käy pyytämässä ihmisiä alakertaan. Muut lähtee, mutta minä ja Janne jäädään kuuntelemaan musiikkia. Teemulla on hyvät soittovehkeet.

Kumpaakin tytöt kiinnostaa, mutta kumpikin tiedostaa, ettei ole jakoja. Joten valitaan musiikin kuuntelu ja sipsit. 

---

Slicks 'n Slide oli aivan perhanan kova peli. Sen oli vieläpä tehnyt suomalainen. Siihen pystyi tekemään itse ratoja, joita paljon värkkäsinkin. Soitin jopa pelin tekijälle neuvoa kysyäkseni. 

MDK se vasta legenda olikin. Se sai MikroBitissä niin kovat arvosanat, että se oli pakko saada. Sami osti sen. Minä katsoin, kun Sami pelasi. 

Mopo oli kovalla käytöllä. Kun ajotiet ja -tavat olivat aika rouheita, niin siinä myös oli usein kaikkea pikkuvikaa, joka kyllä ärsytti. Suora putki oli vanhaa lehmien juottojärjestelmää ja se oli vain työnnetty kaariputken jatkoksi. Keskeltä se oli kiinni putken kiristimellä rungossa. Se heilui ja oli niin helvetin kuuma. Poltin jalkani siinä useasti. Sillä lähti myös kuulo, koska minkäänlaista vaimenninta siinä ei ollut. 

Mikko hioi aina tukkaansa. Vähemmän yllättäen minä en. Lukioluokka oli meillä asiallinen. Siellä ei ollut rakkaripahiksia. Teemu oli varmaan "pahimmasta" päästä ja sekin ehkä vain siksi, että muuttui hopparista lävistetyksi metalliukoksi.

Noissa bileissä kuulin ensi kertaa T ype O Negativen October Rustia, jota pidän edelleen maailman parhaana levynä. 

Juoksutarinoita 74. Sm-maantiet Teuvalla (5.4.1997)

Aurinko paistaa. Vesi tippuu ränneistä. Orava painelee pitkin navetan seinää. Se on Pekka. Tai ainakin jollekin oravalle annettiin nimeksi Pekka. Yritän taiteilla jään ja märkien kohtien ohi navetan taakse autolle.

- Perkeles, kun menee hyvä mettätyöpäivä.

- Ehtii sinne huomennakin...

- Ei kestä pellot kauaa mettäkärryä. Pirummoinen kiirus olis ajaa puut mettästä. Pitääs oikeen sut opettaa ajamahan.

- Oot opettanut ja kyllä mää osaisinkin. Oonhan minä niitä kasannut tuonne puuliiterinkin taakse. Ja sahannut polttopuiks.

- Se on aivan eri asia. Ei siitä mitään tuu! Kaarat koko traktorin.

- Et anna edes yrittää.

- Liian kallihia vehkeitä rikottaviks. Raha ei kasva puis!

- Joo joo...

Aina sama juttu. Isä valittaa, ettei osata mitään, mutta ei se mitään anna tehdäkään. Olkoon, saatana.

- Kuinka kauan sinne ajaa? 

- Kyllä sinne yli tunti menöö. Moneltako oli startti? 

- Emmää tiedä. Sää sanoit, että yhdeltä. 

- Yhtään et itte viitti kattua. Pirustako minä kaikkia muistan?

- Sää sinne soitit... 

- No, oli se vissiin. Pitääskö käydä Myrkys kahvilla? 

- Ei jaksa mihinkään sukulaisiin nyt... Minä jään autoon. 

Isä käy aina jonkun serkun tai tädin tai sedän luona. En jaksa yhtään. Ketähän siellä Teuvalla nyt asukaan? 

- Nyt sitten voisit lähtiä ihan kärjen vauhtia ja kattua mihin asti jaksat. 

- Kärjen?! Tegelbergit ja Inkiläiset juoksee varmaan puoleen tuntiin. 

- No ei varmasti juokse! Ei ne niin kovaa mene. 

- Jos oon juossut 37 minuuttiin, niin en kai minä nyt 32 minuutin vauhtia voi lähteä!? 

- Ei sitä tiedä vaikkei ne juoksis niin kovaa. 

Kyllä sen tietää. Juoksee ne. Tästä tulee paska reissu. Teuva on tasasta paskaa. Ei yhtään kiva. Peltosuorilla näkyy varmaan 10 kilometrin päähän. Timo tulee meidän kyydissä. Se on kyllä kova pikkupoika. Jotenkin hullu. 

