Pakastaa, ei pakasta, pakastaa...

Hah. Vielä ei laiskuus ole iskenyt. Pakkanen on. Tänä aamuna rapsakka -27. Silti juostiin Jirin kanssa 45min. Tosin sisällä.

To: 8km rento
Pe: 9km rento

Tänään mennään klassikolla.

Surreaalia.

Kunto nousee silmissä. Muussa kehossa en vielä ole huomannut muutosta.

Ti: 8km hiihto + 2km juoksu
Ke: futsal 30min + jooga 20min + 2km juoksu

Mieletöntä.

Alko.

Viime vuoden loppupuolisko oli kyllä monella osalla sellainen myllerryksen aikakausi, ettei hetkeen olekaan noin paljon tapahtunut. Liekö koskaan meikäläisen elämässä. Stressikerroin on paikka paikoin ollut kiitettävän korkealla. Tuosta syystä flunssat ja pöpöt ovat saaneet osittaisen vallankaappauksen tehtyä. Elimistö on varsin tukkoisen oloinen.

Aluksi oli yskää kolme viikkoa. Sitten norovirus vei seuraavan viikon. Siitä lähtien on könkätty selkäkipuisena. Mutta täältä sitä vielä tullaan. Uskon kunnon olevan melko samanmoinen Vantaan SM-maastoissa kuin viime vuonna Pudasjärvellä. Hiihtämään on päästävä. En oikeastaan voi vedota sen suhteen mihinkään tekosyyhyn, koska ladut lähtevät 100 metrin päästä. 

Aloittelen tämän vuoden tavoitelistauksen aika kevyesti. Itselläni on joitakin periaatteita, joista näkyvin lie tupakkatuotteet. En ole ikinä maistanutkaan tupakkaa tai nuuskaa. Enkä niin aio tehdäkään. K-salon periaatteena on alle 3min tonnit ja Kallo-Jannella grilliruuan syönti vain muovivälineillä. Näistä intoutuneena aion pistää tonnin alle 2.50 tavoitteeksi. Ei kova, mutta kyllä siihen vähän juosta pitää. Tälläkin hetkellä se alle kolme menisi, mutta 2.50 ei menisi.

Nyt on treeniä jo tehty. Eilen maaginen 6km hiihtoa + 2km juoksua. Tänä aamuna 4,5km juoksua. Ei mitään pehmeitä laskuja.

Päivitys

En oo juossut kuukauteen. Jes.

Valistumattomia arvauksia

Aikaa on mennyt tarpeeksi viimeisestä päivityksestä. Mistäkö sen tietää? Siitä, että alkaa tulla tekstareita. Olenko hengissä kun ei päivitystä näy. Hengissä ollaan. Vaarojen Maran jälkeen aika vahva flunssa on kourinut meikäläistä. Yskää ja nuhaa aivan riittämiin. Itse asiassa kuukauden aikana juoksukilometrit 8km. Eihän noita paljon tule muutenkaan, mutta hiukan enempään on totuttu.

Nyt sitten viikon yrittänyt tehdä 'jotain'. Tänään oli pitkä lenkki 8km. Ja ihan mies finaalissa. Kyllä sen kunnon vaan aika kuoppaan saa, vaikkei yritäkään. Toki on muutenkin niin koti- kuin työeloon osunut melkoinen määrä epäsuotuisia sattumia. Mutta kaikkeen löytyy apu. Se on mainittu Keskisalon blogissa jo taannoin. Toimii, vaikkei omakohtaista kokemusta olekaan.

Lupailin Z:lle analysoida Vaarojen Maran sippaukseen johtaneita syitä. 

