Juoksutarinoita 79. Rimmin lenkki (4.6.1997)

Hasek voitti Hart Trophyn. Onhan se hyvä, mutta ärsyttää, kun se ei käytä maskia. Verkkokypärä on helvetin ruma. Voisikohan Sharksista kukaan voittaa koskaan Hartia?

Sami osti Monster Truck Madnessin. Ajaa aina itse Grave Diggerillä. On kyllä hienot grafiikat. Ehkä lehdin vielä illalla yksin pelaamaan. Lenkki-illan jälkeen.

Lenkki-ilta on meillä, mutta haluan juosta Rimmin lenkin. Pekan ennätys ei voi olla niin kova. Mennään Pekan pihaan autolla.

---

- Kummin päin se pitäs kiertää?

- Kyllä Kuuskutoselle kannattaa ensin mennä. Pitkä alamäki alkuun, kun vielä jaksaa juosta.

- Kuinkahan päin Pekka on sen juossut?

- No sen voi siltä kysyä. Me lähretään kuitenkin etehen, niin saat sitten yrittää ottaa kiinni.

- Eli ottaa kiinni. Erkin tienhaarassa viimeistään.

- Pöh.

Rimmin lenkki on vähän yli seitsemän kilometriä. Osaan sen hyvin, mutta en ole juossut sitä kovaa. Paljon teräviä mäkiä. Ja pirullinen Viivi...

---

Miehet lähti. Sanoivat juoksevansa hiljakseen. Sitä en usko hetkeäkään. Tähyilen sekkaria ja käyn verkkailemassa Rimmin toisessa tienhaarassa. Otan pienen kiihdytyksen Einon ylämäkeen, jotta saa vähän keuhkoa auki. 

Puoli minuuttia lähtöön. 10 sekuntia ennen lähtöä nollaan kellon. Osaan minä siitä riittävän tarkasti laskea. Taina katselee ikkunasta. Varmaan ihmettelee, miksen minä jo lähtenyt.

HEP! Lähtö on alamäkeen ja sitten tulee jyrkkä ja vino mutka. Siinä vaiheessa vaihdetaan tien puolta. Ei kannata juosta ylimääräisiä metrejä. Sapsun päädyssä on aina ollut jotenkin huono asfaltti. 

Tullaan ylämäkeen. Tätä ei saa missään nimessä juosta liian lujaa, sillä sitten on puolentoista kilometrin alamäki. Mäki nousee ihan rivakasti, kun muistan pitää askeleen päkiällä. 

Mäen yläpäässä ravistelen vähän käsiä. Toinen lenkkari on pikkuisen löysemmällä kuin toinen. Se ärsyttää. Mutta nyt ei enää voi pysähtyä. Liikennettä ei ole älyttömästi. Lähden kiitämään kovaa vauhtia kohti Rimmin toista tienhaaraa.

Päässäni soi Prodigyn No Good. Miksi aina se?! Hengitän ulos "don't need no onen" tahtiin. Sekin vähän häiritsee. Rekka tulee vastaan. Nyt pitää hengittää sisään tosi syvään ja hetki pidättää, ettei tule kaikki pakokaasu ja hiekkapöly suuhun. 

Tullaan mutkaan. Olisiko miehistä näkynyt vilaus ylämäessä? Ollaan taas railojen kohdalla tippumassa Kiinaan. Paska asfaltti. Jotain muruja päällä. On olo, ettei tossu pidä. 

Jylhimmän metsän kohdalta käännytään jyrkkään alamäkeen. Sitä en pysty juoksemaan ihan miesten vauhtia. Polveen koskee. Tai polven sivuun. Saatana sekin. Hengityksessä ei kyllä tunnu pahalta, mutta pienet kivut ahdistelee joka puolelta. 

Toivottavasti ei seuraavalla pätkällä tule ketään tuttuja tien varteen. En nyt ehdi nostelemaan kättä tai varsinkaan juttelemaan mitään. Mietin olevani formula-auto, joka ottaa pienimmätkin mutkat suorinta reittiä. Oion surutta joka mutkan. Ei täällä niin paljon autoja kulje. Kai. 

Metsän reunalta näen miehet. Tuolla 90-mutkassa jo. Nehän saa helposti kiinni. Pitää yrittää juosta hiljaisesti, etteivät ne kuule minun olevan jo tässä. Mökkipätkällä pääsen salaa lähelle, ettei kukaan niistä ehdi kiristämään. 

Viivin haukunta. Voi jumalauta! Jospa se nyt pysyisi siellä pihallaan. Vaan ei pysy. Pakko on hidastaa vähän. Ja haukunnasta miehet kuuli varmasti, että olen näin lähellä. Helvetin koira!

Ylämäkeä seuraavaan ysikymppimutkaan asti. Kaksi juoksijaa on irti. Olisiko isä ja Pekka? Eiköhän Matit ole kuitenkin jääneet. Juoksen tätä samaa vauhtia mutkaan ja lisään alamäkeen selkeästi vauhtia. Einon talon kierrossa niitä saa paljon kiinni. Ja lopun sitten pikitiellä. 

Matit saan kiinni jo ennen Einon taloa, mutta Pekka ja isä on edellä. Pekka vielä isääkin vähän edellä. Lippis on jo väärin päin. Siitä en saa voimaa. Minun on pakko vain kiristää. 

Mäelle noustessa pääsen ohi. Tuoksuu kesälle, sillä päivällä satoi. Aurinko on vielä tosi ylhäällä. Onpa helppoa. Uusi ennätys! 

- Saakeli, ette kyllä lähteneet hiljaa! 

- Kyllä me aika hiljaa lähdettiin. 

- Paskam'marjat! Heti, kun päästiin Saaren tienhaaraan, niin vauhti kiihty niin pirusti! 

- No niin! Minä arvasin! 

Ajetaan kotiin saunaan. Miehet tulee perästä. 

---

NHL oli eniten seuraamani urheilumuoto. Tai varmaan se oli yleisurheilu, mutta NHL oli helpommin seurattava. Muistan edelleen satoja tuon ajan pelaajia. 

Me olemme aina pelanneet paljon. Pihapelejä, lautapelejä, tietokonetta. Ne kehittävät. Monster Truck Madness oli hieno peli. Ei se enää siltä näyttää, mutta kyllä se silloin oli tyylikäs. 

Olin ja olen melko helposti haasteisiin syttyvä. Kun joku kertoi ennätyksensä, se piti rikkoa. Jos se oli omalla kylällä, niin palo oli vielä kovempi. Rimmin lenkki on sellainen seitsemän kilometriä pitkä lenkki. Mäkeä ja mutkaa. Ennätysjuoksussa tuolloin vauhti oli noin 3.30/km. Nyt reitti on hiukan muuttunut lyhyemmäksi. 

Juoksutarinoita 78. Ei kiinnosta III (28.-29.5.1997)

- Sitten me jaetaan nämä kokeet. Aloitetaan täältä paremmasta päästä, jossa on tietysti Markku. Yhdeksän ja puoli. Sitten on Jukka ja Jarkko... ja lopuksi tietysti Jarmo ja Tomi.

6+. Edelleen läpi. Liike ja aallot. Eihän se Veijon mielestä mitään ole, mutta lyhyt matikka ja pitkä fysiikka. Siihen nähden hyvin.

- Nuan vaan teorialla läpi! 

- Jep. Kuinkahan kauan sillä pääsee? Ei nimittäin integroinnista ole mitään tietoa.

- No ei kai, kun ei sitä meille opeteta.

- No älä! Sitä mä just tarkotin.

- Seuraavaksi sitten saadaan kemian kokeet... Samaa paskaa, luulisin.

- jos ei huonompaa... Perkeleen Seppo, että on tylsä sekin.

Sepon luokka on jotenkin ankea. On saavutettu sellainen elokuvien kolkko tylsyys, jossa jenkkiopiskelijat syö purkkaa. Seppo taas mussuttaa selkä oppilaita kohti jotain. "Ei taas ole luettu läksyjä... mussun mussun..."

Ei kiinnosta. Mitä tekee jollain kemialla?

- Minulla on sitten tällainen palautettavien kokeiden rykelmä... 

Ei perhana, seiska! Sehän meni hyvin. Miten tämä on mahdollista?

