Juoksutarinoita 63. Mäntässä (20.9.1996)

 

Pohjaslahden tie on siisti, mutta äitiä se pelottaa. Kuulemma hirviä, mäkiä ja paljon mutkia. Äiti haluaa kuunnella jotain Scorpionsin lällykokoelmaa.

Ajetaan Mänttään. Ollaan siellä koko viikonloppu. Käydään huomenna kyllä korttikaupassa ja vissiin jossain sählypelissäkin.

Vilppula. Tästä ei ole pitkä matka. Vuohikiska ja Neste. Käydään kyllä pelaamassa Pokeriakin. Jos vanhemmat ei tajuaisi. Otin 140 markkaa mukaan.

Ajetaan pihaan. Jukka on aluksi aina vähän hiljainen. Jarkko käy painien päälle.

- Moro! Olisko pihapelit?

- Moro, joo!

- Ensin käytte viemässä tavarat ylös ja laittamassa sängyt.

- Pojat saa nukkua samassa huoneessa.

- EIKÄ! Jarkko ja Sami saa mennä komeroon. Me ollaan Tomin kanssa meidän huoneessa.

- Eipäs tapella. Pienet pojat komeroon, isot meidän poikien huoneeseen. Sanna ja Tiina voi nukkua olohuoneessa.

Onneksi Matti tuli rauhoittamaan. Muuten olisi mennyt taas tappeluksi.

---

- Isoveljet vastaan pikkuveljet ja Sanna.

- Te häviätte!

- Teillä pitää yks olla maalissa! Meillä on lentävä!

- Miks teillä saa olla lentävä?

- Meillä on vaan kaks pelaajaa, vammanen!

- Joo joo, pelataan jo!

Pelataan puolitoista tuntia. Sitten suihkuun. Niiden suihkusta tulee ihan sikalujaa vettä. Kun sen laittaa hierovalle, niin se ihan sattuu. Suihkuja on vieläpä kaksi. Voi siis ihan hyvin olla sotaa toisen kanssa. 

Syödään uunivoileipiä ja katsotaan yläkerran tasanteella MTv:ltä musiikkivideoita. Until is Sleep siellä ainakin tulee. Mitään järkevää ei televisiosta tule, niin katsotaan Rocky videolta. Pienet ei saa, vaan joutuvat nukkumaan. Saadaan sipsejä Jukan kanssa.

---

Herään. Jukka nukkuu vielä. Otan hyllystä Aku Ankan taskukirjan ja luen sitä. Nro. 201. "Salaiset kansiot". 

Menee päivä ihan hukkaan, kun nössöt nukkuu noin myöhään! Potkin Jukan sänkyä muka vahingossa.

- Mmmtääh?

- Herää, kusipää! Menee päivä hukkaan!

- Mitä kello?

- Puoli ysi.

- Ei jeevi!! Nyt nukutaan vielä! 

- No ei varmasti! Käydään herättämässä pojat! Lähdetään Mellimaahan!

- Ei se vielä ole auki...

- No jotain tekemään! Pelataan jotain tai pyörillä jonnekin. Eihän me nyt nukuta koko päivää!

- Kohta...

Saatana. Ei voi olla tämmöstä. Minä menen vessaan ja poikien huoneeseen. Vedän Jarkolta peiton. Jarkko käy kimppuun ja alkaa painimaan. Jukkakin tulee unisena katsomaan ja otetaan kunnon painit.

---

Mellimaa on karkkikauppa, jossa on hulluna karkkia, mutta myös jäkiskortteja. On Zenithejä ja jotain erikoisia Donrusseja. Ne on kuitenkin kalliita, eikä niitä uskalla monta ostaa. Ostan Toppseja ja ison karkkipussin. Haetaan myös Pelti-Siwasta Friscon Guaranaa ja Manhattan-sipsejä. 

- Jätkä sai taas Marquee Men -kortteja!? Beckettin mukaan ne on helvetin kalliita! Kuka sulla on?

- Joku Ray Bruins...

- Ääliö! Se on Ray Bourque ja joukkue on Bruins.

- No ei siinä lukenut...

- Oot silti ääliö!

- Ei jumaliste, sain tämmösen foliolla päällystetyn kortin! 

- Ota se folio pois! 

- Ei jumaliste, Marquee Men Sakicista! Sen on pakko olla kallis!

- Vaihda se! Saat Irben erikoiskortin.