1. Alkava flunssa(?): Kuten aiemmin kerroin, ei matkan aikana ollut sen suurempia heikotuksen tuntemuksia. Edellisenä iltana, tai päivänä oli sellaista pientä flunssaisuuden tuntua. Sitä on ollut ennenkin, mutta pidän sitä oman kehoni reaktiona pienoiseen jännitykseen. Otin illalla viskipaukun, (missä ei varmaankaan ollut mitään järkeä) jonka tiesin lähinnä rentouttavan. Mutta mahdollisesti tällainen heikentää suorituskykyä. Usein käy niin, että silloin kun itsestään saa helkatisti irti, on seuraavana päivänä flunssa päällä. Uskon sen johtuvan puolustusmekanismin "pihallaolosta". Ei ole elimistöllä estoja ottaa itsestään irti, ja sitten pöpöt iskevät kunnolla kiinni. Haja-ammuntaa, mutta miksei?

2. Pitkähkö kestävyystausta: Vaikka omat tulokset mitään kummoisia ole, niin olen sitä minäkin  yli 20 vuotta kestävyysurheilua enempi tai vähempi tosissani harrastanut. Tuon harjoittelun luulisi totuttavan elimistön kestämään normiarvoja alempia sokeri-/nestearvoja. Edelleenkään ei siis minkäänlaista heikotusta tai tajunnanpuutetta matkan aikana ilmennyt. Tietysti väsymystä, muttei sen kummempaa.

3. Liian kova alku: Vaikka tiesin sekä kuntoni että reitin olevan heikommassa kuosissa kuin viime vuonna, olin ennätysvauhdissa lossille asti. Alun tulin hiljaa mutta kaahasin hiekkatiellä. Oli vastustamaton pakko päästä Kaivosaaren letkaan. Pääsinkin. Ja vaikka Jauholanvaaralla vauhti tuntuikin liian kovalta, en malttanut hiljentää. Ajattelin, josko sitä vaan jaksaisi.

4. Huono energian & nesteen imeytyminen: Jo alkupuolella oli hiukan täysi olo. Tuntui, ettei vesi oikein imeydy. Ei se toki hölskynytkään. Mutta juomisfiilis ei vain ollut oikea. Geelit tekivät vielä heikommin kauppansa. Yleensä energiaa menee reilusti. Sitä oikein odottaa, että 10 minuutin päästä saa taas ottaa geeliä. Nyt geeli jäi asumaan suuhun, eikä hylkimisreaktio ollut kaukana. Ei vain maittanut. Silti otin kaikki kuten olin suunnitellutkin.

5. Huono tankkaus: Itse en tarkasti muista, mutta vaimon mielestä söin huonosti edelliset päivät. Uusi työtehtävä alkoi, ja siinä oli 'kaikkea'. Kyllähän sekin toki vaikuttaa, jos näin todella on käynyt.

Siinä viisi syytä, mitkä keksin. Oma elimistönihän on vähän outo, mutta ei varmaan sen oudompi kuin monen muunkaan urheilijan. Leposyke on matala. 28-32 alimmillaan. Liekö tuolla mitään tekemistä? Huono päivä, ei kulkenut. Kuitenkin VAIN 12 min huonompi aika kuin viime vuonna. Ei se montaa kävelyaskelta matkan varrella vaadi.

Vaarojen Maraton 2012

Viikon toipumisen vaati ennen kuin riitti energiat raportin kirjoittamiseen. Joo, on tässä ollut oikeasti aika kiire muutenkin. Kerronpa nyt jotakin.

Edellispäivä

Ihan reipas kiire koko päivän. Tyttö sen verran kipeä, että aamupäivä ja päivä meni häntä hoitaessa. Illalla hain geelit. Ihan samaa kamaa kuin tähänkin asti aina eli Squeezya matkaan. Latailin releet valmiiksi, niin ettei aamulla tarvitsisi kuin pukea, syödä ja lähteä. Tytöltä ilmeisesti tarttui sen verran flunssan alkua, että kurkkua karhi. Valmistelin siis yöunille rauhoittumisen viskipaukulla (Aberlour A'bunadh.)