Onneksi ei voida käydä sukulaisissa, kun on Timo kyydissä. 

--- 

Verryttelen reitillä isän ja Timon kanssa. Ärsyttävä neulansilmäkäännös on yhdessä kulmassa. Ja joku puron ylityskin on ikävä. Tuleekin. Ja näköjään aina vastaan. 

AU:n verkkarit on sitten paskat. Eihän näillä voi juosta. Shortseissa en tarkene ja trikoot on jotkut halpikset. Pölyäkin ilma täynnä. 

Paikollenne - PAM! Onpa iso sakki ja kapeaa pyörätietä. Lähden aika reippaasti matkaan. Tuossa nyt ainakin on Pasi ja on tuossa Panukin. Aika vähän tuttuja, mutta kyllä noista käsityksen vauhdista saa. 

Hiekka rapisee lenkkarin ja asfaltin välissä. On liukasta vaikka juostaan kuivalla tiellä. Reisissä tuntuu siltä, että tämä vauhti on vähän liian kova. Katson taakseni. En kyllä voi tuonnekaan jäädä. Juhalle en nimittäin häviä. 

Ensimmäinen neulansilmä. On kyllä niin perseestä tiputtaa vauhti pois ja nostaa taas. Olen 35 minuutin vauhdissa. Pöly tuntuu keuhkossa. Olikohan tuossa jo leskenlehti? 

Lippis ei ole kovin hyvin päässä. Kutittaa. Hakaneulakin osuu aina välillä poolopaidan läpi ihoon. Onko tässä nyt kaikki vähän päin helvettiä? 

Timo voittaa junnut, mutta se ei tainnut olla Sm-kisa. Minun vauhti alkaa hyytymään. Hengitys ei sakkaa, mutta takareidet ei kanna. Tuntuu, että ne räjähtää.

Vauhti hidastuu silmissä. Loppuaika on vähän alle 39 minuuttia. Kyllä on paska. 22. sija on jos vähän liian hyvä tuolla juoksulla. Tylsä kisa. Pääsis äkkiä kotiin. 

- Terve. Se ei sulla oikein kulkenut. Mistä johtuu? 

- En tiedä. Lähdin liian kovaa vissiin. 

- Onko tullut tarpeeksi pitkää hidasta lenkkiä? 

- En osaa sanoa. 

- Mitenkäs ravintopuoli? 

- Kyllä minä syön. Just meen syömään makkaraa. 

- No niin! Ihminen on luotu kasvissyöjäksi. Liha on huonossa energiaa ja tuo vain turhaa massaa. 

- No ei ole mulle tuonut... 

- Urheilu pitää ottaa tosissaan. 

- Ota vaan. Meen nyt syömään. Moro. 

- Tuo on tätä nykyajan pullamössösukupolvea... 

Helvetin äijä. Kuka lie hullu. Nälkä on pirunmoinen, mutta on kyllä vähän huono olokin. Pitäs kyllä syödä makkara ihan kiusallaan.

- Mitäs se Niku kyseli? 

- Ai se hullu ukko? Jotain kasvisruokapaskaa jauhoi. 

- Ekkai haistatellu sille? Se on kuule Ilkan toimittaja!

- Ihan sama kuka, mutta en haistatellut.

---

Isän tapa oli (ja on) nähdä reissuissa ja harrastuksissa se puoli, kuinka ne on pois jonkun työn tekemisestä. Oikeastaan uskon, että hän sillä oikeuttaa itselleen muualle kuin töihin lähtemisen. Tuon sukupolven juttuja. "Menee tässä mukavassa hommassa nyt sellainen päivä, jonka voisi tehdä jotain paskahommaa."

Isä myös tapasi (ja tapaa) valittaa, että hänen pitää kaikki tehdä itse. Eipä isä toisaalta kyllä ole paljoa uskaltanut meidän tehtäväksi varsinkaan millään laitteella tehtäviä hommia antaakaan. "Hajotatte vaan kallihit vehkeet."

Kisareissuilla usein käytiin jollain sukulaisella. Nykyään sen ymmärtää, kun ei paikkoja tavata juuri ollut. Mutta ei oikein ennen kisaa ollut vierailumoodissa ja kisan jälkeen vielä vähemmän.

Timo oli lahjakas juoksija. Treenasikin kyllä paljon. Jo pienenä poikana juoksi monen kymmenen kilsan lenkkejä. Timo kyllä esiintynee näissä myöhemminkin.

