Juoksutarinoita 5. Ensimmäinen Jytinän hölkkä 1992

- Ei sitten neljää pidempään!

- Ei mulla oo kelloa!

- Käyt kattomassa koululta. Neljältä kotia!

- Joo joo...

Neljältä. Vain tunti jalkapalloa, josta iso osa menee matkoihin. Mitä järkeä on mennä vain tunniksi pelaamaan?

Otan mustapunaisen polkupyöräni. Tehtiin se itse Heikin ja Tuomon kanssa. Siinä on vanha Monarkin runko ja keula jostain muusta pyörästä. Edessä on 20- ja takana 28-tuumainen rengas. Isän mielestä se on tehty purkamalla ehjiä pyöriä. "Markan seppä tekee kympin vahingon".

Tulen koulun kentälle. Jätän pyörän maahan. Jussi on jo paikalla, samoin Heikki ja Tuomo. Matti ja Tommi varmaan tulee kohta. Ehkä Petri ja Markokin. Eilen ne ainakin lupasi levähdysalueen kyläkokolla. Naurettiin, kun Antero oli päissään, eikä pystynyt soittamaan haitaria.

Äkkiä on tunti mennyt. Käyn soittamassa Heikin kotoa lisäaikaa. Pyöritän numeron 45325. 

En saa. Huomenna on kisat. Perkele!

---

Jytinän hölkkä. Mitä on jytinä? Ajetaan Jokivarren nuorisoseuran lähelle. Korjaamon pihalle. Meillä on valkoinen Toyota Camry. Se on hieno auto. Mittarissa 220 km/h.

Ihmisiä on hirveästi. Kävellään ensin ilmoittautumaan. Ei saa jäädä jälkeen. Haisee oudolta, kuulemma linimenttiä. Minusta täällä haisee myös paska. 

Pojat 12 4,3km. Aika pitkältä kuulostaa matka. Käydään verryttelemässä. Mikko on näköjään täälläkin. Kyllä minä ainakin sen voitan.

Kuulutus kutsuu juoksijat lähtöviivalle. Isä juoksee myös saman matkan. Juoksijoita on muutama sata. Vanhoja miehiä sukkahousuissa. Pujottelen kengännauhat. Minulla on uudet Reebokit Rasin sportista.

"Lähtöön minuutti!" 

Jännittää. Isä käskee juoksemaan lähellä ojan viertä etten kaadu ja jää isojen jalkoihin.

"Pam!" 

Tuntuu, että käsistä lähtee tunto. Juoksen niin kovaa kuin pääsen. Isot miehet rynnii ohi. Ollaan jo peltoaukealla. Pikitien reuna on vähän vinossa ja hankalasti juostava.

Tienhaara oikealle. Kuraista hiekkatietä. Uudet lenkkarit likaantuu. Katson näkyykö muita lapsia. Edessä menee joku valkotukkainen poika. Juoksee ihan urheilutakissa - Peräseinäjoen Toive. Mistähän se on? Saisinko sen kiinni?

Tullaan kuuskutoselle. Isolle autotielle. Tuntuu aika pahalta. Isä sanoi, että puoliväli on vasta tältä tieltä poistuessa. Juoksen vanhojen miesten kanssa.

- Ootkohan lähtenyt liian kovaa?

En ole. Mutainen ja mutkainen välipätkä. Taas tullaan pikitielle. Isä käski kiristää tästä, kun ajettiin ohi ennen kisaa. Edessä on vanha mies, jota isä sanoi Ylliksi. Ohitan Yllin. Se hengittää raskaasti ja pitää naisten sukkahousuja. Outo tyyppi. 

Korpisen kauppa. Ei voi olla pitkä matka. Yritän vaihtaa rytmiä, mutta jalat eivät toimi enää. Kuulutus alkaa erottumaan askelten äänten ja hengityksen takaa. 

"Pojat 12-sarjan voittoon juoksee Kari H."

Otan vielä loppukirin ja ihmiset taputtavat. Isäkin on jo auton luona. Sanon puoliksi ääneen "perkele!" ja saan jostain vielä yhden vaihteen. 