Kisa-aamu

Herätys 5:52. Pieni kurkun karheus edelleen. Kuuluu asiaan. Aamupalaksi pari ruisleipää ja reipas satsi turkkilaista jogurttia kera hunajan ja mustikkasopan. Niin kuin lähes joka aamu muutenkin. Sovittu oli, että porukka piti hakea seuraavasti: Reiman 7:00, TT 7:03 ja AP Kaukosäädin 7:04. Myöhästyin, koska minut puhallutettiin. 

Tälle syksylle harvinaisessa vesisadekelissä huristeltiin kohti Kolia. Metallican ...And Justice for All soi. Mikähän siinä on kun kuuntelee muka tsemppimusiikkia, niin sitten itse kisassa päässä soi se hempein kohta levyltä. One-biisin alku tässä tapauksessa... 

Nyt ajo olikin sataman puolelle rinteen alle, josta pahoinvoivan Kaukosäätimen kanssa hypättiin samaan hiihtohissiin. Auditoriotiloissa oli huolto, mikä oli kyllä edellisvuosien huoltotilaan verrattuna taivas. Perinteisesti vermeiden viilailu jäi viime tinkaan. Valkovaseliinit ja talkit pölisten kävellä lompsittiin Turkan kanssa starttialueelle. 

Starttialueella näkyi kovakuntoisen näköistä ukkoa jos jonkinmoista. Tässä vaiheessa itsellä oli vielä olo, että tästähän nyt niistetään vielä monta jeppeä.

Varustus

•          Buff-huivi - Punamusta, Katajan nykyväreissä.
•          Nike Dri-fit pitkähihainen paita – Musta. Ja sama kuin parina edellisvuonnakin.
•          Adidas lyhyet trikoot – mustaa ja punaista. Katajan logolla.
•          CEP-kompurasukat – mustat. Ja samat kuin monena vuonna. Ens vuonna sitten uudet.
•          Inov8 Mudroc-kengät – pito mahtava ja vaimennus riittävä kun oli tukipohjalliset. Jos nämäkin uusisi ensi vuodeksi.

•          Garmin Forerunner sykemittari – iso, mutta toimiva.
•          Camelback 2l juomareppu – Mainio kapistus, vähän isompaa taskua toivoisi.
•          Dexal-juomavyö – Geelilöille ja puhelimiloille tarkoitettu.

•          2 x Squeezyn geelipullo + 3 geelipussi = 325g geeliä, joista toinen pullo tiputettiin jonnekin Kolinvaaran kätköihin...
•          Vettä, jossa vähän sokeria ja merisuolaa
•          73,4 kiloa 32 vuotta kypsynyttä lihaa. 

0-5km

Jäin startissa jalkoihin. Kapealla polulla ei päässyt esim. Kaukosäätimen vauhteihin. Lähdin lönkkäämään Nyyssös-Markon vierelle. Vähän jotain paskan jauhantaa, kunnes itse hiukan kiristin. En henkilököhtaisesti pidä tästä alkuvitosesta. Liian teknistä, liian kylmillä jaloilla.

Tielle tultua AP mönki sadan metrin päässä, enkä sitä juuri kiinni saanut tien päätyttyäkään. 

Kilometrit: 4.24 - 4.03 - 5.29 - 4.29 - 4.17

6-10km

Metsään päästyä olin AP:n porukasta sen sata metriä jäljessä. Omasta mielestäni en vauhtia lisännyt, mutta kiinni vain sain porukkaa. Isossa nousussa kantaan, ja sen päällä ohi. AP:n peesiin pääsin kasin-ysin kohdilla. Vauhti tuntui helpolta, mutta jotenkin oli sellainen puoliväsynyt olo koko ajan. Ajattelin kuitenkin, ettei ole mitään järkeä kisassa jos ei puoliväliin pysy AP:n ryhmässä.

Kilometrit: 4.23 - 6.10 - 6.06 - 5.13 - 6.00

11-15km

Jauholanvaaraa ja Lakkalan tilaa. Vähän turhan kova vauhti varmaan nykykunnolle. Jäin tarkoituksella pahoissa kohdissa muutamia metrejä. Itselleni pitkospuut ovat helvetin pelottavia. Viime vuonna harjoituslenkillä olin sen verran päälläni, että nyt ne kammottavat. Ja vaikka Mudrocit muuten ovatkin jämerät kengät, ei ne märällä puulla pidä yhtään.

