RadioMafiasta soi Granberriesin Salvation. Ajetaan mummolasta kotiin. Mummon mehu oli hyvää, mutta tiikerikakku oli vähän liian kuivaa. Oli melkein pakko juoda kahvia, mutta sain vältettyä. Mummo antoi 20 markkaa.
Illalla pitäisi juosta Pyylampi täysiä ympäri. Kunto tuntuu hyvältä. Nukuin hyvin, olen syönyt hyvin ja keli näyttää mukavalta. Pääsisikö tänään isän ennätyksen tuntumaan?
---
Verryttelen metsätien päähän ja takaisin. Ei jaksaisi niinkään paljon. Inhoan hitaasti juoksemista. Metsätie tuoksuu kirpeälle. Pahalle. Vähän kuin luteet, jos niitä huitoo.
Ilma hautoo sadetta. Jopa ukkosta. Mutta ei se ehkä vielä tule. Juoksukeli on siis parhaimmillaan. Kostea ja tyyni. Vähän kuuma ehkä.
Muutama kiihdytys. Kuusi kertaa kengännauhojen tarkastus. Käsien pyörittelyä ja ensimmäisten kilometrien läpikäyntiä mielessä. Ei tule autoja. Lasken kymmeneen. Sitten startti.
Hep! Ensimmäiset sadat metrit ovat aina rytmillisesti hankalat. Vauhti on jotenkin kateissa. Asfaltilta penkan päälle. Alkavat puut tämänkin polun reunoilla kasvaa niin, että joutuu vähän väistelemään.
Hillevi kävelee vanhalla tiellä. Ei se minua varmaan tunne, eikä ole väliksikään. Nostan kättä kuitenkin. Haisee pakokaasu. Joku on ajanut traktorilla juuri ohi.
Eka kilometri. 3.11. Huh! Eikä tunnu miltään. Pitäiskö kuitenkin vähän hidastaa? Jos kuitenkin juoksisin Peltolan ohi kovaa, niin koira ei tajuasi minua.
Antero istuu pihassa, Ottokin on siellä. Nostaa kättä. Heilautan takaisin. Varmasti juo viinaa. Eihän se muuten pihalla istu. Ravistan käsiä ja siirryn sisäreunaan. Tapanin lehmät tuijottaa hölmön näköisenä.
Toinen kilometri. 3.22. Vieläkin näin kovaa?! Nyt oikeasti tulee ennätys. Jalat tuntuu huonolta, mutta hengityksessä ei juuri miltään. Lamminmäeltä tulee tuoreen rehun tuoksu.
Vanha Peltola. Lato nojaa jo pihaan päin. Milloinkahan se kaatuu? Vieläköhän Taimi asuu siellä? Ainakin siellä on kissoja pihassa.
Ärsyttävin kohta koko reitissä. Kotasuoran mäki. Askel ei koskaan jatku alamäestä ylämäkeen luonnollisesti. Vauhti jollain tapaa tyssää. Jos nyt juoksisi ylikovaa alas, niin nousisiko se edes puoleen väliin mäkeä?
Ai perhana, astuin huonosti! Vasemmassa jalassa tuntuu. Hengitys on edelleen vaivatonta. Vasempaan reunaan ja Hannukselan suoraa kohti.
Nyt rennosti, niin kohta ollaan puolivälissä. En tiedä kolmosen kohtaa tarkasti. Se kuitenkin meni jo. Hannukselan tienhaara.
Naps! Ai saatana! Sattuu takareiteen. Jalka ei toimi. Kangistuu. Nostan sen vaistomaisesti koukkuun. Kaadun heti ja kierin kuperkeikan kautta ojaan. Ai helvetti!
Vasemmassa takareidessä tykyttää. Menen ojan pohjalle istumaan. Siellä on vettä. Ei se kyllä kylmää ole, mutta viileää.
- PERKELEENSAATANANJUMALAUTA!!!
Istun siinä. Viisi tai kymmenen minuuttia. Katson tyhjyyteen. Mitäs nyt sitten? Paarmat pyörii pään ympärillä. En jaksa välittää. Suunnaton tyhjyys tunkee mieleen.
Nousen ojasta. Kotiin on päästävä. 12.27. Kello on pysähtynyt siihen. Hurjaa vauhtia, enkä edes tiedä onko kello pysähtynyt heti kaatuessa. Katsoin sitä kuitenkin suoran alussa ja silloin minuutit olivat 11-alkuisia.
Lähden linkkaamaan kotiin. Auton ääni. Sitä ajaa Jussi. Huidon sille toisella kädellä. Jussi nostaa kättä ja ajaa ohi. Voi helvetti. Se varmaan luuli, että olen normaalisti lenkillä.
Kävelen 2,5km kotiin. Menen seisomaan järveen. Tuntuu, että olen Rocky. Isä tulee katsomaan.
- No?
- Meni jalka.
- Miten?
- Se vaan napsahti ja pyörin ojaan.
- Akilles?
- Ei, takareisi.
- Seiso siellä. Kysyn Markulta, mitä sille pitääs tehrä. Onko se kipiä?
- Kyllä siihen tuntuu, mutta enemmän se tykyttää. Ei se silleen satu tosi paljon.
- No, mää käyn soittamas.
Tässäkö se nyt oli tämä kesä? Vai kestäiskö, jos lepää pari päivää? Pystyykö metsätöihinkään? Perkele.
Pienet kalat uskaltautuu jo lähelle.
---
Joskus juostessa on flow. Flow voi olla hitaassa tai kovassa vauhdissa. Tässä juoksussa jalat eivät päässeet flowiin ollenkaan. Tuntui, että ne eivät ehtineet vauhtiin mukaan.
Hengitys kuitenkin kulki. Se kulki paremmin kuin juuri koskaan. Vähän ennen jalan hajoamista muistan miettineeni, että kannattaisiko hengittää raskaammin, vaikkei luonnollisesti tarvinnutkaan.
Vasempaan takareiteen tuli repeämä. Vaatimaton seitsemän senttiä. En tietenkään heti mennyt sitä tutkituttamaan, vaan sitä testattiin noin joka toinen päivä ja hierottiin jne. Ei vain ollut osaamista ja tietoa hoidosta. Ja kaikki kuvantaminen kallista sekä pääosin Seinäjoella.
Tuo loukkaantuminen harmittaa. Olin oikeasti ihan hurjassa kunnossa. Olisin voinut pärjätä ikäluokassa hyvin. Olin treenannut kahta treeniä päivässä ja jälkikäteenkin katsottuna treeni oli ollut ihan fiksua.
Ei puuttunut kuin huolto ja lepo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti