tiistai 19. toukokuuta 2009

Minä menin ja kohta huomasin etten mennyt mihinkään

Ihminen on tyhmä. Toiset hiukan enemmän kuin toiset. Minä puolestani kuulun noihin ensimmäisiin.

Syntyessään kuollut muistikuva uudelta vuodelta 2009: MINÄ VOITAN TOMIN SM-MAASTOISSA 2010! Ja sen jälkeen tekstaamaan, että otatko pelle haasteen vastaan, mitä häh?! Ottihan se. Vedon hinta: totaalinen kasvojen menetys + yksi ilta+yö voittajan määräämässä paikassa häviäjän tarjoamana.

Lähtökohdat ja urheilijan esittely:

Tuomo Lehtinen 30v, 176cm, 86kg.
5000m PB 13.59 -04, 10.000m 29.08 -03, maraton 2.16.45 -05
Facts File:
- Suomen ainoita juoksijoita, joka on keskeyttänyt sekä EM- että MM-tasolla.
- 2,5v aikana keskiketterää kertynyt 27kg.
- harrastanut viimeisen 2,5v aikana satunnaisesti lenkkeilyä, edellisestä sellaisesta kaksi viikkoa aikaa
- ei pysy enää yhdenkään neljän valmennettavansa vauhdissa kevyelläkään hölkällä
- pitää liikaa oluesta
- huutanut äänensä pois sm-maastoissa -09
- edustaa Joensuun Katajaa toppatakkiosastolla
- omaa lähes loppuun juostut akillekset
- peruslahjakas

Projekti tulee etenemään huteran aikataulun puitteissa. Olen tehnyt itselleni suunnitelman, jonka jälkeen SM-maastojen nelosen pitäisi liikahtaa 3.20/km. Sen pitäisi riittää. Sen on riitettävä.

Ensimmäinen tavoite on juosta 4km 4.00/km vauhtia toukokuun loppuun mennessä. Tällä viikolla on juostava vähintään kolme lenkkiä. Ihan sama kuinka pitkään jaksaa, kunhan saa perseensä ulos lenkkarit jalassa sen kolme kertaa. Mieluummin ennen viikonlopun Oslon keikkaa, että saa siellä keskittyä olennaiseen - suomalaisen juoksijan kannustamiseen!

1 kommentti:

  1. "Vedon hinta: totaalinen kasvojen menetys + yksi ilta+yö voittajan määräämässä paikassa, voittajan määräämällä hinnalla."

    Tää on vähän arveluttavaa. Ilta+yö.. mistä tässä on kyse?

    VastaaPoista