Näillä tietämillä oli todella paha kaatuminen muutenkin enemmän kuin lähellä. Kompastuin juodessani kiveen, ja 10-20m tultiin alamäkeen kaatumisen rajamailla. Onneksi sentään pelkällä ärsytyksellä selvittiin. Lakkalan tilalla olimme AP:n kanssa neljän juoksijan ryppäässä. Ainoastaan minä ja AP tiedettiin selkeä oikopolku ladon kulmalta. Siinä nimittäin oikaisee pari metriä.

Kilometrit: 4.58 - 5.08 - 5.05 - 4.53 - 5.11'

16-20km

Kun tultiin Kiviniemen vesistönylitykseen, oli pieni tauko enemmän kuin paikallaan.  Pari minuuttia kovempaa kuin viime vuonna oli ollut aika monta minuuttia liian kovaa tämän vuoden kuntoon nähden. AP meni ensimmäiseen veneeseen ja minä toiseen. Samaan kyytiin iskeytyivät Tero Ruokolainen ja Antti Mäkinen. Jälkimmäinen manasi hiukan heikkoa kulkua. Virtanen on siirtynyt kestolajeista näemmä kameran takaosastoille. Näin ollen hällä on kovasti aikaa aukoa päätä "oikeille raastajille".

Geeliä otin kiviniemellä. Hetken mietin, pitäisikö vettäkin tankata, mutten jaksanut. Geeli ei oikein maittanut yhtään. Ennen ei tällaista ongelmaa ole ollut. Suunnitelmana oli nauttia keeliä 25g 20min välein, vettä join 10min välein. Kumpikin jäi jollain tapaa mahaan möyrimään.

Tieosuudella säästelin, sillä pientä voiman puutetta oli. Jaloissa ei kuitenkaan tuntunut pahalta. Ei vaan kulkenut. En suuremmin pidä ennen Ryläystä sijaisevasta Kolinvaarasta. Ihan väärässä paikassa möllöttää pahainen kukkula.

Kilometrit: 5.34 - 5.37 - 5.44 - 5.47 - 6.18

21-25km

Perustarpomista kohti Ryläystä. Tänä vuonna jäi polkujuoksu kaiken muun juoksun ohella hyvin vähäiseksi. Vaarojen Maralla kohtalokkaasti tulee selville tämä. Ei vaan jumaliste uskalla juosta alamäkiä. Ohi tuli tasaisesti porukkaa. Kun lähdin Kiviniemestä olin jonkun laskurin mukaan kahdeksas. 25 kilometrin kohdalla alkoi tulla ensimmäisiä krampin alkioita. Yllättäen sisä-/etureisiin.

Kilometrit: 6.23 - 5.39 - 8.55 - 7.40 - 7.26

26-30km

Pieniä häivähdyksiä paremmasta. Joku geeliannos mukamas imeytyi. Eli hetken tuntui juoksu juoksulta. Nyyssönen ja joku muu painelivat ohi. Sinne meni sekin suohon polkeminen... Tieto Ryläyksen pätkän loppumisesta kuitenkin helpotti. Tielle laskeutuessani kuului takaa kovaääninen "PYY! PERKELE!" Reimanihan se sieltä lönkkäsi siveysosastoa loukkaavissa trikoissaan. Ja ohi, että heilahti. Ei mitään jakoa kyytiin.

Kilometrit: 8.15 - 10.30 - 8.21 - 8.19 - 7.50

31-35km

Hemmetin märkiä alueita kohti viimeistä juottoasemaa. Etureidet oli ihan lopussa. Tieto tielle pääsystä oli silti miellyttävänä mielessä. Siellä sitten aletaan lasettaa, mietin. Juominkien jälkeen näin mielestäni teinkin. Juoksin todella kovia kilometrejä. Edelleen mielestäni. Kaukosäätimen velipoika meni ohi. Itsekin ohitin jonkun edeltä hyytyneen, mutta kyllä suurempi määrä meni ohitseni.

Kilometrit: 5.42 - 7.06 - 7.32 - 5.46 - 5.12

36-40km

Surullinen vaihe juoksussa. Kolin rantatie on henkisesti kovin raastava. Joka niemen ja notkelman jälkeen alkaa uusi niemi ja notkelma. Välillä käydään varmistamassa, että se laskettelurinne varmasti kulkee siellä ylempänä, ja taas palataan tielle. Satunnaisia retkisarjalaisia tuli ohitettua. Vauhti oli niin hidasta, että ehdin lataamaan itseäni yrittämään kovaa mäkiaikaa. Ihan oikeasti tuntui, että kyllä se nyt yksi loppunousu juostaan alle 15 minuuttiin.

Kilometrit: 5.29 - 5.17 - 5.35 - 7.45 - 8.02

41-43km

Matto kun piippasi mäkiajan alkaneeksi, kiristin vauhtia. Juoksin hurmiossa alkumatkan noususta. Tuo matka oli noin 20 metriä. Sitten meni kävelyksi. Siinä vaiheessa ajattelin, että antaapa olla. Jalat oli niin sanoakseni tyhjät. Kyllä minä tasaisemmat pätkät juoksin. Tai ainakin laitoin jalkoja vähän tiheämmin toisen eteen. Totesin jonkin ajan päästä, että reipas kävely oli paljon nopeampaa kuin alkumäen "juoksu". Lopun jyrkkiin mäkiin keräsin hiukan aggrea. Edellä kulki joku. Jyrkimmän loppunyppylän päällä räjäytin energiani 30 metrin ajaksi kunnes kaikki jalkani lihakset kramppasivat. Ohi en päässyt. 

Maalissa olin suhteellisen hyvävoimainen, mutta jalat olivat hyvin lopussa. Pystyin syömään makkaraakin. Velipojan kanssa hetkosen haastelin kunnes lähdin lompsimaan huoltotiloihin.

Kilometrit: 6.36 - 9.53 - 8.09 - 0.20

Jalat krampissa

Vois se huonommaltakin näyttää...

Huolto

Kävellessäni huoltoon mietin, että olipa vaisu suoritus. Ajattelin nauttia mustikkasopan ja painua pesulle. Istahdin auditorioon, ja avasin purnukan. Hetken kuluttua alkoi melko tahmainen olo hiipiä liiveihin. Laitoin sopan sivuun ja huilasin. Yhtäkkiä sisäreidet kramppasivat täysin. Kumarruin ja selkä kramppasi. Sitten krampin tekivät kädet. Tässä vaiheessa siirryin pöydän alle makuuasentoon. Jalat kun nosti penkille, oli olo välttävä. Kramppien osalta. 

Mittaamattoman hetken jälkeen iski hirvittävä kylmän horkka. Siinä olisi TV:n Piiparinenkin jäänyt krapulassaan toiseksi. Ihan holtitonta tärinää. Sen verran kuitenkin pystyin toimimaan, että pyysin ensiapua paikalle. 

Ensiapu saapui. "On vähän kalvakka olemus, eiköhän pistetä suoraan tippaan." Iskivät ringerin käsivarteen. Niin oli kuivunut, ettei suonia näkynyt. Neste meni siis suoraan kudokseen, ja käsivarsi turposi kipparikallemaiseksi. Täti mittasi sokerin: 1,3. Lääkäri alkoi kysellä järjen pelaamista. Totesin, ettei ole ongelmia. "Tunnen toisen ea-miehen ja muistan oman nimeni." Missään vaiheessa ei ollut järjen pelaamisen kanssa tavallista suurempia ongelmia. Alle kolmen arvoissa normaalisti alkaa potilas puhua sekavia, kahden alla tajunnan menetys on lähellä, alle yksi ja shokki alkaa olla tosi asia.

Sokeria tiputeltiin kolme pulloa. Sokeri nousi hitaasti. 1,4 - 1,7. Lekuri uhkasi sairaalakeikalla ellei kolmannen pullon jälkeen nouse. Täti tiputti juoksevaa hunajaa suoraan suuhun. Melko paska maku, jos suu on aivan kuiva. Vettä join hissukseen ja olon salliessa tipoittain mehua. Kylmyys oli sitä luokkaa, että minun elämässä vain inttitalvena päästiin lähelle. Täti yritti hieroa jalkateriä voimakkaasti. Se tuntui aika ronskilta ottaen huomioon maratonin aiheuttamat rakot. AP ja Reiman tulivat hakemaan minua kotimatkalle. Hiukan ihmettelivät miehen olotilaa. Mutta hyvin ymmärsivät.

Heikolla hapella

Otatko oluen, kysäisi lääkäri. Ei kyllä pystynyt. Krapulassakaan ei alko maistu, ja nyt olo oli monin verroin tukalampi. AP joi minun puolesta. Sillä oltaisiin saatu aineenvaihduntaa kiihdytettyä. Ehkä. Lihakeiton liemi alkoi pikkuhiljaa nostaa tunnelmaa. Siitä onkin aikaa, kun meikäläistä on viimeksi syötetty. Jonkin ajan kuluttua pystyin istuma-asentoon. Siitä se alkoi sitten elämä voittaa.

Söin niin pirusti. 2,5h jälkeen pääsin saunaan. Keittiö tarjosi minulle kilon voita ja parikymmentä leipää kotimatkalle. Joensuussa hain parit isot makkaraperunat. Illalla join oluen ja vetelin sipsit. Yö oli tuskaa, mutta olisi se ollut hyvälläkin suorituksella.

Loppusanat

Kiitos Karsulle. Hienosti meni. Kiitos kyytiläisille hoidosta. Kiitos kotijoukoille. Kumarrus Nyyssöselle, AP:lle, Reimanille ja eritoten kahden kärjelle. Hullu vauhti. 

Puhelimelle "Haista paska!" - Yhtään videota ei tallentunut.

Ens vuonna sitten...                                                                               (Kuvat by Kaukosäädin)

Muutoksia pt. II

Maanantaina on päivä, jolloin voin laittaa isälle ja kummisedälle miellyttävän tekstiviestin. Se menee näin: "Vuonna -97 teidän mielestä ei ollut olemassa sellaista työtä, missä johdetaan urheiluseuraa. Vastoin tätä olettamusta minä olen tästä päivästä eteenpäin juuri siinä ammatissa, ja siitä myös maksetaan palkkaa."

Miehet yrittivät uskotella, että kadettikoulu olisi se miesten paikka. Jotenkin en vain täysin innostunut ideasta. Armeijan käynnistyttyä innostus ei suoranaisesti kasvanut. Nykypäivänä taitaa olla niin, että työnäkymät kadettikoulupohjalla ovat melko sumuiset. 

Intin jälkeen tuli käytyä jos jonkinlaista urheiluun, liikuntaan sekä terveyteen liittyvää koulutusta ja kurssia. Näin lomassa alan parissa on tehty pätkähommia ainakin suvun ja läheisten mielestä jopa järjettömyyteen asti. Paskojakin talkoohommia reilusti. Onko se rakkautta yleisurheilua kohtaan vai sitä, ettei vain osaa sanoa ei? Varmaan molempia, mutta tämä pitkä työ on mielestäni kannattanut. Kokemusta on ikään nähden luullakseni aika mukavasti. Olen mielissäni pestistä, mutta tyytyväinen ei tietenkään omaan osaamiseen saa olla. Sehän tarkoittaisi, ettei tarvitsisi kehittyä tai kehittää toimintaa.

Tästä paikasta Katajassa saan kiittää aikajärjestyksessä seuraavia henkilöitä:

1. Vaimo - Muuten en olisi muuttanut Joensuuhun.
2. Kanka - Hoiti hommia juoksukoulun vetoon
3. Hööne-Opa - Otti juoksukouluun vetäjäksi, hommasi minut Katajaan silloin vielä urheilemaan, ideoi ja ruokki mielipuolisiakin ideoita urheiluseuran tehtäväksi, maksoi ex-TJ:nä aika vähistä hommista minulle riittävää palkkaa.
4. Hyppös-Kimmo - Tarjosi yksinäiselle urheilijalle paikkaa seurassa ja kahvit toimistolla. Se tuntui silloin suurelta. Nykyään Katajan toimiston kahvi ei herätä niin myönteisiä mielikuvia...
5. Katajan päättävät tahot - Uskoivat meikäläisen tuomaan osaamiseen, vaikka se aika riskaabelia olikin.
6. Oinonen - Veti rohkeasti minut mukaan seuran urheilijoiden piiriin, ja opetti tuntemaan muita juoksijoita. On osoittanut luottoa hampparin näköiseen kaveriin koko Joensuussa asumani ajan.
7. Juki + muut seuran urheilijat ja valmentajat - Ovat antaneet sen kaveripohjan, minkä takia Lännen miehen on hyvä asustaa näin pirun kaukana kaikesta.
8. Toimiston sarppa + Koris-Matti - Ovat kyllä opettaneet seuratyön ei-niin-mukavia puolia ja toki sen pienen piirin, joka tämän kokoisessa kaupungissa pitää tuntea, että homma pelaa.
9. Toho - Ehkä eniten omaan työuraani ja toimintatapoihin vaikuttanut henkilö. Ajatukset kohtasivat heti Tohon tultua Joensuuhun. Toho hyvällä tuurilla ja tilannetajulla käytännössä hoiti seuralla ja minulle hyvän projektin kaupungin kanssa yhteistyössä. Se on tuonut palkkaa taloon jo pitkän tovin. Tohon kontaktit ja yleisurheilukentän tuntemus on ollut ja tulee jatkossakin olemaan iso etu tulevaisuuden hommissa. Aika perhanan isoja, ja välillä valitettavan vaikeitakin päätöksiä on Tohon kanssa puitu. Toki aivan järjetön määrä paskaakin jauhettu, varsinkin Jardaanin aikoihin. Isot saappaat jätti Kirkniemen mies täytettäväksi, eikä meikäläisen nelikutoset siihen heti riitäkään. Mutta sanotaan niin, että pohjat ja vauhtikestävyyskin on Tohon puolelta rakennettu seurassa niin kovaksi, että voin alkaa piikkaamaan nyt sitä nopeuskestävyyspuolta. Kiitos työseurasta! Ja varmaan on pakko kiittää siitäkin, että nykyään Mötley Crüe on aivan hyvän kuuloista musakkia.
10. Anssit V & L + Peikko ja muut seuran työläiset - Nämä tyypit varmistavat sen, että johdon alapuolella tulee hommat taatusti toimimaan, vaikka TJ-Pyylampi olisikin hiukka vihreä aluksi.

Kiitos tässä vaiheessa kaikille! Myös niille, jotka tarkoituksetta tai tahallani unohdin. Ja facebook-tykkäysten perusteella mulla on ens kesän tapahtumiin 85 toimitsijaa käytettävissä. On heleppua! 

Varmaan useammin joutuu nyt meikäläinenkin kauluspaitaan sonnustautumaan... Mutta eipä sitä kai ulkonäöllä ja pukeutumisella ole ennenkään seuraa johdettu. Irokeesia ei silti taida viitsiä enää laittaa.

Lopuksi on pakko mainita, että Vaarojen Maraton lähestyy. Olen juossut kyllä ihan helvetin vähän. En oikeastaan ollenkaan. Jos neppailis poluilla vähän viikon, niin eikö se siitä. Ja jos eräässä uutuus-elokuvassa ollutta sananpartta vähän muokaten lainaa niin "Juoksemisen korkein aste on olla juoksematta." ...Nyt on, saakuta, vielä pohjekin kippee.