- Joo, varmasti! Toinen on yli satasen kortti ja toi on ehkä vitosen.

- Hei, kattokaa määkin sain! Mut en saa tota folioo pois.

- Anna tänne se! 

- Kuka se on? Älä helvetissä hampailla sitä revi!

- Oho... se repes tosta pahvista... Se olis ollut Bure...

- 250 markkaa! Sää revit sen.

- Kusipää! Oot mulle velkaa! 

- Enhän oo! ...Tai saat kaikki perus-Penguinsit mitä mulla on!

- Eihän se oo reilua!

- Onhan! Ne on varmasti melkein vitosen kappale, kun ne on niin hyviä. Mulla on esimerkiks Francisin kortti tämmösenä kullattuna! Saat senkin!

- POJAAAT! TULKAA SYÖMÄÄN! SPAGETTI ON VALMIS!

Matin spagetti on mahtavaa. Älyttömästi ketsuppia ja juustoraastetta. Ovikello soi. Matti menee avaamaan.

- Se on Tero.

- Kato Hate! Jätkä haisee bensalta!

- Joo, mulla on kasikymppi kiinni. 

- Kulkeeko? 

- Riittävästi, mä sanon! Hei, tutut jätkät pyys pelaa sählyä nyt neljältä! Onks teille mailoja?

- On meillä mukana. Mut ei sisäkenkiä. 

- Voi siellä pelata kyllä ihan lenkkareillakin. Ei kukaan kato.

- Mää meen maaliin!

- Ai toi pieni jätkä? Ei tuu mitään, ne pitää voittaa!

- Hei, Sami on oikeesti aika hyvä! Kyl me tullaan! 

- No niin, hyvä! Nähään Länkkärillä viideltä!

- Oke, mo!

Käydään pelaamassa isojen miesten kanssa ja hävitään rankkareilla. Pelattiin kyllä kovaa, muttei riittänyt. Illalla käydään saunassa ja sen jälkeen vaihdellaan kortteja. Sängyssä puhutaan Jukan kanssa tytöistä. Sen verran on touhuttu, että uni tulee pian.

---

Pohjaslahdentiessä on jotain todella mykistävän tyylikästä. Sellaista, joka teinipojille oli kova juttu. Sen arvoa vain lisäsi se, että intistä tultiin GTi-Golfilla sitä aivan riittävän kovaa lomille. Voin myös kertoa, että tuolla välillä oli riittävästi hirviä ja mutkia.

Mäntän serkut eli Jukka ja Jarkko ovat olleet ne läheisimmät serkut minulle. Jukan kanssa on väännetty vaikka missä ja Jake lähti minun innoittamana jopa laskuvarjojääkäriksi. Ihan kaikesta johtuen oltiin ilman yhteyttä Jukan kanssa sellainen neljä-viisi vuotta. Tänä talvena nähtiin pitkästä aikaa ja sehän jatkui kuin taukoa ei olisi ollutkaan. 

Jääkiekkokortit olivat hieno asia. Aivan äärettömän hieno asia. Niitä on vieläkin koko liuta Sapsussa kansioissa. Toivotaan, että ne jonkun myöhäisemmän polven innostuksen ja mielenkiinnon herättävät.

Mänttä on siis hyvin tuttu paikka. Hieno kaupunki paperiteollisuuden kulta-ajoilta. Voisi oikeastaan sanoa, että yllättävän hieno asukaslukuun verrattuna. Joka tapauksessa tuolta ajalta on monia hienoja muistoja, joihin varmasti vielä myöhemminkin palataan.

juoksutarinoita 62. Röntgenissä ja ultraäänessä (12.9.1996)

Prinssi Charles ja Diana eroaa. Jotenkin traagista äidin mielestä. Minua kiinnostaa se todella vähän. Illalla pitäisi kyllä jaksaa hioa mopon runko. Purin sen kokonaan osiksi. Maalaan hienoksi. Isän mielestä suurta tyhmyyttä.

Jalka ei ole hyvä. Kyllä sillä pesistä pelaa, mutta ei se hyvä ole. Iltapäivällä olis koulun kaksi tonnia ja röntgen-kuva ja ultraääni. Radiossa soi Captain Jack ja Fugees. En tiedä pidänkö oikein kummastakaan.

- Meetkö mopolla?

- No en. Mennään Seinäjoelle niihin kuviin.

- Ai niin. Isäkö hakee koululta? 

- Joo. Käyn uimassa.

- Eikö se jo ole liian kylmää? Minä laitan ruispuolukkapuuroa.

- On, mutta käyn niin kauan kuin järvi on sula.

Ruoho höyryää, niin myös vesi. Roiskin varpailla vettä, että vesihämähäkit ja hauet lähtee linjalta pois. Sitten äkkiä kävely tolpalle ja sukellus rantaan. Hui helvetti, miten kylmä!

Syödään äidin kanssa puuroa ja katsotaan aamu-uutisia. Istun keinutuolissa. Visa lupaa perinteisesti sadetta koko loppupäiväksi. Seinäjoelle mennessä sataa aina.

- Ehtiiköhän se Sanna linkkaan? Pitääköhän käydä katsomassa, että se on noussut?

- En käy. Ei kiinnosta. Omapa on vika, jos ei ehdi.

- Tomi, voisit vähän olla kivempi.

- Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

- Tuo on huono asenne.

- ihan sama.

Kävelen pysäkille, heitän kiven lohilammikkoon niin kuin aina. Ei hyppää yksikään kala. Alkaa vähän satamaan.

Linkka tulee. Sanon Pentille, että odottaa hetken. Äiti ja Sanna juoksee postilaatikolla jo. Menen Tonin viereen istumaan.

---

Koulu loppuu. Erkin tunnit perjantain viimeisinä on hullun tylsiä. Se vaan syö silmälasinsankoja ja näyttää miljoonapitkiä kalvoja. Yhteiskuntaopilla ei muutenkaan mitään tee. Ketä kiinnostaa joku parlamentaarinen sopu?

Vettä sataa kaatamalla. Lenkkarit on litimärät. En ymmärrä miksei isä voi ajaa tuohon oven lähelle? Aina pitää kävellä Montun reunaan.

- No, onko kaikki mukana?

- Mikkä kaikki?

- Reppu ja sellaaset. Kun aina tahtoo joku jäärä.

- Multa ei jää mitään koskaan. Mennään jo!

Tie Seinäjoelle on saatanan pitkä. Sydänmaa, Koura, pitkää suoraa tietä. Isona en aja tänne koskaan. Isä kuuntelee jotain Maailmanpolitiikan arkipäivää eikä anna vaihtaa. 

Kuvat on Lääkärikeskuksella. Isä änkee väkisin mukaan ja lässyttää kaikille jotain paskaa. Olis hiljaa.

Röntgen-hoitaja ei puhu mitään. Ultraäänen kuvaaja puhuu paljon.

- Mitäs siellä näkyy?

- Ei vielä mitään, ainakaan täällä distaalipäässä. Missäs se kipu on?

- Täällä, sanon ja näytän ylempää takareittä.

- Joo-o, kyllä täällä repeämä on. Sanoisin seitsemän senttiä bicepsin mediaaliosassa.

- Mitäs se tarkoittaa?

- No, kyllähän se lepoa nyt vaatii. Ja kuntouttamista. Sähköllä sitä voi nopeuttaa.

- Mitenkäs ne röntgen-tulokset?

- Niissä ei kyllä nämä näy, että minun mielestä niissä on aika turha käydä.

- Määhän sanoin! Kaitsu sano sen jo kentällä pari viikkoo sitten.

- Joo, me käytihin jo.

- No, sitten käydä tulee tulokset varmaan ensi viikon lopulla. Mutta sen voi sanoa jo suoraan, että repeämä on ja kuntoutus kannattaa jo aloittaa.

- Kestääkös tämä kauan?

- Kyllä tuossa viikkoja vähintään menee, yleensä kuukausia. Vuoden vaihde on realistisempi kun syysloma.

- Joo, kyllä. Kiitoksia.

- Kiitos ja näkemiin.

Isä käy maksamassa. "Viikkoja, yleensä kuukausia". Onpas hienoa! Saatanan perkele!

- No, se oli semmosta nyt sitte.

- Määhän sanoin, että se röntgen on turha.

- Ei sitä tiärä kukaan. Nyt sitte venytellä vaan! Ja töitä tehdä. Kuntosalilla käyrä, niin saisit vähän voimaa, ettet oo niin hintelä ja luihu.

- Oo hiljaa. Ei saa venytellä revähtänyttä lihasta akuutissa vaiheessa, niinhän se sano.

- No ei se niin justiin oo. Tairetaan käyrä tuos Jerikon grillillä ja sitten pitää hakia vähän osia traktoriin.

Eli tulee pitkä reissu. Otan makkaraperunat.

---

Lukion aikana äiti keitti usein ruispuolukkapuuroa. Muistan edelleen sen maun. Minä kävin uimassa, äiti teki aamupalan ja sitten katsottiin Huomenta Suomea.

Sisko oli yläasteella erittäin usein aika tiukalla aikataululla. Eikä se aina linja-autoon ehtinytkään. Enlö minä jaksanut siitä välittää. Ei kuulunut minulle.

Olin ollut jossain AU:n kisoissa toimitsijana, kun en voinut juosta. Siellä Kaitsulle olin jalasta puhunut. Se nimenomaan kertoi, että röntgenillä ei tee mitään. Katsu oli Suomen ensimmäisiä OMT-fyssareita, eikä varsinaisesti unohtanut sitä koskaan mainita.

Seitsemän sentin repeämähän on todella iso. Tuolloin siitä ei ollut mitään tietoa. Ultraäänikin oli jotain uutta ja hienoa. Vaiva jatkui ja takareisi ei ottanut parantuakseen. Koulun kaksi tonnia juoksin revenneellä reidellä 7.05. 

Juoksutarinoita 61. Mopo leikkasi kiinni (13.8.1996)

Ajellaan kaatosateessa Keuruulle. En ymmärrä miksi minun piti lähteä mukaan. Joo, ymmärrän kyllä, että saan koulukirjat ilmaiseksi, mutta silti. 

Ajetaan Otavalle keuruulaisten pihaan. Ovi on auki, mutta ketään ei näy. Mennään sisään. Televisio on auki ja maito pöydällä. Tulee mieleen Salaiset Kansiot. Onko täällä tapahtunut murha? 

Isä huutelee vähän. Kukaan ei vastaa. Kävellään yläkertaan. Sängyssä röhnöttää joku. Isän mukaan Risto. Lienee sammunut, kun on Stolichnayaa pullo sängyn vieressä. 

Mennään alas ja ulos. Naapuri sanoo, että muut lähti kauppaan. Odotellaan autossa. Kohta ajaakin Lada pihaan. Rauno, Eira ja Hossi tulevat ulos. Mekin noustaan. 

- Päivää! 

- No päivää! Onpa mukava, kun pääsitte! Käytiin vähän kaupassa, niin on kahvin kanssa kastamista. Ja Raunolle loivennusta. Ja onpas Tomppa kasvanut! Muistatkos mua? 

- Joo. Kyllä minä teidät kaikki. 

- Sehän on mukava, muistatko, kun olitta siellä Liesjärven mökillä? 

- Joo. Pelattiin lentopalloa yöhön asti. 

- Ja Matti eli. Kyllä mun on niin ikävä pappaas välillä. 

- Joo. 

- No, tulkaas sisään niin laitetaan kahvit! 

Mennään sisälle. Rauno pyytää meitä takahuoneeseen ja avaa oluen. Ei meinaakaan tarjota isälle. Vaan esittelee kitaraansa. Joka kuulemma on isän. Eko Elite. Neljä mikkiä. 

Rauno on ihan mukava. Muistin sen pelottavana juoppoa, mutta ihan hauskahan se on. Hossi istuu keinutuolissa ja myhäilee, Eira touhottaa. Juodaan kahvit ja kääretorttua. Eira juttelee vanhoja. 

- Hossin kans otettiin sulle niitä kirjoja, mitä isäs mulle luetteli. Saat sitten ne seuraavatkin. Kaikki ei oo Otavan, niin ihan kaikkia ei saara, mutta aika monta kyllä. Jos niissä on vähän kansivikaa, niin saaraan ne ilman. Tehtiin niihin vähän vikaa. 

- Kiitos. Ne olis aika kalliita. 

- Paljokos ollaan velkaa? 

- Ette missään tapaukses mitään! 

Isä antaa Eiralle 300 markkaa ja Jaloviina-pullon. Ilmeestä päätelleen osu ja uppos. Kiitellään ja lähdetään pikkuhiljaa kotiin päin. 

Ollaan jo auton vierellä, kun joku, varmaankin Risto, laskeutuu portaat alas. Voin vain kuvitella, kuinka Jallu-pullo avataan ja ilta alkaa aueta. Luulisi, että on vähän ankeaa ryypätä äitinsä kanssa. 

Illalla koitan juosta. Jalka kestää Poukanperän tienhaaraan. Eli melkein kilometrin. Saatana! 

---

Tänään alkaa lukio. Alkaa tietty kymppiluokkakin. Sovittiin Tonin kanssa, että mennään samaa matkaa mopolla. En tiedä onko se hyvä idea, kun haisee bensalta. Vai haiseeko silloin bensalta vai pakokaasulta? 

Pitää mennä ykköskerroksen viimeiseen luokkaan. Meidän luokanvalvoja on joku Sirpa. Aika paljon töysäläisiä on luokalla. Ei hemmetti. Niiden on pakko olla tyhmiä. Tyhmän näköisiä ainakin. Katsovat töysäläisittäin. No, ehkä pari ihan nättiä tyttöä on.

Luokkaan jakaudutaan aina jotenkin samalla lailla. Nörtit oikeaan laitaan ja hyvin eteen. Ne, kun ei näe taululle. Pahikset eli tupakoijat oikeaan takanurkkaan. Urheilijat vasempaan takanurkkaan ja tytöt keskelle. Pojat menee siis aina reunoille. Ja ehkä ne muutamat rohkeat tytöt. Hanna ja joku muu ehkä uskaltaa. Töysäläiset ovat keskellä takana.

Päivä on tylsä. Jotain ohjeita, joita ei jaksa kuunnella. Koulu loppuu kahdelta. Menen mopoille, jossa Esko ja Toni jo odottaa.

- Sun mopon alla on jotain märkää. Onko sulta öljyt valunut?

- No ei kai se nyt oo! Miks olis?

- No näyttää että on.

- Ne on jonkun muun. Lähdetäänkö jo?

Lähdetään ajamaan. Käännän kytkimestä ja mopo menee 65 km/h. Asunmaanmäen jälkeen mopo yskähtelee ja kohta lyö renkaan lukkoon ja sammuu.

Yritän uudelleen käyntiin. Poljin ei liiku. Perkele! Se leikkas kiinni. Perkeleen perkele!

- No, mikä tuli?

- Varmaan leipo kiinni...

- Älä helvetissä?!

- No, poljin ei liiku.

- Joo, leikannut se on. Jos me mennään Eskon kans ja käydään sanomas isälles?

- Joo. En minä ainakaan tuota kanna pois.

- Me mennään. Eiköhän se isäs sitten tuu.

Odottelen levöhdysalueella varmaan pari tuntia. Isä tulee Matin kanssa Opelilla ja sillä on peräkärry.

- No?

- Leikkas vissiin kiinni.

- Ekkö oo kattonu öljyjä?

- Oon. Viimeksi eilen.

- En kyllä usko. Eihän se kiinni leikkaks.

- Leikkas. Joku on varmaan päästänyt siitä öljyt.

- No, se saa nyt olla. En jouda siihen nyt ennen ens viikkoa. On puintiaika. 

Voi perse! Perse mikä alku lukiolle! Perse!!!

---

Keuruulaiset olivat isän sedän puoliso ja hänen lapsensa. Otavan kirjapainossa töissä ja valitettavan alkoholisoituneita. Mutta ystävällisiä. Luulin 25-vuotiaaksi asti, että Hossi oli oikeasti Hossi. Mutta se oli Raimo. Raimo oli Hossi siksi, että hän näytti aivan Bonanzan Hossilta.

Sain keuruulaisilta maksutta koulukirjat. Siinä tuli useampi tuhat markkaa säästöä. Isompi juttu kuin osasi silloin ajatella.

Lukio ei juuri jännittänyt. Minä keskityin joten kuten urheiluun ja siksi koulu oli aika toissijaista. Töysäläiset olivat alavutelaisille punainen vaate, vaikka lopulta Jarkko ja Jukka olivat melkein parhaita kavereita. Vaikka olivatkin Töysästä.

Mopon kiinnileikkuu oli musertava paikka. Sain jostain päähän purkaa sitten koko mopon. Siellä se oli räjäytyskuvan mukaisesti paloina jyväladon lattialla aika pitkänkin aikaa. Eikä ikinä tullut yhtä ehoksi. Osiakin jäi yli puoli sangollista. Tyhmyyttä sellainen koheltaminen.

Juoksutarinoita 60. Jalka revähti (16.7.1996)

RadioMafiasta soi Granberriesin Salvation. Ajetaan mummolasta kotiin. Mummon mehu oli hyvää, mutta tiikerikakku oli vähän liian kuivaa. Oli melkein pakko juoda kahvia, mutta sain vältettyä. Mummo antoi 20 markkaa. 

Illalla pitäisi juosta Pyylampi täysiä ympäri. Kunto tuntuu hyvältä. Nukuin hyvin, olen syönyt hyvin ja keli näyttää mukavalta. Pääsisikö tänään isän ennätyksen tuntumaan?

---

Verryttelen metsätien päähän ja takaisin. Ei jaksaisi niinkään paljon. Inhoan hitaasti juoksemista. Metsätie tuoksuu kirpeälle. Pahalle. Vähän kuin luteet, jos niitä huitoo. 

Ilma hautoo sadetta. Jopa ukkosta. Mutta ei se ehkä vielä tule. Juoksukeli on siis parhaimmillaan. Kostea ja tyyni. Vähän kuuma ehkä.

Muutama kiihdytys. Kuusi kertaa kengännauhojen tarkastus. Käsien pyörittelyä ja ensimmäisten kilometrien läpikäyntiä mielessä. Ei tule autoja. Lasken kymmeneen. Sitten startti. 

Hep! Ensimmäiset sadat metrit ovat aina rytmillisesti hankalat. Vauhti on jotenkin kateissa. Asfaltilta penkan päälle. Alkavat puut tämänkin polun reunoilla kasvaa niin, että joutuu vähän väistelemään. 

Hillevi kävelee vanhalla tiellä. Ei se minua varmaan tunne, eikä ole väliksikään. Nostan kättä kuitenkin. Haisee pakokaasu. Joku on ajanut traktorilla juuri ohi. 

Eka kilometri. 3.11. Huh! Eikä tunnu miltään. Pitäiskö kuitenkin vähän hidastaa? Jos kuitenkin juoksisin Peltolan ohi kovaa, niin koira ei tajuasi minua. 

Antero istuu pihassa, Ottokin on siellä. Nostaa kättä. Heilautan takaisin. Varmasti juo viinaa. Eihän se muuten pihalla istu. Ravistan käsiä ja siirryn sisäreunaan. Tapanin lehmät tuijottaa hölmön näköisenä. 

Toinen kilometri. 3.22. Vieläkin näin kovaa?! Nyt oikeasti tulee ennätys. Jalat tuntuu huonolta, mutta hengityksessä ei juuri miltään. Lamminmäeltä tulee tuoreen rehun tuoksu. 

Vanha Peltola. Lato nojaa jo pihaan päin. Milloinkahan se kaatuu? Vieläköhän Taimi asuu siellä? Ainakin siellä on kissoja pihassa. 

Ärsyttävin kohta koko reitissä. Kotasuoran mäki. Askel ei koskaan jatku alamäestä ylämäkeen luonnollisesti. Vauhti jollain tapaa tyssää. Jos nyt juoksisi ylikovaa alas, niin nousisiko se edes puoleen väliin mäkeä? 

Ai perhana, astuin huonosti! Vasemmassa jalassa tuntuu. Hengitys on edelleen vaivatonta. Vasempaan reunaan ja Hannukselan suoraa kohti. 

Nyt rennosti, niin kohta ollaan puolivälissä. En tiedä kolmosen kohtaa tarkasti. Se kuitenkin meni jo. Hannukselan tienhaara. 

Naps! Ai saatana! Sattuu takareiteen. Jalka ei toimi. Kangistuu. Nostan sen vaistomaisesti koukkuun. Kaadun heti ja kierin kuperkeikan kautta ojaan. Ai helvetti! 

Vasemmassa takareidessä tykyttää. Menen ojan pohjalle istumaan. Siellä on vettä. Ei se kyllä kylmää ole, mutta viileää. 

- PERKELEENSAATANANJUMALAUTA!!! 

Istun siinä. Viisi tai kymmenen minuuttia. Katson tyhjyyteen. Mitäs nyt sitten? Paarmat pyörii pään ympärillä. En jaksa välittää. Suunnaton tyhjyys tunkee mieleen. 

Nousen ojasta. Kotiin on päästävä. 12.27. Kello on pysähtynyt siihen. Hurjaa vauhtia, enkä edes tiedä onko kello pysähtynyt heti kaatuessa. Katsoin sitä kuitenkin suoran alussa ja silloin minuutit olivat 11-alkuisia. 

Lähden linkkaamaan kotiin. Auton ääni. Sitä ajaa Jussi. Huidon sille toisella kädellä. Jussi nostaa kättä ja ajaa ohi. Voi helvetti. Se varmaan luuli, että olen normaalisti lenkillä. 

Kävelen 2,5km kotiin. Menen seisomaan järveen. Tuntuu, että olen Rocky. Isä tulee katsomaan. 

- No? 

- Meni jalka. 

- Miten? 

- Se vaan napsahti ja pyörin ojaan. 

- Akilles? 

- Ei, takareisi. 

- Seiso siellä. Kysyn Markulta, mitä sille pitääs tehrä. Onko se kipiä? 

- Kyllä siihen tuntuu, mutta enemmän se tykyttää. Ei se silleen satu tosi paljon. 

- No, mää käyn soittamas. 

Tässäkö se nyt oli tämä kesä? Vai kestäiskö, jos lepää pari päivää? Pystyykö metsätöihinkään? Perkele. 

Pienet kalat uskaltautuu jo lähelle. 

---

Joskus juostessa on flow. Flow voi olla hitaassa tai kovassa vauhdissa. Tässä juoksussa jalat eivät päässeet flowiin ollenkaan. Tuntui, että ne eivät ehtineet vauhtiin mukaan. 

Hengitys kuitenkin kulki. Se kulki paremmin kuin juuri koskaan. Vähän ennen jalan hajoamista muistan miettineeni, että kannattaisiko hengittää raskaammin, vaikkei luonnollisesti tarvinnutkaan. 

Vasempaan takareiteen tuli repeämä. Vaatimaton seitsemän senttiä. En tietenkään heti mennyt sitä tutkituttamaan, vaan sitä testattiin noin joka toinen päivä ja hierottiin jne. Ei vain ollut osaamista ja tietoa hoidosta. Ja kaikki kuvantaminen kallista sekä pääosin Seinäjoella. 

Tuo loukkaantuminen harmittaa. Olin oikeasti ihan hurjassa kunnossa. Olisin voinut pärjätä ikäluokassa hyvin. Olin treenannut kahta treeniä päivässä ja jälkikäteenkin katsottuna treeni oli ollut ihan fiksua. 

Ei puuttunut kuin huolto ja lepo. 

Juoksutarinoita 59. "Bist du verrückt!?" eli juoksu Kaunispään huipulle (5.7.1996)

Ivalo. On kyllä sitten ankean näköinen paikka. Minkä ihmeen takia me täällä käydään? Olisin voinut jäädä kalaan tuohon välille jo.

- Mennään nyt jo! Vähän ankee kylä! 

- Oos ny! käydään vähän kattelemas, miltä täällä näyttää.

- Ankealta. Ei edes jäätelökioskia...

- Ei nuan kylmäs kukaan viitti jäätelöä syärä!

- VIITSIIPÄS!

- Hei, nyt sinne kalapaikalle!

- Ny kersat hiljaa hetki! 

Saadaan kaupasta Eskimo-puikot. Isä ostaa nakkeja ja olutta. Jonkin keksipaketin. Äiti pussin Marianneja. 

- Nyt laitat sen radion! Tulee Kalevan kisat. 

- Ei kai sit radiosra tuu? 

- Tuleepas! 

- Illalla on sitten lenkki. 

- Joo, joo, mutta ensin sinne joelle! 

Haettiin eilen kalastuslupa. Vain minä ja Sami halutaan kalastaa, mutta lupa on vain mulle. Koska kaks lupaa on "turhuutta ja kallista". 

Ajetaan johonkin jokipaikalle. Sääskiä on pirusti. Saan ihan puolitoista tuntia aikaa virvelöidä. Joku räkyttää koko ajan vieressä. Saan yhden alamittaisen hauen. Sitten palataan mökille. 

---

Katsotaan ihan hemmetin pienestä televisiosta Kalevan kisoja. Miesten vitonen on tosi tiukka. Pasi Mattila voittaa, mutta onneksi nuori Samuli Vasala on kolmas. Vanha patu Ojennus on neljäs ja moni juoksee alle 14 minuutin. 

- No niin, sitte! Lähretään lenkille! 

- Onko aivan pakko? Ei mitään tylsää sitten. 

- Pari kiihdytystä ja sitten pidempi veto. 

- Kuinka pitkä? 

- Olisko pari kilometriä... 

Verkkaillaan latupohjaa pitkin. Ärsyttävää kariketta menee kenkiin. Nähdään hirvi, vaikka luulisi, että poroja. Kiihdytellään ne pari sataviiskymppistä. 

- Sitte voit orotella sen viis minuuttia. 

- Mitäs sitte? 

- Juokset täältä tuonne Kaunispään huipulle. Sitä polkua, mitä käveltiin eilen. 

- Ei helvetti, sehän on vaikka kuinka pitkä!

- Noin pari kilsaa. Mää lähren etukäteen. Kattot tästä hetkestä viis minuuttia!

Huhhuh. Mäkivedoksi meni. No, oikeastaan tykkään ylämäkijuoksusta. Pyörittelen käsiä ja tyhjään kengät puruista. Jos lähtisi oikein kovaa, niin pääsis äkkiä pois? 

4.50, 4.51, 4.52... Hep! Lähden reippaasti. On juostu jo alle reippaasti, niin tuskin kädet puutuu. Alku nousee loivasti. Joku kävelyttää koiraa. 

"Kaunispää 3km". Mitäh?! Kolme! Piti oli pari kilometriä. Rentoutan vauhtia vähän. Matkaa on enemmän kuin piti. 

Saavun tunturin juurelle. Tästä on varmaan se kaks mm Ei tunnu pahalta vielä. Ei ole onneksi kuuma keli. Kesäksi on kylmä. Mietin olevani Samuli Vasala. 

Hapon määrä suonissa kasvaa samaa tahtia kuin mäki jyrkkenee. Loppu on melkoista tassutusta ja käsiäkin puuduttaa. Isä huutaa jotain ylhäältä. Saksalaiset vanhukset katsoo kuin hullua, kun juoksen ohi. 

Maali. Istun kivelle. Läähätän. Hiki valuu silmiin. Etureidet on aivan lopussa. 

- Sieltä...oli...jumalauta...kolme kilometriä! 

- Oho, niinkö? Noo, se on hyvää harjootusta. 

- En juokse...täältä...alaha!

- Mitä? 

- En juokse täältä...alas! Enkä verryttele! 

- No ei tartte, mää tulin autolla tänne. 

- Mitä? Ja mää juoksin!? 

- Arvasin, ettet jaksa takaasin. 

- Bist du verrückt!?

- Mitä? What? 

- Are you mad? 

- Mitä se sanoo? 

- Että "ootko hullu?" Vastaa "yes!"

- No! 

Illalla luen hetken Stephen Kingiä. Huijataan äitiä. Se melkein uskoo, että poroilla on kolme korvaa. 

---

Oltiin kesälomareissulla Saariselällä. Majoitus tapahtui Osuuspankin omistamalla huvilalla, jossa oli useampia soluhuoneita. Yllättäen samaan mökkiin osui Luoma-Ahon Lasse, minun ensimmäinen piirileirivalmentaja. 

Kalastin vielä tuohon aikaan paljon. Ymmärrän, että kalastusluvat jotain maksoikin, mutta aikaa kalastukselle oli ihan hemmetin vähän. Lohia ja järvi kun oli kotonakin. 

Kalevan kisojen vitonen oli hyvä kisa tuolloin. Taisi neljä ukkoa mennä 14 minuutin alle. Samuli Vasala oli suosikkini, koska oli nuori ja kova taistelemaan. Mattilan Pasi on vähän sellainen unohdettu tähti. On nimittäin kovia aikoja plakkarissa. 

Tuolla reissulla treenattiin ihan älyttömästi. Oli lenkkiä lenkin perään ja ohjelma muuten ehkä enemmän pikkusisaruksille kuin minulle. Tosin teinille on ehkä vaikeakin sitä keksiä. Kunto oli joka tapauksessa hyvä. Tuo noin kolme kilsaa meni aikaan 11.45 ja se oli kyllä kova juoksu, tuohon maastoon. 

Äitiä juksattiin koko reissu. Uskoteltiin, että napaketut on susien kokoisia ja niin edelleen. Porojen kolme korvaa jäi äidin lähes viimeisiksi sanoiksi minulle.