Nikulan Simo oli Ilkan toimittaja, joka ei ollut minun suosikkihahmojani. Nuiva ja asenteellinen, nuorisoa ja nykyaikaa vähättelevä tyyli. Jos juoksit 150 kilsaa viikossa, söit kasvisruokaa ja painoit 30 kiloa, niin sinulla oli mahdollisuus pärjätä. Joskin hyvin pieni. Ainakin kaksi kertaa olen kirjoittanut hänen juttuihinsa vastauksen, kun en ole jaksanut sellaista paskaa. Tässä Sm-maantiejutussa on yllättävän positiivinen sävy. 

Juoksutarinoita 73. 40 lakupötköä (19.3.1997)

Auto. Auto. Auto. Nyt tulee tyhjää. Hep. Tie on sula ja kuiva. On ollut jo sen verran lämmintä päivällä. Jalat tuntuvat aika hyvältä.

Pieni pakkanen puree nenään. Ilma virtaa hengittäessä raikkaana ja viileänä. Juostessa ei ole kuuma, mutta paikallaan ollessa olisi kylmä. Sula asfaltti tuoksuu vähän keväälle ja pakokaasuille.

Harjun tienhaara. Hannu on menossa traktorilla yli. Hieno tuo valkoinen Valtra. Kilometrin väliaika. 3.10! Oho, jopas on vauhtia! Vaihdan puolta.

Pumppaamon tienhaarasta aloitan kiristämään. Yritän kiristää jokaiselta heijastintolpalta vähän. Joku auto tööttää. Tiedän, tiedän, juoksen väärää puolta.

Metsänreuna. Pieni tuuli työntää sivulta vastaan. Meidän pihaan on juuri ajanut joku auto. Ehkä punainen. Oisko se Matti?

Kiristän vielä viimeiset sata metriä. Naps! Kävelen postilaatikon viereen katsomaan kelloa ja puhaltamaan. 6.13! Tulinpa kovaa, eikä tunnu edes pahalta!

Verryttelen Sapsun tienhaaraan ja takaisin. Pohkeissa tuntuu, mutta muuten on levollinen olo. Happi kulkee erinomaisesti.

Katson postilaatikkoon. Ei mitään. Mutta siitä on vaikea päästä ohi katsomatta. Kävelen peltotienhaaraan, josta rullaan sillalle. Ylämäen loikin.

Perhana! Se on Arton auto! Arto Nauto! Mitäs Arto täällä tekee?

- Katohan, apina!

- Pöh! Taasko oot myöhässä, kun on pitänyt juosta?

- Mitäs sää täällä teet?

- Mää olin tuolla Kemis vähän opettamassa niille tietokoneen käyttöö, kun ne ei itte osaa.

- Vai niin! Äiti, onko ruokaa?

- Ei, kun nyt on kahvi justiin. Ja karjalanpiirakoita.

- Käyn suihkus ensin.

- Älä oo kauaa, lämmin vesi on kallista.

- Valita Sannalle!

Käyn nopeasti suihkussa ja tulen kahvipöytään. Arto on tuonut possukakun. Ja äidille synttärilahjaksi 40 lakupötköä.

- Miks näissä on tomaattia!? Ihan helvetin kuumaa!

- Älä manaa!

- Niin perkele!

- Nyt kummatkin!

Äidillä on 40-vuotisjuhlat, enkä ole muistanut niitä mitenkään. Noo, ehkä ne menee tässä Arton vierailun varjolla.

---

Joskus tuo kahden kilometrin matka kulki älyttömän hyvin. Ensimmäinen kilometri on täysin tasaista, toisessa 400 m nousua ja 600 m loivaa laskua. Olen aina yrittänyt oikoa mutkat suoriksi. En ole niin hyvä, että kannattaisi muille antaa tasoitusta.

Postilaatikko on sellainen outo juttu, joka pitää tarkastaa aina ohi kävellessään. Sitä teen vieläkin. Jopa päivinä, jolloin postia ei jaeta.

Arto on minun kummisetä. Melkoisen spesiaali hahmo, jolta olen kyllä hyvin omaksunut tietynlaisten käytöstapojen tai normien vastustuksen. Hauskaa seuraa, mutta välillä hyvin asiatonta. Ainakin ympäröivään tilanteeseen suhteutettuna.

Hullua ajatella, että äiti oli tuolloin 40. Kolme vuotta minua nuorempi. Onhan tuosta toisaalta jo aikaakin.