Juoksutarinoita 68. Vuosi 1996

Pappa kuoli heti alkuvuoteen. Se loi pohjan koko vuodelle, eikä se ihan sellaista peruskalliota ollut se pohja. Koko vuosi tuntui jonkinlaiselta epävarmuudelta. Tai sen peittelyltä.

Kavereista tuli entistä tärkeämpiä. Suuri osa ajasta menikin niiden kanssa. Urheillessakin se olisi voinut mennä, jos olisi ollut ehjä. Tässä koeteltiin varmaan viimeisen kerran sitä motivaatiota, että juoksenko vai en. Kuntoutus ei ollut yhtään sitä, mitä kaipasin. Tuosta päästiin yli pääasiassa kylän lenkki-iltojen vuoksi.

Kasvoin paljon pituutta ja mukaan tuli mopoilut. Se toisaalta saattoi olla ihan tervetullutta, koska näin lepoa kaikesta liikkeestä tuli edes vähän. Samalla kasvoi ymmärrys moottorivehkeisiin. Tästä on ehdottomasti ollut apua myöhemmässä elämässä.

Musiikissa tärkeintä oli meininki. The Offspring oli varmaankin se kovin juttu, myös Prodigy ja Scooter olivat taajaan kuuntelussa. Radiomafian juttuja unohtamatta.

Rallissa suosikkini oli tietysti Colin McRae. Ajotyyli oli raaka, ja sekös viehätti. Em-jalkapallossa Hollanti pelasi huonosti häviten rankkareilla Ranskalle jo puolivälierissä. Davor Suker oli kova jätkä muuten vain. 

Olympialaiset Atlantassa oli vuoden odotetuin tapahtuma. Rantasen keihäskulta oli mykistävä juttu. Seurasin lähes kaiken mahdollisen, mitä televisiosta tuli.

Juoksussa Anne-Mari Sandell huitoi Suomen ennätyksiä liukuhihnalta. Rujo juoksutyyli kävi silmään, mutta juoksuvauhti aiheutti kateutta. Miehissä suosikiksi alkoi nousta Vasalan Samuli ja maailman tasolla tietysti Haile.

Koko vuosi oli omituisen sekava ja myllertävä. Se varmaankin kuului juuri tuohon ikään. 

Juoksutarinoita 67. Independence Day (11.12.1996)

Huomenna on englannin koe. Pitäisi lukea, mutta reppu on koululla. Eikä mulla ole kirjaa, kun on yhteinen Jarkon kanssa. Säästöä.

Kuuntelen Offspringia ja Stratovariusta ja yritän suomentaa niiden kappaleita. Kyllä minä sanoja muistan, mutta en kielioppia. Sanakirjakin on niin saatanan paksu, että hermo menee.

En ole tunnillakaan suuremmin kuunnellut, kun opettaja on ankea. Tarja on kyllä ihan todella ankea. Se oli meillä hetken jo yläasteella. Se on tiukkis ja sitten se jää tuijottamaan jotenkin irstaasti. Hyi helvetti!

Huomenna mennään myös katsomaan Independence Day Jarmon, Eskon ja Tonin kanssa. Oon viimeksi käynyt katsomassa jonkun Golden Eyen vuosi sitten. Saakohan sieltä popcorneja?

---

Äiti tekee ruispuolukkapuuroa. Menen sen kyydissä. Joudun kävelemään seurakuntatalolta, mutta ei tarvi odottaa kylmällä pysäkillä.

- Luitko kokeeseen?

- Joo, koko alueen.

- No hyvä. Mitä teillä on kieliopista?

- Ei siellä semmosta oo, jotain keskustelutaitoja tai jotain.

- Haluatko, että vielä harjoitellaan?

- En. Väsyttää.

- Miks sulla on vanha reppu? 

- Tähän mahtuu liikuntakamppeet samaan. 

Lakkais nyt kyselemästä. En nyt oikeasti jaksa. Toinen reppu on koulussa ja en osaa. Kai se jotenkin menee. Sit kirjoituksiin jos lukis.

- Heippa, onnea kokeeseen! Tuun sitten hakemaan elokuvista.

- Joo, Toni ja Jarmo tulee meidän kyydissä!

- Joo, hyvin ne mahtuu.

- No kai ne nyt mahtuu, höntti. Ei ne mitään läskejä ole!

- Ei sanota toisia läskiksi!

- En sanonutkaan, sinä sanoit!

- No niin, heippa nyt.

- Heippa.

Lähden kävelemään hautausmaan ohi. Menen papan haudan kautta. Pappa kuoli liian aikaisin. Osaisin nyt vasta jutella sille. 

-Moro, ootko lukenut? 

-En sitten yhtään. Ei ollut kirjaa. Kai se läpi menee. Luitko ite? 

-Vähän. Mutta ei jaksanut kauheasti. 

-Olisin kerrankin ehkä jaksanut, mutten muistanut ottaa reppua kotiin. 

-Ei kai ne niin vaikeet oo. 

-Nyt se Haukionkala tulee. Tsemppiä! 

-Jees! 

Koe on paska. Luetun ymmärtäminen ja sanajutut menee ihan ok. Kai. Aine on aina ankea. Lähden puolen tunnin kohdalla. En jaksa enempää. Käyn lenkillä tässä välissä. 

---

Joudun vähän myöhästymään ruotsin tunnilta, kun käyn suihkussa. Älytön harmi. Iltapäivällä on onneksi maantietoa. Fantom onkin parhaita opettajia Erikin jälkeen. 

Koulu loppuu. Toni ja Esko sanoivat menevänsä Kannikkaan. Kävelen sinne. Siellähän pojat on kahvilla ja kreemimunkilla. Otan samanlaisen, mutta juon omenalimsaa. 

Mennään siitä kirjastoon. Pojat sekoilee käytävien välissä, minä katselen sarjakuvia ja levyjä. Ärsyttää, ettei Akiran uusinta osaa ole vieläkään tullut. Mikä siinäkin on? 

Käydään hakemassa karkkia Kyntäjältä. Riitta vie meidät siitä elokuviin. Jarmo siellä jo odottaakin. Joudumme odottamaan pihalla, ovet ei vielä ole auki. 

- Onkohan se hyvä? 

- Oikeastaan ihan sama, kunhan päästään sisälle. Munat jäätyy. 

- Olisko järkeä pistää pipo ja hanskat?! 

- Miten ne munia lämmittää? 

- Voihan sää tunkee ne housuihis. 

- Ai munat? 

- Niin. Kananmunia housut täyteen niin alkaa lämmittämään. 

- Pitää koittaa. Tulis nyt saatana avaamaan! 

- Oisko aika siistiä jos saatana tulis avaamaan? 

Ovi aukeaa. Yritetään olla röyhkeitä, mutta ei viitsi töniä tyttöjä ja aikuisia. Töysäläisiä kyllä voi töniä. Kuten Jyrkiä. Sillä on varmasti maailman isoin pää. 

Ostan popcorneja. Niissä on liian vähän suolaa. Mennään istumaan. Olen syönyt popcornit ennen kuin Will Smith lyö avaruusoliota turpaan. 

- Oliko vähän siisti? 

- Oli kyllä! Säikähdin helvetisti, kun se ukko ärähti siihen ikkunaan. 

- Eiköhän kaikki säikähtänyt. 

- Mitä huomenna on koulus? 

- Alkaa pirteesti historialla. 

- Ei saatana. 

- Kyllä saatana. 

Esko lähtee. Äitikin tulee hakemaan. Onneksi Corsa on lämmin auto. 

---

Olin tavattoman huono lukemaan kokeisiin. Luin kyllä muuten paljon, mutta en koulukirjoja. En tehnyt läksyjä koskaan ja reppukin oli usein valmiiksi koululla. Olisi voinut toimia toisinkin. 

Englanninopettaja Tarja ei ollut suosikkiopettajia. Varmaan kenenkään. Jotenkin sellainen keski-ikäisen naisen flirttaileva olemus ei maistunut teinipojille ollenkaan. Hällä oli jonkinlainen miestenlehti historia, josta tuo Haukionkala-lempinimikin juontaa. Siitä voi jokainen arvailla jutun sisältöä. Kokeesta sain 6-. 

Kannikka, kirjasto ja Kyntäjä. Siinä ne yleisimmät ajanviettopaikat. Lisätään siihen vielä Kesport. Vähissä oli paikat, mutta riitti. Ja kirjaston valikoimahan oli oikeasti hyvä, varsinkin sarjakuvien osalta. Niitä on tullut jonkin verran harrastettuakin. 

Independence Day oli meille sukupolvikokemus. Se oli aidosti hieno ja tarjosi huumoria, toimintaa sekä ihan ok tarinan ainakin tuohon maailmanaikaan. Edelleen muistan, kun naurettiin Will Smithin lyödessä ufo-oliota turpaan keskellä aavikkoa. Turpaanlyönti on vain tainnut jäädä nyt miehellä vähän päälle. 

Juoksutarinoita 66. Tukka-Nurkka (29.11.1996)

Onneksi on perjantai. Ja epäonneksi sataa vettä ja räntää. Koulun jälkeen menen kirjastoon tai Kesportiin. Parturi on puoli viideltä.

Viimeinen tunti on matikkaa. Ja Veijoa. Kylläpä kiinnostaa. Osaan kyllä laskut, mutta ei jaksa perjantaina. Sharks voitti Chicagon 3-2.

- Miksi me mennään parturiin jonnekin Katteluskylälle?

- Se on halpa.

- Mutta se on kaukana.

- Isä sanoi, että sää juokset sieltä pois. Osaatko sää?

- Osaan. Mikset voi odottaa?

- Minä jään sinne sitten sun jälkeen. Mulla menee ainakin kaks tuntia.

- Ei helvetti, minä juoksen!

- Älä manaa!

Katteluskylä on jossain Pollarinkylän takana. Mitään ei voi olla sen takana. Tai ei ainakaan mitään järkevää. Sehän on aivan metsässä. Onkohan siellä kauppaa? Tai sähköjä? Osaako ne kirjoittaa? 

Parturi on jonkun ison maatilan pihassa. Ulkorakennuksen päädyssä. Voiko täällä mitenkään olla tarpeeksi asiakkaita? Tukka-Nurkka nimenä ei ainakaan houkuttele. 

Astutaan pihaan. Haisee navetalle ja rehulle. Pimeää on jo ja sitten pitäisi vielä juosta kotiin. Onkohan äiti muistanut taskulampun?

- No päivää! 

- Päivää. 

- Pojankos tukkaa sitä ensin leikataan?

- Joo. Tomi juoksee sitten kotiin. 

- Juoksee? Eikös täältä ole aika pitkä matka?

- 15 km. 

- Herran ihme! Millaistapa leikataan? 

- Semmonen kuin se on ollutkin. 

Parturinainen hölöttää äidin kanssa ihan taukoamatta. Miten kukaan jaksaa tuota kolmea tuntia? 

- Nyt se olisi valmis. Miltäs näyttää täältä takaa? 

- Ihan hyvä. 

Sanooko kukaan koskaan, että se on takaa liian lyhyt tai pitkä tai, että se näyttää ihan paskalta? Ei varmasti. 

- Mää meen nyt! Missä taskulamppu? 

- Voi hyvänen aika! Minä unohdin sen! 

- Yllätys. 

- Voithan sinä jäädä odottamaan. 

- En jää, kyllä siellä näkee. On mulla heijastin. 

- Osaatko nyt varmasti?

- Joo joo, heippa. 

Enhän minä nyt ihan varmasti osaa, mutta ei täällä nyt voi ihan vikaankaan mennä. Tai voi juosta Killinkoskelle, mutta se on epätodennäköistä. 

Jaaha. "Tienhaarasta vasempaan". Sen muistan isän sanoneen. Oiskohan sitä ollut kilometri, ja sitten lukee Sapsalampi oikealle osoittavassa kyltissä. Lähden hölkkäämään. 

Kylällä näkyy paljon valoja ja pieni lumikerros valaiseekin hiukan. Metsissä ei kyllä lunta ole, mutta tiellä on luminen pölykerros. Kohmeinen tie rapisee tossun alla. 

Risteys. Kyltti, jota pitää katsoa ihan läheltä. Mustassa kyltissä lukee Sapsalampi. Lähden sinne päin. 

Tiellä näkyy parin talon valot. Aika kaukana ne tiestä ovat. Housulampi voisi olla tuossa. Ollaan ehkä oltu tuosta päästä virvelöimässä joskus. Mikähän järki on ollut näin kauas pyöräillä? 

Housulammen jälkeen alkaa pimeys. Tai ei nyt niin pimeä ole, mutta ei valopisteitäkään. Todennäköisesti sillä paskalla lampulla olisi nähnyt vielä huonommin. 

Metsä ääntelee. Rapisee. Naksuu. Karhuthan on jo talviunilla. Susia ei täällä ole ja muut ei tapa. En mieti. Yritän luetella kaikki NHL-joukkueet. Muistaisinko niiden maalivahditkin? San Jose - Hrudey ja Belfour, Anaheim - Guy Hebert ja Shtalenkov, Pittsburgh - Barrasso ja Lalime... 

Taloja! Jes! Ja järvi. Tuon täytyy olla Vääräjärvi. No tästä osaan kyllä. Kauniston jälkeen tulee vaan pitkä ja pimeä väli. Olikos se Hattula täällä jossain? Siellä asuu se iso mies, joka kuulemma teki tukkikuormaa paljain käsin. 

Juoksu ei ihan kulje. Tämä väli on mäkisempi. Lumikerros on sellainen, että se ärsyttävästi kasaantuu lenkkarin pohjaan. Pitää potkia sitä välillä maata vasten pois. 

On kyllä pimeää. Ahdistavan pimeää. Pitää kiristää vauhtia. Perkele, kun ei ihan tiedä onko tie epätasainen vai ei. Nilkka vähän muljahtelee, se se on perseestä. Haluan pois täältä! 

Vihdoin Honkolan mäellä. Pitäskö piruuttaan juosta kierros pururataa? Valojen syttymisessä kyllä kestää. Onhan tässä toisaalta jo juostu pimeässä. Joo, kyllä minä kerran sen kierrän. Voin isälle sitten miestellä. 

Juoksen reippaasti Tiinanmäen ympäri. Nilkka meinaa pyörähtää pari kertaa. Se kyllä ärsyttää. Sammutan valot. Vielä kolme kilometriä. 

Huhtalan suoralla tuulee. Jotenkin aina vastaan. Helkatin peltosuorat! Miten jossain Lapualla voi asua? 

Ullan kaupalla palaa vielä valot. Kilometri. Jaksaisko juosta ihan kovaa lopun? Ei ehkä jaksa. Nälkäkin on. Kotona on varmaan jotain mikrossa lämmitettävää ruskeaa kastiketta. Eikä limsaa varmasti. Perkele. 

- Nykkö vasta kotona? 

- Ei sieltä nyt ihan puolessa tunnissa juokse! 

- Eihän sieltä ole kymppiä enempää. 

- Varmasti on! Ja juoksin kerran pururadan ympäri. 

- Sammutikko valot? 

- Kyllä. Meen nyt syömään. 

- Siellä on kastiketta. Vie puita mennessäs! 

Yllätys. 

---

Katteluskylä tai Kattelus. On kauempana kuin Pollarinkylä eli ihan järkyttävän kaukana. Pollarissa on maanviljelijöitä ja Katteluksessa ei mitään. 

Vaikka olin jo "iso poika" oli pimeillä kyläteillä juokseminen vähän pelottavaa. Varsinkin tuolla suunnalla oli karhuja ja huhuttiin olevan susiakin. Nykyään siellä varsinkin niitä on. Varsinaiset hirviöt ei niinkään pelottaneet. 

Tällaisia ne kuitenkin oli pitkät lenkit tuolla. Ja lenkin mitta oli muuten 16 km aka "reilu kymppi".