"Ja toiseksi kiristää Tomi Pyylampi ajalla 20.14!"

Ensimmäistä kertaa minun nimeni kuulutetaan. Valkopäinen poika hymyilee silmiään siristäen ja kävelee ottamaan mehua. Tuon minä vielä joskus voitan. 

---

Kävimme tuohon aikaan useana iltana koululla pelaamassa kavereiden kanssa jotain. Kesällä jalkapalloa, joskus pesistä. Talvella jääkiekkoa. Tunti oli vähän. Kolme tuntia keskiarvo. 

Jytinän hölkkä oli iso pääsiäistapahtuma aina toisena pääsiäispäivänä. Jokivarren nuorisoseura sijaitsi naapurikylällä, joten sinne oli helppo mennä. Tuohon aikaan ei juuri nähnyt trikoita, joten kuntoiluhullut juoksivat naisten sukkahousuissa, joiden päälle oli puettu juoksushortsit. Ylli oli tällainen. Mukava mies muuten ja kiinnostunut minunkin urasta vielä pitkään tuon jälkeen. 

Kari H:sta tuli merkittävä kilpakumppani pitkäksi aikaa. Ja tuon "rossipyörän" osti muuten seuraavana vuonna mummoni, joka oli silloin 73-vuotias. Hän ajoi sillä Ähtärin keskustaan ja pääsi lehteen. 

Juoksutarinoita 4. Revanssi Jokivarrella (1989)

Syksy on kääntymässä pimeäksi vuodenajaksi. Tuntuu, että jokaisena päivänä sataa vettä. Tänäänkin sataa vettä.

Koulussa oli ruokana tulimuusia ja porkkanaraastetta, jossa oli rusinoita. Illan kisa jännitti niin, etten syönyt kuin Metsätähti-jogurtin.

Puen verkkarit ja tuulitakin. Alla on harmaa college-paita. Liikaa vaatetta, mutta äiti pakotti. Sisko on lähdössä mukaan.

Ajetaan parkkiin Jokivarren pururadan pohjoispäähän. Tämä on eri paikka mihin ollaan isän kanssa ajettu, kun ollaan käyty muutamana iltana harjoittelemassa. Ihmisiä on aika monta. On jo aika viileää ja sumuista. Jälleen on Vesaisten maastojuoksut. 

En muista miltä Mikko näyttää, mutta sen minä haluan voittaa. Isä käskee verryttelemään. Käydään radan eteläosassa. Isä ohjeistaa juoksemaan koko matkan kärjen mukana riippumatta vauhdista. 

Sisko juoksee jotain lyhyttä matkaa. En jaksa seurata, koska jännittää. Mahaan koskee. Kohta on meidän lähtö. Mietin sitä nopeaa biisiä, joka oli Levyraadissa. Joku Europe.

Paavo kutsuu nimeltä viivalle. Tero, Antti, Tomi, Mikko... Mikko on mukana! Isä kiristää kengännauhat vielä kerran. En halua, että ne heiluu. Ne pitää pujottaa iltin ja nauhojen väliin. Heitän tuulitakin isälle. Käännän maastolippiksen lipan valmiiksi taakse. 

---

Hep! Jännitys loppuu. Aloitan niin kovaa, että pääsen kärkeen. En uskalla katsoa sivulle, jos Mikko onkin siinä. 

Väistelen käpyjä ja juuria. Sade vähän yltyy, paita tuntuu raskaalta ja haisee märältä. Juoksen ihan sisäreunasta ettei tule pidempi matka. Ennen jyrkkää alamäkeä on pimeää, valo on rikki. 

Katson taakse. Muut ovat 50 m takana! Miten minä näin kovaa olen juossut?! Jaksanko loppuun asti?

Juoksen ylämäen lyhyellä askeleella. Isä huutaa, että takana kiristävät. Minä kiristän vauhtia selvästi. Viimeisen alamäen tulen niin kovaa kuin pystyn. Katson vielä taakse ja muut vasta aloittavat alamäen juoksun. 

Askel on viimeiseen ylämäkeen tiheä ja tarkka. Paita on läpimärkä ja verkkaritkin huonot. Mutta minä voitan! 

Ihmiset onnittelevat ja saan lusikan. Kotona saan isältä 10 markkaa. Siinä on Paavo Nurmen kuva, josta saa taittelemalla rotan. Lopulta tärkeintä on, että voitin Mikon. 

---

Lapsena mietin kisoja kilpakumppanien kautta. Halusin olla jotain tiettyä juoksijaa parempi. Tähän asti se oli Mikko. Voitin tämän ylivoimaisesti. Olin käynyt muutaman kerran lenkillä ja juossut kisareitin täysiä. Tuossa iässä se auttaa. Sitä en vieläkään ymmärrä, miksi silloin juostiin verkkareissa ja college-paidoissa. Maailman raskaimmissa vermeissä. 

Mikko oli lopulta yläasteella ja lukiossa samalla luokalla, lukioaikaa säädettiin paljonkin samoissa porukoissa. 

Juoksutarinoita 3. Vesaisten maastojuoksut (1988)

On alkusyksyn ilta. Ajetaan sinisellä Mitsubishi Galantilla kohti Jokivarren pururataa. Tänään on Vesaisten mestaruuskisat. 

Rata on jotenkin pelottava. Se on leveä ja pitkä. Laakeita mäkiä ja isoja mäntyjä. Vanhan Kantatie 66:sen varressa autojen äänet ovat lähempänä ja hiekkakangas tuntuu jotenkin kylmältä ja kolkolta. Teollisuusalueen fiilis, vaikkei teollisuudesta ole tietoakaan.

Homman vetäjä Paavo on hauskannäköinen ja mukava mies. Isä tuntee sen ja Paavo tietää minut nimeltä. En tunne ihmisistä muita. 

Verrytellään lenkki isän kanssa läpi. "Ensimmäisen mäen jälkeen voi kiristää". Ilta viilenee ja tuntuu vähän keuhkoissa. Juoksen maastokuvioitu lippis päässä.

Muutama poika laitetaan viivalle viereeni. Käännän lippiksen väärinpäin, koska se tuntuu paremmalta ja nopeammalta.

Lähtö tapahtuu. Joku huutaa "hyvä, Mikko!". Olisiko tuo edellä menevä pitkä poika Mikko? Juoksen Mikon takana. Muut ovat jääneet.

Mikko kiristää ennen ensimmäistä ylämäkeä, mutta isä käski kiristää vastaa mäen jälkeen. En lähde mukaan. Mäen yläosasta on vesi valunut, pitää hypätä purouoman yli.

Kiristän alamäkeen, mutta en saavuta Mikkoa juuri yhtään. Ei tunnu pahalta, mutta jalat ei mene kovempaa. Mikko on isompi poika.

Mikko voittaa ja hänen isänsä on maalissa vastassa. Jään toiseksi. Ehkä 20-30 metrin taakse. Harmittaa, kun olisin voinut lähteä mukaan jo ensimmäisessä mäessä. Haluaisin juosta uudestaan. Heti perään. Voisin voittaa.

Paavo onnittelee ja kertoo palkintojenjaon olevan Jokivarren koululla. Menemme sinne. Siellä on mehua ja pipareita. Istumme samassa pöydässä Mikon ja Mikon isän kanssa. Saan palkinnoksi mitalin ja lusikan.

---

Vesaiset on Keskustapuolueen lastentoimintaa, mutta ilman poliittista saarnaa. Noita tapahtumia oli jonkin verran tuohon aikaan. Paavo oli aktiivinen setä. On vieläkin. Jokivarren pururata on todellisuudessa noin 2m leveä rata hiekkakankaalla. Purua vain nimeksi. Mittaa 1050m. Juoksimme vähän alle neljään ja puoleen minuuttiin. Tajusin jotenkin ensimmäistä kertaa mitä on taktiikka, vaikken termiä tiennytkään. Isän taktiikka oli mielestäni väärä. On vieläkin.