Illalla on pitkä lenkki. Juoksen sen Tiinanmäessä isän kanssa. Äiti on kävelemässä mukana. Pururadalla on mukavaa, kun ei ole vielä sääskiä, mutta on vihreää ja aika lämmintä. 

---

Äiti on keittänyt ruispuolukkapuuroa. Uutisissa kerrotaan, että Veikka Gustafsson on kiivennyt ekana suomalaisena ilman lisähappea Mount Everestille. Onkohan se oikeasti edes niin paha? Pahinta varmaan on päästä sinne Himalajalle. 

Istun linkassa Tuomon vieressä. Tänään saadaan terveystiedon ja ruotsin koe. Terkan kokeesta piti lähteä nopeasti, että ehdittiin Mänttään ajoissa. Ruotsia en edes yrittänyt. Tai yritin, mutta ei kiinnostanut. Varma hylsy. 

Sillä tavalla. Terkasta 5+ ja ruotsista 4-. En taida kotona näitä esitellä. Onneksi äidin nimmari on helppo väärentää. 

Seisoskellaan Jannen ja Vesan kanssa liikuntahallin edessä. Maarit ja Anu tulee meidän luo. 

- Miksää et Tomi yritä yhtään? 

- Ei kiinnosta. Enkä osaa ruotsia. 

- Osaisit ihan hyvin, jos lukisit. 

- En jaksa. Ei sillä tee mitään. 

- Kyllä sillä vois vielä joskus tehdä. Sitä voi tarvita jossain jatko-opiskeluissa. 

- Joo joo. Ei nappaa. 

Ehkä niitä jossain tarvitaan. Mutta tarvitsenko minä? Tuskinpa. Ei vaan jaksa. Ehtiihän sitä sitten kirjoituksiin. 

- Meettekö Aulavalle? 

- Ehkä. Ei jaksais, kun se on Yö. Se on niin susipaska.

- Eihän se niin huono oo! 

- Se on kyllä ihan saatanan huono!

- Ei oo! 

- Onhan se vaan. 

Vesan mielestä se on ihan hyvä, Janne ei sano mitään. Myhäilee vaan. 

On se kyllä paska. Täysin paska. Tiia-Mariaa saattaa hetken kuunnella, mutta muuten se on hirveä. Aivan hirveä. Laulaja on perseestä. 

Käyn illalla juoksemassa isän ja Pekan kanssa reippaan vitosen pururadalla. Tai ei ne mukana pysy, vaikka juoksen vain kevyesti yli 4 min/km. Onneksi on kesäloma, niin ei tarvi tuota koulua säätää. 

---

En ole koskaan ollut mikään läksyjen lukija. Olen ollut laiska ja tiennyt pääseväni läpi aika vähällä yrittämisellä. Vaikka vanhemmat kuinka painottivat, että kannattaa lukea, en lukenut. En uskonut ja kaikki muu oli kivempaa. Ainut mitä oikeasti kadun on se, etten kieliin satsannut. Englannin olen joutunut töissä oppimaan ja ruotsia en osaa puhua vieläkään. Ruotsia täysin käydä kertailemassa jokaisessa uusintakokeessa. 

Osa opettajista oli aikamoisia persoonia. Tai ainahan ne on. Veijo oli hyvin naismainen mies ja jollain tapaa todella ylimielinen. Hän myös noudatti hyvin nykyaikaista "parhaasta huonoimpaan" -kokeiden palautustapaa. 

Seppo tai Ssheppo, kuten kuuluu sanoa. Varmasti älykäs mies. Koominen hahmo. Mikä hienointa, Sepolla oli satoja tapoja kertoa, että tehtäviä oli muutama. Niitä oli rykelmä, kokoelma, rypäs, joukkio, lauma... 

Juoksu kuitenkin kiinnosti, vaikkei koulu kiinnostanutkaan. Kuntokin oli ihan hyvä. Ja Yö huono. Jo silloin. 

Juoksutarinoita 77. Äestämässä Etelävainiolla (23.5.1997)

Perjantai. Mahtavaa! Neljä tuntia koulua. Aamulenkkiä ei tarvitse tehdä kuudelta. Aurinko kiiltää vastarannan mäntyjen takaa. Ilma on kylmä, mutta aurinko lämmittää. Tien reuna höyryää. Linnut laulavat niin pirusti.

Jalat tuntuvat trikoissa jänteviltä. Jopa kevyiltä. Reisiin on hiukan kylmä, mutta se on oikeastaan ihan hyvä. Terävä olo. 

Käyn kääntymässä Vanhalla Peltolalla. Kaatuukohan tuo ulkorakennus pian? Ainakin on niin helkatin vinossa. Kuinkahan kovaa tuon testikilsan pääsis jos vesiurat olis lanattu eikä tarvis väistellä? 

Kotona käyn uimassa. Vesi on paljon lämpöisempää kuin ilma. Vois kyllä jäädä kotiinkin. Ei mikään jaksaisi historiaa kahta tuntia. No, ehkä minä nyt kuitenkin menen. Voi sitten jutella, että mitä tehdään viikonloppuna vai tehdäänkö mitään. 

---

Olipa tylsä koulupäivä, mutta ehdin sentään kahden autolla kotiin. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, mutta silti ei ole lämmin. Tulis nyt jo kesä! 

- No niin, sopivasti! Saatkin tulla sitten äestämään. Etelävainio pitää saada äestettyä tänään. Mun pitää mennä keikalle tuuraamaan. 

- Ai ny heti? Mun pitäs käydä vielä lenkillä ja syöräkin. 

- Ei vielä, mutta viireltä viimeestähän. Mää laitan äkeen perähä ja ajelen ne reunat ja pahat paikat. Tuu sitte, ku oot käyny lenkillä ja syäny. Ota juomista mukahan!

- Joo. 

Ihan kiva olis mennä äestämään, mutta perjantaina. Huono päivä! Ei se auta. Syön banaanin ja puen lenkille. 

Melkein kesäkuu ja näin helvetin kylmä. Menen Tiinanmäkeen. Pitäis juosta kilsa kovaa. 

Kylän isännät on pellolla. Eiköhän Tonikin ole joutunut? Äestäminen on tietysti aika paljon parempi kuin kivien kerääminen. 

En jaksa juosta purulla enää verkkaa. Keskityn hetken ja lähden juoksemaan. On kylmä, jalat jäykät. Oravat riehuu puissa ja linnut kailottaa kovempaa kuin koskaan. Rauhaton olo. 

Hapottaa vähän. Jäykkää. Ajatus ei ole juoksussa. Aika 3.21. Ei se täysiä pitänyt ollakaan, mutta jotenkin väsynyttä. Äkkiä nyt kotiin, syömään ja pellolle. Jos sen tänään saa tehtyä, niin ehkä huomenna voi olla vapaalla. 

---

- Meetkö pelaamaan koululle? 

- En, ku pitää mennä äestämään Etelävainiolle. 

- Sinne on tulossa porukkaa. 

- No ei se nyt jumalauta auta, kun pitää mennä pellolle! En pääse, ääliö! 

- Ite oot! 

- Kusipää... 

- Äiti! Tomppa sano kusipääksi... 

Otan vettä limsapulloon. Mau-Mau katsoo navetan rappusilta. 

- Et tule nyt mukaan. Ei mennä nyt katiskalle.

Kävelen metsän läpi Etelävainiolle. Isä on Moision puolella. Ei perkele, pitääkö tuokin äestää!? 

- No niin! Eikö yhtään huanompia vaatteita löytynyt? 

- Ei. 

- Mees ny tuahon tyyräämään, niin mää neuvon. Sulle saa olla tua pienempi vaihde. Sitten lähret rauhallisesti ja sitten vasta lasket äkehen, kun traktori on liikkeellä. Ei nuan nykääsemällä! Rauhallisesti. 

- Joo joo! No niin, mitä sitten? 

- Et aja sen entisen jäljen päältä vaan siitä sivusta, mutta ei saa jäädä haukipäitäkään! Tieräksää mitä ne on? 

- Joo-o. Oot sanonut sata kertaa. Kyllä mää osaan. Voit jo lähtee. 

- No, opettele ny sitte... Ja ajat sitten tuolta mettätien läpi kotia, ettei kolhi äes puihin. 

Isä hyppää pois traktorin päältä ja lähtee kävelemään kotiinpäin samalla kiviä metsään heitellen. Koko ajan se vahtii miten minun ajo onnistuu. Helvetin kyttääjä! 

---

Kolmasosa jäljellä. Alkaa vesi loppumaan. En kyllä jaksa välillä ajaa hakemaan. Ja joko taas on joku juuri piikkien välissä? Perkele, ettei viitsisi yhtään enää nousta traktorin päältä. Taas löin polven rappusiin.

- Saatanansaatana! 

Miten tällaiseen vehkeeseen ei saada järkevämpää sisäänmenoa?! Aivan mustelmilla jalat. Helvetti! Radiomafialla soi sadatta kertaa joku Ace of Base. Masentavaa musiikkia. 

Kierrän vielä pari kertaa. Sitten on pakko varmaan hakea sitä juomista. Miten tästä kestää näin kauan? Alan kyllä ajamaan isommalla vaihteella. Eihän se isä täällä ole. 

Joku kävelee metsästä pellon laitaan. Se on Sami. 

- No? 

- Äiti käski tuomaan sulle leipää ja juomista. 

- Ai? No hyvä! Oliko koululla porukkaa? 

- Tosi paljon, mutta ne alotti lopuksi pesäpalloa ja lähdin pois. Tuutko kohta kotiin? 

- Menee tässä vielä... 

- Meetkö saunaan? 

- En tiedä vielä. Voisin minä ehkä pesulla käydä. 

- Joo. 

Onneksi eivät pelanneet kauaa jalkapalloa. Sami lähtee takaisin. Ehkä se kuitenkin tuli pyörällä? 

---

Alkaa äestettävä loppumaan. Mafialla soi ankea Dancemob. Täyttä paskaa, mutta ei jaksa enää Offspringin Ignitioniakaan läpi. Miksei kasetin biisit voi vaihtua joka kierroksella? 

Alkaa tuoksumaan yö. On valoisaa, mutta ajovalot ovat oikeastaan ihan paikallaan. Nilkka väsyy, kun kaasua pitää painaa niin hankalasta asennosta. Käsikaasun käyttö taas on jotenkin hölmöä, kun traktori pomppii möykkypaikoissa. Kämmenpohjakin on arka nostolaitteen käytöstä. 

Ajan kohti metsän reunaa. Jotain välähtää valoissa. Mikä se oli? Ajan lähemmäs. Katson metsää, mutta näen vain puita. 

Hetkinen... Onko puussa jotain? Voiko se olla?! On se! Puussa on ilves. Se makaa oksalla niin kuin Avarassa luonnossa. Se katsoo sivusilmällä traktoria. Minä tuijotan sitä. Sen turkista nousee höyryä, mutta mihinkään se ei liiku. On vain. Ehkä se on väsynyt eikä sitä kiinnosta. Joku siis yhdistää meitä. 

---

Isä on vahtinut työnjälkeä aina. Vieläkin vahtii, jos nyt jotain satutaan tekemään. Harvoin satutaan, jos isältä kysytään. 

Etelävainio, Moisio ja Hoikkakyrö ovat yhteensä aikamoinen urakka. Tunteja menee. Jos äestäminen olisi vain ajamista, niin mikäs siinä. Mutta todellisuudessa pellolla on paljon kiviä ja juuria, joita pitää kerätä ja heitellä pois tai irrotella koneista. Aurat ja äes ei nyt paljoakaan niistä välitä, mutta kylvö- ja puimakone ei niitä kestä. 

Meillä on Case 1494. Hyvin on kestänyt, mutta sisäänmenorappusia ei pääse kyllä pitkä ihminen kehumaan. Aina lyöt polven. Samoin polkimet painuvat kummallisissa kulmissa, mutta sillä sitä mentiin ja mennään vieläkin. 

Olen nähnyt lähes kaikki suomalaiset nisäkkäät luonnossa. Naali sieltä puuttuu, mutta muuten on hyvä lista. Ilveksiä on meidän kotimailla paljon. Se vaan on kissamaisen ovela kapistus. Sitä ei nimittäin näe ikinä. Mutta minäpä näin tuolla puussa. Se oli pysäyttävä kokemus. Tyyppi vaan ylväästi katseli.