Joko otan pois tuulipuvun? Pitääkö vielä kiristää kengännauhat? Olikohan mulla vettä jossain?
Asettelen lippistä paremmin. Saakeli, AU oli 15:ntenä. Mulla on ankkuripaikka. Nyt vaan täysiä. Se on vaan kilsa.
Ei ole lämmin enää. Haisee märälle ruoholle. Makkaralle. Linimentille. Aurinko vilkkuu vähän jostain pilvien välistä. Jaloista vähän pakenee veri.
- TOMI, VALMIIKSI! NYT TULOSSA!
Pyöritän käsiä. Sylkäisen. Asetan lippiksen vielä kerran. Hengitän ylikovaa sisälle-ulos. Katson hiekkamäen suuntaan. Terävällä askeleella, terävällä askeleella.
Viestintuoja tulee. 20 m ennemmin lähtee edellinen. LÄPS. Käsi osuu selkään. Hengitän ensimmäiset kymmenen sisäänhengitystä voimakkaasti. Sillä saa koneen käyntiin.
Lähden kovaa. Olen edellisen kannassa ennen mäkeä. Rennosti, mutta terävästi. Ei kannata siihen vetää itteensä piippuun. Ohitan mäessä yhden. Se kannatti juosta oikeasta reunasta, vaikka oli jyrkempi ja juurinen. Se oli kovempi.
Mäen päältä lähtee aika tasainen, mutta mieluummin nouseva kuin laskeva pätkä. Tenniskentät tai -pallot tuoksuu. Tuntuu ihan hyvältä. Ei ole hapot menneet käsiin vielä.
Kulmassa on iso mänty. Se pitää kiertää vähän hakemalla, kun ihan sisällä on juuri. Saavutan edellämenijöitä. Pystyisiköhän tällä kertaa sellaiseen kunnon kiriin?
Suoran pätkä, mutta ei päätyyn asti vaan vinosti metsikön läpi. Tulisi jo ne mäet. Olen varmasti kovin niissä alamäissä. Nuo ei mulle pärjää.
Tullaan mäennyppylöille. Ne meinaa tähän tehdä jotain jäädytysjärjestelmää. Älä mieti tuollaisia! Kisa kesken! Edeltä hyytyy porukkaa. Nostan alamäessä vähän polvia ja terävästi ylämäkeen. Taas yksi ohitettu, olisko se ollut Teuva?
Toinen alamäki. Seuraavia näkyy jo. Nämä mäet nyt vähän rennommin ja alamäki nurmikentälle sitten aivan täysiä.
Mäen päältä avautuu näkymä nurmikentälle. On yleisöä, juoksijoita, hälyä, kannustusta. Aurinko säteilee nurmelle. Se kutsuu valokeilaan, johon pitää juosta niin paljon kuin pääsee.
Alamäki on jyrkkä, mutta jaloilla ei tunnu olevan minkäänlaista rajoitinta. Ei satu, ei hapota. Hengityksessä tuntuu, mutta ei kestämättömältä. Saavutan jälleen edestä juoksijoita.
AU:sta jotkut huutaa nauhan vieressä. Tero ehkä, kun noin helvetin kovaa huutaa. Edessä menee muuten Seinäjoen Urheilijat. Perkele, niin kirissä vielä ohi!
Takasuoraa juostessa tuntuu, että joka askeleella siirrän rajoitinta kauemmas, pystyn juoksemaan koko ajan kovempaa. Ensimmäinen ohitus. Loppusuoralle. Juoksen sinne kovempaa kuin Greene tai Bailey. Helposti ohi, eikä tarvi edes mennä maahan makaamaan maalin jälkeen.
Seison kädet lanteilla. Ja yritän tarkentaa kuuloani kuulutuksiin.
- Helvetin hyvä, Tomi! Arto tulee paukauttamaan selkään.
- Oli hieno kiri, Veijo sanoo.
- Sehän nyt kerrankin kulki, isä peitellysti kehuu.
- Monensia?
- Kymmenes. Se on kova. 27 joukkuetta.
- Oho! Kulki hyvin.
- Sain noin 2.50 sun ajaksi. Se on kyllä pirun hyvin!
Se tuntui helpolta. Nyt loppuverryttely ja huomenna sitten kunnon iskua.
---
Mitään seuraavan päivän iskua ei tullut. Olin 22. Keskivauhti 3.29/km. Jalat täysin tyhjät. Inkiläinen voitti, Palonen toinen, Penttilä kolmas. Eli hyvin peruskauraa tuolle ajalle. Tai Palosen Pasi juoksi ehkä paremmin kuin piti.
Joku kuitenkin osui tässä viestijuoksussa kohdalleen. Noita ns. elämäni juoksuja on kymmenkunta. Niissä tuntuu siltä, että ei ole kropassa mitään rajoituksia. Usein niiden jälkeen iskee flunssa. Tällä kertaa ei.
Tuossa maastossa 2.50 on oikeasti kovaa. Ja se kertoo juuri minun harjoittelustani. Tein kyllä paljon kaikkea, mutta se oli niin sillisalaattia ja suunnittelematonta, että sen iskun ajoittaminen koviin juoksuihin saati kisoihin oli ihan tuurissaan.
Se, että mindset kohtaa fyysisen terävyyden on harvinaista, mutta jos vaan heittää hatusta treenejä sinne tänne, se ei kyllä huonostikaan osu kisapäivälle.
En minä kuitenkaan ole oikeastaan koskaan harmitellut sitä, että ne huikeat juoksut eivät ole isoille stadioneille tai merkittäviin kisoihin osuneet. Joku älytön treeni tai tällainen onnistunut kisa on kuitenkin tunteena ja jopa jonkinlaisena fyysisenä tuntemuksena edelleen varsin elävänä muistissa.
Ja sehän on tärkeintä, että itselleen voi hiljaa mielessään todeta, että "olet sinä parhaimmillasi ihan kelpo kapistus."
