Aloitan omaperäisesti: Vaarojen maraton lähestyy. Sen verta treeni on nostanut urheilijan asennetta, että yksi hierontakin on käyty. Jalat hyvät, lapojen väli jumissa. Se on tätä istumatyöpaskaa.
Polkuja olen tallannut, jopa lihaskuntoa iltaisin tehnyt. On uudet kengät ja urheilujuomaa. Aivan vallattomaksi meinaa mennä. Olen jopa säästynyt flunssalta, vaikka lounasseura on yrittänyt sitä minullekin tarjota. Lasken, että tässä on tehty kaksi erinomaista harjoitusta. Ensiksi 30km Herajärven maastoa hiihtäjän ja suunnistajan kanssa. Kiireisiä miehiä. Ei olisi saanut edes kenkiä solmia. Opettelin ukoilta maastoaskelta. Ja eihän sitä tiedä vaikka tarvis tasatyöntöä Ryläyksen tasaisemmilla pätkillä. Usko huippusuunnistajien suunnistustaitoon kyllä hiukan horjui. Selkeätä polkua juostiin paikkaan, jossa ei polkua enää ollutkaan. Taitaa nuo suunnistuslähetykset olla käsikirjoitettuja. Onneksi hiihtäjä osasi tielle takaisin.
Tuo kierros oli hyvä muistutus siitä, ettei kannata ihan hullua laukkaa liikenteeseen lähteä. Voipi tulla taksikeikka.
Toisen napsuttelin tänään. Paikallinen underground-hölkkä Noljakan Nylkytys järjestettiin juurikin tänään. Vähän myöhään sain tiedon tapahtumasta, mutta sen verran, että aioin osallistua. Matkana oli 22km, joka oikeasti oli GPS:n mukaan aika tarkasti se puolimaran mitta. Tarkoituksena oli juosta siellä VK-alueen tuntumassa. Aika hyvin se siellä pysyikin. Keskisyke 171. Aika 1.26,09.
Itse en oikein nauti kisoissa sellaisesta vauhdin sahaamisesta. Trendi meni vähän sellaiseksi viiden kilometrin jälkeen. En sitä jaksanut katsella, joten nappasin ysistä kymppiin 3.35-kilsan. Kovaahan se ei ole, mutta kyllä se tuntui tepsivän. Tästä eteenpäin sain juossennella yssisseni.
Aika helppoa oli. Takareisi vähän jökitti 17-18, mutta viime kilsoille asetettu pitkä ylämäki jotenkin laukaisi sen paremmaksi. Tapahtumassa oli aitoa kotikutoisuutta. Osallistumismaksua vastaan sai makkaraa, saunan, nokipannukahvia, pullaa, banaania ja muurinpohjalettuja. Palkinnot jaettiin pärstäkertoimella eli jakaja arvioi, mikä palkinto kellekin saattaisi sopia. Melko helposti vaihtaisin kaikki pokaalit, mitä kilpailuissa jaetaan tuohon nokipannukahvi-muurinpohjalettu-comboon. Tulokset näkee sitten netistä. Pölynkerääjiä ei kotona varsinaisesti kaivata lisää.
Kisassa testasin kramppeja vastaan myös uutta asetta. Merisuolaa. Kolme kilometriä ennen maalia, otin pari murusta kielen alle. Se tuntui kyllä tehoavan. Voi olla henkistä, mutta varsinkaan tuolla 4,5h:n Vaarojen maralla ei oikein maistu perusjutut. Tuo pelkkä suola voisi toimia. Katsotaan.
Loppuaika vaan juoksennellaan. Viikon päästä Pohjanmaalla voisi tosin käydä testaamassa, miten kotikylän pururadan tonni kulkee. Samahan se oikeastaan on, mitä tässä loppuajan tekee. Pahalta se Kolin satamassa kuitenkin tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti