Ivalo. On kyllä sitten ankean näköinen paikka. Minkä ihmeen takia me täällä käydään? Olisin voinut jäädä kalaan tuohon välille jo.
- Mennään nyt jo! Vähän ankee kylä!
- Oos ny! käydään vähän kattelemas, miltä täällä näyttää.
- Ankealta. Ei edes jäätelökioskia...
- Ei nuan kylmäs kukaan viitti jäätelöä syärä!
- VIITSIIPÄS!
- Hei, nyt sinne kalapaikalle!
- Ny kersat hiljaa hetki!
Saadaan kaupasta Eskimo-puikot. Isä ostaa nakkeja ja olutta. Jonkin keksipaketin. Äiti pussin Marianneja.
- Nyt laitat sen radion! Tulee Kalevan kisat.
- Ei kai sit radiosra tuu?
- Tuleepas!
- Illalla on sitten lenkki.
- Joo, joo, mutta ensin sinne joelle!
Haettiin eilen kalastuslupa. Vain minä ja Sami halutaan kalastaa, mutta lupa on vain mulle. Koska kaks lupaa on "turhuutta ja kallista".
Ajetaan johonkin jokipaikalle. Sääskiä on pirusti. Saan ihan puolitoista tuntia aikaa virvelöidä. Joku räkyttää koko ajan vieressä. Saan yhden alamittaisen hauen. Sitten palataan mökille.
---
Katsotaan ihan hemmetin pienestä televisiosta Kalevan kisoja. Miesten vitonen on tosi tiukka. Pasi Mattila voittaa, mutta onneksi nuori Samuli Vasala on kolmas. Vanha patu Ojennus on neljäs ja moni juoksee alle 14 minuutin.
- No niin, sitte! Lähretään lenkille!
- Onko aivan pakko? Ei mitään tylsää sitten.
- Pari kiihdytystä ja sitten pidempi veto.
- Kuinka pitkä?
- Olisko pari kilometriä...
Verkkaillaan latupohjaa pitkin. Ärsyttävää kariketta menee kenkiin. Nähdään hirvi, vaikka luulisi, että poroja. Kiihdytellään ne pari sataviiskymppistä.
- Sitte voit orotella sen viis minuuttia.
- Mitäs sitte?
- Juokset täältä tuonne Kaunispään huipulle. Sitä polkua, mitä käveltiin eilen.
- Ei helvetti, sehän on vaikka kuinka pitkä!
- Noin pari kilsaa. Mää lähren etukäteen. Kattot tästä hetkestä viis minuuttia!
Huhhuh. Mäkivedoksi meni. No, oikeastaan tykkään ylämäkijuoksusta. Pyörittelen käsiä ja tyhjään kengät puruista. Jos lähtisi oikein kovaa, niin pääsis äkkiä pois?
4.50, 4.51, 4.52... Hep! Lähden reippaasti. On juostu jo alle reippaasti, niin tuskin kädet puutuu. Alku nousee loivasti. Joku kävelyttää koiraa.
"Kaunispää 3km". Mitäh?! Kolme! Piti oli pari kilometriä. Rentoutan vauhtia vähän. Matkaa on enemmän kuin piti.
Saavun tunturin juurelle. Tästä on varmaan se kaks mm Ei tunnu pahalta vielä. Ei ole onneksi kuuma keli. Kesäksi on kylmä. Mietin olevani Samuli Vasala.
Hapon määrä suonissa kasvaa samaa tahtia kuin mäki jyrkkenee. Loppu on melkoista tassutusta ja käsiäkin puuduttaa. Isä huutaa jotain ylhäältä. Saksalaiset vanhukset katsoo kuin hullua, kun juoksen ohi.
Maali. Istun kivelle. Läähätän. Hiki valuu silmiin. Etureidet on aivan lopussa.
- Sieltä...oli...jumalauta...kolme kilometriä!
- Oho, niinkö? Noo, se on hyvää harjootusta.
- En juokse...täältä...alaha!
- Mitä?
- En juokse täältä...alas! Enkä verryttele!
- No ei tartte, mää tulin autolla tänne.
- Mitä? Ja mää juoksin!?
- Arvasin, ettet jaksa takaasin.
- Bist du verrückt!?
- Mitä? What?
- Are you mad?
- Mitä se sanoo?
- Että "ootko hullu?" Vastaa "yes!"
- No!
Illalla luen hetken Stephen Kingiä. Huijataan äitiä. Se melkein uskoo, että poroilla on kolme korvaa.
---
Oltiin kesälomareissulla Saariselällä. Majoitus tapahtui Osuuspankin omistamalla huvilalla, jossa oli useampia soluhuoneita. Yllättäen samaan mökkiin osui Luoma-Ahon Lasse, minun ensimmäinen piirileirivalmentaja.
Kalastin vielä tuohon aikaan paljon. Ymmärrän, että kalastusluvat jotain maksoikin, mutta aikaa kalastukselle oli ihan hemmetin vähän. Lohia ja järvi kun oli kotonakin.
Kalevan kisojen vitonen oli hyvä kisa tuolloin. Taisi neljä ukkoa mennä 14 minuutin alle. Samuli Vasala oli suosikkini, koska oli nuori ja kova taistelemaan. Mattilan Pasi on vähän sellainen unohdettu tähti. On nimittäin kovia aikoja plakkarissa.
Tuolla reissulla treenattiin ihan älyttömästi. Oli lenkkiä lenkin perään ja ohjelma muuten ehkä enemmän pikkusisaruksille kuin minulle. Tosin teinille on ehkä vaikeakin sitä keksiä. Kunto oli joka tapauksessa hyvä. Tuo noin kolme kilsaa meni aikaan 11.45 ja se oli kyllä kova juoksu, tuohon maastoon.
Äitiä juksattiin koko reissu. Uskoteltiin, että napaketut on susien kokoisia ja niin edelleen. Porojen kolme korvaa jäi äidin lähes viimeisiksi sanoiksi minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti